• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

trumppi aikookin purkaa Valkoisen talon itäsiiven kokonaan pois, vaikka kesällä lupasi ettei nykyisiin rakennuksiin kosketa.
Lisäksi projekti on paisunut ja trumpin tanssisalista on tulossa isompi kuin varsinaisesta Valkoisesta talosta.
 
Trumpin tariffit alkavat USA:n ekonomistien mukaan puremaan - eli toimivat kuten pitääkin. Inflaatio on USA:ssa nousussa:

Tariffs are starting to bite consumers and businesses, economists say -cbsnews

Trumpin hallinnon tänä vuonna kymmenille maille ja useille toimialoille asettamat tullit kiihdyttävät inflaatiota, erityisesti Yhdysvaltoihin laajalti tuoduissa tavaroissa, käy ilmi tuoreesta analyysistä.

St. Louisin keskuspankin ekonomistien mukaan tuotteita, joiden hinnat ovat nousseet eniten tullien vuoksi, ovat muun muassa huonekalut, autonosat, elektroniikka ja soittimet. Tulokset perustuvat tutkimusmalleihin, joissa arvioidaan tulleihin liittyviä hinnankorotuksia ja hyödynnetään henkilökohtaisten kulutusmenojen (PCE) tietoja, jotka ovat laajalti käytetty inflaation mittari.

Taloustutkimuksen mukaan tuojat kantavat tullien kustannukset ja siirtävät yleensä ainakin osan lisäkustannuksista kuluttajille.

St. Louisin keskuspankin tutkijat havaitsivat, että yritykset siirsivät 35 % tullikustannuksista kuluttajille toukokuusta heinäkuuhun. Goldman Sachsin toinen tutkimus viittaa siihen, että yritykset voivat lopulta siirtää jopa 55 % tullien aiheuttamista lisäkustannuksista kuluttajille. Yritykset kantaisivat 22 % lisäkustannuksista, kun taas ulkomaiset viejät kantaisivat 18 % kustannuksista, investointipankin taloustieteilijät havaitsivat.

Translated with DeepL.com (free version)

Valitettavasti Trump on ns. ostettu presidentti, joten sillä mitä keskiluokkainen työssäkäyvä tai jopa työtön kokee hänen toimiensa seurauksena on Trumpille merkityksetöntä. Yhdysvalloissa sillä on merkitystä nyt miten asiat ovat sillä kaikista varakkaimmalla kansanosalla eli miljardööreillä.
 
Trumpin ensimmäinen kausi loppui 2021, mellakat kesti 2020-2023.

Sillä että kuka oli vallassa ja milloin ei ole asian kannalta mitään merkitystä.

Jos mielestäsi vallassa olleella presidentillä ei ollut mitään merkitystä asian kannalta, selventäisitkö miksi tuossa edellisessä viestissä nostit esiin Trumpin kauden loppumisen? Jäi asiayhteys vähän epäselväksi tuon jälkimmäisen lainauksen luettuani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja, polarbear, sanoi jotenkin näin että Trumpin korruptiolla ei ole väliä koska demokraatti antaisi maan palaa. Minä kysyin retorisesti että milloin nämä BLM-hässäkät olivat ja kuka oli silloin presidentti. Todennäköisesti kaikki muistivat, tai voivat helpolla varmistaa, että alkoivat Trumpin kaudella. Eikö silloin väite että demokraatti antaisi maan palaa tarkoita että myös republikaani antoi?

Jatkoin tätä sanomalla noin kolmella eri tavalla ettei presidentti voi vaikuttaa joka detskuun, mikä ehkä kumoaisi alkuperäisen väitteen?
 
trumppi aikookin purkaa Valkoisen talon itäsiiven kokonaan pois, vaikka kesällä lupasi ettei nykyisiin rakennuksiin kosketa.
Lisäksi projekti on paisunut ja trumpin tanssisalista on tulossa isompi kuin varsinaisesta Valkoisesta talosta.
Mikäli vertautuu yhtään eduskuntatalon remppaan, niin taitaa pelkkä kansikuvan kaivinkoneen kolhaisu maksaa enemmän kuin kaikki occupy/blm/antifan teot viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Onneksi presidentti kertoi ettei veronmaksajat maksa tätä, mutta pappa sanoo vitsillä kaikenlaista.
 
Eikös tämä keräys ollut vain pykälää vähemmän läpinäkyvää korruptiota kuin kryptot? Ymmärtääkseni homma menee niin että Kaverikapitalisti Inc lahjoittaa 50 miltsiä yhteiseen hyvään ja saa sillä pronssilaatan tanssisalin kunniaseinälle. Olen sen verran salaliittohörhöistynyt että tuo kunniallista sisältää vain yrityksiä jotka saavat lähiaikoina audienssin presidentin kanssa ja ehkä - tämä on vain villiä kuvitelmaa - pikkupräntin lakitekstiin
 
Binance-tyyppi armahdettiin President Trump pardons Binance founder Changpeng Zhao

Tavallaan ymmärrän koska kaverilla on osaamista aloilta joita nykyhallinto haluaa edistää

"Binance turned a blind eye to its legal obligations in the pursuit of profit," said then-Treasury Secretary Janet Yellen.
"Its wilful failures allowed money to flow to terrorists, cybercriminals, and child abusers through its platform."
 
Tämä on kyllä kovaa kamaa. Meneekö vuoden loppuun että Bankman-Fried vapautuu? Kannattajat hurraa ku mitä jos nyt vähä huijaapuijaa kirjanpidossa ja vahingossa scämmää miljardeja ja rahoittaa venäläisiä/islamistiterroristeja. Tulkaas taas joku kertomaan oliko Zhao Bidenin ajojahdin uhri vai mikä mestarisiirto tämä oli?
 
No nyt on niin kova väite, että olisi kiva saada vähän lihaa luiden ympärille. Paloiko maa edellisen pressan aikana? Vai mihin perustat tän sun väitteen?
En ole koskaan esittänyt tällaista väitettä.

Edelliset väkivaltaiset mellakat tapahtuivat Trumpin aikana ja hän on oli niihin vastaamisesta vastuussa, mutta tilanne pohjimmiltaan syntyi demokraattien luoman valta- ja kulttuurihegemonian aikana samoin kuin se miksi vasemman laidan republikaanit estivät Trumppia vastaamasta niihin asianmukaisesti.

Nykyinen Trumpin politiikka kaikesta muusta sekoilustaan huolimatta ei tulisi tuollaista suvaitsemaan ja siksi tämän kauden aikana ei tulla näkemään samanlaista sirkusta kun jokainen tietää että vastaan tulee ruoskaa, pamppua ja häkkiä.

Trump siis vastusti sitä, mutta ensimmäisellä kaudellaan epäonnistui sen hallinnassa. Demokraatit aktiivisesti kannattivat ja tukevat kyseisiä tapahtumia sekä toimivat niiden propagandisteina.
Amerikkalaiset kansalaiset mielummin valitsevat epävarmasti toimivan hyvän vaihtoehdon kuin varmasti toimivan huonon vaihtoehdon.
 
En ole koskaan esittänyt tällaista väitettä.

Ai tämmöistä väitettä?
”kun vaihtoehtona on että tilalle tulee geneerinen demokraatti joka antaa maansa palaa poliisin kimppuun hyökänneen fentanyylirikollisen takia. ”?

Missä demarit on tukenut tai halunnut, että maa palaa?

Edelliset väkivaltaiset mellakat tapahtuivat Trumpin aikana ja hän on oli niihin vastaamisesta vastuussa, mutta tilanne pohjimmiltaan syntyi demokraattien luoman valta- ja kulttuurihegemonian aikana samoin kuin se miksi vasemman laidan republikaanit estivät Trumppia vastaamasta niihin asianmukaisesti.
Mikä olisi mielestäsi asianmukainen vastaus? Ja jos katsotaan Trumpin toimia, niin kyllä hänelle mellakointi on ihan ok ja näyttää jopa tykkäävän sellaisesta. Se vaan riippuu, minkä takia mellakoidaan.
Nykyinen Trumpin politiikka kaikesta muusta sekoilustaan huolimatta ei tulisi tuollaista suvaitsemaan ja siksi tämän kauden aikana ei tulla näkemään samanlaista sirkusta kun jokainen tietää että vastaan tulee ruoskaa, pamppua ja häkkiä.
Joo ei mellakointia pidä sietää, mutta pitäisikö myös siihen perussyyhyn puuttua? Eli siihen, mistä ne lähti? Ei polisin kimppun hyökkäämisestä, vaan kiinniotetun henkilön kuolemasta.
Trump siis vastusti sitä, mutta ensimmäisellä kaudellaan epäonnistui sen hallinnassa. Demokraatit aktiivisesti kannattivat ja tukevat kyseisiä tapahtumia sekä toimivat niiden propagandisteina.
Amerikkalaiset kansalaiset mielummin valitsevat epävarmasti toimivan hyvän vaihtoehdon kuin varmasti toimivan huonon vaihtoehdon.
Jos Trump vastusti mellakointia, niin miksi hän vapautti kaikki tuomitut Jan 6. Mellakoijat? Ja miksi osa niistä on palkattu hallintoon? Eli jopa palkittu. Kyllä sille mellakointi kelpaa, riippuu vaan sen syystä. Sit herääkin kysymys, onko kannattajille tämä ok?
 
Kanadassa joku kehtasi ostaa ja esityttää mainoksen, jossa Reagan (se ex-pressa, ettei jää epäselväksi) puhuu negatiivisesti tariffeista. Trumppi tästä niiiiiin pahoitti mielensä ja lopetti kaikki kauppaneuvottelut Kanadan kanssa. Poppareita kyllä kuluu tämän melodraaman kanssa kovaa tahtia, eikä komedioita tarvitse erikseen katsella. :D

1761283287729.png
 
Eli nyt sitten se että onko mölinä siitä kun taas osuu ja uppoaa? Vai onko kyseessä feikkimainos tai (niinkuin luulen) aito oikea?
 
Eli nyt sitten se että onko mölinä siitä kun taas osuu ja uppoaa? Vai onko kyseessä feikkimainos tai (niinkuin luulen) aito oikea?
Eiköhän se ole tästä otetu:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=5t5QK03KXPc

Tässä transkripti:

Now, imposing such tariffs or trade barriers and restrictions of any kind are steps that I am loath to take.

Sit pari jännää pomintaa:

We had clear evidence that Japanese companies were engaging in unfair trade practices that violated an agreement between Japan and the United States. We expect our trading partners to live up to their agreements.
hmm... mites ne sopimusten noudattamiset menny Trumpilla? Luokkaa Venäjä.

You see, at first, when someone says, ``Let's impose tariffs on foreign imports,'' it looks like they're doing the patriotic thing by protecting American products and jobs. And sometimes for a short while it works -- but only for a short time. What eventually occurs is: First, homegrown industries start relying on government protection in the form of high tariffs. They stop competing and stop making the innovative management and technological changes they need to succeed in world markets.
Niinpä.
 
Eli nyt sitten se että onko mölinä siitä kun taas osuu ja uppoaa? Vai onko kyseessä feikkimainos tai (niinkuin luulen) aito oikea?
Kyse lienee siitä, että RR fondation ilmaisee asian siten, että mainos "misrepresents" Reaganin puhetta, eikä itse puheen käyttöön ole kysytty eikä saatu lupaa, joten harkitsevat laillisia mahdollisuuksiaan.

https://x.com/RonaldReagan/status/1981524620265046408?t=E733kyn_364rYMLC4k02JQ&s=19 sanoi:

Sinänsähän tämä on tyypillistä ihan/lähes kaikille poliitikoille, poimitaan kirsikkoja kakuista palvelemaan omia tarkoitusperiä. Mikäli nyt tässä oikeasti on sellaisesta kyse. En jaksanut kuunnella reaganin puhetta tai etsiä tekstityksiä ja verrata tähän mainokseen.

Lähinnä vaan hymyilyttää kun DJT vetää tuollaisesta "valikoivasta klippien käytöstä" hernettä nenuun, kun tuo on kuitenkin ihan maan tapa. Ja jos nyt muka olisi "copyrighteista" kyse, niin onhan niitäkin ollut mm. omassa vaalikampanjassaan...
 
harbath-eastwing.jpg

Tehokasta toimintaa.
Ei kyllä menisi missään demokratiassa läpi moinen kansallisesti about tärkeimmän monumentin tärvääminen pressan epävirallisella päätöksellä.

Trumpin on myös aika mahdoton hoitaa mitää valtiovierailuja tms valkoisessa talossa jos siinä kyljessä on kiireinen raksa eli sadat tai tuhannet tyypit säntäilee pari vuotta edestakaisin.

Ehkä tavoitekin on että hän voi siirtää hovinsa Mar-a-Lagoon jossa nykyistäkin helpompi harjoittaa korruptiota?
 
Onhan tuolla DSA:ssakin ihan selkeä prosessi valkoisen talon muutoksille, mutta jotkut kokee asiakseen kävellä kaiken perinteisen yli likaisilla saappailla.
 
Wää nyt se suuttui mainoksesta ja ottiko edes isompaa lekaa käyttöön Venäjää vastaankaan. Puten taskussa ompi korruptioukko jämpti. Seinääkin joutuu kaatamaan kun isommin rakentaa, on se ihmeellistä.
 
Eli olet samaa mieltä kaikesta? Vai oliko jotain argumentteja nollapostauksen lisäksi?
No oliko sun mielestä esim. nämä pakotteet venäläisiä öljy-yhtiöitä vastaan huono juttu? Mitä pikaisesti googlasin niin esim MTV3 Uutiset uutisoi "Trumpille esiteltiin kolme Venäjän vastaista pakotevaihtoehtoa. Hän ei valinnut kovinta Venäjä-moukaria." Ja tuo Valkoisen talon remppa näyttää tietysti pahalta nyt mutta eiköhän siitä ihan hieno tule ja Trump tuskin ensimmäinen taloa remontoinut pressa.. Ps. nytkö demokraatit (ja mediansa) on huolissaan perinteistä, kaikessa muussa ovat niin kovin edistyksellisiä.. :think:
 
Jos oikein olen ymmärtänyt niin sähköautoja on pikkuhiljaa myyty jo sellaisia määriä että öljyn kysyntä maailmalla laskee, ja lasku kaikella logiikalla jatkuu. Varsinkin jos/kun tullit vähentää laivaliikennettäkin. Tämä johtaa siihen että öljy-yhtiöt jenkeissä ovat huolissaan. Ja tämä johtaa siihen että he lobbaavat Trumpia vähentämään öljyn saatavuutta aika helpolla tavalla. Eli estetään Venäjän öljyn pääsyä markkinoille. Hyvä juttu syystä riippumatta jos etenee.
 
Ja tuo Valkoisen talon remppa näyttää tietysti pahalta nyt mutta eiköhän siitä ihan hieno tule ja Trump tuskin ensimmäinen taloa remontoinut pressa..

Ei varmaan ensimmäinen remontoinut. Mutta onko ensimmäinen asiasta valehdellut? Onhan toki heinäkuusta toki pitkä aika. Mitä niitä oli. 'Ei vaikuta olemassaoleviin rakennuksiin'. Tuo jyrättävähän oli silloin Trumpin suosikkirakennus? Ei vissiin enää? Vai valehteliko? Miksi? KUN valehtelee jopa tuosta, niin onko asiaa mistä ei valehtele? Mistä sen tietää?

Mutta joo, Epstein Ballroomista tulee varmasti hieno, tai ainakin Trumpin näköinen.

Ja oliko tuolle joku prosessikin, mitä muut presidentit noudattaneet? Mutta Trump on tietenkin vähän spesiaalimpi kuin muut.

Mutta joo. Kai tuollainen suuri-johtaja-tekee-mitä-tekee-säännöistä-perinteistä-muista-välittämättä iskee joihinkin ihmisiin.

Ps. nytkö demokraatit (ja mediansa) on huolissaan perinteistä, kaikessa muussa ovat niin kovin edistyksellisiä.. :think:

Jenkkimedia ei ole demokraattien omistuksessa, päinvastoin.
 
No oliko sun mielestä esim. nämä pakotteet venäläisiä öljy-yhtiöitä vastaan huono juttu? Mitä pikaisesti googlasin niin esim MTV3 Uutiset uutisoi "Trumpille esiteltiin kolme Venäjän vastaista pakotevaihtoehtoa. Hän ei valinnut kovinta Venäjä-moukaria." Ja tuo Valkoisen talon remppa näyttää tietysti pahalta nyt mutta eiköhän siitä ihan hieno tule ja Trump tuskin ensimmäinen taloa remontoinut pressa.. Ps. nytkö demokraatit (ja mediansa) on huolissaan perinteistä, kaikessa muussa ovat niin kovin edistyksellisiä.. :think:

Tuossa on aikajana. Trump on ensimmäinen presidentti Trumanin jälkeen, joka oikeasti on tehnyt (näkyviä) muutoksia.
 
Trumpille balettisalia, mutta ukko varmaan unohtaa tässä 2 viikon sisään ja tilalle tuleekin kerrostalon korkuinen näköispatsas.
Ehkä se purkaa valkoisen talon kokonaan ja laittaa tilalle uuden trump towerin tai UFC areenan.

Olisihan se yllättävää, mutta ei lopulta niin yllättävää.

Jos minä saisin laitettua myyrän venäjän johtoon niin käskisin sitä purkamaan kremlin.
 
Wää nyt se suuttui mainoksesta ja ottiko edes isompaa lekaa käyttöön Venäjää vastaankaan. Puten taskussa ompi korruptioukko jämpti. Seinääkin joutuu kaatamaan kun isommin rakentaa, on se ihmeellistä.
Niin näyttää suuttuneen. Ja se mainos ei valehtele, toisin kuin Trump. Mites ku laki määrittää, ketkä päättä tuon tilan remontoinnista, ja se ei ole presidentti? Varmaan sun mielestä myös ihan ok määrätä DOJ maksamaan itselle 230m$? Ja asiasta päättää samat henkilöt, jotka oli omia lakimiehiä ja ovat töissä maksun vastaanottajan armosta. Tuokaan ei taida olla korruptiota, vaan aivan mahtavaa toimintaa.
 
Lainaan ketjua vähän ohi aiheen mutta kertokaa miten voi olla yhtä aikaa voimassa että prinssi Andrewta rangaistaan mutta Epsteinillä ei ollut asiakkaita.

Oma mielikuvitus riittää vain näihin:
1. Andrew sekoili teinien kanssa ilman Epsteinin apua, kuvat on väärennetty ja todistajat valehtelevat. Tässä vaihtoehdossa luulisi Trumpin selittävän tilanteen ja korjaavan Ghisleyn maineen
2. Andrew on joutunut silmätikuksi muista syistä. Esim koska hänellä on tuuheampi tukka kuin kuninkaalla eikä ole eronnut?
3. Ka$h Patel valehtelee. Tämä on epätodennäköistä mutta entä jos?
4. Andrew ei ollut asiakas vaan ”läheinen kumppani” tai ”frendi” tai mikä tahansa muu kiertoilmaisu
5. Joku yhdistelmä näistä?
 
Menee tämä Andrew -keskustelu aika offtopicciin, mutta
...
Prinssi Andrew on eronnut (Sarah -vaimostaan vuonna 1996).
Kämpäävät kai paljon edelleen yhdessä.

Minusta tämä Andrewin jahtaaminen on mennyt vähän yli, sen kummemmin mahdollisesti tehtyjä tekoja puolustelematta.
Charles 'Camillan tampponi' oli nuoruudessaan aika railakas poika, enkä usko, että seikkailuissasn olisi aina kumppanin ikiä selvitetty.
Tässä julkiset ex-tyttöystävät
 
Pistää kyllä vihaksi ja ihmettelemään, että millä mandaatilla se iditootti turmelee historiallista rakennusta ja keksii jotain tuollaista tontille. Ilman että kukaan tai mikään voi edes puuttua asiaan.
 
Monikin voi ja varmaan haluaisi., pelko on vaan näköjään kova kun ei tuosta tiedä mitä se keksii kostoksi.
 
Pistää kyllä vihaksi ja ihmettelemään, että millä mandaatilla se iditootti turmelee historiallista rakennusta ja keksii jotain tuollaista tontille. Ilman että kukaan tai mikään voi edes puuttua asiaan.
Hallinto kun on täytetty lojalisteilla viis pätevyydestä, republikaanien kenttä aivopesty ja aivopestyllä kentällä ehdollistettu viimeisen 10 vuoden ajan republikaaneja puolueena olemaan asettumatta trumppia vastaan niin tässä lopputulos.

Jos et sokeasti noudata trumpin toiveita niin trumpin yllytyksestä magakenttä lähettää vihapostia ja tiputtaa sut seuraavissa esivaaleissa ja näin ollen pakottaa vähänkään itsenäisesti ajattelevat ulos, täydellisenä esimerkkinä Liz Chaney, muitakin saman suuntaisia esimerkejä on, kuten Jeff Flake (ex senaattori Arizonasta), ja nyt sitten Thom Tillis (senaattori Pohjois-Carolinasta).
 
Ja tuo on vielä onnellinen loppu. Katsotaan jos Bolton istuu lopun ikänsä vankilassa törkeästä takinkäännöstä tuomittuna
 
Ja tuo on vielä onnellinen loppu. Katsotaan jos Bolton istuu lopun ikänsä vankilassa törkeästä takinkäännöstä tuomittuna
Joo, jos Bolton uskollisesti suutelisi sormusta, ei hällä ois ongelmia. Tosin hänen rikossyytteet on perusteltuja, ts ei tyhjästä vedetty, mutta syytteet on vahvasti poliiittisin perustein nostettu. Hegsettiä vastaan pitäisi kanssa nostaa syytteet ja voi olla että nostetaankin jos riitautuu oranssin keisarin kanssa.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=obkwOcNQCdI

CNN kertoo 2010 ihastelevaan sävyyn kun Obama pistää 376 miljoonaa veronmaksajien rahaa Valkoisen talon "remonttiin" - lama-aikaan.. :zoom:

Trumphan ei siis käytä veromaksajien rahaa tähän juhlasalin rakentamiseen mutta kun TDS jyllää on pakko keksiä meuhkattavaa. Ehkä Trump voisi lohdutukseksi maalata talon mustaksi tai vaikka kaikilla sateenkaaren väreillä. Siinäpä idea AI-videoksi, taustalle soimaan Paint It Black :)
 
Joo, jos Bolton uskollisesti suutelisi sormusta, ei hällä ois ongelmia. Tosin hänen rikossyytteet on perusteltuja, ts ei tyhjästä vedetty, mutta syytteet on vahvasti poliiittisin perustein nostettu. Hegsettiä vastaan pitäisi kanssa nostaa syytteet ja voi olla että nostetaankin jos riitautuu oranssin keisarin kanssa.
Tottakai on mahdollista että Bolton olisi rikkonut tuossa ja monessa muussa paikassa lakia ja ansaitsisi tuomion. Oma uskoni läpinäkyvään ja puolueettomaan tutkintaan ja oikeudenkäyntiin on vähän heikko mutta toivottavasti olen väärässä
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan sun mielestä myös ihan ok määrätä DOJ maksamaan itselle 230m$? Ja asiasta päättää samat henkilöt, jotka oli omia lakimiehiä ja ovat töissä maksun vastaanottajan armosta. Tuokaan ei taida olla korruptiota, vaan aivan mahtavaa toimintaa.
Niin kuin olet varmasti huomannut, sekä demokraateilla että republikaaneilla on "miehityksiä" eri instansseissa. Ilmeisesti asia on ok vain silloin kun demokraatit ovat mm. nimittäneet itselleen myötämielisiä tuomareita ja käyttävät oikeuslaitosta aseena Trumpia vastaan.. Jos DOJ tuon 230 miljoonaa päätyy maksamaan, varmaan siihen on silloin painavat syyt. Trump on sekä voittanut että hävinnyt oikeusjuttuja mutta ainakin korkeimmassa oikeudessa on toistaiseksi enimmäkseen myötätuulessa. Ovatko nuo tuomarit siis korruptoituneita koska oletettavasti republikaaneina asettuvat useammin Trumpin kannalle? Minusta täällä aika heppoisin perustein syytellään Trumpia korruptiosta.
 
Niin kuin olet varmasti huomannut, sekä demokraateilla että republikaaneilla on "miehityksiä" eri instansseissa. Ilmeisesti asia on ok vain silloin kun demokraatit ovat mm. nimittäneet itselleen myötämielisiä tuomareita ja käyttävät oikeuslaitosta aseena Trumpia vastaan..

Demokraatit eivät ole käyttäneet oikeuslaitosta "aseena Trumpia vastaan".

Trump on tehnyt rikoksia, ja hänen rikoksiaan on tutkittu. Sillä, että Trumpin rikoksia on tutkittu ei ole mitään tekemistä "demokraattien" kanssa, vaan sen kanssa, että oikeuslaitos tekee tehtäväänsä ja pyrkii ehkäisemään rikoksia ja saattamaan rikolliset tuomiolle, nimenomaan riippumatta rikollisten puoluetaustasta ja polititisesta asemasta

Mutta sillä, että Trumpia ei tuomittu hänen edellisen kautensa virkarikoksista eikä ole vielä tällä kaudella laitettu syytteeseen hänen tämän kauden virkarikoksista on paljon tekemistä republikaanien kanssa. Poliittiista syistä hänet jätettiin viime kaudella tuomitsematta (kun presidentin voi siis virkarikoksistaan tuomita vain kongressi, joka on poliittinen elin).

Että hienosti käännät asiat aivan totaalisen ylösalaisin.
 
Trumphan ei siis käytä veromaksajien rahaa tähän juhlasalin rakentamiseen mutta kun TDS jyllää on pakko keksiä meuhkattavaa.

Ei kyllä voi mitenkään pitää hyvänä, että hommat hoidetaan jotakuinkin tasapuolisten verojen sijaan lahjusrahoilla - toki niistä yritystuista, sopivasti kohdennetuista verohelpotuksista niin yityksille kuin ultrarikkaille yms. ei samalla lailla huudella.
 
En yllättyis, jos urakoitsijakin olis joku Trumpin hyväveli-verkoston "jäsen" ilman sen kummempaa kilpailutusta.
 
Obaman remppa oli niinkin raflaavaa hommaa kuin "utilities and life-safety program", jotain sisustan vesi-, viemäri-, sähkö-, tuliturvallisuusjuttujen uusimista, joten vähän eri juttu kuin vetää isoa osaa historiallisesta rakennuksesta paskaksi vauhdilla ilman normaalia menettelyä.
 
Plus - googlaamani mukaan - oli hyväksytetty kongressilla ennen vaaleja
 
CNN kertoo 2010 ihastelevaan sävyyn kun Obama pistää 376 miljoonaa veronmaksajien rahaa Valkoisen talon "remonttiin" - lama-aikaan.. :zoom:

Trumphan ei siis käytä veromaksajien rahaa tähän juhlasalin rakentamiseen mutta kun TDS jyllää on pakko keksiä meuhkattavaa. Ehkä Trump voisi lohdutukseksi maalata talon mustaksi tai vaikka kaikilla sateenkaaren väreillä. Siinäpä idea AI-videoksi, taustalle soimaan Paint It Black :)
Obaman remontissa Valkoista taloa korjattiin, mutta Trumpin "remontissa" sitä puretaan.
 
Tottakai on mahdollista että Bolton olisi rikkonut tuossa ja monessa muussa paikassa lakia ja ansaitsisi tuomion. Oma uskoni läpinäkyvään ja puolueettomaan tutkintaan ja oikeudenkäyntiin on vähän heikko mutta toivottavasti olen väärässä

Boltonin tapauksesta vastaa Obaman nimittänä tuomari, joka on ollut paikoin vastahankaan trumpin kanssa blokaten trumpin karkoituksia ja dogen toimintaa.

Lisäksi valamiehistön pitää olla yksimielinen ja kriteeri on: "beyond a reasonable doubt"

Joten eiköhän se oikeudenkäynti mene ihan sääntöjen ja pykälien mukaan, sillä tuomarilla tuskin on sympatioita trumppia ja hänen hallintoaan kohtaan, kuten vaikkapa Aileen cannonolla ois.
 
Demokraatit eivät ole käyttäneet oikeuslaitosta "aseena Trumpia vastaan".
ai jestas. En pyydä lähteitä, koska se on jokaiselle itsestään selvää, esim:

Trump’s Total Charges Could Result In More Than 700 Years In Prison—Here's Why That's So Unlikely
Former President Donald Trump has been indicted on 91 federal and state charges in total after being indicted for the fourth time Monday in Fulton County, Georgia, facing a range of felony charges that all carry potential prison sentences that add up to a potential maximum sentence of 717.5 years in prison

Trump on tehnyt rikoksia, ja hänen rikoksiaan on tutkittu
Hypitään päätöksiin tuosta vaan? jne.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
290 760
Viestejä
4 974 757
Jäsenet
79 842
Uusin jäsen
ChadeFIN

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom