• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Greta Thunberg

Josta nykyään ei taitaisi tulla tuomiota. Ja miksi yrität suunnata itse ongelmasta pois, Halla-aho ei tainnut olla aiheena, vaikka sitä tuomiota ja siihen liittyvää kirjoitusta kelpaisi tutkia vaikka Ylen ohjelmissa asti.

Antifa ja äärivasemmisto liittyy taas Great Jeesukseen kummasti.
No jos annat linkin etkä välttele kysymystä.
 
Sama kai tuo on miten äärivasemmistolainen tausta on. Luen itseni äärimmäisen oikealle. Kannatan libertaaria yhteiskuntaa, jossa jokainen kykenevä vastaa omista asioistaan ja valtion rooli kaikessa toiminnassa minimoidaan.

Minulle on kuitenkin aivan sama minkälainen poliittinen tausta ilmastomuutoksen seurauksista kertovilla ihmisillä on. Ilmasto ei paljoa piittaa poliittisista ideologioista. Se vain muuttuu ja tappaa suuren osan tunnetusta elämästä tällä planeetalla ihmisen auttaessa tappamisessa niin paljon kuin suinkin vain pystyy.
 
Jos Greta haluaisi olla oikeasti huolissaan, hän voisi nyt valokeilassa ollessaan ottaa maailman todellisen ongelma esiin: väestön liikakasvun.

Ei vaan hänellä on valokeilassa se todellinen ongelma joka on että ihmiset tuottavat liikaa hiilidioksidipäästöjä.
1. Vaikka väestönkasvu pysähtyisi kuin seinään niin ihmiskunta silti tuottaa liikaa CO2 päästöjä.
2. Suuri(n) syy siihen miksi väestönkasvu on iso ongelma on koska sitä mukaa kun väestön määrä kasvaa, sen tuottamat CO2 päästöt kasvavat. Maapallolla kyllä riittää resursseja suht suureen ihmispopulaatioon mutta hiilidioksidipäästöt on se yksi asia jossa mennään jo reippaasti yli budjetin.
3. Väestönkasvun hidastamiseen on toistaiseksi tiedossa vain ja ainoastaan yksi tehokas tapa. Ja se on erittäin toimiva tapa. Ja se on elintason nousu, sitä mukaa kun ihmisten elintaso nousee niin väestönkasvun ongelma ratkeaa aikalailla itsestään. Mutta mitä tarvitaan nykyisellään elintason nousuun? Lisää CO2-päästöjä.

Eli siis jos ratkaistaan tuo CO2-päästöjen ongelma niin ratkaistaan ongelma joka on iso ihan ilman väestönkasvuakin, ratkaistaan pois väestönkasvun suurin ongelma ja ratkaistaan väestönkasvun korjaamisen suurin ongelma.
 
No mitä Greta ja häntä seuraavat nuoret ovat valmiita puheiden ja vapaapäiväilyn lisäksi tekemään?
Aika moni on kääntynyt kasvisruokavalioon, ovat vapaaehtoisesti lapsettomia, välttävät auton käyttöä yms.
 
Vai niin. :D (pisara meressä)

Entä suostuvatko he lopettamaan köyhien maiden selkänahasta tehtyjen halpojen hyödykkeiden ostamisen, esim. muotivaatteista? Entä omasta elintasostaan? Samaahan ei voida taata kaikille kuitenkaan? Jos, niin kuinka suuresta joukosta puhumme? Linkkejä?
 
Niin koska tunnetusti parasta ongelmanratkaisua on kyyninen valittaminen foorumilla äärivasemmistosta :smoke:
 
Niin koska tunnetusti parasta ongelmanratkaisua on kyyninen valittaminen foorumilla äärivasemmistosta :smoke:
Voi teitä vekkuleita. Aina samat naamat, joiden kanssa en ala leikkimään, tai täällä saa viettää koko päivän (minä en näet tee tätä työkseni, toisin kuin jotkut). ;) Ystävällisesti sanon tämän. <3 Kyllä, vasemmistolla menee nyt hyvin, ja te saatte ne pakolaisenne tänne Suomeen, ja maailma pelastuu Gretan organisaation valituksella. Vai pelastuuko...

Tässäpä tärkeimmät

I rest my case :)
 
Juu toki, kyseessä on vasemmiston organisoima salaliitto johon on jotenkin ihmeellisesti saatu käytännössä jokainen merkittävä asiaa tutkiva tiedemies, tiedeakatemia ja valtion maan päällä.
 
Pelottaa pienen viattoman tytön mielenterveys. Aiukuiset ovat hänet aivopesseet ja täyttäneet hänet vihalla.

Ei asperger välttämättä tarvitse kenenkään ohjeistusta tai aivopesua, jos kyseessä on ollut henkilön oma kiinnostuksen kohde. Siellä sitä sitten luonnoi googlesta päivittäin lukemiaan tutkimuksia, kolumneja ja vaikka suomi24 tason palstan intensiivisesti itseensä kokemia "faktoja" merkkihenkilöille. Assi voi olla hyvin jääräpäinen ja tietoinen itsestään. Silloin tällaisia "Gretoja" voi syntyä vaikka suuren hiilikaivoksen omistavalle pariskunnalle.
Sillä on sitten kuulijakunta, kun kuulijat tietävät, mitä haluavat kuulla (ja erityisesti mitä eivät).
 
On muuten Gretalla ulkonäkö kuin suoraan 30-luvun euroopan maiden propagandoista jossa usein oli nuoria punaposkisia tyttölapsia kuvissa. Ehkä ihan sattumaa.

EFFz79gXsAs1L5z.jpg
 
Greta on mahtava tyyppi. Tekee hienoa työtä ja on nostanut ihmisten tietoutta ilmastoasioissa ihan globaalissa mittakaavassa. Harva moiseen pystyy varsinkin noin nuorena. Naurattaa aikuisten miesten itku kun pikkutyttö pesee heidän saavutukset 6-0 ja on rohkeampi kuin he tulevat koskaan olemaan. Helppohan se on täällä internetissä nimettömänä huudella perään. Gretaa, eikä ketään muutakaan kiinnosta moinen turha huutelu.
Onko tää AP taas näitä tyyppejä jotka on joka asiassa väärässä ja vänkäämässä vastaan ilman todisteita? Jonkun bannatun öyhöttäjän uusi inkarnaatio? Vähän haisee.
 
Taas näkyy kuinka vanha sananlasku "Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" pitää paikkansa. Porukka hyökkää yksilön kimppuun kun viesti ei miellytä. Jos Gretan tilalla olisi joku muu, niin keksittäisiin vain muuta jolla mustamaalata yksilö, kun viestiä ei noin vain voidakaan.

Ärsyttää myös tää jatkuva ääri-se ja ääri-tää. Maailmassa on aika paljon enemmän näkemyksiä asioihin kuin kaksi äärtä. Ilmastonmuutoksesta voi olla huolestunut vaikkei fanittaiskaan Marxia.
 
En näe että täällä hyökätään Gretan kimppuun, lähinnä säälitään tyttöä jonka muut tahot ovat aivopesseet
 
Jos sinua faktat ja tiede ahdistaa niin teetkö asialle jotain, jotta ilmasto ei lämpenisi? Greta tekee.

Ihmisen aiheuttama muutos lämpenemiseen on 0,2% joten minun tekemisilläni ei paljon väliä ole

Edit: ennenkuin tuosta joku alkaa vänkäämään niin ymmärretään yhdessä että kaikki eivät ole samaa mieltä kaikesta.
Minä en kiellä ilmastonmuutosta mutta lopullista totuutta kukaan ei tiedä mikä siihen siihen on ihmisen osuus. Nykyinen vohkaaminen on mennyt omasta mielestäni aivan liian pitkälle. Kyllä se jääkausi sieltä on tuloillaan, mutta ei vielä muutamaan tuhanteen vuoteen.
 
Viimeksi muokattu:
Nuorista kasvaa tulevaisuuden johtajat, kuluttajat ja saastuttajat. Jos kerta on todellinen huoli huomisesta, niin nyt on oikea hetki näyttää mallia omilla kulutustottumuksillaan. Älyluuri on lienee elinehto nykyään, mutta hyvin pidettynä ne kestää helposti 4-5 vuotta. Myös akun vaihto on mahdollista, vaikkakin vaatii pajalla käyttämistä. Isosiskolta pieneksi jääneet vaatteet siirtyy helposti nuoremmille sisaruksille ja lyhyttä matkaa ajavalle vanhassa autossa pysyminen taitaa olla todellinen ympäristöteko. Lomamatkat lentäen ovat jo nyt totaalikiellossa, joten elämyksiä voi etsiä lähempää omaa kotiseutua. Samalla paikalliset yrittäjät voittavat.

Nämä esimerkit ovat helposti omaksuttavia ekotekoja, joita jokainen voi ihan hyvin harjoittaa puhdasta energiatuotantoa odotellessa. Eri asia sitten millaista hallaa kulutuksen radikaali vähentäminen aiheuttaa maailmantaloudelle. Tosin enpä olisi tuostakaan niin huolissani, koska ei nuo New Yorkissa "lakkoilleet" elitistikoulujen kersat luovu jo saavutetusta elintasostaan. Laivat rahtaa uusia huippuluureja Kiinasta ja hohtavan valkoisia superstareja Malesiasta. Niiden kanssa on kiva mennä kouluun.
 
Suomen osuus päästöistä taisi olla luokkaa 1,7 promillea, ja päästöt vähenevät vuosittain. Silloin voi hyvällä omatunnolla sanoa että olemme tehneet osamme, ja kiristellään lisää vasta kun muut pääsevät samaan

Tämä!
Ihan ok että ilmastoasioista puhutaan, mutta kohde pitää olla Kiinat ja Intiat.
Jokainen tekee osansa, me olemme jo tehneet. Muuta me emme voi tehdä, koska Suomi on kuin pisara meressä.

Ja takaisin aiheeseen. Tälainen pikkutyttö vie uskottavuuden asiasta ja Greta tekee vain hallaa omilleen. Emme elä enää keskiajalla, nykyään osaamme ilmaista asioita faktoilla ja tarvitaan uskottavia esiintyjiä eikä pikkutyttöjen itkupotkuraivareita, kuten tuo hänen esiintymisensä jossa ääni väristen kiukkua purren avauduttiin.
 
Minua vituttaa suunnattomasti Greta Thunbergissa se tapa, jolla hän ajaa asiaansa: Koululakko. Siis jumalauta, kieltäydytään ehdoin tahdoin oppimasta ja opiskelemasta... muun muassa niitä tietoja ja taitoja, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ei helvetti, mikä idiootti.

Mikä hulluinta, niin samat tyypit, jotka aloittivat järjettömän ulinan edellisen hallituksen tekemien koulutusleikkauksien takia, ovat kuitenkin taputtamassa karvaisia käsiään vielä suuremmalle vähennykselle koulutuksesta (20 %, viidesosa koulupäivistä), kun sen tekee mukamas ilmaston puolesta. Koulutus on satsaus tulevaisuuteen, siitä ei saa tinkiä! Mutta älkää menkö kouluun, Fridays for future! :facepalm:

Hesarin uutisesta:
Itse hän ei halua tehdä poliittisia toimenpide-ehdotuksia.

”Se ei ole meidän lasten asia. Me olemme kouluttamattomia. Teidän pitää kuunnella heitä, joilla todella on koulutusta.
No niinpä. Mitäs jos sitten hankkisit sitä koulutusta, etkä lintsaisi ja houkuttelisi muitakin samaan hulluuteen. Perkeleen pässi. :rage:

Thurnbergin puheesta Maailman talousfoorumissa:
Adults keep saying we owe it to the young people to give them hope. But I don't want your hope, I don't want you to be hopeful. I want you to panic, I want you to feel the fear I feel every day. And then I want you to act, I want you to act as if you would in a crisis. I want you to act as if the house was on fire, because it is.
Tämä on nerokas ohje. Kaikkihan tietävät, että pelossa ja paniikissa syntyy parhaimmat ja harkituimmat päätökset. :facepalm:
 
Minua vituttaa suunnattomasti Greta Thunbergissa se tapa, jolla hän ajaa asiaansa: Koululakko. Siis jumalauta, kieltäydytään ehdoin tahdoin oppimasta ja opiskelemasta... muun muassa niitä tietoja ja taitoja, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Ei helvetti, mikä idiootti.

Mikä hulluinta, niin samat tyypit, jotka aloittivat järjettömän ulinan edellisen hallituksen tekemien koulutusleikkauksien takia, ovat kuitenkin taputtamassa karvaisia käsiään vielä suuremmalle vähennykselle koulutuksesta (20 %, viidesosa koulupäivistä), kun sen tekee mukamas ilmaston puolesta. Koulutus on satsaus tulevaisuuteen, siitä ei saa tinkiä! Mutta älkää menkö kouluun, Fridays for future! :facepalm:

Hesarin uutisesta:

No niinpä. Mitäs jos sitten hankkisit sitä koulutusta, etkä lintsaisi ja houkuttelisi muitakin samaan hulluuteen. Perkeleen pässi. :rage:

Thurnbergin puheesta Maailman talousfoorumissa:

Tämä on nerokas ohje. Kaikkihan tietävät, että pelossa ja paniikissa syntyy parhaimmat ja harkituimmat päätökset. :facepalm:

Enpä voisi paremmin asiaa ilmaista :tup:

Tää tyttö ei taida olla muutenkaan kovin koulu-myönteinen, vai miksei hän ole koulussa vaan seilaa ympäri maailmaa? Onko tuon kehitysvamman kanssa edes mahdollista käydä koulua?

Vasemmistojen ulinasta ei muutenkaan ota mitään selvää, niiden agendoissa on liikaa ristiriitaisuuksia, mutta vasuripolitiikka ei perustu faktoille vaan ideologioille, unelma maasta jossa homot ja islami elää sulassa sovussa :D:lol:
 
Tää tyttö ei taida olla muutenkaan kovin koulu-myönteinen, vai miksei hän ole koulussa vaan seilaa ympäri maailmaa? Onko tuon kehitysvamman kanssa edes mahdollista käydä koulua?
Ai aspergerinsako? No suoritti peruskoulunsa arvosanoin 14 A:ta ja 3 B:tä amerikan asteikolla ilmaistuna, vaikka opiskeli viimeisen vuoden ilmastohommiensa johdosta paljon poissaolevana.
https://www.bloomberg.com/opinion/a...erg-s-other-lesson-is-about-compulsory-school
 
Mitä väliä tuolla on, vaikka olisikin nostettu jalustalle tms.. Ihan hyvälle asialle hakee/hakevat huomiota ja jos sitä saa vaikka "tuotteistamalla" jonkun nuoren, niin tulos on kauttaaltaan positiivinen maapallolle? Ei kiinnosta yhtään, vaikka oisi 100% lavastettu ja käsikirjoitettu, koska aihe on tärkeä.
Se on ihan hyvä, että yritykset miettivät enenevissä määrin ympäristöasioita..
Täysin naurettavaa teatteria vailla mitään vaikutuksia mihinkään. Niin kuin toisessa ketjussa taisin todeta, menisi vinkumaan Kiinaan ja Intiaan vouhotustaan ja samalla voisi käydä kertomassa afrikkalaisille että lopettaisivat sen ihmistehtailun. Ai niin, sittenhän oikeasti pitäisi tehdä jotain ja ottaa riskejä.
 
Greta tosiaan julistaa virheellisesti maailmanloppua ja jotain totaalista tuhoa vaikka mitään sellaista ei ole tulossa edes vaikka kaikkein pahimmat skenaariot toteutuisi ja maailman keskilämpötila nousisi vaikka 5 astetta. Aavioituminen toki leviää reippaasti ja etelässä tulee asuinkelvottomia seutuja enemmän mutta jossain Siperiassa ja Kanadassa ja Suomessakin on ihan mukavat olosuhteet ja mitään maailmanloppua ei ole tulossa.
 
Täysin naurettavaa teatteria vailla mitään vaikutuksia mihinkään. Niin kuin toisessa ketjussa taisin todeta, menisi vinkumaan Kiinaan ja Intiaan vouhotustaan ja samalla voisi käydä kertomassa afrikkalaisille että lopettaisivat sen ihmistehtailun. Ai niin, sittenhän oikeasti pitäisi tehdä jotain ja ottaa riskejä.

Minkälaisia riskejä olet itse ottanut? Olettaen, että sulla on henkilökohtaisesti varaa arvostella, kun joku tekee muutakin kuin ulisee nettipalstoilla.

Ja toki vertailuiässä, eli siinä 16-vuotiaana. Laitas tulemaan :tup:
 
Taas näkyy kuinka vanha sananlasku "Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa" pitää paikkansa. Porukka hyökkää yksilön kimppuun kun viesti ei miellytä. Jos Gretan tilalla olisi joku muu, niin keksittäisiin vain muuta jolla mustamaalata yksilö, kun viestiä ei noin vain voidakaan.

Ärsyttää myös tää jatkuva ääri-se ja ääri-tää. Maailmassa on aika paljon enemmän näkemyksiä asioihin kuin kaksi äärtä. Ilmastonmuutoksesta voi olla huolestunut vaikkei fanittaiskaan Marxia.
Paitsi että ko. yksilöä kohtaan ei ole hyökätty, vaan hänen hyväksikäyttäjä-vanhempiaan. Ja nämä ovat nimenomaan sosialisteja ajamassa omaa maailmankuvaansa.
 
Täysin naurettavaa teatteria vailla mitään vaikutuksia mihinkään. Niin kuin toisessa ketjussa taisin todeta, menisi vinkumaan Kiinaan ja Intiaan vouhotustaan ja samalla voisi käydä kertomassa afrikkalaisille että lopettaisivat sen ihmistehtailun. Ai niin, sittenhän oikeasti pitäisi tehdä jotain ja ottaa riskejä.
Kiina, Intia ja Afrikan valtiot ovat edustettuna tuolla YK:n New Yorkin kokouksessa, joten myös juuri niillehän hän on mennyt puhumaan. Jo kokouksen nimi "Climate Action Summit" vihjaa ettei kyseessä ole teatteri, vaan todennäköisesti siellä tehdään työtä joka tähtää kansainvälisen sopimisen syntyyn Pariisin sopimuksen ja sitä edeltäneen monen vuosikymmenen työn jatkoksi. YK:n pääsihteeri Guterrezin mukaan puhumaan pääsevät vain ne maat joilla on esittää riittävän kunnianhimoiset ja ihan konkreettiset päästövähennystavoitteet.
 
Kiina, Intia ja Afrikan valtiot ovat edustettuna tuolla YK:n New Yorkin kokouksessa, joten myös juuri niillehän hän on mennyt puhumaan.
Joka on täysin eri asia kuin järjestellä jotain naurettavia koululakkoja paikanpäällä. Menkööt paikan päälle juuri sinne missä saastutetaan.

Miksi YK:n kokous kuuntelee jonkun ipanan horinoita? Samaa ovat varmasti miettineet juuri ne Kiinan ja Intian edustajatkin.

Jo kokouksen nimi "Climate Action Summit" vihjaa ettei kyseessä ole teatteri, vaan todennäköisesti siellä tehdään työtä joka tähtää kansainvälisen sopimisen syntyyn Pariisin sopimuksen ja sitä edeltäneen monen vuosikymmenen työn jatkoksi. YK:n pääsihteeri Guterrezin mukaan puhumaan pääsevät vain ne maat joilla on esittää riittävän kunnianhimoiset ja ihan konkreettiset päästövähennystavoitteet.
Tai siis ne, joilla on "oikeat" mielipiteet.
 
Millä perusteella?
Eikös se ole ollut pois koulusta aika lailla? Näin olen ymmärtänyt. Ja todistuksesta joku juuri linkitti että lienee keksitty.

Eipä sillä, mitä helvetin merkitystä jonkun peruskoulun todistuksella tässä muka on? Onko hän nyt muka jonkin sortin ilmastotieteilijä?
 
On muuten Gretalla ulkonäkö kuin suoraan 30-luvun euroopan maiden propagandoista jossa usein oli nuoria punaposkisia tyttölapsia kuvissa. Ehkä ihan sattumaa.

EFFz79gXsAs1L5z.jpg
No en noista niin tiedä, mutta jos piilossa olevaan kuvaan piirtää tietynlaiset viikset, näyttää tutulta historialliselta henkilöltä. Kokeilin, mutta en uskalla julkaista tulosta. Pelottavaa (monella tavalla, itsesensuuri ja miltä näytti).
BdHUB99CFQFGlrb5-Wholescreen.png
Antakee te edes anteeksi tällainen hupailu, kun Greta ei kuitenkaan anna kenellekään anteeksi (jotain mitä en edes tässä tehnyt, eläköön sananvapaus ja vihapuhe ja mitä niitä onkaan nyky Suomessa, valkoisella miehellä taakkana:().
 
Viestissäsi sanat ilmastososialisti ja propagandapelottelu ei kuulu millään lailla aiheeseen.

Mitä muuta tuo maailmanlopulla pelottelu on kuin propagandapelottelua kun yhtään mitään maailmanloppua ei ole tulossa?
 
Hämmästyttävää, että pitää aina asettua muita maita vastaan vaikka tässä asiassa ollaan kaikki samassa veneessä. Aina on parantamisen varaa.

Sehän on näin joka asiassa tänä päivänä, ääriaines hallitsee keskustelua poteroistaan joista ei voi liikkua mihinkään suuntaan ja tolkun ihmiset katselevat vierestä että mitä vittua täällä tapahtuu.
Kompromissi = luovutus ja se on täysin pois vaihtoehdoista.
Lukekaa tietyn porukan viestejä ja laskekaa montako kertaa he ovat myöntäneet olleensa väärässä tai edes ymmärtäneet toisen puolen pointin vaikka ovatkin eri mieltä asiasta.
Vastaus kumpaankin on zip,zero,zilch, nada.
 
Hyvä suhtautuminen, älykäs suhtautuminen. Ei samalla vihalla kuin Greta itse jakaa, vaan nätisti hieman sarkastisesti kuittailee tytön maailmanloppuvisioista.

Mutta naljailuksi se kuitenkin väännettiin "Greta Thunbergin reaktio ohi kulkevaan Donald Trumpiin leviää maailmalla – presidentti vastasi naljailemalla tytölle Twitterissä" Greta Thunbergin reaktio ohi kulkevaan Donald Trumpiin leviää maailmalla – presidentti vastasi naljailemalla tytölle Twitterissä
 
Mitä muuta tuo maailmanlopulla pelottelu on kuin propagandapelottelua kun yhtään mitään maailmanloppua ei ole tulossa?
Kuka on maailmanlopulla pelotellut? Maailmasta voi tulla hyvin karu paikka elää ihmiselle, jos ei asioille tehdä mitään, mutta ei kait maailmanlopusta ole puhuttu.
 
Kuka on maailmanlopulla pelotellut? Maailmasta voi tulla hyvin karu paikka elää ihmiselle, jos ei asioille tehdä mitään, mutta ei kait maailmanlopusta ole puhuttu.

Gretahan on melkein kaikissa puheissaan puhunut maailmanlopusta ja kuinka hänellä ei ole muka tulevaisuutta?
 
Mutta naljailuksi se kuitenkin väännettiin "Greta Thunbergin reaktio ohi kulkevaan Donald Trumpiin leviää maailmalla – presidentti vastasi naljailemalla tytölle Twitterissä" Greta Thunbergin reaktio ohi kulkevaan Donald Trumpiin leviää maailmalla – presidentti vastasi naljailemalla tytölle Twitterissä

Tietenkin se oli naljailua ja syytä ollakkin, jos pikkulikka ennustaa jotain maailmanloppua, kaikki kuolee, voi sitä kamalaa tuskaa, kärsimystä, kauheaa, apuaa!!
Mutta se oli Trumpilta älykkäästi ja nätisti tehtyä naljailua joita nämä besserwisserit tarvitsevat tajutakseen oman paikkansa.

Tietenkin vasemmistomedia käy aina Trumpin kimppuun ja levittää valeuutisiaan ja propagandaa jos pienikin mahdollisuus.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 811
Viestejä
4 539 833
Jäsenet
74 880
Uusin jäsen
krisek

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom