Älykellot

Liittynyt
18.04.2024
Viestejä
361
Galaxy Watch 5 Pro palautettu ja sain ostohinnan eli 407€ verran hyvitystä. Viimeiset kuukaudet ollut pelkkiä ongelmia tuon kanssa. Piti valita samasta liikkeestä suunnilleen saman hintainen kello tilalle, niin otin Garmin Venu 3S:n. Samsungia en uskalla enää ostaa ainakaan nykyisen OnePlussan puhelimen kaveriksi.

Nyt halusin kellolta erityisesti parempaa akkukestoa ja hieman pienempää kokoa. Joistakin älyominaisuuksistakin olin valmis tinkimään, kun niillä tulee leikittyä enää harvemmin. Ihan hyvältä tämä vaikuttaa, mutta paljon opeteltavaa on vielä.

Ehkä ainoa harmituksen aihe on ilmoitukset. Monista sovelluksista puuttuu sovelluksen kuvake kokonaan ja on vain geneerinen viesti-ikoni. Sama juttu oli aikanaan Huaweilla. Lisäksi ilmoitusten pyyhkäisy pois ei ole kovin sulavaa ja helppoa. Melkein järkevintä on pyyhkiä kännykästä ne pois.

Lisäksi mietin, miten saan lajeiksi maastopyöräilyn ja maastohiihdon kellon harjoituksiin. Maastopyöräily ratkesi lataamalla erillinen MTB-sovellus, joka vaikuttaa kattavalta. Tämä ilmestyi valmiiden aktiviteettien joukkoon. Myös XC-hiihdolle on kasa sovelluksia. Ilmeisesti nämä siis toimivat kellon aktiviteetteina ja kello osaa laskea kolmannen osapuolen sovelluksilla mitatut treenit myös aktiivisuuden ja kalorinkulutuksen kokonaisuuteen mukaan?
Mä aina sanon että sama valmistaja kellolle ja puhelimelle, niin välttyy suurilta ongelmilta.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
4 189
Mä aina sanon että sama valmistaja kellolle ja puhelimelle, niin välttyy suurilta ongelmilta.
Jep. Siltä vaikuttaa. Tai sitten esimerkiksi kellovalmistaja, joka ei valmista puhelimia ollenkaan, kuten juuri Garmin. Ei tarvitse miettiä seuraavaa puhelinta ostaessa, mikä kello on. Toki Applen puhelimilla ilmeisesti on joitakin rajoituksia näiden kanssa, mutta niitä en ostaisi muutenkaan.

Totuttelun ja opettelun jälkeen todella tyytyväinen kelloon. Akku tuntuu kestävän oikeasti sen 10 päivää, omasta terveydestä ja aktiviteeteista saa älyttömästi dataa ja tämä Venu 3S on niin mukavan siro ja huomaamaton ranteessa.
 
Mulla oli ennen huawei kello ja se toimi hyvin Huawein puhelimen kanssa, puhelin vaihtui samsungiin niin sekoilu alkoi ja ilmoitukset ei toiminut ja puolet ominaisuuksista katosi (esim. herätyskelloa en saanut kellosta sammutettua). Vaihdoin samsungin puhelimeen niin kaikki pelitti täydellisesti.

Toki nyt pixel 7a ja samsung kello toimii ihan hyvin yhteen, mutta haluaisin kyllä vaihtaa kellon sellaiseen missä akku kestäisi sen viikon.
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 223
Mä aina sanon että sama valmistaja kellolle ja puhelimelle, niin välttyy suurilta ongelmilta.
Höpöhöpö. Ei tuossa ole mitään ongelmaa ellei valmistaja (kuten samsung) ole rajannut jotain ominaisuuksia kuin vain omille puhelimilleen.

Etenkin WearOS kellojen kamssa ei dinällään ole mitään väliä kosla kaikki käyttävät samaa alustaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 965
Sitä mieltä kyllä että nämä kellot, esim Galaxy Watch(4 ennen nyt 6), tuskin oikein unimittauksessa osaavat erottaa sitä että nukkuuko oikeasti vai vain makaa sängyssä. Tosin miten voisivatkaan, ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 480

Oneplus watch 2 ja ohealth sovellus käytössä. Pitääköhän olla huolissaan.
Samat tuli täälläkin tänään. Oneplussan foorumeilta tosta löytyy threadejä (ainakin tämä ja tämä) jo vuonna 2021. Ilmeisesti ongelma liittyy OHealthin Google Fitin kanssa käyttämään kirjautumistapaan. Toki mitään hirveän virallista kommenttia tohon ei löydy mistään eli foorumistien arvailuja. Googletuksen perusteella samoja ongelmia ollut ilmeisesti muillakin kolmannen osapuolen sovelluksilla kuten Huawei Health ja FIIT. Ei tässä kai auta kuin odotella että joku korjaa jotain. Todennäköisesti Oneplussan heiniä. Googlehan on muutenkin noita Fitin rajapintoja alasajamassa vuoden päästä ja ilmeisesti siirtämässä kaiken terveysdatan integroimisen toimimaan Health Connectin kautta.

EDIT: itse asiassa tuon varoituksen jälkeenkin OHealth on onnistunut Health Connectin mukaan päivittämään Health Connectin kautta tietoja. Tarviikohan tota Google Fit integraatiota oikeasti mihinkään vs. Health Connect? Mulla on ollut kummatkin samaan aikaan päällä kun OHealth tota Google Fittiä jossain kohtaa erikseen mainosti.
 
Viimeksi muokattu:

No silloinhan siinä juuri on se ongelma kun valmistajat rajaa ominaisuuksia pois, siksi suosittelen saman valmistajan kelloa ja puhelinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 480
No silloinhan siinä juuri on se ongelma kun valmistajat rajaa ominaisuuksia pois, siksi suosittelen saman valmistajan kelloa ja puhelinta.
No joo mut on toi silti vähän ylimitoitettu suositus joka tappaa kaiken valinnanvaran kelloissa. Tuossa on paljon kellomallikohtaista varianssia ja kyllä esim. WearOS-pohjaiset kellot nyt pääasiassa ihan hyvin toimii oli Android-puhelimen valmistaja mikä tahansa. Itellä on ollut niin LG:n, Suunnon, Huawein, Samsungin kuin Oneplussan WearOS-pohjainen kello ja eri valmistajien puhelimia niiden kanssa käytössä. Ainut todellinen puute on ollut juurikin Samsungin EKG-ominaisuus, jonka tiedostin jo ostaessa ja senkin olisi halutessaan saanut virittämällä käyttöön mutten koskaan jaksanut kokeilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 480
Sitä mieltä kyllä että nämä kellot, esim Galaxy Watch(4 ennen nyt 6), tuskin oikein unimittauksessa osaavat erottaa sitä että nukkuuko oikeasti vai vain makaa sängyssä. Tosin miten voisivatkaan, ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna.
Noh onneksi tätä ei tarvitse jättää maalaisjärjen tai mielipiteen varaan kun näitä on oikeasti testattukin. Samalla maalaisjärjellä voisi todeta että varmaan kaikki kellon sensorilogiikat ovat turhia. Se on totta että nukkumisen analysointi ei ole täydellistä, välillä tulee kummallisia tuloksia ja kaikki toteutukset ovat jollain tasolla valistuneita arvauksia mutta osuus se tarkkuus nyt pääasiassa 60%-90% väliin ja voittaa varmasti omat muistelut unenlaadusta pidemmällä aikavälillä.

EDIT: jaah nyt ku luin paremmin ajatuksella niin tarkoititko nyt vain tarkkuutta kevyen unen ja makaamisen välillä etkä niinkään koko unenlaadun analysointia? Se on totta että se on selvästi haastavin olosuhde. Sekin on jollain tasolla tunnistettavissa esim. sykedatan perusteella etenkin jos maatessa tekee jotain muuta kuten katsoo vaikka televisiota mut jos pelkästään makaat sängyllä tekemättä mitään niin onhan se kieltämättä melkoista nopanheittoa oletko hereillä vai kevyessä unessa. Sitä olen joskus miettinyt käytetäänköhän noissa myös äänidataa eli ympäristömelua hyväksi. Kyllä tossakin kuitenkin noi parhaat mallit näyttää pääsevän jopa 90% tarkkuuteen mutta jotkut sitten jää johonkin 30%.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 965
Monesti kuitenkin "nukkuminen" menee siihen ettei sitten lopuksi nuku lainkaan sinä 4-5h aikana mitä siihen olisi mahdollisuus, kun ei siis nukahda vaikka kuinka makaa. Toki sanoohan ne että siitäkin jotain hyötyä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 191
Höpöhöpö. Ei tuossa ole mitään ongelmaa ellei valmistaja (kuten samsung) ole rajannut jotain ominaisuuksia kuin vain omille puhelimilleen.

Etenkin WearOS kellojen kamssa ei dinällään ole mitään väliä kosla kaikki käyttävät samaa alustaa.
Samsungin rajoitukset on onneksi helppo kiertää. Nm. Pixel käytössä ja kaikki Galaxy Watch 6:n ominaisuudet toimii.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 156
Samsungin rajoitukset on onneksi helppo kiertää. Nm. Pixel käytössä ja kaikki Galaxy Watch 6:n ominaisuudet toimii.
Sama täällä, mutta on siinä jonkin verran säätämistä että saa ne kaikki ominaisuudet toimimaan (verenpainemittaus ja EKG ja olikohan jotain muitakin) . Ja sitten kun tulee jotain päivityksiä, niin pitää säätää taas uudelleen. Vertautuu prosessina melkein johonkin simppelin custom rommin asentamiseen.

Henkilökohtaisesti en ole niitä ominaisuuksia edes tarvinnut kuin lähinnä testin vuoksi, mutta pitäähän ne silti olla, jos vaikka joskus tarvitsisi. :D
 
Joo on siinä jonkin verran säätämistä ja ennen kaikkea joutuu jonkin verran opettelemaan. Mutta kunhan homma tulee tutuksi, niin päivittäminen menee onneksi helposti ja apuna on varsin hyvä työkalu.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
4 189
Itsellä ei ollut OnePlussan ja Samsungin kellon välillä niin väliä, toimiiko EKG ja verenpaine. Ehkä herätyskellon synkronoinnin puute harmitti. Sen sijaan isona ongelmana oli Samsungin sovelluksen toimiminen OnePlussalla.

Sovelluksessa oli ärsyttävä bugi, joka aukoi sitä jatkuvasti näytölle. Esimerkiksi kameralla kuvattaessa näytölle saaattoi yhtäkkiä pamahtaa Wearable esiin. Lisäksi puhelin poisti jatkuvasti Galaxy Watch 5 Managerilta oikeuksia ilmoituksille ja yhteys kelloon katkeili, vaikka kello kävi kahdesti huollossa. Lopulta puhelimen akkukesto parantui huomattavasti ja näyttöaikaa tuli varmaan tunti lisää, kun vaihdoin Garminin kelloon. Samsungin ohjelmat söivät selvästi akkua.

Vanha Galaxy Watch 2 Active oli huollon ajan käytössä ja sillä ei ollut samoja ongelmia. Ongelmat vaikuttivat olevan Galaxy Watch 5 Managerissa. En siis voi missään nimessä suositella OnePlus 11 ja Galaxy Watch 5 Pro -yhdistelmää. Itse en saanut ainakaan toimimaan kelvollisesti, vaikka mitä yritti.
 
Liittynyt
01.10.2019
Viestejä
302
Suosituksia kelloista? Budjettitoive jossain 3-500€, mutta mikäli se insinöörimäinen laatu-hinta optimi käyttötarkoitukselle on jossain muualla, niin sitten sen hintaista. Kännykkä ekosysteemi on atm Apple, jos se vaikuttaa valintaan.

Pääasiallinen käyttö päivittäinen liikuntamittaus, ja potentiaalisesti musiikin/tms kuuntelu (luulisin urheilukäyttöön suunnitelluista kelloista löytyvän ilman kännykkää toimivia laitteita olevan?), tätä en tiedä kun en ole aiemmin omistanut kuin tyhmiä kelloja/sykemittareita.
Tulisi käyttöön arkena, eli taktisimmat/paksuimmat ja painavimmat jäävät pois mietinnästä ellei vaihtoehtoja ole.

Toiveet/arvostuksen kohteet, ei ehkä prioriteettijärjestyksessä:
- sykkeenmittaus, unenlaatu mittaus plussaa. sykevyön mahdollisuus on +.
- hyvä näyttö (amoled?), mukava ranneke, ei liian iso koko.
- kalenteri+herätyskello sun muut äly-notifikaatio asiat
- minimissään 2vko akunkesto yllä olevalla käytöllä, suuri preferenssi kuukauden tai enemmän kestäviin laitteisiin (onko sellaisia? xd). vain päiviä kestävät laitteet eivät kiinnosta pätkääkään, ellei siihen ole todella hyvää syytä, esim jos vain Apple Watch toimii hyvin iPhonen kanssa.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 603

Apple Watch tosiaan iPhonen kanssa mahtava. Pitää ladata miltei päivittäin mutta itse ainakin käyn 1-2 kertaa päivässä suihkussa jolloin kellon ottaisin muutenkin pois ranteesta jotta ranne puhdistuu ja saa kosteuspyyhkeellä puhdistetua kellon (hikiliikun paljon joten muuten kello ja ranne alkaa haista pahasti ja ihokin menemään huonoksi. Series 8 maksaa 389€ ja on todella hyvä kello. Minulla on nyt ollut kohta 4 vuota tämä Series 6 ja ei voi kun olla tyytyväinen. Kaikki ominaisuudet löytyy ja kellon softa ja toimivuus on todella hyvä toisin kuin monissa muissa kelloissa ja tämä saa jatkuvasti päivityksiä. Älykello Apple Watch Series 8 GPS, 41 mm punainen alumiinikuori punaisella urheilurannekkeella - Tavallinen / MNP73UL/A, alhainen hinta - BIGBOX.FI ja tässä sitten tämä Cellural malli jos halut verkossa olla ilman kännykkää Apple Watch Series 8 GPS + Cellular 45 mm Alumiini - Elisa - Verkkokauppa
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 223
vain päiviä kestävät laitteet eivät kiinnosta pätkääkään, ellei siihen ole todella hyvää syytä, esim jos vain Apple Watch toimii hyvin iPhonen kanssa.
Jos nyt luetaan se koko postaus kuitenkin ensin.

Mitä tulee itse kysymykseen niin jos haluaa Apple Watchin ja ei halua latailla päivittäin niin ainoa vaihtoehto on Apple Watch Ultra (joko 1.gen tai 2.gen). Ekaa generaatiota löytynee vähän käytettynäkin varmaan foorumeilta tai jos sattuu joku tarjous eteen.

Jos kuitenkin treenihommelit on tärkeämpiä niin suosittelen kääntämään katsetta Garminin suuntaan, esim Fenix sarja. Saa hyvän urheilukellon jossa myös kohtuulliset älykelloominaisuudet mukana. Akkukesto on ominaisuuksista riippuen yli viikon.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 139
Suosituksia kelloista? Budjettitoive jossain 3-500€, mutta mikäli se insinöörimäinen laatu-hinta optimi käyttötarkoitukselle on jossain muualla, niin sitten sen hintaista. Kännykkä ekosysteemi on atm Apple, jos se vaikuttaa valintaan.

Pääasiallinen käyttö päivittäinen liikuntamittaus, ja potentiaalisesti musiikin/tms kuuntelu (luulisin urheilukäyttöön suunnitelluista kelloista löytyvän ilman kännykkää toimivia laitteita olevan?), tätä en tiedä kun en ole aiemmin omistanut kuin tyhmiä kelloja/sykemittareita.
Tulisi käyttöön arkena, eli taktisimmat/paksuimmat ja painavimmat jäävät pois mietinnästä ellei vaihtoehtoja ole.

Toiveet/arvostuksen kohteet, ei ehkä prioriteettijärjestyksessä:
- sykkeenmittaus, unenlaatu mittaus plussaa. sykevyön mahdollisuus on +.
- hyvä näyttö (amoled?), mukava ranneke, ei liian iso koko.
- kalenteri+herätyskello sun muut äly-notifikaatio asiat
- minimissään 2vko akunkesto yllä olevalla käytöllä, suuri preferenssi kuukauden tai enemmän kestäviin laitteisiin (onko sellaisia? xd). vain päiviä kestävät laitteet eivät kiinnosta pätkääkään, ellei siihen ole todella hyvää syytä, esim jos vain Apple Watch toimii hyvin iPhonen kanssa.
Tsekkaapa Garminilta Instinct 2S/2/2X-mallit, niissä on Fenix/Epix-sarjan terävin kärki treeniominaisuuksista mutta mustavalkonäyttö ilman kosketustoimintoja sekä todella pitkä akunkesto, saatavana on kolme eri kokoa ja kaikki aurinkolatauksella sekä ilman. Notifikaatioissa on muutamia template-vastausmahdollisuuksia mutta ei sen ihmeempiä älyominaisuuksia. Väreinä löytyy niin pirtsakkaa kuin perustylsää ja camoakin.

EDIT: Musiikin kuuntelutoimintoa tuossa ei taida olla erikseen, ellet sitten kanna älypuhelinta myös mukanasi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 092
Mä aina sanon että sama valmistaja kellolle ja puhelimelle, niin välttyy suurilta ongelmilta.
Applen luuri ja toinen huawein kello menossa ilman mitään ongelmia. Muuten apple watch olisi valinta, mutta reilun viikon akunkestosta ei pysty hevillä perustelemaan vuorokauden akunkestoon siirtymiseen.
 
Liittynyt
01.10.2019
Viestejä
302
Koska itselläni ei ole kokemusta näistä laitteista, niin en ole varma mitä ominaisuuksia arvostaisin paljon ja näin ollen eos onko täysverinen älylaite tarpeen, tai kuinka paljon akkukestoa olisin valmis uhraamaan näiden ominaisuuksien takia.

Arvostan kyllä Applen laitteiden pitkäikäisyyttä (aiempi puhelin oli n. 8vuotta iPhone 6s ja olisi toiminut vieläkin hyvin ellei akku olisi pettänyt, ja iPad gen2 edelleen luku käytössä yli 10v vanhana) ja sikäli niistä olisin valmis maksamaan jos akkukesto ei olisi mielestäni ala-arvoista vs kilpailijat watcheissa.

Malleja on suhteellisen paljon eikä ummikkona ole oikein käsitystä mistä katsella tarjouksia, mutta nyt tiedän mitä tarkastella enemmän. Kiitos suosituksista!
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 603
Jos nyt luetaan se koko postaus kuitenkin ensin.
Luin kyllä ja siksi juuri kirjoitinkin "Niin heti mainitsin tuosta akusa juurikin tuon takia " Pitää ladata miltei päivittäin mutta itse ainakin käyn 1-2 kertaa päivässä suihkussa jolloin kellon ottaisin muutenkin pois ranteesta jotta ranne puhdistuu ja saa kosteuspyyhkeellä puhdistetua kellon (hikiliikun paljon joten muuten kello ja ranne alkaa haista pahasti ja ihokin menemään huonoksi. "
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 603
@Sagan

[/QUOTE]Luin kyllä koko tekstin ja siksi heti mainitsin tuosta akusta juurikin tuon takia " Pitää ladata miltei päivittäin mutta itse ainakin käyn 1-2 kertaa päivässä suihkussa jolloin kellon ottaisin muutenkin pois ranteesta jotta ranne puhdistuu ja saa kosteuspyyhkeellä puhdistetua kellon (hikiliikun paljon joten muuten kello ja ranne alkaa haista pahasti ja ihokin menemään huonoksi. "
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 603
Koska itselläni ei ole kokemusta näistä laitteista, niin en ole varma mitä ominaisuuksia arvostaisin paljon ja näin ollen eos onko täysverinen älylaite tarpeen, tai kuinka paljon akkukestoa olisin valmis uhraamaan näiden ominaisuuksien takia.

Arvostan kyllä Applen laitteiden pitkäikäisyyttä (aiempi puhelin oli n. 8vuotta iPhone 6s ja olisi toiminut vieläkin hyvin ellei akku olisi pettänyt, ja iPad gen2 edelleen luku käytössä yli 10v vanhana) ja sikäli niistä olisin valmis maksamaan jos akkukesto ei olisi mielestäni ala-arvoista vs kilpailijat watcheissa.

Malleja on suhteellisen paljon eikä ummikkona ole oikein käsitystä mistä katsella tarjouksia, mutta nyt tiedän mitä tarkastella enemmän. Kiitos suosituksista!
Oikeissa älykelloissa kuten Apple Watch ja Samsung Galaxy Watch ladata joutuu tosiaan päivittäin tai ainakin miltei päivittäin koska ne on oikeita älykelloja joihin voi ladata sovelluksia jne. Mutta tosiaan ei tuo akun lataus ole ongelma jos käy päivittäin suihkussa.
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 223
Luin kyllä ja siksi juuri kirjoitinkin "Niin heti mainitsin tuosta akusa juurikin tuon takia " Pitää ladata miltei päivittäin mutta itse ainakin käyn 1-2 kertaa päivässä suihkussa jolloin kellon ottaisin muutenkin pois ranteesta jotta ranne puhdistuu ja saa kosteuspyyhkeellä puhdistetua kellon (hikiliikun paljon joten muuten kello ja ranne alkaa haista pahasti ja ihokin menemään huonoksi. "
Se olikin tuohon ylempään viestiin tarkoitettu, ei sinulle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
71
Suosituksia kelloista?
Mainitun Fenixin lisäksi Garminilta löytyy pidemmällä akkukestolla esim. Forerunner 265 (enemmän urheilu + juoksu, training readiness, PacePro yms.) tai Venu3 (enemmän älykello, löytyy myös mikki / kaiutin puheluihin, vähän parempi näytön resoluutio, uudempi Elevate v5 sensori). Löytyy myös pienemmät S - mallit.
Tai Forerunner 965, josta löytyy kartat ja parempi akkukesto, ja enemmän muistia musiikille (32GB), mutta hinta jo yli 500e.

Garminin unenseuranta tosin aika kuraa ainakin omien kokemusten perusteella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 480
Koska itselläni ei ole kokemusta näistä laitteista, niin en ole varma mitä ominaisuuksia arvostaisin paljon ja näin ollen eos onko täysverinen älylaite tarpeen, tai kuinka paljon akkukestoa olisin valmis uhraamaan näiden ominaisuuksien takia.

Arvostan kyllä Applen laitteiden pitkäikäisyyttä (aiempi puhelin oli n. 8vuotta iPhone 6s ja olisi toiminut vieläkin hyvin ellei akku olisi pettänyt, ja iPad gen2 edelleen luku käytössä yli 10v vanhana) ja sikäli niistä olisin valmis maksamaan jos akkukesto ei olisi mielestäni ala-arvoista vs kilpailijat watcheissa.

Malleja on suhteellisen paljon eikä ummikkona ole oikein käsitystä mistä katsella tarjouksia, mutta nyt tiedän mitä tarkastella enemmän. Kiitos suosituksista!
Niin tää nyt on vähän kuinka hardcore urheilija olet eli kuinka paljon urheilun ehdoilla suunniteltua kelloa ja päivien akkukestoa arvostat vs. Applen heikompi akkukesto mutta muuhunkin kuin urheiluun suunnitellut sovellukset, älykkyys ja yhteispeli Applen ekosysteemissä. Noista nyt löytyy yhtä sun toista vertailuvideoo netistä mutta esim. Shervin Shares on tehnyt Garminin urheilukellon ja Apple Watchin välillä tämmöisen hieman epätieteellisen vertailun maraton harjoittelijan näkökulmasta eli liikunnallisia toiminnallisuuksia painottaen vuoden rinnakkaiskäyttökokemuksen perusteella:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 480

Oneplus watch 2 ja ohealth sovellus käytössä. Pitääköhän olla huolissaan.
Samat tuli täälläkin tänään. Oneplussan foorumeilta tosta löytyy threadejä (ainakin tämä ja tämä) jo vuonna 2021. Ilmeisesti ongelma liittyy OHealthin Google Fitin kanssa käyttämään kirjautumistapaan. Toki mitään hirveän virallista kommenttia tohon ei löydy mistään eli foorumistien arvailuja. Googletuksen perusteella samoja ongelmia ollut ilmeisesti muillakin kolmannen osapuolen sovelluksilla kuten Huawei Health ja FIIT. Ei tässä kai auta kuin odotella että joku korjaa jotain. Todennäköisesti Oneplussan heiniä. Googlehan on muutenkin noita Fitin rajapintoja alasajamassa vuoden päästä ja ilmeisesti siirtämässä kaiken terveysdatan integroimisen toimimaan Health Connectin kautta.

EDIT: itse asiassa tuon varoituksen jälkeenkin OHealth on onnistunut Health Connectin mukaan päivittämään Health Connectin kautta tietoja. Tarviikohan tota Google Fit integraatiota oikeasti mihinkään vs. Health Connect? Mulla on ollut kummatkin samaan aikaan päällä kun OHealth tota Google Fittiä jossain kohtaa erikseen mainosti.
Android Authority oli muuten saanut tähän virallisenkin kommentin eli liittyy tuohon Google Fit rajapinnan kirjautumisongelmaan ja rajapinnan alasajamiseen ja OHealthin uusimmassa versiossa koko Google Fit integraatio on korvattu ilmoituksella sen alasajosta ja korvaamisesta Health Connectilla:

We are aware of this issue and have initially confirmed that it is related to the verification of the Google Fit API.

According to Google’s official statement, the Google Fit API will end in May 2024, and recommended the use of alternative Health Connect.

OHealth has cooperated with Google to complete the migration to Health Connect. If you need to share data to Google Fit, please allow OHealth to write data to Health Connect in OHealth’s “Personal Center – Data Sharing – Health Connect” and allow Google Fit to read data from Health Connect.

Google Fit APIs end of service overview | Android health & fitness | Android Developers

We have investigated internally and determined that the root cause of the pop up was a technical failure in the verification process between OHealth and Google Fit due to a configuration change in the background of the OHealth App in relation to Google Fit.

This issue can be resolved by updating your OHealth app to the latest version available on Google Play Store.

Rest assured; our users’ privacy remains of utmost importance to us. And we devote our best efforts to drive robust data security measures in order to ensure protection of our users’ data and compliance with applicable laws.
 
Liittynyt
11.04.2022
Viestejä
169
Tsekkaapa Garminilta Instinct 2S/2/2X-mallit, niissä on Fenix/Epix-sarjan terävin kärki treeniominaisuuksista mutta mustavalkonäyttö ilman kosketustoimintoja sekä todella pitkä akunkesto, saatavana on kolme eri kokoa ja kaikki aurinkolatauksella sekä ilman. Notifikaatioissa on muutamia template-vastausmahdollisuuksia mutta ei sen ihmeempiä älyominaisuuksia. Väreinä löytyy niin pirtsakkaa kuin perustylsää ja camoakin.
Voin nyt yli puolen vuoden kokemuksella vahvistaa tuon akkukeston Garmin Instinct 2X solarissa, se on nimittäin aika mahtava. Olen ottanut tavaksi ladata kellon aina joka kuukauden 1. päivä tarvitsi se sitä tai ei jotta saan helpohkoa tilastoa. Talvikuukausina kun aurinko ja ulkoilu olivat vähäisempää niin akku näytti usein 10-12 päivää jäljellä kuunvaihteessa. Tällä hetkellä kello sanoo 33 päivää ja 80% jäljellä, latasin sen 1.5. Osan ajasta näyttää tuota ääretön -merkkiä koska olen ollut paljon ulkona auringossa, joten kertyneet aurinkotunnit (lux hours vai mikälie) on ollut 150-200 per päivä. Suurin ongelma latauksessa onkin löytää se saakelin proprietaryliittimellä oleva piuha kuukauden välein (usb-c olisi ollut kiva).

Asetukset ovat aika normaalit; bluetooth ja sykemittaus aina pällä mutta happitason mittaan vain manuaalisesti, gps on päällä vain jotain aktiviteettia harrastaessa (aika vähän sellaista tosin viimeaikoina). Taustavalo 10%. Kellotaulu on hieman modattu mutta ei mikään extreme, vain tärkeimmät näkyvissä ja sekunnit poissa päältä kunnes kättä heiluttaa tai painaa taustavalonappia.
 
Liittynyt
26.11.2016
Viestejä
42
Tuli hommattua tuossa ensimmäiseksi kelloksi Samsung Galaxy 5 Pro. Tämähän sopii uimiseenkin, mutta onko kellään kokemuksia mitenkä takuu pelaa uimisen kanssa? Meneekö omaan piikkiin, jos tulee vesivaurio?
 
Siinähän on uinnin seuranta yhtenä toimintona Samsung Healthissa, niin vähän kuulostaisi oudolta jos takuu raukeaisi uimisen vuoksi.
 
Liittynyt
30.08.2020
Viestejä
304
Tuli hommattua tuossa ensimmäiseksi kelloksi Samsung Galaxy 5 Pro. Tämähän sopii uimiseenkin, mutta onko kellään kokemuksia mitenkä takuu pelaa uimisen kanssa? Meneekö omaan piikkiin, jos tulee vesivaurio?
Tuolla määritetty tuo vedessä käyttäminen sivulla 121-122

• Voit käyttää tätä laitetta uidessasi altaassa tai meressä, jos vesi ei ole syvää.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
150
Muistaa vaan sitten, ettei mee saunaan sen kanssa. Itsellä hajos Active 2, kun saunassa liimaukset pehmeni ja altaassa sit hörppäsi vettä.
 
Liittynyt
07.07.2022
Viestejä
27
Terrve, nyt tarvis hieman jeesiä kellon valinnassa. Urheilun sekä terveyden seurantaan pääsääntöisesti tulossa, juoksua sekä pallopelejä suhteellisen aktiivisesti tulee harrasteltua. Budjetti aikalailla maksimissaan 350e ja puhelimena toimii Iphone. Ulkonäöllisesti ei nyt hirveitä vaatimuksia kunhan kelloa nyt voisi pääpiirteittäin pitää kaikkialla. Hyvä olisi myös kun päätetyötä tekee, että kello osaisi huikata esimerkiksi kun tauon paikka olisi. Nuita garmineita hiukan kurkkinut mutta valikoimat on niin laajoja..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 191
Muistaa vaan sitten, ettei mee saunaan sen kanssa. Itsellä hajos Active 2, kun saunassa liimaukset pehmeni ja altaassa sit hörppäsi vettä.
Itse olen saunassa käydessä pitänyt toista kättä kellon lasin päällä niin ei pääse lämpenemään liikaa.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
716
Terrve, nyt tarvis hieman jeesiä kellon valinnassa. Urheilun sekä terveyden seurantaan pääsääntöisesti tulossa, juoksua sekä pallopelejä suhteellisen aktiivisesti tulee harrasteltua. Budjetti aikalailla maksimissaan 350e ja puhelimena toimii Iphone. Ulkonäöllisesti ei nyt hirveitä vaatimuksia kunhan kelloa nyt voisi pääpiirteittäin pitää kaikkialla. Hyvä olisi myös kun päätetyötä tekee, että kello osaisi huikata esimerkiksi kun tauon paikka olisi. Nuita garmineita hiukan kurkkinut mutta valikoimat on niin laajoja..
Olisi yksi Apple Watch S8 hyllyssä ylimääräisenä, vuoden käytin ja toisen vuoden ollut hyllyllä kun halvalla sain Ultra 2 mallin. Akku noissa kaikissa on luokkaa surkea, mutta muutenhan ne toimivat kuin ajatus iphonen kanssa yhteen.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
885
Itse tässä olen aikeissa ostaa uutta kelloa ticwatch 3 pron:n tilalle. Näyttäisin kallistuvan Oneplus Watch 2:een, nyt kun sekin näyttäisi olevan ihan ok tarjouksessa (269€). Mielestäni ticwatch meni huonompaan suuntaan, kun siihen tuli se kauan odotettu päivitys.
 
Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
127
Suosituksia uuteen treenikelloon. Pitää olla kestävä näytön suhteen, hihna pikkaisen elastinen ja sellainen joka ei aiheuta ihottumaa. Veden- ja pölynkestävä, mieluiten myös iskunkestävä.

Rannemittaus ja mahdollisuus saada myös sykevyö kiinni (Polar H10{bt+ant+}). Lähinnä aktiivisuuden/ kuntosalin/pyöräilyn/kävelyn seurantaan. Mitä enemmän turhaa dataa saa irti, niin sen parempi.

Nykyinen kello Polar Vantage M toiminut käytännössä julkaisusta asti, mutta nyt alkaa olla näyttö niin naarmuinen, että joutaa veke. Varmaan myös tuo rannemittaus on uusissa kelloissa parempi. Hintahaarukka 200-300€ luokkaa, aina voi vähän venyä.
 
Liittynyt
30.08.2020
Viestejä
304
Tuohon edelliseen kysymykseen liittyen tuli mieleen, että milainen homma teidän mielestä on siirtyä eri valmistajan kelloa käyttämään? Siellä on kuitenkin erilaisia tapoja mitata ja seurata suorituksia ja kehoa. Itsellä kokemusta vain Garminista, mutta en haluaisi sitoutua liikaa yhteen valmistajaan. Nykyinen Garmin Fenix 6 menee vielä luultavasti pitkään ja olen ollut tyytyväinen, mutta ehkä olen hieman sitoutumiskammoinen :) (Vaikka olenkin naimisissa, tai ehkä juuri siksi)
 
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
48
Ostin Samsung Watch6:sen 44mm LTE version ja otin siihen kaveriksi 5 Megan rinnakkaisliittymän Elisalta. Puhelimena Samsung A52. Itselle pääasiallinen käyttö on podcastien / musiikin kuuntelu lenkeillä kesällä, kun en jaksa pitää isoa puhelimen rotiskoa mukana. Oma urheilu on sen vertaa harrastetasoa, ettei pulssin tarkkuudella ole ihan niin suurta merkitystä, kuhan näyttää suurin piirtein sinne päin. Unenseurantakaan ei niin älyttömästi kiinnosta, ja ajattelin, että voin huoletta ladata kellon yöllä. Eli siis sensorien keksinkertaisuus on tunnistettu ennen hankintapäätöstä.

Kello toimii käyttötarkoituksessaan ihan mainiosti. Jouduin tosin vaihtamaan Tidalin pois Spotifyyn kun Tidalissa ei ollut appia saatavissa. Appeja on muutenkin kyllä todella heikosti saatavilla, aika harvasta puhelimessa käytetystä apista on kellolle vastaava olemassa. Jos joku osaa vinkata jotain top 5 hyödyllisimpiä appeja puhelimeen ni mielellään vinkkejä otetaan vastaan. Toki olen jo paljon googletellut.

Joku ihme ongelmakin löytyi heti ekalla käyttöviikolla, kello ja puhelin lopetti keskustelunsa keskenään kun jossain vaiheessa käytin puhelimessa bluetooth yhteyttä pois päältä. Millään ei enää saanut yhteyttä palautettua ja kello piti resetoida. Nyt ei näköjään anna puhelimesta asentaa appeja kelloon kun väittää yhteysvirhettä (puhelimesta suoraan toimii ok). Ensivaikutelma on sellainen, että onhan nämä vehkeet vielä ehkä aika kehitysvaiheessa jos puhelimiin vertaa.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
885
Ompas vaikea tehdä päätöstä Galaxy Watch 6 ja Oneplus Watch 2:n välillä. Oneplussan akkukesto houkuttelisi, kun taas samsungissa enemmän sensoreita ja oma puhelin on samsung.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 414
Ompas vaikea tehdä päätöstä Galaxy Watch 6 ja Oneplus Watch 2:n välillä. Oneplussan akkukesto houkuttelisi, kun taas samsungissa enemmän sensoreita ja oma puhelin on samsung.
Jos käyt vähintään 3 päivän välein pesulla ja laitat kellon aina pesun ajaksi laturiin niin akku riittää koko ajan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 732
Eikö ihminen saa olla tavoitettavissa vaikka ei olisi töissä?
Itsellä älykello palvelee omaan puhelimeen liitettynä "viestikanavana". Todella kätevää kun voi helposti katsoa vaatiiko puhelimeen tullut viesti nopeaa reagointia vai ei, samanlaiset "turhakkeet" löytyy myös muilta perheenjäseniltä ja palaute on ollut pelkästään positiivista... toki nuo on ohjelmoitu jokaisella omien mieltymysten mukaan ja "viestitulva" ei häiritse kun/jos niin haluaa.
Ei tulisi mieleenkään liittää mitään työpuhelinta omassa ranteessa olevaan älykelloon...
En muutakaan ketjua keksinyt, niin vastaan tänne.

Mielestäni tuo "aina tavoitettavissa" ei ole yleishyödyllinen ominaisuus, mutta jos on pieniä lapsia tai akuutteja perheasioita, niin näen kyllä hyödyn. Itse en kestäisi, että esim. työasiat tulisi koko ajan kelloon, joka pakottaa reagoimaan. Lisäksi menee keskittyminen, kun kello ilmoittaa itsestään.

Kertakaikkiaan en itse halua ja pidän näitä turhakkeina. Töissä, jos olisi mahdollista, minulla oli lankapuhelin ja soittajilla olisi syytä olla tärkeää asiaa :)
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 673

Kyllä tätä olisi voinut jatkaa siellä alkuperäisessä ketjussa. Vaikuttaa myös enemmän väittelyltä tai vähintään erilaisilta mielipiteiltä tämä asia.

Lisäksi tämä ei tuo mitään hyödyllistä asiaa tähän ketjuun.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 156
Jos käyt vähintään 3 päivän välein pesulla ja laitat kellon aina pesun ajaksi laturiin niin akku riittää koko ajan.
No jaa, riippuu käytöstä ja asetuksista. Ei siinä minulla ole akku koskaan kestänyt yli kahta vuorokautta, jos käyttää päivittäin jotain sporttiseurantaa (minulla siellä on yleensä 1h kävely/pyöräily gps:n kanssa ja lisäksi 1-2h kuntosalilla ilman paikannusta). Lisäksi minulla on käytössä "always on display" (himmennetyllä mustavalkoteemalla), kun ei näyttö kuitenkaan aina herää pienellä ranteen heilautuksella ja tykkään, että rannekellosta kuitenkin näkee ajan halutessaan ilman ylimääräistä viuhtomista. Tämä ei ole ollut minulla kuitenkaan ongelma, kun kello on puhelimen kanssa samassa langattomassa lataustelakassa joka yö.

Jos tuohon lisäisi vielä jotain uniseurantaa ja muita mittauksia, niin ei se akku kestäisi kuin vuorokauden. Mainio vekotin silti, kunhan tiedostaa rajoitteet.
 
AOD-turhake pois niin akku riittää hyvin 3 päivää, vaikka olisi urheilua. Tai sitten yksilöissä on isoja eroja.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
247 903
Viestejä
4 321 412
Jäsenet
72 129
Uusin jäsen
niskatsu

Hinta.fi

Ylös Bottom