Laitoin kommentteja tuohon listaan kursivoituna.
- verrannut rokotevaatimuksia aparthaidiin: totesi ainoastaan, että "ketään ei pitäisi estää osallistumasta yhteiskunnan toimintaan rokotteen ottamatta jättämisen vuoksi". Ei mitään ongelmaa asiassa. Ruotsissahan oli yhteiskunta auki kaikille.
- vaatinut " Nürnberg-tyylisiä" oikeudenkäyntejä sukupuolenkorjaushoitoja tekeville lääkäreille. Niissä langetettiin myös kuolemantuomioita: Kommentoinnut räjähdysmäisesti kasvaneita sukupuolenkorjausleikkauksia vastaan. Hormonihoitoja keskenkasvuisille ja nuorilta itseltä kysytään pahimpaan puberteettiaikaan, että "mikä sinä tahtoisit olla?" Toki kommentti on kärkäs mutta hänen ajatukset taustalla jätetty kokonaan selvittämättä.
- vihjaillut homoseksuaaleille kuolemanrangaistuksesta vedoten raamattuun: Kovasti uskonnollinen ihminen. En tiedä onko kyseistä asiaa miten otettu raamatussa esille ja miten hän on siihen referoinut.
- verrannut aborttia holokaustiakin hirveämmäksi asiaksi: Jälleen kerran pitää ymmärtää hänen kantansa koko asiaan. Abortti on hänen mielestään lähtökohtaisesti murha. Tässäkin hän vertaa kokonaisuhrimääriä keskenään. Yhdysvalloissa "murhataan" 1,5 miljoonaa ihmistä aborttien johdosta vuosittain. Kokonaismäärä täten paljon suurempi kuin holokausti.
- levittänyt salaliittoteoriaa ettei Israel tee kansanmurhaa Gazassa: Käyttänyt vertauskuvaa uhrimääristä sotilaat vs siviilit. Isku Hamasta vastaan eliminoi kolme taistelijaa ja samaan aikaan kuolee yksi siviili. Esim. Irakin kampanjan aikaan suhdeluku oli kolme siviiliä ja yksi sotilas. Miksei kansanmurhaa tapahtunut Irakissa? Toki kansanmurhasta voi olla monta mieltä, mutta jos IDF oikeasti haluaisi lanata Gazan, olisi se tehty jo kauan aikaa sitten.
- on syyttänyt Ukrainan presidenttiä miljoonasta kuolemasta, syyllistäen näin Ukrainaa venäjän hyökkäyksestä: Todella outo kommentti ja ennen kaikkea erikoinen.
- on väittänyt että 1964 säädetty kansalaisoikeuslaki oli virhe, kannustaen rasismiin
- on uskonut väestönvaihtoteoriaan, levittänyt sairaita luulojansa aiheeseen liittyen: Kertonut vain avoimen etelärajan seuraamuksista. Yli 7 miljoonaa ihmistä käveli Yhdysvaltoihin Bidenin aikana kyseistä kautta. Jokainen rajan ylittänyt on rikollinen. Laittomasti maahan tullut ihminen on aina rikollinen, olit sitten töissä missäpäin maata tahansa..
- vaatinut kirkon ja valtion tiiviimpää yhteenliittämistä:
- ilmastonmuutosdenialisti: En tiedä tarkemmin
Yleinen fiilis näistä Hesarin ja keltaisen median jutuista on se, että on kaivettu ne kaikista erikoisimmat kommentit esiin viimeisen 10v aikana ja vielä klikkiotsikoitu tahallaan. Yhteenkään asiaan ei ole kirjoitettu auki, että mitä tämä kaveri oikeasti tarkoitti milläkin asialla ja mitkä olivat hänen perustelunsa. Mikä on Journalistisen etiikan ensimmäinen sääntö? Sinä teet jutun jossa kerrot asiat molempien osapuolten näkökulmasta. Kaikki nämä taustatyöt on jätetty tekemättä ja debatit kuuntelematta. 95% noista debateista ei käsittele mitään ylläolevia asioita vaan maan sisäpolitiikkaa, turvallisuutta, inflaatiota, palkkoja. Normaalin ihmisen elämään littyviä asioita. Tämä kaikki on sivuutettu kokonaan ja mielikuva on luotu muutaman lauseen johdosta.
Kyllä herra Kirk oli erinomainen keskustelija sekä debatoija. Kerkesin seurata häntä jo tovin. Perustelee aina sanomansa faktoihin perustuen ja miksi hän ajattelee näin. Kärkäs mutta mitä sitten?