Autonominen ajaminen ja itsestään ajavat autot

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Terro
  • Aloitettu Aloitettu
Itse kohdannut haamujarrutuksen Teslalla ja Skodalla,
Millaista vahinkoa synty, ja millaiset tilanteet edelsi tapahtunutta.

Siis tiedossa on mm se että yhtiöt joilla paljon autoja ovat joihinkin tapauksiin työntekijöillä törmänneet, ja ovat konserni tasolla ohjeistaneet kytkemään pois jotain avustimia. (se ei nyt vielä tarkoita että taustalla olisi syvempi selvitys ja sitä kautta oikeavalinta). ja nuokaan ei tarkoita että turvallisuus ominaisuudet olisivat kokonaisuutena ei, ei, vaan sitä että joidenkin ominaisuuksien kanssa on etsikkoaikaa ja kehitettävää + kuljettaja koulutusta.
 
Millaista vahinkoa synty, ja millaiset tilanteet edelsi tapahtunutta.

Nämä tapahtuneet kesällä, joten ei muuta kuin säikähdys. Sellainen henkinen vahinko syntyi, että vakkarilla ajetaan nykyään jalka valmiina hyppäämään kaasulle, kun aikojen alussa koko homman idea oli se, että jalkaa voi lepuutella pitkillä matkoilla asettamalla vakkarin päälle. Luottamus näihin nykyaikaisiin avustimiin tasan 0, enkä todellakaan käytä talvella niitä missään. Kenenkään muunkaan ei pitäisi.

Oletan noiden johtuneen karttadatasta, eli olivat tilanteita, joissa auto päättää yhtäkkiä pudottaa vauhdin jostain 120:stä 60:km/h, koska mielestään siinä kohdassa on sellainen nopeusrajoitus. Skeida oli laina-auto, joten en tiedä kuinka yleistä on siinä, mutta Teslalla tota tapahtuu alvariinsa. Tesla on myös joskus hyperventiloinut tien oikeassa reunassa ajavia pyöräilijöitä, vaikka väliä sinne on se 2-3m minimi. Tommonen äkkijarrutus/hiljennys on jo itsessään hengenvaarallinen tilanne liukkailla teillä joilla on muitakin liikkujia. Käyttö pitäisi lainsäädännöllä kieltää talvirengaskaudeksi.
 
En jaksa uskoa että noista oikeasti autonomista tulee mitään menestystä, ellei sitten niitä ohjata jostain etäältä ihmisen toimesta, sillä tavalla että on aina joku ihminen jonka kanssa voi puhua. Siinä voikin sit miettiä et mikä näiden pointti on? Mihin noita tarvitaan...
Tai sitten jokaikinen kuviteltavissa oleva reitti pitää olla valmiiksi tehty ja varmistettu hyväksi etukäteen ettei ala sekoilu. Asiakas valitsee tarkemmin GPS lokaation, eikä anneta auton päättää sitä?

Viimeksi muokattu:

Täysin romu systeemi.
 
Oletan noiden johtuneen karttadatasta, eli olivat tilanteita, joissa auto päättää yhtäkkiä pudottaa vauhdin jostain 120:stä 60:km/h, koska mielestään siinä kohdassa on sellainen nopeusrajoitus.
Motarilla himmaa kuuteen kymppiin, muistelen että joku muukinraportoinut josta kohdasta missä jotkin autot noin tekevät, eli jossa savon suunnalla. Ja taisi olla Tesla kuskin(en) kirjoituksia.
Tommonen äkkijarrutus/hiljennys on jo itsessään hengenvaarallinen tilanne liukkailla teillä joilla on muitakin liikkujia.
Ymmräsin että nuo rajoitus tulkinnat olis halittuja, ei äkkijärrutuksia. Kevyneliikenteen "törmäyssuojat" voi olla luonolisesti rajumpia, ja ominaisuutena tärkeitä. Ne ymmärtääkseni tyypillisesti aktivoituu taajamavauhdeissa, eli hätäjarrutus ei niin vaarallinen, mutta epämiellyttävä toki. Mutta jos autosi sitä toistuvast tekee, niin ei kuullosta hyvältä, kun oletetaan että ajotavat ei ole sellaisi mitkä niitä synnyttää.

En jaksa uskoa että noista oikeasti autonomista tulee mitään menestystä, ellei sitten niitä ohjata jostain etäältä ihmisen toimesta,
Kyse on niin isosta jutusta että jos ne tulee niin uskon menestykseen. Tuo että niitä ohjattaisiin etänä olisi menestyksen jarru. Mutta se voi olla niitä esivaiheita, jos kehitys harppoo jatkossakin kiivaana, jos tulee vaihe missä autonomiset autot saisivat toimia ilman autossa olevaa kuljettajaa etäohjauksena, niin se olisi iso harppaus, ja varmasti otettaisiin käyttöön.

Siinä voikin sit miettiä et mikä näiden pointti on? Mihin noita tarvitaan...
Jos mietit julksita liikennettä, taksit, bussit jne, mietit lokistiikkaa, niin se tehostaisi todella paljon jos kuljettajan ei tarvitse olla itse ajoneuvossa. Jos kaipaa jutteluseuraa, niin sen voisi tuotteistaa palveluksi. Savolaista letkeyttä, vai porilaista....
Tai sitten jokaikinen kuviteltavissa oleva reitti pitää olla valmiiksi tehty ja varmistettu hyväksi etukäteen ettei ala sekoilu. Asiakas valitsee tarkemmin GPS lokaation, eikä anneta auton päättää sitä?
Reittisuunnittelun automatisointi on harpponut viimevuosikymenillä hurjasti, siihen on panostanee paljon monet firmat, ja jos mietit tilannetta että asiakas/matkustaja ei tiedä tarkkaan missä haluaa jäädä pois, ja missä se on salittua, niin se autonominen ajoneuvo voi olla vuorovaikutuksessa asikkaan/matkustajan kanssa, en sitä pidä ylitsepääsemättömänä ongelma. Toki ne arkiset ongelmat, matkustaja/asiakas haluaa johonkin, mihin kuljettaja ei suostu.
 
Tesla saisi tuotua FSDn koska vaan tänne kunhan haluaa ja noudattaisi nykyistä linjaa.
 
Mersun L3 pääsee nyt 95km/h moottoritiellä.
Myynti alkaa 2025 alussa.
 
BYD julkaissut Teslan FSD Supervised vastaavan toiminnon ilmaiseksi heidän autoihinsa softapäivityksellä. Aluksi Kiinaan mutta eiköhän se sieltä etene.

Maksullinen
Ilmainen
 
Tesla ketjussa itseajavien autojen tarpeesta juttua, jatkoin tänne, kun ei mitenkään liippaa merkkiketjua.

Hauskaa miten täällä on parempi tieto robottiautoista, kuin niillä sijoittajilla jotka laittaa omaa rahaa miljardin tällaiseen. Eikähän idean kannattavuus ole tällä taputeltu.

1739270121192.png

Kysyisestä lähteessä ehkä olisi löytynyt pylvikkö mikä olisi näyttänyt 30 luvun ennusteen itseajavien autojen kilpailukyvystä.
Ja ihan sannallisesti ennuste että alittaa julkisen joukkoliikenteen kustannukset.
Toki noissa ollaan jenkeissä ja sielläkin tietyissä kaupungeissa.

Yksilö voi toki numeroita pyöritellä yksilöllisesti, mutta olisi taksikin nykyään osalle edullisempi.

Se että 30 luvulla itseajat autot on arkea, niin vaatii sen oletuksen että tekiikka kehittyy sille tasolle että siihen kykeneviä on ilman infran muokkaus vaatimuksia. Toki infraa voi kehittää niitä auttavaan suuntaan, mutta meillä pitää toimia myös kaikkialla muualla, turvallisemmin kuin ihminen. ilman kohtuutonta suorituskyky kyykkyä, olosta riippumatta.
 
Viimeksi muokattu:
Kovasti helsinkiläiset valittavat parkkipaikkojen vähyydestä. Kantakaupungin ulkopuolella on tilaa ja keskustassakin taitaa olla parkkihalleja. Ei tarvitse menna maakuntiin kaupungista. Yleensä omistaja haluaa nousta autoonsa kävelemättä pitkälle taikka menemättä metrolla liityntäpysäkille.

Kantakaupungin ulkopuolella taitaa taas olla taloyhtiöissäkin riittävästi tilaa autolle, ei tarvitse robottia siihen.

Eikös ne ole nytkin siellä missä on tilaa? Jos kuvitellaan, että laivasto itseajavia autoja ajaa nyt vaikka Helsinkiin seitsemän jälkeen, koska ovat olleet yön maakunnissa ja sama hässäkkä iltapäivällä, taitaa ruuhkat ja ajamisen hinta pysyä ihan samana?

En ihan ymmärrä kaavaasi.
Jos omistat itseajan auton, niin ehkä menet sillä sitten Helsinkiin seiskalta, jos ostat sen palveluna niin mietit tarkemmin millä menet, millaisella palvelulla. Matkaketjut voi olla tehokkaampia, esim se joka meni omalla autolla, voi sitten hakea toisen sieltä joukkoliikenne liityntä pisteeltä ja viedä perille.

Jos itseajavat autot olisi nyky mallin mukaan vian omassa käytössä ja niillä mentäisiin, niin mullistaisi sen matkan ajan käytön, ja mahdollistaisi se myös sen itse matkan ajamisen tehostamista. Ja matkanajan kokemuksen lisäksi mahdollistaisi sen matkustajan viemisen ehkä myös lähemmäksi kuin se pysäköinti paikka, ja toki tehokkaamman pysäköintipaikkojen käytön, niin sijainnin kuin neliöiden suhteen. Eli paikan ei tarvi olla lähinä, paikka voi olla sellainen mihin ei tarvi matkustajan, eikä kuskin tulla. eli mahdollistaa tiviimmän pysäköinnin.

Itseajavissa autoissa yksi oletus että ne ei oleellista lisää valmistus kustannuksia, mutta alentavat elinkaarikustannuksia, vaikka käyttö olisi vain privaattia. Jaettu, yhteisö, julkinen käyttö sitten mahdollistaa isomman tehokkuus loikan.

Mobileye:n rautaa lyft:i itseajaviin 2026

Nvidia on nakuttanut aika lujalla tahdille diilejä itseajaviin/ajoavustimiin. Mersu, volvo, toyota kiinalaiset mukaanlukien byd, rekkoja, oem:ien referenssiratkaisuja jne.

1739274431905.png

1739274464384.png

Toyota:
Toyota, Aurora and Continental Join Growing List of NVIDIA Partners Rolling Out Next-Generation Highly Automated and Autonomous Vehicle Fleets
https://investor.nvidia.com/news/pr...ed-and-Autonomous-Vehicle-Fleets/default.aspx

En ihan ymmärrä kaavaasi.
Jos omistat itseajan auton, niin ehkä menet sillä sitten Helsinkiin seiskalta, jos ostat sen palveluna niin mietit tarkemmin millä menet, millaisella palvelulla. Matkaketjut voi olla tehokkaampia, esim se joka meni omalla autolla, voi sitten hakea toisen sieltä joukkoliikenne liityntä pisteeltä ja viedä perille.

Jos itseajavat autot olisi nyky mallin mukaan vian omassa käytössä ja niillä mentäisiin, niin mullistaisi sen matkan ajan käytön, ja mahdollistaisi se myös sen itse matkan ajamisen tehostamista. Ja matkanajan kokemuksen lisäksi mahdollistaisi sen matkustajan viemisen ehkä myös lähemmäksi kuin se pysäköinti paikka, ja toki tehokkaamman pysäköintipaikkojen käytön, niin sijainnin kuin neliöiden suhteen. Eli paikan ei tarvi olla lähinä, paikka voi olla sellainen mihin ei tarvi matkustajan, eikä kuskin tulla. eli mahdollistaa tiviimmän pysäköinnin.

Itseajavissa autoissa yksi oletus että ne ei oleellista lisää valmistus kustannuksia, mutta alentavat elinkaarikustannuksia, vaikka käyttö olisi vain privaattia. Jaettu, yhteisö, julkinen käyttö sitten mahdollistaa isomman tehokkuus loikan.
Sasti sitten kuinka paljon aikaa monella menee lasten harrastuksiin kuskaamisessa. Noihin kun ei vaadittaisi ajokorttia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 757
Viestejä
4 630 376
Jäsenet
76 091
Uusin jäsen
TRHNEN

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom