Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Eikö tuo kuitenkin selkeästi mene etämyynnin puolelle, kun sivuillaan ohjaavat suoraan Nettikuskin palveluihin?
Sanoisin, että selkeää ei-etäostoa. Jos kyse olisi (laillisesti) selkeästä etämyynnistä, niin silloin kai verottaja lähettäisi Viinikaupalle laskun ja saisi myös saatavansa perittyä. Mutta tärkeintä on, että Viinikaupasta tilatessa ostajan ei tarvitse murehtia veroista tai tullimaksuista.

Mitä tulee Viinikaupan liikevaihdon kasvuun, niin eiköhän tämän vuoden olutkampikset näyttele siinä aika suurta osaa. Kesästä asti on kuitenkin ollut noita 4+ euron nelosolutlaatikoita tarjolla. Vaikea uskoa, että jengi tuolta tilaisi kauheasti väkeviä, kun hinnat ovat pääosin puolitoista kertaiset kilpailijoihin nähden. Ja joskus jopa korkeammat kuin Alkossa.
 
KiD83

Persu
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
1 027
Pitäisi tilata muutaman satasen longdrink ja tiukka satsi juhliin. Mikä kauppa on hinnaltaan paras/luotettava? Toimituksella ei kamala kiire ole. Kotiin toimitettuna.

Koskaan aiemmin ei ole tullut ulkomailta ostettua Alkoa.
 
Liittynyt
29.07.2017
Viestejä
557
1.12. tehty tilaus tuotiin juuri ovelle. Ei kuulunut ennakkoon muuta kuin spammiin mennyt maili 20.12 että tilaus lähetetty. Ei ole nopein kauppa mutta aina on perille tullut.

edit: viinahuuto kyseessä
Hyvä homma, minulle eivät vastaa mitään edes viimeiseen ehdotukseeni palauttaa rahat väärästä juomasta (30€). Mainitsin että muuten olen pakotettu tekemän disputen. Tosin nyt joulun pyhät Odotan vielä ja sitten paypaliin.
 
Liittynyt
28.12.2020
Viestejä
6
Keskustelua kovasti sivusta seuranneena piti tunnukset tehdä tännekkin ku täällä paljon keskustelua aiheesta.. täältä vinkkejä luettu ja todettu toimiviksi, alkc.fi tilattu 16laatikkoa ja 6päivää meni ja oli ovella, kaikki tuli mitä tilas. Nyt 30.11 tilattu lavallinen (90laatikkoa) alkostorelta ja tänään 28.12 tuli lava pihaan. Iso kiitos kanssa eläjille ja aikasemmista linkeistä 1awhisky:ltä tilattu väkeviä juomia 24.11 ja huomenne 29.12 pitäs olla postissa noudettavissa seurantakoodin perusteella.
 
Liittynyt
16.12.2020
Viestejä
7
Spritboxista tilattu 16.12 ja eilen pamahti ovelle. Hyvin pakattu ja kaikki päätuotteet löytyi. Yksi puteli oli kuitenkin korvattu samanhintaisella lähes vastaavalla. Isot peukut ja suositukset.
 
Liittynyt
18.09.2020
Viestejä
24
Sanoisin, että selkeää ei-etäostoa. Jos kyse olisi (laillisesti) selkeästä etämyynnistä, niin silloin kai verottaja lähettäisi Viinikaupalle laskun ja saisi myös saatavansa perittyä. Mutta tärkeintä on, että Viinikaupasta tilatessa ostajan ei tarvitse murehtia veroista tai tullimaksuista.

Mitä tulee Viinikaupan liikevaihdon kasvuun, niin eiköhän tämän vuoden olutkampikset näyttele siinä aika suurta osaa. Kesästä asti on kuitenkin ollut noita 4+ euron nelosolutlaatikoita tarjolla. Vaikea uskoa, että jengi tuolta tilaisi kauheasti väkeviä, kun hinnat ovat pääosin puolitoista kertaiset kilpailijoihin nähden. Ja joskus jopa korkeammat kuin Alkossa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 509
Ei muuten ole mitään vitun järkeä tuossa hinnoittelussa. Maikkarin uutisesta lainattu:

