• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Trumpilta puuttuu (lähes) kokonaan suodatin siitä, että mitä se puhuu ja joskus se sanoo ääneen myös asioita, joita kukaan muu ei "uskalla" sanoa, mutta mitkä on totta.

Paljon useammin Trump puhuu ääneen asioita, jotka ovat täysin puuta heinää.

Tilanteet joissa Trump puhuu totta on lähinnä kuin että rikkinäinen kellokin näyttää oikeaa aikaa kaksi kertaa päivässä.

Järkevillä rehellisillä ihmisillä on puheessaan sellainen suodatin, että ennen kuin sanotaan jotain, tarkastetaan, että onko se totta, ja tällaisen suodattimen olemassaolo on oikein hyvä asia.

Trumpia taas ei yhtään kiinnosta, että puhuuko hän totta vai ei. Usein puhuu paskaa tarkoituksella valehdellakseen ja usein puhuu paskaa koska on vaan tyhmä ja pihalla asioista ja liian laiska ottamaan selvää faktoista.
 
Trumpilta puuttuu (lähes) kokonaan suodatin siitä, että mitä se puhuu ja joskus se sanoo ääneen myös asioita, joita kukaan muu ei "uskalla" sanoa, mutta mitkä on totta.
Taaperoteroriaan viitaten ehkä johtuu siitä että huoneessa muut ovat yleensä aikuisia. Pikku-X Musk on ehkä jo liian vanha moisiin mutta taisi häneltäkin tulla joku läppä että ”me ollaan SpaceX ja tehdään mitä huvittaa”
 
Jos maksumuurin takana, niin tässä kaksi lainausta jutusta:

"According to five U.S. officials, who spoke separately and on the condition of anonymity to discuss a sensitive matter that is under investigation, Mr. Hegseth, ahead of the Sept. 2 attack, ordered a strike that would kill the people on the boat and destroy the vessel and its purported cargo of drugs."
"But, each official said, Mr. Hegseth’s directive did not specifically address what should happen if a first missile turned out not to fully accomplish all of those things. And, the officials said, his order was not a response to surveillance footage showing that at least two people on the boat survived the first blast."
Näissä pitää aina katsoa tosi tarkkaan, , mitä tuossa sanotaan. Tuossa sanotaan vain, ettei Hegseth ohjeistanut mitä tehdä, jos ensimmäinen ohjus menee ohi tai erikseen käskenyt ampumaan uudelleen. Siinä ei kielletä, etteikö hän olisi antanut "ei eloonjääneitä" tai vaikkapa "ammutte niin kauan, että kaikki ovat kuolleet"-käskyä. Siis mieletäni kyseessä on kiisto, jossa ei oikeastaan kiistetä mitään.

Lisäksi Trumpin hallinto valehtelee koko ajan, joten en ihmettelisi vaikka kumpikin väite olisi täyttä paskaa ja Hegseth olisi aivan erityisesti painottanut, että jos ensimäine ohjus ei tapa kaikkia, ammutte toisen ja vielä erikseen soittanut, että nyt henki pois niiltä haaksirikkoutuneilta.
 
Kerrankin kun Trump puhuu asiaa niin siitäkin täytyy valittaa. Ei ole selvästi Tumpia vastustavia miellyttäminen jos nuo räkälämaat täytyy ylentää joksikin muuksi ihan vain että saadaan olla eri mieltä Trumpin kanssa. Jos demsut toimii näin niin varmaan tulee olemaan aiheena seuraavissa vaaleissa.
Katsoin nyt yleltä tuota samaa Trumpin surkeaa retoriikkaa. Selvästikään Trump ei tykkää noista YK:n perusajatuksista. Näitä toisen maailmansodan jälkeisiä arvoja myös Kiina ja Venäjä haluaisivat kovasti muuttaa. Nyt niitä kannattaa enää Eurooppa. No Jenkitkin kyllä kunhan Trumppi ja kaverit häipyy vallankahvasta.

Tietääkös kukaan milloin jonkun maan päämies on haukkunut jotain kansakuntaa ja millätavalla? Olisi kiva tietää minkälaisten tyyppien joukkoon Trumppi kuuluu.
 
Täälläkin taisi olla jotain keskustelua Teksasin uudesta vaalipiirijaosta. No nyt korkein oikeus on todennut, että se on ihan ok, ainakin toistaiseksi.
Päätös on merkittävä, sillä uusi vaalipiirijako on suosiollinen republikaaneille. Sen turvin puolue pystyy ehkä säilyttämään niukan enemmistönsä edustajainhuoneessa välivaaleissa ensi vuonna.
 
Täälläkin taisi olla jotain keskustelua Teksasin uudesta vaalipiirijaosta. No nyt korkein oikeus on todennut, että se on ihan ok, ainakin toistaiseksi.
Loppupelissä USA:n sisäpolitiikka on ihan sama mitä siellä yksi aivoton oranssi mies päättää tehdä. Ulkopolitiikassa hän on pihalla kun ei muista kahta viikkoa pidemmälle kerrottuja/luvattuja juttujaan.
 
Täälläkin taisi olla jotain keskustelua Teksasin uudesta vaalipiirijaosta. No nyt korkein oikeus on todennut, että se on ihan ok, ainakin toistaiseksi.
Eikös Kalifornia ja pari demokraateilla olevaa osavaltiota aloittanut välittömästi saman kun huomasi mitä Teksas tekee.

Typeräähän tuo on puolin ja toisin, mutta jos suoraan kansanvaaliin mentäisiin niin reppulit häviäisivät tästä ikuisuuteen 70-30 kaikki vaalit (stetson vakio). Sillähän näitä kepulikonsteja yritetään.
 
Mitä tarkoitat kepulikonsteilla? Ei näillä ole mitään tekemistä "suorien kansanvaalien" kanssa.
 
jos suoraan kansanvaaliin mentäisiin niin reppulit häviäisivät tästä ikuisuuteen 70-30 kaikki vaalit (stetson vakio). Sillähän näitä kepulikonsteja yritetään.
Tuskin. Viimevaaleissakin trump sai enemmän ääniä kuin Harris. Edes Reagan ei saanut yli 60 % äänistä vaikka se oli landsliee. Nixon (1972) oli viimeisin joka sai yli 60 % äänistä
 
Mitä tarkoitat kepulikonsteilla? Ei näillä ole mitään tekemistä "suorien kansanvaalien" kanssa.
No presidentin yhteisäänet on aika hyvä yksinkertaistus. 30 vuoden sisään republikaanit ovat voittaneet kahdesti:
2004 kun Trumpin vävyn kanssa nykyään bisnestä tekevät tyypit maksoivat Trumpin Camp Davidiin kutsuneille tyypeille hassuttelusta sekä
2024 kun maailman rikkain mies sanoi että kaikki järjestelmät voi hakkeroida. Taisi olla historian niukimpia maanvyörymiä, muistaakseni 1,5 pinnaa
 
Lopetettaisiin gerrymandering. Eli vaalipiirit poistettaisiin ja äänestettäisiin osavaltion tasolla suoraan ehdokasta, kuin Suomessa pressan vaaleissa.
Gerrymanagerointi ei vaikuta pressan vaaleihin, kuin korkeintaan välillisesti.

Ja valisijamiesjärjestelmä tulee suoraan perustuslaista.

Se millä oikeasti saattaa olla merkitystä on äänestyslistojen "puhdistus" (purge) sekä että vaalipäivä ei ole vapaapäivä ja monessa vaalipisteessä on valtavat jonot.
 
Tuskin. Viimevaaleissakin trump sai enemmän ääniä kuin Harris. Edes Reagan ei saanut yli 60 % äänistä vaikka se oli landsliee. Nixon (1972) oli viimeisin joka sai yli 60 % äänistä
Trumppi joo sai popular voten viime vaaleissa. Enemmän viittasin näihin ylempään ja alempaan kamariin, oliko ne nyt senaattorit ja edustajainhuone?
 
Trumppi joo sai popular voten viime vaaleissa. Enemmän viittasin näihin ylempään ja alempaan kamariin, oliko ne nyt senaattorit ja edustajainhuone?
Senaatti valitaan kustakin osavaltiosta 2 edustajaa 6 vuodeksi ja kolmannes senaatista valitaan uudelleen 2v välein. Gerrymanagerointi ei vaikuta senaattoreiden valintaan.

2v välein valitaan alahuone kokonaan uudelleen ja näissä taas 435 edustajaa jaetaan osavatiohin väkiluvun perusteella ja osavaltiot piirtää vaalipiirit. Vaalipiirien pitää piirtää suunnilleen saman kokoisiksi väkimäärältään (korkeimman oikeuden päätös, en muista tapauksen nimeä) ja äänestysoikeuslaki takaa vähemmistöille edustuksen esim 25% mustia, 25% vaalipiireistä mustia pitää olla yli 50 % kys piirin väestöstä. Tosin tämä äänestysoikeuslaki (voting rights act) saatetaan julistaa perustuslain vastaiseksi kesään mennessä.

Gerrymanagerointi on sallittua poliittisin syin, mutta ei rodullisin syin. (Korkeimman oikeuden päätös). Tosin rodulliset syyt on helppo sanoa poliittisiksi ja täten menee läpi.
 
Harmillisesti täällä ei ole yleiskeskustelua USA:n politiikasta, vain Trump-ketju ja Demokraatti-ketju, joka ei näytä yleisöä kiinnostavan. Ehkä n. kolmen vuoden jälkeen tilanne on sama, joten asiallista keskustelua itse politiikasta ja siihen liittyvistä asioista ei voine odottaa näillä näkyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Voi vittu mitä peliä sekin. Pakko saada oranssille päällikölle yksi kultainen omena. No, onhan se FIFA aika korruptroinutut järjestö muutenkin. Ei yllätä.

Miten säälittävä Trump on kun haluaa tällaisia feikkipalkintoja.

Jos Stubbille tällaista kyhättäisiin, niin itse suomalaisena kyllä haluaisin vajota johonkin maanrakoon myötähäpeästä ja epäilisin, että Stubbin aivoissa on jotain erittäin pahasti vialla.
 
Fifan kultainen palkinto teki tehtävänsä; trumpin mielestä jenkkifutis ei ole jalkapalloa ja sille pitäisi keksiä uusi nimi.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://x.com/Acyn/status/1997001387994161611
 
trumppi jatkaa pelottelua/valehtelua, että demokraatit nimittää heti 21 uutta tuomaria korkeimpaan oikeuteen, jos voittavat seuraavat vaalit.
1000043214.png
 
Oho, no jotain sentää sanoo oikein. Samalla vauhdilla vois kertoa, että ne jenkkien "world seriesit" ym. ei oikeesti oo, ku iha kansallisia juttuja.
 
trumppi jatkaa pelottelua/valehtelua, että demokraatit nimittää heti 21 uutta tuomaria korkeimpaan oikeuteen, jos voittavat seuraavat vaalit.
1000043214.png
Mikä tässä on pelottelua/valehtelua?

Holderin sanoja lainattuna:
The video Trump referenced features Holder declaring the Supreme Court “a broken institution,” maintaining it “cannot be left in place without a discussion, at least.” He continues: “Without substantive reforms being put in place, this Supreme Court, as it is presently constituted — if there is a Democratic trifecta in 2028 — Supreme Court reform is something that has to be considered. Potentially expanding the Court is something, I think, that also should be considered.”
Mahdollisesti pitäisi miettiä jopa korkeimman oikeuden laajentamista hänen mielestään, tähän edelliseen oikeusministeriin viitattiin aiemmissa viesteissä.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä tässä on pelottelua/valehtelua?

Holderin sanoja lainattuna:

Mahdollisesti pitäisi miettiä jopa korkeimman oikeuden laajentamista hänen mielestään, tähän edelliseen oikeusministeriin viitattiin aiemmissa viesteissä.

No voit ottaa vaikka ne Trumpin väitteet yksi kerrallaan ja kertoa miten tuo on sama asia kuin mitä Trump valehtelee.
 
No mikä siinä on faktaa? Onko sille jotain tukea? Pyysit asiallista keskustelua aiemmin, niin voisitko ihan omilla sanoilla keskustella? Ilman random lainauksia englanniksi? Viesti omalla kielelläsi ja omilla sanoillasi.
Se lukee siinä viestissä, hänen (Holder) mukaansa korkeinta oikeutta pitäisi laajentaa. Trumpin viesti tähän liittyen ei mielestäni peloittelua.
 
Trumpin ja yleensäkin magalaisten uhkakuva-postailut ovat pitkälti heidän oman ajattelunsa projektointia. Tyyliin demokraatit tekevät varmasti näin ja näin, koska niin me ainakin tekisimme vastaavassa tilanteessa.
Mites vastapuolella? Vieläkö natsit väijyy nurkan takana palvoen diktaattoria fasismin kiroissa?
 
Se lukee siinä viestissä, hänen (Holder) mukaansa korkeinta oikeutta pitäisi laajentaa. Trumpin viesti tähän liittyen ei mielestäni peloittelua.

Missä kohtaa sanoo, että hänen mukaansa pitäisi laajentaa? Mistä väite 21 tuomaria välittömästi tulee, minkä poimit 'epävalheeksi'?
 
Mites vastapuolella? Vieläkö natsit väijyy nurkan takana palvoen diktaattoria fasismin kiroissa?

Juu, siellä rakennuksia uudelleennimitetään Trumpin mukaan, papers please on nykyaikaa, FIFA nuolee takapuolta 'rauhanpalkinnolla', poliittisia vastustajia vastaan määrää oikeuslaitoksen, jonkun valtion öljy kiinnostaisi, Putin on likimain bestis, alaiset jeesmiehiä, suuri puhdistus valtion palkollisissa poliittisin perustein, rahankäyttö ei kongressin määräysten mukainen.

Eh. Mutta joo, ei se tietääkseni natsi ole.

E. Meinasi unohtua puolustusministeriön nimeäminen sotaministeriöksi. Joku SS siellä kai oli vasta edustamassa. Heh.
 
Missä kohtaa sanoo, että hänen mukaansa pitäisi laajentaa? Mistä väite 21 tuomaria välittömästi tulee, minkä poimit 'epävalheeksi'?
Lukumäärästä voidaan väitellä, mutta kiistattomasti Holder, johon Trump viittaa, on ehdottanut lukumäärän kasvattamista.
 
Juu, siellä rakennuksia uudelleennimitetään Trumpin mukaan, papers please on nykyaikaa, FIFA nuolee takapuolta 'rauhanpalkinnolla', poliittisia vastustajia vastaan määrää oikeuslaitoksen, jonkun valtion öljy kiinnostaisi, Putin on likimain bestis, alaiset jeesmiehiä, suuri puhdistus valtion palkollisissa poliittisin perustein, rahankäyttö ei kongressin määräysten mukainen.

Eh. Mutta joo, ei se tietääkseni natsi ole.

E. Meinasi unohtua puolustusministeriön nimeäminen sotaministeriöksi. Joku SS siellä kai oli vasta edustamassa. Heh.
Öyh öyh. Onneks noita muita rakennuksia ei oo presidentin mukaan nimetty. Papers please voitais tuoda myös tänne jos ei haluta hukkua paskaan, fifa saa tehdä mitä haluaa, trumppia ei onneks oo jopa perättömillä oikeustoimilla jahdattu, milloin jenkkejä ei ois jonkun maan öljy kiinnostanut, putin tuskin on bestis, mutta bisnes kiinnostaa, kenellä ei ois alaisina jeesmiehiä ja mistä sinä tiedät onko niitä vai ei, pakko se on puhdistaa kun rupes kommunismi menemään överiks, koko maapallo kiittää siis ne kenellä on vielä järkeä päässä, oikeudessa katotaan oliko joku sallittua vai ei, tällä hetkellä rekordi trumpille aika vahvasti.

Eli ihan just niinku sanoin.

Koittakaa jaksaa, vielä muutama vuosi ja sitten voitte vittuilla vancelle.
 
Millä perättömillä oikeusjutuilla? Mites muuten se Comeyn keissi? Tai Letitia Jamesin? Jälkimmäinen sai puhtaan hylyn tänään grand jurystä. Se oli jopa todisteiden valossa ihan selvä, ettei etene.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
294 226
Viestejä
5 030 703
Jäsenet
80 664
Uusin jäsen
aarnimaa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom