Pari lähdettä ois kiva ja tässäkin ketjussa on henkilö(itä) jotka tykkäävät Trumpista mutteivät frackingista. Naftan suhteen jos tiedät missä mennään niin kerro. Huhujen mukaan mukaan tulee TPP:stä ylikansalliset tuomioistuimet. Tuntuu, että noissa soppareissa Trumppia ahdistaa sisällön sijaan se etteivät ole hänen kirjoittamiaan ja Trump Pacific Partnership kelpaisi
Tuskin kukaan tietää mitään faktoja siitä, mitä Naftalle tulee käymään. Trump kampanjoi sillä, että tehtaat pitää saada takaisin USA:han sen sijaan, että tuotanto on rajan takana. Hänen kauppapolitiikkansa on ollut aika selvää tuolta osin ja tuloksia on alkanut tulla. Tuohon vaikuttaa niin yritysverotus kuin tullit. Aikaisemmin linjana on ollut se, että kaikki kauppa on vapaata - siis yhteen suuntaan. USA:lla ei tule olla mitään tulleja ja rajoituksia, mutta jostain kumman syytä niitä saa olla esim. Kiinalla.
Se, mitä minä olen seurannut, niin missään vaiheessa ei ole tullut sellaista fiilistä, että Trump vastustaisi USA:lle haitallisia kauppasopimuksia ainoastaan siksi, kun se ei ole hänen käsialaansa. Hänen agendansa on suojella USA:ta ja vahvistaa USA:ta.
Mitä taas tulee frackingiin, niin se on se teknologia, jolla Eurooppa voisi vapauttaa itsensä Venäjän kaasusta. Esim. Iso-Britanniassa on hurjat varannot lisukekaasua. Tuo on se teknologia, jonka ansiosta USA ei ole enää öljyntuojamaa, vaan öljyä ja maakaasua on jopa vientiin asti. Euroopassa ilmeisesti nähdään paljon pienemmäksi riskiksi riippuvuus Venäjästä, kuin kymmeniä vuosia käytössä olleen vakiintuneen teknologian käyttäminen.