Myös Kari Sjöblom kertoo mielellään, mikä on 4,35 euron olutsalkun lopullinen, verotettu hinta Suomessa.
– Jos kyseisen oluen vahvuus on 5,6 prosenttia, niin salkun valmistevero on 16,31 euroa ja juomapakkausvero 4,06 euroa, eli yhteensä 20,37 euroa, hän summaa.
– Siihen päälle lisätään arvonlisävero, joka maksetaan vain veron osuudesta koska myyntihinnasta se on jo maksettu ostoksen yhteydessä. Arvonlisäveron osuudeksi Suomessa tulee 4,89 euroa.
Hinta seitsenkertaistuu
Eli 4,35 euron olutsalkun verot ovat Sjöblomin mukaan yhteensä 25,26 euroa. Virosta, tai vaikka Saksasta, tilatun poikkeuksellisen edullisen olutsalkun todellinen verotettu hinta Suomessa onkin 29,61 euroa. Suomalaiset verot nostivat salkun hinnan seitsenkertaiseksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
482
Onkohan yksi syy Viinikaupan olla verottajan hampaissa se, että sen omistavat suomalaiset ja ne saataisiin sittemmin helpommin satimeen? Alkostoressakin toki Sari Berner häärää, mutta ei välttämättä virallisena omistajana. Olisi myös mielenkiitoista tietää mihin Bernereiden entinen Baltic Sea Spirit loppui.
 
Eiköhän nuo kaikki suurimmat toimijat ole verottajan kanssa napit vastakkain. Vai miksi muuten esim. juuri Alkostore olisi muuttanut tänä vuonna käytäntöjään kuljetustilausten suhteen, eikä enää anna asiakkaille kuljetusliikkeeseen liittyviä suosituksia?

Viinikaupan kohdalla omistajien kansalaisuutta enemmän vaikuttaa varmaan myös firman toimitusmäärien koko. Voisi myös kuvitella, että tuolta tilataan keskivertoa enemmän suuria tilauksia, tyyliin lavallinen kaljaa kotipihalle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
482
Eiköhän nuo kaikki suurimmat toimijat ole verottajan kanssa napit vastakkain. Vai miksi muuten esim. juuri Alkostore olisi muuttanut tänä vuonna käytäntöjään kuljetustilausten suhteen, eikä enää anna asiakkaille kuljetusliikkeeseen liittyviä suosituksia?
Kun faktaa ei ole niin jäljelle jää spekulointi. Voi olla että asia on noin tai sitten Berner seuraa Suomen tilannetta tarkkaan. Jännä silti että Alko24Plus ilmestyi hiljattain ja siellä surutta suositellaan kuljetusliikkeitä.

Kuten tuo Sjöberg tuossa viime päivinä twiittaili, jos Suomi sallisi etämyynnin, pääsisi viranomaiset huomattavasti helpommalla tässä. Hinnat nousisivat sisältämään Suomen alkoholiverot ja suuri osa tilauksista loppuisi melko varmasti siihen paikkaan. Huonohan se toki meille kuluttajille kun nyt pystytään hyödyntämään tätä nykyistä harmaata aluetta. Mutta etämyyntiä tällä hallituspohjalla tuskin ymmärretään sallia kun periaatteista pidetään kiinni viimeiseen saakka oli se kuinka tyhmää tahansa.
 
Liittynyt
12.06.2017
Viestejä
288
Ei muuten ole mitään vitun järkeä tuossa hinnoittelussa. Maikkarin uutisesta lainattu:

Myös Kari Sjöblom kertoo mielellään, mikä on 4,35 euron olutsalkun lopullinen, verotettu hinta Suomessa.
– Jos kyseisen oluen vahvuus on 5,6 prosenttia, niin salkun valmistevero on 16,31 euroa ja juomapakkausvero 4,06 euroa, eli yhteensä 20,37 euroa, hän summaa.
– Siihen päälle lisätään arvonlisävero, joka maksetaan vain veron osuudesta koska myyntihinnasta se on jo maksettu ostoksen yhteydessä. Arvonlisäveron osuudeksi Suomessa tulee 4,89 euroa.
Hinta seitsenkertaistuu
Eli 4,35 euron olutsalkun verot ovat Sjöblomin mukaan yhteensä 25,26 euroa. Virosta, tai vaikka Saksasta, tilatun poikkeuksellisen edullisen olutsalkun todellinen verotettu hinta Suomessa onkin 29,61 euroa. Suomalaiset verot nostivat salkun hinnan seitsenkertaiseksi.
Ei oo todellista. No luulisi, että noilla veromäärillä alkoholihaitat maksetaan hyvin?
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Niin maksetaankin ja moninkertaisesti.
No ei kyllä makseta. Mutta en nyt kyllä tiedä, miksi alkoholin hinnoittelua tulisi lähetyäkään siltä pohjalta, että verotulot kattaisivat syntyneet alkoholismin haitoista syntyneet menot, kun yhteiskunnalle merkittäviä kuluja aiheuttavien liikakäyttäjien osuus kaikista käyttäjistä on kuitenkin selkeä vähemmistö. Lisäksi liiallinen verotus synnyttää lieveilmiöitä, joilla on taas kielteinen kansanterveydellinen vaikutus.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Viinikaupasta 15. joulukuuta tehty tilaus saapui tänään perille. Suomeen paketti tuli jo 23. päivä, mutta jouluhässäkkä hidasti vähän lähetyksen kulkua Suomessa. Tuotteet oli jälleen hyvin pakattuja ja vastasi tilausta. Oli aika reteä näky, kun kuski roudasi laatikkokasaa rullakossa ovelle.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 099

Verovaroinhan meillä ne kulut katetaan, minusta siinä mielessä ajatus on looginen.
Mutta toki alkaa varmaan jo kaikille olla selvää, että kysymys on viivytystaistelusta, jota mm. noiden Sjöblomien Viinikauppa.comin kanssa on käyty jo koko tämä vuosituhat.
Viivytystaistelun sijaan ja/tai sen aikana tulisikin suunnitella valmiiksi rahoitusmallia sen jälkeiselle ajalle, kun monopoli murtuu ja kauppa aidosti vapautuu.
En ole aivan varma, työntävätkö poliitikot ja johtavat virkamiehet päänsä tarkoituksella pensaaseen eivätkä halua ajatella sitä?
Vai meneekö kaikki resurssi tuohon viivytystaisteluun?
Vai eikö suunnitelmia rakenneta, kun pelätään presidentti Mauno Koiviston tyyliin varautumissuunnittelun olevan polku kohti toteutumista?

No oli miten oli. Vaikka itsekin tiedostan nykymallissa verotulojen keräämisen tärkeyden, tilaan itse mistä tilaan. Ja mieluiten sieltä, mistä saan kotiovelle kilpailukykyiseen hintaan ja niin, että verovastuu pysyy myyjäliikkeellä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
304
Viinikaupasta 15. joulukuuta tehty tilaus saapui tänään perille. Suomeen paketti tuli jo 23. päivä, mutta jouluhässäkkä hidasti vähän lähetyksen kulkua Suomessa. Tuotteet oli jälleen hyvin pakattuja ja vastasi tilausta. Oli aika reteä näky, kun kuski roudasi laatikkokasaa rullakossa ovelle.
Täällä kanssa sama kuvio. Pirkanmaa alueena, mutta nokkakärryt käytössä. :)
 
Liittynyt
06.05.2020
Viestejä
27
Pitäisi tilata muutaman satasen longdrink ja tiukka satsi juhliin. Mikä kauppa on hinnaltaan paras/luotettava? Toimituksella ei kamala kiire ole. Kotiin toimitettuna.

Koskaan aiemmin ei ole tullut ulkomailta ostettua Alkoa.
Alkc.fi
Ei ehkä halvin, suppeampi valikoima mutta toimitukset tulee +/-. 5 PV
 
Liittynyt
02.11.2020
Viestejä
94
Itse tilaan tiukat Espanjasta. Tramuntana, Licorea, yopongoelhielo.com. Suht samanhintaisia.
 
  • Tykkää
Reactions: SK.
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 252
Kun faktaa ei ole niin jäljelle jää spekulointi. Voi olla että asia on noin tai sitten Berner seuraa Suomen tilannetta tarkkaan. Jännä silti että Alko24Plus ilmestyi hiljattain ja siellä surutta suositellaan kuljetusliikkeitä.

Kuten tuo Sjöberg tuossa viime päivinä twiittaili, jos Suomi sallisi etämyynnin, pääsisi viranomaiset huomattavasti helpommalla tässä. Hinnat nousisivat sisältämään Suomen alkoholiverot ja suuri osa tilauksista loppuisi melko varmasti siihen paikkaan. Huonohan se toki meille kuluttajille kun nyt pystytään hyödyntämään tätä nykyistä harmaata aluetta. Mutta etämyyntiä tällä hallituspohjalla tuskin ymmärretään sallia kun periaatteista pidetään kiinni viimeiseen saakka oli se kuinka tyhmää tahansa.
Eihän etämyyntiä ole millään lailla kielletty -> etämyynti on sallittua nytkin.
 
Liittynyt
09.09.2020
Viestejä
210
Tänään tuli Alkot.eu tilaus pihaan, tilattu 7.12. Ja Alkostoren tilaus lähti tänään liikkelle,tilattu 6.12. No, hyvä se on et tulee edes perille.
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
476
Ruotsissahan homma on harvinaisen selvästi sallittu ja prosessi toimii veroineen kaikkineen
Ja mistä ei pahemmin puhuta, myös Suomessa on selvästi sallittua ja täälläkin prosessi toimii ja verot maksetaan kuten kuuluu. Siis niiden harvojen toimijoiden kohdalla jotka näin tekevät. Esimerkiksi Xtrawine hoitaa verovelvoitteensa kuten kuuluu ja omaa myös suomalaisen y-tunnuksen. Nämä ovat niitä joita verottaja ja viranomainen pelkää kuin ruttoa, toimijoita jotka hoitavat kaikki velvoitteensa on hippusen hankalampi painostaa ja uhkailla lopettamaan ja mihinkään tuomioistuimiin näitä ei todellakaan lähdetä viemään, koska EU :sta tulisi hyvin kylmää kyytiä.

Toimijat jotka eivät hoida valmisteveroja toimivat ihan oikeastikin eu:n säädösten vastaisesti, joten niihin puututaan. Etenkin koska juomien hinta on niin tolkuttoman halpa ilman meikäläistä alkoveroa.
 
Liittynyt
29.06.2017
Viestejä
897
Ruotsissahan homma on harvinaisen selvästi sallittu ja prosessi toimii veroineen kaikkineen
Toimii niiden kohdalla, jotka maksavat verot. Toisenlaisiakin toimittajia kuitenkin löytyy Ruotsiin yhtä paljon kuin Suomeen, joten etämyynnin selkeä salliminen ei todennäköisesti muuttaisi tilannetta täällä juuri mitenkään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 132

Paitsi että valvonta lienee helpompi kohdistaa tusinaan kepulifirmaan kuin ~tuhansiin yksityishenkilöihin.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
113
Alkot.eu lavatilaus saapui tänään keskiseen suomeen. 22.12. lähti liikkeelle.
2 tölkkiä oli rikki.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.05.2020
Viestejä
332
Spritbox tasan 9 päivää tilauksesta kotiovelle. Joulu ja viikonloppu välissä. Hyvin toimii. Ruuhkaisin aika vissiin ohi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
482

Mielenkiintoista nähdä miten tuo käytännössä toimii. Veron sivulla ainakin tuo "näin täytät ilmoituksen"-tutorial on risa linkki vielä.
 
Liittynyt
23.01.2020
Viestejä
19
On se nyt saatana ton Postin kans. Maanantaina tuli viimein lähes kuukauden odottelun jälkeen Alkostore24:n tilauksesta Postin viesti ja vahvistin samantien et voi jättää lähetyksen portaalle. Eipä näy kolmen päivän lisäodottelunkaan jälkeen. Vaihtukoon vuosi sitten hanaveden ja kahvin kera.:cautious::coffee:

noreply.ilmoitukset@posti.com
Vastaanottaja: xxxx@xxxx.xx

ma 28. jouluk. klo 14.22

Moi!

Lähetys CD750xxxxxxxDE on matkalla ovelle!

Se tulee lähiarkipäivänä klo 8-16. Voit vielä vaihtaa toimitustapaa: //jakelu.posti.fi/#/CD750xxxxxxDE?t=FFRLLL6&lang=fi.

Mukavaa päivää!
t. Posti

Postin seuranta: Lähetys on matkalla. Arvioitu toimitusaika on 04.1.2021 klo 16:00 mennessä. Eli viikon makoili jossain. On varmasti ollut ruuhkainen vuosi ja pyhät etenkin, mutta on tuossa Postinkin hommassa paljon petrattavaa.
 
Mitä Postin seuranta näyttää? Itsekin sain maanantaina saman viestin mutta paketti tuli tänään aamulla Suomeen ja OmaPosti arvioi toimituspäiväksi tulevan maanantain, valitettavasti.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
On se nyt saatana ton Postin kans. Maanantaina tuli viimein lähes kuukauden odottelun jälkeen Alkostore24:n tilauksesta Postin viesti ja vahvistin samantien et voi jättää lähetyksen portaalle. Eipä näy kolmen päivän lisäodottelunkaan jälkeen. Vaihtukoon vuosi sitten hanaveden ja kahvin kera.:cautious::coffee:
En nyt ymmärrä, että mitä manaamista Postin toiminnassa on tuossa tapauksessa. Tuo viittaamasi ennakkoilmoitus lähetetään sinä päivänä, kun paketti on lähtenyt lähtömaasta liikkeelle. Kun tuo viesti on tullut sinulle maanantaina, niin pakettia on käytännössä ihan turha odottaa ennen seuraavaa maanantaita, vaikka välissä ei olisi edes arkipyhiä. Eli ensi ma-ti on realistinen toimitusajankohta.

Joka vuosi on näemmä sama juttu: talvi yllätti autoilijat, juhannus/joulu yllätti juomatilaajat jne.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
375
On se nyt saatana ton Postin kans. Maanantaina tuli viimein lähes kuukauden odottelun jälkeen Alkostore24:n tilauksesta Postin viesti ja vahvistin samantien et voi jättää lähetyksen portaalle. Eipä näy kolmen päivän lisäodottelunkaan jälkeen. Vaihtukoon vuosi sitten hanaveden ja kahvin kera.:cautious::coffee:

noreply.ilmoitukset@posti.com
Vastaanottaja: xxxx@xxxx.xx

ma 28. jouluk. klo 14.22

Moi!

Lähetys CD750xxxxxxxDE on matkalla ovelle!

Se tulee lähiarkipäivänä klo 8-16. Voit vielä vaihtaa toimitustapaa: //jakelu.posti.fi/#/CD750xxxxxxDE?t=FFRLLL6&lang=fi.

Mukavaa päivää!
t. Posti

Postin seuranta: Lähetys on matkalla. Arvioitu toimitusaika on 04.1.2021 klo 16:00 mennessä. Eli viikon makoili jossain. On varmasti ollut ruuhkainen vuosi ja pyhät etenkin, mutta on tuossa Postinkin hommassa paljon petrattavaa.
Mitä ihmettä sinä valitat? Alko on vielä auki ja olutta myydään iltayhdeksään asti.
 
Mitä ihmettä sinä valitset? Alko on vielä auki ja olutta myydään iltayhdeksään asti.
 
Liittynyt
23.01.2020
Viestejä
19
Anteeksi nyt kovasti turhautumiseni.

Yllätti totta tosiaan, ettei kuukaudessa tullut odotetuin laatikko kotiin. Minä itse tässä mokasin, vaikka luulin olevani hyvinkin ajoissa sekä saavani tilatut lahjakonjamiinit läheisille. Oppia ikä kaikki.

Parempaa Uutta seuraavaa silti joka iikalle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
4
Berlinbottlen tilaus saapui melkein kuukausi tilauksen tekemisen jälkeen, vailla lähetyslistaa ja kaiken kukkuraksi kallein tilaamani viskipullo puuttui paketista. Lähetin tuonne nyt sähköpostia, mutta saa nähdä vastaavatko. En kyllä ymmärrä tuon paikan hehkutusta, kaiken muun negatiivisen lisäksi postikulut ovat melko korkeat. Jää kyllä ehdottomasti viimeiseksi kerraksi kun tuolta tilaan yhtään mitään.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Anteeksi nyt kovasti kaikille turhautumiseni.

Yllätti totta tosiaan, ettei kuukaudessa tullut odotetuin laatikko kotiin. Minä itse tässä mokasin, vaikka luulin olevani hyvinkin ajoissa sekä saavani tilatut lahjakonjamiinit läheisille. Oppia ikä kaikki.

Parempaa Uutta seuraavaa silti joka iikalle.
Jatkossa kannattaa panna tilaus vähintään kahdesta suunnasta tulemaan, niin on paremmat sänssit saada edes jotain pahimpaan hätään.
 
Liittynyt
23.01.2020
Viestejä
19
Jatkossa kannattaa panna tilaus vähintään kahdesta suunnasta tulemaan, niin on paremmat sänssit saada edes jotain pahimpaan hätään.
No panen panen, panen niin että posteljooniakin hikoiluttaa.

Todettakoon, että tämän A24 päätilauksen ohella tykitin 2 varmistusta Alkc.fistä. Heidän valikoimastaan tosin La Reserva Larsenia ei löydy, tuskin houkuttelisi hintansakaan puolesta.
Paikkojen vahvat oluet/lonkerot sekä perusviinakset tuli viikossa, muttei tuollaisia mm. kaameaksi osoittautunutta Label 5 polttoviskiä kehtaa lahjaksi antaa.

Nyt vituttaa, kun tuli ennen joulua mainittua lahjojen saajille herkkua olevan luvassa uudeksivuodeksi. Nuo sanat tuli kalliiksi, koska nyt joudun hakea useamman satasen pullon Alkosta. Kuten sanottua, oma moka ja lupaan tästä viisastuvani. Menenkin tästä metsään huutamaan ja nauttimaan luonnon läheisyydestä.

...eiku niin, sinne saatanan Alkoon ensin. Sitte huutamaan. Ja nauttimaan. Hyvää Uutta Vuotta!!:happy:
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 261
Nyt vituttaa, kun tuli ennen joulua mainittua lahjojen saajille herkkua olevan luvassa uudeksivuodeksi. Nuo sanat tuli kalliiksi, koska nyt joudun hakea useamman satasen pullon Alkosta
No ei kukaan pakota hakemaan? Kerrot, että lahja myöhästyy hieman. Tuskinpa se lahjan saaja siitä suuttuu, tai jos suuttuu, niin onko sitten lahjan arvoinenkaan?
 
Liittynyt
23.01.2020
Viestejä
19
No ei kukaan pakota hakemaan? Kerrot, että lahja myöhästyy hieman. Tuskinpa se lahjan saaja siitä suuttuu, tai jos suuttuu, niin onko sitten lahjan arvoinenkaan?
Sanovat mua vanhaksi ja jästipäiseksi. Tarkoittanevat viisasta, kokenutta ja suoraselkäistä...

Alkon ylähyllyn pullot toimitettu. Saajien yllättyneet ja leveät hymyt maksoi vaivan:)
Seuraavaksi miettimään UV lupausta, sillä töitä ja parannettavaa on aina. Joskus liiankin helppoa keksiä.

Kun tällaiseksi tuttavalliseksi jutusteluksi meni, niin kerron teille mulle olevan edessä kiusausten kuukausi. Tipatonta siis jos meinaan.
Sillä maanantaina päälähetyksen viimein saavuttua tilaisuus olisi nauttia litroittain muille tarkoitettua XO+ tavaraa...:cool: En lupaa selviäväni tästä haasteesta ilman maistiaisia, mutta säästän houkuttelevimmat iloliemet tuleville äijäreissuille jaettavaksi.

Edit: Ylläpito voi poistaa nämä sinänsä turhat jorinat aiheesta mikäli tarpeelliseksi katsoo.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 455
Berlinbottlen tilaus saapui melkein kuukausi tilauksen tekemisen jälkeen, vailla lähetyslistaa ja kaiken kukkuraksi kallein tilaamani viskipullo puuttui paketista. Lähetin tuonne nyt sähköpostia, mutta saa nähdä vastaavatko. En kyllä ymmärrä tuon paikan hehkutusta, kaiken muun negatiivisen lisäksi postikulut ovat melko korkeat. Jää kyllä ehdottomasti viimeiseksi kerraksi kun tuolta tilaan yhtään mitään.
Kuulostaa harvinaisen epämiellyttävältä tapaukselta. Ehkä jouluruuhkalla oli osuutta asiaan?

Itse 3 kertaa tilannut BerliininPutelista ja aina tullut tavara alle kahteen viikkoon.
Tosin nyt ruuhka-aikana en tilannut mitään.

Postikuluista ruinaamisesta en ymmärrä, tuolta saa ainakin 14kpl 0,7 litran pulloa tiukkkaa 29€ posteihin.
Paremapaa saa hakea.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 471
Viestejä
4 216 715
Jäsenet
71 060
Uusin jäsen
Olkiluodon pääinsinööri

Hinta.fi

Ylös Bottom