Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Hetken ajattelin tullimiesten käyneen tilauksen kimppuun jo ennen tehovalvonnan alkamista kun UPS ilmoitti viiveestä Helsingissä "toimintaolosuhteiden" vuoksi, mutta nyt seuranta päivittyi ilmoittamaan paketin siirtämisestä kohdekaupunkiin.
Mulla vastaavaa; sain tänään tekstiviestin, että pakettini toimitetaan. Paketti ei koskaan saapunut ja seurannan viimeisin sanoo: "Due to operating conditions, your package may be delayed. / Delivery will be delayed by one business day."
 
Viimeksi muokattu:
12.10 alkostore24/norrlog kombolla tilattu lähetys saapui eilen suoraan kotiovelle vaikka en kyseistä lisäpalvelua tilannutkaan. No hyvä näin.

Lisäksi elokuun alussa tilattu superalko.de lähetys saapui tänään. Hyvin pakattuna ja kaikki tallessa. Hyvin vastasivat sähköposteihin alko-ovelle palvelussa, kun väliaikatietoja kyselin. Superalko uhkasi jo palauttaa välillä rahat kun kuriirin kanssa oli jokakin kärhämää ilmeisesti. No varauksella voi tätä yhdistelmää kuitenkin suositella jos ei ole hätä.
 
13.10 alksista saapuneet paketit nyt matkahuollossa. Saa rauhassa katsella mihin tuo verotuspelleily menee marraskuusta eteenpäin. Veikkaan että käytännössä mikään ei muutu.
 
Mulla vastaavaa; sain tänään tekstiviestin, että pakettini toimitetaan. Paketti ei koskaan saapunut ja seurannan viimeisin sanoo: "Due to operating conditions, your package may be delayed. / Delivery will be delayed by one business day."
Sain omani eilen sovitusta K-marketista. Paketissa oli tullin keltainen teippi viestimässä että ne skoijarit olivat sen avanneet ja tutkineet, mutta kaikki oli muutoin niin kuin piti.
 
Sain omani eilen sovitusta K-marketista. Paketissa oli tullin keltainen teippi viestimässä että ne skoijarit olivat sen avanneet ja tutkineet, mutta kaikki oli muutoin niin kuin piti.

Ne treenaa ensi viikkoa varten, vetävät sellasia kevyitä yhden rekallisen treenejä.

Viikon päästä ei oo varaa epäonnistua tai aikailla. Laatikon avaus, sisällön kirjaus ja maksuohjeiden lisäys ennen uudelleen teippausta ei montaa sekuntia per laatikko vie.
 
13.10. tilattu Netpris+Budbee combo on nyt vihdoinkin Suomen päässä, joten eiköhän tuo viimeistään perjantaina ole kotona.
 
18.10. tilattu Lehe-panimon oluet
21.10. shipped
26.10. tänään tulee illalla

--

14.10. tilattu Beerdome.cz
20.10. shipped
25.10. kyselty perään, kun seurantakoodi ei toiminut

Seurantakoodi ei edelleenkään toimi. Kaverilla sama homma (hänellä oma tilauksensa, niinkuin kuuluukin).

--

Kaikin puolin parempi asiointikokemus Viron liikkeiden kanssa, kun tuolla Beerdomessa. Mutta sieltä tulee hyvää olutta halvalla, jos nyt saavat sen toimitettua.
 
14.10. tilattu Beerdome.cz
20.10. shipped
25.10. kyselty perään, kun seurantakoodi ei toiminut

Seurantakoodi ei edelleenkään toimi. Kaverilla sama homma (hänellä oma tilauksensa, niinkuin kuuluukin).
Eilen myös uudelleen kyselty koodin perään ja vastasivat DHL:lle viestineensä ja tänään toivottavasti toimisi. Paketti piti kuitenkin olla matkalla (shipped 17.10)

Alks Kroatia 13.10 tilaus tänään noudettavissa.
WeinBaule.de 14.10 tilauksen UPS ilmoitti tänään tuovansa.
 
Ne treenaa ensi viikkoa varten, vetävät sellasia kevyitä yhden rekallisen treenejä.

Viikon päästä ei oo varaa epäonnistua tai aikailla. Laatikon avaus, sisällön kirjaus ja maksuohjeiden lisäys ennen uudelleen teippausta ei montaa sekuntia per laatikko vie.
No joo, sisällön kirjaus ja maksuohjeiden laatiminen vie jonkin aikaa, sillä nykyään ei lähetyksissä ole mainittu myyjää eikä niissä ole lähetyslistaa. Epäilemättä tiedot saadaan jostain, mutta se saattaa kestää.
 
Eilen kotiutui paketti alks/fransberg, kyllä siinä pahvilaatikossa oli pieni tarra missä luki tuote, eli 40pll viinaa.
Ps. Tilattu 11.10 kroatia, ihan vaan tiedoksi niille jotka odottavat pakettia kuumeisesti.
 
Mites muilla alkostore24 tilaukset tullin uhkauksen jälkeen. Onko ollu ruuhkaa pakkaamisessa? Joko tullut perille? Tilasin lavan erilaisia oluita 18.10.2022 ja shippiin seurannassa löyty JJFI alkuinen postin seurantalinkki. Postissa lukee vaan että tiedot saatu, mutta paketti ei ole saapunut heidän huomaansa. Mikähän kuljetusliike tuota saksanpäässä kuljettelee?
Vähän jo jänskättää että kerkeekö. Aiemmin en ole lavoja tilaillu, ainoostaan pahvilootia.

Itsellä tuli 13. päivä tehtyyn tilaukseen shippiiltä seurantakoodi heti seuraavana päivänä. Sitten 19.10 tuli superalkosta viesti että shipped, sen jälkeen vain seuraamaan postin JJFI koodia että koska lava rantautuu suomeen. 25. päivä oli lava pihassa. Oli muutes melkonen extralava, tähän lisäpäivitystä jahka kerkeän perkaamaan lähetyksen. :kippis:
 
Viimeksi muokattu:
Nyt tehdessä Netpris-tilausta mitä huomasin että maksun jälkeen sivu jossa paino ja tilausnumero ei ole enää Shippii-banneria, mutta ohjeet miten googlata "Fransberg".
Tokihan Shippii-banneri oli tietenkin maksettu mainos vain, mutta kuitenkin. :)

Edit : Nyt myös tilausvahvistus-maili Netprisiltä on erilainen, jossa myös kyllä ohjeet miten voi googlata rahtiyhtiön ja niitä on sitten listattu jonkinmoinen määrä.
Hyvät havainnot. Mielenkiintoisesti muuttaneet toimintatapojaan ja selkeästi tän uuden tehovalvonnan takia. Pahoittelut omasta toistostani (tällä viikolla tästä olen itkenyt aiemminkin), mut onhan toi oikeasti naurettavaa että Suomessa tuo on niin sekavasti speksattu että:
jos myyjätaho antaa tilausohjeet kuljetukselle niin heillä veronmaksuvelvollisuus,
jos myyjä mainitsee että "kato Googlella" niin tulkinnallisesti verotusvastuu heillä(?),
jos ei anna yhtään mitään ohjetta (eeeerittäin sekava toimintatapa ja asiakasta hämäävä+vaikeuttava) niin ilmeisesti siinä tapauksessa veronmaksuvelvollisuus on tilaajalla.

Ilmeisesti, tulkintaa ja ehkä :D mutta kannattaisi valtion antaa tästä nyt selkeät ohjeistukset jatkon suhteen. Ja muutenkin miten kuluttaja voi suunnitella ostoksiaan jos ei ole tietoa joutuuko maksamaan tuplahinnan kun tulkinta pitää tehdä vasta kun ostoksen on suorittanut liikkeelle että miten tarkasti ottaen kuljetus pitääkään tilata.
 
14.10 tehtyyn AS24 / Big Bucks tilaus piti tulla vielä eilen seurannan mukaan 26.10. mutta ovat tänään muuttaneet tekstiksi "Emme voi suorittaa seurantapyyntöäsi tällä hetkellä. Yritä myöhemmin uudelleen". En tiedä sitten onko jossain jumissa vai järjestelmä vaan sekoilee.

Sen verran yleisesti, että oma veikkaus on että homma lipuu hyvin nopeasti siihen että etäoston määrite täyttyy ja silloin jää meidän ostajien mietittäväksi mistä juomia jatkossa hankitaan. Ei noilla kaupoilla ole halua alkaa mitään veroja hoitelemaan, eikä edes tietoa onko se käytännössä mahdollista. Hintakin taitaisi jäädä korkeammaksi kuljetuksen jälkeen kuin mitä suomalaisissa kaupoissa.

Mutta jos tehovalvonta ei tarkoita 100% tarkistusta niin pienet paketit sujahtelee läpi ja vain jos jää kiinni jää verot ostajan maksettavaksi. Vähän sama mitä joutuu tekemään nytkin sattumanvaraisesti kun Kiinasta tilaa tavaraa.
 
UPSin seuranta on ihan perseestä. Ei kannata paljoa painoarvoa antaa sille. Tuo aikataulu ei taida koskaan pitää paikkaansa. Mulla oli viimeksi toimitusvaiheessa ja näkyi matkalla "paikkakuntani". Paketti ei tullut, eikä seuraavana päivänä. Seuranta meni takapakkia toimitusvaiheesta takaisin matkalla helsinki. Kolmesta ensin tuli kaksi ja seuraavana päivänä viimeinen paketti.
 
Kyllä minulla on aina toiminut ihan hienosti kun olen tavaraa Saksasta Thomannilta tilannut ja viimeksi perjantaina tuli ihan niin kuin oli alunperinkin ilmoitettu. Se voi olla eri juttu miten nämä Big Bucks toimitukset toimii, mutta ei kuitenkaan kannata yleistää pelkästään tämän perusteella. Tosin en tiedä kommenttisi perusteella onko sinulla kuinka paljon kokemuksia UPS:stä.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä minulla on aina toiminut ihan hienosti kun olen tavaraa Saksasta Thomannilta tilannut ja viimeksi perjantaina tuli ihan niin kuin oli alunperinkin ilmoitettu. Se voi olla eri juttu miten nämä Big Buck toimitukset toimii, mutta ei kuitenkaan kannata yleistää pelkästään tämän perusteella. Tosin en tiedä kommenttisi perusteella onko sinulla kuinka paljon kokemuksia UPS:stä.

UPS:n laadullinen hyvyys tai huonous on vahvasti alueellinen asia. Tässä maankolkassa onnekis palvelu on toiminut aina hyvin.
 
14.10 tehtyyn AS24 / Big Bucks tilaus piti tulla vielä eilen seurannan mukaan 26.10. mutta ovat tänään muuttaneet tekstiksi "Emme voi suorittaa seurantapyyntöäsi tällä hetkellä. Yritä myöhemmin uudelleen". En tiedä sitten onko jossain jumissa vai järjestelmä vaan sekoilee.

Sen verran yleisesti, että oma veikkaus on että homma lipuu hyvin nopeasti siihen että etäoston määrite täyttyy ja silloin jää meidän ostajien mietittäväksi mistä juomia jatkossa hankitaan. Ei noilla kaupoilla ole halua alkaa mitään veroja hoitelemaan, eikä edes tietoa onko se käytännössä mahdollista. Hintakin taitaisi jäädä korkeammaksi kuljetuksen jälkeen kuin mitä suomalaisissa kaupoissa.

Mutta jos tehovalvonta ei tarkoita 100% tarkistusta niin pienet paketit sujahtelee läpi ja vain jos jää kiinni jää verot ostajan maksettavaksi. Vähän sama mitä joutuu tekemään nytkin sattumanvaraisesti kun Kiinasta tilaa tavaraa.
Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu hyvin kehittynyt turvallisuushakuisuus, joten pienikin riski jäädä tulliin ja joutua maksajaksi vähentää tilaajien ja tilausten määrää merkittävästi. Tähän tehovalvonnalla tietysti pyritäänkin.
 
Näin se varmasti menee. Ehkä lopettavat sen sitten aiemmin kun tavoite on saavutettu ja me riskitilaajat sitten tilailla kuten tähänkin asti, ja varmaan verojakin toisinaan maksellen.
 
jos myyjä mainitsee että "kato Googlella" niin tulkinnallisesti verotusvastuu heillä(?)
Jos itse pitäisi lyödä tulkinnasta vetoa, löisin rahani sen puolesta että KVG "ohjeistus" (tarkoituksellinen kärjistys) ei täytä sitä että "myyjätaho saattaa ostajan ja kuljetustahon tosiasiallisesti yhteyteen", tarkkaa lainausta en nyt puhelimella jaksa tähän hakea.. Eli oma panokseni menee sen puolesta että tulkinta on melko selkeä etäosto.

Tuossa kuviossahan myyjä saattaa tosiasiallisesti ostajan yhteyteen Googlen kanssa ja toiminta siitä eteenpäin on täysin ostajan harkinnassa. Se on eri, miten mahdollisia myyjän ja kuljetusliikkeen välisiä puitesopimuksia tulkitaan. Toki niistäkin tässä ketjussa juttua ollut, lopullinen oikeuden tulkinta puuttuu vielä noista kaikista tulkinnanvaraisista ohjeistuksista.

Mutta eiköhän tämä marraskuun alusta eteenpäin pikkuhiljaa selkiinny täälläkin. Itse en tällä kertaa ole jännittämässä miten toimitus ehtii, mutta tulevan vuoksi tämä toki kiinnostaa, kuten se koska EU jyrähtää...
 
Päivitys UPS tilanteeseen, meni just niin kuin viikko sittenkin (ei alkoholia silloin), eli toimitusaamuna häviää seurantatieto ja siitä jonkin ajan kuluttua UPS soittaa ja ilmoittaa että tulevat puolen tunnin sisällä. Näin kävi nytkin ja paketit tulossa ihan hetken päästä.
 
Täälläkin 14.10 tehty AS24/Big Bucks tilaus ja UPSin seuranta ei toimi. Toivottavasti tulisi soittoa kohta tännekin siis!

edit: lähtikin ups seuranta toimimaan, edelleen tilassa "Lähetys valmis UPS:lle". On saatanan vaikean oloista laatikoiden toimitusta nyt.
 
Mulle tuli 20.10. ilmoitus AS24 että pakattu ja noutovalmis, ja 21.10. UPS:tä seurantanumero ja arvio tuosta 26.10. toimituspäivästä. Ainoa kummallinen juttu tosiaan tuo miksi se katosi tänään, ehkä siksi että se on pakattu jakeluautoon... Olisihan siitäkin voinut jotain merkintää olla.

Toivottavasti sinunkin pakettisi on tulossa lähipäivinä.
 
Viimeksi muokattu:
Mulea tuli 20.10. ilmoitus AS24 että pakattu ja noutovalmis, ja 21.10. UPS:tä seurantanumero ja arvio tuosta 26.10. toimituspäivästä. Ainoa kummallinen juttu tosiaan tuo miksi se katosi tänään, ehkä siksi että se on pakattu jakeluautoon... Olisihan siitäkin voinut jotain merkintää olla.

Toivottavasti sinunkin pakettisi on tulossa lähipäivinä.

Näytti näköjään kiroilu ja seurantasivun refressaus toimivan, nyt on lähetyksen tila jo "UPS noutanut". Toivoa on siis sittenkin :thumbsup:

Sen sijaan tämä 14.10 tehty n. 12 kaljalavan tilaus Discandoosta tuntuu jääneen pysyvästi niiden pakkaamoon. Ei voi tämän kokemuksen perusteella kyllä suositella kauppapaikkana, niin hitaasti on tämä tilaus edennyt. Tähän päälle vielä Shippii/UPS hieman takelteleva kuljetusprosessii niin ihme on, jos ei mene nämä paketit tullimiesten karvaisten käsien kautta (mikäli siis uskomme tullin pelottelukampanjan toteutuvan tismalleen kuten ovat uhkailleet).
 
No tulli ja verohallinto ovat ilmoittaneet, että osa lähetyksistä pysäytetään. Se uhkaus on helppo toteuttaa tismalleen.
 
No tulli ja verohallinto ovat ilmoittaneet, että osa lähetyksistä pysäytetään. Se uhkaus on helppo toteuttaa tismalleen.

Nimenomaan näin, alkuperäisessä tiedotteessahan todettiin että osa lähetyksistä pysäytetään: "Osa alkoholitilauksista pysähtyy marraskuusta alkaen Tulliin, verotuspäätöksiä myös osalle ostajia". Edelleen tämä tulevan "tehovalvonnan" summittaisuus korostaa sitä, miten hukassa tässä Suomen viranomaiset ovat. Jaetaan sanktioita sekä ostajille ja myyjille (mutta jätetään samalla laajamittainen matkustajatuonti huomiotta) ja ajatellaan, että näin suojellaan tehokkaasti alkoholimonopolia. Mitään fiskaalista vaikutusta tällä tempauksella ei todellakaan ole.
 
Nyt oli ennätysnopea pakkaus ja lähetys, Netpris/Shippii, alle päivässä pakkaus ja kuljetuksessa.
Ilmeisesti ei ole ruuhkaa nyt, syystä tai toisesta. ;)
Tai sitten vain kävi tuuri. On kyllä kerran aikaisemminkin käynyt näin.
 
Tilattu erä uutisten innoittamana 13.10 Netpris+Shippii+UPS toimitus kotiin kombinaatiolla.
20221026_175148.jpg
13.10 Tilaus, Tilausvahvistus ja Shippii vahvistus
14.10 Sähköposti Ilmoitus, että tilaus noudettu varastolta kuljetukseen
21.10 Tekstiviesti ,UPS-pakettisi on matkalla...Vastaa x tai y miten haluat vastaanottaa toimituksen...
24.10 Delay ..... (UPS seurannassa)
25.10 On the Way (UPS seurannassa)
25.10 Ilmoitus tekstiviestillä postilta, matkalla ovelle lähityöpäivinä
26.10 Posti tuo paketin kotiin, Delivered (UPS-seurannassa)

Laatikoissa luki päällä NE15469020965 tms (Tilausnumero Netprissistä), FINLAND
Kyljessä viivakoodi lapuissa lukee Shippii/UPS/Tilaajan tiedot jne.. Ja lopussa BILLING: P/P, DESC NE12496531652 Alcohol

Eli ainakin näistä löytyi pieni merkintä sisällöstä. Lopulta päivää vaille 2 viikkoa tilauksesta toimitettuna kotiin. Kaikki ehjänä ja hyvin pakattu.
UPS ei ikinä vastannut kyselyyni toimituksesta kun oli osoitteen vaihdon takia huoli löytääkö perille. En tiedä myöskään miksi lopulta kuljetus siirtyi postille.
 
Eiköhän tuon kampanjan ideana ole vain pelotella. Myyjät lopettavat nopeasti myymisen jos Suomen tullilta tulee verovaatimuksia.
 
Eiköhän tuon kampanjan ideana ole vain pelotella. Myyjät lopettavat nopeasti myymisen jos Suomen tullilta tulee verovaatimuksia.

Eihän sitä tarvi kuin vaikka joka viides Shippiin viinarekka jäädä tulliin jumiin ja tullin tulkita se etämyynniksi ja pistää verolaskun myyjälle, niin sehän pisneksen kannattavuus sulaa siinä. Eihän ne toki niitä veroja suostu maksamaan ilman kotimaansa tuomioistuimen päätöstä, mutta se lastin menettäminen kirpaisee niitä.

Samoin luottokorttifirmat ja kaikenlaiset Klarnat lopettavat rahaliikenteen Suomesta niille myyjille, koska ostajat alkavat kinuta niiltä rahoja takaisin saapumatta jääneistä tullin takavarikoimista tilauksista. Eli maksuvaihtoehdoksi jää sen jälkeen enää IBAN-pankkisiirto.

Ostajan kannata tuossa ei ole isoa riskiä kun homma kannattaa rahallisesti vaikka joka toisesta tilauksesta paukuisi verot maksuun Suomen Verohallinnolta.

Etäostamisessa ongelmana on se, että UPS ja muut kuriirit ilmeisesti toimittavat automaattisesti sähköisessä muodossa ne rahtikirjat Suomen tullille. Eli näkevät tullissa suoraan, että se ja se viinanmyyjä taas lähettänyt pakettia Suomeen. Vaikka lähettäjän nimenä UPS tilauksessa on oma nimi, niin noutopaikkana paketille on se osoite.

Saa nähdä milloin joku noheva pisneksen päälle ymmärtävä firma tai yksityinen kansalainen alkaa tehdä pisnestä vaikka Saksassa sillä, että lähettelee niitä viinapaketteja kuriirifirmoilla vaihtelevista osoitteista Suomeen. Luonnollisesti korvausta vastaan. Siihen jos tulli haluaa puuttua, niin tulli joutuu pysäyttämään ja tutkimaan joka ikisen UPS:n ja muiden kuriirien kyydissä Suomeen saapuvan paketin. Veikkaisin, että aivan käsittämättömän työmäärän vaatii kun niitä paketteja saapuu Suomeen päivittäin paljon.
 
19.10. tilattu Drinksuilta ja äsken saapui oven eteen, Aapen kuljetus. 2x 0,5cl ja 1x kallis 0,7cl jäi tilauksesta uupumaan, ei näytä että olisi pakettia revitty auki ja pöllitty, on vain jäänyt pakkaamatta. Nyt siis pommittamaan kauppaa.
 
Saa nähdä milloin joku noheva pisneksen päälle ymmärtävä firma tai yksityinen kansalainen alkaa tehdä pisnestä vaikka Saksassa sillä, että lähettelee niitä viinapaketteja kuriirifirmoilla vaihtelevista osoitteista Suomeen. Luonnollisesti korvausta vastaan. Siihen jos tulli haluaa puuttua, niin tulli joutuu pysäyttämään ja tutkimaan joka ikisen UPS:n ja muiden kuriirien kyydissä Suomeen saapuvan paketin. Veikkaisin, että aivan käsittämättömän työmäärän vaatii kun niitä paketteja saapuu Suomeen päivittäin paljon.
Yritys kannattanee perustaa johonkin luovutussopimuksettomaan maahan. Suomessahan ei tunnetusti veropetosta pahempaa rikosta tunneta :)
 
14.10 Illalla lavallisen tilaus alkostariin
19.10 Fransberg seurantatunnus ja että on haettu
24.10 Tallinnassa
25.10 Lähtö tallinnasta
26.10 Perillä pohjois-pohjanmaalla.

Tuli kyllä tallinnasta niin nopeesti perille ettei oo ikinä tullu, tosi hyvin pakattuna kaikki ehjänä.
 
Yritys kannattanee perustaa johonkin luovutussopimuksettomaan maahan. Suomessahan ei tunnetusti veropetosta pahempaa rikosta tunneta :)

Ei kait siinä kun kiistää sen maksuvelvollisuutensa ja ilmoittaa että palataan asiaan kun asiasta on saatu Saksan tms. myyjän maan oikeudesta tuomio.

Sitten jos tuomio tulee ja se on myyjän kannalta tappio, niin hakee itse sen firman sitten konkurssiin. Sitten ei muuta kuin uutta matoa koukkuun uuden firman nimissä. Pitää vain huolen, että sillä myyjäfirmalla on koko ajan niin vähän varallisuutta, että siinä ei menetä mitään jos sen hakee joku konkurssiin.
 
Voisi kuvitella, että kun tullin uhkavaatimuksia alkaa sadella myyjille, niin he vain lopettavat kuljetusten tarjoamisen kokonaan.
Sen jälkeenhän ne on varmasti etäostoja. Toki loppuu se kannattavuus silti, kun ei suomalaiset enää tilaa.
 
Hienosti on saapunut 11.10. Berlin Bottlesta tilattu kahdeksan pullon viskilähetys nyt Joensuuhun. Berlin Bottlen ja Shippii-kuljetuksen toiminnasta ja nopeudesta annan vain kehuja. Alkosta olisi vastaava setti ollut miltei tuplasti hintavampi.

Nyt vaan ongelmana, että UPS ei jostain perhanan syystä saa jätettyä lähetystä K-markettiin jonne se on valittu toimitettavaksi. Viesti tuli eilen, että pitää muuttaa UPS sovelluksen/My Choicen kautta toimitusta. No, siellä ainoana vaihtoehtona on; "Palauta paketti lähettäjälle". On nyt saatana jos noin jouhevasti saadaan paketti Saksasta Joensuuhun, mutta sitten ollaan monta päivää sormi suussa ilman että osataan jättää pakettia yhtään mihinkään täällä noudettavaksi, taikka tuoda kotiovella. Tässä nyt koittanut UPS-tukeen saada eilisestä asti yhteyttä tuloksetta...nyt senkun tiputtaisivat paketin minnekkä vaan kaupungin liepeille, niin saisi sen itse käydä haettua.

Jooh, päivitellääs tilannetta. Pari päivää sitten sain UPS:ltä viimein vastauksen, että pakettini odottelee Karsikon K-marketissa. No tänään koitin sitä sitten lähteä sitä noutamaan, mutta siellä kerrottiin että pakettia ei siellä ole, eikä ole missään vaiheessa ollutkaan. Jes. Tänään sitten uutta soittoa UPS:lle. Siellä kerrottiin, että pakettini on tosiaan käväissyt Joensuussa viime viikon alussa, mutta on siitä sitten palautunut Helsinkiin, ja on siitä lähin odotellut siellä. Nyt luvattiin, että jutustani on tehty kiireellinen, ja huomisen päivän aikana pitäisi tulla soittoa toimitukseen liittyen. Saa nähdä miten käy.
 
Alksin sivuilta on näköjään hävinnyt kaikki maininnat kuljettamisista. Ei ole mainintaa edes siitä että pitää itse järjestää kuljetus. Käsienpesu mahdollisesta verottajan yhteydenotosta vaan voimistuu.
 
14.10 illalla lavalline 90koppaa olutta tilattu as24 ja shippiillä kuljetus. 21.10 lähtövalmiina as24. Ja 27.10 eli huomiseksi pitäs olla lava pihassa pohjois-pohjanmaalla postin mukaan. Sensijaan viinahuudosta 6.10 tilatut parikopallista seikkailee jossain päin Suomea kuitenki. Viinahuudon juomia abc-logistic kuljettaa..
 
Alks tilaus 12.10 Croatian varasto 5 pakkauslaatikkoa/fransberg saapui tänään lähikauppaan. Laatikot ehjiä ja aukaisettomia. Myyjä totesi viime päivinä laatikoita tulleen runsaasti :lol:
 
Keneenkä kannattaa ottaa yhteys, jos paketti on kellunut "kuljetuksessa" -tilassa vantaalla, nyt jo pari viikkoa postnordin seurannan mukaan? Eli paketti on todennäköisesti kadonnut. Discandoo/shippii/postnord yhdistelmä kyseessä.
 
Alksin sivuilta on näköjään hävinnyt kaikki maininnat kuljettamisista. Ei ole mainintaa edes siitä että pitää itse järjestää kuljetus. Käsienpesu mahdollisesta verottajan yhteydenotosta vaan voimistuu.

Niinpä näkyy ja nykyään tarjoavat etäostoa, ylläripylläri. Edit. Ja on siis sivuilla tuo maininta et ite haet tai lähetät jonkun hakemaan niinkuin liitteessä mainitaan. Kuva alksin sivuilta.
 
Liitteet

  • Screenshot_20221026-194404.jpg
    Screenshot_20221026-194404.jpg
    406,8 KB · Luettu: 452
Keneenkä kannattaa ottaa yhteys, jos paketti on kellunut "kuljetuksessa" -tilassa vantaalla, nyt jo pari viikkoa postnordin seurannan mukaan? Eli paketti on todennäköisesti kadonnut. Discandoo/shippii/postnord yhdistelmä kyseessä.
Olet oletettavasti maksanut kuljetuksen Shippiille niin siihen suuntaan reklamaatio.
Voit toki kysyä postnordilta mikä juttu kun vaiva ei suuri, mutta tuskin sieltä tulee täsmällisempää mitä näet itse seurannasta.
 
Alks tilaus 13.10 jossa paketteja kroatiasta ja saksasta, fransberg lähetti seurantakoodit 18.10. Nyt näkyy osa paketeista matkalla vantaalta omaan matkahuoltoon ja osa vielä vantaalla odottelemassa. Taitaa siis juuri täpärästi ehtiä.
 
Beerdome.cz paketti noudettu äsken Postin pakettiautomaatista, lähti matkaan 18.10. Juomat tosiaan yhdessä isossa anonyymissä pahvilaatikossa jonka sisällä pari pienempää laatikkoa ja isoa kuplamuovia, varsin overkill pakkaus siis mutta tavara ainakin pysyi ehjänä. Vahva suositus jatkoa ajatellen siis tälle putiikille.

Alkostoresta 14.10 tilatut paketit näyttäisi vihdoin saapuvan juurikin passelisti ensi maanantaina. Discandooon tilaus näistä omista hajautetuista lähiaikojen tilauksista nyt ainoa, jonka osalta tuntuu melkeinpä tarkoitukselliselta hidastelulta varsinkin kun tietää että Discandooolta on tullut muille jo perille myöhemmin tilattuja juomia. Harmillista senkin takia että euromääräisesti tuo tilaus isoin. Noh, pitää ajatella niin että maksaa verot sitten tuosta lastista näiden aikaisemmin toimitettujen "säästöillä" jos huonosti käy.
 
Niinpä näkyy ja nykyään tarjoavat etäostoa, ylläripylläri. Edit. Ja on siis sivuilla tuo maininta et ite haet tai lähetät jonkun hakemaan niinkuin liitteessä mainitaan. Kuva alksin sivuilta.

Vai semmoiseksi mennyt Alksillakin... Onneksi tuli tänään haettua lähimarketista 12.10 tehty Alksin tilaus, pari laatikkoa täydennysrommeja.

Nyt seurailemaan mitä loppuvuosi tuo tullessaan ja uutta kauppaa etsimään.
 
Jotain tulosta pitää aina viraston esittää , kun sille rahaa annetaan tehtävän suorittamiseen. Itse uskon että esim. heti alkuun marraskuun aikana pyritään saamaan kiinni mahdollisimman paljon alkoholilähetyksiä ja saamaan julkisuutta asialle. Black friday lähetysten ja joulu lähetysten kulkuun ei voi puuttua, liikaa tavaraa ja ei voi saada huonoa julkisuutta viivästyttämällä lähetyksiä. Eli Joulukuu sitten ratkotaan marraskuun saalista. Jatko sitten riippuu, miten paljon tuosta tulee tuloksia ja paljonko paskaa sataa tuulettimeen.
 
Ei kait siinä kun kiistää sen maksuvelvollisuutensa ja ilmoittaa että palataan asiaan kun asiasta on saatu Saksan tms. myyjän maan oikeudesta tuomio.

Sitten jos tuomio tulee ja se on myyjän kannalta tappio, niin hakee itse sen firman sitten konkurssiin. Sitten ei muuta kuin uutta matoa koukkuun uuden firman nimissä. Pitää vain huolen, että sillä myyjäfirmalla on koko ajan niin vähän varallisuutta, että siinä ei menetä mitään jos sen hakee joku konkurssiin.
Lähinnä tarkoitin sitä, että konkurssin lisäksi bulvaanilla on lyhyt matka Suomeen istumaan. Takavuosilta löytyy esimerkkitapaus tuosta, kun eri maan viranomaisten kesken haetaan yhteisoperaatiolla linnaan: Kovan tuomion saanut nettiviinakauppias Antti: ”En lopeta viinanmyyntiä, pidän autoista ja mukavasta elämästä”
 
Tuolla on juttua kyseisestä viinakauppiaasta. Toiminta ollut selvästi etämyyntiä kun hoitaneet toimituksetkin perille saakka Suomeen.

Olisi pitänyt siinä tapauksessa vain muistaa ne alkoholi- ja juomapakkausverot maksaa myös Suomeen. Tosin vaikeaa se on kun Suomen valtio ei myönnä vähittäismyyntilupia etämyyntiin Suomeen. Tästä asiasta Suomen valtio on pian EU-tuomioistuimessa.
 
12.10. laitoin tilausta Alks.fi (Nordictrans.eu / Kroatia) ja pitkän odottelun jälkeen on lähetyksessä aktiivisuutta:

  • 24 Lok 202212:10

    Arrival to post officePI-18 Post24 Euroopa

    ESTONIA POST
  • 24 Lok 202211:59

    DispatchingSorteerimiskeskus

    ESTONIA POST
  • 24 Lok 202210:07

    Arrival to post officeSorteerimiskeskus

    ESTONIA POST
  • 13 Lok 202209:45

    Shipment is on the way to Omniva

    ESTONIA POST

Ja on näköjään saapunut Matkahuollolle? Vai onko tuo jokin ennakkotieto ja tullin pojat siellä hierovat käsiään että "pian saadaan avata tää ramram'in laatikko!"

25.10.2022 14:38 Vantaa
Lähetys on käsittelyssä

24.10.2022 12:41
Odotamme lähetystä kuljetettavaksi

Ja nyt on viinat kotona kuriirin tuomana! :thumbsup::)
 
Tasan kaksi viikkoa meni lavatilauksen saapumisessta alkostore24:sta, shippiillä + posti. Shippii kysyi tilauslistaa (ei hintoja) tullia varten jonka laitoin. Olivat vain laittaneet pakettiin mukaan mutta ei siihen oltu koskettu. Toimitusaika hyvin tavallinen mitä on ennenkin ollut.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 404
Viestejä
5 130 173
Jäsenet
81 983
Uusin jäsen
TT-P

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom