Yleistä keskustelua sähköautoista

Täällä Suomessa ongelmana on että meillä on talvinopeusrajoitukset talvella. Kartat ei tue sellaisia, koska niitä ei juuri muualla ole, turha muutaman poromiehen takia rakentaa tuollaista systeemiä globaaliin karttadataan.

Kansalliset ratkaisut on toki ongelma, mutta jos kyse isoista konserneista ja myös sitä dataa työstävistä yrityksistä, niin se ajantasainen data ei pitäisi olla ongelma, jos nyt ruuhkat, ja onnettomuudet, tietyöt työstetään. Autoissa kuitenkin se verkkoyhteys. toki synnyttää dataliikennettä mikä maksaa.

Ja kyllä luulisi olevan myyntivaltti että homma toimii. eli tarkka ja mahdollisimman oikea data.

Ymmärtääkseni pimpus on valmistajan valinta, voisi myös käyttää värinää.

Jos data ja tarkkuus hyvä, niin ihmiset alkaisi sitä käyttää myös hyvässä vakkarissa, se olisi jo iso lisäarvo

Tähän ongelmaan on helppo, halpa, pysyvä ja ennen kaikkea liikenneturvallinen ratkaisu:
Tuollaiset auton kaikkiin turvavöihin ja piippaukset ovat pysyvästi poissa 🙈
Sarkamin ymmärsin, mutta joku voi ottaa tosissaan, niin mainitaan että auton turvajärjestelmät voivat toimia sen mukaan onko turvavyökiinni vai ei, ja tuollaisen seurauksena voi tulkita että turvavyö kiinni. (ehkä vähän vaarallisempi)
 
Volvon EX40/XC40 awd on myöskin aika perusvarma valinta, jos tilat riittää ja auton janoisuus (etenkin vanhemmassa XC:ssä) ei ole ongelma. Toisaalta auto lämpiää hyvin akkua myöten ja android automotive on aika hyvä OS autossa, mitä olen kaveripiiristä kuullut.

Vm 2022 XC40 täysin varusteltu nelikko täällä. Auto on erittäin kiva ajaa ja kaikki "perusautojutut" (vakkari, valot, navi, tutkat ym.) toimii tosi hyvin ja autossa on paljon fiksuja pikkujuttuja, jotka osoittavat että Volvon insinöörit ovat oikeasti miettineet auton arkikäyttöä hyvin konkreettisella tasolla. Sisätilojen materiaalit ym. yleinen laatuvaikutelma ovat erinomaisia. Mielestäni tuota vähän turhaan pidetään "pikkuautona", kun loppujen lopuksi kamaa mahtuu ainakin meidän perheen käytössä ihan saman verran kuin edellisiin lähes viisimetrisiin Citroen C5 ja Kia Optima - farkkuihinkin. Ainoastaan kontin muoto (korkea vs pitkä) on vähän sellainen, että esim. lastenrattaat syö suhteellisesti enemmän tilaa. Noin muuten meidän nelihenkinen perhe on mahtunut kyytiin oikein hyvin, vaikka molemmat muksut on vielä istuimissakin. Toki jos koko perhe on koripalloilijan geeneillä varustettu, niin tuo ei ole välttämättä sitten se ykkösvaihtoehto.

Huonoja puolia on sitten tosiaan se kulutus. En ole tainnut ikinä nähdä alle 16 kWh/100km kulutusta milläkään matkalla, kesällä motarilla kuluu 130 km/h vakkariasetuksella sellaiset 20-25 kWh/100 km, talvella tuohon voi laittaa kympin lisää vaikka nopeus on pienempi. Jos on yhtään kovempi pakkanen ja motariajoa, niin joku parisataa kilsaa on ihan maksimirange. Toisaalta vaikka piikkitehot eivät päätä huimaakaan, lataus toimii tasaisen varmasti ympäri vuoden. Tosin omassa on tuo jatkuva neliveto, uudemmissa etupyörät eivät vedä koko aikaa, akku on napsun isompi ja latauksen piikkiteho vähän korkeampi.

AA OS on itsessään tosi hyvä ja siinä on paljon näppäriä juttuja syvän Google-integraation ansiosta, mutta ainakin tuohon omaan Volvoon on laitettu joku vuoden 2010 tabletin prossu, eli käyttö on turhan tahmaista ainakin omaan makuun. Toisaalta koska melkein kaikille oleellisille asioille löytyy suoraan fyysiset kontrollit (köh köh), niin eipä tuota nyt niin paljon tarvitse lähmiä. Mobiiliäppi toimii hyvin, mutta on kohtuullisen rajallinen toiminnoiltaan. Rengasmelua on ihan jonkin verran, mutta voi johtua rengastuksestakin. Omaan makuun alusta on turhan jäykkä, mutta toisaalta moni varmaan tykkää tuollaisesta ryhdikkäämmästä kyydistä, joka ei kuitenkaan ole yhtään pintakova.

Tosiaan semmoinen aika perusvarma kyydittäjä, joka ei loista millään yksittäisellä osa-alueella muiden vaihtoehtojen yläpuolella, mutta toisaalta ei korkeaa kulutusta lukuunottamatta myöskään omaa mitään suuria heikkouksiakaan. Jos nyt olisin nyt autoa katsomassa, niin en tiedä päätyisinkö edelleenkään toiseen.

ps. tähän pimputuskeskusteluun liittyen, tuo oma Volvo ei pimputa oikein mistään ja mielestäni tuo vakkariratkaisu on ainakin omaan makuun jokseenkin täydellinen. Auto näyttää kohtuullisen luotettavasti nykyisen ja tulevan nopeusrajoituksen mittaristossa ja jos ajat yli sen, niin nopeusmerkin ikoni välähtää pari kertaa ja sen jälkeen auto jättää sinut rauhaan. Rajoitus on se, minkä itse asetat ja auto ei ikinä lähde ominpäin muuttamaan asetettua nopeutta.
 
No ei. En halua antaa huonoa esimerkkiä lapsille. Kyllä minä turvavyön takanakin laitan päälle jos lapsia on kyydissä. Mutta annetaanpa jo olla tästä turvavyöasiasta, ei kuulu tähän ketjuun mitenkään päin.

Olen jatkossa tarkempi enkä kerro omia asioitani täällä, kun tuntuu että joillakin (en tarkoita nyt sinua takaisku) tuntuu hirttävän kiinni ja menevän kasetti sekaisin, jos joku tekee jotain asioita vastoin yleisiä sääntöjä.

Tuntuu kummalliselta, että kun itse ihan lähtökohtaisesti myönsin, että se on typerää, mutta teen sitä silti mukavuuden halusta, niin silti joillakin on kova tarve tulla monen viestin verran kertomaan minulle, että se on typerää, vaikka olen sen itsekin ilmaissut jo alkuunsa, eli tiedän kyllä. Liekö tuo pakottava kirjoittaminen sitten jonkin sortin hyvesignalointia, että pakko kertoa muille, että "minä kyllä noudatan sääntöä, ja paheksun niitä jotka eivät".
Tässä olet kyllä oikeassa, että tietyt ajatuspierut kannattaa jättää kertomatta muille...varsinkaan jos ei ole valmis ottamaan "hyvesignalointia" sitten vastaan.
 
Kyllä niissä Skoda-logo ja teksti kuuluisi olla, mutta en tiedä kumpi on parempi, logo vai se mustetahratesti-taideteos joksi se hiljalleen muuttuu :hmm::lol:
Täällä on id4 eli googlen perusteella pitäis olla ~renaultin logo. Se abstrakti kuvio on kyllä niin tasaisesti sirpaloitunut että näyttää melkein suunnitellulta eikä siltä mitä pahimmat tapaukset näyttäisi.
 
Vm 2022 XC40 täysin varusteltu nelikko täällä. Auto on erittäin kiva ajaa ja kaikki "perusautojutut" (vakkari, valot, navi, tutkat ym.) toimii tosi hyvin ja autossa on paljon fiksuja pikkujuttuja, jotka osoittavat että Volvon insinöörit ovat oikeasti miettineet auton arkikäyttöä hyvin konkreettisella tasolla. Sisätilojen materiaalit ym. yleinen laatuvaikutelma ovat erinomaisia. Mielestäni tuota vähän turhaan pidetään "pikkuautona", kun loppujen lopuksi kamaa mahtuu ainakin meidän perheen käytössä ihan saman verran kuin edellisiin lähes viisimetrisiin Citroen C5 ja Kia Optima - farkkuihinkin. Ainoastaan kontin muoto (korkea vs pitkä) on vähän sellainen, että esim. lastenrattaat syö suhteellisesti enemmän tilaa. Noin muuten meidän nelihenkinen perhe on mahtunut kyytiin oikein hyvin, vaikka molemmat muksut on vielä istuimissakin. Toki jos koko perhe on koripalloilijan geeneillä varustettu, niin tuo ei ole välttämättä sitten se ykkösvaihtoehto.

Huonoja puolia on sitten tosiaan se kulutus. En ole tainnut ikinä nähdä alle 16 kWh/100km kulutusta milläkään matkalla, kesällä motarilla kuluu 130 km/h vakkariasetuksella sellaiset 20-25 kWh/100 km, talvella tuohon voi laittaa kympin lisää vaikka nopeus on pienempi. Jos on yhtään kovempi pakkanen ja motariajoa, niin joku parisataa kilsaa on ihan maksimirange. Toisaalta vaikka piikkitehot eivät päätä huimaakaan, lataus toimii tasaisen varmasti ympäri vuoden. Tosin omassa on tuo jatkuva neliveto, uudemmissa etupyörät eivät vedä koko aikaa, akku on napsun isompi ja latauksen piikkiteho vähän korkeampi.

AA OS on itsessään tosi hyvä ja siinä on paljon näppäriä juttuja syvän Google-integraation ansiosta, mutta ainakin tuohon omaan Volvoon on laitettu joku vuoden 2010 tabletin prossu, eli käyttö on turhan tahmaista ainakin omaan makuun. Toisaalta koska melkein kaikille oleellisille asioille löytyy suoraan fyysiset kontrollit (köh köh), niin eipä tuota nyt niin paljon tarvitse lähmiä. Mobiiliäppi toimii hyvin, mutta on kohtuullisen rajallinen toiminnoiltaan. Rengasmelua on ihan jonkin verran, mutta voi johtua rengastuksestakin. Omaan makuun alusta on turhan jäykkä, mutta toisaalta moni varmaan tykkää tuollaisesta ryhdikkäämmästä kyydistä, joka ei kuitenkaan ole yhtään pintakova.

Tosiaan semmoinen aika perusvarma kyydittäjä, joka ei loista millään yksittäisellä osa-alueella muiden vaihtoehtojen yläpuolella, mutta toisaalta ei korkeaa kulutusta lukuunottamatta myöskään omaa mitään suuria heikkouksiakaan. Jos nyt olisin nyt autoa katsomassa, niin en tiedä päätyisinkö edelleenkään toiseen.

ps. tähän pimputuskeskusteluun liittyen, tuo oma Volvo ei pimputa oikein mistään ja mielestäni tuo vakkariratkaisu on ainakin omaan makuun jokseenkin täydellinen. Auto näyttää kohtuullisen luotettavasti nykyisen ja tulevan nopeusrajoituksen mittaristossa ja jos ajat yli sen, niin nopeusmerkin ikoni välähtää pari kertaa ja sen jälkeen auto jättää sinut rauhaan. Rajoitus on se, minkä itse asetat ja auto ei ikinä lähde ominpäin muuttamaan asetettua nopeutta.
Vaikkei mitään huonoa olekaan, niin 30-70% korkeampi kulutus on mielestäni nykypäivänä aika dealbreaker sähköautoissa. Jos miettii et oma vaggine kulkee 120km/h kesäisin jotain 18-20kWh ja maantiellä mennään sinne 15-16 lukemiin, niin onhan toi Volvon melkein tuplat jotain ihan järjetöntä. Sähkö voi olla halpaa joo, ainakin osittain, mutta en muista ainakaan Tavascanin kovimpinakaan pakkaspäivinä ottaneen talvella motarilla yli 25kWh reilusti polkien. Että onhan tuo nyt aivan käsittämättömän paska kulutus Volvolta ja vähän sellainen negatiivinen ennätys.
 
Olen ymmärtänyt että täällä foorumilla tulisi keskustella asioista, eikä toisista käyttäjistä.
Asioista keskustellaan niin kauan kun ollaan samaa mieltä. Sitten kun ollaan asiasta eri mieltä riittävän kauan, niin aletaan keskustella käyttäjistä, kun itse asiaan ei löydy yhteistä säveltä :).
 
Olen ymmärtänyt että täällä foorumilla tulisi keskustella asioista, eikä toisista käyttäjistä.
Mielestäni keskusteltiin muustakin kuin sinusta, mm. lain rikkomisesta ja kanssamatkustajien hengen vaarantamisesta. Voi olla että joillakin menee kommentit henkilökohtaisuuksiin jos lähipiirissä on menehtynyt tai loukkaantunut vakavasti onnettomuuksista joissa ei ole käytetty turvavöitä?
Päälle vielä kommentti että "olet veromaksuissasi kuitannut tulevat hoitomaksut jo"...

Onnettomuuksista puheen ollen, käsittääkseni joissain Tesloissa on takapenkkiläisillä jokin haastava tapa päästä autosta ulos jos sähköt on totaalisen veke. En ole kuullut että muilla merkeillä harrastettaisiin tällaista. Ei-provokyssäri niille, keillä autosta ei välttämättä pääse vain kahvaa kääntämällä: ohjeistatteko matkustajia miten oven saa hätätilanteessa auki, vai annatteko asian vain olla?
 
Ei-provokyssäri niille, keillä autosta ei välttämättä pääse vain kahvaa kääntämällä: ohjeistatteko matkustajia miten oven saa hätätilanteessa auki, vai annatteko asian vain olla?
Hankkiudun autosta eroon lähiaikoina, kun olen asian nyt tiedostanut. Toki tämä ei ollut päällimmäinen syy.
 
Vaikkei mitään huonoa olekaan, niin 30-70% korkeampi kulutus on mielestäni nykypäivänä aika dealbreaker sähköautoissa. Jos miettii et oma vaggine kulkee 120km/h kesäisin jotain 18-20kWh ja maantiellä mennään sinne 15-16 lukemiin, niin onhan toi Volvon melkein tuplat jotain ihan järjetöntä. Sähkö voi olla halpaa joo, ainakin osittain, mutta en muista ainakaan Tavascanin kovimpinakaan pakkaspäivinä ottaneen talvella motarilla yli 25kWh reilusti polkien. Että onhan tuo nyt aivan käsittämättömän paska kulutus Volvolta ja vähän sellainen negatiivinen ennätys.

Oliko sinulla polttisaikana auton kulutuslukema ainoa/tärkein kriteeri autovalinnalle, eli ajoit Priuksella tai jollain pikkukipolla? Miksi muutenkaan vertaat mainitsemiani talven worst case motarilukuja kesäkulutuksiin maantiellä? Kyllä Volvokin kesällä suunnilleen tuollaisilla kulutuksilla menee maantiellä, mutta auton muoto nyt vaan on sellainen, että kulutus nousee hyvin jyrkästi nopeuden mukana. Se on toisaalta mielestäni ihan ok hinta siitä, että auto ei näytä saippuakotelolta. Toinen mikä nostaa kulutusta, on tuo vanhojen mallien jatkuva neliveto, mutta tääkin on näitä juttuja, että sekin on minusta ihan kohtuullinen hinta siitä, että auton neliveto toimii johdonmukaisesti ja aina, mitä ei todellakaan voi kaikista nelarisähkäreistä sanoa. Eipä se tuon ikäisten vastaavien vaggineiden (id4, enyaq ym.) todellinen talvirange myöskään mitenkään ihmeellisesti pidempi ole jos motaria ajetaan, mutta erona on vaan se, että lataaminen on aivan vitun hidasta kun akun esilämmitystä ei ole, ainakin jos ei jaksa kikkailla ja optimoida pysähdyksiä.

Heinäkuussa ajelin Oulusta Vantaalle ja kulutus oli 92 km/h keskinopeudella 21.4 kWh/100km. Onko se nyt sitten paljon vai vähän, kun iso osa alkumatkasta oli satasen rajoitusta (eli 110 vakkarissa) ja sitten vielä motaria 130 vakkarissa? Kärsämäellä kävin kusella ja samalla laitoin suunnilleen viideksi minuutiksi auton latautumaan, Jyväskylässä pidin pidemmän ruokatauon ja latasin sen aikaa mitä ruokailu nyt kesti. Pysähdykset olisi luultavasti olleet ihan samat millä tahansa muullakin sähkärillä ja ero kustannuksissa häviävän pieni.

1755860135887.jpeg

Mutta ihan mitä kukin haluaa painottaa. Sähkö on tosiaan joka tapauksessa halpaa ja meidän ajoprofiili on sellainen, että pääasiassa ajetaan jotain 50-150 km päiväsuoritteita PKS:llä, eli se motarikulutus tai maksimirange on aika yhdentekeviä, varsinkin kun tuo on vielä pätkäajoa, eli iso osa sähköstä menee joka tapauksessa vaan jäähdytykseen/lämmitykseen. Eli meille Volvon isohko kulutus tietyissä tilanteissa ei ole ongelma. Toki sitten jos ajoprofiili olisi toinen, niin sitten varmaan saattaisi kulutus- ja latauslukemat kiinnostaa enemmänkin.
 
Viimeksi muokattu:

Ihan itsehän sanoit, että se on janoinen auto ja niinhän se onkin. Kyllä minulle on väliä sillä, et joutuuko jotain autoa pikalataamaan 200 kilsan välein talvisin vai ei. Yleisesti ottaen en näe mitään järkeä hankkia autoa. jonka kulutus on muita vastaavia reilusti korkeampi ja tekniikaltaan se on myös jo suht vanhaa. Hyvä että tykkäät Volvosta, mutta ei sitä kieltämään pysty että about kaikkiin muihin tuo on järkyttävän huono kulutukseltaan. KIA EV9 on reippaasti isompi tiiliskivi ja sekin taitaa kulkea varsinkin kesällä vähemmällä. Et kyllä tuossa on ruotsalainen insinööri tehnyt kyllä melkoista työtä, että on saanu aikaiseksi nuo kulutuslukemat.

Viimeksi vertailuna tuo vaggine Helsinki - Pori -välillä keskinopeudella 97.3km/h vei hurjat 16.1kWh. Ja kyllä, ajoin letkeästi ylinopeutta ja ilman pysähdyksiä. Eikä tällä ole mitään tekemistä "päivittäisellä suoritteella" jos se auto kuluttaa siinäkin puolet enemmän nurkkapyörityksessä kuin muut saman kokoluokan vehkeet.
 
Vaikkei mitään huonoa olekaan, niin 30-70% korkeampi kulutus on mielestäni nykypäivänä aika dealbreaker sähköautoissa. Jos miettii et oma vaggine kulkee 120km/h kesäisin jotain 18-20kWh ja maantiellä mennään sinne 15-16 lukemiin, niin onhan toi Volvon melkein tuplat jotain ihan järjetöntä. Sähkö voi olla halpaa joo, ainakin osittain, mutta en muista ainakaan Tavascanin kovimpinakaan pakkaspäivinä ottaneen talvella motarilla yli 25kWh reilusti polkien. Että onhan tuo nyt aivan käsittämättömän paska kulutus Volvolta ja vähän sellainen negatiivinen ennätys.
Kuulostaa kyllä sun lukemat ennemminkin poikkeuksellisen alhaisilta. Varsinkin 18-20 kWh motarinopeuksissa.
 
Näin RWD MEB ja AWD E-GMP kokemuksella 20-25 kuulostaa normaalille kesä motarikulutukselle @ 130kmh mittarissa. Riippuu kyllä maastonmuodoista tuo kulutus, Suomessa esim 1. tiellä kulutus taitaa olla keskimäärin korkeampaa kuin vaikka 3. tiellä.

Länsinaapurissakin E4 kun sopivassa kohtaa ajat niin suunnasta riippuen ero helposti yli 5 kWh/100km.
 
Ihan itsehän sanoit, että se on janoinen auto ja niinhän se onkin. Kyllä minulle on väliä sillä, et joutuuko jotain autoa pikalataamaan 200 kilsan välein talvisin vai ei. Yleisesti ottaen en näe mitään järkeä hankkia autoa. jonka kulutus on muita vastaavia reilusti korkeampi ja tekniikaltaan se on myös jo suht vanhaa. Hyvä että tykkäät Volvosta, mutta ei sitä kieltämään pysty että about kaikkiin muihin tuo on järkyttävän huono kulutukseltaan. KIA EV9 on reippaasti isompi tiiliskivi ja sekin taitaa kulkea varsinkin kesällä vähemmällä. Et kyllä tuossa on ruotsalainen insinööri tehnyt kyllä melkoista työtä, että on saanu aikaiseksi nuo kulutuslukemat.

Niin, en minä tuota missään vaiheessa pieniruokaiseksi ole väittänytkään. Korkeaan kulutukseen on syynä varmaankin polttispohja, yleinen muoto, korkeahko maavara ja jatkuva neliveto. Toisaalta jotkin ääripihit poikkeukset (Tesla m3, Hyny I6, BWM i4) poislukien, talvella sähköautot nyt vaan kulututtaa motarilla aika paljon ja eipä tuota kovin paljoa yli 200 km legejä kovin monella muullakaan sähkärillä ajella kovemmilla pakkasilla, ainakaan jos ei halua vetää ihan nahkoille koko ajan. EV9 puheesi taas ovat ihan höpöhöpöä.

Mutta ihan mielenkiinnosta, mikä olisi mielestäsi ollut (viime vuodenvaihteessa) parempi tuon ikäinen sähkäri hieman alle 40 kiloerkin hintaluokassa, takuulla, isolla akulla, koukulla ja nelivedolla? Korealaiset hylkäsin ICCU ja muiden 12 V - sekoilujen takia, tuon ikäisissä vaggineissa ei ollut tosiaan vielä akun esilämmitystä (eikä takuuta) sitten oli jotkut Teslat ja Tojotat lol. Ei sitä valikoimaa nyt ihan loputtomasti ollut ja valitsipa minkä tahansa, niin kaikissa niissä sitten on jotain miinuksia.

Mutta kuten sanottua, kaikilla on omat kriteerinsä. Minun kirjoissani Volvon kulutus oli siedettävä kompromissi sen rinnalla, että about kaikki muu on varsin hyvällä tolalla ja kuten mainitsinkin, en kyllä tiedä valitsisinko vieläkään toisin jos tuon muutaman vuoden käytettyä olisin ostamassa. Jos olisin uutta ostamassa juuri nyt, niin sitten toki tilanne olisi täysin eri.

Viimeksi vertailuna tuo vaggine Helsinki - Pori -välillä keskinopeudella 97.3km/h vei hurjat 16.1kWh. Ja kyllä, ajoin letkeästi ylinopeutta ja ilman pysähdyksiä. Eikä tällä ole mitään tekemistä "päivittäisellä suoritteella" jos se auto kuluttaa siinäkin puolet enemmän nurkkapyörityksessä kuin muut saman kokoluokan vehkeet.

Yksittäisten ajosuoritteiden vertailu on sinänsä turhaa, koska sähköautossa kulutukseen vaikuttaa niin moni asia, mutta noin yleisellä tasolla todettakoon, että ilmanvastus kasvaa suhteessa nopeuden neliöön. Tämä on merkityksellistä lähinnä sen takia, että tuossa Helsinki-Pori pätkällä ei taida olla motaria kuin parikymmentä kilsa, joten kulutus on luonnollisesti paljon pienempi vaikka keskinopeus olisikin suurehko. Toki ilmanvastuksen vaikutus kasvaa entisestään, mitä vähemmän aerodynaamisesta kappaleesta puhutaan.
 
Viimeksi muokattu:
Näin RWD MEB ja AWD E-GMP kokemuksella 20-25 kuulostaa normaalille kesä motarikulutukselle @ 130kmh mittarissa. Riippuu kyllä maastonmuodoista tuo kulutus, Suomessa esim 1. tiellä kulutus taitaa olla keskimäärin korkeampaa kuin vaikka 3. tiellä.

Länsinaapurissakin E4 kun sopivassa kohtaa ajat niin suunnasta riippuen ero helposti yli 5 kWh/100km.
Id.4 gtx 20” ja ioniq 5 awd 19” menee 1-tiellä aika samoihin, volkkari ehkä aavistuksen parempi. Alle 25 kWh jos pääsee, niin on jo hyvin. Rikesakon ylärajoilla kulutus on likempänä 30 kWh. Xc40:stä olen ajanut koemielessä saman lenkin kuin muut, pääosin Tampereen motarin Turussa edestakaisin feat. muuta paskarinkiä. Ei ollut matala, mutta ei poikkeuksellinenkaan. Riittävän samoihin menee, että rahallisesti ei olisi merkinnyt mitään. Enemmän väliä pitkällekö auton akku+moottori kombolla pääsee.
 
Skoda Enyaq -24 (takaveto, isoakkuinen) vei normaalissa maantieajossa (80, 100, pikku pätkä motaria) 17.8kWh/100km keskinopeudella 83km/h kokonaismatkan ollessa karvan vajaa 300km. Sää oli tuulinen ja paikoitellen sateinen, enkä yrittänyt ajaa erityisen taloudellisesti. Tosielämän maantierangeksi muodostui siis karvan vajaa 450km.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 750
Viestejä
4 887 498
Jäsenet
78 874
Uusin jäsen
zouel

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom