Tämä. Ajattelin että kerron omista kokemuksistani. Vaihdoin viime vuonna alaa IT-alalle oltuani 15 vuotta terveydenhuollon tehtävissä. Alunperin olin jo nuorempana kiitovauhdilla nörtin uralla yliopisto-opinnoissa mutta sairastuminen pisti suunnitelmat ja elämänarvotkin uusiksi. Kuitenkin nörttihommat säilyivät aina harrastuksena ja mielenkiinnonkohteena. Edellisessä ammatissa oli minulla kuitenkin jo pitkään ollut tunne, että ammatillinen kehitys on tyssähtänyt enkä juuri päässyt hyödyntämään omia vahvuuksiani (looginen ajattelu, luova ongelmanratkaisu).
Paluu motivaation teemaan. Minulla oli siis kova motivaatio alanvaihtoon, se on voimakas eteenpäin ajava tunne, jota kannattaa hyödyntää jos on samassa tilanteessa. Mutta minulla ei ollut selkeää kuvaa siitä, minkälaiseen rooliin sitten it-alalla haluaisin. Irtisanouduttuni aloin katsella it-alaa tarkemmin alanvaihtajan silmin. Tätä kannattaa ehdottomasti pohtia jo aiemmin kuin minä tein. Jos on mahdollista verkostoitua, niin paras tietolähde ovat alalla työskentelevät ihmiset. Ovat yleensä mukavia ja osaavat kertoa omasta työstään. Keskustelemalla muiden kanssa saa usein laajemman käsityksen alan hyvistä ja huonoista puolista kuin siten, että vain lukisit mainospainotteisia juttuja netistä. Tämä myös auttaa realismin kanssa. Joskus kova motivaatio voi johtaa myös harhaan, vaikka siitä onkin paljon apua.
Koska minulla oli ohjelmointitaustaa harrastusten pohjalta, mutta ohjelmointitaidot olivat ruosteessa ja käsitykseni moderneista softankehityksen menetelmistä ja työkaluista oli vajavainen, aloitin niistä. Heti irtisanoutumisen jälkeen suhtauduin työttömänä olemiseen kuten olisin töissä. Koulunpenkki näyttäytyi epärealistiselta vaihtoehdolta koulutuksen pituuden vuoksi eli taloudelliset realiteetit tulivat perheellisenä vastaan. Kuitenkin minulla on aina ollut vahva usko itseopiskeluun, ja päätin luottaa siihen, että vaikka koulussa olisi hyviä puolia, siellä ei välttämättä ole tarjolla mitään sellaista elintärkeää, jota ei olisi mahdollista hankkia itseopiskelun kautta.
Eli allekirjoittaneen perse oli sitten viime kesänä liimattuna penkkiin vähintään sen 8 tuntia päivässä. Usein enemmän. Itseopiskelin koodausta, softankehitystä, testausta ja niihin liittyviä teknologioita. Katselin erilaisten työroolien urapolkuja (development roadmap) ja pyrin analysoimaan, mistä olisi juuri minulle eniten hyötyä. Koska eri teknologioita on huima määrä, aika ei riittänyt kaikkeen. Itseopiskelun lomassa katselin työpaikkailmoituksia ja koulutusvaihtoehtoja. Aluksi tuntui hieman siltä, että onko tämä tekemätön paikka, sillä monessa ilmoituksessa vaadittiin keski- tai senioritason taitopalettia. En kuitenkaan antanut sen lannistaa, vaan jatkoin kurinalaista itseopiskelua ja yritin tasapainotella omien mielenkiinnon kohteiden ja roolien kannalta hyödyllisten juttujen välillä.
Mitä siis konkreettisesti tein (jos siitä on jollekin apua): asensin omalle koneelle tarvittavat softat, katsoin koulutusvideoita, tein itse perässä. Jos en ymmärtänyt jotakin, palasin videoon ja yritin uudelleen. Usein toistin asiat, jotta saisin rutiinia ja jotta uudet asiat asettautuisivat pysyvästi syvämuistiin. Asetin myös itselleni välitavoitteita ja aikatauluja. Ne olivat ainakin minulle tärkeitä, jotta fokus pysyisi tärkeimmissä asioissa. On helppoa eksyä teknologioiden viidakkoon. Mutta iso peukku tosiaan koulutusvideoille: lähes jokaiseen it-asiaan löytyy netistä ilmaista koulutusmateriaalia (englanniksi) enemmän kuin ehtii katsoa. Painottaisin kuitenkin, että tarkoitus itseopiskellessa tässä vaiheessa ei aina ole ymmärtää ja osata kaikkea, vaan lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä teknologioista ja niiden käytössä tarvittavista taidoista. Näissä on paljon keskinäisriippuvuutta eli osataksesi asian c, tulee ymmärtää myös a ja b. Tässä kaikessa kuitenkin samalla rakentuu myös pohja työhaastatteluille ja erityisesti sille, että voit osoittaa potentiaaliselle työnantajalle kiinnostuksen ja motivaation.
Käännekohta oli, kun hakeuduin it-alan koulutusohjelmaan, joka oli tarkoitettu juuri alanvaihtajille. Kyseessä oli 6kk työvoimapoliittinen ohjelma, käytännössä intensiivinen opinto- ja harjoittelujakso, jossa toinen kumppanuusyritys tarjoaa koulutuksen, ja varsinainen kohdeyritys soveltuvia työtehtäviä, tarkoituksena työllistyä suoraan yritykseen joko ohjelman aikana tai sen päättyessä. Ohjelmaan taisi olla ~184 hakijaa, joista ~15 pääsi haastattelujen kautta yrityksiin harjoittelujaksolle. Tällaisia koulutusohjelmia on nykyään useita meneillään sekä uusia käynnistymässä, ja niihin voi hakea jos on työttömänä tai on olemassa työttömyyden uhka.
Kysyin muuten pomolta myöhemmin omaa haastattelua koskien, mikä johti omalla kohdallani valintaan. Sain vastauksen, että motivaatio ja kiinnostus juuri yrityksen hakemia asioita kohtaan oli ratkaissut päätöksen. Kerroin haastattelussa avoimesti mitä ja miten olin tehnyt irtisanoutumiseni jälkeen. Sain työtarjouksen kesken ohjelman, hyväksyin sen ja siitä lähtien onkin ollut oikein mukavaa tehdä työtä. En ole katunut päätöstä sekuntiakaan vaikka se toki vaatikin työmäärää ja yritteliäisyyttä. Jälkeenpäin ajateltuna, minun olisi kannattanut tehdä tämä peliliike jo vuosia sitten. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Elämänfilosofisesta näkökulmasta katsoen, jos on aivan leipääntynyt omaan työhön, kannattaa pohtia muutoksen mahdollisuutta ja antaa sille ainakin tilaisuus. Tämä pätee tietysti alasta riippumatta. Tunnen aika monta leipääntynyttä, mutta vähemmän alanvaihtajia. Eihän se vaihtaminen aina helppoa ole, mutta tavoittelemisen arvoiset asiat yleensä eivät sitä olekaan.
Mutta en ole sillekään antanut koskaan mahdollisuutta, aina vain ajatellut että enhän minä sitä osaa kun joskus nuorena ollut vaikeaa ja haastavaa oppia. Täytyy ihan rauhassa katsoa tilannetta uudestaan, voihan olla että nykyään enemmän osaankin.
