Auton pesu

Et kuitenkaan mitään asiaa saanut vastattua tähän vaan nollan arvoisen vittuiluviestin? Ei ihmekään jos tuntuu siltä että joutuu vääntämään usein rautalankaa jos siitä vääntää jotain muuta kuin vastauksia kysmyksiin.

Siinä on ehkä kuitenkin jotain eroa myydäänkö suoraan letkusta auton tankkin tavaraa jonka käyttötarkoitus on toimia auton polttonesteenä kuin se että ostaa autonpesuainetta sumutinpullossa rustan hyllystä.

Kiitos, tässä oli jo hyvin lihaa luiden ympärillä. Eli siis kerääntyvät / jäävät sinne maaperään, ei haihdu pois enää sieltä? Valotatko vielä mitä ne konkreettiset seuraukset noista litkuista on tuollaisessa kotona tapahtuvan autonpesun aiheuttamissa määrissä? Jos jäämää kertyy maaperään niin myrkyttää maaperää (jonka käytännön seuraus on jotain), kulkeutuu pohjavesiin, tappaa pieneliöt, kulkee hulevesien mukana vesistöihin ja tappaa kalat, jotain muuta?

"Näin on aina tehty" ei ole oikeutus tai lupa tehdä mitään, mutta se voi olla syy miksi ihminen ei kyseenalaista tekemäänsä. Sen tskia on tärkeää jakaa tietoa ihmisille, jotta tietämys lisääntyy.

Tässäkin ketjussa on usein suositeltu monien käyttäjien toimesta hiilivetyliukkareita kotikäyttöön ja väitän että niitä moni käyttää kotonaan silmää räpäyttämättä. Ehkä jos ihmisillä olisi oikeaa faktaa niiden haitallisuudesta niin niitä ei käytettäisi vaan suosittaksi biopohjaisia.

Nyt kun sen asian joku tähän kirjoittaisi auki niin voitaisiin keskustelussa aina linkata siihen viestiin kun asia tulee taas puheeksi.
Ehkä sinun kannattaa kysyä asiaa vaikka tekoälyltä jos ei raksuta miksi bensaa ei pitäisi kaataa suoraan maahan.
 
Ketjussa aina aika-ajoin tulee tätä äiämäistä uhoa vastaan että minähän en mitään luontoa varmasti ajattele. Varmaan ottavat itsekin hörpyn samalla kun tankkaavat savuttavaa V8:ia, eihän siinä tankilla tosiaan kukaan ole sanomassa, etteikö olisi juotavaksi kelpaavaa ainetta. :asif:

Niitä toimivia vähemmän haitallisia aineita kun kuitenkin on olemassa. Tosin silloinkin pitää muistaa, että vaikka pesuaine ajan saatossa katoaa siitä ojasta, niin sillä pestyt öljy/diesel/paskakerrokset ei niinkään.
 
Kertokaa millaisilla markettiaineilla pesisitte vahattua autoa? Viime kerralla vahautin auton autopesulassa ja nättihän siitä tuli ja nyt olisi tarkoitus viedä auto sinne uudelleen vahattavaksi.
Todella huono puoli näissä vahoissa on se, että ei kestä kovin montaa (kone)pesua.
 
Jännää tosiaan että joillekin tulee vieläkin yllätyksenä että hiilivetyjä ei pihapesuissa saa käyttää.

Ja kun ei noita tosiaan mihinkään edes tarvitse, niin ihan hyvin voi jättää sinne kauppaan.
 
Saa käyttää. Erittäin toimiva ja hyvä aine tuo Brikbort.
Missä kunnassa saa käyttää kotipihassa?

En ole tietoinen kunnasta jossa sitä ei olisi kielletty ilman asianmukaista jätevesien käsittelyä. Ohessa liite Helsingin määräyksistä, mutta hyvin samankaltainen pätkä löytynee oman kylän määräyksistä myös. Sen haitallisuudesta voi toki olla eri mieltä, mutta kiellettyä se on.

Ajoneuvojen, koneiden ja vastaavien laitteiden ammattimainen ja muu usein toistuva pesu tai pesu hiilivetyliuottimia sisältävillä pesuaineilla on sallittu ainoastaan paikassa, josta vedet voidaan johtaa tai koota johdettavaksi hiekanerotuskaivon ja öljynerotuskaivon kautta jätevesiviemäriin. Ammattimaisessa pesussa saa käyttää vain hyväksyttyjä pesuaineyhdistelmiä.

Ajoneuvoja, koneita ja vastaavia laitteita satunnaisesti muilla kuin hiilivetyliuottimia sisältävillä pesuaineilla pestäessä pesuvedet voidaan myös imeyttää maanomistajan luvalla maaperään edellyttäen, ettei siitä aiheudu ympäristön pilaantumista. Pesuaineita tai ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavia aineita sisältäviä pesuvesiä ei saa johtaa hulevesiviemäriin tai avo-ojiin.
 
Tuleeko jotain vanteita prickbortilla sumuttamalla oikeasti sellaisia määriä hiilivetyjä että vaikka 100 pesun jälkeen pystyttäisiin jollain toteamaan että tällaisia on käytetty? Ne määräthän on ihan järkyttävän pieniä. Ymmärtäisin että joku maajussi jos pesee traktoreita ja rekkaa reppuruiskusta tuollaista sumuttamalla, tilanne on vähän eri.
 
Jos ympäristömyrkkyjen vaikutukset luontoon kiinnostaa niin luulisin että nopealla googlauksella löytyy sopivia tutkimuksia aiheesta. Eipä noita ihan huvikseen ole kielletty. Ongelmana varmaankin on se että tavara kertyy eikä häviä mihinkään niin sitten saa helposti maata tai vesistöä pilaantumaan vuosien kuluessa.
 
Mistä olet saanut päähäsi, että se ei hajoaisi mihinkään ja kertyisi sinne? Tuollainen hiilivety hajoaa suht nopeasti. Lisäksi määrät erittäin pieniä.
 
Jotenkin hupaisaa tämä nykymeno.

"Tämä aine on kiellettyä ilman kunnollista suojausta, koska se on ympäristölle myrkyllistä."
"Aijaa, no perustele miks."
"No se on ympäristölle myrkyllistä."
"En löytänyt sekunnin googlaamisella, en usko."
 
Sekin on hupaisaa, että keskustelufoorumilla keskustelun sijaan kehotetaan googlen tai tekoälyn pariin.

Melkein kaikki pesuaineet ovat myrkyllisiä ympäristölle. Biohajovatkaan eivät saisi päätyä vesistöön, mutta varmasti näin jossain määrin käy, kun pihoilla pesuvesiä valuu sadevesikaivoon. Myrkyissä määrä ratkaisee. Yleensä on kiellettyä liian tiuhaan läträäminen.
 
Onhan se ehkä vähän hupaisaa. Ehkä vähän turha kommentti, mutta toisaalta jos ihminen ei ymmärrä itse maalaisjärjellä miksi teollisuusbensiinin kaataminen maahan auton kylkien kautta omalla kotipihalla on ympäristölle haitallista, niin en tiedä auttaako siihen mikään perustelukaan. Siinä mielessä asian voisi siis antaa ollakin.

Ehkä syy miksi tähän myös tartuin oli se, ettei joku nyt oikeasti kuvittele että tuo touhu olisi sallittua.
 
No tosiaan voisi edes jo vähän tutustua aiheeseen kuin jatkaa tätä länkytystä. Biohajoavia varmaan voi olla moneen lähtöön mut luultavasti sisältää samoja ainesosia kuin ne kodin hiusten-ja ihonpesuaineet. Näillä ei nyt ole niin justiinsa minne menee. Varmaan se isompi paha on ne autosta lähtevät liat pesun mukana.
 
Sekin on hupaisaa, että keskustelufoorumilla keskustelun sijaan kehotetaan googlen tai tekoälyn pariin.

Melkein kaikki pesuaineet ovat myrkyllisiä ympäristölle. Biohajovatkaan eivät saisi päätyä vesistöön, mutta varmasti näin jossain määrin käy, kun pihoilla pesuvesiä valuu sadevesikaivoon. Myrkyissä määrä ratkaisee. Yleensä on kiellettyä liian tiuhaan läträäminen.
Tuokin on tosiaan siinä samassa momentissa kielletty, biohajoavillakaan ei siis saisi pestä tuollaisessa tapauksessa. Sille rikkeelle tosin uskoisin monen herkemmin ummistavan silmänsä.
 
Onhan se ehkä vähän hupaisaa. Ehkä vähän turha kommentti, mutta toisaalta jos ihminen ei ymmärrä itse maalaisjärjellä miksi teollisuusbensiinin kaataminen maahan auton kylkien kautta omalla kotipihalla on ympäristölle haitallista, niin en tiedä auttaako siihen mikään perustelukaan. Siinä mielessä asian voisi siis antaa ollakin.

Ehkä syy miksi tähän myös tartuin oli se, ettei joku nyt oikeasti kuvittele että tuo touhu olisi sallittua.
Varmaan kaikki ymmärtävät että se on haitallista ja TEORIASSA voisi joku kotipihapesijäkin saada aikaan ympäristövahingon noita läträämällä.

Käytäntö onkin sitten ihan eri asia. Onhan nopeusrajoituksetkin säädetty kaiken maailman idiootteja, sokeita ja muuten vain hulluja huomioiden, mutta normaali ihminen pystyisi ajamaan varmasti turvallisesti lujempaakin. Eiköhän näiden kemikaalien kanssa ole ihan sama asia. On ihan tervettä miettiä näitä asioita ja pohtia pitääkö joku paikkansa, eikä vain sokeasti aina uskoa kaikkea mitä valtiovalta toitottaa.
 
Niin. No tämä on vähän semmoinen juttu että miksi just sinun tai minun pitäisi saada lorottaa noita hulevesiviemäriin tai vesistöön? Jos ei olisi kielletty niin entä jos kaikki sitten tekisi sitä?

Ei se tosiaan maapalloa kauheasti kiinnosta jos sinä ne vanteesi omassa pihassa peset, mutta ei sitä sen takia ole kielletty että vain sinä sitä sattuisit harrastamaan.
 
Vielä en toistaiseksi ole pihassa noita käyttänyt vaan pesuhallissa jossa nuo menee öljynerotuskaivoon.
Liityin keskusteluun ihan mielenkiinnosta että onko noista jotakin todellista vaaraa vai onko kyseessä vain joku sääntösuomen jeesustelumeininki.
 
  • Tykkää
Reactions: mhj
Enpä usko et monikaan lukee mitä aineita noissa purkeissa pienellä präntillä listataan. Ehkä kattoo ne kemikaalivarotusmerkit, että tarviiko turvasiristää silmiä kun suihkuttelee. Ympäristöhaitan merkkiä ei tuossa prickbortin purkissa näy (katoin googlesta kun mulla ei ole omaa), toisin kuin esimerkiksi tärpätissä.
 
Tuleeko jotain vanteita prickbortilla sumuttamalla oikeasti sellaisia määriä hiilivetyjä että vaikka 100 pesun jälkeen pystyttäisiin jollain toteamaan että tällaisia on käytetty? Ne määräthän on ihan järkyttävän pieniä. Ymmärtäisin että joku maajussi jos pesee traktoreita ja rekkaa reppuruiskusta tuollaista sumuttamalla, tilanne on vähän eri.

Meilläpäin kaivellaan kuituja asuinalueella ja ihmettelin, et onkos työkoneista vuotaneet polttoaineet maahan kun hirvee käry ilmassa, meinasin jo soitella kunnan katupäällikölle, että urakoitsijan paskat työkoneet vuotaa polttoaineita teille... Kunnes kuulin, että faija oli naapurissa pessyt autoonsa Prickbortilla ja koko tienoo haisi tärpätille niin helvetisti :D Kävin haistelemassa, niin kyllä kivituhkapiha melko hajuisa oli vielä illallakin...
 
Liityin keskusteluun ihan mielenkiinnosta että onko noista jotakin todellista vaaraa vai onko kyseessä vain joku sääntösuomen jeesustelumeininki.

Ympäristöhaitan merkkiä ei tuossa prickbortin purkissa näy (katoin googlesta kun mulla ei ole omaa), toisin kuin esimerkiksi tärpätissä.
Joo onhan tää aika erikoista että näitä asioita pitää nykypäivänä vielä jollekulle selvittää juurta jaksain, mutta tässä nyt jotain faktaa aiheesta.

Prickbortin käyttöturvallisuustiedotteesta ilmenee, että aine sisältää 60-85 % 'tisleitä (maaöljy), vetykäsitellyt kevyet, CAS: 64742-47-8'. Vaikka ympäristöhaitan merkkiä ei ole (en tiedä miksi ihmeessä), niin onhan tuo tavara vesieliöstölle varsin myrkyllistä. ICSC luokitus sanoo "The substance is toxic to aquatic organisms. It is strongly advised not to let the chemical enter into the environment." ja täältä voi lueskella lisää. EL50 vaikutus vesikirpuilla (eli raja jossa puolet menee pois pelistä) on eri kokeissa ollut 1,4-1,9 mg/l eli nyrkkisääntönä voisi laskeskella että jos tuota Prickbortia päätyy about 2 litraa vesistöön niin se myrkyttää tuhat kuutiota (1 000 000 l) vettä.

Tästä syystä kuntien ympäristömääräyksissä hiilivetyliuottimien käyttö on kielletty autonpesussa kotipihoilla. Vaikkei sitä olisi erikseen kielletty niin ympäristönsuojelulaki joka tapauksessa kieltää. Jos yksi pesijä käyttää pari desilitraa niin siitä ei ehkä vesistöön päädy vielä kovin montaa senttilitraa (yksi senttilitra myrkyttää "vain" 5 kuutiota vettä), mutta jossain omakotialueella jos useampi tuuhio käyttelee noita niin äkkiä siitä tulee vesistöön jo merkittävä määrä. Puhumattakaan jos tuollaisia litratolkulla hölvääjiä vielä löytyy (puhu järkeä sille faijalles). En kyllä hölväisi tuota omassa pihassa ihan jo senkin takia, että se on hengitettynä aika myrkyllistä tavaraa = neurotoksinen eli hermomyrkky.

Huom. kannattaa myös tiedostaa että on kaksi aika samankuuloista yleistä perusliotinta, edellä mainittu 'Tisleet (maaöljy), vetykäsitelty jne.' on yksi, mutta sitten on 'Teollisuusbensiini (maaöljy), vetykäsitelty kevyt/raskas' joka on vielä astetta ikävämpää, koska sillä on pitkäaikaisempia haittavaikutuksia vesieliöille, taitaa kertyä eliöihin.

Hommahan menee niin että nuo liuottimet on tarkoitettu lähinnä pien/hyönteisten poistoon, ja piki on auton pinnalla pieninä täplinä jotka jäävät jäljelle normaalin pesun jälkeen. Oikeaoppinen tapa käyttää pienpoistoaineita on siis käydä normipesun jälkeen liinan kanssa piki- ja hyönteistahrat läpi, silloin liuotin haihtuu pelliltä/päätyy rättiin. Ihan tarpeetonta lotrata isoja määriä, koska suurin osa liasta lähtee tavallisilla pesuaineilla.
 
Melko paskaa lukea tätä ketjua tällä hetkellä. Pitäisikö jatkaa luonnonsuojeluketjussa?
Jaksamisia sinne. Autonpesuaineista jutteluun kyllä ihan sopiva paikka on autonpesuketju ja näköjään tarvettakin sille on. Luonnonsuojelu on eri aihepiiri ja mitään kemikaalien vesistövaikutusketjua en ala tätä varten tehdä.

Kun aika moni tuossa yllä ihmetteli ja kyseli että mikä on se todellinen vaikutus ja riski, niin totesin että on parempi vastata kerralla kunnolla, just sen takia ettei tartte jatkaa kymmeniä viestejä juupas-eipäs-ehkä tyyppistä keskustelua.

Omastakin puolesta nyt voidaan kyllä lopetella tuo keskustelu. Järki käteen liuottimien käytössä: lotraaminen ihan älyvapaata, mutta kohdennetusti/rajatusti käytettynä ok.
 
Onko täällä mielestäsi ollut puhetta lotraamisesta?
Vaikea sanoa kun ei täällä kukaan ole käyttömääriä eritellyt. Mutta allaoleva esim. kohtalaisesti kuulostaa lotraamiselta:
Meilläpäin kaivellaan kuituja asuinalueella ja ihmettelin, et onkos työkoneista vuotaneet polttoaineet maahan kun hirvee käry ilmassa, meinasin jo soitella kunnan katupäällikölle, että urakoitsijan paskat työkoneet vuotaa polttoaineita teille... Kunnes kuulin, että faija oli naapurissa pessyt autoonsa Prickbortilla ja koko tienoo haisi tärpätille niin helvetisti :D Kävin haistelemassa, niin kyllä kivituhkapiha melko hajuisa oli vielä illallakin...
 
Vaikea sanoa kun ei täällä kukaan ole käyttömääriä eritellyt. Mutta allaoleva esim. kohtalaisesti kuulostaa lotraamiselta:
Eipä se muuta kun sumutteli alakyljet Mersusta ja huuhteli painepesurilla. Mut kylhän ne kovaan kivituhkapihaan/betonilaatoitukselle jää haisemaan aika moneksi tunniksi. Kyllähän ne siitä toki haihtuu ilmakehään, mutta kyllä tuohon ympäristöystävällisempiäkin aineita on... Esim. sitrus- tai mäntyöljypohjaiset bioliuottimet Pineline tai Surfex HD.
 
Tuolla edellä mainittiin, että säädösten mukaan myös nuo vaativat erottelukaivon. Biopohjaiset eivät myöskään toimi läheskään yhtä hyvin.
 
Joo kyllä tämä pesulitkujen ympäristövaikutuksista keskustelu mun mielestä aika vahvasti kuuluu ketjun aiheeseen kun täältäkin saa ihan tasaisin väliajoin lukea vinkkiä että autoshampoolla ei puhdistu mikään, bioliuottimet on ihan paskoja, kannattaa käytää hiilivetyä/prickbortia/teollisuusbensaa/vannehappoa/mitälienee ja puhdasta tulee. Ja harvalla tosiaan noita erottelukaivoja on kotipihoissa niin siksikin ehkä syytä tätä keskustelua käydä kun selkeästi se ei ole yleistä tietoa ettei nämä kamat oikein sovellu kotikäyttöön vaikka niitä siihen ensisijaisesti markkinoidaankin.

Kiitokset @Derzu loistavasta yhteenvedosta tuossa yllä!
 
Mites tuollaiset autoshampoot, vaativatko erottelukaivon?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
272 468
Viestejä
4 703 196
Jäsenet
76 910
Uusin jäsen
Centre

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom