Sama, paitsi tilauspäivä maanantaina. Edelliskerralla pakattu-tilan päivitys muuttui lähetetty-tilan päivitykseksi alle kahdessa tunnissa. Nyt menee vähän kauemmin. Mutta yllättävän nopeaa tuossa firmassa on toiminta ollut. Ja paketointikin on ihan priimalaatua.Eilen laitoin tilauksen Spritboxille ja tänään tuli ilmoitus että on pakattu, ovat korjanneet Norrlogin laskurin niin uskalsi tilata. Taitaa Norrlogilla olla ruuhkaa kun ei samantien noussut autoon.
Sivustolla pyörii Norrlogin rahtilaskuri ja sinne myyjäkin enemmän tai vähemmän aktiivisesti ohjaa kuljetustilauksen tekemään. Ja tilausvahvistuksessa lukee selkeästi "Käytä linkkiä Norrlogiin tilausvahvistuksessa, kun olet maksanut tavarat ". Eli kyse on selkeästi etämyynnistä, vaikka myyjätaho on luonnollisestikin tuosta eri mieltäTuleeko tuolla sprit boksis joku linkki vai onko sivustolta suoraa linkki norlogille?
Samankokoinen loota käsittääkseni. Ainakin 24pack 0.33 laatikkoja menee yhteen se 3 kpl.Eli alkostore on nyt pannassa mutta alkc.fi toimii normaalisti? en ole sieltä ikinä tilannut mutta ketjusta olen ymmärtänyt että sama 12 paikan loota kuin alkostoressa?
tuleeko siellä linkki sähköpostiin vai meneekö automaattisesti norlog sivuille?
Sama. Katsotaan miten käy, ainakin linkki Norrlogille oli suoraan heidän sivuilla joten ei pitäisi olla epäselvyyksiä......Tuleeko tuolla sprit boksis joku linkki vai onko sivustolta suoraa linkki norlogille?
e:laitoin ny tilauksen meneen spritboksiin. katsotaan ny miten toimii
Postituspaketti on samankokoinen, mutta kuljetushinnat menevät painon mukaan, ei paikkojen mukaan. Käytännössä kyllä hyvin sama siis. Ostoskorissa näkee painon ja kuljetus.eu:sta näkee hinnan sille painolle.Eli alkostore on nyt pannassa mutta alkc.fi toimii normaalisti? en ole sieltä ikinä tilannut mutta ketjusta olen ymmärtänyt että sama 12 paikan loota kuin alkostoressa?
tuleeko siellä linkki sähköpostiin vai meneekö automaattisesti norlog sivuille?
mites discandooo?
Toistaiseksi toimii ainakin alkc.toimiiko nuo discandooo ja alkc viä kuinka hyvin? mietin jos viä toisen paketin pistään jommastakummasta tilaukseen
Juurikin se tuossa viinikauppa.com että siellä on aika usein viiniä ja olutta aika halvalla yksittäisiä laatikoita, 1-5e välimaastossa, nyt näytti olevan laatikko valkkaria 0,49e, vaikeus tulee sitten siinä miten saada 40kg järkevästi tavaraa että tilaus menee yli 80e, eli vaikka nytkin on yksi erittäin halpa tuote niin pitäisi löytää ne muut rinnalle 40kg asti.Aion käyttää Viinikauppaa jatkossakin. Mutta paremmat juomat tai ylipäätään merkkeihin sidotut hankinnat tulee kyllä varmasti tehtyä melko kokonaisvaltaisesti muualta. Viinikaupasta bongaillaan lähinnä tarjoustuotteita.
Sama täällä, posti kyseli jo toimitustapaa.Itse laitoin rohkeana rokan syöjänä tilauksen Alkostore24:sta tulemaan.
Todellisuudessa en tajunnut, että siellä ei enää ole suoraa linkkiä Norrlogille kuljetuksen järjestämiseksi, eikä sähköpostiinkaan mitään linkkiä saapunut.
Norrlogin etusivulta tosin löytyi heti laatikko, johon täytti tilauksen numeron ja sähköpostiosoitteen ja sitä kautta kuljetuksen tilaus onnistui normaaliin tapaan.
Katsotaan miten saapuu perille.
Alkc toimii ainakin. Tilasin tasan viikko sitten ja tänään tuli ilmoitus että paketti noudettavissa.toimiiko nuo discandooo ja alkc viä kuinka hyvin? mietin jos viä toisen paketin pistään jommastakummasta tilaukseen
Alkc toimii, mutta Matkahuolto tuntuu olevan nopanheittäjä siinä välissä. Voi olla että tulee alle viikossa tai voi olla tulematta.toimiiko nuo discandooo ja alkc viä kuinka hyvin? mietin jos viä toisen paketin pistään jommastakummasta tilaukseen
Tänään tuli omasta tilauksestani jo Postilta ennakkoilmoitus. Ja nyt kun paketti näkyy Postin seurannassa, niin sen mukaan lähetys on otettu kuljettavaksi about juuri silloin kun Spritboxilta on tullut ilmoitus lähetyksen pakkaamisesta. Eli mikään muu ei nyt tainnut hidastella totutusta kuin Norrlogin kotisivujen tilausseuranta.Eilen laitoin tilauksen Spritboxille ja tänään tuli ilmoitus että on pakattu, ovat korjanneet Norrlogin laskurin niin uskalsi tilata. Taitaa Norrlogilla olla ruuhkaa kun ei samantien noussut autoon.
Eli tuossa sitten vaan norrlogin sivuilla tarkkana, että laittaa TILAUKSEN numeron? eikä vahingossa maksun numeroa, ovat tuossa sähköpostissa olleet aina peräkkäin. Meinaan tehdä myös paypalilla tilauksen illalla kun pääsen kotio omalle tietokoneelle. Eiköhän se sieltä tule ja pientilaajana ei nyt tulli pelota. Jäi viimeviikolla korpeemaan tuo kun jättivät sen linkin toimittamatta ja en sitten tilannutkaan, mutta nyt muuttui mieli ja tehdään nyt ainakin vielä " viimeinen" tilaus tuonnekin. Eiköhän se sieltä ihan normaalisti tule (toimitusajatkin olleet vissiin maltillisempia?). Toukokuun lopun tilauksessa kesti kuukausi tulla, joka on pisin aika, heinäkuun alussa tilasin vaan 3 lootaa bisseä ja ne tuli noin viikossa.Itse laitoin rohkeana rokan syöjänä tilauksen Alkostore24:sta tulemaan.
Todellisuudessa en tajunnut, että siellä ei enää ole suoraa linkkiä Norrlogille kuljetuksen järjestämiseksi, eikä sähköpostiinkaan mitään linkkiä saapunut.
Norrlogin etusivulta tosin löytyi heti laatikko, johon täytti tilauksen numeron ja sähköpostiosoitteen ja sitä kautta kuljetuksen tilaus onnistui normaaliin tapaan.
Katsotaan miten saapuu perille.
Sama juttu, tänään tuli päivällä postilta kysely toimituksesta ja nyt illalla Norrlogin ilmoitus että ollaan lähetetty. DHL:n seurannassa näkyi jo eilen illalla. Mutta pääasia on että paketti liikkuu tähän suuntaan.Tänään tuli omasta tilauksestani jo Postilta ennakkoilmoitus. Ja nyt kun paketti näkyy Postin seurannassa, niin sen mukaan lähetys on otettu kuljettavaksi about juuri silloin kun Spritboxilta on tullut ilmoitus lähetyksen pakkaamisesta. Eli mikään muu ei nyt tainnut hidastella totutusta kuin Norrlogin kotisivujen tilausseuranta.
No luulis uskaltavan. Spritboxin kautta saa sen suoran linkin Norrlogiin jos se on kynnys kysymys.Mikä on siis homma tuon alcostore24 kanssa? Uskaltaako sieltä tilata? Pitäis happy joe saada tilattua.
Vielä..No luulis uskaltavan. Spritboxin kautta saa sen suoran linkin Norrlogiin jos se on kynnys kysymys.
Mä en kyllä oikein jaksa uskoa että Tulli pysyisi tai olisi kiinnostunut juoksemaan näiden rahtilaatijoiden perässä, näitä tulee Suomeen rekkalasteittain. Ehkä lavatoimituksia ne jaksaisi tarkastella, mutta että laatikoita... en usko.
Hahah, ompas ollut nohevaa toimintaa verrattuna meidän Netprisin tilaukseen. Tilattiin trukkilavallinen porukalla olutta pahimpien helteiden aikaan ja kuljetuksen reunoja oli kyllä hierottu ties mihin (hajusta päätellen varmasti) jo kuljetuksen alkuvaiheessa. Monesta lavasta tölkkejä rikki, joiden neste oli imeytynyt olutlaatikoiden pahveihin. Arvatkaa miltä haisi, kun helteiden aikaan tosiaan tuli? Pihaan ajaneen kuriirin kommentti oli "siis hyi v*ttu täähän haisee ihan mädältä piimältä". Empä ollut ennen käyttänyt oluita suihkussa, nyt olen.Eilen haettiin postista loputkin A24 tilauksen laatikot, ihan sutjakasti tuli tilaus vaikka olikin 13 erillisessä laatikossa.
Yksi 33cl vehnäolut oli rikkoitunut Postin toimesta, laatikko oli avattu, tölkki poistettu ja vahinkoilmoitus oli teipattu kylkeen. Norrlogilta otettiin kuljetukselle vakuutus niin onko kukaan noin pienestä valittanut ja saisko tuosta edes korvauksia?
Hyvä jos maistuu.tarjoustuote kuten 7,99e kilju.
Oli ne verot monta kymppiä kolmessa kopassaHyvä jos maistuu.
AS24 uusissa kuvioissa tuntuu olevan joillakin paniikin poikasta päällä. Ehkä lavoja ei kannata nyt tilailla ennenkuin homma selviää, mutta eipä tuo maailmanloppu ole jos tuollaiseen perus 3-korin tilaukseen verot tulisikin maksettavaksi... Jota sitäkin kyllä epäilen..
Tänne varmasti raporttia pukkaa, jos jollekin näin käy. Siihen asti tilailen menemään.Oli ne verot monta kymppiä kolmessa kopassa
Rommia laitoin spiritbox tulemaan äsken.
Harmi, kun ei saa happy joe mistään.
Viimeksi tilasin maanantaina ja seuraavan viikon tiistaina toi Posti paketin eteiseen. Uusin tilaus näyttää etenevän samaa vauhtia (nyt tilanne se, että paketti on lähtenyt Saksasta Suomea kohti).Miten nopeasti tilaus lähtee spiritboksis eteenpäin yleensä? Mietin jos laittaas toisen tilauksen menee . Eka ei viä oo liikkunu mihinkää, eilen laitoin
Pyysin tuolloin 3.8. maksamaan tuon 8€ hyvityksen mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Juuri laitoin uudestaan kyselyä sähköpostitse.alkc tilaukseni saapui, mutta sisältö oli väärä. Tilasin 2x olutta 24x0,568l, mutta sainkin puolen litran versiot.
Laitoin sähköpostia..katsotaan miten hoituu.
EDIT: Vastasivat pahoitellen alle kymmenessä minuutissa ja tarjoutuivat maksamaan hinnan erotuksen takaisin.
tai sitten voisi tilata seuraavaksi 0,5l version ja laittavat pintti koon. Parempi varmaan valita tuo 8€ hyvitys
Ei varmaan pysäytetäkään. Mutta alkostorella on nyt selkeästi kusi sukassa. Varmasti mielellään aikanaan luovuttavat kaikkien tilaajien tiedot verottajalle pienempien rapsujen toivossa.Kolmatta kesälomaa ryypiskellyt Alkostoren avustuksella ja aion tilata jatkossakin - tällä viikolla viimeeksi. Minulla ei ole pienintäkään pelkoa sen asian suhteen että meidän määrältään pahvilaatikkopoikien tilauksia alettaisiin pysäyttelemään!
Viimevuosina tämän maan toimintatapa on ollut lopettaa kauppoja uhkailemalla toimitukset Suomeen ja ikäväkseni minuakin koskettaneet Urban Drinks ja Belvini ovat näiden joukossa. Gourmondosta en koskaan kerennyt itse tilaamaan.
Ihan turhaan sinä yrität täällä jatkuvasti tullilla pelotella ja luoda jotain hysteriaa.Vielä..
Ja paljastaisivat tarkat määrät kuinka paljon ovat etämyyneet tavaraa suomeen? Tuskinpa sentään.Ei varmaan pysäytetäkään. Mutta alkostorella on nyt selkeästi kusi sukassa. Varmasti mielellään aikanaan luovuttavat kaikkien tilaajien tiedot verottajalle pienempien rapsujen toivossa.
Emmä mitään pelottele. Mutta siihen tässä mennään että JONKUN on verot maksettava ja kun saadaan noi ulkomaiden yhtiöt peloteltua niin tullin on helppo napsia lähetyksistä tietyistä paikoista tulleet lähetykset ja pyytää asiakkaalta selvitystä veroista.Ihan turhaan sinä yrität täällä jatkuvasti tullilla pelotella ja luoda jotain hysteriaa.
MyDrink.ee tuntuu myyvän, vähän kallista mutta rahti on taas halvempi kuin Norrlogin. Tosin itse pitää hakea matkahuollon jostain jakelupisteestä.Rommia laitoin spiritbox tulemaan äsken.
Harmi, kun ei saa happy joe mistään.
Epistä, pari päivää sitten tilattu/maksettu eikä ole vielä pakattuSpiritbox nopea, noin 12 tuntia tilauksesta norrlogin seuranta muuttunut jo packed, alkostoressa ollaan vielä alkupisteessä.
Alkostore24, Spiritbox, alkc. Nyt ainakin alkuunsa.Mistä nyt kannattaisi lavallinen tilata?