Itsellä koulutuksena IT Support Specialist, sertifikaatit löytyy kaikista kursseista jotka suoritin Courserassa etäopintoina enkuksi. Silti tuntuu etten tiedä vielä paljon mitään IT-hommista.
Mun 2 senttiä AP:n (pinnan alla kytevään) kysymykseen yleisellä tasolla, että mitä sitä opettelisi.
IT alalla tosiaan voi opetella kaikenlaista. Jos ei suorilta osaa sanoa mikä kiinnostaisi enemmän kuin jokin muu, kannattaa vain ottaa jokin aihe ja kokeilla. Ei kannata myöskään pettyä jos homma tuntuu vaikealta tai turhalta, sillä se on aivan normaalia tilanteessa jossa et tee jotakin joka aidosti kiinnostaa aivan vietävän paljon. Ei kannata kuitenkaan lannistua heti, vaan yrittää vielä kerran tai kaksi ennen kuin siirtyy seuraavaan aiheeseen. Onnistuminen tuo varsin hyvän tunteen kun huomaa oppineensa jotakin. Myös epäonnistumisista voi oppia aina, joka kannattaa pitää mielessä tällä alalla.
Alla on mun lista asioista, jotka saattaa kiinnostaa jotakuta. Kaikki listassa olevat asiat ovat minulle tärkeitä työelämässä, ja tukevat toisiaan. Lista ei ole kattava mitä kaikkea IT:stä löytyy, vaan siinä on lähinnä oman kokemukseni pohjalta ideoita mitä voisi opetella.
Ohjelmointi yleisesti
Tätä kannattaa lähteä kokeilemaan siltä kantilta, että ratkaiset jonkin ongelman, joka sillä hetkellä tuntuu yksinkertaiselta ratkaista. Hello world tutoriaaleista ei ole tarpeeksi motivoimaan omasta mielestäni, ja ne soveltuvatkin parhaiten heille joilla on jo valmiiksi hieman motivaatiota taustalla opetella jokin tietty kieli. Aloittelija jolla ei ole tietoa mitä kieltä opetella ei välttämättä omaa sitä motivaatiota jotta saisi näistä helpoista tutoriaaleista kaiken irti. Sitten kun lähtee ratkaisemaan jotakin mielenkiintoista ongelmaa, ei pidä myöskään lannistua jos huomaa ongelman olevankin hieman monimutkaisempi. Olet tällöin oppinut jotakin! Jatkaa vain ongelman ratkaisua, ja kysyy apua vaikkapa täältä, niin pääsee eteenpäin.
Kielellä ei ole merkitystä, vaikka joku sanoisikin että kannattaa aloittaa kielellä X tai Y. Pääasia on, että aloittaa jollakin. Taitojen karttuessa kannattaa kokeilla muitakin kieliä, ja huomaat niissä kaikissa olevan pääasiassa samat periaatteet. Erot ovat lähinnä syntaksissa, koodaus itsessään on pitkälti samojen loogisten komponenttien käyttöä kielestä riippumatta.
Peliohjelmointi
Tämä on hieman spesifimpi kuin tuo aiempi, mutta saattaa puhutella jotakuta enemmän kuin geneerinen ohjelmistotuotanto. Peliohjelmointi on yhtälailla ongelmanratkaisua kuin perinteinenkin koodailu. Kannattaa lähteä pienestä liikkeelle, ja tehdä ensimmäisenä vaikkapa Pong tai Breakout tai Asteroids. Mikä genre nyt vain sattuu kiinnostamaan. Tässäkään ei ole mitään väliä, aloittaako Unityllä, Unrealilla vai Godotilla. Kunhan aloittaa jollakin. Sitten kun kokemusta karttuu, voi kokeilla muitakin engineitä, tai kokeilla tehdä oma. Itse aloitin tekemällä omia engineitä, koska siihen maailman aikaan ei ollut suosittuja valmiita ratkaisuja vapaasti saatavilla. Sekin on toimiva lähtökohta, jos kiinnostusta on tarpeeksi. Itselleni mieluisin kombo tällä hetkellä on Rust + Bevy engine. Eniten kokemusta työelämässä on tullut Unitystä, joskin kaikki mainitsemani on tullut käytyä läpi eri projekteissa.
Sysadmin / SRE
Kaiken ei tarvitse olla koodausta. Voit myös harjoitella ylläpitämään servereitä ja verkkoja. Oletko aina halunnut hostata itse nettisivut? Laita kotikoneelle dockerin päälle pyörimään Wordpress tai Jekyll. Kun docker on tuttu, voit tutustua AWS:n tarjoamiin palveluihin kuten EC2, S3, CloudFront, ECS, tai Azuren tai Googlen vastaaviin. Voit myös rakentaa oman Homelabin jolla hostaat asiat joko julkisesti tai vain sisäverkkoosi. Awesome Selfhosted listalta löydät paljon ideoita mitä itse voit hostata valitsemallasi alustalla. Omassa homelabissani pyörii omat nettisivut, gitea, proxmox virtuaalikoneita varten, truenas verkkolevyä varten (jota virtuaalikoneet käyttävät dynaamisesti), RSS lukija, Matrix palvelin, ja paljon muuta itselleni mielenkiintoista. Sitten kun siltä tuntuu, voi kokeilla Kubernetesta.
Hakkerointi / Tietoturva
Tämä on oikeastaan kaiken ylläolevan kombinaatiota. Koodarin tai sysadminin ei välttämättä tarvitse osata hakkeroida, mutta jotta osaat hoitaa tietoturvan kuntoon sinun kannattaa osata hakkeroida. Hakkerin ei tarvitse olla maailman paras koodari tai maailman paras sysadmin, mutta pohjatiedot tulee olla kunnossa. Hakkeroinnin opettelu onkin hyvää harjoitusta näiden asioiden perusteisiin. Itse käytän TryHackMe palvelua, joka opettaa sinulle perusteet verkoista ja muuhun siihen liittyvästä. Siellä voit myös aloittaa nollista, taidot karttuvat opetellessa.
Tekoäly / LLM
Tämä on se mistä nykyään kaikki pöhisevät. Voit opetella kouluttamaan tekoälyjä itse tai opetella kehittelemään hyviä prompteja saadaksesi halutun lopputuloksen. Voit myös pelkän käytön lisäksi syventyä niiden toimintaan, ja koodata itsellesi oman implementaation. ChatGPT on hyvä lähtökohta, ja jos kiinnostaa voit myös kokeilla lokaalisti ajettavaa Llama2:sta.