AV-viritinvahvistimet / vahvistimet

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 235
Earcin pitäisi olla taaksepäin yhteensopiva arcin kanssa.
Osaako joku selittää miten tuo saa ne ominaisuudet joita arc laite ei tue vietyä eteenpäin?
Vaikka earc on yhteensopiva arcin kanssa niin silloin toimitaan sen heikomman rajoituksilla eli esim hd-äänet eivät tällöin kulje. Tämä loota ottaa televisiolta sen earc signaalin ja syöttää sen ei-arc muotoisena vahvistimen johonkin hdmi-inputtiin, eikä vahvistimen arc-porttiin. Eli tällöin se toimii kuin mikä tahansa äänilähde.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Onko kukaan kokeillut Thenaudio SHARC eARC audio converteria?

Näyttäisi olevan ihan toimiva ratkaisu uusille konsoleille ja näytönohjaimille, jos ei halua investoida uuteen ylihintaiseen HDMI 2.1 vahvistimeen.

Pitäisi toimia myös VRR, ALLM yms muut ominaisuudet, jotka ei välttämättä toimi uusienkaan vahvistimien kautta (käsittääkseni).

Itse olen tuon ostamista miettinyt jonkin aikaa. Tuo on ollut loppuunmyytynä kesän ajan. Hinta ehkä hieman suolainen 149$ +39$ international shipping mutta halvemmalla pääsee kuin vahvistimen päivittämisellä (varsinkin jos VRR ei toimi kunnolla vahvistimen läpi).
Tuopa onkin mielenkiintoinen kapistus. AV-vahvistimissa äänipuoli tuntuu kestävän aikaa paljon paremmin kuin kuvapuoli, joten tuolla voisi periaatteessa "uudistaa" aika vanhankin vahvistimen. Riippuu tietysti siitä, että onko ok liittää laitteita telkkariin, vai onko tarvetta liittää ne juuri vahvistimeen esim. johdotusten siisteyden takia.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
363
Ihan mielenkiintoinen löytö. Itse olen tässä kohta hankkimassa uutta telkkaa ja todennäköisesti LG:n oledia, jossa HDMI 2.1 ja eARC. Samaan syssyyn hankkisin uuden vahvarin ja olen silmäillyt Canton Smart Connect 5.1:tä kun en oikeasti halua isoa ja on vain Genet ja subbari. En kuitenkaan ole ostopäätöstä tehnyt kun Cantonissa on vain HDMI 2.0 eikä eARCcia ja miettinyt, että tuntuuko se kuitenkin ongelmalta kun en voisi telkan kautta kytkentöjä tehdä. PS5:sta ei ole tulossa, joten sinänsä uskoisin pärjääväni ilman HDMI 2.1:tä mutta eARC kiinnostaa. Ymmärtääkseni tämä Thenaudion convertteri nyt poistaisi tämän ongelman ja tekisi tuosta Cantonista yhteensopivan eARCin kautta tuleville ääniformaateille.

Kirjoitat muuten VRR:stä ja muista tämän yhteydessä. Kun tähän tutustuin niin nähdäkseni tällä pulikalla mahdollistetaan nimenomaan eARCciin liittyvien ääniformaattien kuljettaminen HDMItä pitkin eARCcia tukemattomille vahvistimille eikä sillä ole tarkoitus kuljettaa mitään kuvasignaaleja.
Tosiaan hyvä pointti, että periaatteessa VRR ei liity laitteeseen koska välittää vain äänen vahvistimeen pakkaamattomassa muodossa! Outoa että mainostavat kuitenkin VRR pelaamista. Johtunee varmaan siitä, että useimmat uudet vahvistimet eivät tätä tue jos vie kuvan ja äänen vahvistimn läpi?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 054
Jos tässä nyt hurahtaa tuohon vinyylilevy touhuun, niin mitäs mieltä tästä? Pro-Ject Essential III Digital -levysoitin, pianomusta 419,00

Tuossa kun olisi optinen ulostulo. Mulla on tälläinen HifiStudio - DENON CEOL RCD-N10 MUSTA STEREOYHDISTELMÄ (pre-out versio/tv:n yhteydessä/Genelecit kiinni) ja tuossa on vielä yksi optinen liitäntä vapaana tällä hetkellä, niin saisi kätevästi tuon Pro-Jectin kiinni.
Tuohon hintaan katselisin käytettyjä soittimia. Teknarin SL-1200MK2 on loistopeli jos vaan löytyy. Ostin aikoinaan Regan vastaavan muovisen rimpulan ja se lähti takaisin kauppaan.

Miksi se pitää optisella kytkeä? Ainakin itelle vinyylisoittimen kohdalla on just se juttu, että mennään analogisilla liitännöillä. Soitin -> RIAA -> vahvistin.
 
Liittynyt
17.04.2020
Viestejä
71
Tuosta Denonista on jo ne RCA:t käytössä (Genelecit) ja toisesta optisesta liitännästä menee piuha tv:seen. Ainoat vapaat on nuo kaiutinkaapeli pisteet ja se toinen vapaana oleva optinen liitäntä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Onko kukaan kokeillut Thenaudio SHARC eARC audio converteria?

Näyttäisi olevan ihan toimiva ratkaisu uusille konsoleille ja näytönohjaimille, jos ei halua investoida uuteen ylihintaiseen HDMI 2.1 vahvistimeen.

Pitäisi toimia myös VRR, ALLM yms muut ominaisuudet, jotka ei välttämättä toimi uusienkaan vahvistimien kautta (käsittääkseni).

Itse olen tuon ostamista miettinyt jonkin aikaa. Tuo on ollut loppuunmyytynä kesän ajan. Hinta ehkä hieman suolainen 149$ +39$ international shipping mutta halvemmalla pääsee kuin vahvistimen päivittämisellä (varsinkin jos VRR ei toimi kunnolla vahvistimen läpi).
Tuo taitanee olla fiksuin sijoitus jos moista mielii -> Hdfury Arcana the World First eARC HDMI2.1 adapter! |
 
njs

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 166
Vaihtui Yamaha vahvistin Marantz nr1608:een ja heti tuli ongelmia. ARC käytössä mutta TV:n ääntä en saa kuulumaan vahvistimen kautta. Telkkarina Samsung Q7F, joka siis toimi moitteettomasti Yamaha vahvistimen kanssa. Telkkarin kaukosäädin kyllä ohjailee äänen voimakkuutta mutta kun se itse ääni ei kuulu...
Vanha viesti, mutta saitko tuota ikinä toimimaan? Itsellä Nr1607 ja sama homma.
 
Liittynyt
04.06.2020
Viestejä
319
Onko olemassa all-in-one-vahvistinta josta löytyisi:
  • normaali kuulokeliitäntä
  • pre-out aktiivikaiuttimille
  • liitännät passiivikaiuttimille (Aurelia Magenta jalustakaiuttimet)
  • kaksisuuntainen bluetooth langattomia kuulokkeita varten
  • optinen- tai USB-sisääntulo PC:hen kytkemiseksi
Pitäisi olla kompaktin kokoinen ja budjetti n. 500€. Täysiveristä kotiteatterivahvistinta en siis halua, 2 kanavaa riittää. Lähimpänä löytämistäni on Argon Audio SA-1, mutta tuosta uupuu normaali kuulokeliitäntä ja kaksisuuntainen BT. Kovinkaan high-endiä ei tarvitse olla, kunhan ääni on tasapainoinen ja mitä näitä ympäripyöreitä termejä nyt on :) Tuntuu että tuo lähettävä BT on rajoittavin tekijä tällaista laitetta etsittäessä.

Hirmuisesti on vaatimuksia ja voi olla että vaadin liikoja yhdeltä laitteelta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 651
Onko olemassa all-in-one-vahvistinta jossa löytyisi:
  • normaali kuulokeliitäntä
  • pre-out aktiivikaiuttimille
  • liitännät passiivikaiuttimille (Aurelia Magenta jalustakaiuttimet)
  • kaksisuuntainen bluetooth langattomia kuulokkeita varten
  • optinen- tai USB-sisääntulo PC:hen kytkemiseksi
Pitäisi olla kompaktin kokoinen ja budjetti n. 500€. Lähimpänä löytämistäni on Argon Audio SA-1, mutta tuosta uupuu normaali kuulokeliitäntä ja kaksisuuntainen BT. Kovinkaan high-endiä ei tarvitse olla, kunhan ääni on tasapainoinen ja mitä näitä ympäripyöreitä termejä nyt on :)

Hirmuisesti on vaatimuksia ja voi olla että vaadin liikoja yhdeltä laitteelta.
Ainakin Denon X3600/3700 sarjasta nuo kaikki löytyy
 
Liittynyt
04.06.2020
Viestejä
319
Ainakin Denon X3600/3700 sarjasta nuo kaikki löytyy
Pahoittelut, unohdin mainita että täysiverinen kotiteatterivahvistin ei ole hakusessa. Korjasin viestiin. Toivottavasti tämä nyt oli oikea ketju sitten kysellä tällaisen laitteen perään...
 
Liittynyt
04.06.2020
Viestejä
319
Mitä haittaa siitä olisi, jos järjestelmäkeskuksena olisi AV-viritinvahvistin?
Pitäisi saada mahtumaan järkevästi tietokonepöydälle, eli mahdollisimman kompakti olisi hyvä olla. 2-kanavainen laite siis riittäisi. Löytyi itseasiassa tällainen NAD D3045, jossa äkkiseltään katsottuna on kaikki halutut ominaisuudet, mutta hinta hyppää turhan korkeaksi. Jokin laitekombokin kelpaisi, mutta tosiaan tuo lähettävä BT on vielä aika harvinainen, ainakin edullisemman pään laitteissa.

Tällainen BT-lähetin kyllä ratkaisisi koko homman, mutta josko vielä hetken ajan koettaisi etsiä yhden laitteen ratkaisua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.06.2020
Viestejä
13
Joku ihme bugi tos AVR-x3600h:ssa. Tulee silloin tällöin painettua säätimestä Quick Selectiä, ja silloin se hukkaa koko huonekorjaimen. Ääni alkaa kuulostaa samalta kuin Direct. Ainoastaan kaikki asetukset näyttää samoilta kuin ennen, eikä stereo-tilaan uudestaan laitto korjaa tilannetta.
Joutuu aina Audyssey äpistä lähettämään uudestaan tiedot vahvistimeen ja sit kaikki taas kunnossa. Pieni homma, mutta hyvin rasittava. Pitää varmaan laittaa ilmoo Denonin supporttiin tästä kans.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
718

Jokaiselle quick select -vaihtoehdollehan voi asettaa omat Audyssey-asetuksensa. Nämä tuntuvat kuitenkin nollaantuvan, kun Audyssey-käyrät ladataan uudelleen. Olethan siis aina muistanut tallentaa quick select -asetukset uudelleen pitämällä nappia muutaman sekunnin pohjassa? Muuten kuvittelisin, että se toimii juuri noin kun kuvailit.

Muoks: käsittääkseni tämä tulisi olla sekvenssi:

  1. Lataa Audyssey-käyrät
  2. Valitse jokin quick select -tila
  3. Kytke Audyssey päälle tälle tilalle
  4. Tallenna asetukset pitämällä kyseistä quick select -nappia muutama sekunti pohjassa
  5. Siirry kohtaan 2.
 
Liittynyt
04.05.2019
Viestejä
8
Minulla on Denon-x 1500H kotiteatterivahvistin ja äskettäin tuli netistä joku päivitys.Päivityksen jälkeen kun nostaa volyymiä yli puolenvälin niin kuuluu naksahdus.Onkohan se joku relee kun naksahtaa ja jos on niin minkä takia?
Kiitos vastauksista etukäteen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
19
Voisko olla joku automaattinen eco-mode joka kytkeytyy pois päältä volumea lisättäessä?
 
Liittynyt
21.01.2019
Viestejä
78
Nyt on pakko kysyä io-techeiltä apua vahvistimen valinnassa. Eli ollaan muutettu uuteen omakotitaloon, jossa upotettuja kaiuttimia katossa 6kpl:
- Yläkerrassa ja keittiössä molemmissa 2 kpl näitä tai vastaavia: the box pro CMX20-T-W
- Olohuoneessa 2kpl näitä tai vastaavia: the box pro CMR608

Eli yhteensä 6 kpl kaiuttimia ja teknisestä tilasta löytyy yksi johto, joka lopussa haarautuu kahdeksi. Näihin mistään mitään audiosta tietämättömänä ostin jo banaaniplugit ja testasin stereovahvistinta (FosiAudio BT20A) joka on tietokoneen kaiuttimissa kiinni, mutta sain äänen kuulumaan vain yläkerran 2 kpl kaiuttimista.

Kysymys nyt kuuluukin, että millaista vahvistinta tonne tekniseen tilaan tulisi hankkia? Pitäisi olla Wifi ja/tai bluetooth, jotta saa kajarit soimaan iPadin kautta. Samoin sitä mietin, että onko mitenkään mahdollista kontrolloida, että mikä kaiutin milloinkin soi?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 595
Minulla on Denon-x 1500H kotiteatterivahvistin ja äskettäin tuli netistä joku päivitys.Päivityksen jälkeen kun nostaa volyymiä yli puolenvälin niin kuuluu naksahdus.Onkohan se joku relee kun naksahtaa ja jos on niin minkä takia?
Kiitos vastauksista etukäteen.
Ainakin X3500H:ssa jos on eco mode päällä niin se naksahtaa tietyssä kohtaa volumea lisätessä, eco moden saa varmaan halutessaan jostain valikosta poiskin kokonaan. Ainakin tuossa omassa se löytyy valikosta.
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
482
Onko täällä hifi-asiantuntijoita.
Vanha sotaratsu Yamaha RX-595 RDS on alkanut käynnistettässä hävittämään oikean kanavan, laittamalla volumea kovemmalle niin herää. Onko kuinka normaalia? Ja onko lopun alkua vahvistimen suhteen?

En ole raaskinut vahvistinta vaihtaa kun tämä vielä ihan laadukasta Yamahan tuotantoa 2000-luvun vaihteesta.

Millä rahalla saa nykyään vastaavaa laatua?
Niin ja phono liitäntä tulisi olla. Tottakai päivitys tuo mukaan paljon hyvääkin kuten HDMI:n ja digilähtöjä enemmän.
En hae kertakäyttölaitteita vain muutamaksi vuodeksi.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
718
Stereovahvistimia HDMI-tuloilla on melko rajallisesti. Jos pitää ehdottomasti olla stereo, niin lähtisin liikkeelle joko Denon DRA-800H tai Marantz NR1200. Henkkoht lasken stereokäytössäkin huonekorjaimen niin oleelliseksi, että ostaisin silti monikanavavahvistimen kuten Denon AVR-X2600H.

Jos pitää olla HDMI 2.1, niin sellaisia stereovahvareita ei taida edes olla vielä? Tällöin myös monikanavavahvistimista joutuisi ottamaan tuoreemman ja kalliimman X2700H-mallin.

EDIT: no tuo alkuperäinenhän oli jo 5.1 -vahvistin, olin sokea. Eli X2600H jos HDMI 2.0 riittää, X2700H jos tarvitsee HDMI 2.1, tai X3700H jos haluaa vielä paremman huonekorjaimen, erityisesti subwooferille.
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
482
Toisin sanoen DENON on edelleen laadukas vahvistinvalmistaja? Onko myös edullisissa hintaluokissa, missä menee raja, onko jokin sarja markettimalleja? Kuten oli Yamahalla nähtävissä jo tuolloin 2000-luvun alussa, alkoi tulla halpoja markettisarjoja.

Jos keskitytään Denoniin niin onko laatueroja ja kuinka suuria 1600,1700, 2600,2700, 3700 sarjoissa? Mitä saa tuplarahalla, parantuuko laatu vai tuleeko vain tehoa ja liitäntöjä/ominaisuuksia lisää?

Laadusta voisin maksaa mutta en tarvitse yllä mainittuja suuria tehoja ja ominaisuuksia. Todennäköisesti 2.1 kaiuttimia ajan siitä. Korkeintaan 5.1.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 957

Liitäntöjä ja ominaisuuksia lisää, ehkä tärkeimpänä 3000 sarjassa tulee parempi huonekorjain alempiin sarjoihin verrattuna. Jos et halua paremmasta huonekorjaimesta maksaa (ja et tarvitse HDMI 2.1 liitäntää/useampia HDMI lähtöjä), niin 1600 (joko 1700 saatavilla?) varmaan riittävä.

Edit. Tuolla Denonin tuotesivulla saa eri malleja vertailuun ominaisuuksien osalta, kun selaa tuonne tekniset tiedot kohtaan.

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
614
Onko täällä hifi-asiantuntijoita.
Vanha sotaratsu Yamaha RX-595 RDS on alkanut käynnistettässä hävittämään oikean kanavan, laittamalla volumea kovemmalle niin herää. Onko kuinka normaalia? Ja onko lopun alkua vahvistimen suhteen?

En ole raaskinut vahvistinta vaihtaa kun tämä vielä ihan laadukasta Yamahan tuotantoa 2000-luvun vaihteesta.

Millä rahalla saa nykyään vastaavaa laatua?
Niin ja phono liitäntä tulisi olla. Tottakai päivitys tuo mukaan paljon hyvääkin kuten HDMI:n ja digilähtöjä enemmän.
En hae kertakäyttölaitteita vain muutamaksi vuodeksi.
Yamahalla aikoinaan aloitin, nyt monien eri merkkien jälkeen olen jälleen valitsemassa Yamahan. Tuosta löytyy kaikki tähän päivään: RX-V4A - Tekniset tiedot - Yamaha - Finland
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
718
Liitäntöjä ja ominaisuuksia lisää, ehkä tärkeimpänä 3000 sarjassa tulee parempi huonekorjain alempiin sarjoihin verrattuna. Jos et halua paremmasta huonekorjaimesta maksaa (ja et tarvitse HDMI 2.1 liitäntää/useampia HDMI lähtöjä), niin 1600 (joko 1700 saatavilla?) varmaan riittävä.

Edit. Tuolla Denonin tuotesivulla saa eri malleja vertailuun ominaisuuksien osalta, kun selaa tuonne tekniset tiedot kohtaan.

Denonin 1000-sarjassa ei ole phono-liitäntää, joten jos se on pakollinen, niin 2000/3000 on sitten se sarja.
 
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
148
Nyt on pakko kysyä io-techeiltä apua vahvistimen valinnassa. Eli ollaan muutettu uuteen omakotitaloon, jossa upotettuja kaiuttimia katossa 6kpl:
- Yläkerrassa ja keittiössä molemmissa 2 kpl näitä tai vastaavia: the box pro CMX20-T-W
- Olohuoneessa 2kpl näitä tai vastaavia: the box pro CMR608

Eli yhteensä 6 kpl kaiuttimia ja teknisestä tilasta löytyy yksi johto, joka lopussa haarautuu kahdeksi. Näihin mistään mitään audiosta tietämättömänä ostin jo banaaniplugit ja testasin stereovahvistinta (FosiAudio BT20A) joka on tietokoneen kaiuttimissa kiinni, mutta sain äänen kuulumaan vain yläkerran 2 kpl kaiuttimista.

Kysymys nyt kuuluukin, että millaista vahvistinta tonne tekniseen tilaan tulisi hankkia? Pitäisi olla Wifi ja/tai bluetooth, jotta saa kajarit soimaan iPadin kautta. Samoin sitä mietin, että onko mitenkään mahdollista kontrolloida, että mikä kaiutin milloinkin soi?
Mikä on budjetti ja tykkäätkö rassaamisesta?

Jos rahaa on käytössä niin :

Toki voit läntätä paremmankin MusicCastia tukevan (monikanava)viritinvahvistimen siihen huoneeseen jossa semmoiselle on tarve.

Veikkaan että muiden kajareiden piuhat löytyvät niistä huoneista mistä kajaritkin.... eli tarve olisi yhteensä silloin 3kpl:tta vahvareita.

Muita kaupallisia ratkaisuja on SONOS ja HEOS (Denon, Marantz ym.).

Jos tykkäät rassata ja kaikki musa tulee serveriltä/NASsilta/netistä niin: 3x Raspberry 3 + Suptronics X400 +läppärin poweri, hintaa tule reilu satku verran per huone.

Tuossa on vaan taivas rajana kuinka paljon aikaa askarteluun haluaa käyttää :) Valmis tuote täytynee myös piilottaa hellasäröltä....

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
979
Yamahalla aikoinaan aloitin, nyt monien eri merkkien jälkeen olen jälleen valitsemassa Yamahan. Tuosta löytyy kaikki tähän päivään: RX-V4A - Tekniset tiedot - Yamaha - Finland
Hyvän näköisiä nuo uudet Yamahat. Itse katsoisin samassa hintaluokassa mieluummin Denonia, koska niistä löytyy eniten mittausdataa. Yamaha on minullakin näistä "markettimerkeistä" aina se 3. vaihtoehto eli ei lainkaan huono. Valtasuhteet ovat kuitenkin siirtyneet 2000-luvun alusta enemmän D&M konsernin suuntaan, suosittelen siis sen tutkimista ensin.

Mielenkiintoinen tapa muuten ilmoittaa nuo teholukemat. RX-V4A ilmoitetaan 115W 6 ohmiin 0,1% THD:llä ja RX-V6A:lle kerrotaan 150W 4 ohmiin 0,1% THD:llä. Kiva silmänkääntötemppu taulukossa, että saadaan tehoero kuulostamaan suuremmalta... Skeptisempi kaveri alkaisi miettiä onko päätteet identtiset, mutta haluttu vain noin kertoa, että parempi malli näyttää paremmalta. :asif:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.06.2020
Viestejä
13
Jokaiselle quick select -vaihtoehdollehan voi asettaa omat Audyssey-asetuksensa. Nämä tuntuvat kuitenkin nollaantuvan, kun Audyssey-käyrät ladataan uudelleen. Olethan siis aina muistanut tallentaa quick select -asetukset uudelleen pitämällä nappia muutaman sekunnin pohjassa? Muuten kuvittelisin, että se toimii juuri noin kun kuvailit.

Muoks: käsittääkseni tämä tulisi olla sekvenssi:

  1. Lataa Audyssey-käyrät
  2. Valitse jokin quick select -tila
  3. Kytke Audyssey päälle tälle tilalle
  4. Tallenna asetukset pitämällä kyseistä quick select -nappia muutama sekunti pohjassa
  5. Siirry kohtaan 2.
Kiitän selvennyksestä. Täytyypä kokeilla ja kaivella ilmeisesti manuaalista tietoja, koska en ole saanut asetettua tuota kohtaa 3 päälle mitenkään, vaikka niin asetukset näyttäisi olevan...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
614
Tyylikkään pelkistetty ja hyvä hinta. Olen ajatellut että noin 500 eurolla tulisi saada ok laatua vuosiksi, kun ei tarvitse sitä uusinta, tehokkainta ja kaikkia ominaisuuksia.
Hetken kun maltat, niin tulee cybermonday ja blackfriday, tämän päivän hinnat suomilisällä:
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
482
Saatan malttaa jopa yli BF:n, vahvareita ei osteta hetken mielijohteesta kuten ei kaiuttimiakaan. Ne saattaa olla itsellä käytössä jopa sen 10-20 vuotta.

Telkuissa olen joutunut taipumaan tähän kulutushysteriaan ja joudun vaihtamaan alle 10 vuoden välein. :cool:
 
Liittynyt
23.06.2020
Viestejä
13
Tähän en kyllä osaa vastata. Naiivisti kuvittelisin, että kuullakseen näissä eroja, pitää muunkin kaluston ja akustoinnin olla erittäin hyvällä tasolla.
Suosittelen aina ulkoista integroidun sijaan, eipä jää ainakaan ns. pullonkaulaksi ja ääni takuulla laadukkaampi. Kokemuksen äänellä sanon.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
718
Suosittelen aina ulkoista integroidun sijaan, eipä jää ainakaan ns. pullonkaulaksi ja ääni takuulla laadukkaampi. Kokemuksen äänellä sanon.
Tämä kokemus on siis ihan mittaamalla todettu ero? Huomaat sokkotestissä, onko kyseessä vahvistimen integroitu RIAA-vahvistin vai erillinen 100€ palikka kiinnitettynä vahvistimeen? Kuvittelisin, että noissa 100€ erillislaitteissa on silti todnäk ihan sama euron piirikortti sisällä ja loput hinnasta on brändiä ja kotelointia.
 
Liittynyt
23.06.2020
Viestejä
13
No mulla on vähän kalliimpi versio, jossa äänensäädölle valitsimia. Tossa purkissa ainakin eron huomaa ihan mittaamattakin pelkällä korvalla. Aluksi luulin pärjääväni pelkällä integroidulla.
 
jkm

Liittynyt
23.06.2017
Viestejä
1 538
Tämä kokemus on siis ihan mittaamalla todettu ero? Huomaat sokkotestissä, onko kyseessä vahvistimen integroitu RIAA-vahvistin vai erillinen 100€ palikka kiinnitettynä vahvistimeen? Kuvittelisin, että noissa 100€ erillislaitteissa on silti todnäk ihan sama euron piirikortti sisällä ja loput hinnasta on brändiä ja kotelointia.
RIAA-esivahvistimen erot voi tosiaan jopa mitata. Kyllä itsekin suosittelisin erillistä, riippuen toki miten laadukas se itse levysoitin on, että maksaako vaivan.

Erillisistä hyvä aloittelija RIAA on TCC TC-750 HIFI RIAA korjain etuvahvistin. eikä maksa juuri mitään.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
718
Joo en epäile, etteikö noissa ole eroja. Sen sijaan olen skeptinen sen suhteen, onko niissä sokkotestissä havaittavia eroja, jos muu laitteisto on vakioitu. Mutta jos ns. hyvän erillisen saa 50 euroon, niin se on jo vähemmän kuin tuo Denonin hinnanero 1000- ja 2000-sarjan välillä.
 
hazaski

Merssu und och Saab
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
245
Tämä kokemus on siis ihan mittaamalla todettu ero? Huomaat sokkotestissä, onko kyseessä vahvistimen integroitu RIAA-vahvistin vai erillinen 100€ palikka kiinnitettynä vahvistimeen? Kuvittelisin, että noissa 100€ erillislaitteissa on silti todnäk ihan sama euron piirikortti sisällä ja loput hinnasta on brändiä ja kotelointia.
Ei ollut kysymys minulle, mutta vastaan oman näkemyksen silti. Phonoasteita on mitattu vähän, mutta aina kun on mitattu, niin erot ovat paljon isompia kuin esimerkiksi DA-muuntimissa. Mutta yksittäiset mittauksetkaan ei kerro täydellistä suorituskykyä, koska levysoittimissa korostuu se että toistuva ääni on osiensa summa.

Eli se miten hyvin laitteet toimii keskenää vaihtelee, jopa reilustikin. MM-rasioissa on erilaisia lähtötasoja, joten esimerkiksi joku phonoaste, jossa on heikompi sisääntulon klippauksen kesto, niin kaikki räsäykset ylikorostuu.

Tai äänirasia+johtojen kapastitanssi on mallikohtaista ja eri phonoasteiden sisääntulokapasitanssit on samaten mallikohtaista, ja yleisimmin fiksattu arvo. Näiden yhteiskapasitanssi vaikuttaa ääneen kanssa, ja on siis todellakin niin montaa eri mahdollista eri variaatioita, että itse suosin ulkoista phono-astetta, koska voi joutua kokeilemaan eri phonoja, mikä sattuisi toimimaan omassa kokonaisuudessa, tai sitten ostaa phono-asteen jossa on vaihdettava kapasitanssi ( esim. Pro-ject Phono-Box S2 ja Clearaudio Smart Phono V2).

Tämä oli siis MM-rasioilla, MC-rasiat ovat impedanssiherkkiä ja muutenkin vielä enemmän osien kokeilua, että itsellä ei ole rahkeet siihen riittänyt.

Edit. typojen korjailua
 
hazaski

Merssu und och Saab
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
245
RIAA-esivahvistimen erot voi tosiaan jopa mitata. Kyllä itsekin suosittelisin erillistä, riippuen toki miten laadukas se itse levysoitin on, että maksaako vaivan.

Erillisistä hyvä aloittelija RIAA on TCC TC-750 HIFI RIAA korjain etuvahvistin. eikä maksa juuri mitään.
Itsellä on nyt tämä RIAA tuolla Uraltonen modauksella tehtynä, mutta ainakin Nagaoka MP-110 äänirasian kanssa kuuluu rasahdukset ylikorostuksella, että ilmeisesti sisäätulo klippaa, ja on uusi RIAA mietinnässä. Aikaisemmalla JVC:n neulalla RIAA toimi siis hyvin, eli tuo on hintaisekseen laaduka RIAA, jos vaan matchaa käytössä olevan äänirasia+äänivarren kanssa.
 
Liittynyt
15.02.2020
Viestejä
41
Kesän aikana tuli vaihdettua Marantzin nr1508 Av-vahvistinDenonin x3600 malliin. Marantzissa phono liitäntää ei ollut kun taas Denonista se löytyy. Ulkoisena Boksina Projectin phono box E ja Levarina Regan P1. Muutaman kerran edestakas kytkentöjä veivattuani totesin että korvinkuultava ero on hiuksenhienosti projectiin kallellaan. Isompien erojen kuulemiseen tarvitaan varmaankin asiaan perehtyneisyyttä. Pidän itseäni tässä suhteessa puukorvana. Volumea hiukan lisäämällä soundiero tasaantui. Jätin siis boksin pois. Vähemmän piuhaa, laitteita, muuntajia jne. Itse uskon että lisäämällä laadukkaan päätevahvistimen äänenlaatuun tulisi enemmän selvää eroa.
 
Liittynyt
21.01.2019
Viestejä
78
Mikä on budjetti ja tykkäätkö rassaamisesta?

Jos rahaa on käytössä niin :

Toki voit läntätä paremmankin MusicCastia tukevan (monikanava)viritinvahvistimen siihen huoneeseen jossa semmoiselle on tarve.

Veikkaan että muiden kajareiden piuhat löytyvät niistä huoneista mistä kajaritkin.... eli tarve olisi yhteensä silloin 3kpl:tta vahvareita.

Muita kaupallisia ratkaisuja on SONOS ja HEOS (Denon, Marantz ym.).

Jos tykkäät rassata ja kaikki musa tulee serveriltä/NASsilta/netistä niin: 3x Raspberry 3 + Suptronics X400 +läppärin poweri, hintaa tule reilu satku verran per huone.

Tuossa on vaan taivas rajana kuinka paljon aikaa askarteluun haluaa käyttää :) Valmis tuote täytynee myös piilottaa hellasäröltä....

Kiitoksia avuista!Varmaan tuo Yamaha lähtee kokeiluun, josko kerrankin pääsisi helpolla. Toivotaan, että jokainen kaiutin alkaa tolla huutamaan. Laittelen vielä kokemuksia, kun pääsen laitteeseen käsiksi.
 
Liittynyt
23.06.2020
Viestejä
13
Kesän aikana tuli vaihdettua Marantzin nr1508 Av-vahvistinDenonin x3600 malliin. Marantzissa phono liitäntää ei ollut kun taas Denonista se löytyy. Ulkoisena Boksina Projectin phono box E ja Levarina Regan P1. Muutaman kerran edestakas kytkentöjä veivattuani totesin että korvinkuultava ero on hiuksenhienosti projectiin kallellaan. Isompien erojen kuulemiseen tarvitaan varmaankin asiaan perehtyneisyyttä. Pidän itseäni tässä suhteessa puukorvana. Volumea hiukan lisäämällä soundiero tasaantui. Jätin siis boksin pois. Vähemmän piuhaa, laitteita, muuntajia jne. Itse uskon että lisäämällä laadukkaan päätevahvistimen äänenlaatuun tulisi enemmän selvää eroa.
Nimenomaan tuo edullisen phono box on käytännössä sama asia kuin se integroitu.
Itse haaveilen siitä putkimallista, mutta näin aluksi se on hieman tyyris. Itsekin siis vasta aloitellut tuota vinyylihommaa. Ennemmin sijoitan aikanaan taas parempaan äänirasiaan. Laitteistona nyt viimesen päälle juuri huollettu Dual 505 Ortofonin Om20:lla, RIAAna Pro-ject Phono Box S2.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
979
Näyttää siltä, että uuden asunnon sulake on aavistuksen herkempi eikä oikein tykkää kun tv, viritinvahvistin ja subbarivahvistin menevät päälle samalla sekunnilla. Sulake siis naksahtaa pois päältä käynnistyksessä. Laitteet todettu ehjiksi.

Millä lähtisitte tällaista ratkomaan? Halvin olisi toki se, että kytkisi aina subbarivahvistimen erikseen päälle, mutta todennäköisyys että sen muistaa joka käynnistyskerralla on aika pieni. Saisiko jonkin älypistorasian ohjelmoitua siten, että se käynnistää laitteen 5-10s viiveellä?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
809

Ostin muutama vuosi sitten sellaisen Master-slave -jatkojohdon, siinä on pieni viive ennen kuin orjat herää. Itsellä tuli muuten vaan käynnistelemään subia, kun sen automatiikka aiheutti hellasäröä paukahtamalla päälle.
En nyt muista oliko Biltema mistä hain.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
718
Minullakin on Bilteman master-slave -jatkojohto ihan samasta syystä, että subi käynnistyy vasta vahvarin mukana. Niiden omat virransäästöt ovat yleensä niin ärsyttäviä kun laite sammuu/käynnistyy milloin huvittaa. Kyllä tuossa joku puolen sekunnin - sekunnin viive karkeasti tuntuisi olevan, ehkä se jo pahimman piikin suodattaisi.
 
an13

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
711
Onko täällä hifi-asiantuntijoita.
Vanha sotaratsu Yamaha RX-595 RDS on alkanut käynnistettässä hävittämään oikean kanavan, laittamalla volumea kovemmalle niin herää. Onko kuinka normaalia? Ja onko lopun alkua vahvistimen suhteen?
Volumepotikka huonossa hapessa, auttaa jos rassaa volumea edestakaisin aina välillä. Voi mennä vielä useita vuosia ihan vaan vääntelemällä edestakaisin, omassa joku 10v+ olen nyt rassaillut volumea ja aina on ääni löytynyt. Voisi sen purkaa ja putsata tai vaihtaa uuteen potikkaankin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 616
Viestejä
4 186 262
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom