Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Nuo harmaat "pizzalaatikot" ovat Nokian Flexiradio/Airscale asennuslaatikoita. Tuonne sisälle liu'utetaan itse radioyksikkö. Tuossa lähikuva, siinä näkyy liittimet kuidulle, antennin sähköisen tilttauksen ohjaukselle, sähköille yms. ja tietenkin antenneihin meneville kaapeleille. Yksi tälläinen radio voi tuottaa vaikkapa LTE 1800 MHz signaalin kolmeen sektoriin, koska jokaisessa antennissa on kaksi porttia ja radiossa kuusi liitintä. 6/2 = 3.

1631616643733.png

Nokia 5G, 8TRx radiot poikkeavat tuosta totutusta. Niitä ei laiteta pitsalaatikoiden sisään vaan radio on "paljaana" esillä. Antenniportteja on sitten enemmän + kalibraatioportti, jonka kautta radio monitoroi antennin sisäisiä olosuhteita ja säätää toimintaansa. Kyseinen on tyypiltään AZQF, joka on tällä hetkellä käytössä ainakin Elisan monissa tukiasemissa. Teliasta en tiedä, mutta ulkonäkö on monesti sama, mutta sisuskaluissa voi olla eroja johtuen operaattoreiden taajuusalueista. Huomionarvoista on, miten ohut tuo itse radio-osa tuolla sisällä on. Jäähdytys-heatsink on suhteessa paljon suurempi.

Nämä palevelvat Suomessa pääsääntöisesti yhtä sektoria. Eli tukiasematolpassa on yleensä kolme tälläistä 8 TRx radiota. Toki noilla voidaan toteuttaa myös erilaisia, useamman sektorin toteutuksia, mutta sitä ei oikein taida Suomessa olla käytössä.

1631616960414.png
1631616969107.png

Tuossa 8TRx vieressä on 4TRx radio. Se voisi olla vaikka LTE 1800+2100. Myös tämä kykenee vain yhden sektorin tuottamiseen, joten niitäkin tarvitaan kolme.

n28, eli 700 MHz radio näyttää sitten tavalliselta flexi-pitsalaatikolta. Käytännössä kaikki uudet 2x2 "pitsaboxit" ovat airscale-tuotesarjaa.

Kuvien copyright, minä.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 006

Joo ja ei. Jos radioita/antenneja uusitaan niin kyllä melkein poikkeuksetta mastoon asennellaan matalille taajuuksille triplaband-radiot (AHPMDA/B)

Mahtaako edes Flexinä olla 700-taajuutta? Airscalena löytyy kyllä ARPA. Lisäksi kierrätetään paljon FXxx/FRxx-sarjaa. Ne kyllä erottaa hyvällä kameralla/kiikarilla :)
 
Joo, no Telial joo, mut Elisalla tuota samaa laatikkoa kaikki. Tripleband- radio loistaa poissaoloaan. Kun aurinkosuojat yms. ovat paikallaan, niin aika röntgenkatse saa olla, jos meinaa erottaa koodit toisistaan. Toki jos asentajat ovat merkanneet radion kylkeen tai pohjaan mallin, niin se on helppoa.

Tokihan sitte kaapelien määrässä erottuu 3 ja 6TRx.
 
Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
183
Jees hyvä että saa tätä kautta tietoa. Mahtavaa että löysin ketjun koska asia kiinnostaa itseä varsinkin 5g puolelta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Tuommoinen, jos en ihan väärin katsonut ni alemmat mustia mökkylöitä. Tosi kaukaa kuvattu, uusin puhelin tulokas OnePlus Nord Ce 5g
Kuva on nyt niin epätarkka että ei voi sanoa muuta kuin Nokian radioita näkyy mastossa ja alempana olisiko Huaweita? Missäpäin tämä? Olisiko Yhteisverkko?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
Tuommoinen, jos en ihan väärin katsonut ni alemmat mustia mökkylöitä. Tosi kaukaa kuvattu, uusin puhelin tulokas OnePlus Nord Ce 5g
Tässä tarkempi kuva kyseisen maston (3433) latvasta (kuva otettu 2020 kesällä). Siinä on Elisalla 5G Nokian 8x8 radioilla toteutettuna. Kuvanottohetkellä kaapeleita ei ollut vielä kytketty kyseisiin radioihin.
3433.JPG
 
Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
330
Kävinpä kuvaamassa lähitolpat. Melko huonot kuvat, etenkin tuo isommin kalustettu tolppa on niin korkea että pitäisi olla jo aika hyvä kamera että saa tarkkuutta..

DNAn tolppa 9612, tässä on Cellmapperin mukaan 4G-taajuudet 1,3,7,20. DNA:n kuuluvuuskartasta päätellen tähän tolppaan on heinäkuussa tullut 5G. Cellmapperissakin näkyy logattuja 5G-havaintoja lähiympäristössä.

Tuo isompi tolppa on DNA 2818, jossa taajuudet 1,3,20,28. Samassa tolpassa on myös Telialla taajuus 20 ja Elisalla 3,20. Ja DNA:n kuuluvuuskartan mukaan pitäisi 5G olla tulossa "8/2021" mutta ilmeisesti ei vielä kuitenkaan ole. Vai näkyykö jotain 5G-antenneja?

Mielenkiintoista oli semmoinen että 2818-tukarille on nyt elo-syyskuussa vedetty uusi valokaapeli. Noin 3km kaivettu tien vartta auki tuosta kirkonkylältä tukiaseman rakennuksen seinään asti. Uskoisin että kuitu on jo paikallaan, oli ainakin kaivannot peitelty jo. Mutta onko se aiemmin mukamas ollut jonkun radiolinkin varassa, vaikka noin monta operaattoriakin?

Oma taloni on cellmapper-screenshotissa tuossa kohden missä rannasta lähtee hörhöilyreittejä järvelle, tuli joskus cellmapper päällä sielläkin ajeltua. :) Tällä hetkellä on Elisan 4G juurikin tuolta 2818-tolpasta. Tolppa näkyy meille vaikka ei ihan vieressä olekaan.

Screenshot at 2021-09-18 14-56-03.png

Screenshot at 2021-09-18 14-58-02.png
dna9612.jpgdna2818.jpg
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 413
Mielenkiintoista oli semmoinen että 2818-tukarille on nyt elo-syyskuussa vedetty uusi valokaapeli. Noin 3km kaivettu tien vartta auki tuosta kirkonkylältä tukiaseman rakennuksen seinään asti. Uskoisin että kuitu on jo paikallaan, oli ainakin kaivannot peitelty jo. Mutta onko se aiemmin mukamas ollut jonkun radiolinkin varassa, vaikka noin monta operaattoriakin?
Siellä on todennäköisesti joku operaattori ollut toisen operaattorin vuokrayhteydellä (kuidulla) toiminnassa. Nyt varsinkin 5g runkoyhteyksiin halutaan yleensä oman verkon yhteydet joten joka operaattori kaivelee omia kuitujaan tukareille asti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Kävinpä kuvaamassa lähitolpat. Melko huonot kuvat, etenkin tuo isommin kalustettu tolppa on niin korkea että pitäisi olla jo aika hyvä kamera että saa tarkkuutta..

DNAn tolppa 9612, tässä on Cellmapperin mukaan 4G-taajuudet 1,3,7,20. DNA:n kuuluvuuskartasta päätellen tähän tolppaan on heinäkuussa tullut 5G. Cellmapperissakin näkyy logattuja 5G-havaintoja lähiympäristössä.

Tuo isompi tolppa on DNA 2818, jossa taajuudet 1,3,20,28. Samassa tolpassa on myös Telialla taajuus 20 ja Elisalla 3,20. Ja DNA:n kuuluvuuskartan mukaan pitäisi 5G olla tulossa "8/2021" mutta ilmeisesti ei vielä kuitenkaan ole. Vai näkyykö jotain 5G-antenneja?

Mielenkiintoista oli semmoinen että 2818-tukarille on nyt elo-syyskuussa vedetty uusi valokaapeli. Noin 3km kaivettu tien vartta auki tuosta kirkonkylältä tukiaseman rakennuksen seinään asti. Uskoisin että kuitu on jo paikallaan, oli ainakin kaivannot peitelty jo. Mutta onko se aiemmin mukamas ollut jonkun radiolinkin varassa, vaikka noin monta operaattoriakin?

Oma taloni on cellmapper-screenshotissa tuossa kohden missä rannasta lähtee hörhöilyreittejä järvelle, tuli joskus cellmapper päällä sielläkin ajeltua. :) Tällä hetkellä on Elisan 4G juurikin tuolta 2818-tolpasta. Tolppa näkyy meille vaikka ei ihan vieressä olekaan.

Tuossa alempana vasemmalla tosiaan on DNA:n 5G-tukiasema missä MaMIMO 5G-antrenni ylimpänä mutta oikealla ei näytä 5G:tä vielä olevan. Odottaa siis tavaroiden vaihtoa ja samalla vaihtuukin eNB ID tuosta 2818 johonkin 8/9/10 alkuiseen todennäköisesti. Hyvä että valokuitu vetäneet niin riittää runkoverkossa paremmin kapasiteetti sitten. Voi olla että ei siitä kuidusta mikä aikaisemmin saanut vuokrattua enemmän kapasiteettia - usein Metrolla max 1G ja 5G:lle kelpaisi jo 10G tai sitten oli turhan kallis vuokra tai jotakin.
 
Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
330
Kiitoksia vastauksista, tämähän jo selvensi kummasti.

Todennäköisesti juuri DNAn kuitu jonka tuonne vetivät, ainakin tässä kylällä on DNAn kuituliittymiä ollut tarjolla.

Tilasin kokeeksi Moin 5G-liittymän, pääsee testaamaan. Nykyinen Elisan 5G-liittymäkin löytää 5G-verkon mutta tosi heikosti. Ei tule ainakaan näistä lähimmistä tukareista
 
Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
183
Ei vielä kukaan vastannut että mitä ne pisteet on mitä kertyy ku dataa hankkii ohjelmalla. .Ja ainakin Suom.kielen sovelluksessa lukee ihan että pisteet.
 
Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
183
Asia selventyi. Mitenkä mitä luulette jos puhelin näyttää että 5g verkossa on ja nopeudet DL 32 Ja UP 37 ping 22?. Ei ole kertaakaan itellä käynyt näin että nopeus alle sata puhelimen ollessa 5g verkossa. Kyseessä Elisan huoleton 5g 300mb ja laitteena OnePlus Nord Ce 8/128gb.
 
Liittynyt
25.09.2019
Viestejä
330
Kävinpä kuvaamassa lähitolpat. Melko huonot kuvat, etenkin tuo isommin kalustettu tolppa on niin korkea että pitäisi olla jo aika hyvä kamera että saa tarkkuutta..
No nyt tuli Moin 5G-liittymä. Pitää hakemalla hakea että löytää 5G:n, sitten kyllä nopeudet ihan kohtuullista 250-300M. Ongelma ymmärtääkseni siinä että tuo 2818-tukari on 4G:llä niin voimakas että masiina kytkeytyy siihen, mutta tuossa tukiasemassa ei ilmeisesti ole 5G ENDC:tä niin silloin ei löydy 5G-verkkoakaan? Sitten kun saan reitittimen jotenkin "huonoon" paikkaan että tuo parempi 4G blokkaantuu, löytyy 5G:kin.

Mutta tämä ongelma poistunee kunhan saavat 5G:n tuohon 2818-tukariin. Tosiaan DNA:n kuuluvuuskartassa lukee "käyttöönotto 8/2021" eli tyhmempi luulisi että olisi jo. :) En ala reitittimen paikkaa optimoimaam ennen kuin tuokin tukiasema on hengissä.
 
Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
183
On muuten meilläpäin Elisa tehnyt jotain muutoksia. Käynyt paku tos viereisellä mastolla kahtena päivänä seisoi auto siinä, ja kaiken kukkuraksi Elisan 5g toiminut päin #erseitä. Liittymästä hävinnyt vähän väliä datakäyttö.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
142
Vähän uuden netin kautta heräsi kysymys onko millainen tuki Dual sim ja 5G?
Cellmapperi ei antanut Kotkas pahemmin tornei ni jos iskisi esim Telian ja Elisan kortit kännyyn ja pyörisi niin mitä tulee huomioida?:hmm:

Tämä vasta ajatus asteella ;)
 
Liittynyt
26.06.2021
Viestejä
183
Minä en ole tuota dual simmiä ite koskaan hyödyntänyt. Muutenkin täällä on esim DNA verkko on ihan kehitys asteella saattaa olla 50m-100m pätkä kuten kaverin talo ettei juurikaan 4g toimi. Elisa saanut kaupungissa. Hyvin verkkonsa hoidettua. Täällä peräti niin että jos 5g haluaa täyden hyödyn ni 600mb paketti kuulemma antaa maksit. Mutta mutta , aika alkeellista touhua silti näin herra vuonna 2021.
En kyl usko että kukaan saa 4g merillä täällä lähellekään 100 ainakaan elisalla ku tuntuu olevan todella ruuhkainen verkko.
Ihmettelen suuresti koska mastoja kuitenkin on, että kellonaika vaikuttaa paljon nettiin. Ei varmaan muutama puhdas 5g masto tekisi pahaa ..
 
Liittynyt
20.11.2017
Viestejä
22
Hyvin kyllä pysyy kärryillä kun tätä ja 5g lankaa seurailee. Asiantuntevaa porukkaa löytyy foorumilta. Jatkakaa samaan malliin:thumbsup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070
Heh, DNA:n 5G-kartasta kätevästi näkee missä @olkitu on ajellut.. :)

Hienoo kun saa 5G-tukiasematkin kartalle!
Nyt voi mapata DNA:lla aika laajasti paitsi vielä päätelaitteissa tuo 5G SA ei ole käytössä oletuskena joten vaatii rootin että voi sitä oikein käyttää pääasiassa ja sitten vähän muutoksia riippuen laitteesta. DNA:lla SA ei vielä ole julkisessa käytössä mutta mapata voi sentään.
 
  • Tykkää
Reactions: k70

k70

Liittynyt
12.07.2017
Viestejä
531

Ottaakohan DNA siis SA:n käyttöön samalla kun siirtävät alueittain B28 5G:lle? Eli jotenkin liittymillä rajataan pääsy pois?
 
SA on jo käytössä alueilla missä ei ole vielä 700 MHz 5G:tä kuten Espoossa. Luultavasti on aika laajalla alueella käytössä verkon puolesta mutta päätelaitteissa ei ole SA oletuksena useimmiten sallittu ja sitten verkko ei päästä rekisteröitymään SA-coreen.
 
Täällä taitaa muutostyöt olla juuri käynnissä huoltotiedotteiden perusteella (Espoo). Tänään ollut välillä 4CA (B1, 3, 20, 28) + N78, kuten kesästä lähtien. Mutta nyt välillä B28 tippuu pois ja välillä taas N78. Tällä hetkellä pelkkä 4CA 4G (automaatilla).

MC7010 siis käytössä. Sillä kai periaatteessa voisi päästä SA:han kiinni, kunhan saavat nuo muutokset valmiiksi. Nyt ei ainakaan löytänyt SA-rajauksella verkkoa, mutta eipä tule juuri nyt automaatilla N78:kaan tarjolle, joten ihan kesken tuo muutos taitaa olla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 070

Uskopuhetta, mutta paskon.
Taitaapi olla jollakin päätelaite joka raportoi väärin...

Täällä taitaa muutostyöt olla juuri käynnissä huoltotiedotteiden perusteella (Espoo). Tänään ollut välillä 4CA (B1, 3, 20, 28) + N78, kuten kesästä lähtien. Mutta nyt välillä B28 tippuu pois ja välillä taas N78. Tällä hetkellä pelkkä 4CA 4G (automaatilla).

MC7010 siis käytössä. Sillä kai periaatteessa voisi päästä SA:han kiinni, kunhan saavat nuo muutokset valmiiksi. Nyt ei ainakaan löytänyt SA-rajauksella verkkoa, mutta eipä tule juuri nyt automaatilla N78:kaan tarjolle, joten ihan kesken tuo muutos taitaa olla.

Espoosta poistui tuo B28 ns. priorisoitu ankkuri niin nyt se voi olla mikä tahansa taajuus - yleensä 3 tai 1 ollut mitä katsonut.
 
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
126
Telian NR ei näytä mäppäytyvän cellmapperiin oikein. N28 löyty mutta ei tuo näy cellmapperissa vaikka otin datapisteitä vuorokausi sitten ja uppasin.

1636366792732.png

Koitin pohj-pohjanmaan karttaa vähä vilkuilla yleisesti Telian NR osalta niin aika tyhjää on towerien osalta..
 
Liittynyt
28.05.2019
Viestejä
1 559
Telian NR ei näytä mäppäytyvän cellmapperiin oikein. N28 löyty mutta ei tuo näy cellmapperissa vaikka otin datapisteitä vuorokausi sitten ja uppasin.

Koitin pohj-pohjanmaan karttaa vähä vilkuilla yleisesti Telian NR osalta niin aika tyhjää on towerien osalta..
Tiilien ilmestyminen kartalle voi kestää hyvinkin pitkän aikaa, yli viikonkin. 5G tukiasemia ei voi mapata NSA:ssa, vaatii SA:n.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 573
Viestejä
4 166 703
Jäsenet
70 424
Uusin jäsen
SPMaakari

Hinta.fi

Ylös Bottom