• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
5 108
Ja Trump sanoo,että Venäjä ei ole uhka ja NATO pitää uudelleenarvioida.

Taas pitää kompata sen verran että olihan se tietyllä tulkinnalla oikeassa. Ulkomuistista viimeinen virke oli suunnilleen: the biggest threat to western civilisation is not Russia, it’s probably us and our terrible leaders.

Ukrainasta nähdään ettei nykyvenäjä saa miehitettyä itseää pienempää naapuriaan, eli sotilaallisesti sillä ei olisi mitään mahdollisuutta ilman täysimittaista ydinsotaa Yhdysvaltoja/länsimaiden yhteisliittymää vastaan. Ja voidaan optimistisesti kuvitella ettei ydinaseetkaan ole sen paremmassa kuosissa suhteessa puheisiin kuin maavoimat oli. Tai merivoimat jotka urhoollisella epäitsekkyydellä tuhosi Ukrainan dronen uhraamalla taistelulaivan

Yhdysvalloilla/lännellä on sen sijaan paljon paremmat mahdollisuudet tuhota itsensä sisältä päin, kahtiajaosta ja Kiinasta on ketjutolkulla keskustelua.

se missä ollen hieman eri mieltä on että ketkä niitä huonoja johtajia ovat. Videolla esiintyvä henkilö on yksi pääsyyllisistä ainakin näihin kolmeen aika isoon (ja jostain syystä synkattuun) kahtiajakoon: koronatoimet/Faucin syyllistäminen, Ukrainan tukeminen ja Puten röörinnuolenta sekä vaaleihin liittyvä foliohattuilu
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
884

New Yorkin syyttäjä keskustelee viranomaisten ja Salaisen palvelun kanssa miten homma hoidetaan logistisesti, jos/kun donaldille annetaan syyte. Fox News pelotteli/hekumoi donaldista käsiraudoissa.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
5 108
En usko enää mihinkään donaldin puheisiin. Lupailee vain!
Tämä herätti Twitterin henkiin ainakin oman algoritmikuplani sisällä. Banaanivaltio mainittiin aika usein.

Foxillehan olisi onnenpotku jos DJT ei saisi olla ehdokkaana, koska ovat jo panneet munansa DeSantiksen koriin. Vaikkakin tuolle yleisölle lienee aika sama mitä eilen on sanottu jos tänään sanotaan mitä kuuluu sanoa. Ei Trump ollut mikään suosikki 2016 esivaaleissakaan kunnes voitto alkoi varmistua

Yleinen kritiikki on että on vallan väärinkäyttöä käyttää väkivaltakoneistoa poliittista vastustajaa kohtaan. Mitä se toki onkin. Mutta muistuttaisin että: Trump ei ole mikään ehdokas vielä, on vain julkaissut kotivideon jossa sanoo asettuvansa ehdolle, näistä lienee säännöt ja päiväykset. Toisekseen ehdokkuus ei voi maalaisjärjellä olla mikään vapaudu vankilasta -kortti maailman kaikkia mahdollisia syytteitä vastaan, tai jos on asetun ehdolle kaikkiin länsimaiden tuleviin vaaleihin vuosisadan loppuun asti. Kolmannekseen syyttäjät on ehkä äänestetty ja näillä voi olla enemmän tai vähemmän ilmiselviä poliittisia/puoluetta seuraavia linjoja mutta he eivät (optimitilanteessa) ole mikään vastapuoli vaan mahdollisimman puolueettomia. Neljänneksi muistelisin että eräskin vaalikampanja viime vuosikymmenellä rakentui isolta osalta sen päälle että korruptoitunut vastaehdokas tulisi lukita vankilaan

Elon Musk osallistui myös keskusteluun ja sanoi että pidätys johtaisi Trumpin maanvyörymävoittoon - jota ehkä epäilen koska viime vaaleissa taisi olla jo kaikki häntä kannattavat äänet, joita korona ei ollut vienyt. EM vihjaili myös että George Soros on ostanut kyseisen syyttäjän, joka omaan maalaisjärkeeni vaikuttaa kunnianloukkaukselta ellei tätä pysty todistamaan
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
667
EM vihjaili myös että George Soros on ostanut kyseisen syyttäjän, joka omaan maalaisjärkeeni vaikuttaa kunnianloukkaukselta ellei tätä pysty todistamaan
Ei muuta kuin syyte vetämään ja sen jälkeen eläkkeelle :) Kerrankin henkilö voi edustaa itse itseään :-D (syyttäjä siis) Soroskin vois osallistua kekkereihin. Alkaa kyllästyttää Muskin älyttömyydet, alkaa vaikuttaa että on mennyt jotenkin sekaisin, tyytyisi lähettelemään raketteja ja maksamaan ai-kehityksestä eikä keksimään kaikenmaailman foliohattuhommia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 109
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 747
Hieno saavutus ex- presidentille, taitaa olla ensimmäinen joka asetetaan syytteeseen rikoksesta.
Jos vielä nuo kannattajat lähtevät rähisemään, niin eikö lisäksi voisi syyttää kiihottamisesta viranomaisia vastaan?

Katsokaas muuten telkusta tuo pelikaanimuistio elokuva. Siinä jo ennustettiin näitä Trumpin vaaliteemoja. Leffa on 90 luvun alkupuolelta.
 
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
949

Jossain suoratoistossa tuo on. Katselin nimittäin tuossa talvella jostain syystä.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
884
Voihan vielä olla, että donald ei uskalla mennä ollenkaan New Yorkiin. Jos syyte tulee, eikä donald ole paikalla, niin donaldin katsotaan pakoilevan oikeutta. Olettaen, että donald linnoittautuu kotiinsa, niin silloin donaldin kohtalo taitaa olla osavaltion kuvernöörin, eli donaldin oman puolueen päävastustajan DeSantisin käsissä.

Tuo voisi olla liian suuri nöyryytys donaldille. Pienempi nöyryytys olisi mennä oikeuden eteen vaikka käsiraudoissa.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
Syytteet Trumpia vastaan on hyvin hataralla pohjalla. Kirjanpitorikos voi ehkä mennä läpi, mutta syytteet vaaleihin vaikuttamisesta on käytännössä mahdoton todistaa oikeaksi. Jenkeissä on muutamia kohutapauksia lukuunottamatta paljon vahvempi syyttömyysolettama kuin Suomessa eli pelkällä käräjän tai hovin "on riittävää syytä olettaa"-pulinoilla ei saada mitään aikaiseksi ja myös aikaisemmat vastaavanlaiset ennakkotapaukset on kaatuneet.

Pahimmillaan oikeusjuttu nähdään poliittisena ajojahtina ja vaikuttamis/vaientamis-yrityksenä ja tämä sitten ajaa Trumpin voittoon seuraavissa vaaleissa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 360

Kyllähän tuo Georgian näyttö on jo julkisuudessa aika kovaa. Tuolla myös syyttäjät harvoin lähtee ajamaan juttua, jos ei ole riittävästi todisteita.

Joo kannattajat näkee tuon ajojahtina joka tapauksessa. Ja olkoonkin, että ne sitä rummuttaa, mutta pelkästään poliittisten pelkojen takia asiaa ei voi jättää tutkimatta ja syyttämättä, jos siihen on perusteet. Tuo tuntuu lähinnä olevan kannattajien tapa pelotella.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
7 164
Taas donald valehteli, ei tullut tiistaina pidätystä.
Oliko missään protestoijia odottamassa pidätystä?

Ei jaksa enää lukea edes trump otsikoita loppuun asti, kun jutut on jo täysin yllätyksettömiä.

"Trump kieltää hait!" -ei yllätä.
"Trump yritti myydä kuun" -sellainen se on...
"Trumpin korva tippui ja ulos päästä ryömi pientä trumpettia soittava minikokoinen Putin klooni ratsastaen vesinokkaeläimellä!!" -arvasin, voisi hypätä suoraan sarjakuviin.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
884
Tuomari määräsi donaldin asianajajat luovuttamaan muistiinpanonsa donaldin hallusta löytyneistä salaisista asiakirjoista ja todistamaan oikeudessa, koska yllätys-yllätys, asianajajien vaitiolovelvollisuus ei koske rikoksissa auttamista.
Joko he vannoivat väärän valan, että kaikki salaiset asiakirjat on palautettu, tai donald määräsi valehtelemaan, tai donald itse valehteli. Joka tapauksessa kaikki ovat rikoksia.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 211
Kuolisi pois jo tuo ukko. Jaksa tätä vatulointia enää, juu ei ole pakko lukea jne...
Älä vielä luovuta. Jos tästä ei onnistu niin Trumpin voisi haastaa siitä että valehteli pidätyksen olevan tiistaina. Kyllä se luulisi ainakin misdemeanor olevan, ellei jopa felony.
Tai sitten se kun Trump presidenttinä ollessaan otti itselleen kaksi jäätelöpallukkaa tötteröön, ja muille antoi vain yhden.
 
Parodiasi ei ole juuri hullumpaa kuin se että muistaakseni isotkin nimet olivat haastamassa kyseisen syyttäjän virkarikoksesta, eli siitä että DJT sanoi tämän pidätyttävän hänet
 
Liittynyt
09.03.2018
Viestejä
856
Voi taas ironian määrää, eipä Trumpia paljon haitannut huudattaa kansaa toisen puolueen presidenttiehdokasta vastaan vaalitilaisuuksissa "Lock her up", mutta annas kun pelkkää esivaaliehdokasta uhkaa syytteennosto, niin silloin on maailman suurin poliittinen noitavaino menossa.
 
Hassua tässä on myös nuo deep end MAGA poliitikot huutaa nyt syyttäjän vangitsemista. Ei vaan tiedetä, mitä lakia se olis rikkonut. Pistivät pystyyn tutkinan DOJn käyttämisestä poliittisia vastustajia vastaan, mutta itse ovat sillä tiellä. Perus venäläistä pelikirjaa noudatetaan, syytetään muita omista toimista ja pelataan kaksilla korteilla.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
17 913
Aikamoinen päivä. Nato-prosessi eteni lähes päätökseensä kertalaakista ja sitten vielä tämä:

Yhdysvalloissa suuri valamiehistö on äänestänyt entisen presidentin Donald Trumpin syytteiden nostamisen puolesta, The New York Times -sanomalehti kertoo nojaten neljään asiasta tietävään lähteeseen.

Myös uutistoimisto Reutersille puhunut Trumpin asianajaja vahvisti, että hän on saanut tiedon syytteiden nostamisesta.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun entistä tai nykyistä presidenttiä vastaan nostetaan syytteitä Yhdysvalloissa. The New York Timesin mukaan asia julkistetaan virallisesti lähipäivien aikana. Ennen tätä New Yorkin piirisyyttäjä Alvin Braggin palveluksessa olevat syyttäjät aikovat pyytää Trumpia antautumaan ja saapumaan oikeusistunnon käsittelyyn.

Trumpin asianajaja ei vielä tiennyt, milloin entinen presidentti aikoo antautua.
Yhdysvaltain entistä presidenttiä Donald Trumpia vastaan on nostettu rikossyyte epäiltyyn vaalirahoituksen väärinkäyttöön liittyen. Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaismediat.

Syyte liittyy Trumpin rooliin aikuisviihdenäyttelijä Stephanie Cliffordin (taiteilijanimeltään Stormy Daniels) hiljaiseksi maksamisessa vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana.

Cliffordin väitetään olleen suhteessa Trumpin kanssa, minkä Trump on kiistänyt.

Trumpin vuoden 2016 vaalikampanja oli täydessä vauhdissa, kun Clifford sai omien sanojensa mukaan 130 000 dollarin maksun Trumpin asianajaja Michael Cohenilta, jotta hän ei kertoisi suhteesta.

Vaikka vaikenemisesta maksaminen itsessään ei ole laitonta, Trumpin epäillään merkinneen maksun yhtiönsä oikeudenkäyntikuluksi, mikä olisi valhe.

Kyseessä on historian ensimmäinen kerta, kun Yhdysvaltain presidentti asetetaan rikossyytteeseen.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
9 273
Aikamoinen päivä. Nato-prosessi eteni lähes päätökseensä kertalaakista ja sitten vielä tämä:

Jo oli aikakin. Voisi itseassa listata mistä trumppia (tai trump yhtiötä) ollaan mahdollisesti syyttämässä ja missä sekä kenen toimesta, kun noita tutkimuksia on sen verran monta.

Täähän oli Alvin Braggin (manhattanin syyttäjä) tutkimus kun pornotähti Stormy Daniels maksettiin 2016 vaalien alla hiljaiseksi mutta maksua ei merkitty kamppanjarahoista vaan oikeudenkäyntirahoista.

New yorkin osavaltion syyttäjä Letitia James tutkii trumpin paisutelleen omistusten arvoja saadakseen parempia lainaehtoja.

Georgiassa fultonin piirikunnan(atlanta) syyttäjä Fani Willis tutkii 2020 presidentinvaalien kumoamispyrkimyksiä.

Liittovaltion oikeusminiseri Merrick Garland tutkii salaisten asiakirjojen varastamista ja väärinsäilyttämistä, sekä tähän liittyen lienee myös valehtelua että asiakirjat on palautettu. Lisäksi tutkii 2020 vaalien varastamispyrkimyksiä sekä väkivaltaan yllyttämistä 6.1.2021 sekä muita kongressin valtauskseen liittyviä tapahtumia.

Edit. Lisätään puuttuva tapaus jonka @FarColdDistance ansiokkaasti mainitsi, kun ei itse muistanut.

New Yorkissa Elizabeth Jean Carroll on uuden lain myötä nostanut siviilikanteeen Trumppia vastaan 1990 luvulla väitetysti tapahtuneesta raiskauksesta.

Jos jotain unohtui tai jotain meni väärin, saa vapaasti huomauttaa, niin korjaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
101
Jo oli aikakin. Voisi itseassa listata mistä trumppia (tai trump yhtiötä) ollaan mahdollisesti syyttämässä ja missä sekä kenen toimesta, kun noita tutkimuksia on sen verran monta.

Täähän oli Alvin Braggin (manhattanin syyttäjä) tutkimus

Syytteitä on tulossa yli 30 pelkästään talousrikouksiin liittyen:

Elizabeth Jean Carrollin tapaus puuttuu listasta. Tapauksen oikeuskäsittelyn piti alkaa ensi kuussa, mutta on taidettu lykätä taas kerran donaldin lakimiesten valitusten johdosta.
Tässäkin tapauksessa donald käytti vanhaa "en panisi noin rumia naisia" puolustustaan, mutta kuulustelussa tunnisti virheellisti Carrollin omaksi ex-vaimokseen, joten...
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
541
Voi olla, että väärä juoste, mutta liittyy kuitenkin niin olennaisesti Trumppiin, kun brittilehti Dailymail laittoi uutisen ja materiaalia tuosta kuuluisasta loppiaisesta: QAnon Shaman Jacob Chansley is released early from prison

Varsinkin valvontakameranauhat, joita ei aiemmin ole näytetty, johtivat kai sitten 'shamaanin' kotiuttamiseen. Ehkä jokin muuntyyppinen laitos olisi ollut parempi, vaikka näkeehän näitä sarvipäitä isoissa urheilukisoissa.

Itse valvontanauha mielenkiintoinen. Keep calm and carry on, sanoisi britti: Video: QAnon Shaman seen atop scaffolding in new footage from Capitol riot | Daily Mail Online

Aika parantaa yleensä haavat.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 717
Varsinkin valvontakameranauhat, joita ei aiemmin ole näytetty, johtivat kai sitten 'shamaanin' kotiuttamiseen. Ehkä jokin muuntyyppinen laitos olisi ollut parempi, vaikka näkeehän näitä sarvipäitä isoissa urheilukisoissa.
The so-called 'QAnon Shaman' who pleaded guilty to storming the US Capitol on January 6 has been released from prison to a halfway house 14 months early, in an apparent reduction for good behavior.
Chansley's release comes weeks after his former attorney demanded he be freed in light of new video from the Capitol riot, but his move to the halfway house appears to be unconnected.

Harhaanjohtava otsikko (siinä toivossa ettei lueta juttua). Heti alussa kuitenkin kerrotaan syy.

Miksi pitäää suoltaa propagandaa herra Marsu ?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
5 108
Kukas se (mielestäni papilta näyttävä) parrakas jyrmy on jonka piti kanssa syytellä Trumppia? Verrattiin Muellerin muistaakseni? Eikös hän ole vielä lisäksi edellä mainituista? Edit. Jack Smith, Google löysi hakutermillä papin näköinen

shamaanista: jos oikein ymmärsin on noissa Tuckerin julkaisemissa videoissa pätkä jossa hän lukee ääneen Trumpin viestiä pysyä rauhallisena ja asiallisena sekä kuvaa jossa vartijat availevat hänelle ovia ja päästävät sisälle rakennukseen. Jos herrasmies oli niin selvinpäin tapahtuma-aikaan että muisti nämä molemmat kohtaukset on hänellä kyllä ollut huono juristi mikäli niitä ei käytetty lieventävinä asianhaaroina. Muistaakseni hän myös otti sopimuksen eikä saanut tuomiota tuomarilta. Kuitenkaan moiset pätkät hyvää käytöstä eivät sulje pois sitä etteikö niiden välissä olisi rikottu lakia ja/tai paikkoja. Voin tähän liittyen taas esittää haasteen: se joka todistaa että joku on loppiaisen johdosta tuomittu väärin ja pidetty - kuten on tapana sanoa - gulakkimaisissa oloissa tulee kyllä tekemään ennakkotapauksellaan ja kirjallaan eläkemassit. Jos moinen vaino olisi totta uskoisin että kaikki - paria psykoa ehkä lukuunottamatta - haluaisivat karsia moisen pois länsimaisesta oikeusjärjestelmästä
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
2 545
Trump on edelleen ennakkosuosikki republikaanien presidenttiehdokkaaksi (ja oma veikkaus on, että syytteet vain vahvistavat tätä asemaa)

Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
884
Kyllähän donald nyt suht helposti GOP:n esivaalit voittasi, jos ne järjestäisiin nyt. Noihin esivaaleihinkin on vain vielä sen verran matkaa, että 2016-vaalien ennakkosuosikki tässä vaiheessa taisi olla Jeb Bush, ja kuka enää edes muistaa koko kaveria.
Lisäksi donald on hävinnyt äänimäärässä jo kahdet presidentinvaalit. Ja tämä kaikki ennen Capitolin valtausta ja salaisten asiakirjojen viemisiä, joiden jäjiltä maine kaikkien muiden paitsi maga-lampaiden parissa on ihan pohjamudissa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 003
Trump on edelleen ennakkosuosikki republikaanien presidenttiehdokkaaksi (ja oma veikkaus on, että syytteet vain vahvistavat tätä asemaa)

Eri asia tuoko se lisää seuraajia kun nämä nykyiset jotka sitä seuraa ei taida tosiaan välittää vaikka se ampuisi suorassa lähetyksessä ihmisen
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 984
Trump jatkaa tyylikkäällä linjallaan, vähän vaikea sanoa että kanavoiko se sisäistä presidenttiyttään vai Al Caponea.

1680257164027.png
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
2 545
Eri asia tuoko se lisää seuraajia kun nämä nykyiset jotka sitä seuraa ei taida tosiaan välittää vaikka se ampuisi suorassa lähetyksessä ihmisen
No se todennäköisesti siirtää esivaalien äänestäjiä, jotka olivat valmiita siirtymään DeSantisiin, Trumpin äänestäjiksi jotta äärivassareiden masinoima deep state witch hunt saadaan estettyä.

Se myös tekee DeSantisin hyökkäykset Trumpia vastaan hankalammaksi ja ne establishment republikaanit antavat myös tukensa Trumpille poliittista ajojahtia vastaan (vaikka samalla toivovat että Trump kuolee tai joutuu vankilaan)
 
Liittynyt
01.10.2017
Viestejä
541
The so-called 'QAnon Shaman' who pleaded guilty to storming the US Capitol on January 6 has been released from prison to a halfway house 14 months early, in an apparent reduction for good behavior.
Chansley's release comes weeks after his former attorney demanded he be freed in light of new video from the Capitol riot, but his move to the halfway house appears to be unconnected.

Harhaanjohtava otsikko (siinä toivossa ettei lueta juttua). Heti alussa kuitenkin kerrotaan syy.

Miksi pitäää suoltaa propagandaa herra Marsu ?
Kuin myös. Hyvää viikonloppua.☀
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 493
Trump on edelleen ennakkosuosikki republikaanien presidenttiehdokkaaksi (ja oma veikkaus on, että syytteet vain vahvistavat tätä asemaa)

Eiköhän se syy syytteiden nostolle ole juurikin se, että ne vahvistavat Trumpin asemaa. Demokraatit tulevat puoliavoimesti Trumpin ehdokkuutta, koska ajattelevat hänen olevan helpompi voittaa kuin DeSantis (ja ovat todennäköisesti oikeassa).

Onhan nuo syytteet niin tekaistuja kuin vain olla ja voi, varsinkin kun sekä liittovaltion että osavaltion syyttäjät ovat aiemmin todenneet ettei mitään juttua ole.

Aika vaarallinen leikki vaan, en usko että jää viimeiseksi poliittiseksi syytteeksi Yhdysvalloissa nyt kun pää on auki. En yhtään ihmettelisi vaikka vastaava konservatiiviaktivistisyyttäjä alkaisi kohtavainoamaan Bideneita vastavuoroisesti.

Ei tee kyllä todellakaan maalle hyvää vaikka Trumpille ja ehkä Bidenin jatkokausihaaveille tekeekin.
 
Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
9 273
Onhan nuo syytteet niin tekaistuja kuin vain olla ja voi, varsinkin kun sekä liittovaltion että osavaltion syyttäjät ovat aiemmin todenneet ettei mitään juttua ole.
Tekaistuja? Kerrotko lisää tästä.

Trump makseli pornotähden vaalien alla hiljaiseksi ja merkkasi kulut oikeuskuluihin, eikä kampanja kuluihin.

Noi tutkimukset olin tiivistänyt aiemmin alla olevaan viestiin, joten jospa kertoisit miten ja mitkä noista on tekaistuja. Lähteiden käyttö ei ole pahitteeksi.
Jo oli aikakin. Voisi itseassa listata mistä trumppia (tai trump yhtiötä) ollaan mahdollisesti syyttämässä ja missä sekä kenen toimesta, kun noita tutkimuksia on sen verran monta.

Täähän oli Alvin Braggin (manhattanin syyttäjä) tutkimus kun pornotähti Stormy Daniels maksettiin 2016 vaalien alla hiljaiseksi mutta maksua ei merkitty kamppanjarahoista vaan oikeudenkäyntirahoista.

New yorkin osavaltion syyttäjä Letitia James tutkii trumpin paisutelleen omistusten arvoja saadakseen parempia lainaehtoja.

Georgiassa fultonin piirikunnan(atlanta) syyttäjä Fani Willis tutkii 2020 presidentinvaalien kumoamispyrkimyksiä.

Liittovaltion oikeusminiseri Merrick Garland tutkii salaisten asiakirjojen varastamista ja väärinsäilyttämistä, sekä tähän liittyen lienee myös valehtelua että asiakirjat on palautettu. Lisäksi tutkii 2020 vaalien varastamispyrkimyksiä sekä väkivaltaan yllyttämistä 6.1.2021 sekä muita kongressin valtauskseen liittyviä tapahtumia.

Edit. Lisätään puuttuva tapaus jonka @FarColdDistance ansiokkaasti mainitsi, kun ei itse muistanut.

New Yorkissa Elizabeth Jean Carroll on uuden lain myötä nostanut siviilikanteeen Trumppia vastaan 1990 luvulla väitetysti tapahtuneesta raiskauksesta.

Jos jotain unohtui tai jotain meni väärin, saa vapaasti huomauttaa, niin korjaan.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
2 545
Onhan nuo syytteet niin tekaistuja kuin vain olla ja voi, varsinkin kun sekä liittovaltion että osavaltion syyttäjät ovat aiemmin todenneet ettei mitään juttua ole.
No höpö höpö. Ja aika lailla on todennäköistä, että lisää on tulossa Washington DC:stä ja Georgiasta.

Edustajanhuoneen entinen puhemies tuomittiin vankilaan samanlaisesta rikoksesta, josta Trumpia syytetään.

Ei tee kyllä todellakaan maalle hyvää vaikka Trumpille ja ehkä Bidenin jatkokausihaaveille tekeekin.
Ja vielä paskempi viesti on se, että entiset presidentit ovat ikuisesti lain yläpuolella ja että poliittisella väkivallalla uhkailemalla voi päästä pälkähästä.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 493
Tekaistuja? Kerrotko lisää tästä.

Trump makseli pornotähden vaalien alla hiljaiseksi ja merkkasi kulut oikeuskuluihin, eikä kampanja kuluihin.

Noi tutkimukset olin tiivistänyt aiemmin alla olevaan viestiin, joten jospa kertoisit miten ja mitkä noista on tekaistuja. Lähteiden käyttö ei ole pahitteeksi.
Puhun siitä mistä syytteet on nostettu, toki se että kissojen ja koirien kanssa etsitään syytä tuomita Trump jostakin kertoo sekin jostain. Kuten kertoo sekin, että ko. syyttäjä (Alvin Bragg) kampanjoi vaaleissa Trumpin koukkuun samaisella, ja samaa asiaa aiemmin tarkastelleet pitivät juttua liian heikkona edes syytteen nostolle. Siis juttua siitä, että pornotähtien hiljentyminen on vaalikulu eikä henkilökohtainen kulu, ja siksi kuuluisi kirjata sellaiseksi, ja koska liittyy vaaleihin voidaan syyttää, vaikka juttu olisi muuten vanhentunut ajat sitten (ja tosiaan edeltäjät eivät silloin katsoneet syytettä aiheelliseksi)

Analyysiä voi lukea vaikka:

Todella heikkona casena tätä pitää käytännössä kaikki, kummallakin puolella poliittista jakolinjaa.

Lehtien mukaan oikeusministeriökin ärsyyntynyt, että noin heikolla vadelma lähdetään oikeuteen:

Onhan tuokin totta, ettei ei tämä juttujen massatehtailu ainakaan lisää niiden muiden uskottavuutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 372
Puhun siitä mistä syytteet on nostettu, toki se että kissojen ja koirien kanssa etsitään syytä tuomita Trump jostakin kertoo sekin jostain. Kuten kertoo sekin, että ko. syyttäjä (Alvin Bragg) kampanjoi vaaleissa Trumpin koukkuun samaisella, ja samaa asiaa aiemmin tarkastelleet pitivät juttua liian heikkona edes syytteen nostolle. Siis juttua siitä, että pornotähtien hiljentyminen on vaalikulu eikä henkilökohtainen kulu, ja siksi kuuluisi kirjata sellaiseksi, ja koska liittyy vaaleihin voidaan syyttää, vaikka juttu olisi muuten vanhentunut ajat sitten (ja tosiaan edeltäjät eivät silloin katsoneet syytettä aiheelliseksi)
Amerikan tyyliinhän syytteen nostamisesta päätti satunnaisista kansalaisista koostettu Grand jury, että sen puoleen syyttäjästä jauhaminen on vähän turhaa. Ilmeisesti USA:n kansalaiset näkivät aiheellisena. Mitä nyt syyttäjiin tulee niin Braggin edeltäjä Cyrus Vance Jr. aloitti tutkinnan ja jätti sen jatkuvana seuraajalleen joten kyllä tässä useampi syyttäjä on nähnyt aihetta asiaa viedä eteenpäin.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 493
Amerikan tyyliinhän syytteen nostamisesta päätti satunnaisista kansalaisista koostettu Grand jury, että sen puoleen syyttäjästä jauhaminen on vähän turhaa. Ilmeisesti USA:n kansalaiset näkivät aiheellisena. Mitä nyt syyttäjiin tulee niin Braggin edeltäjä Cyrus Vance Jr. aloitti tutkinnan ja jätti sen jatkuvana seuraajalleen joten kyllä tässä useampi syyttäjä on nähnyt aihetta asiaa viedä eteenpäin.
Niin siis puolet ko. juryn jäsenistä antoivat luvan syyttele, kun syyttäjä esitteli casensa ilman tuomaria tai puolustusta tai velvollisuutta esittää niitä asianhaaroja jotka eivät tue hänen tavoitettaan. Ja kyseessä on vahvasti sininen alue, jossa ei vaadi kovin paljoa että saa puolet kannattamaan syytettä Trumpille ihan mistä tahansa. Niinkuin ei varmaan vaatisi Suomessakaan.

Trumpille itselleen tämä on joka tapauksessa lähinnä hyvä asia, DeSantisille huono.
 
Veikkaan että tulevissa vaaleissa Trumpia äänestää vain lahkolaiset. Rebut äänestää De Santista.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
2 545
Trumpille itselleen tämä on joka tapauksessa lähinnä hyvä asia, DeSantisille huono.
Tämä jää vielä nähtäväksi...

Jenkeille se on hyvä asia, että kukaan ei ole lain yläpuolella.

Veikkaan että tulevissa vaaleissa Trumpia äänestää vain lahkolaiset. Rebut äänestää De Santista.
30% republikaaneista on always Trump (jättäis äänestämättä, jos Trump ei ole ehdokkaana pressanvaleissa ja äänestää Trumpia, jos on itsenäisenä ehdokkaana).

Suurin osa niistä republikaaneista, jotka äänestää esivaaleissa DeSantisia tykkäävät myös Trumpista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 003
Niin siis puolet ko. juryn jäsenistä antoivat luvan syyttele, kun syyttäjä esitteli casensa ilman tuomaria tai puolustusta tai velvollisuutta esittää niitä asianhaaroja jotka eivät tue hänen tavoitettaan. Ja kyseessä on vahvasti sininen alue, jossa ei vaadi kovin paljoa että saa puolet kannattamaan syytettä Trumpille ihan mistä tahansa. Niinkuin ei varmaan vaatisi Suomessakaan.

Trumpille itselleen tämä on joka tapauksessa lähinnä hyvä asia, DeSantisille huono.
Oliko tässä sitten jotenkin muutettu käytäntöä jos kysessä olisi joku toinen ihminen ?
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 493
Jenkeille se on hyvä asia, että kukaan ei ole lain yläpuolella.
Ei ole.

Voisi olla jos kyseessä olisi tyyliin murhasyyte, mutta kun avoimesti entisen presidentin syytteeseen samaisella vaaleissa kampanjoinut syyttäjä nostaa syytteen kirjanpitorikoksesta, joka olisi jo vanhentunut ilman oikeusakrobatiaa kytköksestä liittovaltion vaaleihin, jotka taas itsessään eivät edes kuulu hänen vastuualueelleen niin ei tuo tee muuta kuin muuta valmiiksi likaista jenkkipolitiikkaa entistä enemmän ”kaikki keinot on sallittuja” suuntaan.
 
Voisiko se olla hyvä, jos ne poliitikot eivät tekisi rikoksia, niin ei tulisi syytteitäkään.

Mutta siinä mielessä olet oikeassa, että tuo on tulevista syytteistä se vähäpätöisimmistä päästä. Vallankaappausyritykseen liittyvät ovat vakavampia.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 493
Oliko tässä sitten jotenkin muutettu käytäntöä jos kysessä olisi joku toinen ihminen ?
Muut eivät ole ehkä vastustajiensa piirissä vihatuin entinen presidenttejä, alueella jossa 86,4% äänesti häntä vastaan. Eikä muiden syyttämisellä kampanjoida syyttäjänvaaleissa.
 
Walla

//TODO: Add Title
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
2 493
Eli sinun mielestä Trump on jo tuomittu ?
Ei, vaan minun mielestäni sitä, että maalikooste väh. puolet kannattivat syytettä ei voi pitää juuri minään merkkinä syytteiden pätevyydestä saati syyllisyydestä.

Mutta juu, kyllä, jos ihan lakiasioista puhutaan niin onhan sillä spekuloitu, että hakeeko Trumpin tiimi oikeussaliin vaihtoa sillä perusteella että Manhattanilla oikeudenkäynti olisi puolueellinen, nähtäväksi jää.

Edit: Ja ihan oikeasti, kukaan niistäkään kavereista jotka intopiukeana odottavat Trump-tuomioita ei tee niin siksi, että heitä kiinnostaisi joku vuoden 2016 mahdollinen kyseenalainen kirjanpitorikkomus. Jos tuo on jonkun mielestä muuta kuin tekosyy, niin joku ei ole rehellinen itselleen.

Edit2: Ja BTW, jos Trump olisi kirjannut tuon maksun vaalikuluksi, niin todennäköisesti häntä syytettäisiin siitä sanoen ettei pornotähtien hiljentyminen ole mikään vaalikulu.
 
Ei varmaan ole vielä edes paljastanu näitä syytteitä
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
205 755
Viestejä
3 679 167
Jäsenet
64 371
Uusin jäsen
Ruudolffi

Hinta.fi

Ylös Bottom