3D-tulostaminen

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Koska tuore foorumi, niin pääsee tällaisia yleisketjuja aloittamaan. Oujea.

Mikä mahtaa olla vikana, kun tuloste irtoaa alustasta. Ei heti alussa, mutta pidemmän tulostuksen aikana nurkka kaareutuu irti. Tulostuspää sen painaa kohdalla ollessaan takaisin pintaan, ja seurauksena kyseisessä nurkassa kerrokset tulevat kuin puristuksiin.

Sama ongelma, vaikka ottaisin "extra adhesion" ominaisuuden käyttöön, joka siis tulostaa isomman "lautan", jonka päälle vasta itse työtä.

Ja printterihän on Felix Pro 1, jos sillä jotain merkitystä on. Muovi on mustaa PLA:ta. Sillä varmaan onkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
Minkälainen alusta on? Itse hieron lasialustan päälle PLA:ta tulostaessa tuollaista liimapuikkoa. Sillä saa tulosteen hyvin tarttumaan tulostusalustaan. Kamalaa tuskaa ei irroituskaan tuota, jos antaa kappaleen jäähtyä ennen irroitusta. Liima on vesiliukoista, eli sen voi sitten lopuksi vielä vedellä putsailla pois. Lisäksi jos tulostuslämpötila on liian alhainen, voi tarttuminen olla liian heikkoa. Tuon kuvailemasi brimin tulostus minulla on kyllä auttanut noissa tarttumisongelmissa. http://manual.slic3r.org/expert-mode/skirt
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
127
Jotain kiinnikeainetta alustalle. Liimapuikko ihan hyvä myös hiuslakka käy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
524
Sisältyykö 3D tulostimet tähän ketjuun :btooth: Saako 1k hintaluokasta käypää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Mikä mahtaa olla vikana, kun tuloste irtoaa alustasta. Ei heti alussa, mutta pidemmän tulostuksen aikana nurkka kaareutuu irti.
Tuota aiheuttaa tulostus materiaalin kutistuminen jäähtyessään. PLA:ssa se ei ole aivan yhtä paha ongelma kuin esim.ABS:ssa. Tulostus lämpötilan nosto ja myös tulostus alustan lämpöjen nosto, auttavat tiettyyn pisteeseen asti ongelmaa.
Itse tulostan PLA:n normi maalarinteipille, jota olen hiukan karhentannu 120 hiomapaprulla. Jos vieläkin swarppailee niin sit liimapuikolla apua.

Sisältyykö 3D tulostimet tähän ketjuun :btooth: Saako 1k hintaluokasta käypää?
Jos osaat rakentaa hiukan paremmin kuin keskiverto peukalon pyörittäjä, saat tonnilla helposti laitteen, joka kykenee tulostamaa lähes mitä tahansa filamenttia.
Omaan tulostimeen olen laittanut noin 500€ kiinni, miinus filamentit. Nyt se tulostaa mitä haluan hiilikuidusta/ABS/PLA yms. Seuraavaksi kokeilen polykarbonaattia.
Tarvittaessa saan tulostuspäästä 400.c lämpöjä irti. Teräs-suuttimen avulla myös metalli filamenttejä vois joskus kokeilla.

Toki jos haluat kaiken valmiina löytyy esim. prusasta valmiiksi koottuja tulostimia tonnin alta. Maksat useamman satasen pelkästä kokoamisesta, siinä tilanteessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Alusta on lämmitetty. Materiaalia ei lukenut nettisivulla enkä osaa käsikopelolla sanoa. Veikkaisin jotain keraamista.

Tarttuminen tulostaessa onnistuu kyllä. Tänään vielä 30. kerroksen kohdallakin esine oli vielä kokonaan kiinni alustassa. Lopun lähestyessä kuitekin huomasin, että oli yhdestä nurkasta irronnut ja mennyt kuvailemallani tavalla länään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
Onko siinä alustassa nyt siis mitään tartunta-ainetta tai teippiä lisätty? Mikä lämpötila siihen on asetettu? Onko tulostuspäässä tuuletinta?

Sent from my JY-S3 using Tapatalk
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Onko siinä alustassa nyt siis mitään tartunta-ainetta tai teippiä lisätty? Mikä lämpötila siihen on asetettu? Onko tulostuspäässä tuuletinta?

Sent from my JY-S3 using Tapatalk
En ole laittanut mitään aineita. Lämpötilaksi tuo laittaa PLA:lle oletuksena 55 Celsiusta, mutta säädin tämän 70 asteeseen. Tulostuspäässä on tuuletin.

Lisäyksenä muuten vielä, että keväällä kun sain laitteen käyttöön, ei tällaista ongelmaa ollut. Montaa muuta kylläkin ja onnistumisprosentti oli ehkä 50. Nyt olen asetuksia säätänyt internetistä löytyneiden ohjeiden mukaiseksi (esim PLA:n tulostuslämpötilan oletuksena olleesta 180 asteesta 195:n) ja onnistumisprosentti on parin viime viikon ajalta ollut 100. Onnistumisella tarkoitan siis loppuun asti mennyttä tulostusta.

Shadowhunterin juttu taitaa olla se, mistä tässä on kyse. Pitääpä vielä kokeilla alustan lämpötiloja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Materiaalia ei lukenut nettisivulla enkä osaa käsikopelolla sanoa. Veikkaisin jotain keraamista.
PLA/ABS:sän tunnistaa siitä, että filamentin pinta on sileä ja kiiltävä. Ulkoisesti hyvin saman tuntuisia, mutta eron huomaa parilla pisaralla asetonia. ABS liukenee siihen. Kumpikin tulostetaan ihan eri tavalla.
PLA:ssa kannattaa käyttää tuuletinta, jolla kerros jäähdytetään heti pursottamisen jälkeen. Tätä ei saa sekoittaa tulostuspään tuulettimeen. ABS:ssa ongelmia tiedossa jos tuuletinta siinä käyttää.

Pitäis tietää toi filamentti niin jotain vinkkiä pystyisi antamaan. Tuskin ovat tulostimen mukaan mitään hiilikuitua laittaneet. Kenties bampua taikka kupari/messinki lankaa pätkän mukaan. Ne voisi käydä "keraamisina".

edit: Kerkesitkin kirjoittaa uuden viestin. Kokeileppa karhentaa teippi ja tulostat ilman liimaa sille.
Pitäis kestää kiinni niin kovasti, että tuottaa metallilastalla irroitus hankaluutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Pitää tuo tuuletin tutkia. Tuossa on siis tulostuspäälle tuuletin, mutta lisäksi jokin tuuletusaukon kaltainen, joka osoittaa tulostuspään kärkeen.

Ja keraaminen viittasi alustaan. Sen materiaalia kysyttiin. Filamentti on PLA:ta. Siis viime aikoina käyttämäni. ABSia on myös rulla ostettuna.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Pitää tuo tuuletin tutkia. Tuossa on siis tulostuspäälle tuuletin, mutta lisäksi jokin tuuletusaukon kaltainen, joka osoittaa tulostuspään kärkeen.
Tämä kertoikin paljon. Eli sulla on tulostuspään lämmöt ohjattu tuuletus aukon kautta takas tulosteeseen.
Varmasti on ongelmia PLA kanssa. ABS toimii varmaankin hyvin tolla setupilla. PLA tarvitsee noin 20-30.c puhallus ilman tulosteeseen.
Eli jos haluat saada kunnon tulosteita, niin modaa toinen tuuletin puhaltamaan tulostettavaa kappaletta.

edit.. Tuonko näköinen tulostin sulla on http://felixprinters.com/media/cata...b33525d08d6e5fb8d27136e95/1/8/18-25v3_1_2.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Juuri tuo. Pitääpä tutkia tulostusasetuksia ja mitä kaikkea sieltä pystyy säätämään. Ja pitää testailla ABS:llä myös. Sitä en ole juurikaan vielä edes kokeillut, kun ekat testit viime keväänä epäonnistui. Silloin syynä oli se, etten edes tajunnut tilanneeni vahingossa eri laatuista muovia ja käytin samoja asetuksia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
224
Hei! Antakaas jotain vinkkiä millaista masiina kannattaisi anoa "joulupukilta" , kiinostaa kovasti ja jatkuvasti olisi tarvetta tehdä jokin pientä (tai vähän isompi) palikka johonkin omaan projektiin.
Joulupukin budjeti on kuulemma hyvä mutta halpa
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3
Onko teillä tiedossa yhtään pajaa joka tulostaisi Markforged tulostimilla osia? Tarve on vahvemmille osille rc autoon kuin markkinoilta on saatavana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
fox78 sanoi:
Tuolla ei ole vaikutusta tähän ongelmaan nytten, kokeilin tuon langan kulkemisen heti. Kiitos kuitenkin.

Olen myös printannut samoilla arvoilla, kun tulostukset onnistuivat paremmin. Nyt ei niilläkään onnistu.

Tai onnistuu, mutta tulostuksissa saattaa joku kerros tulla huonosti, joka näkyy sitten tulostuksessa.
Oletko koittanut nyt jollain muulla filamentilla? Jotkut kelat ovat laadultaan aika vaihtelevia ja esimerkiksi musta väri ja läpinäkyvät voivat olla haasteellisempia tulostaa. Mustaan PLA:han saadaan helposti upotettua jämäeriä. Lisäksi joillain valmistajilla on vaihtelua tuossa filamentin paksuudessa yhdenkin kelan sisällä ja se sitten taas vaikuttaa suoraan pursotettavan muovin määrään.

Itselläni on selittämättömät ongelmat usein ratkenneet kelan vaihdolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Kannattaa myös huomioida, ettei filament rulla ole liian kylmä kun aloittaa tulostamisen. Tässä syksyn tullessa kun huoneen lämpötila tippu sieltä 30.c asteista normaaliin 22-24.c lämpöön, tulostuslämpötiloja sai hiilata kymmeniä asteita ylöspäin. Yksi mikä kannattaisi tehdä, on tulostuksen jälkeen laittaa filament rulla minigrip-pussiin ja muutama silika-pussukka mukaan.
Filament materiaalit imevät kosteutta ilmasta ja mitä kuivemmassa kunnossa onnistuu rullan pitämään sen parempi. Nylon pystyy imemään 10-20% painosta vettä. Tuota ominaisuutta käytetään hyväksi värjättäessä nylonia. Pla/Abs myös imevät kosteutta itseensä, mutta pienemmissä määrin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
119
3d-printtaukselle olisi hyvä saada ihan oma alue vaikka tuonne muut keskustelut puolelle?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
9
Mitäs rasvaa olette käyttäneet tulostuspääntelineen laakereissa käyttäneet? Ja niissä tangoissa?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
202
Jos osaat rakentaa hiukan paremmin kuin keskiverto peukalon pyörittäjä, saat tonnilla helposti laitteen, joka kykenee tulostamaa lähes mitä tahansa filamenttia.
Omaan tulostimeen olen laittanut noin 500€ kiinni, miinus filamentit. Nyt se tulostaa mitä haluan hiilikuidusta/ABS/PLA yms. Seuraavaksi kokeilen polykarbonaattia.
Tarvittaessa saan tulostuspäästä 400.c lämpöjä irti. Teräs-suuttimen avulla myös metalli filamenttejä vois joskus kokeilla.
Ihan mielenkiinnosta, että minkälaisen tulostimen olet rakentanut. Löytyykö kuvia? yms nippeli tietoa esim. mikä tulostuspää. Itsellä ollut ajatus, että rakentaisi tulostimen jolla pystyisi tulostamaan vähän suurempia kappaleita. Esim. 500x500x500.

Nykyisin tuo velleman vertex tulostin käytössä, joka varsin pätevä peli ja taitaa jo 600e luokkaa saada tuon paketin. Tosin itse joutuu kokoamaan, mutta kaikki osat tulee paketissa ja hyvät ohjeet. Ja muutenkin varsin mukava projekti rakennella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Mitäs rasvaa olette käyttäneet tulostuspääntelineen laakereissa käyttäneet? Ja niissä tangoissa?
Itse käytän kuivavoitelu ainetta http://www.vp-service.fi/aerot/vmceramic.pdf
Ei kerää pölyä ja pysyy hyvin metallissa kiinni. Suosittelen jos jostakin onnistut putellin saamaan.

Ihan mielenkiinnosta, että minkälaisen tulostimen olet rakentanut. Löytyykö kuvia? yms nippeli tietoa esim. mikä tulostuspää.
Akryyli-prusa ja siihen viriteltynä E3D-v6 tulostuspää. Kuvia toki löytyy ja tarvittaessa videon tynkääkin. Voisinkin illemmalla laitella muutaman kuvan, niin siitä näkee ettei tulostimet mitään rakettitiedettä ole.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
202
Akryyli-prusa ja siihen viriteltynä E3D-v6 tulostuspää. Kuvia toki löytyy ja tarvittaessa videon tynkääkin. Voisinkin illemmalla laitella muutaman kuvan, niin siitä näkee ettei tulostimet mitään rakettitiedettä ole.
Juu todella yksinkertaisia vempeleitähän nuo ovat.
Tuossa joku päivä bongasin myös tällaisen tarjouksen http://www.hobbyking.com/hobbyking/...M150_i3_3D_Printer_EU_Plug_EU_Warehouse_.html
Siitä ei paljoa pysty tulostin halpenemaan tuohon koko luokkaan.
 
G

gorgonzola

Vieras (tunnus poistettu)
Alkaa näkymään hintansa tässä halvassa kiinalaisessa tulostimessa. Kuukausi sitten hajosi ensimmäinen 3D-tulostettu alkuperäisosa. Nyt tuli juuri 6kk täyteen ja lämmitinpala hajosi yllättäen. Edellinen tulostus oli oireeton ja äsken ehdin langan vaihtaa uuteen, mutta kun jäähdytyksen jälkeen aloin tulostamaan, ei se lämminnyt kuin ~170C ja lähti laskuun. Nyt pysyy kylmänä eikä lämpeä astettakaan.

Ei ole kuin 5€ palikka, mutta saa nähdä joutuuko jotain kalibroimaan kun netistä löytyy vain 21mm palikoita kun tämä klooni on 15mm. Kyselen vielä huvikseni josko myyjä lähettäisi 12kk takuuseen vedoten uuden palikan tilalle.
http://www.ebay.co.uk/itm/Heater-Ca...-Reprap-Mendel-Prusa-3d-printer-/301001824115

e: Myyjä vastaili erittäin nopeasti ja auttoi vianmäärityksessä. Ehdottaa että jos tilaan jotain heiltä, voivat laittaa tuon samaan tilaukseen ja antaa hieman alennusta. Varmaan saisi pelkän osankin, mutta tilasin kuitenkin sitten tuon eBay:stä että ei jää tuon 11.11 julhan ruuhkaan. Myyjä oli tämä, voin edelleen suositella jos halpa Delta kiinnostaa.:
https://anycubic3dprinter.aliexpress.com/store/721071
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
Kiinasta tuntuu saavan filamenttia just kivasti alle verotusarvon, https://www.aliexpress.com/wholesal..._id=AS_20161125023835&SearchText=pla+filament

Mutta kysymyshän on että onko kellään oman käden tai naapurin kokemusta näistä filamenteista? Suosituksia / moitteita?
Eipä siinä kai muuta kuin kokeilemalla selviää. Itse en ole jaksanut tapella filamenttien kanssa, vaan ostanut suosiolla asteen kalliimpaa tavaraa. Yksi rulla huonoa riitti itselle :)

http://www.gearbest.com/3d-printers-3d-printer-kits/pp_447852.html?wid=21

Miten tuollaiset DIY kitit sellaiselle joka ei ennen 3D:tä ole tulostellut, kengännauhabudjetilla? Kasaaminen yms itsessään ei pelota.
Aina on sinänsä parempi ostaa rakennussarja, ongelmia kun kuitenkin tulee jossain vaiheessa niin rakenteluvaiheessa pään raapiminen auttaa myöhemmin ongelmanratkonnassa. Tuon hintaisella kitillä kyllä sitä pään raapimista tulee aiheutumaan astetta enemmän, itse en ehkä tuolla lähtisi liikkeelle. Hotend näyttää aika kuralta ja rungossa on aika paljon akryyliosia. Samoin tuo, ettei käytetä lainkaan lineaarijohteita, on jokseenkin outoa. Ehkä kuitenkin se Geeeeeeeeeetech mikälie ennemmin kuin tuo, vaikkei sekään mikään sinänsä suositeltava ole.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
2
Ostin oman tulostimeni, Wanhao Duplicator 4S:n, ruotsalaisesta 3D Prima -verkkokaupasta (http://www.3dprima.com/en/). Paketti tuli maksun perille menemisen jälkeen parissa päivässä kuriirilla, ja myöhemmin tilasin myös samasta paikasta laatikollisen lisää filamenttirullia.

Ajattelin, että en aluksi hommaa rakennussarjaa, vaan sellaisen valmiiksi kasatun ja koteloidun laitteen, jolla pääsen heti tulostelemaan.
Tuonkin kanssa on kyllä tullut jo säädettyä melko paljon, mm. tulostuspäitä on joutunut välillä availemaan tukosten takia, mutta olen tyytyväinen siihen, että ostin valmiin paketin. Kyseisen verkkoputiikin Outlet-puolella oli sopivasti alennuksessa oleva yksilö. Taisi olla luokkaa 950€->799€. Ostin kyllä samalla myös Simplify3D-ohjelmiston lisenssin 159€:lla, että siihenpä se alennus toisaalta sitten menikin...

Rakentelen harrastusmielessä RAMPS1.4-pohjaista Printrbot Original -tulostinta, johon saan tehtyä muoviosat nykyisellä tulostimellani. Se ei ollut ehkä paras mahdollinen mallin valinta, mutta tällä mennään, kun suurin osa on jo tulostettuna. Enää puuttuu hotend.

Jos joku miettii, kannattaisiko ostaa 1- vai 2-suuttimellinen malli, niin sanoisin, että osta mieluummin laadukas yhden suuttimen tulostin! Olen käyttänyt todella harvoin samaan printtiin kahta eri materiaalia tai kahta eri väriä. On paljon nopeampaa tulostaa tukirakenteet samasta langasta ja työstää jälkikäteen pois kuin säätää asetukset niin, että toiseen suuttimeen ei ehdi tukkeutua muovi sillä välin, kun toista käyttää. Myös kalibrointi on hankalampaa kaksoissuuttimellisella mallilla, kun toinen tulostuspää saattaa raapia/tökkiä helposti toisen suuttimen tulostamia alueita, jos tulostuspää on jostain syystä millimetrin osasiakaan alempana.

Jos olisin vasta nyt hankkimassa tulostinta, ostaisin varmaankin jonkin Ultimaker-kloonin, johon saisi 1.75mm:n lankaa 2.85 / 3mm:n sijaan. Tuntuisi olevan tuo 1.75mm yleisin paksuus, ja tietty sekin vaikuttaisi, että tuon koon filamentteja löytyy jo itseltä useita rullallisia. Niin ja tietysti hinta on vähän kynnyksenä. Aidot Ultimakerit olisivat kyllä ihanan hiljaisia ja nopeita laitteita. Jos vain on pätäkkää, niin kannattaa ihmeessä satsata laatuun.

edit 3.12.2016: "osta mieluummin laadukas YHDEN suuttimen tulostin" piti sanomani. Korjattu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
29
Mikäs on raadin näkemys tuon filamentin säilyttämisestä muovipussissa silican kanssa? Jos tänään tulostat jotain, ja tiedät seuraavana päivänä hommaa jatkavasi, puratko filamentin koneesta yöksi ja pussitat kosteustiiviisti?

Itsellä tuossa GeeeTechin i3 ajossa ensimmäisiä päiviä, ja ainakin tällähetkellä käyttö on sen verran säännöllistä (muttei ehkä niin kovin hyödyllistä), että tuon kilon PLA-rullan kanssa jumppaaminen tuntuisi mielekkäältä. Toki sit jos useamman päivän tauko olisi tiedossa, tulee tuo varmasti tuosta pakattua jemmaan. Normaali asuinhuone koneen sijoituspaikkana
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
792
Onkos jotain firmaa/tahoa joka tulostelee tilauksesta? Nopea googlaus ei tuonut apuja...
Saapi olla suomesta tai ulkomailta....
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
792
Kiitokset näistä! Toi eka vaikutti enemmän olevan yrityksille suunnattu, mutta täytynee kysellä tuosta toisesta paikasta..
Jos vaikka sais mini-nes kotelon tulostettua tuolla.... :):geek::kippis:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
24
Täytyy ihan mielenkiinnosta kysyä, että millaisilla ohjelmilla porukka piirtelee 3D-malleja?

Itse kans ajatellut 3D-tulostimen hankintaa, kun siihen myös hyvät ohjelmat löytyy työn puolesta. Täytyisi vaan keksiä jotain hyödyllistä tavaraa mitä sillä sitten tekisi :)

Itsellä käytössä Solidworks ja Vertex G4.
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
29
Openscad on tuossa ollut testissä, kyllä sillä simppelin laitekotelon sai tehtyä ihan hyvin, mutta ei varmaankaan tule olemaan ykkösvalinta monimutkaisempiin, ei-kuutiopohjaisiin kappaleisiin. Töissä olen muihin mallinnuksiin käyttänyt Sketchuppia ja Vectorworksia, mutta ensimainittuun ei riitä hermot ja jälkimmäiseen budjetti kun harrastustoiminnasta puhutaan. Tinkercadia on myös suositeltu ja se on kokeilulistalla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
991
Tinkercad on todella helppokäyttöinen, mutta työkalujen rajoitteet tulee aika äkkiä vastaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
9
Minkä valmistajan filamentit olisi ostamisen arvoisia? Tai minkä valmistajan filamenttejä käytätte?
Itsellä nyt käytössä bq valmistamia ja kokoajan tuntuisi olevan jotain tukkeumia ym. Tosin saattaahan se olla, että nämä mk8 tulostinpäät susia.
Vaihdoin 0.3 suuttimenkin 0.4, mutta siltikin tuntuu välillä tökkivän.
Otatteko aina tulostamisen jälkeen filamenttirullan pois ja muovipussiin kosteudensyöjän kera?
Aiheuttaako liika kosteus filamentissa tukkeutumisongelmia, vai pelkästään laatuongelmia?
 

Jahve3

Staff
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 256
Mikäs ois hyvä ja halpa tulostin aloittelijalle? Kiinnostais kovasti hommata 3D-tulostin, kun on jo keksitty suunnitelmiakin sen käytölle. Jollain vissiin pystyy jo jotain metallin tapastakin tulostaa?
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
17
Minäkin olen ostamassa sitä ensimmäistä 3d tulostinta, ultimakeria olen päässyt testaamaan, mutta siihen ei budjetti riitä, siispä rajasin nyt ehdokkaat kahteen. Ensimmäinen olisi n.500€ i3 prusa klooni täältä

https://kitprinter3d.com/en/home/12...i3-steel-pro-easy-build.html#/extrusor-single. Ei ehkä juuri tämä mutta sinnepäin.

Toinen on tietysti se alkuperäinen prusa, jolla olisi sitten hintaakin hieman enemmän http://shop.prusa3d.com/en/3d-print...mk2-kit.html?gclid=CMTCv6i79tACFcaHsgodoZMJ4A

Kokeneemmat varmaan tietää kertoa onko noilla mitään käytännön eroa?
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
29
Tuollainen akryylinen geetech on itsellä, nyt jokusen viikon jälkeen ei oo valinta harmittanut. Saksan ebaystä tilasin, meni vähän toista viikkoa kun paketti tuli kotiovelle.
Tuota ostaessa ei kannattane kuvitella saavansa plug-and-play ratkaisu, vaan tuossa ostaa itselleen harrastuksen. Kasausohje on 90-sivuinen pdf ja yhtä jos toista työkalua saa varata projektiin, mutta kovin suoraviivaista puuhastelua toi kasaus ja säätö sinäänsä on.

Itsellä suurin päänraapimiminen liittyi akselien liikesuuntien säätöön. Ohje käskee kokeilemaan liikkuuko oikeaan suuntaan, jos ei niin laitteen firmikseen on säädettävä yksi muuttuja truen sijaan falseksi. Simppeli homma, mutta kun toi ohje lähtee siitä että ladataan kaksi vuotta vanha arduino-kehitysympäristö jolla tuo muutos tehdään. Jätin sen sit lataamatta kun koneella oli valmiiksi jo tuore versio muita projekteja varten, mutta eipäs tuo firmis sitten sillä käänny ilman säätöä.

Jossain kohtaa joku koodissa käytetty sana on muuttunt varatuksi, joten jokusta fileä piti muokata search-replacella jotta homman sai kääntymään. Joku issue tuossa oli myös siihne liittyen että firmispaketissa oli sama tiedosto kahteen kertaan, eri nimillä ja nykyinen arduino-ympäristö ei osannut projektia tämän takia tallentaa.

Nyt tuolla on jokusenkymmentä simppeliä palikkaa tullut tulostettua, hiukan olisi vielä säädettävää lämmöissä ja tulostusalueen rajoissa, mutta ihan käypää jälkeä tuolla tekee.

Itse en noita valmiita laitteita oikein kenellekään osaa suositella, jos tulostaa haluaa niin nykypäivän tekniikkalla täytyy kuitenkin melko syvällinen käsitys koneen sielunelämästä olla, ja sen hankkimiseen kasaaminen lienee paras konsti. Tai vähintäänkin sanon että jos et usko osaavasi tulostinta kasata, ei tulostus ehkä vielä tänä vuonna ole mielekkäin puuha sinulle.
 

Dessu

ᴰᵉˢˢᵘ
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
562
@sytem Tuosta linkittämästäni luinkin että jollain oli mennyt 2 - 3 päivää kasatessa, mulla varmaan menis yhtä kauan. Täytyy katsella noita mutta aika varmasti laitan tuon lähiaikoina tilaukseen kun tykkään kuitenkin kasailla kaikkea ja kiire tuon 3D tulostimen saamiseen ei ole. Enemmänkin ajatellu tulostimen hommaamista uutena harrastuksena.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 467
Viestejä
4 163 047
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom