• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

  • Hyvää joulua!

    Osallistu io-techin piparikakkutalokilpailuun 2025 Linkki osallistumisketjuun >>>

    SER-huutokaupat hyväntekeväisyyteen käynnissä! Linkki huutokauppaan >>>

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Mitään ei ole poistettu tai tehty vähemmän terveelliseksi, vaan kyseessä oli säätelyn purkamisesta. Seuraavana rautalankaa?

Säätelyn purkaminen aiheuttaa sen, että tulee moskaa taas enemmän kakaroiden syötäväksi? Ei epäterveellisempää?
 
Jos nyt lukisit tuon uutisen lähteet, niin sieltä selviää, miksi näin.
Luin sen ja minä nyt annan enemmän painoarvoa USDA-FNS:n arvioon, kuin satunaisten ravitsemusterapeuttien sanoihin hampurilais- ja pizza -ala carteista.

Luitko sinä? Koska kyseinen artikkeli puhuu muun muassa ruoan hävikistä.
 
Mites niin kuin sun mielestä, että onko hyvä juttu?

Siihen en ota kantaa, koska en tiedä tarpeeksi siitä, miten USAssa ihmiset syövät, ja kuinka hyvin pakottaminen syömään jotain toimii. Omalla kohdallani pakottaminen ei aikoinaan toiminut kovin hyvin, äitini yritti pakottaa minut syömään vaikka mitä, huonolla menestyksellä.

Toin vaan esille sitä, että tuota melkein poikkeuksetta uutisoidaan täysin valheellisesti, antaen siitä yksikäsitteisen pahan kuvan, kun tosiasiassa kyse oli vain säätelyn purkamisesta, jossa on hyvät ja huonot puolensa.

Olen myös itse viimeisen muutaman vuoden ajan syönyt erittäin paljon pizzaa, juonut melko paljon kolaa, ja syönyt melko vähän rehuja (kenenkään mihinkään näistä pakottamatta). Juuri kävin työterveystarkastuksen yhteydessä verikokeissa, ja kaikki veriarvot erinomaiset. Ongelma on pääasiassa se, että ihmiset liikkuvat liian vähän ja syövät liikaa. Toki se, että tarjolla on lähinnä vain pahalta maistuvia rehuja korjaa selvästi tuota "ihmiset syövät liikaa"-ongelmaa.
 
Viimeksi muokattu:
Pari vuosikymmentä sitten amerikkalaisessa koulussa Euroopassa syötiin lounaaksi hampurilaisia, ranskalaisia ja lämpimiä voileipiä. Namnam. Näin sivuhuomautuksena.
 
Luin sen ja minä nyt annan enemmän painoarvoa USDA-FNS:n arvioon, kuin satunaisten ravitsemusterapeuttien sanoihin hampurilais- ja pizza -ala carteista.

Luitko sinä? Koska kyseinen artikkeli puhuu muun muassa ruoan hävikistä.

Juu luin, että tulee hävikkiä. En pidä kuitenkaan hyvänä, että tällä perusteella pistetään hampparia, pitsaa ja ranuja lisää tiskiin. Kakarathan noita sitten syö enemmän ja taas terveellisempää ruokaa menee hävikkiin. Se nyt vaan on niin, että lasten syömistä pitää ohjata.

Itse en enää tästä asiasta jatka, kun menee inttämiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Siihen en ota kantaa, koska en tiedä tarpeeksi siitä, miten USAssa ihmiset syövät, ja kuinka hyvin pakottaminen syömään jotain toimii. Omalla kohdallani pakottaminen ei aikoinaan toiminut kovin hyvin, äitini yritti pakottaa minut syömään vaikka mitä, huonolla menestyksellä.

Toin vaan esille sitä, että tuota melkein poikkeuksetta uutisoidaan täysin valheellisesti, antaen siitä yksikäsitteisen pahan kuvan, kun tosiasiassa kyse oli vain säätelyn purkamisesta, jossa on hyvät ja huonot puolensa.

Olen myös itse viimeisen muutaman vuoden ajan syönyt erittäin paljon pizzaa, juonut melko paljon kolaa, ja syönyt melko vähän rehuja (kenenkään mihinkään näistä pakottamatta). Juuri kävin työterveystarkastuksen yhteydessä verikokeissa, ja kaikki veriarvot erinomaiset. Ongelma on pääasiassa se, että ihmiset liikkuvat liian vähän ja syövät liikaa. Toki se, että tarjolla on lähinnä vain pahalta maistuvia rehuja korjaa selvästi tuota "ihmiset syövät liikaa"-ongelmaa.
Meillä taas mutsi teki aina hyvinkin terveellistä ruokaa. Aina piti johonkin sämpylöihin tunkea jotain siemeniä tai lautasen reunalle porkkanaraastetta taimitälie. Joka kerta me veljekset tietty isoon ääneen maristiin että onko ihan pakko. Yritettiinpä joskus ruikuttaa pizzaakin jouluruoaksi, tietty huonolla menestyksellä. Koulussa söin ainakin itse tosi huonosti ja usein tuli karattua välkällä jostain läheisestä Anttilasta hakemaan suklaapatukoita tai munkkeja että pysyi jokseenkin tajuissaan. Tämän vastustuksen seurauksena teini-iässä ruumiinrakenne muistutti enemmän hammasharjaa kuin normi-suht-hyväkuntoista nuorta, vaikka tulikin liikuttua melko paljon. Jälkikäteen ajateltuna tämä harmittaa, koska kuuntelemalla mitä ne vanhemmat siitä ruokailusta opetti, olisi voinut olla hyvinkin kovassa kondiksessa.

Kuitenkin nyt vanhempana huomaan että samaan suuntaan sitä on ollut jatkuvasti menossa mihin nuorempana ne vanhemmat ja muut auktoriteetit yritti ohjata. Varsinkin kun noita omia skidejä on siunaantunut, niin ihan sama länkytys "ensin ruoka", "salaattia myös", "kohtuudella suolaa/rasvaa/sokeria" se on täällä taas menossa mitä omat vanhemmat itselle kotona nalkuttivat. Tällä vajavaisella kokemuksella sanoisin, että on erittäin tärkeää että nuorempana ainakin luodaan se ns. omatunto siitä mitä kuuluisi syödä, jotta vanhempana ehkä oma jonkunlainen vastuullisuus ne opit sitten ottaisi käyttöön. Vaikeatahan se nykyään on kun kaupat notkuu parin euron eineksistä ja pikakaloripommeista varsinkin kun tuntuu olevan koko ajan vähemmän aikaa tehdä sitä ruokaa. Kovaa vauhtia ollaan menossa kohti jenkkimallia. Olen 8v lähtien vieraillut tasaisen epäsäännöllisesti USA:ssa ja tuo ruokapuoli tahtoo yllättää joka kerta. Siellä on todellakin hyvin, hyvin vaikeaa yrittää edes syödä jotakuinkin terveellisesti kuluttamatta ruoan etsimiseen puolta päivää. Ei sitä oikein voi selittää, se on vaan niin totaalisen vinksallaan.

Mutta kuten itse sanoit, niin ei pelkästään se ruokavalio vaan myös liikunta. Profiilikuvastasi voisi päätellä että tämä on sinun kohdallasi kunnossa ja siten voi jokseenkin huoletta välillä painaa sitä pizzaa ja kolaa tötteröön. Mutta kun nykyään tämäkin on korvattu peukaloliikunnalla joko kännykän tai konsolin äärellä, niin ei niitä huolestuneita raportteja nuorten kasvavista ylipaino-ongelmista syyttä julkaista vähän väliä.

Tuo Michellen ajama kouluruoan terveellistäminen oli pieni toivoa herättänyt valopilkku tuossa jenkkisysteemissä. Ei se yksistään mihinkään riitä, vaan remonttia pitäisi tehdä paljon muuallakin, mutta se ainakin osui oikeaan paikkaan eli niihin tulevaisuuden toivoihin, jotka eivät vielä ole niin kaavoihin kangistuneita muutosvastarintaskeptikkoja niin kuin me aikuiset. Varsinkin tämä ruokapuoli tuntuisi olevan ihmisille hyvin vakava asia ja siihen liittyvistä periaatteista on vaikea päästää irti. Se että tulee ruokahävikkiä on taas tyypillinen jenkkikapitalismiargumentti, jolla nopeasti saadaan joku numero näyttämään paremmalta, vaikka pitkällä aikavälillä tulee hallaa. Onhan täällä Suomessakin hävikkiruokia ohjattu tiesmihin sikaloihin, kodittomille, köyhille jne. Kuitenkin ollaan pidetty siitä opetusperiaatteesta kiinni eli edelleenkään kouluissa ei ole pizzaa, kolaa, hampurilaisia, sipsejä vaikka ihan varmasti olisi hävikkiä tällöin vähemmän. Kysymys pitäisi olla enemmänkin, että minkä helkkarin takia sitä hävikkiä tulee niin paljon terveellisestä, hyvinvointia edistävästä ruokatarjonnasta ja mitä tälle voisi tehdä, mutta vastaukset sekä korjaukset noihin kysymyksiin maksavat liikaa ja ovat ikäviä, minkä takia juustoburgerimiehen on vain helpompi tehdä jotain tällaista.
 
Viimeksi muokattu:
Näyttää Trumpin taktiikkana olla naisten oikeuksien ja aseman heikentäminen. Yhdysvallat eivät ole koskaan valmiina ( nousua/eteenpäin = sanahukassa ) ja uusia uhrauksia ( sacrifice ) tehdään taas Pentagonissa. Palataan vanhaan malliin eli Make America Great Again. Eli pistetään haisemaan niin pirusti.
:cigar:
 
Asiaton käytös - Käytä kuvia, videoita ja linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja avaa niiden sisältö oleellisilta osin muille keskustelijoille.
Ketään ei kiinnnosta koko ajojahti enää ja tämä kääntyi lähinnä Trumpin voitoksi :tup:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kerrotko vielä, mitä videolla on ja miten liittyy ketjuun??

Yleisö varmaankin odotteli jotain Matlockin tapaista pikaista oikeudenkäyntiä, mutta kun ne aloitti perinteisen viivytystaistelun, niin tv-kanavat laittoi streamin kiinni ja pisti Frendit pyörimään.
 
Joo vähän sama kuin jos Suomen tv-kanavat olisivat yrittäneet coveroida eduskunnan EU-jäsenyyskeskustelut syksyllä 1994... Jonnet ei varmaan muista mitä tuolloin tapahtui, mutta siellä tapahtui sellaista, että EU-vastustajat tahallaan viivyttelivät eduskunnan toimintaa odotellessaan Ruotsin kansanäänestyksen tulosta pari viikkoa. Tuossa vaiheessa siis suomalaiset olivat jo äänestäneet "kyllä".

Ei kovin hyvää televisiota, ketään tuskin kiinnostaa keskellä yötä tapahtuvat jonninjoutavat tuntikausien jaarittelut...
 
Viimeksi muokattu:
Trump teki sen jälleen: tunnusti televisiolähetyksessä juuri sen asian mistä häntä syytetäänkin :facepalm:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

No ei tunnustanut. :facepalm: Syytetyn ei tarvitse auttaa omassa syytteessään.
 
Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta, kun Trump möläyttää asioita. Aiemmin on sortunut ihan samaan. Uskomattominta on ettei näillä tunnustuksilla tunnu olevan edes mitään vaikutusta mihinkään.
Miksi pitäisi olla vaikutusta mihinkään? Ei demokraattien perseilyillä ole vaikutusta mihinkään.
 
No ei tunnustanut. :facepalm: Syytetyn ei tarvitse auttaa omassa syytteessään.

Paitsi, että pitää toimittaa pyydetyt dokumentit. Congressilla kun on valvontaoikeus. Rike siis on, että ei tuottanut niitä pyydettyjä dokumentteja ja nyt myönsi sen. Vähän kuin joku sanoisi "niin tapoin, mutta koittakaa todistaa". Vahva veikkaus on, että normaalissa oikeudenkäynnissä tulisi samantien "quilty"-päätös.
 
Tuohan on ihan pelleilyä muutenkin koko oikeudenkäynti. Poliittisella päätöksellä estetään päästämästä vaikkapa Boltonia todistamaan koska syyt. Toivottavasti äänestäjät muistavat että kenen mielestä todistajia ei saa päästää kertomaan asiaansa.
 
Tuohan on ihan pelleilyä muutenkin koko oikeudenkäynti. Poliittisella päätöksellä estetään päästämästä vaikkapa Boltonia todistamaan koska syyt. Toivottavasti äänestäjät muistavat että kenen mielestä todistajia ei saa päästää kertomaan asiaansa.

Joo toi on ihan farssi, jos ei todistajia kuulla ja uusia todisteita ei voi esittää. Mutta kyllä demarit tietää, että ei ne Trumppia saa pois virasta, vaan koittavat saada tarpeeksi todisteita esille, jotta kansan paine on tarpeeksi kova. Jos taas uusia todisteita ja todistajia ei sallita, haluavat tuoda nuo henkilöt esiin, joka tulee vaikuttamaan niiden seuraavissa vaaleissa.
 
Adam Schiffin loppuargumentti eilen oli täyttä asiaa. Harmi ettei Fox Newsin katsojat nähneet luultavasti tuotakaan, sillä siellä lähetyksessä on aina "analyysivaihe", kun demokraatit ovat äänessä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Toi nyt on ihan yhtä naurettava väite kuin että YLE huonontaisi lähetystä/webbivideota kun Hallis on äänessä
 
Toi nyt on ihan yhtä naurettava väite kuin että YLE huonontaisi lähetystä/webbivideota kun Hallis on äänessä

Tai laittaisi lähetyksen mutelle, kun Sale puhuu turvapaikanhakijoista. Vitsi vitsi. Tuohan oli tekninen kömmähdys, mutta ajoitus loistava.
 
Trump on ensimmäisenä presidenttinä osallistunut aborttia vastustavalle marssille: Trump aborttia vastustavalla marssilla: Syntymättömillä lapsilla ei ole koskaan ollut vahvempaa puolustajaa Valkoisessa talossa


Seuraava lainaus ei myöskään yllättänyt:
Täälläpä on ollut hiljaista jonkun aikaa. Trumpilla joku pidempi golf-reissu, niin ei ole ehtinyt kehitellä mitään sensaatiomaista muutamaan päivään?
Tää aborttiaihe on aina niin helposti tunteita herättävä kun se aina tahtoo kiteytyä siihen että sedät siellä tekivät aborttikovennuksen x. Naisia, joiden elämään tuo päätös vaikuttaa hyvin merkittävästi, ei noissa päätöskeskusteluissa näy. Ja tuo on sinänsä merkittävä aihe, että siinä puhutaan kuitenkin puolesta tuonkin maan ~17-40v-väestöstä rotuun ja tulotasoon katsomatta.
 
Taitaa olla ihan sama mitä todisteita/todistajia tulee. Niitä ei oteta käsittelyyn kuitenkaan kun oikeudenkäynnin lopputulos on porukalla jo ennalta sovittu. Oudossa psykoosissa koko republikaaninen puolue, en muista ennen nähneeni vastaavaa. Demokraatteja pelottaa että homma kostautuu vaaleissa eivätkä ihan kaikkia lihaksia viitsi käyttää tähän. Pelosihan oli syksyllä ensin haluton aloittamaan koko hommaa.
Jos Trump valitaan uudelleen, on mielenkiintoista nähdä millä tatsilla sitten mennään puolin ja toisin. Trump on kuitenkin 'rating' lukujen kanssa melko herkkä kaveri. Voihan tuo sitten muuttua ja ottaa hälläväliä asenteen, mutta en usko siihen.
 
Kun miehiä syntyy naisia enemmän niin onhan tuo lähtökohdiltaan enemmän miesten elämään liittyvä asia. Toki kaikenlaisia näkökulmia mieluusti edustettuna.

Ilmeisesti tällä foorumilla ei ollut trollaaminen kiellettyä.

Puhutaan sikiön abortoimisesta ~3kk sisällä hedelmöityksestä. Se, että poikavauvoja syntyy 107 sataa tyttö kohti 9 kk naisessa majailtuaan ei liity asiaan. Se sukupuoli muutenkin yleisesti selviää vasta puolivälissä, rakenneultrassa. Samassa suhteessa niitä sikiöitä, ei mitään miehiä tai naisia, abortoidaan.

'Suurempi osa naisista hankkii korkeamman asteen koulutuksen kuin miehet, niin onhan tuo koulutus lähtökohdiltaan enemmän naisten elämään liittyvä asia'.
 
Eiköhän tuo perustelematon trollihuutelu mene sinne kielletyn henkilökeskustelun puolelle. Jos asia ei mielestäsi liity niin mikäs siinä, tästä ketjusta löytyy lähestymistapoja laidasta laitaan.

Perustelin. Ks. kyseisen viestin alin rivi. Mutta anteeksi, antaa kaikkien kukkien kukkia.
 
Ok. Tuo koulutusesimerkkihän menisi niin että pienempi osa miehistä valmistuu ylemmästä asteesta, jolloin ylemmän asteen tutkinnon puuttuminen on enemmän miesten elämään liittyvä asia - ja tämä olisi yhteydessä asetelmaan sedät vs naiset asianomistajina. Mutta ei tuokaan ole yksiselitteistä vaan monenlaisia näkökulmia löytyy.
Tarkoitatko, että absoluuttisena lukuna? Vaikka että miljoona miestä ja 500k naista ei ole suorittanut ylempää tutkintoa? (Luvut stetsonista) eihän sillä ole mitään virkaa, vaikka kuinka olennaista on kuinka monta vasenkätistä biseksuaalia on käynyt oikiksen?
 
Jos siitä joskus tulee relevantti esimerkki niin katsotaan mihin keskustelu etenee.
Keskusteluhan käsittääkseni lähti väitteestä, että abortin saatavuus koskettaa enemmän 17-40v naisia kuin (tuota vanhempia) miehiä ja tällä varmaan tarkoitetaan sitä että biologiset asiat koskevat käytännössä kokonaan äitiä. Isällä voi olla toki eettisiä ja taloudellisia vastuita - näissä keskusteluissa tulee aina ne elatusmaksut esiin - mutta se on mielestäni ihan eri keskustelu ja ratkeaa täysin adoptiolla ja on muutenkin enemmän synnytyksen jälkeisiä yksityiskohtia
 
Kyllähän tuo Trumpia koskettaa jos tyttärensä päättää abortoida jälkikasvun?

Yhtä paljon kuin jos tytär päättää muuten olla hankkimatta jälkikasvua.

Onko jenkeissä jo säännelty, että täysi-ikäisten lasten tulee kertoa mahdollisesta ehkäisyn käytöstä vanhemmilleen? Ilmeisesti aborteista jo täytyy kertoa, kun se kerran Trumpia koskettaa.
 
Ilmeisesti kyllä osa porukasta tiedottaa melko julkisestikin somessa aborteistaan vaikka ei välttämättä ihan samalla tavalla siittiöistä loorassaan.
No johan karkasi tämäkin ihmeraiteille. Kyllä aika harva abortistaan mitään sensaatiouutista haluaa tehdä. Enemmänkin se on henkisesti hyvin kivulias toimenpide erityisesti naisille, eikä sitä kukaan oikeasti mielellään ole tekemässä. Vaikka pyyhittäisiin nuo raiskaus-, insesti- ja mitkälieääritapaukset pois, niin silti niitä vahinkoja sattuu. Suomessakin suurimmassa osassa ei-toivotuista raskauksista on käytetty ehkäisyä. Pilleri ei tepsinytkään, kortonki petti jne. Kyllä niiden vanhempien pitää pystyä näissä tilanteissa päättämään onko heillä resursseja lähteä uutta lapsenalkua kasvattamaan. Jos joku ulkoinen instanssi tulee sen asian päättämään otamatta mitään osaa noihin hyvin suuren päätöksen tuomiin elämän mittaisiin vastuihin, niin siitä ei seuraa muuta kuin lisää henkariabortteja, ongelmanuoria ja eronneita perheitä. Ainoa varma ehkäisytapa on se selibaatti, mutta historiaa (ja usein uskontojen historiaa) seuraamalla nähdään hyvin kuinka asiat menevät perseelleen kun yritetään tukahduttaa ihmisen seksuaalinen vietti.

Pointti oli se, että joka paikassa jossa tuota aborttioikeutta ollaan kiristämässä, niin päätösten takana ovat miehet. Tuo Alabamankin perseily oli käytännössä 25 valkoisen reppulisetämiehen ajama lakialoite abortin kieltämiseksi:
These 25 Republicans – all white men – just voted to ban abortion in Alabama
Jos tuo ei ole epätasa-arvoa ja yleisen moraalikäsityksen vastaista, niin mikä sitten? Yllättäen juustoburgerimies on taas täälläkin juuri siellä laidalla millä ei länsimaisen esikuvan kuuluisi olla.
 
Viimeksi muokattu:
OT: Onko täällä jossain abortti säie? Ehkä numeroita katselevia päättäjiä (lue: konservatiiveja) mietityttää se asia, että abortteja tehdään jo enemmän kuin synnytyksiä, esim. täällä Suomessakin asia on jo näin. Tilanteessa missä samaan aikaan murehditaan väestön vähenemistä, väestöpyramidin mallia ja kaikkia semmoisia asioita, velvoitetaan kuitenkin julkinen taho ja sen resurssit toimimaan ikään kuin jälkiehkäisynä ja siis todellakin, koko synnytystoiminnan kokoon verrattavin rasittein. Homma oikeinkin tehtynä vielä vaikuttaa siihen kykyyn myöhemmin tulla raskaaksi, ja tähänkin asiaan muuten sitten taas hingutaan julkisen terveydenhoidon panostusta.

Aborttia sanotaan yksityiseksi asiaksi, ja ajattelen muuten itsekin asian olevan näin. Kuitenkin... sen kustannukset kipataan julkisen ja sangen rasitetun terveydenhuollon niskoille, samoin abortin jälkiseurauksena todennäköisesti koituvan huonomman hedelmöittymisenkin kustannukset sinne menevät. Eihän tuo enää tuon jälkeen ole ihan täysin yksityinen asia, eikö?

Tilanteessa missä vaivaiset 11% maksajista maksavat todellakin jo valtaosan kertyvistä veroista, ja tilanteessa missä menoista puolet koostuu sosiaaliturvasta ja noin 15% niistä terveydenhuollon menoista (heittelen noita lukuja ihan hatusta), niin kyllähän ne konservatiiviset maksajat juuri niistä menojen leikkauksista ovat kiinnostuneet. Siitä, mihin verovarat oikein jatkuvasti hupenevat, ja miksi ne eivät tunnu enää koskaan riittävän menoihin. Valkoisten konservatiivien kivittäminen tästä pyrkimyksestä keskustella rahojen käytöstä on vähän älyllistä epärehellisyyttä.

Enemmän lapsia todellakin jo abortoidaan, kuin mitä syntyy. (ainakin siis täällä Suomessa) Minulle tämä oli melkoinen yllätys. Mielestäni tästä asiasta samoin kuin aivan kaikista muistakin asioista pitäisi voida aina käydä julkista poliittista keskustelua. Kannatan itse yhä edelleen sitä abortointi oikeutta, mutta mutta... kuluista pitäisi voida keskustella. Ja ainakin jo sen toisen abortin hinnasta sille sen haluajalle. Voidaan myös päätyä siihen, keskustelun jälkeen, että ok, tehdään se aina ja joka tilanteessa kaikille haluajille, mutta tarvitseeko yhteiskunnan myöhemmin sitten enää näille samoille henkilöille kustantaa hedelmöityshoitoja? Onko kyseessä jokin kansalaisoikeus, että kaikki elämässä koituvat kulut täytyy voida kipata julkisen puolen maksettavaksi? Osa ihmisistä ilmeisesti kuvittelee näin asian olevan.

Kyllä kaikesta pitää voida keskustella. Ja erikoisen suuri keskusteluoikeus asioista on tietenkin niillä, jotka sen lopullisen laskunkin joutuvat maksamaan. Jos ne sattumoisin ovat niitä valkoisia konservatiivisia miehiä, niin sitten se on niin tuokin asia. Jos hinkuu rahaa vanhoilta konservatiivisilta valkoisilta miehiltä, kauppaan vähän kuuluu se asia, että ne voivat asiasta ilmoittaa myös sen oman mielipiteensä. On suoranaista typeryyttä ja jopa röyhkeyttä edes kuvitella asian olevan jotenkin toisin.

Edelleen sitten niihin hedelmöittämishoitoihin: Lapset ovat kalliita. Jos ei kykene itse edes maksamaan omaa hedelmöityshoitoaan, niin kyky itse elättää itsensä ja lapsensa on myös vähän kyseenalainen sen jälkeen. Asian kinuaminen julkisen terveydenhoidon maksettavaksi vaikuttaa silloin jo vähän absurdilta.

Mikään asia ei ole enää sen jälkeen täysin yksityinen asia, jos siihen halutaan julkisia yhteisiä varoja. Ei mikään.

T -.-

Ja edelleenkin siis kannatan sitä aborttioikeutta... lapsilla pitäisi olla aina oikeus syntyä toivottuina. Ymmärrän myös halun keskutella siitä asiasta, että suoranaista lapsikatoa poteva yhteiskunta ei moista abortointi palvelua ihan niin vain tarjoakaan jokaiselle halukkaalle, jota lasten saaminen vain jotenkin sattuu vähän kauhistuttamaan. Eihän lasten saamiseen se aika ole koskaan oikea.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
296 125
Viestejä
5 063 594
Jäsenet
81 030
Uusin jäsen
Jooonas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom