AV-viritinvahvistimet / vahvistimet

Inputs/Input Assign = tämä asetus on juuri samalla tavalla kuin tuossa kuvassa eli BD = 3 tuossa [HDMI] -sarakkeessa.
Ja varmista että se Sonyn soittimen HDMI on kytketty vahvistimeen juurikin tuohon kolmoseen ja vahvistimesta valittu BD?
 
Kiitos lisäneuvoista.

- Blu-rayn HDMI:n kytkeminen eri porttiin ei auttanut
- Blu-ray on nyt taas kytketty porttiin kolme, ja vahvistimesta valittu input BD.
- Kokeilin myös vaihtaa 4k/8k Signal formatiksi Standard. Ei auttanut.
- Telkkarissa oli mahdollisuus ajaa HDMI-vianmääritys. Ei auttanut.

Kannattaisikohan hankkia uudempi HDMI-piuha. Nuo pari piuhaa, joita olen kokeillut ovat melko vanhoja.
 
Kannattaisikohan hankkia uudempi HDMI-piuha. Nuo pari piuhaa, joita olen kokeillut ovat melko vanhoja.
Ihan hyvä ehdotus sekin. Toimiiko ko. HDMI-piuha jossain muussa (tietokoneen kanssa vaikka) ja sen jälkeen, samoilla resoluutioilla / bittinopeuksilla. Vanhempi piuha voi tosiaan olla väärää standardia, mutta voisikohan tuollainen HDMI-testi pystyä kertomaan siitä piuhan performanssista oikeasti jotain... Ja kiinapiuhaan voidaan kyllä printata myös mitä tahansa HDMI-versioita. vaikkei se oikeasti siihen kykene.
 
Blu-rayn kuvan ja äänen sai toimimaan kun yhdisti blu-rayn suoraan vanhaan näyttöön samalla HDMI-piuhalla, jolla ei kuva/ääni välity viritinvahvistimeen/telkkariin. Eli jotain elämää HDMI -piuhassa on.
 
hyvä tarjous loppui nopeasti denonista..
huomasinkin juuri että saksassa ko vehjettä on saanut vielä vuodenvaihteessa jopa alle 800eurolla :O prkl !
1759212063659.png

ps. jos ostaa täyden dirac paketin niin se maksaa diracin sivuilla 599 taalaa niin onko tiedossa että saako täyttä pakettia jostain muualta halvemmalla ?
 
Mites tuo Dirac paketti toimii, ostetaan siis lisenssi ohjelmalle eli voi käyttää yhdellä PC:llä kerrallaan missä Dirac aktivoituna ja sillä säätää useampia vahvistimia jos sattuu vaihtumaan?

Aika kallis on, tuskin siis sidoksissa yhteen vahvistimeen tms.
 
Tuo oma Marantz Stereo 70s osoittautui sen osalta pettymykseksi, ettei toimi tietenkään Google Home -sovelluksessa niin, että pystyisi ajamaan monihuone-setuppina musiikkia (HEOSin kautta onnistuisi, mutta eipä ole muita HEOS-laitteita, kun kaikki muut käyttää Google Home -kaistaa). Nyt jos olisin ostamassa laitteita, olisi tuo Google-yhteensopivuus monihuonetoistoon ehdoton edellytys. On se vaan minttiä, kun koko talossa soi samat biisit.
 
Mites tuo Dirac paketti toimii, ostetaan siis lisenssi ohjelmalle eli voi käyttää yhdellä PC:llä kerrallaan missä Dirac aktivoituna ja sillä säätää useampia vahvistimia jos sattuu vaihtumaan?

Aika kallis on, tuskin siis sidoksissa yhteen vahvistimeen tms.
Niin siis tarkoitatko sitä Dirac Room Correction Suitea jota ajetaan PC:llä? Käsittääkseni se toimii niin että kun softa on sillä PC:llä niin se suite tekee filtterit ja korjaukset ja tekee niistä jonkin korjatun output devicen jonka kautta toistat ääntä sitten tietokoneen kautta. Eli ne korjaukset on sillä PC:llä. Pistät sitten PC:n vaikka HDMI:llä kiinni kotiteatteriin ja toistat PC:ltä elokuvan niin saat korjaukset käyttöön.

Jos haluat Diraccia vahvariin suoraan niin sun pitää kaiketi ostaa lisenssi yhteensopivalle vahvarille esim Denon AVR-3800 ja teet sitten mittaukset sillä denonilla niin kuin tekisit Audyssey mittauksen. Sitä ei kai voi siirtää sitten uuteen vahvariin sitä lisenssiä.

Ei ole siis kaiketi tapaa säätää PC:llä vähä diracia ja uploadata niitä filttereitä vaikka denoniin että sitten toimii millä lähteellä vain korjaukset. Tuohan mahdollistaisi sen että ostaisit lisenssin ja kiertäisit maakuntia säätämällä kaikkien vahvareita Diracilla ja velottaisit satkun käynnistä. :D
 
Lisenssi per laite. Et voi esim. yhdellä lisenssillä säätää vaikkapa kahta Diracin omaavaa MiniDSP -laitetta tahi AVR:ää.
 
Niin siis tarkoitatko sitä Dirac Room Correction Suitea jota ajetaan PC:llä? Käsittääkseni se toimii niin että kun softa on sillä PC:llä niin se suite tekee filtterit ja korjaukset ja tekee niistä jonkin korjatun output devicen jonka kautta toistat ääntä sitten tietokoneen kautta. Eli ne korjaukset on sillä PC:llä. Pistät sitten PC:n vaikka HDMI:llä kiinni kotiteatteriin ja toistat PC:ltä elokuvan niin saat korjaukset käyttöön.

Jos haluat Diraccia vahvariin suoraan niin sun pitää kaiketi ostaa lisenssi yhteensopivalle vahvarille esim Denon AVR-3800 ja teet sitten mittaukset sillä denonilla niin kuin tekisit Audyssey mittauksen. Sitä ei kai voi siirtää sitten uuteen vahvariin sitä lisenssiä.

Ei ole siis kaiketi tapaa säätää PC:llä vähä diracia ja uploadata niitä filttereitä vaikka denoniin että sitten toimii millä lähteellä vain korjaukset. Tuohan mahdollistaisi sen että ostaisit lisenssin ja kiertäisit maakuntia säätämällä kaikkien vahvareita Diracilla ja velottaisit satkun käynnistä. :D
600€ että saa yhden vahvarin Diracilla säädettyä?

Oletin että toimii kuten ARC Genesis, softa on PC:llä ja lähiverkossa oleva vahvistin säädetään sen kanssa ja säädetyt arvot / tiedosto lähetetään vahvariin. Nopee ja sutjakka ja tietty sama homma toimii jos vahvistin vaihtuu. Mutta softa onkin ilmainen.
 
On se. tulin itsekkin siihen johtopäätökseen että näillä klovni-tason vehkeillä vähän turhan tyyris. Sitten jos jossain kohtaa on vähän panostanut akustointiin ja ympärillä on 11kpl Genelecin One lippulaivoja niin eiköhän se 600e sitten voi laittaa leikkimiseen lisäksi.
Jep. just näin. Jos on pari subbasta ja täristin vielä yhdestä neljästä subilähdöstä niin alataajuuksien säätöjä olis hyvä olla, mutta meneehän se muillakin korjaimilla.
 
hyvä tarjous loppui nopeasti denonista..
huomasinkin juuri että saksassa ko vehjettä on saanut vielä vuodenvaihteessa jopa alle 800eurolla :O prkl !
1759212063659.png

ps. jos ostaa täyden dirac paketin niin se maksaa diracin sivuilla 599 taalaa niin onko tiedossa että saako täyttä pakettia jostain muualta halvemmalla ?
Itse kyttäsin Denon AVC X3800H vahvaria useamman kuukauden. Marraskuussa -24 tilasin Saksasta www.elektrowelt24.de hintaan 890€ sis.rahdin ja Suomi ALV:n.
Muutaman kympin muutaman viikon päästä olis saanut halvemmalla ennen kun alkoi hinta taas nousta. Mutta ei jäänyt harmittamaan :)
 
On se. tulin itsekkin siihen johtopäätökseen että näillä klovni-tason vehkeillä vähän turhan tyyris. Sitten jos jossain kohtaa on vähän panostanut akustointiin ja ympärillä on 11kpl Genelecin One lippulaivoja niin eiköhän se 600e sitten voi laittaa leikkimiseen lisäksi.
Tosin tuossa vaiheessa sulla on Genelecin GLM käytössä ja varmaan kannattaa mennä sillä :happy:
 
MARANTZ sai juuri dirac live art tuen ilmeisesti kaikkiin marantz laitteisiin jotka muutenkin tukevat dirac liveä...

ART is here for Marantz.​

1759401178102.png

esim marantz cinema 50:lle dirac tarjonta on nyt seuraavanlainen
1759400834198.png

eli nyt täyssetti diraccia onkin jo 799 taalaa :D :D ... huh huh... oletko valmis maksamaan tälläisiä summia kun av-vahvistinkin kohta maksaa vähemmän :D

edit.. googlea tutkimalla löytyy usein tieto että black fridayn aikana diracilla on -30% alennuksia ainakin joihinkin lisensseihinsä... parempi säästö sekin kuin ei mitään :)

edit denonilla myös sama julkaisu samaan aikaan :D
1759402272544.png
 
Viimeksi muokattu:
Olinkin juuri tulossa postaamaan, että Dirac ART on nyt saatavilla Denon 3800:een ja parempiin.
Press release

Marantzilla näyttää olevan ihan sama hinnoittelu Diracille kuin Denonillakin: $259 - $799

Taidan vielä odottaa black fridayn tarjouksia ennen ART-ostopäätöksen tekemistä. Ostin perus-fullrange-Diracin heti Denon 3800:n saatuani ja oli kyllä helposti 350 euron arvoinen sijoitus kerrostalossa asuvalle. Välillä asuin puurakenteisessa omakotitalossa, missä korjauksen merkitys oli selvästi pienempi. Tietty Dirac tarvitsee myös kunnollisen mittamikin, mutta se olikin onneksi jo MiniDSP:tä harrastaneena hallussa.
 
Oks sulla MiniDSP HD vai tavan ?
 
Tuosta vois periaatteessa riittää kaikkein halvinkin versio jos ei ole ollut tapana muokata käyrää kuin basson osin. Huonekorostumat hallintaan mutta jättää kaiuttimien oma sointi ylemmille taajuuksille. Muut säädöt tekee kuitenkin, etäisyydet, viiveet, volume.

Ellei sitten pahasti akustiikka ongelmia kuuntelutilassa.

Bass Control olis varmaan siltin hyvä olla jos kaksi tai useampi subbari.

Kas kun ei veloita 0,1€ / korjattu taajuus kiinalaiseen muovivahvistimeen :x3:
 
Oks sulla MiniDSP HD vai tavan ?
2x4 HD oli aiemman vahvistimen kaverina, kun siinä ei ollut kunnollista huonesovitusta ja kaiuttimiakin oli vain 2.1. Tuosta oli sitten helppo siirtyä Denonin Diraciin, kun ohjelma oli jo tuttu ja MiniDSP:n kalibroitu mikki suoraan yhteensopiva. Ei tullut sitten edes kokeiltua Denonin Audysseyta, vaikka silläkin saa X3800:ssä nähtävästi varsin toimivan korjauksen tehtyä. Jos jaksaisi säätää, niin Denonin toiseen presettiin saisi Audysseyn korjauksen ja toiseen Diracin vertailua varten.
 
Viimeksi muokattu:
vielä täytyy jatkaa tuon denon/marantz diracin ihmettelyä... eli lisenssit ovat tosiaan per laite eli jos joskus myy esim denonin 3800sta veke niin täytynee melkein jo rekisteröintivaiheessa käyttää kenties geneeristä (uutta) sähköposti osoitettakin (salasanoineen) yms jotta kun laite vaihtaa omistajaa niin samalla voi antaa tunnukset tuolle geneeriselle sähköpostillekkin yms niin ei tarvitse diracin aspaa käskeä siirtelemään lisenssejä eteenpäin.
1759467695903.png

kätevää tietty tavallaan että jos ostaa laitteen 1200egellä ja lisenssit 800egellä ni periaatteessa kokonaisuutena tuota voisi myydä siis parilla tonnilla :D

facebookissa on myös dirac ryhmä jota nopeasti lukemalla ART ei ole mikään helppo homma (siis painat nappulaa ja taajuudet ovat maagisesti sen jälkeen kunnossa) vaan näyttää siltä että ARTin täysi hyödyntäminen vaatii mittamikkiä ja läppäriä ja pari viikkoa aikaa säätämiseen sekä sen että ymmärtää mitä säätää ja mistä ja miten. virheiden mahdollisuus on suuri jos vain olettaa että kaikki menee napista painamalla valmiiksi. (joissain tapauksissa toki näin voi tapahtuakkin jos huone on mahdollisimman hyvä jo valmiiksi tms)

ryhmä

helpdesk
 
Viimeksi muokattu:
Onhan tuo kallis ja joustamaton systeemi. Jos vaikka päättää päivittää X3800:sta X4800:een, niin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lunastaa uudet lisenssit. Laitteen hajotessa takuuaikana siirto uuteen samanlaiseen sentään onnistuu, mutta mitenhän takuun jälkeen :beye:

Dirac (perusversio) on mielestäni suht' helppo käyttää, jos ymmärtää yhtään mitä on tekemässä ja jaksaa kärsivällisesti seurata manuaalin ohjeita. Ensimmäisellä käyttökerralla kannattaa kyllä varata reilusti aikaa sekä asennuskaljaa. Varsinkin MiniDSP:n kanssa piti ladata firmwareja yms. ja hommassa meni tunteja, vaikka aiemmin oli tullut painittua mm. Room EQ Wizardin kanssa.
 
vielä täytyy jatkaa tuon denon/marantz diracin ihmettelyä... eli lisenssit ovat tosiaan per laite eli jos joskus myy esim denonin 3800sta veke niin täytynee melkein jo rekisteröintivaiheessa käyttää kenties geneeristä (uutta) sähköposti osoitettakin (salasanoineen) yms jotta kun laite vaihtaa omistajaa niin samalla voi antaa tunnukset tuolle geneeriselle sähköpostillekkin yms niin ei tarvitse diracin aspaa käskeä siirtelemään lisenssejä eteenpäin.

On kyllä tehty todella kankeaksi ja aika kalliiksi tuo systeemi. Enkä ole itse lukemani perusteella ihan vakuuttunut, että ero perus XT32:een olisi niin merkittävä. Mutta toisaalta en ole kunnon mittauksia vielä löytänyt. Mutta $500 tai jopa $800 ja ilmeisen kömpelö UX siitä että tulos on "ehkä vähän parempi" on aika huono sijoitus. Toisaalta jos se saisi selvästi ja mitattavasti paremman lopputuloksen konsistentisti, niin mikä jottei.
 
1759494530138.png

Olisi kyllä kiintoisa kokeilla tuota Dirac ART. Lueskellut tässä ensivaikutelmia ja lähes poikkeuksetta kehutaan miten uskomattoman paljon tuo parantaa basson "terävyyttä/nopeutta". Tästä kuvasta tuo näkyy oikein hyvin, alle 200 Hz alueelta romahtaa tosi paljon nuo ylimääräiset kuminat mitä huoneessa syntyy. Ja ilmeisesti myös basso ankkuroituu keskikaiuttimen kohdalle ja on myös tasaisempi koko kuuntelualueella. Kuulostaa kyllä tuon kolmen sadan arvoiselta jos pitää paikkaansa. Tai no koko lystistä saa tosiaan maksaa 800 jos ei ole ennestään mitään Dirac lisenssejä 💸
 
diracin fb keskusteluista kaapattua tekstiä...

Share a bit of my own ART experience with all ARTists~

DIRAC Live ART made EASY: Safe and SOUND!

With Dirac finally releasing ART to Denon and Marantz AVRs after an exclusive 19-month run with StormAudio, there’s little doubt this technology is about to spark a worldwide revolution in digital room correction. And the reasons are threefold:
1. ART is about solving, not just polishing. Instead of merely “beautifying” a degraded signal, ART actively tackles the real culprits—room modes and SBIR (Speaker Boundary Interference Response).
2. No more heavy acoustic treatment. ART frees listeners from installing bulky absorbers or panels, helping preserve the aesthetics of the listening space. The only “recommendation” is to keep soft furnishings like sofas or rugs in place for light absorption.
3. It unleashes the full frequency potential of your speakers. By neutralizing unwanted room effects, ART allows loudspeakers to perform across their entire designed spectrum.

How does ART achieve this?

Put simply: the system assigns specific support speakers to emit inaudible, inverse-phase energy alongside the direct audio signal. This “counter-energy” cancels out room modes and SBIR artifacts, effectively cleaning up the playback environment without physical treatments.

Getting Started with ART

Step Zero: Analyze your room and speakers.
This is critical. Is your space large or small? Reflective (hard surfaces) or absorptive (plush and treated)? Then, confirm your speakers’ usable frequency range—ideally within ±2 dB—and, if possible, their SPL capabilities.

Step One: Level Matching.
Before running Dirac measurements, calibrate each channel with full-band pink noise so the main listening position (MLP) measures at least 75 dB (85 dB is better).

Step Two: Room Measurements.
Take at least 5 points (3 points can technically pass, though Dirac recommends 9).

Step Three: Check ART Points.
ART operates on a “points” system—each computation consumes DSP resources. The more powerful your processor, the more speakers ART can utilize. For example, my StormAudio MK2 allows for a generous 462 ART points.

Step Four: Assign Supporting Speakers.
• Keep the front LCR channels free of support duties—let them focus on reproduction.
• Homogeneous speakers support each other best.
• Subwoofers should support all groups.
• Given the high energy demands of low frequencies, subs should only be supported by other subs. (Strongly recommended: run at least two subs in the system.)

Step Five: Adjust Support Strength.
This controls how much output a support speaker contributes to cancel modes. The default is -18 dB. My advice:
• For mains in large rooms or with limited SPL (<95 dB), set around -6 dB.
• For smaller rooms with higher-SPL speakers (>95 dB), leave at -18 dB.
• Subwoofers should remain at -18 dB for consistency.

Step Six: Define Support Bands.
Match each support range to the speaker’s low-end response plus about 10 Hz. For example:
• Floorstanders: 50–150 Hz
• Bookshelf speakers: 80–150 Hz
• Small satellites: 100/120–150 Hz (or skip ART)
• Subwoofers:
• Supporting mains: 20 Hz (or subwoofer’s lower limit)–100 Hz
• Supporting themselves: 20 Hz (or subwoofer’s lower limit)–120 Hz

Final Thoughts
Configured this way, ART delivers safe, effective, and audibly transformative results. As you grow familiar with the system, finer tweaks can unlock even more performance—pushing your setup to its full potential. Consider this a solid foundation, with endless room (pun intended) for refinement.

eli mielestäni siis mennää samaansuuntaan kuin mitä trinnovin audiokäsittelyt ovat jossa myös on ääntätuottavia kaiuttimia ja samaan aikaan jos vapaana on resursseja niin ääntä parantavia ja avustavia kaiuttimia joka parantaa/poistaa heijastuksien vaikutusta sekä tietenkin huoneenvaikutusta myöskin.
eli oikein hienosti säädettynä diracci voi siis tehdä äänentoistollesi ihmeitä varsinkin vaikka jokainen kaiutin olisi sinulla erilainen joka kanavassa, huone olisi mahdollisimman paljon eristämätön ja kaikuisa jne niin lopputulos voisi olla äänitys studion tarkkuusta ääntä ilman kaikuja ja resonointeja jne...

mutta nythän homma sit menee juuri jännäksi kun kerran on olemassa trinnovia ja nyt diraccia ja eikös genelecilläkin ole joku heidän oma äänenkäsittely systeemi jne niin varmaan on vielä muitakin niin rupeaa sitten tulemaan kilpailua että kenellä on paras korjaus ja paras lopputulos :)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
288 757
Viestejä
4 947 924
Jäsenet
79 540
Uusin jäsen
Petrina

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom