• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

donald korvasi Obaman muotokuvan salamurhayritystään esittävällä maalauksella.
Kuinka pikkumainen ja itsekeskeinen ihminen voikaan olla.

En tiedä mikä on uusille presidenteille normaalia tuollaisessa tapauksessa, mutta jos sseuraava presidentti on demokraatti, onko mielestäsi pikkumaista jos hän korvaa tuon Trumpin kuvan jollain toisella, esim. itseään esittävällä kuvalla?

Oliko Obaman kuvan tilalla aiemmin jokin muu kuva? Mietin mistä asti tuo Obaman kuva on ollut, oliko siellä jo edellisen Trumpin kauden aikana?
 
Olisi huomattavasti parempiakin keinoja ryöstää maa ja ohjata rahaa kavereilleen jopa niin ettei se ole täysin itsestäänselvää sivusta katsojille.
Toinen ongelma on se että varastetut rahat ja osakkeet on sidottu jenkkitalouteen joten ei ehkä ole ihan paras idea upottaa maan taloutta varkauden oheistuotteena.

Enivei täytyy toivoa että tulevaisuudessa koko Trumpin suku ja lähipiiri tyhjennetään kaikedts omaisuudesta ja laitetaan loppuelämäksi vankeuteen.
Vähän tuntuu, että nyt koitetaan selitellä ihan puhdasta epäpätevyyttä. Joo väki tehnyt myös sisäpiirikauppoja, mutta se taas johtuu toisesta syystä, ei tule mitään sanktiota. Pressalta haetaan vaan allekirjoitus, ja tuomiot kumottu.
Kyllä noita tulleja on ihan tosissaan tehty, ei vaan tajuttu, että paskaa tästä tulee. Muut ympärillä repi kaiken irti, mitä kerkes.
 
Tuli tutun näköinen virpoja vastaan
DT 4.png

Jotain tuttua oli tässäkin virpojassa
P2.png
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä mikä on uusille presidenteille normaalia tuollaisessa tapauksessa, mutta jos sseuraava presidentti on demokraatti, onko mielestäsi pikkumaista jos hän korvaa tuon Trumpin kuvan jollain toisella, esim. itseään esittävällä kuvalla?

Oliko Obaman kuvan tilalla aiemmin jokin muu kuva? Mietin mistä asti tuo Obaman kuva on ollut, oliko siellä jo edellisen Trumpin kauden aikana?
Jos seuraava presidentti korvaa Trumpin kuvan niin sitä ei kukaan tiedä koska media ei uutisoi siitä tai sitten se uutisoidaan "rohkeana voimaakkana kannanottona" Johanna Vuorelman tai Palefacen aplodien kera.

Tällaiset pikkumaiset "Trump sanoi sitä", "Trump vaihtoi taulua seinällä", "random Hollywood-huora väitti Trumpin tehneen tätä" -uutiset sotkee mediakenttää ja ihmisten huomiota turhalla paskalla aikana jolloin tähän ei ole varaa. Nämä on käytännössä kansainvälisen/USA-politiikan vastineita "eduskunnnan taksikulut"-uutisoinnille jolla pyritään viemään huomiota pois oikeista merkityksellisistä asioista.
 
Viimeksi muokattu:
Jos seuraava presidentti korvaa Trumpin kuvan niin sitä ei kukaan tiedä koska media ei uutisoi siitä tai sitten se uutisoidaan "rohkeana voimaakkana kannanottona" Johanna Vuorelman tai Palefacen aplodien kera.

Tai sitten ihan reaalimaailmassa noista muutoksista uutisoidaan ihan normaalisti. Toki Trump teki lakimuutoksen ja kielsi virkamiesten potretit valtion rahalla, niin taisi vähä päättyä tuo alkanut traditio ja paikan voi tapetoida Trumpin kuvilla. (montako potrettia saa yhdellä Trumpin golf-reissulla)
Recent tradition, no matter political affiliation, has had the current president genially hosting his immediate predecessor for the unveiling — as Bill Clinton did for George H.W. Bush, George W. Bush did for Clinton and Obama did for the younger Bush.

Jos seuraava presidentti korvaa Trumpin kuvan niin sitä ei kukaan tiedä koska media ei uutisoi siitä tai sitten se uutisoidaan "rohkeana voimaakkana kannanottona" Johanna Vuorelman tai Palefacen aplodien kera.

Tällaiset pikkumaiset "Trump sanoi sitä", "Trump vaihtoi taulua seinällä", "random Hollywood-huora väitti Trumpin tehneen tätä" -uutiset sotkee mediakenttää ja ihmisten huomiota turhalla paskalla aikana jolloin tähän ei ole varaa. Nämä on käytännössä kansainvälisen/USA-politiikan vastineita "eduskunnnan taksikulut"-uutisoinnille jolla pyritään viemään huomiota pois oikeista merkityksellisistä asioita.
Sinänsä kun asia kuitenkin tuli puheeksi, minua kiinnostaa milloin Obaman kuva nousi seinälle (ja kuka päätöksen seinälle nostosta teki, oliko Obama itse vai Bideninkö kaudella nousi sinne?), ja korvasiko se jonkun toisen kuva, ja minkä? Vai oliko sitä ennen siinä kohtaa seinää tyhjä kohta?

Siitä olen toki samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa että Trump on pikkumainen henkilö ja narsissi. Tosin niin tuntuu olevan kovin moni muukin pitkälle elämässä ja varsinkin politiikassa päässyt varsinkin Amerikoissa, Trumpilla se ehkä vielä korostuu lisää eikä hän kovin pontevasti yritä edes esittää muuta kuin mitä on.
 
Tai sitten ihan reaalimaailmassa noista muutoksista uutisoidaan ihan normaalisti. Toki Trump teki lakimuutoksen ja kielsi virkamiesten potretit valtion rahalla, niin taisi vähä päättyä tuo alkanut traditio ja paikan voi tapetoida Trumpin kuvilla. (montako potrettia saa yhdellä Trumpin golf-reissulla)

Eli Biden nosti seinälle Obaman kuvan? Eikö hänen olisi pitänyt nostaa siihen Trumpin kuva tuon tradition mukaan?
 
Viimeisin 60 minuuttia meni Trumpin tunteisiin ja ohjaa FCC:n perumaan luvat ja sakottamaan CBS:ää sen takia.

Näköjään antautuminen ja lahjusten maksaminen ei auta kun vastassa on autoritarismi.

Jestas näitä tän herran postauksia on ihan uskomattoman raskas lukea satunnaisesti käytettyjen lainausmerkkien, isojen kirjainten ja loputtoman pitkien virkkeiden takia. Ajaisi edes jonkun AI-oikoluvun läpi tuon sontansa niin tossa olisi jotain tolkkua.
 
"HS seuraa" sarjassa tänään uutisoitu klo 10:10 että teknologiatuotteille sittenkin tulossa lähiaikoina jotkut erilliset tullit.
Tämä jatkuva veneen keikuttaminen ja mielen muuttaminen on todennäköisesti pahempaa kuin mitä nuo tullit aiheuttaa ainakaan lyhyellä aikavälillä. Ei kukaan voi toimia tuollaisessa bisnesympäristössä missä joka aamu saatat herätä siihen että koko toimialasi on tuhottu ja firmasi menee konkurssiin parin kuukauden sisällä ja sitten taas seuraavana päivänä sanotaankin että "lol se oli läppä" ja viikonlopun jälkeen "eiku kyllä sittenkin itseasiassa pistetään asiat sekaisin" jne.
 
Tämä. Erittäin huolestuttavaa on, ettei jenkeissä ole ketään, joka panee stopin tuolle perseilylle. Suljetulle osastolle tuo huru-ukko kuuluu. Pelkästään tuo muiden valtioiden mollaaminen, että kaikki on tulossa nuolemaan hänen persettä jne. Pitäisi olla tarpeeksi huolestuttava esimerkki, ettei tuolla ole kaikki muumit laaksossa.
 
Tossa mietiskelin jo itsekseni, kun kuulema Trumpetti saa puhtaat paperit lääkärintarkastuksesta, et harmi kun arviointia ei ole suorittanut psykiatri.
 
Erittäin huolestuttavaa on, ettei jenkeissä ole ketään, joka panee stopin tuolle perseilylle. Suljetulle osastolle tuo huru-ukko kuuluu. Pelkästään tuo muiden valtioiden mollaaminen, että kaikki on tulossa nuolemaan hänen persettä jne. Pitäisi olla tarpeeksi huolestuttava esimerkki, ettei tuolla ole kaikki muumit laaksossa.
Johtuu pitkälle siitä, että jenkeissä presidentille on annettu poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Valtaoikeuksien laajuus perustuu luottamukseen, että presidentti käyttää valtaansa harkiten ja maansa hyväksi aikuisen tavoin. Jenkeillä ei ole toimivaa mekanismia reagoida, jos valtaan vahingossa äänestetään "hullu kuningas". Presidentillä on valta erottaa melkein kuka tahansa ja nimittää tilalle kuka tahansa ja tätä Trump on käyttänyt hyväkseen vallan ja päättävien elinten magauttamiseksi Project 2025 käsikirjoituksen mukaisesti. Nyt hullu kuningas käyttää lainsäädännön hyväuskoisuutta hyväkseen kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Trumpilla on valta käyttäytyä ihan kuten haluaa ja core-maga hurraa ja huutaa hell yeah.
 
Johtuu pitkälle siitä, että jenkeissä presidentille on annettu poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Valtaoikeuksien laajuus perustuu luottamukseen, että presidentti käyttää valtaansa harkiten ja maansa hyväksi aikuisen tavoin. Jenkeillä ei ole toimivaa mekanismia reagoida, jos valtaan vahingossa äänestetään "hullu kuningas". Presidentillä on valta erottaa melkein kuka tahansa ja nimittää tilalle kuka tahansa ja tätä Trump on käyttänyt hyväkseen vallan ja päättävien elinten magauttamiseksi Project 2025 käsikirjoituksen mukaisesti. Nyt hullu kuningas käyttää lainsäädännön hyväuskoisuutta hyväkseen kaikin käytettävissä olevin keinoin.
Onhan se mekanismi teoriassa olemassa eli kongressi voi kyllä näyttää Trumpille ovea, mutta tämä ei käytännössä toimi koska kongressissa on riittävästi Suuren Johtajan omistamia miehiä.
 
Onhan se mekanismi teoriassa olemassa eli kongressi voi kyllä näyttää Trumpille ovea, mutta tämä ei käytännössä toimi koska kongressissa on riittävästi Suuren Johtajan omistamia miehiä.
Tämähän se käsikirjoitus on suuressa suunnitelmassa. Siksi vastustajia raivataan päättävistä elimistä ulos kaksin käsin.
 
Tossa mietiskelin jo itsekseni, kun kuulema Trumpetti saa puhtaat paperit lääkärintarkastuksesta, et harmi kun arviointia ei ole suorittanut psykiatri.
Eiköhän tarkastus ole mennyt niin että lääkärille on annettu valmis todistus käteen ja eikun nimi alle.
 
Seuraavaksi keskitysleirit USA:n kansalaisille El Salvadoriin:

Pakko sanoa, että itse mietin ennemmin keskitysleirejä USA:n tai GITMOa mutta fasisteilla on näppärämpiä ajatuksia.

Ja SCOTUSin 9-0 ratkaisu vain ignoretetaan.
 
Eipä ole iso ihme, että USAn turismi ja matkailu kyykkää oikein urakalla. Tutun veli asunut pitkään Kaliforniassa perheineen ja tänä vuonna ei uskalla tulla käymään Suomessa kun ei tietoa pääseekö enää takaisin.

Viimeisin 60 minuuttia meni Trumpin tunteisiin ja ohjaa FCC:n perumaan luvat ja sakottamaan CBS:ää sen takia.

Näköjään antautuminen ja lahjusten maksaminen ei auta kun vastassa on autoritarismi.

Kun lukee Trumpin fanaattisia julistuksia lähinnä vain tulee mieleen lause " there will be blood " .
En tietenkään tiedä milloin, missä tai kenen, mutta tuskin tämä tulee kovin hyvin päättymään. Äijä on tarrannut valtaan kaksin käsin eikä ole aikomustakaan päästää irti.
 
Onneksi siellä on bisnesmies johtamassa! Art of the deal, eli kuinka saat kasinon konkurssiin. Lisäkevennyksenä ChatGPT:llä kuvituskuvaa tilanteeseen:

1744656013341.png
Alkaa olla enemmänkin Fart of the deal

Ilmeisesti Trump ei ole oikeasti edes kirjoittanut tuota kirjaa itse
 
Zelensky pakotti Trumpin näyttämään korttinsa. Sanoi Ukrainan ostavan Patriot-ohjuksia. Ostavan oikealla rahalla. Trumpin oli pakko kieltäytyä kun ei ole saanut Venäjältä hyväksyntää.
Näinhän se on. Jotain erittäin raskauttavaa Trumpin kannalta Putlerilla on takataskussa. Liekö nussinut aikanaan jotain pikkutyttöjä Venäjällä ollessaan ja jäänyt KGB:n haaviin. Selittäisi kaiken.

Tai ehkä sitten vaan tylsästi, että Puttepoika uhkaa paljastaa missä laajuudessa ryssäkoneisto avitti Trumpin pressaksi ja siitähän tulisi Trumpille lähtö virasta ja linnaa päälle.
 
Trumpin bisnekset on pitkään pyörineet venäläisellä rahalla ja ei ollut mikään moraalinen ongelma tehdä yhteistyötä myös vaalivaikuttamisessa ja vallankaappauksessa.
 
Eipä ole iso ihme, että USAn turismi ja matkailu kyykkää oikein urakalla. Tutun veli asunut pitkään Kaliforniassa perheineen ja tänä vuonna ei uskalla tulla käymään Suomessa kun ei tietoa pääseekö enää takaisin.

Tekee vain ihan hyvää eurooppalaisille ja suomalaisille pitää vähän taukoa tuosta aivottomasta jenkkien palvomisesta kun maailmassa on vaikka kuinka kuinka paljon muitakin matkakohteita jotka on mielenkiintoisempia, helposti (yli) 50% halvempia, joissa ei tarvitse osallistua amerikkalaiseen tippikulttuuri-pelleilyyn ja joissa auton vuokraaminen on valinta eikä välttämättömyys.

Ei jenkit mikään paska paikka ole, mutta tuo jenkkimatkustaminen ja New York/LA obsessio on aina saanut vähän katteetonta buustia Hollywood-hegemonian ansiosta. Varsinkin Kalifornia on hyvin antiklimaattinen paikka jos ei osaa filtteröidä populaarikulttuurin hypeä ja on kyllä silti vaikka osaisikin.
 
Trump kehuu pörssin nousua:

“We had the largest gain in the stock market in history on every single category last week,” Trump said Monday afternoon during a White House appearance alongside El Salvador President Nayib Bukele.

Eli tulleissa perääntymisen pomppu, jonka jälkeen kurssit on silti alemmalla tasolla. Niin se ameriikka jatkaa voittamista.
 
On se vaan "aika" tyhmä. Esim SP500 näyttäisi olevan -8% vuoden alusta (ei huipuista, jotka oli myöhemmin).

Syynä toki Trumpin tullit. Mutta saa nähdä miten noille tulleille sitten käy. Ehkä Trumpille on saatu painotettua, että tullit ei ole hyvä asia? Kovasti on kumminkin epävarmuutta, koska Trump voi muttaa tulleja suuntaan tai toiseen? Toki nyt se 90 päivän "tauko" menossa.
 
Ilmeisesti Trump ei ole oikeasti edes kirjoittanut tuota kirjaa itse
Jep. Tony Schwartz on kirjan haamukirjoittaja. Ts. on kuunnellut Trumpin tarinointia, seurannut häntä arjessa, ja hoitanut sen perusteella kirjan kirjoittamisen.

Schwarzhan avautui 2016 New Yorkerin haastattelussa siitä, kuinka tuskaa tuo oli, koska Trumpilla ei ollut minkäänlaista keskittymiskykyä: Donald Trump’s Ghostwriter Tells All Tuo on nykyisin maksumuurin takana, mutta esim. archive.is -palvelun kautta löytää taltioidun avoimesti luettavan version.

Muutamia pätkiä aiheesta:
“I put lipstick on a pig,” he said. “I feel a deep sense of remorse that I contributed to presenting Trump in a way that brought him wider attention and made him more appealing than he is.”
“Trump has been written about a thousand ways from Sunday, but this fundamental aspect of who he is doesn’t seem to be fully understood,” Schwartz told me. “It’s implicit in a lot of what people write, but it’s never explicit—or, at least, I haven’t seen it. And that is that it’s impossible to keep him focussed on any topic, other than his own self-aggrandizement, for more than a few minutes, and even then . . . ” Schwartz trailed off, shaking his head in amazement.
This year, Schwartz has heard some argue that there must be a more thoughtful and nuanced version of Donald Trump that he is keeping in reserve for after the campaign. “There isn’t,” Schwartz insists. “There is no private Trump.” This is not a matter of hindsight. While working on “The Art of the Deal,” Schwartz kept a journal in which he expressed his amazement at Trump’s personality, writing that Trump seemed driven entirely by a need for public attention. “All he is is ‘stomp, stomp, stomp’—recognition from outside, bigger, more, a whole series of things that go nowhere in particular,” he observed, on October 21, 1986. But, as he noted in the journal a few days later, “the book will be far more successful if Trump is a sympathetic character—even weirdly sympathetic—than if he is just hateful or, worse yet, a one-dimensional blowhard.”
He then tried to amplify the material he got from Trump by calling others involved in the deals. But their accounts often directly conflicted with Trump’s. “Lying is second nature to him,” Schwartz said. “More than anyone else I have ever met, Trump has the ability to convince himself that whatever he is saying at any given moment is true, or sort of true, or at least ought to be true.” Often, Schwartz said, the lies that Trump told him were about money—“how much he had paid for something, or what a building he owned was worth, or how much one of his casinos was earning when it was actually on its way to bankruptcy.”
Tuossa haastattelussa olisi aika paljon muutakin mielenkiintoista Trumpista, jos kiinnostaa kokonaisempi kuva siitä, millaiseksi hänet Schwartz koki 80-luvulla. Lopultahan tuo on vain yhden kirjailijan mielipide, mutta mitä Trumpista on tässä vuosikymmenten aikana tullut nähtyä, niin hyvin uskottavalta avautumiselta tuo haastattelu vaikuttaa.
 
Jep. Tony Schwartz on kirjan haamukirjoittaja. Ts. on kuunnellut Trumpin tarinointia, seurannut häntä arjessa, ja hoitanut sen perusteella kirjan kirjoittamisen.

Schwarzhan avautui 2016 New Yorkerin haastattelussa siitä, kuinka tuskaa tuo oli, koska Trumpilla ei ollut minkäänlaista keskittymiskykyä: Donald Trump’s Ghostwriter Tells All Tuo on nykyisin maksumuurin takana, mutta esim. archive.is -palvelun kautta löytää taltioidun avoimesti luettavan version.

Muutamia pätkiä aiheesta:

Tuossa haastattelussa olisi aika paljon muutakin mielenkiintoista Trumpista, jos kiinnostaa kokonaisempi kuva siitä, millaiseksi hänet Schwartz koki 80-luvulla. Lopultahan tuo on vain yhden kirjailijan mielipide, mutta mitä Trumpista on tässä vuosikymmenten aikana tullut nähtyä, niin hyvin uskottavalta avautumiselta tuo haastattelu vaikuttaa.
Jos huomion saaminen on Trumpille miltei kaikki kaikessa, niin sille pitäisi sanoa, että nyt on mahdollisuus jäädä historiaan maailman mahtavimpana miehenä ja saada se Nobel-palkintokin, kun vaan autat Ukrainaa kukistamaan Putinin...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
274 726
Viestejä
4 734 079
Jäsenet
77 219
Uusin jäsen
ateks

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom