Cities Skylines *PC* *Xbox One* *PS4*

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Suorastaan häpeällistä ettei techbbs:stä vielä löydy kunnon säiettä yksinoikeutetusti yhdelle vuoden 2015 parhaista peleistä. Hyvät herrat ja rouvat:

Cities: Skylines

Petyin aikoinaan pahasti vuonna 2013 julkaistuun SimCityyn, ja kun kuulin että Suomesta olisi tulossa Simcityn haastaja, pidin sitä liian hyvänä ollakseen totta. No jälkiviisaana on helppo todeta että kyllähän Colossal Order pyyhki Simcityllä lattiaa. :) Oma innostus (ja samalla toivonkipinä) Skylinesin potentiaalista lähti liikkeelle quill18-tubettajan videoista. Hyvin pian julkaisun jälkeen tulikin Skylines hankittua, ja alkuinnostuksen aikaan tulikin pelattua itseni ähkyyn asti.

Myöhemmin peliin on julkaistu runsaasti maksullista lisäsisältöä (mm. After Dark, Snowfall, Natural Disasters ja Mass Transit DLC:t). Pelissä on myös hyvin innokas modiskene, ja Steam workshopista löytyy loputtomasti muiden pelaajien luomuksia aina pakolaisleireistä eduskuntataloon :)

Mielellään kuulisin muiden mietteitä pelistä ja omista rakennelmista. Oletko keskittynyt ns. toiminnallisesti täydellisen kaupungin tavoitteluun vai haluatko näteintä karkkia mitä eri asseteilla voi saada? Oletko unlockannut kaikki 25 tiiltä ja saanut rakennettua toimivan kaupungin jossa aidosti on nukkumalähiöt kauempana junamatkojen päässä (tämä on edelleen omalla todo-listallani)? Keskustelua, olkaat hyvät!

Linkatkaa myös hyviä liikennesuunnittelu-ohjeita mitä olette löytäneet, liikenne tuntui itselle olevan aina akilleen kantapää :)

Arvosteluita:

Lähteitä:

Cities: Skylines - Mass Transit, Release trailer
 
Viimeksi muokattu:

Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 611
Pelin ostin aikoinaan steamin alesta, mutta jääny jostain syystä kokeilematta koko peli. Onko jossain hyvää aloittelijaopasta saatavilla? Ois kesälomalla hyvin aikaa pelailla.
 
No aloitappa vaikka noista jo mainituista quill18 -Let's Play videoista, hyvin nopeasti saa kiinni hommasta ja itsekin sitä kautta lähdin liikkeelle.
 
Warfe

Insinööri
Tukijäsen
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 611
No aloitappa vaikka noista jo mainituista quill18 -Let's Play videoista, hyvin nopeasti saa kiinni hommasta ja itsekin sitä kautta lähdin liikkeelle.
Joo, jotenkin meni nuo ohite. Täytyypä katsella.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Lisäsin aloituspostaukseen vielä muistinvirkistyksenä kasan mm. arvosteluita.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Oonko nyt ymmärtänyt oikein, että itseasiassa nuo lisärit ei oo kovin oleellisia, vaan suurin osa uudistuksista on tullut itseasiassa sen lisärin kanssa samaan aikaan ilmestyneessä pätsissä. Lisäreiden uudistukset tuntuvat pikkusen karsituilta ja "gimmicky", jos kuitenkin osa mainostetuista ominaisuuksista on myös peruspelissä. Tämmönen kuva on tullut, ku lueskellut lisäreiden arvosteluita.

Arvaten pelkällä peruspelillä siis selviää, jos ei erityisemmin halua pelata just talvikarttaa, tai laskea sähkökustannuksia öisin tai käyttää jotain tulivuorta tuhoamaan kaupunkia(aina voi rakentaa paska-altaan peruspelissäkin).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Oonko nyt ymmärtänyt oikein, että itseasiassa nuo lisärit ei oo kovin oleellisia, vaan suurin osa uudistuksista on tullut itseasiassa sen lisärin kanssa samaan aikaan ilmestyneessä pätsissä.
Näin olen itsekin ymmärtänyt että suurimmat pelilliset muutokset ja parannukset ovat nimenomaan tulleet ilmaisessa pätsissä. DLC:t siis olleet enemmänkin lisäkilkkeitä (talviurheilustadikat) kuin varsinaisia parannuksia. Itseasiassa nyt kun asiaa ajattelen, niin pisteet tästä mielestäni Paradoxille/Colossalille, pelilliset parannukset pelaaja sai maksamatta euroakaan. Euroja latomalla sai sitten lisätilpehööriä. Joku viime aikoina peliä pelannut voi korjata, mutta eikö jossain päivityksessä tullut peliin suosittu liikennevalot on/off valintakin, joka aikaisemmin edellytti tietyn modin?
 
Joo, toisaalta plussaa, toisaalta vähän hassua, että monessa käyttäjäarvostelussa arvosteltiin positiiviseksi ominaisuuksia, jotka sai ilman lisäriäki. Osa oli sit tän huomannut ja muokannut arvostelun vastaamaan tätä uutta tietoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Tuo DLC-politiikka on kyllä vähän kaksijakoinen juttu. Toisaalta aivan mahtavaa, että monet isot uudistukset tulevat ilmaisissa päivityksissä, mutta toisaalta Paradox ja CO ampuvat itseään jalkaan, kun pelaajat eivät osaa tätäkään kunnolla arvostaa. Tosin jos ilmaisten päivitysten mukana tulleet ominaisuudet olisi pistetty vastaavaan DLC:hen, eiköhän siitäkin olisi kritiikkiä tullut. Useampi ominaisuus kun on ollut sellainen, että olisi voinut tuntua hieman oudolta jättää ne peruspelistä pois.

Hieno peli muuten, mitä nyt liian vähän olen ehtinyt pelata. Tai eihän tuo 56 tuntia vähän ole, mutta tällaiselle pelille silti liian vähän. Liikennettä saa kyllä pähkäillä melkein turhankin paljon, kun mikään suunnittelu ja korjaus ei tunnu ikinä saavan liikenteestä sujuvaa. Aina löytyy joku solmukohta, josta ei tunnu pääsevän millään eroon. :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Mitä modeja tarvitaan 25 tiilen pelaamiseksi? Workshopista löytyy viittauksia mm. johonkin no border limit camera modiin, enkä oikein ymmärrä mitä se tekee tai mitä modeja edes haluan? Jos joku jaksaa nähdä pienen vaivan ja listata esim. olennaisimmat modit selityksineen, niin voin tuupata aloituspostaukseen.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Modien käytössä se huono puoli että pelin achievementsit ei aukea jos niitä käyttää. Sen takia en ole viitsinyt modeilla tätä pelata. Ainoa dlc:t mulla on ne kaksi ilmaista match day ja pearls from the east.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Mitä modeja tarvitaan 25 tiilen pelaamiseksi? Workshopista löytyy viittauksia mm. johonkin no border limit camera modiin, enkä oikein ymmärrä mitä se tekee tai mitä modeja edes haluan? Jos joku jaksaa nähdä pienen vaivan ja listata esim. olennaisimmat modit selityksineen, niin voin tuupata aloituspostaukseen.
All 25 Areas purchasable -modi saattaa toimia. Kommentit lupaavat melko hyvää, ja olen joskus asentanut modin (vaikka ei olekaan käytössä, mutta onpahan olemassa jos joskus innostun). Tuo mainitsemasi kameramodi kuulostaa juuri nimen mukaiselle: kameraa pystyy liikuttamaan myös rajojen ulkopuolelle. Normaalistihan kameraa ei taida pystyä liikuttamaan omistamiensa alueiden rajojen ulkopuolelle, mutta tuo modi oletettavasti poistaa rajoituksen. Käytännössähän tuosta kamerarajoituksesta ei ihan hirveästi ole haittaa, mutta välillä saattaisi toivoa pystyvänsä katsomaan kaupunkiaan vähän eri kuvakulmastakin. Ehkä isompana ongelmana on se, että laajennussuuntien suunnittelu voi olla vaikeaa, kun kauempana olevia alueita ei pysty etukäteen tarkistamaan (muistaakseni). Tuo modi saattaa auttaa siihenkin. Itse olen tehnyt niin, että olen asentanut modeja sitä mukaa, kun olen huomannut asioiden kaipaavan parannusta. Tosin minulla ei ole hirveästi modeja asennettuna ja edellisestä pelikerrasta on vähän aikaa, joten en osaa enempää auttaa. :p
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Pitää myös opiskella tämä, latasin alesta myös noin kuukausi sitten tämän mutta en vielä ole jaksanut pelata.
Tuskin nyt mikään äärimmäisen vaikea tämä on, ei vielä ole vaan jaksanut keskittyä. Ehtii sitä sitten talvella pelailla enemmän.
 
Ei tosiaan voi vaikeaksi moittia ainakaan perusteiden oppimisen osalta. Ennen kuin kaupunki kasvaa, ei ole edes mahdollista lätkiä virhesijoituksia sinne tänne, joten alussa voi aika huoletta käyttää saatavilla olevia työkaluja. Pikku hiljaa aukeaa uutta, ja viimeistään rakennuksia klikkailemalla muistaakseni selviää, mitä pitää seuraavaksi tehdä, jotta kaupunki kehittyy. Toki jos keinotekoiset kaupungin kokoon sidotut rakennusrajoitteet haittaavat, asia korjaantuu modeilla - mutta ainakin alussa rajoitteet auttavat.
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
Ja täältä saa sitten neuvoja kun on saanut peliä aloitetuksi :)
Kova himo olisi pelailla pelejä, mutta aika vähälle on jäänyt. Ikää lienee liikaa :S
Olen ostanut steamista BroForce, Cities Skylines, Day of The Tentacle, Dirt Rally mutta näistä olen pelannut vain BroForcea ja siihenkin vaaditaan online/irl kaverit ja kaljaa.
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
42
Itsellä omien liittyimien nakertelu kutkuttaa juuri sopivasti autistisia hermopäitä. Jotenkin kovin palkitsevaa kun oma siltahelvetti lopulta jonkin ihmeen kaupalla saa liikenteen kulkemaan. Kokonaisuutena olen pelistä kovasti nauttinut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Pari kyssäriä workshopista ladattavista rakennuksista. Ja disclaimerina että jo kysymysten asettelusta huomaa että ei, en ole käyttänyt workshoppia yhtään :)
  1. Tuleeko workshopista ladattu lisäsisältö jotenkin nätisti käyttöliittymään napattavaksi, vai jonkun ruman napin taakse bluntilla taustalla?
  2. Rakennuksein on tekijä(?) tehnyt painotukset miten rakennus levelöi ja kuinka monta työntekijää sielllä on ja mitä muita resursseja se vaatii? Onko rakennukset pääasiassa laadukkaita jossa nämä asiat on kunnossa vai onko workshop mahdoton suo josta on hankala kaivaa lisäsisältöä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
224
Onko tässä pelissä tippaakaan anarkiaa, sosiaalisia ongelmia, rikoksia yms. oikean elämän ongelmia? Mitä olen peliä vähän videoilta katsellut, niin mm. autot ajavat letkassa kiltisti ja peli näyttää kaikenlaista kaaosta kammoavan ihmisen karkkimaiselta hiekkalaatikolta, 1960-luvun moottoriteihin uskovan kaupunkisuunnittelijan utopialta, eli suoraan sanottuna vähän tylsältä ja äärimmäisen epärealistiselta. En kaipaa mitään tsunameja yms. höpöhöpöä, joita näyttää jo olevan tarjolla, vaan Pariisin liikenneruuhkia ja Detroitin meininkiä.
 
Muistaakseni peli mittaa asukkaiden tyytyväisyyttä, ja matala tyytyväisyys lisää rikollisuutta. Muuten tuollaisia ihmisiin liittyviä ongelmia ei hirveästi mallinneta. Toki työttymyys on iso tekijä, ja terveydenhuollostakin on huolehdittava ellei kerjää verta nenästään. Liikenneruuhkia sen sijaan löytyy ihan taatusti, jos et ole erityisen taitava suunnittelija. :D Samoin koulutusta on mallinnettu ihan eri asteillakin, ja ihmisten koulutusaste vaikuttaa luonnollisesti siihen, millainen kaupungin taloudellinen sektori on. Ylipäänsä peli on täynnä ratkaistavia (omasta suunnittelusta ja sen seurauksista sekä kaupungin kasvamisesta johtuvia) ongelmia, mutta en tiedä, ovatko välttämättä sellaisia ongelmia, joita olet vailla.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 009
Satoja tunteja takana tämän pelin parissa, mutta silti jaksaa ärsyttää parit bugit/ominaisuudet tässä:

  • Porukkaa rupee kuolemaan vanhuuteen samaan aikaan isoilla alueilla->hautuumaat yms. ylikuormittuu ja tyytyväisyys laskee
  • Liikenne. Perustyökaluilla ei pysty järkevää liikennesuunnittelua harrastamaa, vaan tiet aivan tukossa. Onneksi tähän on modit jolla liikennejärjestelyitä voi muuttaa. Ei kuitenkaan tee autuaaksi
Vakio radiokanavat ja niiden biisit on niin monta kertaa jo kuunneltu, niin onkohan tähän mahdollista saada uusia, vai pitääkö tyytyä vain oman musan kuunteluun?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Porukkaa rupee kuolemaan vanhuuteen samaan aikaan isoilla alueilla->hautuumaat yms. ylikuormittuu ja tyytyväisyys laskee
Älytön suunnitteluratkaisu muuten. Sanon suunnitteluratkaisu, koska tässä vaiheessa tiimillä ei yksinkertaisesti voi olla olematta tiedossa, että tällainen ongelma löytyy. Korjauskin olisi luultavasti erittäin helppo. Ei voi kuin ihmetellä, miksei tällä ole vielä tehty mitään. Se tulee kyllä mieleen, että jos porukkaa muuttaisi kaupunkiin myös vanhana, porukkaa alkaisi myös kuolla aiemmin kuin normaalisti, jolloin uudet pelaajat voisivat hämmentyä siitä, mitä asialle pitää tehdä (kuolleista huolehtiminen ei tainnut avautua ihan ekana juttuna). Tuokin ongelma olisi kyllä helposti kierrettävissä.

Vakio radiokanavat ja niiden biisit on niin monta kertaa jo kuunneltu, niin onkohan tähän mahdollista saada uusia, vai pitääkö tyytyä vain oman musan kuunteluun?
Näyttää saavan uusia, mutta en ole itse testannut: Custom Music Mod and Music packs.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Ei ole modia tullut vastaan mikä kiertäisi tuon?
On tullut! Käytin ennen Randomize Age Cims Move in, jonka toimivuudesta ei ole mitään muistikuvaa kun en ole hetkeen ehtinyt pelata. Katselin tuota edellistä viestiä kirjoittaessa vähän lisää, ja vastaan tuli Citizen Lifecycle Rebalance, joka kuulosti sen verran paremmalta, että vaihdoin. En ole kuitenkaan testannut, joten en osaa sanoa juuta taikka jaata, mutta ainakin arvostelut lupaavat hyvää. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Löysinpäs kuvan tuosta omasta kaupungista vuodelta 2015:
cities-skylines-ded.jpg

Muistaakseni taisin samoihin aikoihin lopetella, kun tuo ominaisuus sai sen verran pahasti otsasuonen tykyttämään.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Jep, 100 000 asukkaan kaupungissa saa olla tyyliin 20 hautausmaata, 10 krematoriota, 20 kaatopaikkaa jne... balanssi persellään.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 247
Ehkä tuohon voisi auttaa tuo @Xiyng -käyttäjän vinkkaama ikä-modi? Nyt kyllä tuli niin nappiaikaan loma että oksat pois \o/
Oma kaupunki on kyllä ohittanut aikoja sitten sen kuolemissuman. Siitä kun pääsee yli niin helpottaa, mutta silti balanssi on vähän hakusessa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
49
Tuohon kuolemisongelmaan auttaa, kun ei läväytä asuinaluetta kerralla vihreäksi vaan laajentaa taloja lisää pikkuhiljaa. Tämä siis aloittaville vinkkinä.

C:S on itselle kyllä pahimpia addiktio-oireita aiheuttanut peli ikinä. Varsinkin illalla kun erehtyy pelaamaan, niin pyörii lopettamisen jälkeen vielä pitkään mielessä, että mitä voisi rakennella toisin ja millaista kaupunkia haluaa luoda. Tässä pelissä ei lopu mahdollisuudet kesken koskaan. Esimerkiksi Youtubessa käyttäjän Strictoaster videoista näkee hyvin, miten yksittäisten rakennusten ja pihojen tuunaamiseen saa menemään aikaa ja energiaa.

Itsellä ei tuollaiseen riitä luovuus, mutta mielestäni älyttömän hienoa, että löytyy tällainen peli, jossa luomisen mahdollisuudet ovat lähes rajattomat.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Onko tyypillistä että pätsin jälkee vanhat kaupungit alkaa temppuilemaan? Itellä maanmuokkaus meni ihan mahottomaksi, jotenki pysäyttää koko koneen, eli ihan ku ruudunpäivitys tippuis ykköseen ja sit töksähtäen poistaa maata.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Nyt ois noita vanhoja lisäosia alennuksessa. Osaisko joku suositella niistä jotain mikä lisäis oikeasti tekemistä, haastetta ja mielenkiintoa peruspeliin?
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Onhan tätä tullut se 250h hakattua :D Hyvä peli. Ihmettelen kyllä kuinka hyvin tämä voi konsolilla toimia...

Nyt ois noita vanhoja lisäosia alennuksessa. Osaisko joku suositella niistä jotain mikä lisäis oikeasti tekemistä, haastetta ja mielenkiintoa peruspeliin?
Mitä on vanhat lisäosat? Liikenne tässä on tärkeintä joten varmaan jotain siihen liittyvää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
282
Steamissa -75%, kannattaa poimia talteen. Itsekin vuosi sitten alesta ostin, mutta ei napannut sitten yhtään. Nyt kuukausi sitten kokeilin, ja aivan totaalisen koukussa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 375
Steamissa -75%, kannattaa poimia talteen. Itsekin vuosi sitten alesta ostin, mutta ei napannut sitten yhtään. Nyt kuukausi sitten kokeilin, ja aivan totaalisen koukussa.
Ainahan tuo on siinä 7 euron paikkeilla, ale kun ale + välillä "omana alenaan". Mutta tosiaan, tuolla hinnalla todellakin wörtti jos ei vielä syystä tai toisesta omista.
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Kyllähän tuo pelkkä peruspeli on erinomainen ostos tuolla hinnalla, mutta jos on halua pelata enemmänkin ja kaipaa lisäsisältöä niin sitten saakin varautua tähän:

Cities.jpg
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
282
Kyllähän tuo pelkkä peruspeli on erinomainen ostos tuolla hinnalla, mutta jos on halua pelata enemmänkin ja kaipaa lisäsisältöä niin sitten saakin varautua tähän:

Mitä katselin noita lisäosia, niin pelaamisen kannalta valtaosa ihan höpönlöpöä. Ainakaan itse en noista skini-packeista niin välitä.
 
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
856
Mitä katselin noita lisäosia, niin pelaamisen kannalta valtaosa ihan höpönlöpöä. Ainakaan itse en noista skini-packeista niin välitä.
Juu kyllä ainakin nuo Content Creator Packit, radiot ja todennäköisesti tuon concerts -palikan voi hyvillä mielin unohtaa. Kunhan mainitsin että se alun houkutteleva 7€ voikin muuttua joksikin hivenen muuksi, en vaan henkilökohtaisesti oikein ole järin innoissani tuollaisesta delsuilla kuppaamisesta.
 
Taattua paradoksia... Mutta peruspelillä pääsee jo hyvinkin pitkälle ja lisäsisältö on pääasiassa mielekästä ja jokaisessa tulee jotain oikeesti järkevää. Varsinkin alehintaan ovat ihan hintansa väärti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Lazy Game Review on tehnyt hyvät videot noista Cities Skylinesin lisäosista (ja joku muu oli laittanut ne soittolistaksi):

Kannattaa vilkaista, jos on aikeissa hankkia niitä lisäosia. :geek:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Eipä ainakaa itelle noissa lisäreissä oo paljoa näkynyt lisäarvoa. Muutama ekstrakilke tulee per lisäri, suurinosa tärkeistä asioista tuli niissä päivityksissä jotka ilmesty lisärin kanssa myös emopeliin. Lumilisäriä tässä harkitsen ihan vaan fiilistelyn vuoksi, vaikka onki vaan muutama lumikartta.

Merkittävä osa mistä lisärit saa kehuja on - kuten ylläolevassa videossakin sanotaan - sellaisia jotka on itseasiassa ilmestyneet peruspeliin samaan aikaan ilmestyneen pätsin myötä.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Semmonen vinkki noihin lisäreihin että kaikki ne joissa on asukkaiden liikkumiseen jotain uusia keinoja kannattaa ostaa eli snowfall, after dark ja mass transit. Itseäni kyl kiinnostais toi green cities dlc jos sillä sais vielä puhtaampia kaupunkeja mutta ei varmaan vielä vuoteen ole aleen tulossa.
 
Liittynyt
26.03.2017
Viestejä
288
Kappas, lisää virallista sisältöä peliin tuli ladattavaksi tänään: Steam Community :: Group Announcements :: Cities: Skylines

Edit: Osuu kyllä melko hyvin omaan kuulohermoon tuo uusi "Official Mars Radio", kaipasinkin jo jotain uutta kuunneltavaa tätä pelatessa (paitsi tietysti muka-hauskat välispiikit ja mainokset, en siedä mainoksia missään).

Edit2: Onpas tosiaan yllättävän mukavaa rakennella ilman mitään kiireitä kun on hyvää ja laadukasta uutta musiikkia ihan pelinkehittäjän toimesta tarjolla. Tuollainen 6-kulmaisuutta testaava arkkitehtuuri menossa nyt ja ainakin liikenteen puolesta vaikuttaisi aika sujuvalta:
TR12-03.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.03.2017
Viestejä
288
Edit: Osuu kyllä melko hyvin omaan kuulohermoon tuo uusi "Official Mars Radio", kaipasinkin jo jotain uutta kuunneltavaa tätä pelatessa (paitsi tietysti muka-hauskat välispiikit ja mainokset, en siedä mainoksia missään).
Vastaan itselleni: onneksi turhat välispiikit ja mainokset on helppo poistaa kuulumasta kun vähän maltoin tutustua pelin tiedostoihin: pakkasin talteen ja poistin pelin asennuspaikasta "\Files\Radio" kansiot "Blurb", "Commercial" ja "Talk" ja johan poistui ylimääräiset ja ärsyttävät höpötykset.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Semmonen vinkki noihin lisäreihin että kaikki ne joissa on asukkaiden liikkumiseen jotain uusia keinoja kannattaa ostaa eli snowfall, after dark ja mass transit. Itseäni kyl kiinnostais toi green cities dlc jos sillä sais vielä puhtaampia kaupunkeja mutta ei varmaan vielä vuoteen ole aleen tulossa.
Itell' on kyl ollut todella vaikea esim. noita snowfallin trammeja hyödyntää mitenkää järkevästi. Ihan murto-osa matkustajista verrattuna vaikka metroon tai jopa busseihin ja kuitenki vaatii erityisinfraa ja tuottavat lisää hidastuksia risteyksiin. Toisaalta omia kyliä rakentelee lähinnä spontaanisti räiskimällä, eikä niinkään yllä näkyvän "matemaattisen" ajattelun voimin. Tulee yritettyä enemmän tehä erilaisia kaupunginosia eikä niinkään jatkaa jatkuvasti samaa ruutukavaa vaan mahollisimman isoksi.

Melkeen houkuttelis taas kesäkaupungin rakentelu, mutta taidan ostaa jossaki vaiheessa tuon after darkin ja katella sit taas uudella innolla. Tuossa 50-100K kohilla alkaa usein kyllästyttään.
 
Liittynyt
26.03.2017
Viestejä
288
Tällaista tällä kertaa:
chirpx09.jpg

Pienehkö kyläpahanen vielä (reilu 80k) mutta sainpas tuon raketin laukaistua ensimmäistä kertaa. Alunperin lähdin testaamaan tuossa kartassa ympyränmuotoista suunnittelua ja ihan hyvin vaikuttaisi toimivan sekin. Muuta satunnaista kikkailua: vasemmalla kaksi liikenneympyrää päällekkäin, alhaalla pellot spiraalin muodossa käyttäen ainoastaan yksisuuntaisia teitä, vedenpuhdistamot tehostavat padon toimintaa. Ei ehkä kovin erikoista mutta olen tahallani pidättäytynyt katsomasta netistä mitään vihjeitä "täydelliseen" rakentamiseen ja tuollaisia teki vain mieli testata.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
960
Saako tässä mistään asetuksista automatisoitua tuota bulldozer toimintoa? Aika epärealistiseen tahtiin tuntuu rakennuksia hylättävän.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 351
Viestejä
4 158 097
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom