• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 527
Mieheltä, joka jopa oman isänsä hautajaisissa muistopuheessa jaanaa lähinnä itsestään ja omasta mahtavuudestaan, ei voi muuta odottaakaan. On itselleni todella mystistä, että miksi useat ihmiset tätä pässiä pitävät jalustalla.

Lähde: Trump Makes 9/11 and Dad's Funeral All About Him
Kyllähän noista ulostuloista normaalit ihmiset ymmärtää kaverin toksisen narsistisuuden ja ihmisperseyden määrän. Mutta jotkut tolkun ihmisperseet tarvitsevat ihmisperseitä esikuvikseen, kun muiden kanssa ei oikein resonoi.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 936
Eikös sillä yks tällänen palvelu jo ollu? Todellinen sananvapauden keihäänkärki, jossa sananvaus oli vain ja ainoastaan Donaldilla. "From the ass of the orange man"
Taisi kokeilla jo jotain, mutta siellä ei ollut kommentointimahdollisuutta. Tuskin tämäkään lähtee lentoon. Trumpin on todella hankala saada tuohon rahoitusta, vaikka nyt onkin taas joku "maksa meille taas, että saamme paljastettua vaalihuijauksen"-kampanja, niin tuollaisen pyörittäminen syö oikeasti rahaa.

Onneksi tässä uudessa alustassa on menty sananvapaus edellä :facepalm:

Aika kova sääntö. Trumpin mielipiteiden halventaminen johtaa banneihin. Eli Trumpin kanssa samaa mieltä olevat pääsee tuonne. Hyvin koittaa kuplauttaa lisää.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
Ja muistakaa, EI CAPSEJA! Isot kirjaimet eivät kuulu sananvapauden piiriin. Saat sanoa mitä haluat, mutta et liiallisesti isoin kirjaimin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 634
Eikös meemikonservatiivien mielestä ensimmäinen lisäys tarkoita ettei somessa saa sensuroida mielipiteitä? Vai koskeeko se vain niitä someja jotka ovat nousseet riittävän ylös vapaassa kilpailutilanteessa? Tai kuten Jeesus sanoi: ihan epistä, noi perseili ensin!1!
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Siihenhän se Voat kaatui, että siellä... sanottiin vastaan! :woot:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 163
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 452
Mitä se tarkoittaisi jos Thruth antaisi sen lähdekoodin käyttäjille, hakkerointia lisää?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 433
Motiivi on, ettei haluta myöntää koodin varkautta.
Kun sen myöntäminen, että olisikin vain otettu koodi käyttöön ei sopisi imagoon. Trump tietää paremmin, sen tekemä somekin on jotain uutta, hienoa ja vallakumouksellista. Eikä uudella skinillä varustettu open-source tuotos.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 475
Mitä se tarkoittaisi jos Thruth antaisi sen lähdekoodin käyttäjille, hakkerointia lisää?
Se tarkoittaisi sitä että ne eivät olisi varkaita. Mutta vissiin kun puhutaan Trumppiin liittyvistä asioista niin lainrikkominen on osa brändiä.

Kertoo kyllä jotain tyypistä kun ilmaisetkin asiat pitää varastaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 452
Se tarkoittaisi sitä että ne eivät olisi varkaita. Mutta vissiin kun puhutaan Trumppiin liittyvistä asioista niin lainrikkominen on osa brändiä.

Kertoo kyllä jotain tyypistä kun ilmaisetkin asiat pitää varastaa.
Niin mutta lisääkö se hakkerointimahdollisuuksia? Tiedät varmaan näistä koodi-jutuista enemmän kuin minä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 475
Niin mutta lisääkö se hakkerointimahdollisuuksia? Tiedät varmaan näistä koodi-jutuista enemmän kuin minä.
Ensinnäkin, mitä sitten jos lisäisi? Olisko se jotenkin oikeutettu syy varkauteen?

Ja toiseksi, se voi lyhyellä tähtäimellä lisätä hakkerointimahdollisuuksia mutta pitkällä tähtäimellä vähentää niitä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 433
Tämä ehkä hivenen selvittää Trumpin puuhasteluja somen ympärillä.
Trumpin hävyttömästi nimetty uutuus voi tehdä hänestä rikkaamman kuin koskaan – Osake nousi kahdessa päivässä 850 prosenttia

- Trumpilla on TMTG niminen pulju joka julkaisee tuon Truth somen. Nopeasti kasattu tuotos open-source somen päälle ja rikotaan lisenssiehdot muuttamalla koodi omaksi.
- Perustetaan hankintayhtiö pörssiin, jonka on tarkoitus ostaa TMTG, mutta niin, että Trumpille jää edelleen 50% omistus.
- Hankintayhtiön kurssi nousee heti 850% ja markkina-arvo kolmeen miljaardiin.

Somen kehittäminen vie oikeasti aika kauan aikaa, joten koodivarkaudet kiistetään viimeiseen asti ja niistä taistellaan oikeudessa pitkään (ennen julkaisua ei ole toivoa tehdä omaa toimivaa somea alusta asti). Pelissä on kuitenkin aika tavalla rahaa. Eniten vain kiinnostaa uskooko Trump omaan tuotokseensa, vai tekeekö se hankintayhtiön ostettua TMTG:n totaalisen exitin, vai pitääkö osuudet. Eli Trump nettoaa todella mukavasti, jos kurssi ei romahda ennen TMTG:n ostoa. Ynnä on tilaisuus netota vielä siinä kohtaa, jos Truth ei lähdekkään kunnolla käyntiin, niin lopuista osakkeista voi luopua siinä ajassa mitä sisäpiiripykälät sallii.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tämä ehkä hivenen selvittää Trumpin puuhasteluja somen ympärillä.
Trumpin hävyttömästi nimetty uutuus voi tehdä hänestä rikkaamman kuin koskaan – Osake nousi kahdessa päivässä 850 prosenttia

- Trumpilla on TMTG niminen pulju joka julkaisee tuon Truth somen. Nopeasti kasattu tuotos open-source somen päälle ja rikotaan lisenssiehdot muuttamalla kodi omaksi.
- Perustetaan hankintayhtiö pörssiin, jonka on tarkoitus ostaa TMTG, mutta niin, että Trumpille jää edelleen 50% omistus.
- Hankintayhtiön kurssi nousee heti 850% ja markkina-arvo kolmeen miljaardiin.

Somen kehittäminen vie oikeasti aika kauan aikaa, joten koodivarkaudet kiistetään viimeiseen asti ja niistä taistellaan oikeudessa pitkään (ennen julkaisua ei ole toivoa tehdä omaa toimiaa somea alusta asti). Pelissä on kuitenkin aika tavalla rahaa. Eniten vain kiinnostaa uskooko Trump omaan tuotokseensa, vai tekeekö se hankintayhtiön ostettua TMTG:n totaalisen exitin, vai pitääkö osuudet. Eli Trump nettoaa todella mukavasti, jos kurssi ei romahda ennen TMTG:n ostaa. Ynnä on tilaisuus netota vielä siinä kohtaa, jos Truth ei lähdekkään kunnolla käyntiin, niin lopuista osakkeista voi luopua siinä ajssa mitä sisäpiiripykälät sallii.
Sikäli aivan sama koska potentiaalinen rikastuminen taitaa tässä tapauksessa tarkoittaa itseensä vielä uskovien rahojen puhaltamista omiin taskuihinsa. Kukaan järjissään oleva ei usko, että tämäkään räpellys olisi ikinä suosittu tai toimiva somealusta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 433
Sikäli aivan sama koska potentiaalinen rikastuminen taitaa tässä tapauksessa tarkoittaa itseensä vielä uskovien rahojen puhaltamista omiin taskuihinsa. Kukaan järjissään oleva ei usko, että tämäkään räpellys olisi ikinä suosittu tai toimiva somealusta.
Joo, en kyllä sääli yhtään tuohon mukaan meneviä. Ne ovat joko Trump uskovaisia, tai pikavoittoa hakevia uhkapelureita.

Auttaa silti ymmärtämään miksi somessa on pöllitty koodi pohjalla, piti nopeasti saada jotain ulos, kun ainoa arvokas asia siinä on Trumpin nimi ja sen arvo voi laskea sillä aikaa, mitä menisi sen somen oikeasti itse tekemiseen (puhumattakaan siitä, että se maksasisi ihan eri tavalla).
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 634
Mites se GW Bush sanoi? Fool me once.. ulkomuistista tää on vähintään kolmas kerta suoran rahastuksen suhteen: Bannonin muurikeräys, pysäyttäkää vaalien varastaminen ja nyt ostakaa osakkeita maailman lyhytikäisimmästä - ja ohutnahkaisimmasta - somesta
 
Parempi kohtalo tuolla on edessä, mitä GETTR:illa. Eli ei varmaan ajatella ansana, kun Trump itse on sitä puuhaamassa. Silti, eiköhän TMTG:llä ole kohta aika paljon moderaattorin paikkoja auki, kun ISIS propaganda, miehet vaipoissa ja itsensä päälle paskovat siat pitää poistaa käyttäjien feedeistä.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
743
"”Yhdysvalloissa välivaaleista puhutaan usein vertaiskuvallisesti kansanäänestyksenä istuvan presidentin ja valtaa pitävän puolueen suosiosta. Vuodesta 2022 puhuttaessa vertausta voidaan laajentaa ja nähdä välivaalit kansanäänestykseksi Yhdysvaltojen demokratian tulevaisuudesta”, Annala kirjoittaa tutkimuksessaan, joka julkaistaan vertaisarvioidussa Kosmopolis-julkaisussa marraskuussa.

---------------

Annala lainaa syyskuussa julkaistua CNN-kanavan kyselyä, jossa peräti 59 prosenttia republikaaneista tai puolueeseen kallellaan olevista äänestäjistä sanoi, että Trumpin vuoden 2020 vaalivoittoon uskominen on tärkeä osa republikaaniutta."

Seuraavat vaalit ovatkin mielenkiintoiset, kun toiseen puolueeseen kuuluu ehdokkaan harhaluulojen ja puhtaiden valheiden uskominen. Tätä odottaisi jossain kolmannen maailman banaanivaltiolta...
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Muistatteko kun Appelsiini Mies Paha sanoi, että katsokaa Roåtsin ongelmia ja sai hyviksiltä kuraa niskaansa. Nyt roåtsalaiset itsekin alkavat miettiä sverigebildiä, ja melkein myöntämään, että tuulettimeen on iskenyt: Rikollisuus | Ruotsi on Euroopan vaarallisin maa, julisti Euroopan suurin media – Nyt Ruotsissa puhutaan maakuvan vaurioitumisesta
Ruotsin luvut olivat alle Euroopan keskiarvon vuoteen 2012, minkä jälkeen ne ovat tuplaantuneet. Ja tuo Ruotsin lukema on muuten väkilukuun suhteutettuna murto-osa USA:n vastaavasta. Latvaorangin suusta Ruotsin tilanteen päivittely oli sitä tuttua paskapuhetta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 259

Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 213
Ikävä kyllä Suomi on Ruotsiakin vaarallisempi.
Joo, mutta kuten uutisessa sanottiin täällä useimmiten kyseessä on känniriita ja aseena keittiöveitsi. Ruotsissa kyseessä on jengiytyminen ja ampuma-aserikokset kasvaa hurjaa vauhtia. Sekä väkivallan tekijöinä ovat uusruotsalaiset lähi-idästä.

Mutta kyllähän sinä tämän tiesit, jätit vain sopivasti olennaista tietoa kertomatta, jotta pääset kuittailemaan one linereilla. Onnea valitsemallasi tiellä.
 
No eikö Suomessa tilanne ole silloin uhkaavampi kantasuomalaisille kuin kantaruotsalaisille Ruotsissa?
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 213
No eikö Suomessa tilanne ole silloin uhkaavampi kantasuomalaisille kuin kantaruotsalaisille Ruotsissa?
Kyllä, jos on tapana riidellä kännissä.

Ruotsissa rikollisuus keskittyy tietyille alueille, josta voi toki aina muuttaa pois, jolloin alueesta tulee lähi-idän kaltainen. Suomessa on sama ilmiö käynnissä tosin varhaisemmassa vaiheessa, eikä ruotsin tilanteesta haluta oppia mitään.

Suomessakin asuinalueet yksipuolistuu lähi-idästä tulleiden uussuomalaisten rikollisuuden takia, kun ihmiset muuttaa parempiin paikkoihin rikollisuutta karkuun.

Toinen ongelma on se että näiden vuokrat kustannetaan näillä ongelma-alueilla. Ratkaisuna ehdotan heidän hajauttamista ja vuokran maksua vain heille osoitetussa paikassa. Omalla rahalla saavat elää missä haluavat 5 vuotta ilman tukea ja peruskoulun oppimäärä suoritettuna pääsevät samaan tukiverkostoon, kuin suomalaiset. Lisäksi ehdotan että ensimmäisten 3-5 vuoden aikana rikoksiin syyllistyneet poistetaan suomesta ja oleskeluluvat ja kansalaisuudet perutaan. Yrittäkööt esim 10 vuoden kuluttua uudelleen.

On se kumma jos ei näillä kyetä ruotsin tietä välttämään.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 213
EDIT: OT:
Mielestäni yksi ongelma on se, ettei osaa porukasta kiinnosta edes opetella sen maan kieltä, josta ovat saaneet katon pään päälle ja paljon muutakin. Kivempihän sitä on klaaniutua keskenään ?
Edellytin lainaamassasi viestiasä peruskoulun oppimäärää jotta saa tukea. Tietääkseni peruskoulun oppimäärään kuuluu oppia suomen kieli.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 634
Sulka se lienee tällainenkin sulka hatussa:

Trumpin kaudella ja vaalivalheidensa aikana USA liittyi ensimmäistä kertaa koskaan taantuvien demokratioiden joukkoon. Ei sinänsä yllätä kaiken gerrymanderoinnin ja filibusteroinnin keskellä mutta jonkun se piti ylös kirjoittaa.
Aika yllättävää että kaveri jonka vaaliteemana on laittaa ilkeät toimittajat maksamaan korvauksia ja joka puhuu väärämielisen televisiokanavan lähetysoikeuksien purusta ja jonka oma some kieltää ylläpidon arvostelun voisi olla demokratialle haitallinen
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 442
Ei sinänsä yllätä kaiken gerrymanderoinnin ja filibusteroinnin keskellä mutta jonkun se piti ylös kirjoittaa.
Ottaen huomioon Eastmanin raportin ja miten eri osavaltioissa valmistellaan mahdollisuutta vallankaappaukseen, niin ei yllätä.

Suurin osa republikaaneista on jo sitä mieltä, että USA ei ole enää demokratia.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 936
Ottaen huomioon Eastmanin raportin ja miten eri osavaltioissa valmistellaan mahdollisuutta vallankaappaukseen, niin ei yllätä.

Suurin osa republikaaneista on jo sitä mieltä, että USA ei ole enää demokratia.
Jännästi myös kertovat sen olevan demareiden vika, vaikka itse tekevät paljon työtä sen romuttamiseksi. Vaikuttaa, että siellä on otettu Venäjän viestinnästä mallia, syytä muita siitä, mitä itse teet.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ottaen huomioon Eastmanin raportin ja miten eri osavaltioissa valmistellaan mahdollisuutta vallankaappaukseen, niin ei yllätä.

Suurin osa republikaaneista on jo sitä mieltä, että USA ei ole enää demokratia.
Jostain olin lukevinani, että 1/3 republikaaneista oli sitä mieltä, että omaa näkemystään Ameriikan parhaasta saa puolustaa väkivallalla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 922
Jostain olin lukevinani, että 1/3 republikaaneista oli sitä mieltä, että omaa näkemystään Ameriikan parhaasta saa puolustaa väkivallalla.

Kyllähän tämä käy selväksi tuosta 6.1 downplaystä. Oma valtiollinen rakennus joutui omien hyökkäyksen kohteeksi niin reppareiden mielestä siellä oltiin vain turistivierailulla, kun bengasin
lähetystöön hyökättiin terroristien toimesta niin sitä yritettiin 4 vuotta saada obaman piikkiin lukemattomilla komiteoilla ja tutkimuksilla.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 442
Jostain olin lukevinani, että 1/3 republikaaneista oli sitä mieltä, että omaa näkemystään Ameriikan parhaasta saa puolustaa väkivallalla.
Minusta se on harhaa korostaa väkivaltaista vallankaappausta, koska sitä harvemmin tapahtuu moderneissa autoritaarisiksi muodostuneissa valtioissa.

Kuten vaikka jenkeissä: 6.1 ei missään nimessä olisi muuttanut vaalitulosta, koska valitsijamiesäänet oli jo sertifioitu. Mutta kun aletaan säätämään lakeja osavaltiotasolla, niin voidaan varmistaa, että jos jengi äänestää väärin, niin tulosta ei sertifioida vaan aletaan huutaa vaalivilppiä. Se, että Pence kysyi neuvoa useammalta lakimieheltä, voiko hän tehdä niinkuin Trump halusi, on hälyttävää. Jos VP:nä olisi ollut vaikka Marjorie Taylor Green, niin aivan varmasti olisi mennyt Trumpin ohjeistuksen mukaan.
 
Eikös tässä ole kaksi ongelmaa? Ensin meillä on niitä uunoja joiden mielestä pahaa mieltä saa purkaa väkivallalla ja toisekseen noita Pencejä jotka oikeasti etsivät porsaanreikiä kaataa vaalitulos paperilla. Kumpikin on haitallista
 
Toinen on huomattavasti haitallisempaa, koska se jää helpommin huomaamatta ennenkuin on liian myöhäistä (eli äänestämällä ei saa vallanpitäjiä vaihdettua).

Otetaan vaikkapa se Eastman memo: siinä ihan suoraan ehdotettiin, että jätetään miljoonien ihmisten äänet huomioimatta, että silloinen presidentti voi jäädä valtaan. Ei mitään nähtävää, täysin normaalia.

Tai että ~130 republikaania äänestää sen puolesta, että miljoonien ihmisten äänet heitetään roskikseen. Täysin normaalia demokratiassa. Ei sen suurempaa kohua.

Ja että nyt vallassa olevat republikaanit ja republikaaniehdokkaat sanovat, että USA ei ole enää demokratia. Sekin on täysin normaalia.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 919
Eikös tässä ole kaksi ongelmaa? Ensin meillä on niitä uunoja joiden mielestä pahaa mieltä saa purkaa väkivallalla ja toisekseen noita Pencejä jotka oikeasti etsivät porsaanreikiä kaataa vaalitulos paperilla. Kumpikin on haitallista
Pencea painostettiin kyllä vallankaappaukseen, mutta mies ei sitä tehnyt. Itse ainakin annan hänelle siitä pisteet, vaikka Trumpia muuten aika lailla kaikessa hännystelikin (ja mahdollisesti tekee näin edelleen).
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 634
Pencea painostettiin kyllä vallankaappaukseen, mutta mies ei sitä tehnyt. Itse ainakin annan hänelle siitä pisteet, vaikka Trumpia muuten aika lailla kaikessa hännystelikin (ja mahdollisesti tekee näin edelleen).
Olettaen että Pence edes kyseli kavereilta että mitä oli tekemässä niin ei se kyllä ihan viaton ole. Vertaa: on ehkä laillista kysellä miten naapurin mummon voisi myrkyttää, eikä se ole yhtä paha kuin myrkyttää se mummo, mutta ei sellaista pitäisi edes kysellä
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 919
En tarkkaan tiedä mitä on tapahtunut, mutta itse ainakin näen järkevänä konsultoida asianajajaa, mikäli esimieheni pyytäisi minua tekemään jotain, minkä itse epäilisin olevan laitonta.
 
Tottakai, mutta käsitykseni oli että Pence soitteli kavereilleen ja kysyi onko moinen tehtävissä vaikka maalaisjärki sanoo - ainakin minulle - että vaikka olisi sitä ei saa tehdä. Nämä ovat siis kaksi eri asiaa ja se kolmas olisi ollut estää julistus, mikä tiedetään että sen suhteen MP toimi oikein

En siis tiedä mitä Pence on tehnyt ja mitkä osat niistä ovat laittomia ja mitkä moraalittomia.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mulle jäi vaikutelma, että Pence todellakin vaan varmisti, että näinhän EI voi tehdä. Vaikutelma jäänyt konservatiivisesta, uskovaisesta ja suoraselkäisestä miehestä. Mutta siis suoraselkäisestä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 425
Viestejä
4 214 092
Jäsenet
71 054
Uusin jäsen
Zodiac1984

Hinta.fi

Ylös Bottom