Tuossa kun ihminen on tajuttomana humalan vuoksi, niin Jukka käytännössä hakkaa päätä lattiaan (tajuamatta sitä itse), kun yrittää herätellä olkapäästä heiluttaen.
Bb:n olisi kuulunut puuttua jo tässä vaiheessa. Itseasiassa paljon aikaisemmin* jo ohjeistaa Villeä. Vaihtoehto 1: Ville/kevin/Anu kantaa Kristianin nukkuvana autoon, jos vähänkään reagoi niin jättää siihen. **
Vaihtoehto 2: Krisu matkustaa taksilla perässä ja siitä on seuraus x.
*Ensin paljussa mietoja ja sit useamman tunnin shoteista lähtien kovia, kyllä olisi Bb:n pitänyt sellaisessa hyvässä humalatilassa käskeä jokaisen siirtyä vesilinjalle, koska tiedossa oli aika varmuudella jonkun sammuminen ja että tietyt henkilöt tulee herättelemään liian rajusti. Pitäisi ymmärtää myös vastuu tälläisessä kun ei olla ulkomaailmassa. En väitä etteikö asukkaalla kuulu vastuuta olla, mutta kyllä tämän näki tapahtuvaksi jo aikaisin illalla.
**Ensinnäkin sammunut ihminen voi reagoida hyvinkin arvaamattomasti jos lähdetään herättelemään, itsekin yllätysherätyksestä saanut vuosien paniikki heräilyt, joten olisin vetänyt suorilta käsistä turpaan puolustukseksi ennen kuin olisin oikeasti ollut edes hereillä ja tajunnut tilannetta. Toisekseen Krisun herättelyiden reaktiot on tiedossa aikaisemmista tapauksista.
Krisu suuttuu jo tässä kun riuhdotaan noin, mutta käytännössä oli aikalailla muissa maailmoissa ja unen seasta ärhteli. Tämän jälkeen tullaan kiskomaan jaloista suorilta lattialle seisomaan ja hereille Villen toimesta. Ville vanhana portsarina ei kokenut tilannetta mitenkään erikoisena edes ja Krisukaan ei oikeasti kunnolla edes yrittänyt mitään, vaan siitä Jukan aiheuttamasta rieputuksesta johtuen hieman uhitteli. Tässäkään vaiheessa Krisu ei oikeasti ollut tässä maailmassa, vaan sammumispisteessä oleva humalainen joka oli vasta heräilemässä. Tässäkin mun mielestä iso vastuu olisi ollut BB:llä. Enkä todellakaan tarkoita, että Krisu saa toimia noin, mutta vaikka olisit mikä kiltteyden enkeli aina, niin tuossa tilassa ihminen voi tuollaisen jälkeen kyllä käyttäytyä hyvinkin erikoisella tavalla ja Krisun aikaisempien herättelyiden perusteella lopputulos oli käsittämättömän mieto. Joten miksi tilanne ajettiin tuohon?
Autossa Krisu oli käytännössä täysin tiedoton ison osan ajasta ja tämä muna episodi oli jälleen Jukan ja Helmerin jatkuvan provosoinnin tulosta, eikä siinäkään lopulta mitään tapahtunut mihin molemmat osapuolet eivät suostuneet. Kun raja tuli vastaan, niin homma kyllä loppui vaikka Jukka ja Helmeri ei lopettanut.
Sit taas tää ”mä tapan kaikki” tyyppinen heitto on täysin turha, täysin kiellettyä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta kyllä siinäkin keississä Krisun suusta se oli humalaisen känniääliön heittoa minkä kyllä jokainen kautta seurannut tajusi, vaikka typerää olikin. Toisin kuin pari viikkoa sitten Jukan uhoaminen päiväkirjahuoneessa, silloin Jukka oli aivan tosissaan hetken aikaa.
Kimmon, Helmerin ja Jukan känniörvellys taas oli kokonaisuudessaan moninverroin rankempaa, muiden hermoille käyvää ja esim Jukan vaatimukset muille alkoi olemaan jälleen vähän huolestuttavia. Koko päivän tapahtumiin nähden tämä kolmikko olisi ansainnut ne kovimmat rankut ja Krisukin jonkun pienemmän.
Näiden lisäksi Villen olisi pitänyt saada jotain tuosta riuhtaisusta ja Jukan jo todella isoa rankkua siitä arvostelusta.
Tästä päästäänkin Jukkaan joka alkuillasta asti oli aivan täysi mulkku ja bileiden jälkeen sisällä provosoi jatkuvasti muita esim pk huone käyntien osalta ja haukkui muita kokoajan. Varsinkin Kristiania mustamaalaa joka tilanteessa missä Kristian ei ole paikalla.
Autossa sit oli se joka teki kaikkensa, jotta etenkin Kristian tekisi jotain typerää ja osaa manipuloida kyllä selkeästi adhd oireista kärsivää Krisua joka toimii ennen kuin ajattelee. Vähän Vintiöiden ”anna mennä” tyyppien tapaan. Lisäksi jatkuvaa räyhäämistä Villen ja Anun käskytyksestä ja jopa huutamisesta huolimatta.
Illan sit vain kruunasi se, että Jukka ei antanut krisun nukkua vieläkään, vaan jatkoi provoaan. Mutta kun Krisu lopulta sanoi täysin oikeutetusti päin naamaa, että turpa kiinni juntti, paloikin Jukalla hermo ja nousi ylös ja Krisun päälle ja kurkusta hiukan kiinni.
Näissä auton keisseissäkin kaikki ylilyönnit näki useita minuutteja etukäteen..reagoiko bb jotenkin? Ei. Kyllä tässäkin BB:llä olisi iso vastuu ollut.
Rangaistus. Krisu ja Jukka häätöön...jälleen sieltä mistä aita on matalin. Krisu on menettänyt kannatustaan, mutta Jukkaa on vihattu läpi kauden. Käytännössä varmaa, että Jukka putoaa, aivan sama mitä siellä tulostaululle palkkien muodossa katsojalle näytetään. Eli olisi ollut sama heittää Jukka suoraan pois jos tuollainen täytyy antaa.
Kyllä siellä olisi pitänyt ensinnäkin näyttää keissit osallisille porukassa, käydä asia läpi, lyödä kättä päälle. Sen jälkeen rangaistus koko nelikolle mikä tuntuu rangaistukselta jokaiselle, mutta olisi katsojille viihdyttävää katsottavaa.
Normi nimeämisillä siellä olisi jokatapauksessa ollut känninelikosta vähintään kaksi, joten ulos olisi lentänyt kuitenkin todennäköisesti Jukka.