Yleistä keskustelua sähköautoista

OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Missäköhän määrin nuo systeemit ymmärtävät pörssisähkön päälle?
Joku jolla on tuollainen raportoiva laturi, voisi kertoa miten se hintatieto välitetään leasingyhtiölle. Noissa pörssisähkösopimuksissa tosiaan joutuu tarkasti raportoimaan todellisen hinnan, ei jos teet vaikkapa 8 tuntia kestävän latauksen, niin sinun on raportoitava jokaisen tunnin hinta erikseen.

Jos haluaa välttää tuntikohtaisen raportoinnin, niin sallittua on myös ottaa sähkölaskulta ALIN käytetty tuntihinta ja raportoida sillä hinnalla kaikki kuukauden lataukset.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 821
Drivalia on vain yksi leasingyhtiö monien muiden joukossa. Ei ole mitään syytä alkaa antamaan kysyjälle Drivalia-spesifisiä ohjeita, jos ei ole ensin tiedossa, että kysyjän käyttämä leasingyhtiö on Drivalia.
Kyllä kyllä. Totesit aivan oikein eli sähkö veloitetaan sähkönmyyjän hinnalla. Lisäksi huomautan, että pörssisähkö muuten tekee asiasta hankalan. Jos veloitusraporttia ei pysty tekemään tunti tunnista, niin pahimmillaan koko kuukauden kulutuksen laskutus tapahtuu kuukauden alimmalla spot-hinnalla (joka voi olla vaikka negatiivinen).
EDIT: ehditkin tätä tarkentamaan juuri ennen minua.

Vastaisitko silti kysymykseeni? Totesit, että "sillä vain (pienellä) osalla vapaalla autoedulla ajavista moinen systeemi on käytössä", niin kiinnostaa tietää tämän toteamuksen tausta. Oliko mutua vai tietoa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 169
Onko sähköauton tapauksessa edes mitään järkeä olla tuota täyttä autoetua joka tekee latauksen laskutuksesta ja pienten rahojen sumplimisesta kovin työlästä?
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Onko sähköauton tapauksessa edes mitään järkeä olla tuota täyttä autoetua joka tekee latauksen laskutuksesta ja pienten rahojen sumplimisesta kovin työlästä?
Ei ole, ja siksi moni yritys ei tuota täyttä etua sähköautoille edes tarjoa. Onko muuten kenelläkään tilastotietoa siitä, kuinka moni työnantaja Suomessa edelleekään ei myönnä sähköautoille muuta kuin käyttöedun, eli ei lainkaan vapaata autoetua?
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Vastaisitko silti kysymykseeni? Totesit, että "sillä vain (pienellä) osalla vapaalla autoedulla ajavista moinen systeemi on käytössä", niin kiinnostaa tietää tämän toteamuksen tausta. Oliko mutua vai tietoa?
Se on vain oma arvio, joka perustuu siihen, että kenelläkään omassa tuttavapiirissä ei ole Drivalia leasingyhtiönä käytössä. Tästä voi päätellä että ei se niin yleinen ole.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 821
Se on vain oma arvio, joka perustuu siihen, että kenelläkään omassa tuttavapiirissä ei ole Drivalia leasingyhtiönä käytössä. Tästä voi päätellä että ei se niin yleinen ole.
Drivalia (entinen Leaseplan) ja ALD ovat yhteensä ~40 % Suomen liisarikannasta.

ALD:lla on sama käytäntö kuin Drivalialla eli eivät huoli asiakkaiden omia laskuja vaan tietyltä latauslaitteelta automaattisesti saatavia tietoja: Kotilataus
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Drivalia (entinen Leaseplan) ja ALD ovat yhteensä ~40 % Suomen liisarikannasta.

ALD:lla on sama käytäntö kuin Drivalialla eli eivät huoli asiakkaiden omia laskuja vaan tietyltä latauslaitteelta automaattisesti saatavia tietoja: Kotilataus
Tosiaan, tarkennan vielä, että tuossa mitä sanoin asiakkaan omasta raportoinnista, niin laskuja ei siis raportoida leasingyhtiölle vaan suoraan työnantajalle, eli leasingyhtiö ei ole millään muotoa välikätenä noissa.
 
Abe

Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
195

Tämäkin varmaan riippuu ihan työnantajasta mutta veikkaan että moni yritys ei halua yksittäisiä laskuja jokaisesta latauksesta vaan ulkoistaa sen koko auton kulujen laskutuksen leasingyhtiölle käyttövoimasta huolimatta. Mutta varmaan alkuperäisen kysyjän kannattaa tiedustella omalta työnantajaltaan miten siellä toimitaan.
 
Liittynyt
04.01.2022
Viestejä
256
Joo hyvä vastauksia.

Isomissä firmoissa on useita lesing autoja
ja eivät todella halua että joka ikinen raportoi itse, vaan että 10 auton lataukset ja
maksut yhdellä laskulla.

Pienemällä yrityksella voi itse raportointi onnistua.

Ja taas mielestäni ei oli syytä pitää pörssiä nykyaikaisen tehokkaan
sähköpaneelien kanssa. pitkä määräaikainen nyt jotain 8-9c kw

Silloin on helppo todistaa sähkön hinta
sopimuspaperilla että se vaikk se 9c
ja sitten vaan tunnit ilmona ja hinta ao aina
sama. Jos siis verottaja ei närästy aurinkopaneeleista.

Paneeli pudottaa kesällä hinnan alas oli pörssiä tai ei
ja kevällä syksylläkin laskevat hintaa poistaen piikit joita
pörssissä tulee. Mielenrauhaa on se että vaikka 9c talvella
ja kesä liki nollissa.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 394
USA laittoi pikku tullin Kiina-autoille:

Hyvä. Toivottavasti euroilla olisi munaa seurata. Toki tulee vastatulleja ym., mutta tämäkin on pitkällä tähtäimellä vain ja ainoastaan hyvä asia. On täysin mielipuolista, miten järkyttävän ison osan kriittisestä valmistusinfrasta ym. olemme siirtäneet kohtuullisen vihamielisen totalitäärisen valtion hoidettavaksi.

Ero tulisi olemaan kipeä, mutta äärimmäisen tarpeellinen. Toki voidaan vaan todeta, että 我們歡迎光榮的中國霸主.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 749
Se tulee vastavuoroin Kiina rakentamaan autotehtaita länteen. Viimeiset 20 vuotta oli toisinpäin. Nyt tasataan puntit. Kehitysavut on annettu ja nyt alkaa raaka kilpailu.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 622
Ei taida tehdä hyvää nyt pakittelu sähköistymisestä ja välipysäkin ottaminen plugareilla jos tuotekehitystä hidastetaan, sitten kun (30-luvulla?) täyssähkö on täällä pakon edessä, tykättiin siitä tai ei, homma on kuin Detroitissa 70-luvulta eteenpäin; vieraat vie ja omat ihmettelee.

Noh, kaipa senkin pelin lopun ehtii näkemään ellei kuole ennemmin. :hmm:
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 596
Ei taida tehdä hyvää nyt pakittelu sähköistymisestä ja välipysäkin ottaminen plugareilla jos tuotekehitystä hidastetaan, sitten kun (30-luvulla?) täyssähkö on täällä pakon edessä, tykättiin siitä tai ei, homma on kuin Detroitissa 70-luvulta eteenpäin; vieraat vie ja omat ihmettelee.

Noh, kaipa senkin pelin lopun ehtii näkemään ellei kuole ennemmin. :hmm:
Hidastuneet sähköautomarkkinat ei kyllä tätä väitettä tue. Halpaa paskaa saa polttispuolellakin, ilman että kaikki telemetria menee Xin taskuun.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 622
MG:n maahantuonnista virallista – Tulossa pitkän kantaman sähköauto ja hybridejä
Hedin houkuttelee ostajia nyt ilmaisilla huolloilla.

MG4 Trophy Extended Rangen ilmoitettu toimintamatka on 520 kilometriä.

Hedin MG Finland Oy on aloittanut MG-autojen virallisena Suomen-maahantuojana. Hedin on tuonut tätäkin ennen kiinalaismerkkiä Suomeen, mutta lähinnä kertaalleen Ruotsiin rekisteröityjä, tosin ajamattomia autoja.

Hedin MG Finlandin omistaa sataprosenttisesti ruotsalainen Hedin Mobility Group AB.

Maahantuonnin virallistamista Hedin juhlistaa tarjoamalla kaupan päälle seitsemän vuoden huollot uusiin MG4-malleihin. Ennestään MG:n autoihin on tarjottu seitsemän vuoden tai 150 000 kilometrin takuu ja yhtä pitkä maksuton tiepalvelu.

Samalla mallisto saa vahvistusta MG4 Trophy Extended Range -mallista. Sen wltp-toimintamatkaksi kerrotaan 520 kilometriä.

Auton ajoakun kapasiteetti on 77 kilowattituntia. Nopeimmillaan akun saa ladattua kymmenestä 80 prosenttiin 39 minuutissa.

Sähkömoottorin teho on 180 kilowattia, ja auto kiihtyy nollasta sataan 6,5 sekunnissa.

”Kuluvan vuoden aikana MG-mallisto laajenee edelleen kompaktilla MG3-hybridimallilla, täyssähköisellä Cyberster Roadsterilla sekä SUV-lataushybridillä”, sanoo Hedin MG Finlandin maajohtaja Jon Höckerstedt tiedotteessa.

MG:n huolto- ja myyntiverkostoon Suomessa kuuluu tällä hetkellä 13 toimipistettä.
Kertoileepi Kauppalehti.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
449
Arvelinkin, että milloinkahan mahtaa tulla myyntiin tuota extended versiota, kun niitä on ainakin briteissä ollut jo jonkin tovin. Virallisen maahantuonnin myötä voi myös odottaa farkkuversiota, millon lie sitten tuleekaan. Hieman nuo MG4 mallit houkuttelisi, mutta toisaalta ei kyllä ehkä kykene kiinalaista sotakonetta rahoittamaan noin suoraan.
Eurooppalaista autovalmistajaa jos haluaa tukea, vaikuttaisi omaan silmään renaultin mallisto melko kiinnostavalta. Lähinnä vitosta olen ruvennut katsomaan sillä silmällä, kun omat ajot on pääsääntöisesti nurkkapyöritystä. Toisaalta jos hinta pyörii paremmin varustellun kohdalla n. +-35k€, miksei sitten ostaisi jo megane E-techiä? Myös hämmentävää, miksei esimekiksi uudesta cliosta ole tehty täyssähkäriä saatikka edes farkkumallia? Noita SUV möykkyjä sensijaan tuntuu kaikilla valmistajilla riittävän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 155
Onko KIA EV6 nelivetoisissa vuosimalleissa 21-22 ilmalämpöpumppu vakiona? Tuota ei löydy markkinapaikkojen varustelistastakaan valintana.

Osaako joku sanoa mitä tuon KIA:n GT-line mallitarkenne toi mukanaan? Lähinnä olen huolissani, että onko noi jotain madallettuja kivirekiversioita? Varsinaisessa GT-malli ilmeisesti on tavallista matalampi alusta.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 786
Hyvä. Toivottavasti euroilla olisi munaa seurata. Toki tulee vastatulleja ym., mutta tämäkin on pitkällä tähtäimellä vain ja ainoastaan hyvä asia. On täysin mielipuolista, miten järkyttävän ison osan kriittisestä valmistusinfrasta ym. olemme siirtäneet kohtuullisen vihamielisen totalitäärisen valtion hoidettavaksi.

Ero tulisi olemaan kipeä, mutta äärimmäisen tarpeellinen. Toki voidaan vaan todeta, että 我們歡迎光榮的中國霸主.
Uutisessakin on mainittu, että mitään käytännön merkitystä tuolla ei ole. Max 7500$ aiempi kotimaisuushyvitys ja 25% tullit ovat pitäneet kiinalaiset pois. Sama kotimaisuushyvitys pitää eurooppalaisia pois markkinoilta.

Enemmän voi olla vaikutusta puolijohteiden ja metallien tulleilla.
 
Liittynyt
26.08.2020
Viestejä
15
Nyt pittee alkaa mennä koeajoilla, käytettyjen hinnat alkaa olla sopivalla tasolla tämmöselle köyhälle, 25k€ tasolla.

Vaihtoehdot ehkä muutamassa, halvin Tesla 3, Kian E-niro ja Soul, sekä Hyundain Kona. Korealaisista siis ne 64kwh versiot.

Saas nähä, samassa pitäisi hukata vanhat kaksi autoa. :)
Ilmoittele mitä on koeajettu ja millaiseen käyttöön tulisi jos jotain mielenkiintoista tuli vastaan.

Itselläkin mielenkiintona joku mahd perus auto, tärkein ominaisuus olisi auton esilämmitys/-jäähdytys koska matkat on lähtökohtasesti jotain alle 20km. Kesällä ajellaan kuumassa ja talvella kylmässä. :)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
224
Ymmärtääkseni kaikissa pohjoiseen tuoduissa EV6sa on lämpöpumppu.
GT-line on ihan varustelutaso. Ei siis vaikuta alustaan.
- Nätimmät puskurit ja pyöränkaaret korin värissä.
- Matriisi led ajovalot.
- HUD
Ja jotain muuta pientä. Olikohan GT-linessä vakiona nuo itse ulos pomppaavat kahvat. Se on kyllä mainio varuste vakioon nähden.
Noita käytettyjä EV6sia loppuvuodessa vertailin ja speksailin, niin aika pakolliseksi tuo GT-line varustelu tuntui muodostuvan. Ja mielellään vielä Comfort paketilla, ei premium. Sillä en halunnut lasikattoa, mikä niistää hieman pääntilaa takana ja näyttää KIAllakin tuovan mukanaan ikäviä lieveilmiöitä talvikäytössä kondesoituvan veden mukana yms.
Itsellä on siis -22 RWD GT-Line + Comfort pack + vaalea "nahka".
Tykkään kovasti näin 11tkm jäljiltä :thumbsup: Subin vaihtamalla on nyt tuon Meridianin sounditkin kohdillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
845

Lasikatto eli panoraama on maksullinen lisävaruste, joka ei siis ole vakiona mukana Gt-linen Premium packissa. Kyse ei ole perinteisestä lasikatosta, vaan avattavasta kattoluukusta.

Edit: Vuoden vanhoja GT-malleja (585 hv) näyttäisi olevan kaupan jo n. 55 ke:n hinnalla (uutena lähemmäs 80 ke). Hyvin on sulanut arvo.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 155
Edit: Vuoden vanhoja GT-malleja (585 hv) näyttäisi olevan kaupan jo n. 55 ke:n hinnalla (uutena lähemmäs 80 ke). Hyvin on sulanut arvo.
Ja Saksassa on EV6:t vielä reippaasti Suomen hintoja halvempia. Osa sähköautoista on siellä lähes samoissa hinnoissa kuin Suomessa, niin yllätyin tästä hintaerosta. Onko sielläkin 7v/150tkm takuu Kialle?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 303

Miksi se hinta saksassa merkittävästi poikkeaisi suomalaisesta?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 155
Miksi se hinta saksassa merkittävästi poikkeaisi suomalaisesta?
Muistelen joskus lukeneeni, että jollakin merkillä Suomen pitkä takuu olisi ollut maahantuojan neuvottelema lisäetu. Jos Kian takuu on sama Saksalaisissa autoissa, niin sieltä saa edullisesti. Ilmeisesti liikkuvat heikosti jälkimarkkinoilla kun joissakin oli tiputettu pyyntihintaa jopa kymppitonnilla.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
440
Ristus kun havahduin siihen miten omankin viime syksynä ostetun muutaman vuoden vanhan Model S:n arvo on sulanut. Ajattelin tuolloin, että suurimmat arvonalenemat ovat jo menneet kun auton hinta oli jo tippunut 50% uuteen verrattuna. Että ei kai nyt jo käytetyn arvo vielä hetkessä tipu paljoa. Paskanmarjat, tästä eroon päästäkseen pitää ite pistää 10k tiskiin. Oma arvio ennen hintojen tarkistamista oli, että ehkä 5 tonnilla selviäisi.

No, vähän lohduttaa se että on näissä kaikissa sähköautoissa näyttänyt tapahtuvan sama. Jokaisella valinnalla olisi tullut vähintään saman verran takkiin. Mistään Taycaneista nyt puhumattakaan. Pohdin silloin myös MYP malleja 55-60k hintaluokassa ja nyt niitäkin sitten saapi 40k. Audin Etron coupeja katselin alkuvuodesta olevan alkaen 55k, niin nyt ne on päältä 40k.

Ainahan tämä on kallis harrastus ellei halua jollain halvemmalla kauppakassilla ajella. Siitä ei pääse mihinkään ja harrastukset maksaa. Se on hyväksyttävä, mutta on tämä auto silti ollut paskin taloudellinen päätös mitä vielä tähän asti on tullut tehtyä. Aiempi auto oli XC90 ja sillä sai hyvin vielä omat takaisin. Sama oli X3:lla. Onneksi sentään tämän huollot (1500-2000e) ovat menneet autoliikkeen piikkiin.

Tässä nyt sitten seuraavaa liikettä ja seuraavaa autoa mietiskelen. Äkkiä ässästä eroon ennen kuin hinta on vieläkin enemmän pohjamudissa? Jokohan on suurimmat pudotukset nähty sähköautojen hinnoissa? Toista samanlaista askelta ei haluisi toistaa. Olisiko paluu hybridiin turvallisempaa? Missä autoissa arvonalenema on ollut pienintä? Maasturiin tulen itse palaamaan. Bemarin IX olisi kiinnostava peli. Tai sitten vaan nappaa EV9:n tai Taycanin ja ajelee sillä tyytyväisenä seuraavat 5 vuotta sen enempää miettimättä arvoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 708

Ainahan tämä on kallis harrastus ellei halua jollain halvemmalla kauppakassilla ajella. Siitä ei pääse mihinkään ja harrastukset maksaa. Se on hyväksyttävä, mutta on tämä auto silti ollut paskin taloudellinen päätös mitä vielä tähän asti on tullut tehtyä. Aiempi auto oli XC90 ja sillä sai hyvin vielä omat takaisin. Sama oli X3:lla. Onneksi sentään tämän huollot (1500-2000e) ovat sentään menneet autoliikkeen piikkiin.

Tässä nyt sitten seuraavaa liikettä ja seuraavaa autoa mietiskelen. Äkkiä ässästä eroon ennen kuin hinta on vieläkin enemmän pohjamudissa? Jokohan on suurimmat pudotukset nähty sähköautojen hinnoissa? Toista samanlaista askelta ei haluisi toistaa. Olisiko paluu hybridiin turvallisempaa? Missä autoissa arvonalenema on ollut pienintä?
Ehkä pikkuautoissa on ollut aika pieni arvonlasku, jos ostohinta halpa ja ainakin euroina pieni pudotus vain. Esim Seat Mii Electric, joka maksoi aivan alussa noin 15 000€ alkaen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 115
Ristus kun havahduin siihen miten omankin viime syksynä ostetun muutaman vuoden vanhan Model S:n arvo on sulanut. Ajattelin tuolloin, että suurimmat arvonalenemat ovat jo menneet kun auton hinta oli jo tippunut 50% uuteen verrattuna. Että ei kai nyt jo käytetyn arvo vielä hetkessä tipu paljoa. Paskanmarjat, tästä eroon päästäkseen pitää ite pistää 10k tiskiin. Oma arvio ennen hintojen tarkistamista oli, että ehkä 5 tonnilla selviäisi.

No, vähän lohduttaa se että on näissä kaikissa sähköautoissa näyttänyt tapahtuvan sama. Jokaisella valinnalla olisi tullut vähintään saman verran takkiin. Mistään Taycaneista nyt puhumattakaan. Pohdin silloin myös MYP malleja 55-60k hintaluokassa ja nyt niitäkin sitten saapi 40k. Audin Etron coupeja katselin alkuvuodesta olevan alkaen 55k, niin nyt ne on päältä 40k.

Ainahan tämä on kallis harrastus ellei halua jollain halvemmalla kauppakassilla ajella. Siitä ei pääse mihinkään ja harrastukset maksaa. Se on hyväksyttävä, mutta on tämä auto silti ollut paskin taloudellinen päätös mitä vielä tähän asti on tullut tehtyä. Aiempi auto oli XC90 ja sillä sai hyvin vielä omat takaisin. Sama oli X3:lla. Onneksi sentään tämän huollot (1500-2000e) ovat menneet autoliikkeen piikkiin.

Tässä nyt sitten seuraavaa liikettä ja seuraavaa autoa mietiskelen. Äkkiä ässästä eroon ennen kuin hinta on vieläkin enemmän pohjamudissa? Jokohan on suurimmat pudotukset nähty sähköautojen hinnoissa? Toista samanlaista askelta ei haluisi toistaa. Olisiko paluu hybridiin turvallisempaa? Missä autoissa arvonalenema on ollut pienintä? Maasturiin tulen itse palaamaan. Bemarin IX olisi kiinnostava peli. Tai sitten vaan nappaa EV9:n tai Taycanin ja ajelee sillä tyytyväisenä seuraavat 5 vuotta sen enempää miettimättä arvoa.
Eikö se yleensä päde että halvin millä pystyy/kehtaa ajaa on se taloudellisesti paras vaihtoehto. Halpoja sähkömaastureita taitaa vähemmän vain olla tarjolla. Tosin sillä vanhalla bensa V8 maasturilla tuskin kulut suuremmat on mitä noilla uusilla sähköillä.
 
  • Tykkää
Reactions: dmn
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 961
Eikö se yleensä päde että halvin millä pystyy/kehtaa ajaa on se taloudellisesti paras vaihtoehto. Halpoja sähkömaastureita taitaa vähemmän vain olla tarjolla. Tosin sillä vanhalla bensa V8 maasturilla tuskin kulut suuremmat on mitä noilla uusilla sähköillä.
Miin kaltaiseen koirankoppiin työmatkaliikenteessä vaihtamalla pystyy uudellakin autolla kattamaan kulut vs. tonnin pommi. Meillä neljän vuoden jälkeen 40 tkm mittarissa säästö entiseen 8 l/100km bensaan vähintään 5 k€ polttoaineessa ja 2 k€ huoltokuluissa. Verot ja vakuutukset menevät aikalailla +-0, kun toisessa kallis vero+liikennevakuutus ja toisessa halpa vero+kasko. Uusi mii maksoi kaikin herkuin ja varustein 19 k€ ja tuollaisesta voisi olettaa saavansa vähintään 12 k€.

Sinällään vähän huvittavaa, että äkkiseltään ajattelisi pitkän matkan ajajan hyötyvän sähköstä eniten, mutta ko. käyttöön sopivien autojen hinta on vielä niin suuri, että parhaan hyödyn sähköautosta saa nurkkapyörityksessä, jossa bensavehje kuluttaa eniten. Kaupungin ruuhka-ajossa sähköstä on myös ehkä eniten iloa.
 
Tuo on ihan totta ja tätä itsekkin olen välillä pyöritellyt että vaihtaisi Enyaqin johonkin halvempaan millä pääsee sen 100 km päivässä. Pidemmälle matkalle sitten isompi diisseli. Pelkästään polttomoottorivehkeisiin ei kuitenkaan haluaisi ehkä siirtyä.
 
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 343
Kävin istumassa Polerstar 4. Yllättävän isot tilat. Takana tosi hyvin jalkatilaa ja lastensistuimetkin saattanee sopia. Fiilis oli ainakin, että enemmän tilaa, kuin ID.7. Penkit tosi hyvän oloiset, edessä ja takana. Takakontti oli ok, ei kuitenkaan mikään erikoisen iso.
Koeistuminen vaan, niin ei osaa muuta sanoa. Mutta hyvännäköinen auto kyllä ja vielä tilavakin sisältä! Toivottavasti saa penkit takaa taitettua kolmeen osaan tai vähintäänkin iso suksiluukku; esillä olleessa mallissa oli vaan 60:40.
Hyvät fiilikset jäi kyllä ja on kyllä hieno auto!
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
93
Ilmoittele mitä on koeajettu ja millaiseen käyttöön tulisi jos jotain mielenkiintoista tuli vastaan.

Itselläkin mielenkiintona joku mahd perus auto, tärkein ominaisuus olisi auton esilämmitys/-jäähdytys koska matkat on lähtökohtasesti jotain alle 20km. Kesällä ajellaan kuumassa ja talvella kylmässä. :)
Joo mahd perus mulla myös mielessä, ja nuo korealaiset siinä vissiin kunnostautuneet, eli helpot ja kätevät hallintalaitteet.

Takuut pitäisi toimia, jos on vaikka tuontiauto. Hyvähän se on tarkistaa maahantuojalta kun mieluisa löytyy.

Itsellä duunimatka vaatimattomat 170km, toki harvoin käyn toimistolla. Mutta sen siivun pitää mennä kovallakin pakkasella, töissä voi onneks ladata. Eli 64 kwh versio lienee ainoa vaihtoehto.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 622
Hybridissä tulee heti ne polttoaine- ja huoltokustannukset mistä on voinut sähköautossa säästää, plus ei niidenkään arvo enää edes plugarina kohoa kun korona-ajan psykoosit ja saatavuusongelmat tuotantoketjuissa ovat selätetty.

Nyt eletään tätä normaalia kunnes taas syystä x polttoaineen hinta alkaa kallistumaan.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 687
Ristus kun havahduin siihen miten omankin viime syksynä ostetun muutaman vuoden vanhan Model S:n arvo on sulanut. Ajattelin tuolloin, että suurimmat arvonalenemat ovat jo menneet kun auton hinta oli jo tippunut 50% uuteen verrattuna. Että ei kai nyt jo käytetyn arvo vielä hetkessä tipu paljoa. Paskanmarjat, tästä eroon päästäkseen pitää ite pistää 10k tiskiin. Oma arvio ennen hintojen tarkistamista oli, että ehkä 5 tonnilla selviäisi.

No, vähän lohduttaa se että on näissä kaikissa sähköautoissa näyttänyt tapahtuvan sama. Jokaisella valinnalla olisi tullut vähintään saman verran takkiin. Mistään Taycaneista nyt puhumattakaan. Pohdin silloin myös MYP malleja 55-60k hintaluokassa ja nyt niitäkin sitten saapi 40k. Audin Etron coupeja katselin alkuvuodesta olevan alkaen 55k, niin nyt ne on päältä 40k.

Ainahan tämä on kallis harrastus ellei halua jollain halvemmalla kauppakassilla ajella. Siitä ei pääse mihinkään ja harrastukset maksaa. Se on hyväksyttävä, mutta on tämä auto silti ollut paskin taloudellinen päätös mitä vielä tähän asti on tullut tehtyä. Aiempi auto oli XC90 ja sillä sai hyvin vielä omat takaisin. Sama oli X3:lla. Onneksi sentään tämän huollot (1500-2000e) ovat menneet autoliikkeen piikkiin.

Tässä nyt sitten seuraavaa liikettä ja seuraavaa autoa mietiskelen. Äkkiä ässästä eroon ennen kuin hinta on vieläkin enemmän pohjamudissa? Jokohan on suurimmat pudotukset nähty sähköautojen hinnoissa? Toista samanlaista askelta ei haluisi toistaa. Olisiko paluu hybridiin turvallisempaa? Missä autoissa arvonalenema on ollut pienintä? Maasturiin tulen itse palaamaan. Bemarin IX olisi kiinnostava peli. Tai sitten vaan nappaa EV9:n tai Taycanin ja ajelee sillä tyytyväisenä seuraavat 5 vuotta sen enempää miettimättä arvoa.
En nyt tiedä mikä versio sulla oli mutta nopealla nettiautohaulla XC90 T8 malleista on sulanut 3v vanhoista noin 30-40k€ ja 4-5v vanhoista vielä 10-15k€ siihen päälle On mahdollista että jonain sopivana ajankohtana olet ostanut ja myynyt niin että hinnat olivat nousseet mutta se aika näyttäisi olevan ohi.

Olihan tuossa ajanjakso pari vuotta sitten milloin sähkäreistäkin sai enemmän käytettyjen markkinoilla kuin mitä uutena maksoi mutta se ei ole normaalia lainkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 981

Miksi ostit auton viime syksynä jos jo nyt haluat eroon siitä?

Itse ostin uuden Model Y reilu vuosi sitten, nyt 50tkm mittarissa ja ajan tuolla sen 400 000 tkm jolloin arvo on jo kilometrienkin puolesta suunnilleen nollassa, toimi auto tai ei. Jos akku kunnossa niin sillä on kuitenkin rahallista arvoa, tai sitten laitan sen aurinkopaneeleiden kanssa kodin sähkövarastoksi.

Kai nyt aina tulee valtavasti takkiin jos ostelee kalliita autoja ja ajaa niillä puoli vuotta?

Jos en olisi vuosi sitten ostanut uutta Y:tä niin nyt varmaan vaaka kallistuisi käytettyyn Model S malliin ilmaisilla supereilla. Ihan jo siksi, että niitä tosiaan saa nyt todella halvalla verrattuna viime kevääseen. Silloin oli sama pohdinta, mutta uuden Y:n ja käytetyn S mallin välillä ei ollut juuri hintaeroa ja päädyin uuteen Y:hyn.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 179
Jep, jos haluaa maksimoida rahankäyttönsä autoon niin suosittelen vaihtamaan uuden/uudehkon auton juurikin puolenvuoden/vuoden välein.
En tiedä mistä maksimoinnista puhut mutta kai se nyt kaikille on ihan selvää että parin tonnin ritsalla ajelu on se kustannushtehokkain vaihtoehto polkupyörän jälkeen.

Eri asia on sitten se että haluaako sitä harrastaa. (pyöräily on kyllä kivaa)

EDIT: Nyt kun luin uudestaan postisi niin olemme siis täysin samoilla linjoilla
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 238
Katsonut että Polestarin ongelmien takia auton voisi saada käytettynä noin 30-40ke hintaan. Uskaltaisikohan tuollaista ostaa. Hintaero on merkittävä esim. Teslan vastaavaan.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
440
En nyt tiedä mikä versio sulla oli mutta nopealla nettiautohaulla XC90 T8 malleista on sulanut 3v vanhoista noin 30-40k€ ja 4-5v vanhoista vielä 10-15k€ siihen päälle On mahdollista että jonain sopivana ajankohtana olet ostanut ja myynyt niin että hinnat olivat nousseet mutta se aika näyttäisi olevan ohi.

Olihan tuossa ajanjakso pari vuotta sitten milloin sähkäreistäkin sai enemmän käytettyjen markkinoilla kuin mitä uutena maksoi mutta se ei ole normaalia lainkaan.
Pahoittelen, kirjoitin epäselvästi. XC90 T8 vuosimallia 2016, jolla ajelin pari vuotta. Ei ollut siis todellakaan uutena ostettu. Itse tykkään ostella n. muutaman vuoden vanhoja joista suurin osa hinnasta on sulanut. En ikinä haluaisi ostaa uutta arvonaleneman vuoksi. Liian pihi. Oma varsin maltillinen lainanlyhentely oli samaa tahtia kuin arvonalenema, tai vähän nopeampaakin. X3 kanssa sama. Nyt sähköautojen suurten hintojen pudotuksien myötä Teslan kanssa olikin yhtäkkiä 10k perässä lyhentelyssä. Oma arvio arvonalenemisesta oli siis päin mäntyä kun tulikin suuria hyppyjä. Se on totta, että jos vertaan viime syksynä saamaani hyvitystä Volvosta siihen mitä saisin siitä nyt, niin siinäkin olisi varmasti 5000 euron ero. Eli noissakin arvonalenema on nopeutunut.

Miksi ostit auton viime syksynä jos jo nyt haluat eroon siitä?

Itse ostin uuden Model Y reilu vuosi sitten, nyt 50tkm mittarissa ja ajan tuolla sen 400 000 tkm jolloin arvo on jo kilometrienkin puolesta suunnilleen nollassa, toimi auto tai ei. Jos akku kunnossa niin sillä on kuitenkin rahallista arvoa, tai sitten laitan sen aurinkopaneeleiden kanssa kodin sähkövarastoksi.

Kai nyt aina tulee valtavasti takkiin jos ostelee kalliita autoja ja ajaa niillä puoli vuotta?

Jos en olisi vuosi sitten ostanut uutta Y:tä niin nyt varmaan vaaka kallistuisi käytettyyn Model S malliin ilmaisilla supereilla. Ihan jo siksi, että niitä tosiaan saa nyt todella halvalla verrattuna viime kevääseen. Silloin oli sama pohdinta, mutta uuden Y:n ja käytetyn S mallin välillä ei ollut juuri hintaeroa ja päädyin uuteen Y:hyn.
9kk taitaa tulla Teslalla täyteen. Alkaa vähän kyllästyttää ja kaipaa takaisin maasturiin. En myöskään ole kovin luottavainen tämän omistamisesta liikkeen takuun umpeutumisen jälkeen kun nytkin on ollut jo sitä sun tätä jatkuvasti. Ihan hyvä auto sinänsä ja tyylikäs ja kuten sanoit, niin järkevää ei ole vaihdella. Tosin, edellä mainitun syyn vuoksi en myöskään tiedä onko tätä järkevää omistaakkaan. Tai jos tiedossa on yhtä suuria yhtäkkisiä arvonalenemia, niin ei ottaisi niissä lisää takkiin.

Arvonalenemahan on täysin normaalia, mutta sähkäreissä markkina on niin sekaisin, että normaalin arvonaleneman lisäksi tulee näitä 5-10k yhdessä yössä sulamisia. Itse yritin tuota välttää kun en uutta ostanut, mutta epäonnistuin. Sanoisin enemmänkin tuon tapahtuman vuoksi tulleen suuremmin takkiin kuin yleistäen tuolla tavalla, että aina näissä yhtä paljon tulee miinusta.

Ollaan kuitenkin pääpiirteittäin samoilla linjoilla. Sanoin itsekin, että autoilu on kallis harrastus ja rahaa näihin saa palamaan. Mitä kalliimpi auto, sitä enemmän arvonalenema ja sitä enemmän ottaa takkiinkin. Siitä huolimatta yritän tehdä tämän tunteen lisäksi myös sillä tavalla fiksusti, että minimoisi tappiot ja valitsisi auton minkä luulisi pitävän arvon paremmin sekä ajoittaisia ostin fiksusti. Yritän tässä miettiä mikä se olisi vai siirtyisikö vain mahdollisimman mieleiseen autoon ja menisin tuolla samalla ajatuksella, että ihan sama arvonalenemista yms. ja tällä mennään itse paaluun asti.

Tosin sähköautot voi olla jo 5v päästä niin paljon kehittyneitä, että omalla 400km range ritsalla ajeleminen vituttaisi kun kaveri pääsee 1200km akulla. Siinä sitten taas vaihdellaan. :kahvi:
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 199

Tuo 1200km:n range himottaa suunnilleen yhtä paljon kuin kolme kertaa normaalia isompi bensatankki. Ison vaunun tai veneen vetäminen olisivat suunnilleen ne ainoat oikeat käyttötapaukset tuollaiselle.
 
tigerman

NOSTO
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
260
Tottakai. Kunhan saat osat niin kaikki on tehtävissä itse. Vaatiihan se osaamista ja työkaluja. Tämä toki pätee kaikkiin autoihin. Teslalla vaan osat ja softatyökalut ovat harvinaisen helposti saatavilla. Menet ostamaan jotain Bemarin ISTA softaa marmorilta niin nauravat sinut pihalle. Sun pitää ostaa eBayn kautta joku vanha kone BMW mekaanikolta mihin se on jo asennettu tai torrenttisivulta kokeilet onneasi. Ihan naurettavaa touhua.

Itse ole nähnyt että mitään lastentauteja kummempaa olisi ollut volkkarin sähkäreissä. Tukivarret ja alustan osat ovat kovilla kun painoa on enemmän, niitä paukkui alkusarjoista mutta ovat saaneet uudemman revision kuten muutkin valmistajat niin ei niistä ole hetkeen kuulunut. Olen kuullut volkkarikuskeilta että niissä on kyllä sellaisia softabugeja jotka aiheuttavat joko ärsytystä tai auton liikkumattomuuden kunnes sen resetoi/antaa olla hetken virrat pois.

Myös ne maahan suunnatut valoprojektorit lähtevät edelleen säröilemään.

Vielä ei ole kauhean isoa määrää volkkareita liikenteessä missä olisi 300tkm+ niin vaikea sanoa pidemmän juoksun kestävyydestä.
Meillä Iita nelosessa vm. 21 menossa kolmannet koiranluut, 65000km mittarissa. Myös parit kahvat mennyt vaihtoon. Eka takuun aikana. Toka takuun umpeuduttua. Tonnin luokkaa olis ollut kustannus, mutta saatiin tapeltua se vajaaseen 300 euroon. Muuten emäntä kyllä tykännyt ajella sillä. Sen verran, että nyt kun siirtyy työsuhdeliisariin, niin otti ID4 4motion elegancen säädettävällä alustalla.
 
OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583
Tuo 1200km:n range himottaa suunnilleen yhtä paljon kuin kolme kertaa normaalia isompi bensatankki. Ison vaunun tai veneen vetäminen olisivat suunnilleen ne ainoat oikeat käyttötapaukset tuollaiselle.
Tässä kun reissun päällä ollaan ja nopeita latureita näkyy olevan jo vähän siellä sun täällä niin itseäni ei oikein auton maksimi range jaksa kiinnostaa enää ollenkaan kun sitä rangea saa niin nopeasti lisää esim. WC-, kahvi- ja ruokataukojen aikana. Tällä reissulla ei ole vielä kertaakaan tarvinnut edes pysähtyä varsinaisesti lataamaan, vaan on laitettu auto laturiin aina samalla kun on pysähdytty muillle asioille. Toki edesauttaa se, että hotelleissa on saatu aina yön aikana ladattua täyteen saakka.

Mutta tosiaan itselle ollut nyt sellainen kokemus, että seuraavia autoja hankkiessani en aio enää maksaa extra-hintaa akun kapasiteetista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 981
Tuo 1200km:n range himottaa suunnilleen yhtä paljon kuin kolme kertaa normaalia isompi bensatankki. Ison vaunun tai veneen vetäminen olisivat suunnilleen ne ainoat oikeat käyttötapaukset tuollaiselle.
Minua kiinnostaisi lähinnä siksi että saan töissä ladata ilmaiseksi ja mitä isompi akku niin sitä suurempi säästö sähkössä pitkillä matkoilla.

Olisi kiva ladata täyteen ja ajaa sitten helsingistä ouluun ja takaisin lataamatta ja mennä taas töihin täyttämään akku ilmaiseksi.

Noin muuten Model YLR range on riittänyt mainiosti vaikka ajoa tulee noin 1000km/viikko. Omille ajoreiteilleni pääsääntöisesti osuu hyvin latureita kuitenkin.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
778
Miksi ostit auton viime syksynä jos jo nyt haluat eroon siitä?

Itse ostin uuden Model Y reilu vuosi sitten, nyt 50tkm mittarissa ja ajan tuolla sen 400 000 tkm jolloin arvo on jo kilometrienkin puolesta suunnilleen nollassa, toimi auto tai ei. Jos akku kunnossa niin sillä on kuitenkin rahallista arvoa, tai sitten laitan sen aurinkopaneeleiden kanssa kodin sähkövarastoksi.

Kai nyt aina tulee valtavasti takkiin jos ostelee kalliita autoja ja ajaa niillä puoli vuotta?

Jos en olisi vuosi sitten ostanut uutta Y:tä niin nyt varmaan vaaka kallistuisi käytettyyn Model S malliin ilmaisilla supereilla. Ihan jo siksi, että niitä tosiaan saa nyt todella halvalla verrattuna viime kevääseen. Silloin oli sama pohdinta, mutta uuden Y:n ja käytetyn S mallin välillä ei ollut juuri hintaeroa ja päädyin uuteen Y:hyn.
Tosta tuli mieleen että jos EU:n romuautodirektiivi menee läpi niin autoja ei enää roikoteta seisonnassa pihassa vuosia vaan katsastetaan säännöllisesti+maksetaan vuotuiset verot. Ja yksityinenhän ei sen jälkeen saa pistää autoa pois rekisteristä ja pitää pihallaan/ottaa varaosia vaan koko rakkine pitää poistaa virallisen autonkierrätysfirman kautta. Jotka ylläri haluaa sen akkubisneksen myös.

Todennäköisesti ja toivottavasti, monestakin syystä mm. ajoneuvoharrastus, direktiivi ei sellaisenaan mene läpi.
 
Autot täytyy vain piilottaa hyvin tai purkaa heti osiin. Osia nyt varmaan saa kuitenkin omistaa? Tai ne on ainakin helpompi piilottaa.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
600
VW on vissiin luovuttanut, kun edes yritä vastavetoa Mg4 / EX30 malleille. Halvin myynnissä oleva ID.3 variantti on 77kWh malli 42.620€. Pienempiakkuiset kiinalaiset tekevät paremmin kauppaansa. VW lopetti 48/58KWh varianttien tekemisen, ja katsoo nyt vierestä kun kiinalaiset myy samanlaisia autoja...
 
Konsernilla toki on vielä myynnissä Cupra Born, joka on mielestäni melko kilpalilukykyinen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
245 095
Viestejä
4 278 302
Jäsenet
71 597
Uusin jäsen
2teemu

Hinta.fi

Ylös Bottom