AliExpress, eBay yms. tilaaminen ja kokemuksia

Olet siis tilannut paketin Hollantiin vai mistä epäilys ettei Ali maksa sinne ilmoitetun toimitus osoitteen mukaisesti Suomeen veroja?

Itselle on siis käynyt sama juuri äsken, eli Kiinasta tilattu paketti kierrätetty Hollannin kautta. Itse ainakin oletan, että jotain veroja on täytynyt maksaa tuodessa paketti Hollantiin (vaikka olisikin koijattu tuomalla iso laatikko täynnä paketteja ja ilmoitettu tullausarvoksi sadasosa oikeasta arvosta). Tuskin Aliexpressin tyyppi hyvää hyvyyttää maksaa veroja kahteen paikkaan?

Mihin perustuu ajatus, että Aliexpress maksaisi kaikki keräämänsä verot oikeaan maahan? Mikä on tässä Suomen tai EU:n mahdollisuus tarkastaa asia? Pitääkö luottaa Aliexpressin kirjanpitoon? Itseäni vähän hiertää luovuttaa kauppahinnan ylimääräistä Aliexpressille siinä uskossa, että kyllä ne sieltä palautuu oikeaan osoitteeseen. Rehellistä porukkaa ovat tunnetusti.
 
Eikös tuon IOSS-numeron tarkoitus juuri ole että vastaanottava maa (Tulli) osaa tilittää ALVit myyjältä? Näin ainakin itse olen käsittänyt.
 
Olet siis tilannut paketin Hollantiin vai mistä epäilys ettei Ali maksa sinne ilmoitetun toimitus osoitteen mukaisesti Suomeen veroja?

Olen siis tilannut Kiinasta Suomeen, mutta pakettiin oli lyöty uusi osoitelappu alkuperäisen osoitelapun päälle, jossa lähtömaa on Hollanti. Paketti on siis tullattu Hollantiin, ja siten he tuskin maksavat mitään veroja Suomeen.
 
Itselle on siis käynyt sama juuri äsken, eli Kiinasta tilattu paketti kierrätetty Hollannin kautta. Itse ainakin oletan, että jotain veroja on täytynyt maksaa tuodessa paketti Hollantiin (vaikka olisikin koijattu tuomalla iso laatikko täynnä paketteja ja ilmoitettu tullausarvoksi sadasosa oikeasta arvosta). Tuskin Aliexpressin tyyppi hyvää hyvyyttää maksaa veroja kahteen paikkaan?
Veroja ei tarvitse maksaa Hollannissa, jos paketti on Hollannissa varastoitu vain tullivarastoissa ja lähetetty sitten edelleen Suomeen - tällöin toki Suomessa pitää tehdä tullaus.

Jos paketti ei jäänyt tullattavaksi eikä Postin seurannassa ollut mainintaa automaattisesta tullauksesta, niin todennäköisesti tämä ei ollut kuitenkaan sinun tapauksessasi kyseessä (tai jos oli niin pieleen meni).
Mihin perustuu ajatus, että Aliexpress maksaisi kaikki keräämänsä verot oikeaan maahan? Mikä on tässä Suomen tai EU:n mahdollisuus tarkastaa asia? Pitääkö luottaa Aliexpressin kirjanpitoon?
IOSS-järjestelmän peruskontrolli perustuu siihen, että saapuvien IOSS-pakettien tulliselvitysten arvoja verrataan kauppapaikan IOSS-ALV-ilmoituksiin (eli kauppapaikan maksamiin veroihin).
Tällä saadaan kiinni se, että veroja ei tilitetä vaikka tavaraa on lähetetty (IOSS-numerolla).

ALV-ilmoitusten oikeellisuuden valvonta (eli että onko myynnit ilmoitettu pienempinä kuin mitä ostaja on maksanut) taas tapahtuu ymmärtääkseni samaan tapaan kuin esim. ihan kotimaisten ALV-ilmoitusten valvonta. En ole mikään verotarkastaja, mutta veikkaisin että tarkastustilanteessa ensin katsotaan kirjanpitoa, ja jos ei näytä uskottavalta niin sitten kaivellaan maksunvälittäjiltä maksutietoja.

Toki jos paketit on tullattu ja verot maksettu oikeasti esim. tuolla Alankomaissa "tavalliseen" (ei-IOSS) tapaan, niin sitten IOSS-systeemin puitteissa ei Aliexpressin tarvitse lain mukaan tilittää Suomeen mitään (en kuitenkaan itse usko siihen, että Aliexpress jättäisi tilatessa veloitetut IOSS-alvit maksamatta Suomeen). En ota nyt kantaa siihen, rikottaisiinko ko. menettelyssä jotenkin muuten lakia (ts. en jaksa alkaa pläräämään direktiiviä ja tullikoodeksia läpi :) ).
 
Veroja ei tarvitse maksaa Hollannissa, jos paketti on Hollannissa varastoitu vain tullivarastoissa ja lähetetty sitten edelleen Suomeen - tällöin toki Suomessa pitää tehdä tullaus.

Jos paketti ei jäänyt tullattavaksi eikä Postin seurannassa ollut mainintaa automaattisesta tullauksesta, niin todennäköisesti tämä ei ollut kuitenkaan sinun tapauksessasi kyseessä (tai jos oli niin pieleen meni).

EU maista tulevat lähetykset ei tarvitse tullata Suomessa, joten veroja kierretään siten, että Hollannissa laitetaan uusi osoitelappu, jossa lukee että lähettäjä on Hollannista.
 
Paketti pitäisi tullata omapostissa. Millä tuon tullaa kun en ole varma paketista? Lähetyskoodit ei ainakaan täsmää.
 
No nyt on muutama paketti statuksella : Lähetyksen ALV on maksettu ostovaiheessa, mutta Posti ei ole saanut tarvittavia tietoja lähettäjältä tulli-ilmoituksen tekemiseksi puolestasi. Tullaa lähetys itse sen saavuttua Suomeen.

Myyjät ei ymmärrä Mikä on IOSS ja tarjoavat vain seurantakoodia.
Eli taitaa taas lähteä takaisin...
 
Tuo teksti usein tarkoittaa että IOSS-numero on tiedossa mutta sisältötiedot ei, ja IOSS-numero tulee tulli-ilmoitukselle valmiiksi eli ei tarvitse kysyä myyjältä. Vai katsoitko jo nettituontipalvelusta ettei tullut?
 
Alista tuli nyt pitkästä aikaan tilattua tavaraa. 13.8. meni tullauksesta hienosti läpi, mutta siihen se ilo on loppunut. Cainiao:n kautta seuranta pelitti.

Nyt ihmetyttää, että viimeisin tila on 17.8. "Odotamme lähetystä kuljetettavaksi" ja seuranta löytyy Matkahuollon Lähelle pakettina. Kauanko tuota saanee odottaa, että nytkähtää liikkeelle?
 
Mulla on tuossa vaiheessa mennyt toista viikkoakin. Cainiaon seuranta ei näytä kaikkia vaiheita joten jollakin muulla sovelluksella seuraamalla näkee tarkemmin miten Post11 (todennäköisesti) pakettia kuskaa Tallinnasta tai Riikasta suomen suuntaan ja Matkahuollon haltuun.
 
Omapostissa on edellisen lisäksi Aloita tullaus... ja mulla ei ole antaa sitä ioss numeroa.
Kysyykö iossia tullatessa? Itsellä oli sama "Lähetyksen ALV on maksettu ostovaiheessa, mutta Posti ei ole saanut tarvittavia tietoja lähettäjältä tulli-ilmoituksen tekemiseksi puolestasi. Tullaa lähetys itse sen saavuttua Suomeen.". Tullatessa piti täyttää vain seurantanumero, tullinnimike ja arvo. Ei kysytty iossia. Maksettavaa jäi 0 euroa. Sen jälkeen vapautuspyyntö postille ja lähti eteenpäin parin päivän päästä.
 
Onko kukaan tilannut dealextremestä mitään? Minkälaiset kokemukset?

Omasta dealextreme tilauksesta jo 10 vuotta aikaa, joten uskaltaako vielä.
En oo itekkään tuolta 10 vuoteen tilannu mitään ja lähinnä sen takia et eBaysta ja Aliexpresista saanu samat rojut halvemmalla.
 
Mulla on tuossa vaiheessa mennyt toista viikkoakin. Cainiaon seuranta ei näytä kaikkia vaiheita joten jollakin muulla sovelluksella seuraamalla näkee tarkemmin miten Post11 (todennäköisesti) pakettia kuskaa Tallinnasta tai Riikasta suomen suuntaan ja Matkahuollon haltuun.
Ok, kiitos tiedosta. Jep, Post11 näyttää, että 17.8. on illalla lähtenyt paketti hubista

Reitit ovat kyllä näköjään keksineet, jalkautuukohan ne maksetut verot koskaan Eurooppaan/Suomeen....
 
Kysyykö iossia tullatessa? Itsellä oli sama "Lähetyksen ALV on maksettu ostovaiheessa, mutta Posti ei ole saanut tarvittavia tietoja lähettäjältä tulli-ilmoituksen tekemiseksi puolestasi. Tullaa lähetys itse sen saavuttua Suomeen.". Tullatessa piti täyttää vain seurantanumero, tullinnimike ja arvo. Ei kysytty iossia. Maksettavaa jäi 0 euroa. Sen jälkeen vapautuspyyntö postille ja lähti eteenpäin parin päivän päästä.

Kokeilin random nimikkeellä omapostissa, Tuo olisi alvia vailla vaikka siellä näkyy että alv jo maksettu.
No oikealla nimikkeellä ei anna edes tullata "Tuote on kielletty, tullaa nettituontipalvelussa"

No tullin sivuilla tulee taas herja "Lähetyksesi on matkalla, mutta sitä ei voi vielä tullata. Ole hyvä ja odota tietoa lähetyksen saapumisesta kuljetusyritykseltä. "

No siellähän on se ilmoitus, joka ei anna tullata... On tämä mennyt mahdottomaksi.
 
@AimoPamaus Sen voi tullata tullin nettitullauspalvelussa vasta kun seurannassa näkyy "Tee tullaus ja maksa Postin käsittelymaksu 20 päivän kuluessa saapumisesta." Itselle tuli myös tekstiviesti silloin.
 
Ensimmäinen Ebay nyssäkkä kiinasta tilattu uudistuksen jälkeen ja saapunut ilman mitään härdellejä tai muutakaan. Ihan normaalisti toimi.
Ainoo vaan että paketin lähetysmaa oli vaihtunut saksaksi..
 
Ensimmäinen Ebay nyssäkkä kiinasta tilattu uudistuksen jälkeen ja saapunut ilman mitään härdellejä tai muutakaan. Ihan normaalisti toimi.
Ainoo vaan että paketin lähetysmaa oli vaihtunut saksaksi..
Kekseliästä porukkaa, ne kiinalaiset. Itsekin suhtaudun hieman skeptisesti että niinköhän ne alvit valtion kassaan kilahtaa vaikka ne muka tilatessa maksetaan. Muutama lähetys tulossa Aliexpressistä, saa nähdä kuinka tulevat perille.
 
Wish-tilauksesi on matkalla!
Lähtenyt maan Finland tullista 10. elok. 2021.
Kauanko tuo oikein kestää kun ei vieläkään perillä.
Kokemusta kellään tällaisesta viiveestä?
 
Wish-tilauksesi on matkalla!
Lähtenyt maan Finland tullista 10. elok. 2021.
Kauanko tuo oikein kestää kun ei vieläkään perillä.
Kokemusta kellään tällaisesta viiveestä?
Jos ei postin järjestelmissä näy niin ei välttämättä ole oikeasti Suomessa.
 
Luonnonlaki tuntuu olevan, että mitä lähemmäksi paketti Suomea lähestyy, niin sitä enemmän sen kulku hidastuu. Tilaat sitten Keski-Euroopasta tai Kiinasta...

Nyt Aliexpress Standard Shipping -paketti (verot maksettu) seikkaili usean Kiinan välivaiheen kautta kuitenkin viidessä päivässä Riikaan. Sieltä 300 km Tallinnaan vei myös viisi päivää, ja seurannan mukaan sieltä kirjattiin samana päivänä lähteväksi Matkahuollolle. Nyt on paketti yrittänyt jo viikon verran edetä 80 kilometriä Suomenlahden yli Matkahuollolle Helsinkiin. Sitten vielä loppuhidastus paketin rahtaamisessa muualle Suomeen.
 
Jahas tuli itsellekin Ebay-ostoksesta tuo "Lähetyksen ALV on maksettu ostovaiheessa, mutta Posti ei ole saanut tarvittavia tietoja lähettäjältä tulli-ilmoituksen tekemiseksi puolestasi. Tullaa lähetys itse sen saavuttua Suomeen. "

Eli olisi siis postin tullaustekstarista huolimatta pitänyt selvittää asia tullin sivuilla ja maksaa vielä 2,90 € käsittelymaksu postille rahojeni hävittämisestä. Tuli kuitenkin halvemmaksi maksaa omapostin kautta ALV:t toiseen kertaan, kun kyse oli viiden euron tuotteesta. Ihme touhua.
 
Ei kai sitä olisi tarvinnu maksaa kun alvit on kerta jo maksettu?
Käsittelymaksu.png
 
Pitkästä aikaa tuli tarve tilata Aliexpressistä roinaa. Roinien hinta oli palttiarallaa 12 euroa ja Aliexpress on näköjään ottanut tavaksi ottaa ALV:t siinä maksun yhteydessä. Koskapa verot on nyt jo maksettu ja minulla on siitä todistus, niin eikös se nyt näin mene, että minun ei tarvitse maksella mitään Postin käsittelymaksuja tai tehdä ennakkotullauksia?
 
Juurikin näin. Itselläni ainakin on tullut ihan sukkana läpi paketit.
 
Näyttää siltä, että AliExpressin ja Postin välillä ALV-tiedonsiirto toimii hyvin.

Tilaus tehty 11. päivänä tätä kuuta eli teoriassa olisi mahdollisuus, että tulisi tasan kahdessa viikossa perille.

1629808499806.png

Ilmeisesti uudistuksen myötä China Post Ordinary Small Packet Plus -lähetykset ovat seurannan piirissä koko matkan:

1629808960505.png
 
10. elok. 2021 Lähtenyt maan Finland tullista.
Tänään 24.8 tuli postilaatikkoon, eli kaksiviikkoa Suomen etanaposti viivytteli matkalla.
Mitään puhetta ei ole tullista kuulunut.
 
10. elok. 2021 Lähtenyt maan Finland tullista.
Tänään 24.8 tuli postilaatikkoon, eli kaksiviikkoa Suomen etanaposti viivytteli matkalla.
Mitään puhetta ei ole tullista kuulunut.
Jos tuo 10.8. ei näkynyt Postin seurannassa niin ei todennäköisesti ollut silloin Suomessa vaan ko. seuranta näyttää väärän sijainnin (esimerkiksi naiivisti koodattu siten, että tullitapahtuman sijainniksi oletetaan aina lähetyksen kohdemaa, vaikka tosiasiassa lähetyksiä tulee esim. Alankomaiden tullin kautta tietyissä tapauksissa).

Mikään ulkomainen seuranta ei voi mitenkään tietää että paketti olisi lähtenyt Suomen tullista (eli siis tosiasiassa Postin tullivarastosta) jos Posti ei sitä itse näytä seurannassa.
 
Näyttää siltä, että AliExpressin ja Postin välillä ALV-tiedonsiirto toimii hyvin.

Tilaus tehty 11. päivänä tätä kuuta eli teoriassa olisi mahdollisuus, että tulisi tasan kahdessa viikossa perille.

1629808499806.png

Ilmeisesti uudistuksen myötä China Post Ordinary Small Packet Plus -lähetykset ovat seurannan piirissä koko matkan:

1629808960505.png

Täytyy kehua tämän lähetyksen nopeutta:

Yhteensä euron maksanut tilaus (HDMI-kaapeli, postimaksu ja ALV) tuli tasan kahdessa viikossa noudettavaksi.

1629897321124.png
 
Samaan aikaan toisen paketin jäljet päättyvät Riikaan.

Lähetystunnus RO...EE.

Kauankohan menee, että osoittaisi joitakin merkkejä liikkumisesta?

1629900623688.png
 
Samaan aikaan toisen paketin jäljet päättyvät Riikaan.

Lähetystunnus RO...EE.

Kauankohan menee, että osoittaisi joitakin merkkejä liikkumisesta?

1629900623688.png
Paketillani meni 5 päivää Riiasta Tallinnaan, 8 päivää Tallinnasta Helsinkiin ja päivä Helsingistä Matkahuollolla kotikaupunkiini.
 
Näitä katevarauksia on ollut vähän väliä,aina ne on sieltä hävinny ja normaalisti tullut dispute rahat tilille.
Juuri näin täälläkin käynyt, kun joskus itse ihmettelin samaa ja huolestuin jo, että onko kortin tietoja viety. Ei oltu.
 
Aliexpress tarkastaa katevarauksilla tilin voimassaolon, jotta esim. dispute-rahat saa palautettua asiakkaalle. Se on kuitenkin outoa ja tuomittavaa, että Aliexpress tekee katevarauksen ostosummalla, joka voi olla hyvinkin suuri, jolloin tilinomistajan saldo voi mennä jopa miinukselle. Lisäksi elämiseen ja laskujen maksuun tarkoitetut varat voivat mennä käyttökieltoon ja aiheuttaa sen takia hankaluuksia arkeen.

Nordealla Aliexpressin katevaraus näyttää kestävän 10 päivää, mutta dispute-rahat ovat aikakin minulle tulleet muutamassa päivässä, joten sen verran rahat ovat todellisuudessa kiinni tässä katevarauksessa.
 
Täytyy kehua tämän lähetyksen nopeutta:

Yhteensä euron maksanut tilaus (HDMI-kaapeli, postimaksu ja ALV) tuli tasan kahdessa viikossa noudettavaksi.

1629897321124.png

Onko tämä kuljetus siis China Post Ordinary Small Packet Plus? Täytyy kokeilla jos toimii noin hyvin.
 
Eipä nyt mennyt ostokset ihan kuin römssöössä. Olin ostamassa eBaysta tavaraa. Tuote listattiin normaalisti, kuten aina eBayssa aiemminkin. Tarkistin, että että tuote lähetettäisiin Saksasta, joten oletin, että hinta on se mikä näkyy ruudulla. Tuotteen hinta oli siis tasan 100 euroa ja tuotteen lähetys Bremenistä Suomeen 12,99 euroa. No ostoskorissa olikin sitten yllätys, noihin oli lisätty VAT, joka nosti ostoskorin loppusummaa 27,12 eurolla? Että mitä? Voisiko joku selventää nyt? Nyhdetäänkö tässä jokaiselle valtiolle lisäveroja riippumatta siitä, mistä maasta ostetaan? Eli kun normisti olet saanut Saksasta tilata edullisemmin, niin nyt maksankin siihen lisäksi vielä Suomen arvonlisäveron kaiken päälle vai täh? :rofl:

E: jaa... Onkin vissiin nykyään silleen, että jos myyjä on Kiinassa ja vaikka tuote lähtee Euroopasta, niin silloin varmuuden varalta nyhdetään myös ostajalta verot kokonaissummasta. Onpahan systeemi.
 
Viimeksi muokattu:

Ei siinä lopulta valtiolle mene kuin se ostajan maksama ALV.

Aiemmissa myyntiketjun vaiheissa maksetut ALVit voi ko. vaiheen ostaja vähentää omassa ALV-verotuksessaan, samalla tavalla kuin ihan kivijalkakaupassa.
 
Pistin viikko sitten postille vapautuspyyntöä tuon palaute-sivun kautta ja tänään tuli vastaus että vapautuspyyntö pitäisi tehdä Käsittelymaksun vapautuspyyntö - Asiakastuki - Posti sivun kautta.

Eipä nyt mennyt ostokset ihan kuin römssöössä. Olin ostamassa eBaysta tavaraa. Tuote listattiin normaalisti, kuten aina eBayssa aiemminkin. Tarkistin, että että tuote lähetettäisiin Saksasta, joten oletin, että hinta on se mikä näkyy ruudulla. Tuotteen hinta oli siis tasan 100 euroa ja tuotteen lähetys Bremenistä Suomeen 12,99 euroa. No ostoskorissa olikin sitten yllätys, noihin oli lisätty VAT, joka nosti ostoskorin loppusummaa 27,12 eurolla? Että mitä? Voisiko joku selventää nyt? Nyhdetäänkö tässä jokaiselle valtiolle lisäveroja riippumatta siitä, mistä maasta ostetaan? Eli kun normisti olet saanut Saksasta tilata edullisemmin, niin nyt maksankin siihen lisäksi vielä Suomen arvonlisäveron kaiken päälle vai täh? :rofl:

E: jaa... Onkin vissiin nykyään silleen, että jos myyjä on Kiinassa ja vaikka tuote lähtee Euroopasta, niin silloin varmuuden varalta nyhdetään myös ostajalta verot kokonaissummasta. Onpahan systeemi.
Mielenkiintoisena huomiona ebay.de sisällyttää jo oikean veron suoraan tuotelistauksessa.
 
Tilasin 01.08. sähköpotkulautaan takajousituksen AliExpressin kautta ja se saapui seuraavaksi perjantaiksi noudettavaksi.

Aloin vasta 15.päivä asentamaan osaa paikoilleen ja huomasin, että paketista puuttuu takalokasuoja ja ilmoitin luonnollisesti heti myyjälle ja pyysin lähettämään puuttuvan osan jälkitoimituksena.

Seuraavaksi myyjä kyseli parin päivän viiveellä kuvia laatikon sisällöstä ja SKU tarrasta ja tietenkin lähetin ne heti.

Siitä asti asia ei ole edennyt mihinkään minua tyydyttävään lopputulokseen.

Jokaiseen lähettämääni kyselyyn, milloin toimitatte puutuvan osan, olen saanut vain alla olevat vastaukset:

- ok, please give us some time, thank you.
- Dear, we will urge for you.
- Dear, we will confirm for you again.

Otanko seuraavaksi yhteyttä AliExpressin supportiin, vain miten etenen asiassa?
 
Myyjä yrittää pelata aikaa, jotta dispute-aikaikkuna sulkeutuisi ennen kuin asiakas hoksaa tehdä disputen. Sen jälkeen asiakkaalle ei tarvitsekaan enää vastata mitään.
 
Myyjä yrittää pelata aikaa, jotta dispute-aikaikkuna sulkeutuisi ennen kuin asiakas hoksaa tehdä disputen. Sen jälkeen asiakkaalle ei tarvitsekaan enää vastata mitään.
Juu, eli disputea vaan jos toimituksessa on jotain valittamista. Itse olen huomannut aika turhaksi yrittää muuten kysellä myyjältä mistään mitään kun aina tulee vain "odottele vielä" tai muuta vastaavaa geneeristä vastausta. Disputen aukaisun jälkeen yleensä on parissa päivässä asiat selvinneet.
 
Kiitos vastauksista!

Dispute lähti juuri menemään ja tein tunti sitten tilauksen uudesta takajousituksesta mutta eri myyjältä.

Jos alkuperäisen tilauksen lokasuoja tulee vielä jälkitoimituksena, niin myyn sen sitten jollekin vaikka tällä foorumilla.
 
Disputea kehiin ja joskus jopa pyydetty perumaan dispute, että laitetaan osa sit sen jälkeen. Mitä lie juonintaa sekin ollut.
Jokainen dispute tietää myyjälle ongelmia. Sen takia koettavat aina sopia ne ilman disputea (esim. palauttamalla rahat Paypalin kautta, johon ei luonnollisesti kannata ikinä suostua)
 
Paketillani meni 5 päivää Riiasta Tallinnaan, 8 päivää Tallinnasta Helsinkiin ja päivä Helsingistä Matkahuollolla kotikaupunkiini.

Tänään tuli jälkikäteen näkyviin merkintöjä. Ilmeisesti Post11 kärsi jonkinlaisista teknisistä ongelmista, koska eilen koko niiden nettisivustokin oli alhaalla.

Näköjään suunnilleen sama aika kuitenkin paketeilla menee nytkin. Saapui siis Riiaan 18. päivä tätä kuuta eli 8 päivää sitten. Äsken ehtinyt Helsinkiin asti.

Screenshot_20210826-231613.png
 
Onko tämä kuljetus siis China Post Ordinary Small Packet Plus? Täytyy kokeilla jos toimii noin hyvin.

Jep, tuo oli China Post Ordinary Small Packet Plus. Tilasin eilen lisää kaapeleita samalta kauppiaalta ja samalla toimitustavalla, niin toivottavasti edelleen on yhtä nopea ja yhtä hyvin seurattavissa.

EDIT:

Osoitetarrassa näkyy maininta "untracked" mutta hyvin seuranta pelitti ja Kusti polki nopeasti:

1630009895327.png

Tracking number: UW728942330CN
------------------------------
Aug 12, 2021 18:45 / Posti Finland / VAT on the shipment has been paid at the time of purchase. Posti will handle the customs declaration on your behalf
Aug 13, 2021 02:25 / China Post / Shenzhen International Treatment Center, Received for mailing from: 收寄8,电话:13410082550
Aug 13, 2021 02:25 / Aliexpress-Cainiao / Accepted by carrier
Aug 13, 2021 02:26 / Aliexpress-Cainiao / Inbound in sorting center
Aug 13, 2021 02:39 / China Post / Shenzhen International Treatment Center, Dispatched to Shenzhen International
Aug 13, 2021 02:39 / Aliexpress-Cainiao / Outbound in sorting center
Aug 13, 2021 02:51 / China Post / Shenzhen International Mail Treatment Center, Arrive at facility
Aug 13, 2021 04:14 / Aliexpress-Cainiao / Shenzhen International Mail Treatment Center, Shenzhen City, Exported seal
Aug 13, 2021 04:15 / China Post / Shenzhen International Mail Treatment Center, Exported seal
Aug 13, 2021 04:15 / Aliexpress-Cainiao / Shenzhen International Mail Treatment Center, Shenzhen City, Exported seal
Aug 13, 2021 11:21 / China Post / Shenzhen International Mail Treatment Center, Dispatched to Shenzhen International Mail Switch Station
Aug 13, 2021 23:23 / China Post / Shenzhen International Mail Switch Station, Has embracing business transport
Aug 13, 2021 23:23 / Aliexpress-Cainiao / Hand over to airline
Aug 15, 2021 02:39 / China Post / Shenzhen International Treatment Center, Scheduled departure: flight LH8401 at 08:20
Aug 18, 2021 19:20 / China Post / Despatched by airline
Aug 18, 2021 19:20 / Aliexpress-Cainiao / Airline departed from original country
Aug 18, 2021 22:10 / China Post / Airplane
Aug 18, 2021 22:10 / Aliexpress-Cainiao / Airplane
Aug 20, 2021 12:48 / Posti Finland / Customs declaration is approved
Aug 20, 2021 14:48 / China Post / Airplane
Aug 20, 2021 14:48 / Aliexpress-Cainiao / Airplane
Aug 20, 2021 15:43 / China Post / Helsinki, Arrive at the location
Aug 20, 2021 15:43 / Aliexpress-Cainiao / Helsinki, Arrived at destination country
Aug 23, 2021 21:49 / Posti Finland / VANTAA, 01530, Item arrived in the destination country
Aug 23, 2021 21:49 / Posti Finland / VANTAA, 01530, Item in sorting
Aug 24, 2021 20:42 / Posti Finland / VANTAA, 01530, Item in sorting
Aug 25, 2021 07:59 / Posti Finland / HELSINKI, 00230, The item is in transport
Aug 25, 2021 11:56 / Posti Finland / Posti, K-Supermarket Lauttasaari, Item ready for pick up at a Post Office collection point against a notice of arrival or item code. Pick up from parcel point with locker code
Aug 25, 2021 12:00 / Posti Finland / We have tried to reach the recipient via OmaPosti
Aug 25, 2021 12:00 / Posti Finland / We have tried to reach the recipient by SMS
Aug 25, 2021 12:01 / Posti Finland / We have tried to reach the recipient by email
Aug 25, 2021 12:58 / Posti Finland / Item delivered to the recipient
------------------------------
View more: UW728942330CN tracking | Postal Ninja
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
297 815
Viestejä
5 076 163
Jäsenet
81 389
Uusin jäsen
Zenkko

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom