Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Linkkaamassasi Amerikan mallissa on esimerkiksi 120Hz paneeli, full array local dimming, suurempi kirkkaus kuin yli 1100€ maksavassa Q90T Samsungissa, eri käyttöjärjestelmä, eri runko ja kapula. Noissa ei ole oikeastaan mitään muuta samaa kuin valmistajan logo, joten omasta mielestäni ei saa osviittaa.

Tuo alkuperäisestä suomennettu lbaanijakuva.fi:n testi vaikutti ihan realistiselta kun sen eilen lueskelin, vaikka siinä varsinaisia suorituskykytestejä ei olekaan suoritettu lainkaan.

E: Ehkä voisi sen vielä lisätä, että itsellä on ollut TCL:n Android-televisio vuodesta 2017.
 
Linkkaamassasi Amerikan mallissa on esimerkiksi 120Hz paneeli, full array local dimming, suurempi kirkkaus kuin yli 1100€ maksavassa Q90T Samsungissa, eri käyttöjärjestelmä, eri runko ja kapula. Noissa ei ole oikeastaan mitään muuta samaa kuin valmistajan logo, joten omasta mielestäni ei saa osviittaa.

Tuo alkuperäisestä suomennettu lbaanijakuva.fi:n testi vaikutti ihan realistiselta kun sen eilen lueskelin, vaikka siinä varsinaisia suorituskykytestejä ei olekaan suoritettu lainkaan.

No, oli miten oli. Molemmat testi päätyivät siihen, että ihan keskiverto TV. Ja sitähän tässä haettiin.

Mutta kuten sanoin, mielestäni 599EUR hintaan hyvä ostos.
 
Vähän liikaa tulee aiheesta viestejä mutta täytyy nyt vielä korjata, jotta muut eivät hämäänny samaan tapaan. Rtingsin testeissä mixed tulos 8.0 on erittäin hyvä ja tuo TCL on siellä päin LCD-televisioiden parhaimmistoa. Markkinoiden tämän hetken parhaat OLED-televisiot ovat siellä saaneet 8.9 pistettä. Tuo QLED800 on tosiaankin keskiverto TV ja hyvä ostos 599 eurolla, siitä ollaan samaa mieltä.
 
Kiitos vastauksista! Eipä tullut virkistystaajuutta katsottua, tosin 50/60Hz varmasti riittäisi kun pelailut hoituu PC:llä omalla näytöllään. TCL houkuttelisi Hisenseä enemmän koska vanilla Android, mutta täytyy vielä katsoa josko lataisi lisää taaloja tiskiin ja ostaisi astetta paremman laitteen.
 
Osaako q90t näyttää tekstitykset .mkv tiedostosta? Entäpä toimiiko erillisen .srt Tekstin kanssa?
 
Oma 2018 toistaa kyllä sekä erilliset srt:t ja subit että mkv:stä ainakin tekstipohjaiset srt:t ja graafiset sub/idx-tekstit (VobSub). Nuo jälkimmäiset eivät tosin näy, jos ripattu erillisiksi sub- ja idx-tiedostoiksi samaan hakemistoon. Käytännössähän sinne mkv:hen voi muxata mitä tahansa tekstiromua sekaan, niin "kyllä/ei" -tyyppistä vastausta tuohon on mahdoton antaa. Vaikea kuitenkin uskoa, että olisivat 2021 mallista pudottaneet noiden osalta tukea pois. Yleensä tuki putoaa joko vanhemmista videokodekeista joihin uudet piirit eivät enää tarjoa HW-purkutukea tai sitten on ollut jotain näitä lisenssiongelmia äänikodekkien osalta.
 
Onko LG C9 mahdollista säätää käynnistyksen jälkeistä volumea? Päivällä, kun huudatetaan telkkaria, on aika ikävä laittaa illalla päälle lasten nukkuessa.
 
Jääkö tuolla Q90T:llä joitain JBL Bar 9.1 ominaisuuksia käyttämättä, kun tuo HDMI 2.1 -liitäntä ei ole eARC (pakkaamaton ääni)? Parannusta varmaan olisi nykyiseen muutaman vuoden vanhaan LG:n töllöön jossa vain ARC-liitäntä. Hakusessa muutenkin 75", 100hz paneeli ja tuo hinta houkuttaisi mutta kannattaneeko sitten törsätä, jos en vieläkään saa kaikkea irti soundbarista?
 
Valitettavasti powerin tarjous on loppuunmyyty.
 
Jääkö tuolla Q90T:llä joitain JBL Bar 9.1 ominaisuuksia käyttämättä, kun tuo HDMI 2.1 -liitäntä ei ole eARC (pakkaamaton ääni)? Parannusta varmaan olisi nykyiseen muutaman vuoden vanhaan LG:n töllöön jossa vain ARC-liitäntä. Hakusessa muutenkin 75", 100hz paneeli ja tuo hinta houkuttaisi mutta kannattaneeko sitten törsätä, jos en vieläkään saa kaikkea irti soundbarista?

Tuskin soundbarilla juurikaan huomaat eroa pakkaamattoman ja pakatun äänen välillä. Toiseksi miksi et käyttäisi sitä hdmi liitäntää josat eARC löytyy tuon soundbarin yhdistämiseen?
 
1kpl ja juuri siihen porttiin ei saa eARCia tuossa 2020 mallissa.
Tuskin soundbarilla juurikaan huomaat eroa pakkaamattoman ja pakatun äänen välillä. Toiseksi miksi et käyttäisi sitä hdmi liitäntää josat eARC löytyy tuon soundbarin yhdistämiseen?
Menin vain jotenkin sekaisin näiden 2.1 ja eARC liitäntöjen kanssa. Epätoivoista räpiköintiä pysyä kehityksen mukana :cautious:
 
Oma 2018 toistaa kyllä sekä erilliset srt:t ja subit että mkv:stä ainakin tekstipohjaiset srt:t ja graafiset sub/idx-tekstit (VobSub). Nuo jälkimmäiset eivät tosin näy, jos ripattu erillisiksi sub- ja idx-tiedostoiksi samaan hakemistoon. Käytännössähän sinne mkv:hen voi muxata mitä tahansa tekstiromua sekaan, niin "kyllä/ei" -tyyppistä vastausta tuohon on mahdoton antaa. Vaikea kuitenkin uskoa, että olisivat 2021 mallista pudottaneet noiden osalta tukea pois. Yleensä tuki putoaa joko vanhemmista videokodekeista joihin uudet piirit eivät enää tarjoa HW-purkutukea tai sitten on ollut jotain näitä lisenssiongelmia äänikodekkien osalta.
Ok. Pitääpä testailla. Jos ei onnistu, niin irroitan mkvtoolnixillä .sub ja .idx tiedostot ja yhdistän ne subtitle editillä .srt tiedostoksi. Luulisi sitten toimivan :cool:
 
Toinen asia, joka on sama kuin Q95T:ssä on kirkkauden vaihtelu PC-moodissa tai Input Signal Plus -asetuksella. Eli kuva himmenee äkillisesti sen 30%, kunnes palautuu hitaasti kirkkaaksi ja taas himmenee. Tekee tätä ikuisuuksiin, n. 5-10min intervalleissa. Mitä foorumeilta lukenut, niin taitaa olla Local Dimming -bugi, joka on ollut jo ainakin yli vuoden eri firmware-versioissa.

Videotoisto-ohjelmassa, kun laittaa kuvan mustaksi ja takaisin normaaliksi, niin kuva palautuu välittömästi kirkkaaksi. Ei tarvitse olla kuin pari sekuntia mustana. Normaalisti joutuu odottamaan pidemmän aikaa. Oli miten oli, niin aika outoa käyttäytymistä TV:ltä.

Onko muuten teillä muilla, jotka käytätte TV:tä (Q90T tai Q80T) PC:n kautta sama ongelma? Kirkkauden vaihtelua ei voi olla huomaamatta. Ja edelleen, Eco-asetukset ja muut vastaavat on poissa päältä, joten joko kyseessä on TV:n bugi tai liittyy HDMI-piuhaan.

Seuraavilta sivustoilta voi lukea vastaavista ongelmista:
2020 QLED T models (Q80T, Q90T, Q800T, Q900T) HDR game mode brightness / local dimming bug

Omassa TV:ssä tuo ei tapahdu 6min välein, vaan vaihtelee. Enkä muista tapahtuuko sitä HDR-tilassa tai pelitilassa.

Mitä tulee Q90T:hen muuten, niin Movie/Elokuva-tilassa kuva näyttää todella hyvältä. Itse tykkään myös Local Dimming High/Korkea -asetuksesta, joka korostaa tummia ja kirkkaita kohtia. Tulee vähän 3d-vaikutelma sillä. Kalibrointi on myös tehty Movie-tilalle, niin värit ainakin näyttäisivät olevan luonnolliset ja kohdillaan.
 
Ok. Pitääpä testailla. Jos ei onnistu, niin irroitan mkvtoolnixillä .sub ja .idx tiedostot ja yhdistän ne subtitle editillä .srt tiedostoksi. Luulisi sitten toimivan :cool:
Been there, done that, jos sub/idx on ollut ärsyttävän pientä tai liian ylhäällä.
 
Videotoisto-ohjelmassa, kun laittaa kuvan mustaksi ja takaisin normaaliksi, niin kuva palautuu välittömästi kirkkaaksi. Ei tarvitse olla kuin pari sekuntia mustana. Normaalisti joutuu odottamaan pidemmän aikaa. Oli miten oli, niin aika outoa käyttäytymistä TV:ltä.

Onko muuten teillä muilla, jotka käytätte TV:tä (Q90T tai Q80T) PC:n kautta sama ongelma? Kirkkauden vaihtelua ei voi olla huomaamatta. Ja edelleen, Eco-asetukset ja muut vastaavat on poissa päältä, joten joko kyseessä on TV:n bugi tai liittyy HDMI-piuhaan.

Seuraavilta sivustoilta voi lukea vastaavista ongelmista:
2020 QLED T models (Q80T, Q90T, Q800T, Q900T) HDR game mode brightness / local dimming bug

Omassa TV:ssä tuo ei tapahdu 6min välein, vaan vaihtelee. Enkä muista tapahtuuko sitä HDR-tilassa tai pelitilassa.

Mitä tulee Q90T:hen muuten, niin Movie/Elokuva-tilassa kuva näyttää todella hyvältä. Itse tykkään myös Local Dimming High/Korkea -asetuksesta, joka korostaa tummia ja kirkkaita kohtia. Tulee vähän 3d-vaikutelma sillä. Kalibrointi on myös tehty Movie-tilalle, niin värit ainakin näyttäisivät olevan luonnolliset ja kohdillaan.
Ei omassa Q80T ainakaan tuollaista ole. Niin itse en ole koskaan tähän omaani mitään päivityksiä tehnyt, kun en TV:ssä käytä nettiä ollenkaan. Sillä voi olla vaikutusta?
 
Viimeksi muokattu:
Mikäs on kun q90t ei muista tuota HDMI cec asetusta? Pitää käydä aina laittamassa päälle. Vahvistin kyllä sammuu mutta kun TV:n käynnistää uudelleen niin ei enää lähde automaattisesti päälle :hmm: vahvistin on demonin avr-x1600
LG:n telkkarin kanssa pelasi oikein.
 
Voisiko joku 75" Q90T omistaja varmistaa että VESA-kiinnikkeet ovat keskellä telkkaria korkeussuunnassa? Saisin näin melko tarkasti seinätelineen jo valmiiksi oikealle korkeudelle:thumbsup: Vähän näyttää vaihtelevan kokoluokittain tuo kiinnikkeiden korkeus.

Edit. nvm, reiät ovatkin vähän keskiosaa korkeammalla.
 
Viimeksi muokattu:
Nonniin, melko erikoinen episodi tänään. Kävin tuossa vieressä Powerissa kierroksella ja en löytänyt seinältä yhtään Q90T:tä ja varastosaldohan tuossa loppui jo maanantaina. Huomasin kuitenkin pahvilootarivissä yhden ja kysyin myyjältä, että onko myynnissä. :D Sanoi että se oli myymälävarauksessa, mutta ostaja ottikin kuljetuksen varastolta netin kautta joten hänellä oli nyt 2 kappaletta. Ei oltu tavoitettu asian selvittämiseksi, joten tarjouduin ostamaan. Oli muuten melko tikkuinen homma vajaalla henkilöstöllä sen kuskaaminen 3. kerrokseen ja telineelle...

Ensi puraisu on, että kirkkautta riittää kiitettävästi. :) Sen sijaan vähäsen on pettynyt olo, kun 4K levyä paiskoo sisään soittimeen. Ei se nyt vieläkään lähde, vaikka telkku muuttui Q60T:tä tähän. Osissa leffoista en saa mitään eroa ja kun vanhassa telkussa pyörii sama 4K leffa (lainasin), niin ei kyllä ainakaan vielä mitenkään hypi HDR silmille versus karvalakkimalli.

Toki kuva on vielä säätämättä, jotain kokeilin Youtubesta katsella ja kopioida. En jaksanut sen enempää tänään. Jos jollain on asetuksia tai vinkkejä heittää, mitä kannattaisi koittaa HDR/SDR, niin mielelläni ottaisin vastaan. Ehkä se tästä. :)
 
Mikäs on kun q90t ei muista tuota HDMI cec asetusta? Pitää käydä aina laittamassa päälle. Vahvistin kyllä sammuu mutta kun TV:n käynnistää uudelleen niin ei enää lähde automaattisesti päälle :hmm: vahvistin on demonin avr-x1600
LG:n telkkarin kanssa pelasi oikein.

Mulla oli sama O90t:n kanssa. Kaikki asetukset kävin läpi ja hdmi:t joko suoraan telkkuun tai vahvarin kautta. Mikään ei tuossa auttanut. Vaihdoin q95t:n ja nyt pelittää oikein hyvin connection boxin kautta.
 
Mitäs mieltä olette Powerin tarjouksessa olevasta Hisensestä?

Eri sivustojen speksit HDMI:n osalta vaihtelevat väliltä 2.0-2.0b, mutta ns. peliominaisuuksien pitäisi silti toimia.

Jaahas, tämä selittääkin sen HDMI-tyypin vaihtelun:

The official website announced the presence of a pair of HDMI 2.1 (ALLM, VRR) and HDMI 2.1 (eARC, ALLM, VRR) ports. But for some regions, there is information on only three HDMI 2.0 ports.
 
Perus halpis tv. Osta pois jos sellaisen haluat.
 
Saitteko muuten 75Q90T alennuksesta tilanneet toimituksella liikkeestä jo kotiovelle vain joudutteko vielä odottelemaan. Mulla ainakin siirtyi ensi viikolle toimitus kun telkkari lojuu ruotsissa vielä. Tiistaina tilattu.
 
Maanantaina tilattu ja tänään pitäisi tulla kotiovelle :sparty:

Saitko erikseen liikkeestä toimitettavaksin vai tuleeko varastosta? Katsoin myös seurantasivulta että tänään arvio mutta tuote vielä ruotsissa. Kysyin asiaa powerin chatista niin ilmoitti että menee kyllä maanantaille.
 
Valitsin liikkeestä toimitettavaksi ja on lähetetty Helsingistä tiistaina. Asun Imatralla.
 
TV:n hankinta edessä muuton yhteydessä. Suositelkaa televisiota kokoluokassa 50-65 tuumaa, budjetti 1000€ kantturoilla. Tulee PS5:n kaveriksi, lisäksi netflixin ym. katseluun eli käytettävyys saisi olla helppoa. Pelaamiseen sopiva eli vasteaika pieni sekä USB 2.1 pitää löytyä pleikkarin vuoksi. 10 vuotta sitten viimeksi seuraillut näitä TV:n ominaisuuksia ostamisen näkökulmasta niin aika pihalla näistä nykyajan termeistä
 
No hyvä! Itsehän varmaan ajattelin että tulee nopeammin varastosta kuin liikkeestä, tietämättä että varasto on länsinaapurissa.:facepalm: Käyhän tuo järkeen että myyvät mielellään vaikka timbuktun varastosta sillä liikkeessä esillä olevat kappaleet menevät paremmin kaupaksi. Onneksi en maksanut hitaammasta toimituksesta kuin 20e lisää :D
 
TV:n hankinta edessä muuton yhteydessä. Suositelkaa televisiota kokoluokassa 50-65 tuumaa, budjetti 1000€ kantturoilla. Tulee PS5:n kaveriksi, lisäksi netflixin ym. katseluun eli käytettävyys saisi olla helppoa. Pelaamiseen sopiva eli vasteaika pieni sekä USB 2.1 pitää löytyä pleikkarin vuoksi. 10 vuotta sitten viimeksi seuraillut näitä TV:n ominaisuuksia ostamisen näkökulmasta niin aika pihalla näistä nykyajan termeistä
No Powerissa on se 65" Hisense peliominaisuuksilla 599 €.
 
Hisensestä en ole kyllät ikänä kuullutkaan? Minkälainen yleensä verrattuna valtamerkkeihin?
 
No Powerissa on se 65" Hisense peliominaisuuksilla 599 €.

Hisensestä on se 60Hz paneeli, rajoittaa kyllä pelaamista tietyissä peleissä. Toisekseen, Hisensessä on ViDAA eikä Android TV, joten tuo voi olla myös Suomessa hieman rajoittava (ja sitten haluaako tuota 1200:1 kontrastia TV:ssä IPS:n takia).
 
75" Q90T:n ensi kokemuksia;

Samsungiin ja Elokuva-modeen tottuneena on ollut opettelemista, että ainakaan toistaiseksi en saa millään ilveellä edes likimain kunnollista kuvaa movie-modeen. Tällä hetkellä sekä 4K, että tv/DVD/blu-ray kuvan säädöt on Vakio-modessa. Tekee sitten mitä vaan, niin Elokuva-modessa kuva on samea ja pimeän puoleinen. Ja se on tässä televisiossa jo saavutus, kun kirkkautta piisaa.

Tällä hetkellä mennään asetusten suhteen:

TV/SDR

Vakio

Kirkkaus 35-48
Kontrasti 50
Terävyys 5
Väri 31
Sävy 0
Kuvan selkeysasetukset Auto
Paikallinen himmennys Suuri
Kontrastin parannus Pieni
Elokuvatila Auto
Värisävy Vakio
Väriavaruus Luonnollinen

4K/HDR

Vakio

Kirkkaus 35-46
Kontrasti 50
Terävyys 8
Väri 29
Sävy 0
Kuvan selkeysasetukset Auto
Paikallinen himmennys Suuri
Kontrastin parannus Suuri
Värisävy Vakio
ST.2084 +1
Varjoyksityiskohdat -2
Väriavaruus Luonnollinen.

Näillä on nyt jonkinmoinen. Yllätyksenä tuo kuva selkeysasetukset automaatilla. Yleensä ne on pois tai manuaalisesti rukattuna. Tuo toimii yllättävän hyvin. Edelleen otetaan vastaan kuva-asetus vinkkejä. Eritoten kiinnostaa tuo movie-moden kuvan säätäminen. Uskoisin senkin kyllä taittuvan, itselle ei nyt loksahda. Parin Youtube-kanavan ehdottamia asetuksia koittelin ja ne meni aivan metsään. Kuva muuttui sen verran pimeäksi, ettei kasvoja tahtonut edes hämärässä huoneessa erottaa.

Vielä on hakemista todellakin. :)
 
60Hz paneeli, ei kiitos. Vanhassa sonyssakin jo 100hz.

Miten jos ajatellaan pelaamista, onko eroa onko oled vai qled? Varmaan tyhmä kysymys mutta en tosiaan ole nykyään enää perillä näistä
 
Jos jätetään mahdolliset palovammat pois huomiosta niin oled parempi pelaamiseen kuin VA.
Aiemmin oli pika opiskelussa mielipide että juuri oled olisi se paras?
Riippuu jonkin verran käyttötarkoituksesta/sijoituspaikasta mikä on paras tekniikka.
 
Lue tuota OLED TV- ongelmat ketjua ja mieti tarkasti haluatko oledin.

Mitäs ongelmia nyt oledissa on pelaamiseen liittyen vai mistäs oledista tässä oli nyt kysymys?

Itsellä siis lg cx ja on parasta mitä saa liittyen pelaamiseen.

Tietty oledia ei pysty jättämään yhtä huolettomasti päälle kesken peliseseioiden mutta siinä ne negat sit aika pitkälti ovatkin.

Siinäkin ainakin cx ssä voi luoda pikanäppäimen jolla kuvan saa pimeäksi sekunnissa.

Edit...katselinkin että samsungin q90t saanut 75" koossa tarjouksesta 1299€...on kyllä kova tarjous.

Toivottavasti olette saaneet kyseuset telkut hyvillä paneeleilla.

Itsellä oli 65" kääntymässä järkyn dse n takia. Toikin on kyllä hyvä pelitelkku. Miinuksena tosin vain 1 hdmi 2.1 portti.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitoksia linkistä, paljon tuntuu olevan ongelmia oledin kanssa. Aiemmin oli pika opiskelussa mielipide että juuri oled olisi se paras? Useimmiten myös kalliimpi kuin qled

Jos olisi vastaava "LCD-telkkareiden ongelmat"-ketju, niin se olisi samankaltaista luettavaa. Telkkarien laatuvalvonta ja -standardit nyt vaan on aika huonot ihan yleensäottaen.
 
Sain telkkarin eilen ja pääsen vasta huomenna testailee, mutta nämä asetukset ehkä.
Kiitos! Pitää kokeilla. Nyt olen saanut Elokuva-modeen kohtuulliset. Laitan tänne myöhemmin.

EDIT: Katselin läpi nuo. Jos picture clarity on off, niin kyllä tärisee ja vipattaa laidoilla kaikki mitä leffassa ruudulle pärähtää. Ja contrast enchanserin jos jättää kategoorisesti pois, niin kuva on todella pimeä.
 
Viimeksi muokattu:
Viimeksi muokattu:
Jos jyväskylän seudulla joku osti tuon tarjous töllön :75" Q90T ja haluaa päästä eroon vanhasta vähintään 65 tuumaisesta telkkarista niin laita viestiä.
 
75" Q90T:n ensi kokemuksia;

Samsungiin ja Elokuva-modeen tottuneena on ollut opettelemista, että ainakaan toistaiseksi en saa millään ilveellä edes likimain kunnollista kuvaa movie-modeen. Tällä hetkellä sekä 4K, että tv/DVD/blu-ray kuvan säädöt on Vakio-modessa. Tekee sitten mitä vaan, niin Elokuva-modessa kuva on samea ja pimeän puoleinen. Ja se on tässä televisiossa jo saavutus, kun kirkkautta piisaa.

Tällä hetkellä mennään asetusten suhteen:

TV/SDR

Vakio

Kirkkaus 35-48
Kontrasti 50
Terävyys 5
Väri 31
Sävy 0
Kuvan selkeysasetukset Auto
Paikallinen himmennys Suuri
Kontrastin parannus Pieni
Elokuvatila Auto
Värisävy Vakio
Väriavaruus Luonnollinen

4K/HDR

Vakio

Kirkkaus 35-46
Kontrasti 50
Terävyys 8
Väri 29
Sävy 0
Kuvan selkeysasetukset Auto
Paikallinen himmennys Suuri
Kontrastin parannus Suuri
Värisävy Vakio
ST.2084 +1
Varjoyksityiskohdat -2
Väriavaruus Luonnollinen.

Näillä on nyt jonkinmoinen. Yllätyksenä tuo kuva selkeysasetukset automaatilla. Yleensä ne on pois tai manuaalisesti rukattuna. Tuo toimii yllättävän hyvin. Edelleen otetaan vastaan kuva-asetus vinkkejä. Eritoten kiinnostaa tuo movie-moden kuvan säätäminen. Uskoisin senkin kyllä taittuvan, itselle ei nyt loksahda. Parin Youtube-kanavan ehdottamia asetuksia koittelin ja ne meni aivan metsään. Kuva muuttui sen verran pimeäksi, ettei kasvoja tahtonut edes hämärässä huoneessa erottaa.

Vielä on hakemista todellakin. :)
Ehkä olet tottunut väärin säädettyyn kuvaan?
Tuolla myös asetuksia: Samsung Q90/Q90T QLED Calibration Settings
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 801
Viestejä
5 051 915
Jäsenet
80 983
Uusin jäsen
actualv

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom