- Liittynyt
- 19.10.2016
- Viestejä
- 89
Viinarannasta.ee ensimmäinen tilaus tehty, FBS kuriirina, saas nähdä ehtiikö juhannukseks. 3 Koffin strong lonkkua, ja 3 litran kossua.
Viimeksi muokattu:
Vielä en ole kotiin asti saanut ensimmäistä Pivana-tilausta, mutta on jo DHL:n kuljetettavana. Eli olen jo varovaisen positiivinen että 31.5. tilatut oluet sieltä tällä viikolla saapuvat.Onko teillä Pivanasta enempää positiivisia kokemuksia? Palstalta löysin vain pari viestiä onnistuneesta tilauksesta ja kun sivuston edeltäjä ilmeisesti jätti useasti juomat toimittamatta niin en tiedä uskallanko tilata.
Alks + Fransberg toiminut itsellä todella hyvin.
Sulla on vasta ensimmäinen kerta kun tilaat alks+fransu kombolla, joten aika huono tsäkä pitää olla jos jokin menee pieleen. Ei ainakaan tulliin enää mene kun on jo käsittelyssä Vantaalla. Oma pakettini näyttää tulleen juuri Ouluun, ja jatkaa matkaa pohjoiseen. Sovin jakeluksi huomisen, klo. 11.00-15.00. Eiköhän se sinunkin pakettisi tule viimeistään huomenna. Mutta joo, aina näissä on pieni jännitys miten lopulta käy. Sehän se onkin se suola näissä viinatilauksissaEilen 8.6. tuli iltapäivällä Matkahuollon seurantaan kuittaus "Lähetys on käsittelyssä" Vantaalla, mutta sen jälkeen ei ole kuulunut taas mitään. Aiemmin seuranta lähti päivittymään nopeampaan tahtiin. Kuitenkin arvioituna saapumisaikana ilmoitettu sovelluksessa edelleen maanantai 10.6., mutta epäilyttää...
Kyllä tässä pientä jännitysmomenttia selvästi aina on, että eksyykö Tulliin ja miten kuljetuspalvelu/kuriiri saa perille.
Näkyykö oikeasti DHL:n seurannassa? Minulla on 24.5. tehty tilaus ollut jo 2 viikkoa "lähetetty" mutta eipä näy. Kyselin perään viime viikolla ja kuulemma kovasti ruuhkaa. En pidättele hengitystä odotellessa.Vielä en ole kotiin asti saanut ensimmäistä Pivana-tilausta, mutta on jo DHL:n kuljetettavana. Eli olen jo varovaisen positiivinen että 31.5. tilatut oluet sieltä tällä viikolla saapuvat.
Näkyy kyllä. Mulle tuli Shipped-viesti 4.6. ja 7.6. alkoi paketti näkymään DHL:n seurannassa. Alkuun kun ei näkynyt niin kyselin jo aspasta että mikä homma. Vastasivat että heiltä paketit lähtee jonkun paikallisen kuljetusyrityksen kautta, joka sitten välittää paketit DHL:lle. DHL:n seurantakoodi alkaa toimimaan vasta kun paketti on DHL:n hallussa. Paikallisella kuljetusyrityksellä on kuulemma ollut ruuhkaa viime aikoina, mutta ovat nyt saaneet jonoja purettua. Kaksi viikkoa kuulostaa kyllä niin pitkältä ajalta että suosittelen laittamaan viestiä asiakaspalveluun.Näkyykö oikeasti DHL:n seurannassa? Minulla on 24.5. tehty tilaus ollut jo 2 viikkoa "lähetetty" mutta eipä näy. Kyselin perään viime viikolla ja kuulemma kovasti ruuhkaa. En pidättele hengitystä odotellessa.
