Yleinen Kauppa-alueen keskustelu

Näinhän voi tapahtua myös siellä ebayssä.
Mutta toisaalta ensinnäkin Ebay kerää transaktioista tietoa, joten kiinnijäämisen riski on korkeampi. Lisäksi koska historia on anonymisoitua, niin on vaikeampaa tehdä oletuksia kuten:
  • käyttäjä tulee joskus myymään halvemman tuotteen, mikäli käyttäjä ei juuri nyt myy sellaista. Ts. voit targettaa käyttäjää, joka näyttää myyvän usein arvokasta tavaraa, mutta aina samaan aikaan ei ole myynnissä halvempaa tavaraa.
 
Ei tämä foorumi kyllä sinällään ole poikkeuksellinen. Monen muun vastaavan foorumin kauppa-alue on yhtä turvaton. Tekniikkafoorumilla olisi voinut olettaa olevan enemmän resursseja tehdä asialle jotain.

Pitäisi muistaa, että julkisia viestejä pääsee lukemaan myös "ei-toivotut" henkilöt.
 
Soundmodel voi huolineen vapaasti poistua muille turvallisemmille alustoille tai perustaa omansa, tämä on vapaa maa.

Eiköhän tätä hyödytöntä jankkaamista ole ollut jo tarpeeksi. 👋
 
Minä pelkään eniten tätä foorumia ja toiseksi eniten mahdollista sotaa ryssää vastaan. Puolensa ja puolensa, kummassakin voi menettään palan sielustaan.

Monet onnistuneet kaupat tullut tehtyä, ostajana että myyjänä. En muista pettyneeni vielä, torissa tullut yksi pettymys vastaan mutta sekin meni poliisin kautta tieten sovitteluun ja sain yhtäkkiä rahani takaisin.
 
Ei tämä foorumi kyllä sinällään ole poikkeuksellinen. Monen muun vastaavan foorumin kauppa-alue on yhtä turvaton. Tekniikkafoorumilla olisi voinut olettaa olevan enemmän resursseja tehdä asialle jotain.

Pitäisi muistaa, että julkisia viestejä pääsee lukemaan myös "ei-toivotut" henkilöt.

Jos nyt ottaisit pään pois pensaasta voisit huomata että todella moni täällä kertoo mitä uutta rautaa on ostanut, mitä TV:tä, äänentoistoa jne. löytyy kaapista, millä autolla ajaa ja muuta sellaista. Eli oletko nyt oikeasti sitä mieltä että tämä kaikki pitäisi poistaa keskustelufoorumilta koska nythän kuka tahansa voi esim. Sampsan youtube videolta katsoa että hänellä Tesla ja ostaa häneltä jotain minkä jälkeen vaan murtautua ja viedä Teslan.. tai jopa nähdä hieman vaivaa ja muutenkin selvittää missä hän asuu..

Samaten on todella helppoa selvittää vaikka auton perusteella missä toinen asuu jne. Missä nyt on tietoturva? :smoke:

Sitten sinä olet huolissasi jostain 1500€ tietokoneesta ja että sen takia tehdään murto...
 
Kannattaa myös tiedostaa, että myynti-imoitukseen ei tarvitse laittaa omaa kotiosoitetta, vaan osoite josta tuotteen voi noutaa. Voitte sopia noudon vaikka paikallisen kioskin eteen.
 
Kannattaa myös tiedostaa, että myynti-imoitukseen ei tarvitse laittaa omaa kotiosoitetta, vaan osoite josta tuotteen voi noutaa. Voitte sopia noudon vaikka paikallisen kioskin eteen.
Ei myynti-ilmoitukseen laiteta mitään muuta kuin paikkakunta. Yksityisviesteillä sitten tarkemmat yhteystiedot kun hinnasta on päästy yhteisymmärrykseen.
 
Ei myynti-ilmoitukseen laiteta mitään muuta kuin paikkakunta. Yksityisviesteillä sitten tarkemmat yhteystiedot kun hinnasta on päästy yhteisymmärrykseen.
Kyllä mutta tyyppi pelkää, että kotiosoitteen antamisen jälkeen tulevat varkaat käymään.
 
No kuten jo joku täällä aiemmin sanoi niin helpompaa mennä kaduille katsomaan ketkä ajaa kalliin näköisillä autoilla ja rekkaritietojen perusteella sitten oikeaan kämppään. Tai sitten ihan vaan kytätä kaupan kassojen luona ja katsoa kun joku ostaa kalliita tuotteita ja seurata autolle ja auton rekkari ylös.
 
Tokihan kaikki osoitetiedot rekkarin takaa ovat salanneet ;)
 
Ei tämä foorumi kyllä sinällään ole poikkeuksellinen. Monen muun vastaavan foorumin kauppa-alue on yhtä turvaton. Tekniikkafoorumilla olisi voinut olettaa olevan enemmän resursseja tehdä asialle jotain.

Pitäisi muistaa, että julkisia viestejä pääsee lukemaan myös "ei-toivotut" henkilöt.
Sun piti poistua jo ajat sitten. Hei hei vaan, ei mee perille?
 
Mites on toimittu kun käyttäjä on myynyt tuotteen jollekin muulle vaikka hp on tarjottu?
 
Leuka rintaan, negatiivinen kauppiaspalaute ja kohti uusia pettymyksiä?
@tteemus Itse kyllä tägäisin myös myyjän tähän, että saadaan kuulla kootut selitykset tai molempien osapuolten näkemys asiaan, riippuen siitä mitä oikeasti tapahtui. Tai siis oikeastaan se tägäys tuonne ketjuun, missä huonoja kauppakokemuksia puidaan.
 
Eikös se ole kauppa-alueen sääntöjen vastaista myydä jollekin muulle jos ho tarjottu? Sit vaan ylläpidolle viestiä?
 
Vieläkö täällä on ketju, josta löytyi hakijoita eri paikkakunnilla oleville vain nouto kaupoille?
 
Vieläkö täällä on ketju, josta löytyi hakijoita eri paikkakunnilla oleville vain nouto kaupoille?
 
Mitä tehdä, kun jotkut tarjoavat yv:llä ja toiset ilmoitukseen hp:lla, mutta yv:llä tarjoutunut ei halua tunnustaan ilmoitukseen, niin miten todistaa että toinen tarjosi ennen ja kummalle pitää myydä?
 
Myyntiketjuun voi lisätä määreitä jotka ovat sitovia tai näihin voi ainakin myyjä suoraan viitata ja vedota.
Esim. "tarjoukset ainoastaan ketjuun", "vain nouto", "vain käteinen euroina tai tilisiirto".

Jolloin jos joku heittää heti ekana viestinä YV:nä "tarjoan HP:n ja maksan dollareina mitkä lähetän sinulle kirjekuoressa, lähetä tänne Jenkkeihin" voit vedota noihin kohtiin. Mutta jos et ole laittanut sitä olet tietysti velvoitettu sen tuotteen lähettämään Jenkkeihin ja ottamaan vastaan hinnan dollareina ja ainoa todiste keskustelusta on YV...

Tämä toki kuulostaa typerältä mutta juuri tässä ketjussa muistaakseni olen joskus siitä vääntänyt ja tyypit olivat kovasti sitä mieltä että jos ei erikseen ole määritellyt esim. että vain eurot käyvät toinen voi maksaa ruplina. En sitten jaksanut vääntää vastaan joten kait tuo niin on.. ..eli myyjä määrää miten käy kauppaa ja ostaja niiden määreiden sisällä voi toimia.

Tietysti jos myyjä suostuu johonkin mitä ostaja ehdottaa asia on eri, mutta tämä ei ole pakko. (Esim. itselläni ei ole shekkejä tai mobilepay juttuja käytössä puhumattakaan kattavasta ulkomaisten valuuttojen varastosta joten jos käteinen euroina tai tilisiirto ei käy jää kaupat omalta osaltani siihen ostajan roolissa...)
 
Viimeksi muokattu:
Jolloin jos joku heittää heti ekana viestinä YV:nä "tarjoan HP:n ja maksan dollareina mitkä lähetän sinulle kirjekuoressa, lähetä tänne Jenkkeihin" voit vedota noihin kohtiin. Mutta jos et ole laittanut sitä olet tietysti velvoitettu sen tuotteen lähettämään Jenkkeihin ja ottamaan vastaan hinnan dollareina ja ainoa todiste keskustelusta on YV...
Nyt vähän maalaisjärkeä mukaan näihin juttuihin.
 
Milloin saa myydä eteenpäin jos henkilö tarjoaa HP, mutta ehdottaa kauppaa seuraavana päivänä ja ei tule? Antaa vaihtoehdoksi postituksen tai odottaa ensi viikkoon?
Minulla on tavaralle jonoa, mutta vain sääntöjen vuoksi odotan kauppoja yhden henkilön osalta pikaisesti. Lisäksi ilmoituksessani olen ilmoittanut vain noudon vaihtoehdoksi tai voin kuljettaa vantaa/pk-seutu jaksamisen mukaan. :(
 
Viimeksi muokattu:
Milloin saa myydä eteenpäin jos henkilö tarjoaa HP, mutta ehdottaa kauppaa seuraavana päivänä ja ei tule?
Heti, ja negatiivinen palaute oharien tekijälle.

Toki, jos syy olisi hyvä (sairas lapsi, missasi bussin tmv.), antaisin armon käydä oikeudesta – olettaen, että ostaja informoisi asiasta oma-aloitteisesti ASAP!
 
1740953784952.png

Ollakseni selkeä, niin tässä koko keskustelu. Odotanko vai saako myydä seuraavalle... Kun Techbbs pahimmillani olen joutunut odottamaan jopa pari viikkoa kaupankäyntiä, mutta ostajat kyllä aina ostaneet säätämisestä huolimatta. Se on vain ikävää, kun tahtoisi kaupat nopeasti tehdyksi.
 
Milloin saa myydä eteenpäin jos henkilö tarjoaa HP, mutta ehdottaa kauppaa seuraavana päivänä ja ei tule? Antaa vaihtoehdoksi postituksen tai odottaa ensi viikkoon?
Minulla on tavaralle jonoa, mutta vain sääntöjen vuoksi odotan kauppoja yhden henkilön osalta pikaisesti. Lisäksi ilmoituksessani olen ilmoittanut vain noudon vaihtoehdoksi tai voin kuljettaa vantaa/pk-seutu jaksamisen mukaan. :(
Jos ilmoituksessa kerroit vain noudon olevan mahdollista, niin postituksella ei tarvitse myydä. Lisäksi jos noutaja jätti tulematta, voit siirtyä seuraavaan ostajaan.
 
Mielestäni se että on tarjottu jopa tuomaan ostajalle tuote ilman erillistä korvausta ja tämä ei vastaa riittää siihen että siirtää kaupan seuraavalle.

Eli toki, suunnitelmat voivat muuttua, junasta voi myöhästyä jne. Joten se suunniteltu nouto voi peruuntua. Mutta jos useamman päivän aikana ei onnistu uusi tapaaminen ja ei saada edes vastattua kun tarjotaan käytännössä kotipihaan tuontia ilmaiseksi kyllä tuon minusta voi seuraavalle myydä. Lisäksi ostaja ehdokas ei ole edes puolella sanalla maininnut että olisi valmis siirtämään rahaa / maksamaan etukäteen tuotteen tai edes kysynyt toisen pankkitietoja.

Eli se että kertoo joskus myöhemmin noutavansa tai että postituskin käy ei oikein kauppoja edistä ellei sitä tuotetta maksa. Jos sen maksaa etukäteen toki silloin myyjälle sama vaikka sen tuotteen hieman myöhemminkin hakee / postittaa seuraavalla viikolla.
 
Ollakseni selkeä, niin tässä koko keskustelu. Odotanko vai saako myydä seuraavalle... Kun Techbbs pahimmillani olen joutunut odottamaan jopa pari viikkoa kaupankäyntiä, mutta ostajat kyllä aina ostaneet säätämisestä huolimatta. Se on vain ikävää, kun tahtoisi kaupat nopeasti tehdyksi.

Laita viesti, että jos ei uutta noutoaikaa saada sovittua tänään, myyt seuraavalle.
Ei sinun tarvitse loputtomiin odotella milloin toinen kenties vastailee saati todella ilmestyy paikalle.

Lisäksi jos se uuden ajan sopiminen menee ämpyilyksi niin myyt vaan seuraavalle.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
269 690
Viestejä
4 659 845
Jäsenet
76 489
Uusin jäsen
kili2

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom