Kaikki kuolemaan johtaneet onnettomuudet tapahtuivat kesäajan aikana (huhtikuu-elokuu), kesäkuussa oli eniten kuolemia/loukkaantumisia (omaisuusvahinkoja oli eniten talvella eli pelti rytisi), iltaruuhkan lisäksi myös klo 7-10 (aamuruuhka) tapahtui runsaammin onnettomuuksia. Vähiten onnettomuuksia tapahtui yöllä.Paljon helpompaa on todistaa väite, että jo pelkän liikenneturvallisuuden parantamiseksi on parempi siirtyä pysyvään kesäaikaan. Koska liikenneonnettomuuksia tapahtuu vähemmän valoisalla ajalla ja koska iltaisin on enemmän liikennettä kuin aamulla, niin valoisa ilta on parempi.
Ja ettei tarvitsisi mutuilla niinkuin joidenkin, niin Espoon liikenneonnettomuuksien tilastoinnin yhteydessä havaittiin seuraavaa:Joten esimerkiksi liikenneturvallisuuden perusteella yksiselitteisesti parasta on valita kesäaika.Onnettomuuksien tapahtuma-aika kellonajan mukaan mukailee hyvin liikennemääriä. Eniten onnettomuuksia tapahtui iltaruuhkan aikaan kello 16–19.
"Useimmiten onnettomuudet tapahtuivat päivänvalossa ja tienpinnan ollessa paljaana. Henkilövahinkoon johtaineista onnettomuuksista valtaosa (65 %) tapahtui päivänvalolla tai tien ollessa valaistu (21 %). -- Useimmiten sää oli kirkas tai pilvinenpoutainen."
Tuolta voi poimia rusinat pullasta edellisen tapaan, mutta ei tällaisesta liikenneonnettomuuksien tilastosta voi vetää mitään johtopäätöksiä minkään aikavyöhykkeen puolesta. Kaikki edelliset on selitettävissä muilla tekijöillä.