Itsellä ei näkynyt 1. seurantanumero. Muutaman viikon odottelun jälkeen sain 2. seurantanumeron, joka toimi, ja laatikossa oli tilatut tuotteet. Oluet olivat 8/2024 eli mitään liian tuoretta tavaraa eivät myyneet.Näkyykö oikeasti DHL:n seurannassa? Minulla on 24.5. tehty tilaus ollut jo 2 viikkoa "lähetetty" mutta eipä näy. Kyselin perään viime viikolla ja kuulemma kovasti ruuhkaa. En pidättele hengitystä odotellessa.
En taida ymmärtää. Pantithan saanee takaisin?Mites tuo on mahdollista, jos .ee tilatessa 3ltk pantit jo itsessään on 7.2€ vs .eu ilman pantteja?
Ei niissä suomen palpa panttia ole. Kai ne jonnekin Eestin prismaan voi käydä palauttamassaEn taida ymmärtää. Pantithan saanee takaisin?
17.5. alkaen 9 palautetta Trustpilotissa, kaikissa 1 tähti. Melkoinen rohkelikko jos silti on tuon jälkeen tilannut Tulivedestä. Sika säkissä.Alkoholijuomat netistä | Verkkokauppa- Tulivesi.com
Löydä maailmanluokan alkoholiaarteita Tulivesi.comista. Hienoista viineistä ainutlaatuisiin väkeviin alkoholijuomiin, tuomme baarin luoksesi!tulivesi.com
"Palaamme pian"
Onko tietoa onko firma nurin vai mitenkä ?
Tein tilauksen 31.5, ja sähköpostiin tuli vahvistus tilauksesta, mutta sen jälkeen ei ole mitään tapahtumia.
No siinä ne tärkeimmät tuli samaan aikaan. Itse löysin vielä keskustelusäikeen missä "Tulivesi" ei kerännyt kauhean hyvää palautetta. Puhelinnumero nyt löytyy, mutta kuten jo arvosteluissa todettu: "Soitin 50 kertaa, kukaan ei vastaa".17.5. alkaen 9 palautetta Trustpilotissa, kaikissa 1 tähti. Melkoinen rohkelikko jos silti on tuon jälkeen tilannut Tulivedestä. Sika säkissä.
Ensin tsekataan Trustpilot, sitten TechBBS, ja jos jokin on pielessä niin jätetään tilaus tekemättä.
Trustpilotin tuorein palaute: "Vastaava tilanne oli vuosi sitten. Sanoivat syyksi hakkeroinnin ja pahoittelivat. Tavara tuli lopulta. Nyt sivuille Tulivesi ja Volts tuli teksti "palaamme pian". Uskon vielä, että kaikki tilaukset toimitetaan. Jos olisi konkassa ei sivuja enää olisi."
Hartwalin lonkeroa tilasin useamman laatikon.No siinä ne tärkeimmät tuli samaan aikaan. Itse löysin vielä keskustelusäikeen missä "Tulivesi" ei kerännyt kauhean hyvää palautetta. Puhelinnumero nyt löytyy, mutta kuten jo arvosteluissa todettu: "Soitin 50 kertaa, kukaan ei vastaa".
Pakko udella käyttäjältä @Veikka että oliko siellä joku "supertarjous" päällä vai mitä lähdit tilaamaan?
Ja huomiseksi luvattu toimitus.Alks + Fransberg 2.6. tilaus sisään, tänään 7.6. seurantakoodi ja Alksin puolella myös tilaus kirjattu valmiiksi.
Eiköhän nuo ala ensi viikolla liikahtelemaan.
Tänään saapui paketti kotiinIte myös tilannut 31.5 alksilta ja 4.6 saanut seurantakoodin fransbergiltä, mutta ei ole seurannassa mitään päivityksiä vielä.
3.6 tilasin ja opo tuo. Huomenna lukee Matkahuollon sovelluksessa toimitusajaksiMilloin olette Superalkon .eu-sivulta tilanneet te joilla nyt on herkut kotiin tulossa? Toukokuun loppupuoliskolla tein ensimmäisen testitilauksen joka saapui viikossa, mutta nyt 2.6 tekemäni reilumpi lomasetti ei ole lähtenyt vielä.
Sky cargo siis kuriirina, mutta ruuhka lienee nyt lähinnä Lootsissa.
Huomasin itsekin että oli tullu Klarna vaihtoehdoksi (en tiijä onko ollut pitkäänkin?) ja ite yritin vetää tilauksen klarnan 30 päivän sisällä laskulla että voi kattoa mitä tällä kertaa tulee... Viimeksi oli vaihdettu kaljat laihempiin versiohin.Tuli pistettyä SuperAlko.de Klarnalla tilaus.
Klarna hyväksyi tilauksen maksun mutta SuperAlkolta en saanut tilausvahvistusta.
Onko muilla ollut ongelmia?
Itse sain pelkästään Klarnalta että maksu hyväksytty ja rahat lähti tililtä.Huomasin itsekin että oli tullu Klarna vaihtoehdoksi (en tiijä onko ollut pitkäänkin?) ja ite yritin vetää tilauksen klarnan 30 päivän sisällä laskulla että voi kattoa mitä tällä kertaa tulee... Viimeksi oli vaihdettu kaljat laihempiin versiohin.
No tilaus meni läpi paitti että se oli vaan klarnan nimissä oleva maksu joka ohjas suoraan sen tilauksen pankin maksupuolelle eli ei 30 päivän maksuaikaa... Vahvistus kyllä tuli tilauksesta ja opon pitäis tuoda paketti perille.
Kerro ihmeessä mistä. Painin saman ongelman kanssa.Harmi kun alksi ei saa lonkerovarastojaan täydennettyä, aina tilannut sieltä ja homma toiminut hyvin. Nyt täytynee sitten tilata jostain muualta juhannuslonkerot.
Harmi kun alksi ei saa lonkerovarastojaan täydennettyä, aina tilannut sieltä ja homma toiminut hyvin. Nyt täytynee sitten tilata jostain muualta juhannuslonkerot.
Ite pistin tilauksen menemään viinarannasta, tilauksen jälkeen kyllä tuli flashbackei että oon lukenu vähän huonoja kokemuksia puljusta (vai muistanko väärin?) mutta on sieltä nyt joku paketti tulossa. Original greippiä ja orangea ja pari rommipulloa sekä smirnoff icea pistin tulemaa. Voin kertoa tänne kokemukset heti kun paketin saan nenän eteen ja löytyykö tullin teippejä.Kerro ihmeessä mistä. Painin saman ongelman kanssa.
Millä yhtiöllä? Sky Cargosta en ymmärtänyt yhtään mitään, mikä lie viron superalkolle sellainen kätevä yhtiö joka tunnistaa tilauksen?Ite pistin tilauksen menemään viinarannasta, tilauksen jälkeen kyllä tuli flashbackei että oon lukenu vähän huonoja kokemuksia puljusta (vai muistanko väärin?) mutta on sieltä nyt joku paketti tulossa. Original greippiä ja orangea ja pari rommipulloa sekä smirnoff icea pistin tulemaa. Voin kertoa tänne kokemukset heti kun paketin saan nenän eteen ja löytyykö tullin teippejä.
FBS Delivery, kuljetuksen tilaaminen oli ainaki hieman epäselvä ja ainakin fyysisesti näyttäis olevan paketti jo liikkeellä ku lukee että lähetys on matkalla ja sitten että lähetys on kuormattu.Millä yhtiöllä? Sky Cargosta en ymmärtänyt yhtään mitään, mikä lie viron superalkolle sellainen kätevä yhtiö joka tunnistaa tilauksen?
Edit: Jaa kaksi ihan eri sky cargoa...
Kannattaa huomata tuo FBS Delivery:n painoraja 30kg, eli mahtuu kolmen salkun lisäksi esim. neljä pulloa tai useampi 0,5 pet pullo. Hinta pari senttiä alle 30e kotiin tuotuna. Sky Cargolla 26kg raja samaan hitaan tai no onhan tuo 4 senttii halvempi.Kerro ihmeessä mistä. Painin saman ongelman kanssa.
Edit. Ilmeisesti Viinarannasta + Sky Cargo toimii?
Peräkärry auton perään ja mutka Saksaan?Mitenhän saisi tilattua noita normaalisti hinnoiteltuja juotavia Saksasta ? Viikonlopulla esim Lybekin citti marketissa Hampurin tien varressa 0.7 litran dopplecorn laatikko (6kpl 29.9e) Ja se lidl myymä 0.7 litran rommipullo 5.99e.
Burg kylässä ihan rannassa callen market ja 3.99ekpl, kun ottaa 100 kpl doppelcornia. Tuon Tanskalais pitäjän kanssa juttelin onnistuisiko lähetys. Muttei tahtonut mitenkään sekaantua asiaan.
Kellään mitään ideaa.
Tässäkään tapauksessa tulli tai verottaja ei ole kertonut yhtään sen tarkemmin mikä tässäkin oli se mikä sai palautukset aikaan. Ja tuskin koskaan kertookaan.Verohallinto alkanut taipua:
Virheet | Marko Kareinen sai rahat takaisin verottajalta – ”Onko suomalaisia johdettu harhaan?”
Marko Kareisen esimerkki on osoitus siitä, miten alkoholia voi tilata EU-maasta verovapaasti.www.hs.fi
Marko Kareinen sai rahat takaisin verottajalta – ”Onko suomalaisia johdettu harhaan?”
Virheet|Marko Kareisen esimerkki on osoitus siitä, miten alkoholia voi tilata EU-maasta verovapaasti.
Noin 400 suomalaista on maksanut ulkomailta tilaamastaan alkoholista veroja turhaan. KUVA: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
Pihla Loula HS
6:55
VANTAALAINEN Marko Kareinen hämmentyi toukokuun lopulla, kun hän huomasi pankkitililleen tulleen rahaa Verohallinnolta.
Hän avasi Omaveron ja huomasi kirjeen, joka sai hänet hämmentymään entisestään.
Verohallinto poistaa määrätyn laiminlyöntimaksun, kirjeessä luki. Syyksi kerrottiin ”Verohallinnon puutteellinen selvitys”.
Kyse oli Kareisen noin vuosi sitten tilaamasta alkoholista. Hän tilasi tuolloin tutusta saksalaisesta verkkokaupasta reilut kymmenkunta kolmen litran viinitonkkaa ja laatikollisen kuohuviiniä.
Edeltävät verkkokaupasta tehdyt pari tilausta olivat saapuneet Suomeen viikon sisään. Nyt tilauksesta ei kuulunut pihaustakaan, vaikka oli kulunut jo 6–7 viikkoa. Samoihin aikoihin uutisissa kerrottiin Tullin ja Verohallinnon aloittamasta tehovalvonnasta.
Tehovalvonnan ideana oli, että osa ulkomaisista verkkokaupoista tilatuista alkoholitoimituksista pysäytettiin ja tarkastettiin Tullissa. Tarkoituksena oli tarkastaa, onko ostosta tehty ennakkoilmoitus ja maksettu vaaditut verot.
Kareinen arvasi, että hänen tilauksensa oli varmaankin jäänyt Tulliin. Näin oli kuin olikin käynyt. Pian Kareinen sai Tullilta 480 euron laskun.
”Maksoin sen kiltisti ja päätin, että tilaukset olivat nyt tässä.”
TARINA ei kuitenkaan pääty siihen. Viikko sitten Helsingin Sanomat kertoi, että noin 400 suomalaista on maksanut ulkomailta tilaamastaan alkoholista veroja turhaan. Virheellisesti perittyjen verojen suuruus vaihtelee alle sadasta eurosta muutamiin tuhansiin. Rahaa takaisin saaville on lähetetty asiasta viesti.
Kareinen on yksi heistä.
”Täällä naureskelen partaani”, Kareinen tiivistää tunnelmansa alun hämmennyksen laannuttua.
Hänelle ei ole kuitenkaan selvinnyt, miksi verottaja arvioi juuri hänen tilauksensa uudemman kerran.
VEROHALLINTO täsmensi tehovalvontansa yhteydessä, että joissain tilanteissa maksuvelvollisuus on myyjällä ja joissain tilanteissa tilaajalla. Oleellista on se, kumpi hoitaa alkoholitilauksen kuljetuksen. Jos myyjä järjestää kuljetuksen tai edes suosittelee kuljetusliikettä, kuuluu hänen maksaa verot.
Kareisen käyttämässä saksalaisessa verkkokaupassa tilaukselle pitää ostaa erikseen kuljetus.
”Kun tein tilauksen ensimmäisen kerran, heiltä tuli suositus erilaisista kuljetusfirmoista. Kuljetusfirman verkkosivuille voi syöttää suoraan nettikaupan tilausnumeron, jolloin tilaukset yhdistyvät automaattisesti”, hän kertoo.
Tässä tapauksessa verojen maksu kuuluu siis myyjälle.
Kareisen esimerkki kertoo siitä, että suomalaiset voivat kuin voivatkin tilata alkoholia toisesta EU-maasta ilman, että verojen maksu lankeaa ostajalle.
”Tällä päätöksellähän tilauksen verottamisoikeus on [tietyissä tapauksissa] kumottu. Tarkoittaako tämä sitä, että meitä suomalaisia on johdettu asiassa jopa harhaan kun jotkut luulevat, ettei alkoholia voi näin tilata?”
Palautetuilla rahoilla Kareinen ei kuitenkaan aio suunnata verovapaille alkoholiostoksille.
”Rahat käytän tietysti vaimooni.”
Tässä on selkeä asiavirhe. Ei ollut mitään verovapaita ostoksia. Verot on maksettu Saksaan. Saksan pienet verot ei pitäisi olla tilaajan ongelma.Marko Kareinen sai rahat takaisin verottajalta – ”Onko suomalaisia johdettu harhaan?”
Virheet|Marko Kareisen esimerkki on osoitus siitä, miten alkoholia voi tilata EU-maasta verovapaasti.
Voipi olla, että oli taas etämyyntiä ja silloin ei saa periä ostajalta Suomen veroja. Myyjä ei niitä maksele, kun on jo veronsa maksellut (omaan maahansa). Niin oikea prosessi tällaisissa on pitää hallussa 6kk ja sitten viemäriin.Tässäkään tapauksessa tulli tai verottaja ei ole kertonut yhtään sen tarkemmin mikä tässäkin oli se mikä sai palautukset aikaan. Ja tuskin koskaan kertookaan.
Niin voipi, mutta miksi verottaja tai tulli ei ole kommentoinut asiaa mitenkään mihinkään suuntaan vaan ainoastaan vetoavat virheelliseen toimintaan? Luulis että toimittajat olis ensimmäisenä kärkkymässä kommettia että mistä TARKALLEEN OTTAEN nuo palautukset johtuu.Voipi olla, että oli taas etämyyntiä ja silloin ei saa periä ostajalta Suomen veroja. Myyjä ei niitä maksele, kun on jo veronsa maksellut (omaan maahansa). Niin oikea prosessi tällaisissa on pitää hallussa 6kk ja sitten viemäriin.
Onneksi kommenttiosiossa tuosta jo huomautettiin.Tässä on selkeä asiavirhe. Ei ollut mitään verovapaita ostoksia. Verot on maksettu Saksaan. Saksan pienet verot ei pitäisi olla tilaajan ongelma.
Jättäisin palautetta, mutta niillä ei ole formia, vaan se nappi aukaisee sähköpostiohjelman, jota minulla ei ole konffattuna Windowsissa (tämä on tietoturvallisempaa ja siistimpää). Kommentoin kuitenkin.
Verot, jolta on vältytty, ovat Suomen verot. Yhdet verot kuitenkin maksettu, niin ei ole verovapaita.
Voipi olla, että oli taas etämyyntiä ja silloin ei saa periä ostajalta Suomen veroja. Myyjä ei niitä maksele, kun on jo veronsa maksellut (omaan maahansa). Niin oikea prosessi tällaisissa on pitää hallussa 6kk ja sitten viemäriin.
Tämä tuli reilussa viikossa. Kesken Teams palaverin ilmestyi paku pihaan. Olisi voinut tekstiviestillä tms edes vartin aiemmin varoittaa.Mistä saa nyt tilattua parhaiten Hartwallin original lonkeroa, kun Alks näyttää tilatun jo tyhjäksi? Jos vielä ehtisi juhannusjuomat saada ajoissa kotio.
Tuo Longero.fi? Mikä kuljetusyhtiö tuon kanssa toimii?
Viinarannasta? Kuljetusyhtiö?
Joku muu?
Edit: Viinarannasta + sky-cargo lähti tilaus
Tulikos nämä Latviasta? Juuri tein tilauksen samasta paikasta ja nyt meni sormi suuhun ton FBS:n kanssa kun se kysyy mistä mihin ollaan toimittamassaTäytyy nyt kyllä laittaa kehuja Viinarannasta.eu + FBS Delivery kombolle. 30.5 torstaina lonkerotilaus sisään ja äsken tuli postnordilta ilmotus, että huomenna paketti ovella Pohjanmaan suunnilla
Alks vastasi vajaassa vuorokaudessa, ja tarjosi puuttuneista underbergeistq rahojen palautusta pienellä korolla tai vastaavaa alennuskoodia, otin koodin, tulee varmaan otettua uusi tilaus, sen verran hyvin homma taas pelasi alks & norrlog combollaAlks&norrlog, 8 arkipäivää. Laitoin haastetta, ja otin laatikollisen blancin tarjouslasipulloja 24kpl 6,9€ päiväysvanhoja, ja valkoviinejä Lasipulloissa, kaikki ehjiä
Paitsi underbergeja oli kuuden 4x2cl packin sijaan 6 pulloa, eli 18 pikkupulloa puuttui underbergia, katsotaan mitä alk vastaa. Suomessa yli 2€ pullo, tuolla alle euron
4/5
Tuliko ennakkoilmoitusta lähetyksen tuloajasta.Viinarannasta + FBS 4.6 tilattu, äsken postnord toi kotiin 11.6.
Jokunen päivä. Ja kai tiedät että siellä ei ole oikeaa lonkeroa vaan kiljulonkeroa.Tuli tilattua Alko24plus lonkkua jne. Ekaa kertaa tuolta niin miten pian noilta yleensä tulee viestiä että tavara liikkeellä ?
Tilasin jostain viinarannasta international. Maksoin paypalin kautta. Tilausvahvistus tuli heti mutta ei mitään nouto-osoitetta. Mitähän möhlin. Fbs sivut ihan ihmeelliset, jtn tarjousta lähettävät? Help!FBS Delivery, kuljetuksen tilaaminen oli ainaki hieman epäselvä ja ainakin fyysisesti näyttäis olevan paketti jo liikkeellä ku lukee että lähetys on matkalla ja sitten että lähetys on kuormattu.
Lienee viron varasto kun international lukenut itselläkin. Lootsi tänav 6, 10151 TallinnTilasin jostain viinarannasta international. Maksoin paypalin kautta. Tilausvahvistus tuli heti mutta ei mitään nouto-osoitetta. Mitähän möhlin. Fbs sivut ihan ihmeelliset, jtn tarjousta lähettävät? Help!
"Kysy tarjous" napin vierestä löytyy ihan että mistä maasta mihin maahan ja paino paketilla jonka tiedät kun lastasit tavaraa ostoskoriin.Tilasin jostain viinarannasta international. Maksoin paypalin kautta. Tilausvahvistus tuli heti mutta ei mitään nouto-osoitetta. Mitähän möhlin. Fbs sivut ihan ihmeelliset, jtn tarjousta lähettävät? Help!