Älykellot

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 047
AOD-turhake pois niin akku riittää hyvin 3 päivää, vaikka olisi urheilua. Tai sitten yksilöissä on isoja eroja.
Minä olen vähän taipuvainen tuohon yksilöeroon. Muistan alusta lähtien sinun kertoneen oman yksilösi kestävän enemmän kuin mitä minulla akku tuossa kestää. AOD on minulle tarpeellinen, vaikka se olisi sinulle turhake. Se ei tällä teemalla ja matalilla kirkkausasetuksilla kuitenkaan kuluta merkittävästi enempää akkua.
 
Liittynyt
08.01.2021
Viestejä
19
Kukaan muu saanut nylonrannekkeella varustettua Watch Fit 3:sta? Tilasin ennakkoon DNA:lta toissasunnuntaina ja tämän viikon maanantaina aamulla laitoin kyselyä, että missä kestää. Siihenkin viestiin vastasivat eilen vasta uuden viestin jälkeen. Tosin eivät antaneet mitään aikataulua, kunhan kommentoivat, että on joo myöhässä ja ovat mahdollisesti yhteydessä myöhemmin. :bored:
 
Liittynyt
01.10.2019
Viestejä
299
Aiemmin kyselin täällä suosituksia, mutta vielä en ostoksille marssinut vaan tyydyin harmistuneena kuukausi takaperin missatun 7S alennusten innoittamina laittamaan hintahälytyksiä kiinnostavista malleista. Nyt löytyy kuitenkin lisäkysyttävää:

Onko täällä Garmin Epix ja/tai Fenix 7/7s/7X omistajia, keillä olisi kokemusta näiden kellojen golf-ominaisuuksista?
Sukulaisista löytyikin tarvetta kellolle, missä olisi golfkentällä etäisyyksiä näkyvillä. Osasin kertoa, että golfiin suunnitellun Approach malliston tavoin ilmeisesti Fenix ja Epix tukevat näitä myös (ilman kännykkää taustalla), ja itsekin lajia satunnaisesti harrastavana voisin tuosta kiinnostua.

Lisäksi katseltuani malleja, alkoi AMOLED-näyttö (eli Garmineissa Epix tai perus-kellompi Venu 3, tosin Venu tarvii varmaan kännykän golf toimintoihin) vaikuttaa sellaiselta must-have jutulta etenkin aurinkoiselle kesälle.
 
Liittynyt
18.04.2024
Viestejä
199
Mihin kelloon kannattaisi vanha samsung galaxy watch 4 vaihtaa?

Puhelimena pixel ja vähän pixel watch himottaisi, mutta kannattaa varmaan odotella pixel watch 3?
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 158
Mihin kelloon kannattaisi vanha samsung galaxy watch 4 vaihtaa?

Puhelimena pixel ja vähän pixel watch himottaisi, mutta kannattaa varmaan odotella pixel watch 3?
Odotteleisin pixel watch 3:sta josta olisi tulossa myös isompi koko, samalla uusi WearOS lupailee huomattavasti energiapihimpää järjestelmää joten akkukestojenkin pitäisi kasvaa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 373
Kukaan muu saanut nylonrannekkeella varustettua Watch Fit 3:sta? Tilasin ennakkoon DNA:lta toissasunnuntaina ja tämän viikon maanantaina aamulla laitoin kyselyä, että missä kestää. Siihenkin viestiin vastasivat eilen vasta uuden viestin jälkeen. Tosin eivät antaneet mitään aikataulua, kunhan kommentoivat, että on joo myöhässä ja ovat mahdollisesti yhteydessä myöhemmin. :bored:
Ei nyt nylon versio ole kyseessä, mutta laitoin puolisolle tilaukseen nahkarannekkeella olevan version ja ensin tuli viesti, että toimitukset alkavat 27.5 ja sitten pari päivää myöhemmin tuli tieto että paketti saadaan matkaan 5.7. Tämä tosin Elisalta, nähtävästi suoraan ei tullut tarjolle kuin noita silikonirannekkeella olevia versioita ja niistäkään ei kaikkia värejä.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 277
Tähän väliin kysymys vanhemmasta raudasta.
Saako vanhaa Pebble -älykelloa vielä toimimaan nykyisten Android -puhelimien kanssa? Virallinen tukihan on loppunut jo aikoja sitten. Ilmeisesti joku epävirallinen Rebble -sovellustuki löytyy? Onko tuosta kokemuksia?

EDIT: hyvin toimii Rebble ainakin Android 13 puhelimen kanssa ja vanha Pebble Classic -kello sai sillä uuden elämän. Vaihdoin Mi Band 5:n päivittäisessä käytössä Pebbleen. Menettää toki sykkeen ja askelten mittauksen, mutta eipä noilla mitään käyttöä ollut tähänkään asti (Pebbleen saa asennettua pedeometer appeja jos tarvetta on). Älykellon/aktiivisuusrannekkeen tärkein funktio on aina ollut itselle saapuvista puheluista hälyttäminen ja saapuneiden viestien lukeminen ilman puhelimen esille ottamista. Vanha Pebble suoriutuu noista mallikkaasti.
Ja Pebblen e-ink näytön luettavuus on kyllä ylivoimainen ulkona auringonpaisteessa.

IMG_20240610_082226.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 314
Mikähän olisi hyvä valinta, jos pitäisi pystyä seuraamaan pulssia ja tarvittaessa sydäntä, terveyden tilanteen takia? Eihän nuo tietenkään hirveän tarkkoja ole, mutta kyllä luulisi näkevän/huomauttavan jos pulssi tippuu alhaiseksi ja pumppu lyö huonosti/hitaasti.
Mielellään siro, eikä mikään jumalaton möykky ranteessa ja akkukin saisi kestää useamman päivän.

Tutkiskellut tuota Withings ScanWatch 2 hybridikelloa, mikä saattaisi olla toimiva tuohon. Onkohan noita miten tarjouksissa näkynyt?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 449

Kannattaa huomioida, että mitään automaattihälytystä tai seurantaa noissa kelloissa ei pääasiallisesti taida olla vaan kaikki taitaa vaatia manuaalisen käynnistyksen ja tietynlaisen kahden käden otteen kellosta, jotta mittaussignaali saadaan toimimaan. Soveltuu enemmän siihen kun tunnistat että sulla on syystä tai toisesta huono olo niin voit käynnistää itse mittauksen ja saada jonkinlaisen mittaustuloksen talteen. EKG-kelloja nyt ei muutenkaan ihan hirveästi ole. Itselle tulee mieleen lähinnä juurikin Withings, Samsung (EKG vaatii Samsungin puhelimen tai kikkailun modatulla softalla) ja Apple Watch.
 
Liittynyt
08.01.2021
Viestejä
19
Kukaan muu saanut nylonrannekkeella varustettua Watch Fit 3:sta? Tilasin ennakkoon DNA:lta toissasunnuntaina ja tämän viikon maanantaina aamulla laitoin kyselyä, että missä kestää. Siihenkin viestiin vastasivat eilen vasta uuden viestin jälkeen. Tosin eivät antaneet mitään aikataulua, kunhan kommentoivat, että on joo myöhässä ja ovat mahdollisesti yhteydessä myöhemmin. :bored:
Ei nyt nylon versio ole kyseessä, mutta laitoin puolisolle tilaukseen nahkarannekkeella olevan version ja ensin tuli viesti, että toimitukset alkavat 27.5 ja sitten pari päivää myöhemmin tuli tieto että paketti saadaan matkaan 5.7. Tämä tosin Elisalta, nähtävästi suoraan ei tullut tarjolle kuin noita silikonirannekkeella olevia versioita ja niistäkään ei kaikkia värejä.
Eilen oli mennyt lähetys vihdoin postiin ja saanen kellon maanantaina. Viimeinkin. Ei kyllä minkäälaisia pisteitä DNA:lle tiedotuksesta.
 
Liittynyt
21.01.2017
Viestejä
548
Huawei Watch Fit 3 tuli hankittua mustana ja silikonirannekkeella. Lähinnä gps:än takia tuli hankittua, kun aiemmassa aktiivisuusrannekkeessa ei sellaista ollut. Testien perusteella gps on ainakin puhelimen gps:ään verrattuna tarkka, eli tulee samaa tulosta. Askeleita tuntuu mittaavan hieman yläkanttiin, vaikka youtube-tesiten perusteella pitäs olla melko tarkka. iPhonen kanssa tulee hyvin imoitukset läpi kaikista softista ja hyvin toimi puheluun vastaaminenkin. Akkukesta on myös hyvä, vaikka gps:ää käyttää. Lajeja löytyy myös mukava määrä aina tikanheitosta napatanssiin. Tilasin ebaystä natoranneketta varten metalliset rannekeadapterit (liekö näitä olisi virallisiakin myynnissä?). Jatketaan testausta.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 277
Nyt muistankin miksi laitoin vuonna 2016 Pebblen naftaliiniin.
Ensimmäinen syy oli tietty että Fitbit osti Pebblen ja laittoi sen lihoiksi, jolloin virallinen tuki loppui.
Toinen syy oli, että näyttöön oli tullut ns. screen tearing ilmiötä.
Tänään oli sitä erityisen paljon, mutta YouTubesta löytyi ohjeet korjaamiseen. Loppui näytön repeilyt. Puolen tunnin homma kun korjasi näytön ja emolevyn välisen liittimen kontaktihäiriön.
 
Liittynyt
19.11.2020
Viestejä
33
Hakusessa olis Garmin Fenix 6X / 7X. Verkkiksessä olis 7X Solarilla 399e, DNA ja Telia 449€.

Uus malli tulossa syksyllä ilmeisesti? Ei vaan millään malttais odotella sinne asti.
 
Liittynyt
19.11.2019
Viestejä
10
Tuntuu olevan useammalla eri operaattorilla vaikeuksia älykellojen toimittamisessa. Tilasin 1½ kuukautta sitten Telialta Garmin Venu SQ 2 Music Editionin ja sitä odotellessa ehdin myös ennakkotilaamaan Elisalta Huawei Watch Fit 3:n (harmaa, nylonrannekkeella). Noh, sattuivat sitten molemmat saapumaan tänään. Melko heikosti oli tiedottamista Telialla ja Elisalla tilauksien etenemisestä ja chat-neuvojat antoivat aina erilaisia arvauksia tilauksen etenemisestä.

Nyt olisikin sitten päätettävä, että kumpi noista kelloista lähtee palautukseen.

Jos jollain sattuu löytymään kokemuksia em. kelloista, niin kuulisin mielelläni. Otan myös vastaan näkemyksiä siitä, että kumpi kelloista on parempi. Huawei oli muutaman kympi halvempi. Spotify offline houkuttaa erityisesti tuossa Garminissa, mutta Huawei on mielestäni huomattavasti tyylikkäämpi. Sykkeen- ja aktiivisuustasojen seuranta (myös GPS) ja unenseuranta (unen pituus) lähinnä kiinnostavat. Tietenkin muu terveysdata on kivaa lisää, vaikkakaan näiden luotettavuudelle en kovin paljoa painoarvoa anna.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
295

En nyt mitään järisyttävän yksityiskohtaista analyysiä osaa antaa, mutta itsellä on tuon venu 2:n perusmalli, ja ollut siihen todella tyytyväinen.

Yleensä itselle tulee elektroniikan kanssa vuodessa kyllästyminen ja pitää saada uutta, tähän olen vuodenkin jälkeen tyytyväinen. Jopa sen verran, että jos tämä hajoaa, todennäköisesti ostan garminin seuraavaksikin kelloksi.

Edellinen oli joku huawein malli, ja siitä jäi vähän lelumainen mielikuva, vaikka olikin samaa hintaluokkaa nykyisen kanssa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 908
Viestejä
4 272 747
Jäsenet
71 580
Uusin jäsen
Sabelli

Hinta.fi

Ylös Bottom