Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509
Eikös tuohon esimerkiksi menisi slotsit ja 2x3l Jelziniä yhteen pakettiin.
Kun laskee mukaan alko24plus:n 4 euron rahtimaksun, a24p on n. 7 euroa edellä. Sitten jos soveltaa alkostore24:n Julebrygg-tarjousta oluen osalta, hinnat menevät tasoihin. Tarjous vaikuttaa näennäisesti hienolta, mutta 50 euron minimin takia ei olekaan kummoinen. Alkostorelta voisin lisätä vaikka 2 valkoviinipönikkää, a24p:ltä ei onnistu tarjoushinnalla.

Kokonaan eri asia on, kuka haluaa juoda maustamatonta Jelziniä. Minä en ainakaan.
 
Liittynyt
30.05.2020
Viestejä
184
Mites tää etenee?

Tarttis iteki viskikaappia täydentää.
Tilasin 14 eri viskilaatua ja tilauksen lomassa erikseen pyysin ilmoittamaan, mikäli varastosta uupuu tilattuja tuotteita. Sain pari päivää sitten viestin, että edelleen odottelevat kahta eri pulloa. Pyysin heitä korvaamaan sen Hibikillä, koska se sattui olemaan saman hintainen kuin kyseiset puuttuvat viskit. Kuittasivat sen olevan ok ja sitten sain DHL seurantatunnuksen, kun sitä pyysin.

Toistaiseksi näyttää päällisin puolin ihan hyvältä. Odotan, että maanantaina DHL rekisteröi lähetyksen vastaanotetuksi.

Mikään nopea prosessi tämä ei selkeästi ole ja suosittelen aktiivista sähköpostien lähettelemistä.

Yritän muistaa kommentoida kunhan asia etenee.

Edit: tilaus tehty siis viikko sitten

Edit 2: Paketti tuli perille viidessä päivässä ja kaikki pakattu mallikkaasti. Homma toimi!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
569
Tilasin 14 eri viskilaatua ja tilauksen lomassa erikseen pyysin ilmoittamaan, mikäli varastosta uupuu tilattuja tuotteita. Sain pari päivää sitten viestin, että edelleen odottelevat kahta eri pulloa. Pyysin heitä korvaamaan sen Hibikillä, koska se sattui olemaan saman hintainen kuin kyseiset puuttuvat viskit. Kuittasivat sen olevan ok ja sitten sain DHL seurantatunnuksen, kun sitä pyysin.

Toistaiseksi näyttää päällisin puolin ihan hyvältä. Odotan, että maanantaina DHL rekisteröi lähetyksen vastaanotetuksi.

Mikään nopea prosessi tämä ei selkeästi ole ja suosittelen aktiivista sähköpostien lähettelemistä.

Yritän muistaa kommentoida kunhan asia etenee.

Edit: tilaus tehty siis viikko sitten
Kiitos kattavasta vastauksesta. Toivotaan, että tilatut juomat on oikeita ja saapuu ehjänä perille. Jäämme jännityksellä odottamaan lopputulemaa.
 
Liittynyt
30.05.2020
Viestejä
184
Kiotossa pääsin 4 vuotta sitten tyyppaamaan 17 ja 21v tisleet hyvän sikarin kera. Voe luoja; en paljoo muuta hyvältä lomalta toivonut. Haboni on muutenkin 6/5 reissukohde. Semipitkän haun jälkeen löydettin 2 kpl 17v Hibikiä tuliaisiksi. Milloin lie sen viitsii korkata..
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
1 412
Sattuuko olemaan kellään havaintoa saako jostain nettikaupasta georgialaisia viinejä?
Saatavuus suomessa on melko heikko (alkolla muutamia vaihtoehtoja) ja viron matkailu on hieman jäissä, kuten arvata saattaa.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
17

Koita vaikka tätä. En ole itse tilannut, mutta näyttäisivät lähettävän paketteja ulkomaille ja yli 100€ ostokset ilman postikuluja.

Jos ei tärppää, niin googleen Georgischer Wein. Näkyy olevan aika runsaasti putiikkeja.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
12
"Lonkeron" hinta ilmeisesti noussut? Ainakin tuota hiivalitkua saanut pitkästi alle kympillä kun viimeksi tilannut. Nyt ~15€. Onko tällä hetkellä vain huono hetki tilata, vai yleisesti hinnat pompannut?
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Itselleni tuo Cesu Premium ja Karl Friedrich kuuluvat aina valikoimaan, kun teen tilauksen Alkc:lta. Ihan juotavia tuotteita molemmat. :):thumbsup:
Karl Friedrich on kyllä tosiaan omaan makuun sopiva lager. Ei mitään häiritseviä sivumakuja kuten kotimaisissa vastaavissa kolmosoluissa.
Tuohon hintaan jos saa oikeilla prosenteilla kyllästettyä hyvänmakuista olutta halvemmalla kuin kolmosta marketista, pakettiautomaattiin toimitettuna, mikä on työmatkan ohessa, niin ihan 5/5.
 
Liittynyt
26.01.2019
Viestejä
157
Discandoolle laitoin tilauksen joskus viikko takaperin. Eipä ole mitään tapahtunut. Tai no, shippii ja postnord ilmoittavat saaneensa tiedon lähetyksestä, mutta mitään konkreettista ei vielä ilmeisesti ole liikkunut mihinkään.
 
Liittynyt
03.07.2017
Viestejä
96

Kärsivällisyyttä. Eiköhän viikon sisällä tule lisää tieto. Pari viikkoa on ihan normaali.
 
Liittynyt
09.07.2018
Viestejä
186
Mitä tuolla maksaa rahti ja millä kuriirilla halvin jos ottaa vaikka 6 päkkiä?
Se on vähän kysymysmerkki itelleni mikä olis kannattavin. Abc logisticia käytin kun tilasin joskus. Kai se kannattaa melkein ottaa tuo 90kg verkkopaketti vähintään. Maksaa 62,99.
 
Liittynyt
27.01.2020
Viestejä
69
Onko joku nähnyt Hoggys siideriä (maulla ei väliä) myytävän muualla kuin alkocentrumissa? Viinahuudossa sitä joskus myös oli, mutta nyt ei viime katselmuksella näkynyt.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207
Kyllä siinä useampi vuosi menee, että verovelat vanhenee. Ja jos veroja taannehtivasti peritään, niin se tehdään luonnollisestikin veronkorotusten kera. Mutta miksi vaivautua kiertämään veroja etäostoja tehden, kun samalla vaivalla voit tilata juomasi kaupasta, jotka verottaja tulkitsee etämyynniksi?

Ohessa vielä linkki perjantai-iltana 19.2. tulleeseen ohjelmaan

Asiantuntijat kritisoivat Suomea alkoholin etämyyntisotkusta – "Saatamme saada loppujen lopuksi turpiin tässä asiassa
 
Liittynyt
16.06.2020
Viestejä
239
Onko joku nähnyt Hoggys siideriä (maulla ei väliä) myytävän muualla kuin alkocentrumissa? Viinahuudossa sitä joskus myös oli, mutta nyt ei viime katselmuksella näkynyt.
 
Liittynyt
09.07.2018
Viestejä
186
Alcocentrumilta tilaus ja Erlineriltä kuljetus. Erlinerin kuljetusmaksu veloitettu ja nyt samansuurunen katevaraus tehty erlinerin toimesta. Muilla ollut jotain säätöä erlinerin kanssa?
 
Liittynyt
19.02.2021
Viestejä
18
Discandoo 7.2. tilattu ja 15.2. kahdesta laatikosta yksi tuli perille (kaljat). Toisesta (pari viinitötsää +jekku) Shippii sanoi että jos ei viikon sisällä kuulu niin ota yhteyttä ja selvittävät, ei kuulemma näy missään skannattuna. Toivottavasti löytyy vielä.
Budbee toimii kyllä hyvin sitten kun tulee sinen näkyville ja hienoa kun näkee missä auto on tulossa niin pystyi menemään ulko-ovelle vastaan (siirsin ne kylmäkellariin suoraan samoin tein).
Toinen paketti edelleen hukassa ja Shippii vahvisti tänään ettei heillä ole mitään tietoa missä se on. Sovin että odotetaan vielä pari päivää ja sitten aloitetaan refund / cancel.
Taidanpa tehdä uuden tilauksen Netpris ja uudestaan kokeilla Shippii/Budbee.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
87
Tilasin 14 eri viskilaatua ja tilauksen lomassa erikseen pyysin ilmoittamaan, mikäli varastosta uupuu tilattuja tuotteita. Sain pari päivää sitten viestin, että edelleen odottelevat kahta eri pulloa. Pyysin heitä korvaamaan sen Hibikillä, koska se sattui olemaan saman hintainen kuin kyseiset puuttuvat viskit. Kuittasivat sen olevan ok ja sitten sain DHL seurantatunnuksen, kun sitä pyysin.

Toistaiseksi näyttää päällisin puolin ihan hyvältä. Odotan, että maanantaina DHL rekisteröi lähetyksen vastaanotetuksi.

Mikään nopea prosessi tämä ei selkeästi ole ja suosittelen aktiivista sähköpostien lähettelemistä.

Yritän muistaa kommentoida kunhan asia etenee.

Edit: tilaus tehty siis viikko sitten

Moro miten maksoit? Minulla sanoo että väliaikaisesti luottokorttimaksu pois pelistä sekä paypal. Ei ihan suoraan viitsisi alkamaan rahojakaan siirtelemään.
Koitin kanssa jonkinmoista tilausta tehdä.
 
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
23
16. tilattu Discandooolta. Tänään tulivat kotiin. Tosi nopsaa oli.
Mitään muuta infoa ei lähetyksen kulusta annettu, kuin kaupunkiin saapuminen ja sitten jakelu samana päivään.
 
Liittynyt
07.11.2019
Viestejä
44
Karl Friedrich on kyllä tosiaan omaan makuun sopiva lager. Ei mitään häiritseviä sivumakuja kuten kotimaisissa vastaavissa kolmosoluissa.
Tuohon hintaan jos saa oikeilla prosenteilla kyllästettyä hyvänmakuista olutta halvemmalla kuin kolmosta marketista, pakettiautomaattiin toimitettuna, mikä on työmatkan ohessa, niin ihan 5/5.
Karl Friedrichille suositus täältäkin. Tasapainoinen laatulager joka pers'kairaa kotimaiset kurjalat ja tanskalaiset maissimäskäykset 10-0.

Oma juomavarasto-tilaukseni on edelleen tilassa "käsittelyssä". Tilaus tehty 3.2.2021.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Hei, millä kuljetuksella tuolta kannattaa tilata?
Norllog

Netrpisistä tuli kuljetukselle hintaa 4.40 € 0.33 l olutlaatikolle ja viinitonkille 1.80 €.

Varsin edullista. Tuolla tuntuu vaan olevan Oluissa joko kova menekki tai sitten pienet varastot. Loppuviikosta oli Saksalaisista tarjolla pelkkää Pitburgeria, viikonloppuna taas pelkästään Kromabacheria, ja tänään uutena Köning-pilssiä ja kaikki muu loppu. Ostin jälkimmäistä joka sekin oikein makoisaa saunan päälle.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
46

Tuleeko kuljetustilauslinkki alkostore24 tilausvahvistukseen sähköpostiin?
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
609
0/10 tälle Netpris tilaukselle. Siis kaikki mitä nyt voi ylipäätänsä mennä pieleen niin vissiin menee myöskin.

Tilauksesta (31.1) ensinnäkin kesti noin 1.5vkoa ennenkuin edes tavaroita lähetettiin. Sitten lähetyksen yhteydessä kortilta veloitettiin ostosumma, vaikka se oli jo oston hetkellä veloitettu kortilta. Kortilla on edelleen näin 3vkon jälkeen tuo katevaraus tuolle summalle, jota pankki ei suostu poistamaan.

Viime perjantaina piti Budbeen toimittaa kamat, mutta kamat oli lastattu autoon ennenkuin sain edes viestiä siitä, että ne olisi tulossa. Tästä johtui se etten voinut ajankohtaa tai päivää itse päättää. Aspan kautta sain kuitenkin vaihdettua maanantaille, mutta tällä aikavälillä joku oli sitten yhden paketeista onnistunut rikkomaan. Lopputuloksena: Paketit tuli tänään .. tai siis 2/3, koska yksi rikki. Tilillä edelleen tuplamaksu katevarauksena ja tiedä milloin katoaa. Pankkia ei kiinnosta, Netpris väittää ettei moista ole tapahtunut ja Paypal samoin.

Shippiiltä en ole kuullut mitään ja en muutenkaan tiedä kuka korvaa enkä kyllä edes korvauksia halua koska silloin pitäisi tilata uudelleen, vaan toivonkin että Netpris lähettäisi kamat uudelleen..

:sangry:
 
Liittynyt
29.11.2020
Viestejä
9
Portugalvineyards.com kokemuksia toimituksista viime aikoina? Itse tilasin 23 pulloa viime torstaina.
Tilasin 8.2 n. 20 ploa. Toinen laatikko toimitettiin eilen ja toinen on tulossa UPSn mukaan tänään
Kaveri tilasi 15.2 ja olisi kai kotiutumassa perjantaina.
Omaan makuun homma toimii niin buenosti, et luulen, et jatkossa tilailen viinit tuolta. :)
 
Liittynyt
02.11.2020
Viestejä
92

Hienoa. Mulle olisi tulossa 23 pulloa torstaina.
 
Liittynyt
23.02.2021
Viestejä
6
Netprisillä vissiin jotain hämminkiä... Viikkoon ei mennyt tilaus läpi ennenkuin laitto viestiä aspaan. Eikös tuolta ennen tullu "väliaika" tietoja missä paketti menee? Nykyään vissiin ilmestyy vasta kun Suomessa?:hmm: Kaikki kaupat kyllä ruuhkautunut enemmän ja enemmän.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
838
näin itse logistiikka hommia pisin maailmaa tekevänä niin tiedoksi että Saksassakin on säätilanne SOS ja monet yritykset ovat ongelmissa rahtiliikenteen kanssa.
Täältä lisää tietoa, Saksan tilanne about puolessa välissä artikkelia

Edit. Oma netpris & Budbee tilaus tehty 12.2 ja 16.2 tuli tietoa että pakattu ja lähetetty.
Sen jälkeen täydellinen radio hiljaisuus
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
87
Olisi ollut iso tilaus Bottle & Drinks - Whisky, Rum & Spirituosen Online Shop mutta en saanut heillä luottokortti enkä paypal maksua toimimaan vaikka sähköpostia vaihdettiin. He sanoivat että siirrä raha tilille. Niin paljon paskoja arvioita tuosta puljusta netissä niin ei uskaltanut vaikka muutama mukava pullo olisikin ollut.

Nyt sitten 15 pullon tilaus Drinkology nettikauppaan. Tästä taas hyviä arvioita ollut. Vähän eri tuotteita mutta kaikkea kivaa löytyi kuitenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: |le
Liittynyt
23.02.2021
Viestejä
6
näin itse logistiikka hommia pisin maailmaa tekevänä niin tiedoksi että Saksassakin on säätilanne SOS ja monet yritykset ovat ongelmissa rahtiliikenteen kanssa.
Täältä lisää tietoa, Saksan tilanne about puolessa välissä artikkelia

Edit. Oma netpris & Budbee tilaus tehty 12.2 ja 16.2 tuli tietoa että pakattu ja lähetetty.
Sen jälkeen täydellinen radio hiljaisuus
Jep, itsekin töitten puolesta terminaaleissa tulee pyörittyä ja tuo Saksan tilanne tiedossa:tup: Kyllä kait ne sieltä joskus tulee:whistling:
 
Liittynyt
06.02.2019
Viestejä
29
Löytyykö vieläkään gluteenitonta olutta ulkomaankaupoista? Itse en ainakaan äkkiseltään löytänyt mistään.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
838
Edit: Olikin kiljuversio!!

Nyt olisi näemmä Sakun lonkeroa alennuksella Alkcssä 13.99€/koppa. Huom parasta ennen pvm 21.04.21
tätä kirjoitettaessa varastosaldo 1996kpl joten ei mikään 10 kopan poistoerä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
379
Nyt olisi näemmä Sakun lonkeroa alennuksella Alkcssä 13.99€/koppa. Huom parasta ennen pvm 21.04.21
tätä kirjoitettaessa varastosaldo 1996kpl joten ei mikään 10 kopan poistoerä
Tästä tuotteesta lienee jälleen varoituksen sana paikallaan, kun kuvakin on (tahallisesti?) rakeinen eikä teksimuotoista tuotekuvausta ole lainkaan. Kyseessä on G[tölkin kuva]N lonkero, ei GIN lonkero. Eli käymisteitse valmistettu (kilju) kyseessä ja tässä lukukelposempi kuva pakkauksesta jossa luettavissa "Valmistettu käymisteitse, ilman tislattua alkoholia" -teksti.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
838
Kiitos tiedosta ja paremmista silmistä. Itse katsoin vain nopeasti että kunnon Gin lonkeroa. Tarjouksen mielekkyys tipahti noin 100% alaspäin eli ei jatkoon. Turhaan siis kirosin miksi en huomannut ennen kuin laitoin ostoon pari laatikkoa Hartwallin Gin lonkeroa valumaan Latviasta kotio päin
 
Liittynyt
08.10.2017
Viestejä
782
Vahingossa löysin tästä ketjusta tuon portugalvineyards.com sivuston. Vaikutti sen verran hyvältä kaupalta että piti tilata 15 pulloa erillaisia vinho verdejä sekä pullo itselleni jotain tuntematonta giniä.
 
Liittynyt
23.02.2021
Viestejä
2
Miten porukalla on nyt toiminut tuo Netpris + Budbee combo? Tilasin 20.2 ja eilen 22.2 lähti varastolta. Itellä näyttää Netprissin sivut että "Complete - Norway". Missä vaiheessa pitäis Budbeen puolelle ilmestyä että paketti saatu, vielä näyttää että odottavan Shippiiltä sitä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 431
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom