Seuraava kommentti tulee sisältämään jonkin verran turhautumista ja uusavuttomuutta, joten koittakaa kestää. En nyt ole varma onko tämä keskustelu tarkoitettu vain lainoista keskusteluun, mutta olihan tuolla ainakin jotain muuta?
Oman asunnon hakinta oli jo listalla ja olin varaamassa pankkiin neuvottelua alkuvuodesta. Ajattelin pitkään, että rivitalo tai paritalo olisi se rauhallinen unelma. Oma pieni piha, mutta kuitenkin taloyhtiön tuomat edut esimerkiksi huoltoyhtiön suhteen. No, muutin tässä vuokralle rivariin, joka on rakennettu 2017 ja ihan laadukkaaksi mainostettu. Melkoinen pettymys, kun naapurista alkoi kuulua puhetta, laulua ja askelia ihan selvästi. Vuokrakaan ei ole edullinen, mutta tässä nyt ollaan jumissa ainakin tovin, kun asunnosta voi aikaisintaan luopua ilman sakkoa tammikuun lopulla.
Naapurissa ei siis mitään bileitä tai häiriökäyttäytymistä, vaan ihan tavallista elämää. Seinät ei kuitenkaan pidä ääntä, ja varmaan itsellä joku diagnosoimaton häiriö, kun huomaa noiden aiheuttavan itselle kauheeta kuormitusta. Siinä tuli konkreettisesti esiin, että hiljaisuus ei ole itsestäänselvyys, vaikka asunnon ulkoasu ja ikä antaisi niin ymmärtää. Ja kun oma koti on kuitenkin iso päätös, niin tuli stoppi: en halua tehdä hätiköityä ratkaisua ja huomata myöhemmin, että seinänaapurin karaoke kuuluu makuuhuoneeseen.
Omakotitalo siis olis periaatteessa hankinnassa, mutta meidän molempien työnkuva on sellainen, että syrjäseudulle muuttaminen ei houkuttele, koska työmatkat venyisivät ihan liian pitkiksi. Kasvaa omakotitalojen hinnat aika poskettomiksi, jos haluaa pitää yhtään kohtuullista työmatkaa. Eli ei voi lähteä etsimään sitä täydellistä hiljaisuutta keskeltä metsääkään. Lisäksi olen valitettavasti aika uusavuton eli mitään remonttikohdetta ei voi oikein edes harkita. Kyllä mä nyt kitata osaan ja seiniä maalata, mutta listojen kiinnittäminen vaatii jo itseltä enemmän.
Vähän nyt varmasti turhaa nillitystä ja ymmärrän, ettei moni varmasti samaistu. Kaikkea voi toki oppia, mutta oppimiskäyrä on aika jyrkkä ihmisellä, jolle ei oo ikinä opetettu oikeastaan edes perusasioita. Toki myös omaa syytä, etten ole opetellut. Tavallaan vituttaa, mutta nyt pitäs koittaa lyödä jäitä hattuun. Muuttaa vaikka tammikuussa heti johkun pieneen luukkuun, jossa ei sitoumusta, kunnes keksii mitä tekee. Kerää vaikka lisää pääomaa.