Autohaaveet ja suunnitelmat niiden toteuttamiseksi

Omat autohaaveet pyörivät tuning skenen innoittamana japsisporteissa ja oikeastaan tarkemmin nissanin skyline malleissa. Sellanen tuli sitten ensiautoksi hommattua ja nyt menossa kolmas skyline joka vaikuttaisi olevan kiipperi. Pari halvempaa käyttistä ollut rinnalla. Positiivista noissa on se että tulevat japseista, ei ruostetta, vähän ajettuja, koneet kestää suht vakiotehoja ikuisesti, piristelynvaraa, kivat äänet jne.
Mitä kyllikkejä sulla on ollut, ja mikä nykyään? Hienoja autoja ne. :tup:
 
Joo, kierroksia pitää välillä näyttää että voitelu toimii. Öljyähän näissä syötetään jollain tasolla palokammioon pitämään tiivisteet kuosissa, mutta jos menee syöttö tukkoon niin tiivisteet ei tykkää. Hätävarana voi tosiaan tankkiin heittää öljyä.

Hieman jännittää missä kunnossa tuo moottori on. Arviolta autolla ajettu noin 100tkm, mutta moottori on jossain välissä vaihtunut. Viimeksi vehje on ollut rekisterissä 1987 jonka jälkeen yksi siirtoajo tehty vuonna 2001. Muuten seisonut. Moottorina on 12A tuntematonta vuosimallia, joten tiivisteetkin voivat olla useampaa mallia.

Moottoria en ole kehdannut kuin käsin hieman pyöräyttää ettei satu mitään. Osien saanti olisi hankalaa.
 
Mitä kyllikkejä sulla on ollut, ja mikä nykyään? Hienoja autoja ne. :tup:
R32 GT-R ja lama (GTST) ja nyt R33 lama. Getari lähti tallipaikan lähtiessä alta ja sitten hommasin rata-ajelua varten pykälää halvemman laman jota aikani pidinkin. Tehonnälkä kuitenkin kasvoi sen kanssa ja harkitsin myös isomman koneen swappaamista mutta totesin että R33 kanssa tuo on helpompaa. Päädyin valikoimaan takavetomallin enemmänkin hintapainotteisesti, koska tykkään kiertää erilaisia ratapäiviä ja tietty riski siinä on aina pahoinpidellä autoa. Takaveto on myös leikkikaluna kivempi. Kaikki ollut miedosti piristeltyjä eli ei mitään tykkejä mutta rivakkaa menoa tarjoavat. Hinta-suorituskyky-vetotapa-kunto skaalalla ei oikein tahdo mitään järkevää vastinetta löytää niin pitäydyn noissa jatkossakin ja nautin jo alkaneesta hintojen noususta.

@Firnen se öljyn esisekoittaminen on suhteellisen yleinen ja varma tapa pitää kone kunnossa. Poistat kokonaan sen öljyn ruiskutuksen palotilaan ja sekottelet sitten vaan ne bensat tankatessa niin kestää koneet.
 
En löytänyt ketjua vuokra-autoista, joten päätin lainata tätä vanhaa keskustelua autohaaveista.

Omat synttärit lähestyvät ja sitä juhlistaakseni haluaisin löytää 1-3 päiväksi vuokralle jonkin tehokkaan, nätin ja urheilullisen auton, että pääsisi fiillistemään vähäksi aikaa. Puolisokin on välillä haaveillut, että olisi kiva päästä ajamaan urheiluautoa. Haasteena on, että vuokrakäyttöön noita on tarjolla hyvin rajallisesti. Toiveet ja vaatimukset ovat seuraavanlaisia.
- Urheiluautotyyppinen, mielellään 250 hevosvoimaa tai enemmän ja bensakone. Myös tehokas sähköauto esim. Tesla S käy. Ei etuveto-GTI tai sporttisia perheautoja
- Voi olla vanhempikin auto vaikka 80-90 -luvuilta
- Ei mielellään yksityisten autoja (homma on selkeämpää esim. vahinkotilanteissa jos auto on vuokraajalle bisnes eikä harrastus / oma käyttöpeli).
- Päivävuokra maksimi alle 500€, pitkää matkaa ei ole tarkoitus ajaa eli kilometrirajoilla ei ole juurikaan väliä.
- Vapaa vuokraus kuitenkin, ei mitään ohjattua rata-ajelua tai niin että vuokraaja istuu kyydissä koko ajan.
- Max noin 50km helsingistä ja mahdollisuus hakea / palauttaa myös viikonloppuna.

Sixtiltä löytyy ilmeisesti Tesla model S, mutta vuokrahinta päivälle on järjetön, nettisivujen mukaan yli 900€. Nurmijärvellä näyttää olevan joku, jolla on vuokralla tuoreehkot Mustang ja Dodge Challenger, mutta jenkit eivät ehkä ole ykkösvaihtoehtoja, toki tuo voisi olla ok ellei muuta löydy. Nämä olivat Googlella haettuna selkeimmät vaihtoehdot, yksityisten vuokra-ilmoituksia löytyy sitten esim. Teslaa, mutta kuten todettua näihin en mielelläni lähde vaikka hinnat ovatkin kohtuullisempia kuin firmoilla. Ykköshaave olisi löytää vuokralle Porsche 911.

Onko palstalaisille kokemuksia tai ideoita tämän tyyppisistä vuokra-autoista, vinkkejä mistä kannattaisi etsiä tai kysellä?
 
Viimeksi muokattu:

Bloxcar.fi sieltä Tesla vuorokaudeksi reilulla satasella.
 
Bloxcarin tarjontaan tutustuinkin jo, mutta nuo ovat yksityisten autoja joita en mielelläni vuokraa. Ja ne pari Tesla S:ää jotka tuolta löytyy ovat jo koko kesän joko varattu tai eivät vuokrattavissa. Yksi Tesla 3 löytyy, mutta siellä on sitten "be gentle, it's still my car, and my ONLY one. Mind the holes in the road, curbs etc", mikä on syy miksi en yksityisten autoja mieluusti ota. Ei sitä rikkoa ole tarkoitus, mutta kuten todettu homma on selkeämpää jos vuokraaja on joku, joka tekee sitä työkseen. Sitä paitsi Tesla 3 on ruma, ja tarkoitus on löytää tyylikäs ja massasta erottuva ajokki :)

Toki Bloxcarin tarjontaa seurailen kyllä mutta ainakaan tähän hetkeen sieltä ei kiinnostavaa löydy. Löysin eilen muuten yhden varteenotettavan vaihtoehdon vielä Googlella: Vuokraa Porsche 981, tuossakin vuokraaja taitaa olla yksityishenkilö, mutta ainakin nettisivut on tehty asiallisesti.
 
Meillä on haaveena ja tarkoituksena hankkia kesäksi v8 koneella auto. Taloudessa 2 dieseliä joista varsinkin A6 3.0tdi aika kallis seisottaa lähes ajamatta. Vaihtoehtoina pyöritelty e60 545i, S4 B7, Jaguar S-type (R?) ja ehkä 300c Hemi. Huomenna yritän käydä jotain ajamassa niin saadaan vertailupohjaa.
 
Jos kerran kesäksi autoa kasilla, niin eikös olisi loogista ostaa avo samalla? Onhan niitäkin tarjolla kasilla, vaikka nyt CLK Mese esimerkiksi.
 
Otetaan sellainen että saadaan lapsikin kyytiin istuimessa. Eikä sen pelkkä kesäauto tarvitse olla vaan 2. auto / harrasteauto. Ajellaan sitten vaimon seatilla kauppareissut.
 
Keväämmällä katselin ja kyselin noista V8 autoista enemmänkin, mutta into meni kun tämä epidemia jyllää. Onhan niitä vaihtoehtoja, kannattaa käydä ajamassa. Ainakin Chrysler 300c 5.7, Audi S4 B6 4.2l, Lexus Ls430 4.3l, MB CLS 5.0l. Jokaisessa V8 kone ja tilaakin löytyy.
 
Ei tullut nyt V8 autoa vieläkään. Muutamasta käytiin kauppaa (S4, CLS500) mutta väliraha-ajatukset eivät kohdanneet. Audin diiseli vaihtuin vähän pienempään ja näppärämpään 9-3 Aeroon kaverin yllyttämänä. 2.8 V6 antaa hyvät äänet avarammalla putkistolla.

saab.jpg
 
Bongasin täältä tällasen ketjun niin olihan se pakko oma tarina tähän raapustaa vaikkei se mikään ihmeellinen ole :D

Viime vuonna kun korona tuli ja jäi ulkomaanrahat käyttämättä niin aloin pohtimaan oikeasti sen harrasteauton hankintaa mitä miettinyt jo kauan. Paineet siitä, että Jenkit uittaa kaikki autot Japanista myös pisti aikalailla vauhtia rattaisiin. Lomarahat, veronpalautukset ja kaiken ylimääräisen päätin säästää siihen, että saan hommattua itselle sen unelmien auton. Alkuun budjetti oli alle 10k, mutta se sitte romuttukin yhtä nopeaa siinä, kun alko oikeasti selaamaan tarjontaa. Vaihtoehtoina oli pitkälti R32 Skylle RB25DET koneella, R33, S15 Silvia, Lancer Evo V-VII, Subaru impreza GC8 Type RA/R. Lopuksi päädyin Subaru impreza GC8 V6 Type RA Limited malliin joka oli myynnissä 8000 eurolla. No tottakai siinä kun jahkailin liian kauan niin se sit kerkesi mennä kaupaksi ja vaihtoehdoksi jäi R33 skyline tai impreza type r V5 tai V6. Kaveri omistaa R33 ja muutenkin hain vähän harvinaisempaa mahdollisen arvonnousun mielessä päädyin kaupoille Type R imprezasta. 12.5k euroa makso auto, santanderilta 7% korolla otin 10k euroa lainaan (todellinen vuosikorko 8-9% mitä vuoden seurannu)

Lainaa jäljellä vuoden jälkeen 2.2k euroa. Paljon on menny autoon rahaa korjauksiin (n. 3000e). Nyt on vaihdelaatikko huollossa/korjauksessa ja odotettavissa taas 1000-2500e lasku :cigarbeye:. Ei kyl kaduta yhtään. Kauhea polte päästä ajamaan heti kun vaihdelaatikko on kasassa. Tänä vuonna laitetaan vielä uusi alustasarja ja puslat alle sekä uudet renkaat.
 
Oijoi. Iltakävely keskeytyi. Jähmetyin.

Paniikki, yksisarvinen, taideteos, kuolemaa uhmaava ilmestys neljällä pyörällä... Valkoinen Lancia Delta Integrale HF Evoluzione 2 pörräs vastaan. 50v villitys alkoi 10v etuajassa. Giugiaron, Gandinin tai De Silvan kaarat pistävät höpöttimen sekaisin. Erityisesti 80-90 luvun vaihteen designit toimii.
 
Bongasin täältä tällasen ketjun niin olihan se pakko oma tarina tähän raapustaa vaikkei se mikään ihmeellinen ole :D

Viime vuonna kun korona tuli ja jäi ulkomaanrahat käyttämättä niin aloin pohtimaan oikeasti sen harrasteauton hankintaa mitä miettinyt jo kauan. Paineet siitä, että Jenkit uittaa kaikki autot Japanista myös pisti aikalailla vauhtia rattaisiin. Lomarahat, veronpalautukset ja kaiken ylimääräisen päätin säästää siihen, että saan hommattua itselle sen unelmien auton. Alkuun budjetti oli alle 10k, mutta se sitte romuttukin yhtä nopeaa siinä, kun alko oikeasti selaamaan tarjontaa. Vaihtoehtoina oli pitkälti R32 Skylle RB25DET koneella, R33, S15 Silvia, Lancer Evo V-VII, Subaru impreza GC8 Type RA/R. Lopuksi päädyin Subaru impreza GC8 V6 Type RA Limited malliin joka oli myynnissä 8000 eurolla. No tottakai siinä kun jahkailin liian kauan niin se sit kerkesi mennä kaupaksi ja vaihtoehdoksi jäi R33 skyline tai impreza type r V5 tai V6. Kaveri omistaa R33 ja muutenkin hain vähän harvinaisempaa mahdollisen arvonnousun mielessä päädyin kaupoille Type R imprezasta. 12.5k euroa makso auto, santanderilta 7% korolla otin 10k euroa lainaan (todellinen vuosikorko 8-9% mitä vuoden seurannu)

Lainaa jäljellä vuoden jälkeen 2.2k euroa. Paljon on menny autoon rahaa korjauksiin (n. 3000e). Nyt on vaihdelaatikko huollossa/korjauksessa ja odotettavissa taas 1000-2500e lasku :cigarbeye:. Ei kyl kaduta yhtään. Kauhea polte päästä ajamaan heti kun vaihdelaatikko on kasassa. Tänä vuonna laitetaan vielä uusi alustasarja ja puslat alle sekä uudet renkaat.
Aloin lukemaan viestiä ja 10k budjetti ja skylinet ja s15 listan kärjessä niin totesin heti että sun päätelmä budjettipuolesta oli oikea :D Ei kyllä mitään käryä mitsujen ja subaruiden hinnoista, mut kai ne siel samoissa pyörii. R33 on suomessa kyllä japsiautoja ajatellen suht yleinen, ei ihan R32 määrissä, mutta itse tollasen omistavana tietää kyllä, että onhan noita suomessa. Oma R33 omistus on ainakin tarkoittanut vaan kovaa arvonnousua ostohetkestä alkaen, joten eiköhän sama keissi ole sulla tossa subarussa edessä jos vaan pysyy kunnossa.
 
Viimevuonna nuo R33 pyöri vielä siellä 10-13k nurkilla Suomessa. Jyväskylässä oli hieno R33 Spec V myynnissä tuohon hintaan. Suomessa nää Type R subarut ei vielä ole kauheissa hinnoissa, toki yhtään ei ole myynnissä mutta ulkomailla nämä alkaa olee +20k euroa. R33 on kyl hieno auto, enemmän tuo R32 miellyttää silmää. Jos tuo subaru olisi mennyt niin olisin varmaankin lähtenyt sitten kaupoille Jyväskylään :)
 
Joo onhan niitä satunnaisesti edullisestikin, mutta hyvät yksilöt on parin kympin nurkilla. Kaksi viime vuonna ostettua R33 oli kumpikin konerempattuja ja kummastakin porsi kellarit ja nyt niitä rempataan ja sitä rataa.

Mulla oli R32 mut meni lunariin toisen tienkäyttäjän töhöilystä. Päädyin ite vähän valinnan pakosta r33 pariin mut mukavahan sekin on ollut, kasvanut siihen lookkiin hiljalleen. Jokatapauksessa tollasen sporttijapsin omistaminen nykymarkkinassa on ihan kannattavaa oli malli mikä hyvänsä, toivottavasti tulee sulla kondikseen ja pääset nautiskelemaan.
 
Pahin painajainen ois jos menis lunariin auto... Kaverilla on R33 jossa keula on R34 tyylinen nii se on kyl hieno. Joo nyt täytyy kyllä kaikkien olla tyytyväisiä jos edes jonkinlainen jdm auto on alla. Tämmöinen konerempattu auto on aina riski kun itselläkään ei ole muuta kuin nostajien säädöistä kuitit. Sitte ku porsii niin tietääpähän ite ainaki mitä sinne on sen jälkeen vaihdettu. Onko sulla kuvia sun edellisestä ja nykyisestä?
 
Tuol oma-auto topikis on suht tuoreilla sivunumeroil, löytyy mun nickillä, vanhasta ei oo nyt heti saatavilla ku on kuvat arkistoituna koneella enkä just ole koneen ulottuvilla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 667
Viestejä
4 538 289
Jäsenet
74 859
Uusin jäsen
Jakezu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom