• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 274
Joka tapauksessa kirkkaasti perseilevin sivistysvaltion presidentti tähän mennessä. Toivottavasti ei ikinä tule vastaavan ennätyksen rikkojaa.
Kyllähän esimerkiksi Italiassa on aikamoisia valtionpäitä ollut. Tietenkään niin maailmanlaajuisia vaikutuksia ei ole kuin tuolla Yhdysvaltain presidentillä.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 044

onko esimerkkejä maailmanlaajuisista ilmeisesti negatiivisista vaikutuksista jos et tarkoita esim. suomalaisen median klikkiotsikoita joita on jouduttu sietämään? Itselle tulee mieleen lähinnä ettei Syyriasta ja Somaliasta pääse noin vain enää matkustamaan USA:han, Meksikosta kävelemään rajan yli tai että Nato maat joutuvat itse panostamaan puolustukseensa, joita joku voi pitää huonona asiana.
 
Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 274
Nuo eivät ole esimerkkejä maailmanlaajuisista asioista. Kansainvälisistä sopimuksista ja yleensäkin yhdessä sopimisesta luopumisesta ja jo yhdessä sovituista asioista irtisanoutuminen taas on. Ihmettelen yhä, miten joku sivistysvaltiossa vain sitkeästi jaksaa puolustella kaikkien aikojen surkeinta Yhdysvaltain presidenttiä.
 
eli ovatko ongelmia esim. Pariisin ilmastosopimuksesta ja WHO:sta irtaantumisen kaltaiset globaalit asiat?
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528

Trump ei ainakaan ollut saamaton nyhverö kuten joku Carter, joka onnistui häviämään toisen kautensa jollekin 2. rivin Hollywood ex-tähdelle.

Teemoja, jotka Trump nosti aivan uudella tavalla pinnalle, on ainakin avoimen häpeilemätön oma-maa-ensin -ajattelu. Trumpin puheissa ei jäänyt järin epäselväksi, onko USA maailman ehdottomasti paras valtio ja onko USA:n etu ehdottomasti maailman tärkein asia. Tämän ajattelun pohjalta mm. Nafta neuvoteltiin uusiksi ja taisipa eurooppalaiset NATO-maatkin joutua availemaan kukkaronnyörejään enemmän kuin ennen. Onko nämä saavutukset kelvanneet Bidenillekin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 352
onko esimerkkejä maailmanlaajuisista ilmeisesti negatiivisista vaikutuksista jos et tarkoita esim. suomalaisen median klikkiotsikoita joita on jouduttu sietämään? Itselle tulee mieleen lähinnä ettei Syyriasta ja Somaliasta pääse noin vain enää matkustamaan USA:han, Meksikosta kävelemään rajan yli tai että Nato maat joutuvat itse panostamaan puolustukseensa, joita joku voi pitää huonona asiana.
Joo, NATO-yhteistyön heikkeneminen niin että osa maista alkaa katsoa enemmän muualle ja sen seurauksena joidenkin maiden läheneminen esimerkiksi Venäjänkin kanssa on kyllä näitä negatiivisia vaikutuksia. Toki neljässä vuodessa ei onnistuttu vielä niin pitkälle tätä viemään.

eli ovatko ongelmia esim. Pariisin ilmastosopimuksesta ja WHO:sta irtaantumisen kaltaiset globaalit asiat?
Nämäkin ovat epäilemättä Trumpin negatiivisia aikaansaannoksia, kyllä.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
4 526
No en tässäkään ymmätänyt kahta asiaa: 1. mikä kohta oli hauska edes jotenkin? 2. Niin, WTF? liittyy mihin, ja miten tämä saa ymmärtämään yhtään mitään?
Vastaan tänne koska itseäni kiinnostaa. En siis tiedä mutta oma veikkaukseni on että samaan aikaan vihataan Trumppia niin paljon että tämä on aina mielessä ja asuu vuokratta ajatuksissa ja on itse saatana mutta silti ihmetellään miksi kaveri hävisi vaalit. Eli joko näitä vihaajia on niin vähän että eivät ratkaise vaaleja mutta niin paljon että kannattaa meemitellä tai kaikki vihaajat ovat alaikäisiä tai ulkomaalaisia tai ehkä vihaajatkin äänestivät ihan oikeasti Trumppia koska syyt.

Eri argumentti olisi että Trumppia vihataan vääristä syistä mutta mitä vaaleihin tulee niin jokainen ääni on (osavaltiossaan) yhtä arvokas riippumatta perusteluista
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
9 125
Onko tietoa mihin Trump aikoo oikeasti asettua asumaan siinä vaiheessa kun hänen pitää 10.2 lähteä Mar A Lagosta?

Mar O Lagoa ei siis ole hyväksytty vakituiseen asumiseen eikä siellä saa asua enempää kuin 21 päivää vuodessa.
 
ollyz

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
592
No lainasit viestini. Niin, ööh...en tuosta ajatusten tonavasta ottanut taas mitään tolkkua. Hyvää matkaa valitsemallasi uralla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
487
Trump ei ainakaan ollut saamaton nyhverö kuten joku Carter, joka onnistui häviämään toisen kautensa jollekin 2. rivin Hollywood ex-tähdelle.
Iranin pankkivanki keissi taisi olla se mikä sen käänsi.

avoimen häpeilemätön oma-etu-ensin -ajattelu. Trumpin puheissa ei jäänyt järin epäselväksi, onko USA maailman ehdottomasti paras valtio ja onko Trumpin etu ehdottomasti maailman tärkein asia. Tämän ajattelun pohjalta mm. Nafta neuvoteltiin näennäisesti uusiksi ja taisipa eurooppalaiset NATO-maatkin joutua availemaan kukkaronnyörejään jo aiemmin sovitun mukaisesti.
There, I fixed for ya.

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 872
Trump ei ainakaan ollut saamaton nyhverö kuten joku Carter, joka onnistui häviämään toisen kautensa jollekin 2. rivin Hollywood ex-tähdelle.
Se "2. rivin Hollywood ex-tähti" oli myös maan suurimman osavaltion kuvernööri 8 vuoden ajan...
 
Jurppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 152

Tää oli varmaan ironiseksi kommentiksi tarkoitettu?

Trump kuitenkin hävisi edustajainhuoneen, senaatin ja oman presidenttiytensä täysin geneeriselle valtavirtademarille, jonka ei tarvinnut edes kampanjoida. Ja hävisi muuten kaikkien aikojen suurinta äänimäärää vastaan, ei edes istuva presidentti ole koskaan saanut niin montaa.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
961
Se "2. rivin Hollywood ex-tähti" oli myös maan suurimman osavaltion kuvernööri 8 vuoden ajan...
Ja sen ex-tähden pelikasseja heilutti myös Iran. Ja Carterhan teki sitten ansiokasta työtä ex-presidenttinä. Trump on häneen verrattuna mitätön hyttynen.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
ROLF elektroonisia äänestyslaitteita valmistavat firmat ovat haastaneet Trumpin lakimiehet, FOX Newsin ja joukon FOX newsin uutisankkureita oikeuteen vaalivilppi väitteistä vaatien korvauksia 2,7 miljardia dollaria, koska väitteet ovat aiheuttaneet taloudellisia vahinkoja menetettyinä kauppoina.

Toinenkin firma on nostanut syyteen ja vaatii 1,3 miljardia dollaria korvauksia.

Jos joku ihmettelee, että miksi Trumppia ei ole haastettu oikeuteen se johtuu siitä, että presidentillä on immuniteetti virassa ollessaan pressaa ei voi syyttää muuta kuin virkarikoksista, mutta noilla jotka uskoivat pressan valheita ja toistivat niitä ei ole immuniteettia he ovat oikeudellisessa vastuussa puheidensa aiheuttamista taloudellisista vahingoista kuten lakimiehet ja FOX NEWS. Esim. Taiwan on perunut jättimäärän tilauksia noilta firmoilta Trumpin puheiden takia, joten vahingot voidaan myös osoittaa oikeudessa.

Sananvapauteen vetoamalla ei myöskään voi luikerrella syytteistä eroon jos puheet eivät olleet totta ja aiheuttivat vahinkoa.

Nauran kun nuo Trumpin "opetuslapset" joutuvat maksamaan miljardiluokan korvaukset kun eivät tajunneet että eivät voi höpistä mitä tahansa, koska heillä ei ole herransa Trumpin tapaan immuniteettia. Korvauksista, jotka on määrätty oikeudessa ei pääse eroon edes henkilökohtaisella konkurssilla, joten sekään ei auta.
 
Joo. YouTubessa naureskeltiin kun OANN:n newsmaxin haastattelussa oli MyPillow-toimari (en muista nimeä) ja kun kaveri alkoi puhua siitä että on varmat todisteet vaalivilpistä alkoivat toimittajat kilpaa huutaa päälle ettei tämä ole kanavan näkemys. Siis Newsmax jonka piti olla niitä viimeisiä linnakkeita pelkää tota oikeudenkäyntiä niin paljon ettei anna Trumpin henkilökohtaisten kavereiden puhua. Eikä siinä, kuten sanoit lienee aika helppo näyttää ketkä moista ovat väittäneet, valmistajia nimenneet ja mitä tilauksille on tapahtunut

edit korjattu alla olevan korjauksen mukaan todenmukaisemmaksi
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 040
Joo. YouTubessa naureskeltiin kun OANN:n haastattelussa oli MyPillow-toimari (en muista nimeä) ja kun kaveri alkoi puhua siitä että on varmat todisteet vaalivilpistä alkoivat toimittajat kilpaa huutaa päälle ettei tämä ole kanavan näkemys. Siis One America Network jonka piti olla niitä viimeisiä linnakkeita pelkää tota oikeudenkäyntiä niin paljon ettei anna Trumpin henkilökohtaisten kavereiden puhua. Eikä siinä, kuten sanoit lienee aika helppo näyttää ketkä moista ovat väittäneet, valmistajia nimenneet ja mitä tilauksille on tapahtunut
Ettei sittenkin ollut Newsmax kyseessä?

edit. Tässähän OAN Näyttää kun Newsmax sensuroi Mike Lindellin, ja sanoo sen liittyneen sensuroijien joukkoon.

Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
4 526
Ettei sittenkin ollut Newsmax kyseessä?

edit. Tässähän OAN Näyttää kun Newsmax sensuroi Mike Lindellin, ja sanoo sen liittyneen sensuroijien joukkoon.

Juuri näin kuin korjasit ja siinähän se videokin on arvioitavaksi. Itse en tunne kumpaakaan enkä tiedä näiden eroja mutta asiavirhe on asiavirhe
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 020
Odotan edelleen innolla niitä Hunterin läppäripaljastuksia. Mm. sen keissinhän piti taata Trumpin jatko?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 117
Q-anonin verenjano on loppumaton, samoin harhat. Jotkut luulevat että trumpetti on yhä vallassa ja hirttää deepstaten jäseniä. No tämähän on tökerö väärennös mutta menee täysin läpi.

Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Joo. YouTubessa naureskeltiin kun OANN:n newsmaxin haastattelussa oli MyPillow-toimari (en muista nimeä) ja kun kaveri alkoi puhua siitä että on varmat todisteet vaalivilpistä alkoivat toimittajat kilpaa huutaa päälle ettei tämä ole kanavan näkemys. Siis Newsmax jonka piti olla niitä viimeisiä linnakkeita pelkää tota oikeudenkäyntiä niin paljon ettei anna Trumpin henkilökohtaisten kavereiden puhua. Eikä siinä, kuten sanoit lienee aika helppo näyttää ketkä moista ovat väittäneet, valmistajia nimenneet ja mitä tilauksille on tapahtunut
Jep vaikka noi ei saisikaan koko 2,7 miljardia läpi oikeudessa on vahingot vähintaan satoja miljoonia mitkä voidaan osoittaa, joten kyllä tuosta maksettavaa tulee noille ketkä erehty kuorossa toistamaan noita väitteitä.

Trumppi järkkäsi noi tukijansa kuseen saamalla heidät höpisemään noita vaalivilppijuttuja kuorossa ilman todisteita, koska se avaa mahdollisuuden nostaa vahinkorvaus oikeudenkäyntejä valheita levittäineitä vastaan. Veikkaan, että Trumppi itse pysyy hys hys nyt kun ei enää ole pressa. Paras olisi kun Trumppi sanoisi, että ei oikeastaan olekaan sitä mieltä, että mitään vaalivilppiä oli ollenkaan. Se olisi viimeinen nöyryytys noille, jotka menettävät kaikki omaisuutensa noissa oikeudenkäynneissä. :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 352
Juuri näin kuin korjasit ja siinähän se videokin on arvioitavaksi. Itse en tunne kumpaakaan enkä tiedä näiden eroja mutta asiavirhe on asiavirhe
Varmaankin huolestuttaa että kävisi kuten Foxille ja kohta puitaisiin oikeudessa sitä että tuleeko näistäkin valheista muutaman miljardin dollarin korvaukset maksettavaksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 572
Ja saatanan kalliit kulut oikeudenkäynnistä tulee myös.
Hulk Hoganin tapauksessa hän sai 140 miljoonaa korvauksia kunnianloukkauksesta/invasion of privacy.
Sopi pienemmällä summalla, mutta lehti meni konkkaan.
 
Jurppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 152
Ja saatanan kalliit kulut oikeudenkäynnistä tulee myös.
Hulk Hoganin tapauksessa hän sai 140 miljoonaa korvauksia kunnianloukkauksesta/invasion of privacy.
Sopi pienemmällä summalla, mutta lehti meni konkkaan.
Muistanko väärin vai oliko Hulkin asianajana eräs L. Lin Wood, joka saattaa olla nyt itse maksumiehen roolissa? :think:
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 040
Juuri näin kuin korjasit ja siinähän se videokin on arvioitavaksi. Itse en tunne kumpaakaan enkä tiedä näiden eroja mutta asiavirhe on asiavirhe
Newsmax on ollut neutraalimpi tähän asti, jostain syystä -ehkä näkivät sauman kaapata Foxin katsojat- alkoivat kuuluttaa tuota vaalivilppiä Nyt kuitenkin kun on haastettu/uhattu haastaa miljardikorvauksiin, tuli löysät housuun.
OANN on perinteisesti ollut oikeiston puolella, he ei niin vähästä hätkähdä.
 
Liittynyt
08.08.2017
Viestejä
374
Eikös mypillown setä tuossa newsmaxin "haastattelussa" todennut että tänään perjantaina jytisee.

(Ei kannata katsoa, jos haluaa välttää aivovaurion)

MyPillowGuy julkaisee ilmeisesti tänään 3 tunnin dokumenttielokuvan, jonka pitäisi todistaa vaalihuijaus. Ja tuo Jumalan armahduksen jne.

"This is like being inside of a movie; we’re in the dark part of the movie. Either this miracle happens now, which is going to start tomorrow, it’s going to happen, and then God is going to give us grace, and it’s going to end up being the biggest revival in history. It’s going to be the biggest revival.”

Jos elokuva ei onnistu vakuuttamaan ihmisiä, niin Lindellin mielestä elämme sitten Ilmestyskirjan kuvaamia lopun aikoja.

"We pray and we go to heaven, it's over."

Erittäin vakaan oloinen kaveri.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
487
ROLF elektroonisia äänestyslaitteita valmistavat firmat ovat haastaneet Trumpin lakimiehet, FOX Newsin ja joukon FOX newsin uutisankkureita oikeuteen vaalivilppi väitteistä vaatien korvauksia 2,7 miljardia dollaria, koska väitteet ovat aiheuttaneet taloudellisia vahinkoja menetettyinä kauppoina.
Sangen viisaasti odottivat että Trump ei ole enää vallassa eikä voi noita tyyppejä etukäteen armahtaa.

Asiasta kolmanteen, onko joku asia muuttunut kun ei ole yhdysvaltojen presidentistä kuulunut mitään tässä noin kahteen viikkoon...
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 741
Q-anonin verenjano on loppumaton, samoin harhat. Jotkut luulevat että trumpetti on yhä vallassa ja hirttää deepstaten jäseniä. No tämähän on tökerö väärennös mutta menee täysin läpi.

Pidetään nämä salaliittoteoriat siellä omassa ketjussaan, kiitos.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 352
Rachel Maddow: Donald Trump ‘Apparently Thinks He’s Still President’

Trumpin lakimiehet ja muut edustajat ovat tarkkoja siitä että kutsuvat tätä nimenomaan Yhdysvaltain 45. presidentiksi eikä entiseksi. Tuli tämän ketjun uudelleennimeäminen tästä mieleen, Trump ja kannattajansa tyytyväisiä kun ei tarvitse aivan täysin päästää irti... Maddow ilmeisesti epäilee että tässä(kin) on kyse siitä että tappiota ei myönnetä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
3 499
Nyt alkaa Trumpilla oikeat ongelmat. Huonosti alkanut virkarikosoikeus ei sellainen ole, vaikka kuinka huonoja lakimiehiä siellä olisikin hänellä, tuskin tuomitaan. Eikä joku elinikäinen virkakielto ole hänelle rangaistus. Ensimmäinen oikea ongelma tulee rikostutkinnoista. Georgian syyttäjät on avannut tutkinnan Trumppia vastaan puhelusta, jossa hän vaati löytämään ääniä ja tuskin tulee olemaan ainoa.
 
sushukka

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 195

Siinä on nyt Trumputtimella alkamassa sellainen oikeuistuntoralli että tinttitukka pyörii päässä. Voi olla mehut aika puristettu ukosta kun seuraavat presidentinvaalit tulee.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 572
Nyt alkaa Trumpilla oikeat ongelmat. Huonosti alkanut virkarikosoikeus ei sellainen ole, vaikka kuinka huonoja lakimiehiä siellä olisikin hänellä, tuskin tuomitaan. Eikä joku elinikäinen virkakielto ole hänelle rangaistus. Ensimmäinen oikea ongelma tulee rikostutkinnoista. Georgian syyttäjät on avannut tutkinnan Trumppia vastaan puhelusta, jossa hän vaati löytämään ääniä ja tuskin tulee olemaan ainoa.
Ja huolista suurin taitaa olla se, että Trumpin on aika vaikeaa saada kunnon lakimiehiä enää. Kukaan ei halua siihen hommaan ryhtyä kuten tästä persikoinnista jo näkee, siellä on täys varatiimi kun muut on lähteneet.
Jenkeissä kuitenkin hyvä lakimies on aika pakko kun isoja poikia vastaan lähtee taistelemaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 634
Trump voi mennä oikeudenkäyntiin pellepuvussa ja puhua pelkkää paskaa (mallia edellisestä neljästä vuodesta) ja siltikään republikaanit eivät häntä tuomitse. Ihan pelkkää teatteria koko oikeudenkäynti.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Trump voi mennä oikeudenkäyntiin pellepuvussa ja puhua pelkkää paskaa (mallia edellisestä neljästä vuodesta) ja siltikään republikaanit eivät häntä tuomitse. Ihan pelkkää teatteria koko oikeudenkäynti.
Ei ole mitään syytäkään tuomita. DT ei ole tehnyt mitään tuomittavaa. Koko oikeudenkäynti on pelkkää sairasta valheellista pelleilyä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 020
Ei ole mitään syytäkään tuomita. DT ei ole tehnyt mitään tuomittavaa. Koko oikeudenkäynti on pelkkää sairasta valheellista pelleilyä.
Oletko täysin varma? Ainakin Georgian osavaltiossa homma etenee siihen malliin etten ihmettelisi lainkaan, jos Trump saa siellä tuomion.
Osavaltion laki kun sanoo seuraavaa:
“Under Georgia law, it is illegal to falsify any records used in connection with an election, or to place any false entries in such records. And any person who “solicits, requests, commands, importunes, or otherwise attempts to cause the other person” to falsify voting records is guilty of “criminal solicitation to commit election fraud in the first degree.” The crime is a felony offense, punishable by up to three years in prison (and no fewer than one year). An individual is culpable even if they failed to induce fraud.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
3 499
Ei ole mitään syytäkään tuomita. DT ei ole tehnyt mitään tuomittavaa. Koko oikeudenkäynti on pelkkää sairasta valheellista pelleilyä.
Paitsi, että vaikuttaa hänen jättäneen hoitamatta tehtävänsä, kun olisi pitänyt tilata kansalliskaartia paikalle. Tekemättä jättäminen myös joissain tilanteissa on tuomittavaa toimintaa, monet muut asiat on tulkinnanvaraisia myös. Tässä myös selviää kokoajan uutta juttua, joten jännää tuo sinun asian lukitseminen. No virkarikosoikeudenkäynti onkin vain seremoriallinen enää tässä vaiheessa ja tuskin riittävä määrä GOP edustajia kääntyy. Todellisuus iskee vähän myöhemmin, kun joutuu paikallisten yhden kahden miehen lakifirmojen kanssa hoitamaan isoja juttuja, joiden tuomioista tulee kovaa aikaa. Auts.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 212

No, tuollahan ei ole edes väliä. Jos Trump saa 4+ vuotta häkkiä, niin ei se sieltä pääse presidentinvaaleihin mukaan.
 
Jurppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 152
Ihan mielenkiintoista, että Trumpin jälkimainingeissa ei olla miettimässä pelkkää MAGA-puoluetta vaan nyt ripulikaaneista olisi kiinnostusta perustaa myös selkeämmin oikeistokonservatiivinen puolue, joka ottaa hajurakoa Trumpin kansallis-sosialistis-populistiseen hörhöilyyn:

Hyvä piikki mainita puolueen periaatteista: "kantava ajatus olisi "periaatteellinen konservatismi" sekä perustuslain ja muiden lakien kunnioitus " :D
 
jos joku ei tiedä niin tuo McMullin "McMuffin" on täysi vitsi (hävisi Clintonille Utahissa 2016), joten en tiedä mihin Yle perustaa väitteen 120 vaikutusvaltaisesta jäsenestä kun Reutersin juttuun ei ole linkitetty.
 
Jurppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 152
jos joku ei tiedä niin tuo McMullin "McMuffin" on täysi vitsi (hävisi Clintonille Utahissa 2016), joten en tiedä mihin Yle perustaa väitteen 120 vaikutusvaltaisesta jäsenestä kun Reutersin juttuun ei ole linkitetty.
No ketjun otsikon kontekstissa väittäisin, että jokainen sana kuten "vaikutusvaltainen" tai "täysi vitsi" on henkilökohtaisesti värittyneitä. Itse koen Trumpin olevan "täysi vitsi" ja siitä kuitenkin tuli Yhdysvaltojen presidentti. Ja toisaalta tässä ketjussa muita poliitikkoja "täysiksi vitseiksi" nimittelevät kirjoittajat olivat niin varmoja Trumpin uudesta voitosta, että pelasivat rahansakin :kahvi:
 
McMullin on vaikutusvaltainen lähinnä CNN:n kommentaattorina, uuden puolueen johtajaksi/johtoon toivotan onnea ja muutos olisi luultavasti toivottava molemmin puolin.
 
Jurppii

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 152
McMullin on vaikutusvaltainen lähinnä CNN:n kommentaattorina, uuden puolueen johtajaksi/johtoon toivotan onnea ja muutos olisi luultavasti toivottava molemmin puolin.
Trump oli vaikutusvaltainen lähinnä tosi-TV juontajana ennen kuin Trumpista tuli oikeasti vaikutusvaltainen. Mitä yrität sanoa?
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 044
Trump oli vaikutusvaltainen lähinnä tosi-TV juontajana ennen kuin Trumpista tuli oikeasti vaikutusvaltainen. Mitä yrität sanoa?
Trump oli julkkis ennen ehdokkaaksi asettumista, McMullin osoittanut lähinnä epäsuosiotaan ehdokkaana. Keskusteluni koskee tämän uuden perustettavan puolueen uskottavuutta verrattuna nykyiseen GOP:hen antamiesi tietojen perusteella. Ymmärtääkseni tavoitteena rino-milktoast-lincoln project puolue vaihtoehtona MagaGOP:lle, vaikea sanoa tarkemmin kun henkilöt eivät ole yhtä lukuunottamatta tiedossa. Yle nähnyt kuitenkin tarpeelliseksi tehdä tästä uutisen.

Yritän sanoa sitä, että muutos olisi todennäköisesti vain positiivinen GOP:lle, joten toivotan sen tervetulleeksi ja samalla voidaan testata miten kolmas puolue pärjää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 352
Ymmärtääkseni tavoitteena rino-milktoast-lincoln project puolue vaihtoehtona MagaGOP:lle, vaikea sanoa tarkemmin kun henkilöt eivät ole yhtä lukuunottamatta tiedossa. Yle nähnyt kuitenkin tarpeelliseksi tehdä tästä uutisen.
No ainakin oma näkemyksesi taisi tulla aika selväksi tuosta millaisen nimityksen keksit tälle puoluehankkeelle. Toi RINO nyt sopii kyllä tosiasiassa paremminkin näille magailijoille kun aika kaukana ollaan siitä aiemmasta republikaanipuolueesta oltu sen jälkeen kun Trump pääsi valtaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
164 392
Viestejä
3 056 707
Jäsenet
56 871
Uusin jäsen
ossir

Hinta.fi

Ylös Bottom