Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Moi! Ihan mielenkiinnosta kysyn kauan sulla on ollut tää TCL-telkkari ja onko siitä mitään negatiivista sanottavaa? Jossain ibaanin arviossa sanottiin, että kuva pikselöityy hieman Youtubea katsellessa ja että katselukulma ei oo sivuilta katsottuna hyvä mutta ootko sä huomannut jotain vastaavaa? Oon ite kans harkinnut kyseisen telkan hankkimista. Eniten mietityttää toi jalusta, et onko se kestävä ja pysyykö telkka hyvin tasapainossa jne?
Mulla on katselupaikka lähes kohtisuoraan joten en osaa sanoa noista katselukulmista, pikselöitymistä en ole oikeastaan kohdannut joskin Youtuben käyttö on ollut vähäistä. Jalusta on massiivinen ja aika raskas koska metallia, suuri ero muovisiin. Äänet ovat todella hyvät Onkyo 2.1 järjestelmän ansiosta.
 
Ihan mielenkiintoista juttua telkkareiden kirkkaudesta ja siitä kuinka perinteinen, erikokoisilla valkoisilla ikkunoilla maksimikirkkauden mittaaminen ei kerro todellisuutta, sillä maksimikirkkaus harvoin täsmää oikean materiaalin kanssa. Videolla myös hyvä ratkaisu kuinka mitata todellinen kirkkaus.

Otsikossa hieman turhaan mainostetaan QD-OLEDia, se ei ole videon olennainen pointti, vaikka se erinomaisesti uudessa testaustavassa suoriutuukin.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Onko nykyään vielä missään TV:ssä mahdollisuutta kytkeä samaan aikaan kahdet Bluetooth kuulokkeet?

LG -telkkareilla onnistuu ainakin. Qned91 täällä ja toimii 2 kuulokkeet samaan aikaan.

Hisenseä suositeltiin aiemmin, ja noissa avs-foorumin mukaan edelleen huonompi kuvan prosessointi kuin esim. LG: tai Samsungin telkkarissa, eli halvemmalla ei vaan saa ihan samaa kuvaa. Mm. kuvan skaalausta (1080p -> 4k jne) on moitittu useammalla foorumilla suhteessa kilpailijoihin, ja kai niissä jotain perää on. Toisesta kiinalaisesta TCL en tiedä. Tuo kuvan skaalaus on edelleen tärkeä ominaisuus, kun läheskään kaikki materiaali ei ole natiivia 4k.
 
Kokeillaan uudestaan.Tuttu olisi hommaamassa 55 töllöä. Onko sampan 70b vs 77b merkittävää eroa? Olisiko siellä 800e hujakoilla jotain muuta fiksua töllöä. Koko 55 ja 120hz ois kriteerit.

Noissa 70B ja 77B erona taitaa olla ainoastaan erilainen jalusta. Ja saattaa olla hieman erivärinen tausta (harmaa/musta).

Tuohon n. 800€ hintaan olisi saatavilla myös 80B Verkkokaupasta hintaan 799€. Tuo 80B olisi ehkä vähän parempi kun siinä on FALD. Sitten 899€ hintaan saisi jo 85B:n, joka on miniled eli varmasti taas jonkun verran parempi kuin 80B.

Verkkokaupan outletissa on myös muutama pakkausviallinen hyvään hintaan, jos uskaltaa ostaa..

- 55 tuuman 70B, 639€
- 55 tuuman 85B, 859€

Ja toki jos 800 eurosta nostaa budjetin tonniin, niin Gigantissa oli tarjouksessa Sonyn 55 A80J OLED, 999€.. Tuo on sitten jo aika huippupeli. :)
 
LG -telkkareilla onnistuu ainakin. Qned91 täällä ja toimii 2 kuulokkeet samaan aikaan.....

Tämä + nuo muut asiat saavat kyllä pohtimaan asiaa siltäkin kantilta, että saatanpa silti satsata esim. LG 65" QNED81 tai tuon 91 tms. Kuitenkin pidempään ollut vaaka sinällään kallellaan LG suuntaan, tuo ensikokemus Google TV:stä (Chromecast with Google TV) sai hetkeksi vaa-an toiseen suuntaan kun esim. Samsung odottaa yhä SkyShowtime sovellusta (ok ei siellä vielä paljon hyvää katsottavaa ole) jne.

Katsotaan nyt mihin lopulta päädyn, mutta ehkä en nyt kiirehdi HD-kanavanipun takia uusimaan telkkua, etenkin kun suoratoistopalvelut ovat se suurin käyttökohde ja satunnaiset HD ongelmat voi välttää kun Samsungilla ei katso HD puolta. En kuitenkaan jaksa uskoa että syynä ongelmiin on mikään muu kuin tuo Samsungin viritin. Signaalitaso nyt todellakin riittää ja kivenheiton päässä kaveri katselee vanhalla Panasonicilla tuota HD puolta ongelmitta, vaikka antenni on mallia henkari, suuntasin itse. :D

Yhtäkaikki jo tuo kahdet kuulokkeet ilman lisälaitteita on itselleni plussa LG:lle, vaikka kovin usein ei tarvitsisi. Mutta silloinkin ilman säätöä, TV kun ei ole mikään puhelin jossa olisi syytä rajoittaa yksiin BT kuulokkeisiin.
 
Samsungille on jo app SkyShowtimelle. Samsung brings SkyShowtime TV app to 90 million households in Europe
 
No en käyttäisi tässä jo sanaa kuitenkaan, pieni hakukin kertoo kuinka pitkään ihmiset ovat tuota odottaneet. Lisäksi ei näemmä tullutkaan noihin hieman vanhempiinkin kuten piti, no eipä tuolla niin merkitystä. Mutta tästä lienee turha jatkaa, Samsung seuraava TV:ni ei tule olemaan, aika kokeilla jotain muuta. Aika näyttää onko se LG, TCL vai Sony, nuo ovat suht vahvoilla.

Kiitos vielä kaikille ehdotuksista.
 
Tv hakusessa 65" koossa ja pääasiassa peli- ja leffa käyttöön. Onko Lg:n OLEDin voittanutta? Budjettina olisi noin 1800e
C2 irtoaisi tuohon hintaan
 
Viimeksi muokattu:
Tv hakusessa 65" koossa ja pääasiassa peli- ja leffa käyttöön. Onko Lg:n OLEDin voittanutta? Budjettina olisi noin 1800e
C2 irtoaisi tuohon hintaan
Samsung S95B:n saa samaan hintaan tarjoten parempaa kuvaa. Molemmissa toki heikkoutensa, LG:llä peilaava ruutu, Samsungilla lievä "pink tint", mutta pimeässä kummankin miinuspuolet jää olemattomaksi.

Edit: Jahas, eipä saakkaan, S95B 1799€ tarjoukset loppu. Nykyisillä hinnoilla varmaan sama ottaa se C2.
 
Pitäisi vanhuksille hommata mökkitelkkari, mutta sijoituspaikka rajoittaa tv:n kooksi 32 ". Haluaisin kuitenkin laadukkaan ruudun, jos joku vaikka innostuu pelaamaan sillä. En löydä Samsungin The Frame 2022 -mallia parempaa - olenko hakoteillä? Tämä koko on näköjään jäänyt kehityksen jalkoihin, eikä yleensä mallejakaan tunnu montaa olevan enää tarjolla.
 
Hakusessa tv makkariin. Kokoluokka 42-43", käyttönä perus tv katselu sekä stream palvelut disneyplus/vastaavat. Hintaluokka max 600€. Suosituksia?
 
Verkkokauppa.com ostettu :
Samsung QE65Q80B
Käyttöönotossa ei näkyny mitään mutta ekana viikonloppuna oli ilmestynyt molempiin yläkulmiin kuvien mukaiset viivat. Näkyy myös mustassa ruudussa ollessa suljettuna... jokuhan tuossa on paskana!? Ei appiukko haluis olla taas ilman telkkaria useampaa viikkoa huollon/takuun ajan...

20230319_131511.jpg20230319_123332.jpg20230319_123326.jpg
 
Eikös tuon voi palauttaa ?
Minulle tulivat kotiin vaihtamaan paneelin takuu aikana. Olin suoraan yhteydessä samsungiin.
Ei tuntia kestänyt kun oli paneeli vaihdettu ja uusi testattu toimivaksi.
 
Ikivanhaa LCD televisiota ajattelin uusia. Tulisi tilaan, joka ei kesäisin ole koskaan pimeä. Käyttö ensisijaisesti striimaus sarjoille ja elokuville. Plussaa jos sopii hyvin myös Xbox-käyttöön. Audiopuolesta ei isoja vaatimuksia, mutta Bluetooth kuuloketuki löydyttävä. Kokona 65 tuumaa sopisi parhaiten.

Lueskelin aikani parasta kuvanlaatua tarjoavia OLED ja QD OLED mallien juttuja. Tuumasin sitten, että ehkä olisi sopivampi kokeilla aluksi vähän edullisempia paneeleita. Koska meillä lähtötaso on vanha harmaantunut Sony, johon verrattuna kaikissa nykyisissä televisioissa on älytön määrä uusia ominaisuuksia. Jos sitä innostuu uudestaan leffoja katsomaan enemmänkin, niin voi myöhemmin harkita vaihtoa OLEDiin.

Olisiko Samsung QN95B tarjouksesta 1799€ valinta, joka ei mene pahasti metsään hintaluokassaan? Sinänsä tuo 1500-2000€ olisi sopiva haarukka meillä.
 
Tuo QN95B on parasta mitä ei-OLED rintamalla on tarjolla, mutta mikäli budjetti on noinkin korkea niin tuolla hinnalla saat jo OLEDin, esim. LG C2, Philips OLED 707 tai Sony A80K. Harmi kun Samsung S95B ei ole enää tarjouksessa, siinä olisi ollut paras budjettiisi, mutta noilla edellä mainituillakaan et mene metsään. Valintani olisi LG C2.
 
Onkos kellään TCL C935:sta kokemuksia tai saman brändin C835 tai C735 malleista? Ainakin kaikki mahdolliset HDR10+, Dolby Vision ja 144 hz paneeli löytyy.

TCL:llä tuntuu olevan lyömättömät ominaisuudet telkuissaan mut onko toi muuten käyttökestoltaan kuinka luotettava merkki?
 
Verkkokauppa.com ostettu :
Samsung QE65Q80B
Käyttöönotossa ei näkyny mitään mutta ekana viikonloppuna oli ilmestynyt molempiin yläkulmiin kuvien mukaiset viivat. Näkyy myös mustassa ruudussa ollessa suljettuna... jokuhan tuossa on paskana!? Ei appiukko haluis olla taas ilman telkkaria useampaa viikkoa huollon/takuun ajan...

20230319_131511.jpg20230319_123332.jpg20230319_123326.jpg
Kerro aspalle tästä, niin saat varmaan suoraan vaihdettua/palautettua, kerta vasta ostettu. Itsellä tulivat Postista hakemaan kotoa takaisin viallisen, ja tein uuden tilauksen.
 
Kokeillaan uudestaan.Tuttu olisi hommaamassa 55 töllöä. Onko sampan 70b vs 77b merkittävää eroa? Olisiko siellä 800e hujakoilla jotain muuta fiksua töllöä. Koko 55 ja 120hz ois kriteerit.
Viime vuonna sai näihin aikoihin Q80A 699€, en pitäisi mahdottomana ajatuksena, että tuo tämän vuoden Q80Bkin olisi tuossa tarjouksessa jonkun ajan päästä.
 
Uusi telkkari etsinnässä. Katseluetäisyys 3.5m. Yksi iso ikkuna vieressä, mutta pohjoisen puolella.

Eikös tää ala olemaan iha ok hintainen?
Toki verkkokauppa.com tiukemmat palautuskäytännöt mietityttää, mutta ei näytä olevan Gigantissa tuo tarjouksessa.
Lähinnä arvon tuon ja Lg:n 77" cs/c2/b2 välillä. Oledit about sen 500e kalliimpia.
 
Sonyn telkkari alkanut jonkun päivityksen jälkeen käyttää jotain sisäänrakennettua liiketunnistinta. Aina kun nousen tuolista ylös niin sovelluksesta riippuen tv heittää kyseisen sovelluksen ohjelmavalikkoon, tai areenan tapauksessa alkaa toistaa kesken olevaa jaksoa alusta.

En löydä asetuksista mitään säätöä tuolle, ja haluan sen ehdottomasti pois!
Mitään asetusta ei tähän löytänyt, mutta siirtelin teipinpalaa kehystä pitkin ja ylhäällä keskellä kun on teippiä edessä niin tuo typerä ominaisuus ei enää toimi. Siinä kohdassa en nähnyt mitään kameran kaltaista, oikeastaan ainoat minkään sensorin näköiset on alalaidassa, mutta niihin teipillä ei ollut vaikutusta.
Nyt pitää enää käydä ostamassa mustaa teippiä, tuo maalarinteippi ei näytä kovin hyvältä telkkarissa :D
 
Kokeilitko ottaa Eco-moden pois päältä ?
 
75"on kyllä tuon rinnalla naurettavan pieni. Toivottavasti saavat tuon omani kuntoon. Ei viitsi seinälle nostaa ennenkuin on homma selvä.
500e lisäale kk käytön jälkeen myös kiva lisä :D
Tuo lokakuussa minulle tullut 98" TCL ilmeisesti hyvitetään täysin, eli keltaisuutta ei paneelia vaihtamallakaan saada pois. Muuten olin todella tyytyväinen, mutta jääkiekkoa katsoessa & esim Ivalon lumikohtauksissa ärsytti suunnattomasti
Täytyypä siis tutkiskella vaihtoehtoja..
 
Hei, onko mahdollista liittää televisioon kahdet bt kuulokkeet saman aikaisesti?
LG 2022 ja Samsung 2022 taitaa onnistua. LG:llä löytyy asetus UHD, QNED ja OLED -malleista jossa lukee asetuksissa "yhdistä 1 tai 2 BT-kuuloketta" tai vastaava litannia. Koitin itse yhdistää QNED-malliin kahdet eri valmistajan kaiuttimet ja molemmista kuului yhtäaikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Mikähän olisi hyvä valinta uudelle telkkarille, kun budjetti 500 euroa ja oma tietämys nykytelkkareista lähes nolla

- tarve vain katseluun (kanavat/Netflix/yms), ei pelaamista
- koko minimissään 55 tuumaa
- SmartTV (tehdäänkö nykyään edes muita?)
- plussaa jos voisi yhdistää BT-kuulokkeet
- ei kiinalaista merkkiä

Gigantissa ja muualla näyttää halvimmat 55” Samsungit ynnä muut olevan juuri tuohon 500 euron pintaan, mutta ei hajuakaan mikä niistä olisi paras.. kiitos jo etukäteen suosituksista!

Edit: tällaista tarjousta katsoin Gigantista, en tiedä voiko pahasti huti mennä?

Viimeksi muokattu:
Joutu tämmöstä varmaan 15v vnhaa jvc lt-32dg8bu telkkaria asentelee kaapelitalouteen. Ei löytänyt kanavia enkä ite löytänyt valikoista mistä kaapeli/antenni valittaisiin. Voiko olla että ei ole kaapelitv yhteensopiva?
 
Nopeasti Googletettuna vain antennitalouksiin.
 
Joutu tämmöstä varmaan 15v vnhaa jvc lt-32dg8bu telkkaria asentelee kaapelitalouteen. Ei löytänyt kanavia enkä ite löytänyt valikoista mistä kaapeli/antenni valittaisiin. Voiko olla että ei ole kaapelitv yhteensopiva?
Ainakin tuohon aikaan oli semmoisiakin televisioita, joissa oli vain joko antenni tai kaapeliviritin.
 
Siskolla on vanhan telkkarin kanssa ongelmia, ovat vaihtamassa uuteen (nimenomaan) Gigantissa. Budjetti olis 1300 euroa, 65" telkkari hakusessa. Se on aika ikkunan vieressä joten tulee heijastusta. Sohvat joista katsellaan ovat vähän levällään joten pitäis olla hyvät katselukulmat. Mieltyivät Samsung LS03B taidetta esittävään telkkariin jossa on mattapinta - mitä muita vaihtoehtoja? Edellytykset siis tosiaan nuo vähäinen heijastus ja hyvät katselukulmat
 
Mitään asetusta ei tähän löytänyt, mutta siirtelin teipinpalaa kehystä pitkin ja ylhäällä keskellä kun on teippiä edessä niin tuo typerä ominaisuus ei enää toimi. Siinä kohdassa en nähnyt mitään kameran kaltaista, oikeastaan ainoat minkään sensorin näköiset on alalaidassa, mutta niihin teipillä ei ollut vaikutusta.
Nyt pitää enää käydä ostamassa mustaa teippiä, tuo maalarinteippi ei näytä kovin hyvältä telkkarissa :D
Jaha, ja ongelma palasi ainakin yle areenaan. Hain kaupasta mustaa teippiä ja vedän sillä koko telkkarin raamin ympäri. Ei kai ne sentään kuvapaneelin läpi millään sensorilla haistele...
On se nyt piru kun ei edes androidissa saa tuommoista ominaisuutta pois päältä :mad:
 
Mikä malli? Laitoit aiemmin kuvan Virta-valikosta, mutta pikaisen googlettamisen perusteella Eco ei löydy Virta-valikosta vaan asetuksista (mikä lieneekään suomenkielinen termi valikossa).
 
Mikä malli? Laitoit aiemmin kuvan Virta-valikosta, mutta pikaisen googlettamisen perusteella Eco ei löydy Virta-valikosta vaan asetuksista (mikä lieneekään suomenkielinen termi valikossa).
75XH9505

Ecoa en ole vielä onnistunut löytämään. Tuo virtavalikko oli lähimpänä mitään eco-ominaisuutta. Ohjekirjan valikoista löytyy valikko, mutta lienee hävinnyt jossain päivityksessä..

Tässä nyt kaikki mitä asetusten takaa löytyy:
IMG_20230329_111842_edit_248630893264665.jpg
IMG_20230329_111923_edit_248662536756848.jpg
IMG_20230329_111947_edit_248684540606324.jpg
 
Kaipa tämä 43 LG heräisi henkiin jos vaihtaisi tuon virtalähdesysteemin. On kyllä googlella niin monenlaista sivua, hinnatkin vaihtelee. En ole Aliexpressistä ja muustakaan tuontyylisestä koskaan, kaipa se osa sieltä tulis (vaikka googlella eka myyjä venäläinen). Olishan se kiva jos saisi parinympin osalla kuntoon.

lgtv2.jpg

lgtv1.jpg
 
Eipä sillä piirilevyn valmistusvuodella ole mitään merkitystä virhevastuun kannalta, valmistaja tekee omat päätöksensä kestääkö osat käyttöä vai ei. Tvn valmistuksesta tosiaan tuo 3v 5kk, kyllä kai voisi olettaa television tuon aikaa ainakin toimivan
 
Okei kiitos tuota virhevastuujutusta, pitää tutkia. Mutta miten vaikuttaa kun avasin jo tuon töllön, jälkiäkin näkynee kun kuorta pitää vähän talttapäämeisselillä irrotella.

En tosiaan katsonut ensin sen tarkemmin milloin hankittu, muistin että hyvissä ajoin ennen koronaa esim.
 
Moikka!

Hankinnassa porukoille tv ja tuli tälläinen tarjous vastaan:

Äkkiseltään vaikuttas olevan hinta-laatusuhde kohdillaan. Mitäs mieltä muut ? Kannattaako tuo ostaa ?

Vai olisko tämä wörtimpi satasen lisäsatsauksella ?

Qledissa parempi/kirkkaampi kuva.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 801
Viestejä
5 051 915
Jäsenet
80 983
Uusin jäsen
actualv

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom