Yleistä keskustelua sähköautoista

omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 474
Lähinnä tässä ihmettelen, että mikä tarve moiselle pohdinnalle ylipäätään oli, kun kyseessä on täysin itsestäänselvyyys. Pienempi kulutus on parempi ja sillä ei ole yhtään mitään tekemistä akkukoon kanssa. Reaalimaailmassa se valinta kohdistuu aina erilaisten autojen ja niiden akkukokojen välille, ihan kuten tässä viestissäsi avasit.
Tottakai pienempi kulutus on parempi. Sehän siinä se pointti olikin että kun sitä oikeaa kulutusta ei edes ilmoitella missään.

Jos sulla on viivalla vaikka neljä samanlaista autoa eri merkeiltä. Jokaisessa sama wltp. Sit lähdet miettii minkä ostat, mutta onkin neljää eri akkukokoa.
Tähän päälle just tuo mahdollinen ero huolloissa, niin siinä voidaan puhua isoistakin eroista. Tänäpäivänä kun autosta toiseen varusteet jne alkaa olemaan täysin samaa luokkaa. Siksi en itse ymmärrä miksi kukaan ei kiinnitä mitään huomiota noihin miten tolkuttoman paljon jotkut todella pienetkin autot kuluttaa.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 233
Edelleen, se riippuu niin paljon minkälaista ajoa ja tarvetta on. Joku 70k ajava kuski ajaa pääsääntöisesti erilaista pätkää ja tietä kuin se 15k ajava ajaa. Virtaviivaisuus menettää aika lailla merkityksensä jos ajo on lähipyörittelyä, enkä itse esim. Model3:sta ostaisi pirun kankeana autona lähipyörittelyyn. Siihen löytyy paljon parempiakin malleja, kuluttaa model3 sitten motarikäytössä kuinka vähän tahansa.

Sitten jos/kun ruvetaan pitkää matkaa taittamaan niin alkaa automalli kuin automalli olevan ihan riittävä siihen muutaman reissun suorittamiseen vuodessa jos/kun pikalatauksesta saa sen yli 100kW tehoa kohtuullisen luotettavasti (keskimäärin vähän päälle tai alle).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 233
Renault Scenicin lopulliset hinnat julkaistiin ja about tonnin tulivat kaikki mallit vielä alaspäin, paitsi edullisin kaksi tonnia (halvin siis 41990).
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 119
Ehkä realistisempi range olisi 559km vs. 615km. Vaikea uskoa saman konsernin sisällä samalla akkukoolla pääsisi melkein +30% rangeen ihan sama millainen sukkula sieltä toisena mallina tulisi :D

Ja tietty ID.3 tulee olemaan nykyistä Ocua edukkaampi selkeästi mallina. Tänne melkein parin vuoden kokemuksilla on yksi hailee alle 100km rangen erot paperilla. Sitten kun ero alkaa olemaan päälle 100km niin matkanteko muuttuu oleellisesti. Toisena sähkiksenä kun ollut HP-klassikko e2008 niin siinä oikeasti Kuusamon takaa pk-seudulle oli jo aikamoista suorittamista talvella. Kuusi latauskertaa ja ihan hetki meni. Taas Q4:lla tuolla välillä ei ole mitään draamaa kelissä kuin kelissä nyt kun latausliittimen lukituskin jopa toimii.
Tarkoitus oli, että töppö isoakkuinen ja matala pikkuakkuinen menisivät molemmat täsmälleen saman 559 km, mikä näytti olevan EVDatabasen WLTP isoakkuiselle ID.3:lle.

Heitin siis tulevaisuuden Octavian arvon täysin hatusta, mutta niin, että se olisi mahdollinen.

Tarkistetaan onko Octavia Liftback 58 kWh 559 km WLTP mahdollinen:

Akkukoko ja korimalli vastaavat suunnilleen Tesla Model 3:a. Uusimman takavetoisen Model 3 57,5 kWh:n WLTP vehicle (TEL) on 10,4 kWh/100 km.

Octavian 58 kWh-akulla WLTP olisi 58 kWh / 10,4 kWh * 100 km = 558 km

Aijai, 58 kWh-Ocu jäi 1 km vajaaksi 77 kWh-ID.3:n 559 km WLTP-rangesta. Eiköhän se kuitenkin ole ihan mahdollista kehittyneemmällä voimalinjalla saavuttaa 1 km lisää. Leveä ja raskas ID.7 näytti jo, että hyötysuhde oli selvästi korkeampi kuin ID.3:lla. Oletetaan 58 kWh-Ocun kulutukseksi 10,375 kWh/100 km, jolloin 559 km täyttyy.

Entäpä 77 kWh-Ocu? Akun tuoma lisämassa vaikuttaa kulutukseen. Uusimpien ID.3 58 kWh ja 77 kWh massaero on 118 kg. WLTP-vehicle -kulutukset ovat vastaavasti 13,5 vs. 13,8, eli lisäystä 0,3 kWh/100 km. Se vaikuttaa ihan järkevältä lukemalta, sillä silloin hyötysuhde (64,3 %) olisi hyvinkin lähellä aikoinaan laskemiani, jos laskee akkukokojen 118 kg erolla ja Cr 0,006.

Range, 77 kWh-Ocu:
10,375 kWh/100 km + 0,3 kWh/100 km = 10,675 kWh/100 km

77 kWh / 10,675 kWh * 100 km = 721 km (olin heittänyt hatusta varoiksi alakanttiin sen 715 km)

No niin, 58 kWh-Ocu vaatii Model 3:n leveyden, korkeuden, muodon ja massan, mikä on mahdollista, kun akkukin on vain 0,5 kWh suurempi kuin Teslan 57,5 kWh. Tämän lisäksi voimalinjan on toimittava 0,24 % pienemmällä kulutuksella (10,375 vs. 10,4 kWh/100 km), jotta WLTP voisi olla 559 km. Ihan mahdollista ID.7:n perusteella.

Ocu 77 kWh kulkisi massaeron huomioiden 721 km WLTP.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin rangeista laskien tilanne on tosiaan sellainen, että vanha töppöperä voi viedä 29 % enemmän energiaa kuin matala ja linjakas uudemmalla voimalinjalla.

Kilometreinä ero samoilla 77 kWh-akuilla on 721 km - 559 km = 162 km. Sanoit yli 100 km olevan sellainen, että matkanteko muuttuu olennaisesti, eli tuo 162 km on jo sellainen ero.

Muistaakseni Golf oli aina vähän Octaviaa kalliimpi, vaikka se oli koriltaan lyhyempi. Konsernin yhtä pykälää kalliimpi merkki. ID.3 olisi kuitenkin sen verran vanhempi malli kuin mahdollinen Ocu-e, että se olisi luultavasti hieman halvempi kuin tuliterä malli. Tarkka hinta ei ollut pointti, vaan kulutuseron vaikutus.
 
Liittynyt
17.08.2018
Viestejä
366

Jaah siis muutakin tuossa vaihtuu kuin muoto ja ilmanvastuskerroin. Toki lähdin siitä, että molemmissa konserniautoissa on sama tekki.

Ja kyllä - 162km on oleellinen ero ja epäilen vahvasti, että sellaista eroa ei konsernin sisällä tule samalla akkukoolla silloisilla verrokeilla. Toki sitten jos kaivetaan rinnalle vaikka 5 vuotta vanhempi malli/versio samalla akkukapalla niin varmasti mahdollista vaikkakin en saa kiinni miksi edes noita pitäisi keskenään ihmetellä.
 
Konsernimalleja käytin siksi, ettei tulisi niin helposti merkin vierastamista.

Ei tosiaan ole välttämättä samaan aikaan uutena myynnissä tuollaista 29 % eroa konsernin sisällä, jos ei ihan pakettiautoihin mennä.

VW ID.7 77 kWh, 210 kW, RWD, 08/2023-:
12,4 kWh/100 km

Audi Q4 40 76,6 kWh, 150 kW, RWD, -01/2024:
14,6 kWh/100 km

Molemmat olivat samaan aikaan myynnissä, ja Audin WLTP-vehicle on 17,7 % suurempi, vaikka ID.7 on hieman raskaampi auto.

Käytin kuvitteelliselle Octavialle Model 3:sta, mikä on 12 cm matalampi kuin ID.3. Se on enemmän kuin ID.7:n ja Audi Q4:n välinen 10 cm ero.

Lisäksi Ocun pohjana toimineen Model 3:n muotokerroin on näin näppituntumalta enemmän edellä ID.3:a, kuin mitä ID.7 on edellä Q4:ää. En tosin ole ihan varma, enkä jaksa tarkistaa.

Vielä ei luultavasti aivan päästä 29 %:iin, vaikka laskisi 17,7 % + x % + y %.

Puuttuvalle osalle on kaksi vaihtoehtoa.

1. Joko tosiaan muistin ristiin, ja se olikin 2024 MB EQA 250+, eikä -24 EQA 250+, joka päihitti hyötysuhteessa uusimman Model 3:n.

2. Tai sitten Model 3/ID.7/EQA 250+ ovat enemmän hyötysuhteessa edellä ID.3:a, kuin mitä ID.7 on edellä Audi Q4 40:ä.

Joka tapauksessa erot voivat helposti olla 20-30 %, jos toinen myynnissä oleva on pykälää vanhemmalla tekniikalla ja lyhyt pystyperä vs. uusin virtaviivainen malli.

Jos toinen kuluttaa 25 % enemmän ja akkukoko on sama, on yhden välilatauksen etapin latausaika reilusti enemmän kuin 25 % pidempi.
 
Liittynyt
30.12.2016
Viestejä
1
Ei ainakaan näissä oikean elämän testeissä näytä olevan niin merkittäviä nuo erot matalamman auton hyväksi.

Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 119
Ei ainakaan näissä oikean elämän testeissä näytä olevan niin merkittäviä nuo erot matalamman auton hyväksi.

Ei noiden välillä niin isoa eroa WLTP:ssäkään ole, ID.7 12,4 kWh/100 km vs. ID.3 77 13,8 kWh/h, eli 1,4. Uudemman paremman ilmanvastuksen ja voimalinjan hyötysuhteen rasitteena on 240 kg ylimääräistä massaa. Videon testi vaikutti olevan märällä tiellä, joten ID.7:n 235+255 -rengastus kasvattaa enemmän kulutusta kuin ID.3:n 215-renkaat. Vettä syrjäytetään ja nostetaan suhnuksi enemmän. Kuivalla ero olisi ollut suurempi kuin testissä saatu 0,2 kWh/100 km. Testi taisi olla ajotietokoneen lukemien perusteella mitattu? Siitä voi tulla eroa.

Octavia 58 kWh:n pohjana oli ID.7:ää 1 cm kapeampi ja peräti 9 cm matalampi sekä yli 330 kg kevyempi Tesla Model 3 0,24 % pihimmällä voimalinjalla. Octavia 77 kWh:n pohjana oli muuten sama kuin edellä, mutta 118 kg raskaammalla akulla.

ID.7 olisi pihi, jos se olisi noin 10 cm matalampi ja reilut 300 kg kevyempi. Nykyisellään se on vain hyvän hyötysuhteen laiva.

@Tommy Goldfish jälkimmäisen purkuteho on suurempi, 30 kW vs. 20 kW, mutta tarkoittamani C-arvo, eli suhteellinen purkunopeus on siinä pienempi, 0,3C vs. 0,4C. Kumpikaan ei ole korkea lukema. Korkeita tulee ajamalla 30 kWh -akulla motarilla maksimia, tai isolla akulla autobahnilla kahtasataa.

Minä kuitenkin tarkoitin, että akku pysyy samana ja vain kulutus pienenee. Vasta kohta 12 oli pienemmän kulutuksen mahdollistamaa pienemmän akun pohdiskelua, ja kerroin sen syövän tietyt edut pois. Niissä menetettävissä eduissa oli mainittu myös lainaamasi kohta 5, joten jos pienemmän kulutuksen ulosmittaa täysimääräisesti tyytymällä vastaavan verran pienempään akkuun, ei C-arvon osalta tule mitään parannusta. Ei tosin heikennystäkään, kuten esimerkissäsi.
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 272
Varmaan tämä oli jo jossakin ketjussa käsitelty, mutta laitan tähän oman mielipiteeni tästä James Mayn sähköautomielipiteestä:

"Lisäksi May arvioi, että ainakaan hänen kotimaassaan Britanniassa latausverkosto ei ole riittävä. Mayn mukaan jos ajaa pitkiä matkoja sähköautolla, joutuu reitin suunnittelemaan käytännössä pikalatureiden sijaintien ehdoilla."

Itselläni on nyt ollut sähköauto puoli vuotta ja ensimmäisellä viikolla oivalsin tuon saman asian kuin James. Sähköauto pakottaa käyttämään aina samoja reittejä, jotka määräyvvät pikalatureiden sijaintien perusteella. Kaupunkiautoilijoille tuo on tietenkin yhdentekevää, mutta tuolla tienpäällä reittivariaatiot supistuvat kyllä olemattomiksi. Varsinkin talviaikaan.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820

Toi on niin paljon käyttötarpeesta kiinni. Omalla on tullut ajettua reilu 60 tuhatta kilometriä töihin ja takaisin, kahden vuoden aikana olen käynyt alle 5 kertaa niin kaukana ettei yhdellä latauksella olisi päässyt edestakaisin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 507
Tuo on kylla niin erikoinen kuorolaulu etta auto sahkoauto ei sovi kenellaakaan jos se ei sovi joillekkin. Joillekin sopii jopa se ettei ole omaa autoa ollenkaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
985
Itselläni on nyt ollut sähköauto puoli vuotta ja ensimmäisellä viikolla oivalsin tuon saman asian kuin James. Sähköauto pakottaa käyttämään aina samoja reittejä, jotka määräyvvät pikalatureiden sijaintien perusteella. Kaupunkiautoilijoille tuo on tietenkin yhdentekevää, mutta tuolla tienpäällä reittivariaatiot supistuvat kyllä olemattomiksi. Varsinkin talviaikaan.
Vähän vaikea tätä on enää suomessa täysin allekirjoittaa. Alla vaikkapa Helsinki-Oulu välin 100kW+ pikalaturit. Kyllähän tuolta toki löytyy vielä runsaasti jopa 200 km siivuja ilman pikalatureita (esim. Saarijärvi-Kokkola), mutta pääväylien solmukohdat ja myös pääväylien varret alkaa kyllä olla hyvin täytetty Itä-Suomea lukuun ottamatta.

Ja kuinka monta nopeaa reittivariaatiota sitä nyt yleensä on kahden pisteen välillä? Toki laturit käytännössä pakottavat ajamaan pääväyliä, tai ainakin poikkeamaan niillä latauksia varten.

1711190142003.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 071

Selinäjoki - Haapavesi - Seinäjoki tuli viimekesänä ajettua eli sopivasti pääväyliä välissä. Kyllä vähän joutui lenkkiä tekemään latureiden vuoksi mutta kohtuu kivuttomasti meni sekin.
 
Ronald McDonald

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.02.2024
Viestejä
308
Toi on niin paljon käyttötarpeesta kiinni. Omalla on tullut ajettua reilu 60 tuhatta kilometriä töihin ja takaisin, kahden vuoden aikana olen käynyt alle 5 kertaa niin kaukana ettei yhdellä latauksella olisi päässyt edestakaisin.
No jos ajelet pääasiassa vain töihin ja takaisin niin eihän niiden latausasemien sijainnilla ole mitään merkitystä. Täten en ymmärrä miten kommenttisi liittyy mitenkään tuohon Jamesin ulostuloon.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 922
Vähän vaikea tätä on enää suomessa täysin allekirjoittaa. Alla vaikkapa Helsinki-Oulu välin 100kW+ pikalaturit. Kyllähän tuolta toki löytyy vielä runsaasti jopa 200 km siivuja ilman pikalatureita (esim. Saarijärvi-Kokkola), mutta pääväylien solmukohdat ja myös pääväylien varret alkaa kyllä olla hyvin täytetty Itä-Suomea lukuun ottamatta.

Ja kuinka monta nopeaa reittivariaatiota sitä nyt yleensä on kahden pisteen välillä? Toki laturit käytännössä pakottavat ajamaan pääväyliä, tai ainakin poikkeamaan niillä latauksia varten.
Juu enemmän tuon on minusta niin että , että pakottaa pääsääntöisesti pysähtymään tietyillä paikoilla reitillä, kun taas polttiksella voi mennä mihin tahansa ad-hoc kesäkioskille taukoa pitämään.
 
jak

Liittynyt
11.04.2022
Viestejä
67

pikemmin päinvastoin. polttiksella pakottaa pysähtymään tietyillä paikoilla, sähköä saa kotoakin
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 174
En nyt oikein tiedä mitä järkeä tuosta tienpäällä lataamisesta on vängätä.. Kyllähän siitä on enemmän vaivaa kun polttiksen tankkaamisesta,ja todennäköisesti tulee olemaan niin pitkään kun polttonesteitä on saatavilla, mutta aika harvalla ihmisellä tuo on normaalissa arjessa vaivana, kun taas (kallista) polttoainetta on tankattava jatkuvasti.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 416
pikemmin päinvastoin. polttiksella pakottaa pysähtymään tietyillä paikoilla, sähköä saa kotoakin
Juu, mutta kotilatausmahis taitaa olla harvinaista herkkua koko autokanta huomioon otettuna. Päästään taas siihen, että riippuu käyttäjästä kuinka sopiva tietty käyttövoima on.

Nykyisillä sähköautoilijoilla kotilatausmahis varmaan onkin lähes kaikilla, koska sehän on hurja etu ja hyvä syy valita sähkis.
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
1 039
pikemmin päinvastoin. polttiksella pakottaa pysähtymään tietyillä paikoilla, sähköä saa kotoakin
Öö, mutta entä kun se kotona ladattu sähkö loppuu? Eikös tässä puhuttu nimenomaan pitkän matkan ajamisesta?
Jos lähdet sähköautolla yli 400km:n päähän kotoa, niin nimenomaan latauspaikat määrittävät menoa, dino vehkeillä moista rajoitusta ei ole.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 474
Öö, mutta entä kun se kotona ladattu sähkö loppuu? Eikös tässä puhuttu nimenomaan pitkän matkan ajamisesta?
Jos lähdet sähköautolla yli 400km:n päähän kotoa, niin nimenomaan latauspaikat määrittävät menoa, dino vehkeillä moista rajoitusta ei ole.
Latauspaikkoja on nykyisin Suomessa enemmän kuin bensa-asemia. Mun silmissä sähköautoilu on nimenomaan vapauttanut ihan älyttömästi, kun ei tarvitse enää mennä niille huolto-asemille kuten aina ennen.
En oikein myöskään keksi Suomesta reittejä missä pitäs latureiden osalta jotain miettiä, kun kaikkialla alkaa olemaan menee mistä vaan.
 
Miten tuo sähköautoilu nyt on "vapauttanut" mitään jos ihan oikeasti puhutaan?
Halvempaa ajoa, kyllä, mutta aika paksua väittää että tuosta saisi jotain erilaista vapauden tunnetta, saati vaivattomampaa liikkumista?
Bensaa tankkiin (3min stoppi) ja 1000km eteenpäin on ollut oma tyyli. Kelissä kun kelissä ajavana arvostan tuota, sähkölle on toki oma käyttötarkoituksensa ja ymmärrän mitä haet, se voi olla vapauttavaa mutta ei tehokasta.
 
Ei-sähköautoilijana saa kyllä sellaisen kuvan, että sitä kulutusta ja pysähdyksiä mietitään hyvinkin paljon, kun katselee näitä tubettajien pitkän matkan reissuja. Jos itse polttisautoilijana lähden pitkälle matkalle, katson vain eri reittivaihtoehtoja. Mutta onko tuo nyt iso ongelma, tuskin. Eikä ainakaan ongelma tutulla pitkällä reitillä. Pointtina kuitenkin se, ettei polttiksella tarvitse miettiä sitä aineen saantia tai riittävyyttä vielä ainakaan, sen verran tiheä bensisverkosto on. Joskus tulevaisuudessa asia voi toki kääntyä päälaelleen.
 
Jos mä vaan pitkää matkaa teen ni sillon ei paljon reitti kiinnosta. Sillon mennään auton ehdotusten mukaan, kuten menin lofoottien reissulla. Ei paljon tarvi miettiä mitään.
99% ajoista pääsee niin isolle säteelle ettei tarvi edes ladata missään, jos taas tarttee ni hoituu just siellä minne menee, ilman erillisiä pysähdyksiä.
Sit taas meillä ollu oikee ikinä rahaa tankata täyteen ni jatkuvasti tankkailtiin 20-40 eurolla joten jatkuvasti joutu käymään erikseen tankkaamassa jossain.

saati vaivattomampaa liikkumista?
Kyllä se mulla on ainakin vaivattomampaa, kun normi tilanteessa ei tarvi käydä missään ikinä ”tankilla”. Me ei normi elämässä käydä Tamperetta/helsinkiä pidemmällä Turun seudulta, joten akullisella pärjää aina. Ja normi työarjessa akku on päivittäin täynnä. Eli ei normi elämässä ole enää mitään tankkauksia. Koska auto on joka aamu maksimi rangessa.
Vanha auto oli pari kertaa viikossa bensavalo päällä. Niin kyllä se vain on älyttömästi vaivattomampaa.

Tai jos menen vaikka Helsingin keskustaan päiväksi. Auto latautuu sillä välillä vaikka täyteen, mutta vanha auto pysähdyttiin tankkaamaan kun kukaan ollu jaksanu käydä ennakkoon tankkaamassa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 007
Jos mä vaan pitkää matkaa teen ni sillon ei paljon reitti kiinnosta. Sillon mennään auton ehdotusten mukaan, kuten menin lofoottien reissulla. Ei paljon tarvi miettiä mitään.
99% ajoista pääsee niin isolle säteelle ettei tarvi edes ladata missään, jos taas tarttee ni hoituu just siellä minne menee, ilman erillisiä pysähdyksiä.
Sit taas meillä ollu oikee ikinä rahaa tankata täyteen ni jatkuvasti tankkailtiin 20-40 eurolla joten jatkuvasti joutu käymään erikseen tankkaamassa jossain.
Miten teillä nyt on rahaa sitten ladata, kun auto lienee myös kalliimpi?

Mutta jos tästä itse lähden sähköautolla ja menen Teslan navin mukaan niin se ajattaa pidempää reittiä kuin mitä itse ajaisin koska laturit.
 
Tarkoitin sitä, että reittiä valitessa ei ainakaan vielä tarvitse katsoa, että missä bensiksiä on. Eli ainoa ns. suunnitelma on siinä, että mistä haluaa ajaa ja onko jotain paikkoja, joissa haluaa käydä tai pysähtyä.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 474
Miten teillä nyt on rahaa sitten ladata, kun auto lienee myös kalliimpi?

Mutta jos tästä itse lähden sähköautolla ja menen Teslan navin mukaan niin se ajattaa pidempää reittiä kuin mitä itse ajaisin koska laturit.
Kokonaiskustannukset autoilussa on nyt noin 150-200e pienemmät kuin vanhalla autolla. Kuukausittain siis.

Ja jos reitti on sellanen et ois selkeästi lyhyempi jotain kautta ni sillon en navigoi supereiden mukaan, vaan sit ku alkaa olemaan latauksen tarve ni meen lataamaan lähimpään k-lataukseen/abc lataukseen tms. Tai usein myös jos oon kohteessa paikallaan niin hidaslaturiin.

Tarkoitin sitä, että reittiä valitessa ei ainakaan vielä tarvitse katsoa, että missä bensiksiä on. Eli ainoa ns. suunnitelma on siinä, että mistä haluaa ajaa.
Ei mul oo viel ainaka tuo ongelmaa tuottanut, on niin jokapuolella latureita että ei oo tarvinnu stressata. Toki eri asia jos on pienen rangen auto. Mut tuol omal menee talvellakin se 300km ni ei oo toi ongelma ollu. Meki lun geokätköillään niin mennään pikkuteitä ja metsäautoteitä jne sikinsokin. Se onkin se isoin vaivattomuus ollut kun on auto aina lämmin/viileä kun parin kilsan välein pysäytellään ja mennään etsimään kätköä 10-40minuutiksi.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 416
Ei mul oo viel ainaka tuo ongelmaa tuottanut, on niin jokapuolella latureita että ei oo tarvinnu stressata.
Tämä alkaa olla jo ihan hyvällä mallilla ja varmasti paranemaan päin. Joskus Pohjois-Norjassa törmäsin siihen, että bensaa ei saanutkaan ihan joka kylästä, joten siellä ei välttämättä kannata bensa-autollakaan ohittaa tankkauspistettä turhan tyhjällä tankilla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
9 007
Kokonaiskustannukset autoilussa on nyt noin 150-200e pienemmät kuin vanhalla autolla. Kuukausittain siis.

Ja jos reitti on sellanen et ois selkeästi lyhyempi jotain kautta ni sillon en navigoi supereiden mukaan, vaan sit ku alkaa olemaan latauksen tarve ni meen lataamaan lähimpään k-lataukseen/abc lataukseen tms. Tai usein myös jos oon kohteessa paikallaan niin hidaslaturiin.
Eikö tämä juuri kumoa sen mitä aikaisemmin sanoit miten vapauttavaa on sähköautoilu?
 
jrp

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
827
Miten tuo sähköautoilu nyt on "vapauttanut" mitään jos ihan oikeasti puhutaan?
Halvempaa ajoa, kyllä, mutta aika paksua väittää että tuosta saisi jotain erilaista vapauden tunnetta, saati vaivattomampaa liikkumista?
Bensaa tankkiin (3min stoppi) ja 1000km eteenpäin on ollut oma tyyli. Kelissä kun kelissä ajavana arvostan tuota, sähkölle on toki oma käyttötarkoituksensa ja ymmärrän mitä haet, se voi olla vapauttavaa mutta ei tehokasta.
Sähköauto ei sovi kaikille, sitä on turha edes väittää. Mikäli päivittäiset ajot sopivat auton kantaman sisälle ja kotona on latausmahdollisuus, niin käyttö on vaivattomampaa kuin polttomoottorilla ja vapauttaa bensiksellä käymisestä.
Kolmen minuutin (saatika minuutin, jolla osa väittää selviävänsä) stoppi 1000 km välein on myöskin toistaiseksi jäänyt kokematta. Edellisellä autolla pääsin vain kaksi kertaa yli 600km tankillisella (yli 200tkm yhteisellä taipaleella), kun yleensä täydennyksen joutui tekemään alle 500km välein. En myöskään ole ajanut kerralla niin pitkään matkaa, että olisin joutunut tankkaamaan kahdesti saman päivän aikana (paitsi Kalliovuorilla, jossa vuokra-auto imi bensaa kuin sieni).
 
Joo, samaa mieltä.
Meilläkin oli taloudessa toisena autona sähkis ja palveli oikein hyvin omassa "ruudussaan".
Otin lähinnä siihen kantaa, kun täällä jotkut ovat sitä mieltä että sähkö sopii kaikille ja pitkän matkan ajoon (ei pidä paikkaansa).
Vehkeet käytön mukaan ja jokaine osaa valita sopivan :)
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 474
pitkän matkan ajoon (ei pidä paikkaansa).
Kaikille kaikkeen tarkoitukseen ei todellakaan sovi. Mutta myöskään se että jos omaan ei sovi, ei tarkoita etteikö monelle muulle sopisi.

Mut kyllä nopean etenemiskyvyn sähköauto on todella mukava matkakumppani pitkälle matkalle. Ei tuossa yli 4tkm lofoottien reissussa autossa nukkuen ollu kyllä pienintäkään valittamista ja sama määrä pysähdyksiä tuli dieselillä esim viime kesän 4tkm Puolan reissulla.
 
Liittynyt
17.08.2018
Viestejä
366
Miten tuo sähköautoilu nyt on "vapauttanut" mitään jos ihan oikeasti puhutaan?
Halvempaa ajoa, kyllä, mutta aika paksua väittää että tuosta saisi jotain erilaista vapauden tunnetta, saati vaivattomampaa liikkumista?
Bensaa tankkiin (3min stoppi) ja 1000km eteenpäin on ollut oma tyyli. Kelissä kun kelissä ajavana arvostan tuota, sähkölle on toki oma käyttötarkoituksensa ja ymmärrän mitä haet, se voi olla vapauttavaa mutta ei tehokasta.
Vastaan 19v esikoisen puolesta

Vapauttanut on isosti, kun oikeastaan ei mitään väliä paljonko pyörii kaupungilla kun liikkuminen on lähes ilmaista. Refeä on nyt myös bensasta viimeiseltä parilta kuukaudelta kun vaimo täräytti poroon ja oli sähkis pitkään pajalla. Ihan toisella tapaa sai hampaita kiristellä tankilla ja kuumotella eikö joku muu vois ottaa auton tuon sijaisbiilin, G21-koppaisen kanssa (selkeästi liikkumisen vapaus kehnompi). Ottamatta edes kantaa ajon vaivattomuuteen ja hiljaisuuteen jne.

Tuli välissä tuoreaan bensabimmeriin melkein 11tkm ja vahvisti vain fiilistä, että ei enää ikinä polttista talouden ykkösautoksi jos mahis.
 
Eli vapauttaminen on ajamisen halpuus?
 
Liittynyt
17.08.2018
Viestejä
366
Eli vapauttaminen on ajamisen halpuus?
Kyllä. Jos bensan hintalappu olisi vaikka 4e/l niin aivan varmasti rajoittaisi vielä enemmän käyttöä. Jo lähemmäs 2e/l tässä ahdisti kun oli tottunut ihan toisen tason km-kuluihin. Toki voidaan savarrella mitä vapaudella haetaan, kenenkin autoilijan kulmasta ja onko rahalla tai kuluilla väliä. Tässä tapauksessa väitän, että tuo liikkumisen edukkuus nuorelle tuo aika paljon vapautta kun tarvitse miettiä mistä saada bensaan rahat tai kuinka tyhjäksi tankin voi vetästä.
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 454

Erikoista kyllä et "vapautumisella" olikin kyse menoveden hinnasta. Jos otetaan vähä laajemmin kuvaan autoilun kokonaiskustannukset niin miten käy "vapautumiselle"?
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 454
Kaikille kaikkeen tarkoitukseen ei todellakaan sovi. Mutta myöskään se että jos omaan ei sovi, ei tarkoita etteikö monelle muulle sopisi.

Mut kyllä nopean etenemiskyvyn sähköauto on todella mukava matkakumppani pitkälle matkalle. Ei tuossa yli 4tkm lofoottien reissussa autossa nukkuen ollu kyllä pienintäkään valittamista ja sama määrä pysähdyksiä tuli dieselillä esim viime kesän 4tkm Puolan reissulla.
Jos olette koko reissun istunut&nukkunut autossa ja painoarvo ollut matkalla eikä määränpäällä niin varmaan se näin on et mukavaa ollut. Melkoista etappiajelua kuitenkin ja mindset sen mukainen.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
340
Ei-sähköautoilijana saa kyllä sellaisen kuvan, että sitä kulutusta ja pysähdyksiä mietitään hyvinkin paljon, kun katselee näitä tubettajien pitkän matkan reissuja. Jos itse polttisautoilijana lähden pitkälle matkalle, katson vain eri reittivaihtoehtoja. Mutta onko tuo nyt iso ongelma, tuskin. Eikä ainakaan ongelma tutulla pitkällä reitillä. Pointtina kuitenkin se, ettei polttiksella tarvitse miettiä sitä aineen saantia tai riittävyyttä vielä ainakaan, sen verran tiheä bensisverkosto on. Joskus tulevaisuudessa asia voi toki kääntyä päälaelleen.
Ostaa auton jossa CCS ja akku niin käytännössä menee suunnittelematta siirtymät, ellet ole tottunut ajamaan Lappiin kusematta kärryperässä -30C pakkasessa jne.
 
jrp

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
827
Erikoista kyllä et "vapautumisella" olikin kyse menoveden hinnasta. Jos otetaan vähä laajemmin kuvaan autoilun kokonaiskustannukset niin miten käy "vapautumiselle"?
Polttoaineen hinta on kohtuullisen suuri osa autoilun kustannuksista (edellisen auton kohdallani yli 42% kokonaisuudesta). Jos vaikka päivittäisen työmatkan kulut tippuvat noin 8 eurosta 1,5 euroon, niin vapauttaahan tuo hieman kustannuspuolta.
Tietysti jos autoa vaihtaa yhtä usein kuin sukkia, niin asialla ei ole niin suurta merkitystä.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 233
Tässä on todennäköisesti sama harha kuin kaljassa, eli virosta ostamalla säästää. Kun sitä kaljaa on nurkat täynnä niin ne tulee juotua. Kun niitä ei ole niin rahaakin kuluu vähemmän.

Tässä tapauksessa tarkoitan siis sitä, että kulkeminen on oikeasti halvempaa sähköllä mutta koska ajoa tulee enemmän niin aika pitkään ajaminen syö auton arvoa reippaammin.

Tuota samaa logiikkaa toki käytetään bensalla ajaessakin kustannusten laskemiseen, eli vain välittömät kustannukset lasketaan kuluiksi. Joten ei tämä autoilun kustannusten sokeus mikään sähköautoilevan yksinoikeus ole.

Itse olen pyrkinyt kustannusten hallintaan vähentämällä turhaa ajoa vaikka kulutus on vain se 2,8l/100km plus sähköt (ja käyttämällä vain yhtä autoa). Mutta tätä toki kukin arvottaa kohdallaan, kun ei matka-ajon ajaminen anna itselleni mitään varsinaista nautintoa ja mielekkäämpää on vaikka käyttää pyörää jos se vain on mahdollista.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 474
Jos ajetaan 4tkm, niin mikä on "nopean etenemiskyvyn sähköauto"?
Mikä on erona jos ajetaan Puolaan sähköllä vs.polttiksella paitsi pitkät lataustauot? Lomalla ei toki ole kiire, mutta kunhan kysyn...
Itse ajan pitkät siivut edellen polttiksella, sopii omaan käyttöön ainakin toistaiseksi paremmin, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Mikä tahansa pitkän rangen auto missä on akun esilämmitys ja nopea lataus. Nimenomaan just se, että kun matkustajat vaatii taukoa, ei autoa joudu koskaan odottamaan. Toi on just se kun jengi hehkuttaa miten joku auto lataa 80-100kw ja on niin nopeaa. Ja itellä tippuu alle 100kw siinä kohdin kun jo jatkan matkaa. Pysähdyksiä ei oikein saa siinä ajassa suoritettua kun auto on valmis. Tän huomas just lofoottien reissulla. Aina otettiin extraa vain siksi kun me ei oltu pojan kanssa valmiita.

Puolan reissulla vedettiin kaksi yli 1000km pätkää ja molemmilla kerroilla pysähdyksiä oli enemmän kuin mitä nykyinen sähköauto ois vaatinut ja nykyisilläkin pysähdyksillä ois ollu mahdollisuus ladata autoa.
 
jrp

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
827
Tässä on todennäköisesti sama harha kuin kaljassa, eli virosta ostamalla säästää. Kun sitä kaljaa on nurkat täynnä niin ne tulee juotua. Kun niitä ei ole niin rahaakin kuluu vähemmän.
Eli työmatkat voisi jättää tekemättä?
Omalla kohdalla ajot on hieman lisääntyneet (100km kuussa), mutta pääasiassa se ei liity auton vaihtoon. Kesällä luultavasti tuo määrä kasvaa hieman, mutta en silti ajele vain ajamisen ilosta.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 233
Eli työmatkat voisi jättää tekemättä?
No sehän riippuu tietty työmatkasta. Eli jos työn tekemiseen tarvitsee sitä autoa niin aika haastava niitä ajoja on välttää. Työmatkan keskipituus 2021 oli se 16km, joten joo keskimäärin sen työmatkan pääsee muillakin välineillä. Mutta taas etäisyydestä ei voi vetää suoraan mitään johtopäätöstä kun riippuu niin paljon muista seikoista, nimimerkillä 27+km töihin matkaa molemmilla eikä kumpikaan käytä autoa työmatkoihin.

En tosin viitannut turhilla ajoilla juuri työmatkaan, mutta jos kokee ne turhiksi niin toki ne sellaisia voivat olla. Lähinnä argumentoin kulujen osalta tilannetta. Toki jos on aiemmin kokenut ettei voi esim. harrastaa jotain tiettyä lajia sen tuomien kustannusten takia niin sähköauto voi toki tuoda ko. matkojen suoriin kuluihin helpotusta. Varsinkin lasten kohdalla näen tämän ihan mahdollisuudeksi sähköautojen kohdalla, mutta yleisemmin näissä ne muut kulut ja varsinkin kuskaamiseen menevä aika ovat ne rajoittavammat tekijät.
 
Viimeksi muokattu:

kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 358
Kyllä tämä sähköautoilu on vielä kotona lataavalla halpaa (ainakin jos vertaa bensalla ajamiseen). Uutisista päätellen Bensa-Purra on kyllä lyömässä veroa rattaisiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 891
Lataus/tankkausjutuissa polttisautot tuntuu aina olevan näitä 1200+km tankillisella vehkeitä? Tämä ei kuitenkaan ole todellisuutta oikeasti. Oma viimeinen polttisautoni oli 70litran diesel tankilla varustettu kyllä, mutta edellisillä autoilla ajoi hädintuskin 400km tankillisella bensaa. Kyllä siinä sai jo aina vähän suunnitella sitä tankkaamistakin kun ajoin pitkiä matkoja.

Omalla kohdallani lataaminen ei ole ollut ongelma, työmatkoilla on niin paljon töitäkin että pakko pitää taukoa ja näppäillä läppäriä ja lomamatkoilla ei muu perhe jaksa kovin kauaa yhtäsoittoa autossa istua.

Perus kaupunkipyörittelyitä varten ei tarvitse miettiä mitään kun akku on aina täynnä kunhan vaan viitsii käydä töissä joskus sen ilmaiseksi täyttämässä. Kotonakin voin ladata, mutta joutuu maksamaan 10c/kWh niin ei viitsi turhaan maksaa.

Toki ei sovi kaikille tietenkään, mutta itselleni todella hyvin. Nyt vuosi takana sähköautoilua ja polttoaine/dieselvero/huolto kuluissa säästyi yli 6000€.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 922
Jos mä vaan pitkää matkaa teen ni sillon ei paljon reitti kiinnosta. Sillon mennään auton ehdotusten mukaan, kuten menin lofoottien reissulla. Ei paljon tarvi miettiä mitään.
Tuossahan se pointti on lihavoituna. Sähköautolla mennään useammin auton mukaan, polttiksella voit stopata missä haluat. Ei se toki poista sähköauton hyviä puolia, se on vaan yksi niistä huonoista. Polttiksille ei ole kauheasti Appejä, jotka suunnittelevat missä reitin varrella kannattaa ladata ja kuinka paljon. Eiköhän se kerro että tarvetta moiselle ei ole.

Ja latauspisteiden raaka määrä ei kerro totuutta koska A) niistä suurin osa ei ole suurteholatureita ja B) On paljon stoppipaikkoja joissa ei ole bensapumppua tai suurteholaturia, ja tälläiselle stopatessa se erillinen "energiantäyttötauko" on huomattavasti pienempi vaiva polttiksella. Sähkiksellä yleensä haluaa hyödyntää sen tauon lataamiseen, koska lataaminen on huomattavasti hitaampaa. Jollekin se on ongelma, jollekin ei ole väliä missä stopataan.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 474
Tuossahan se pointti on lihavoituna. Sähköautolla mennään useammin auton mukaan, polttiksella voit stopata missä haluat.
Jos mä menen vaikka Helsingistä Inariin, niin niitä reittivaihtoehtoja ei ihan hirveästi ole, ei paljon kiinnosta sillon mennä muuta kuin auton navin mukaan. Yhtälailla mä dieselillä pysähdyin tietyillä asemilla aina. Mutta jos haluan pysähtyä ni voin pysähtyä melkein missä vaan ja ladata autoa, ei vain huoltoasemilla. Siinä just se ero onkin. Voin tehdä extempore koukkauksia minne vaan ja skipata ne huoltoasemat. On se sit puuilo, iso ruokakauppa, kauppakeskus tai vaikka kylpylä. Aina löytyy laturia mikä lataa riittävästi pysähdyksen aikana.

Toi on just se kun ennen koko reissu kyylättiin missä on halvinta, sit erikseen poikettiin tankkaamaan. Nyt meillä on selkeä kohde minne mennä, vaikka just kylpylä. Kylpylän pihalle auto lataukseen 3-4 tunniksi kun auto seisoo parkissa. Akku täynnä taas kotiinpäin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 623
Viestejä
4 221 037
Jäsenet
71 072
Uusin jäsen
Maker's Marq

Hinta.fi

Ylös Bottom