• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Lueskelin jenkkimediasta jutun jossa muisteltiin 60-lukua jolloin saksalaiset ja ranskalaiset olivat vähentäneet siipikarjan ostoa jenkeistä jolloin jenkit olivat uhkailleet vetävänsä sotilasjoukot pois ja lopulta asettanut 25 % tullin pickup autoille. Vähän samoja fiboja tänä päivänä. Chicken tax nimellä kulkee.
 
Seuraavaksi porkkana varmaankin asettaa kanamunille 100% tariffit koska munarikkaat viholliset yrittävät hyötyä yhdysvalloista pääsinäisenä :rofl:

Mutta siis asiaakin, osaako joku sanoa miten nuo uudet auto-tariffit menee? Koskeeko ne vain kokonaisia autoja vai myös osia? Monella merkillä on autotehtaita jenkeissä, mutta eihän alkuunkaan kaikkia osia tehdä siellä?
 
Sen tietää vasta sitten, jos/kun ne tulee voimaan.

Ja silloinkin suunnitelmat voivat muuttua päivittäin.
 
Tuoreen kyselyn mukaan 74% amerikkalaisista pitää tuoretta Signalgatea vakavana ongelmana.
Republikaaneistakin jopa 60%.
1743148021288.png

Jännästi ihmiset pitävät trumpin hallinnon turvallisuusongelmia suurempana ongelmana kuin Hillaryn serverisekoilua koskaan.
1743148099454.png

Mutta donald ja poppoo jatkaa silti toimittajan syyttämistä tästä.
 
donald alkaa puhdistamaan myös museoita ja eläintarhaa "epäsopivasta ideologiasta."
Presidentin asetuksen kohteena on rahoitus museoiden ohjelmia kohtaan, jotka Trumpin mukaan edistävät ”eripuraa aiheuttavaa kerrontaa” ja ”sopimatonta ideologiaa”.
Trumpin erityisinä silmätikkuina ovat afrikkalaisamerikkalaista historiaa ja kulttuuria esittelevää museo ja naishistorian museo.
(Kummasti myös Hitler ja Mao löysivät puhdistettavaa omasta kulttuuristaan.)
Ja trumpin asetus:
 
donald alkaa puhdistamaan myös museoita ja eläintarhaa "epäsopivasta ideologiasta."

(Kummasti myös Hitler ja Mao löysivät puhdistettavaa omasta kulttuuristaan.)
Ja trumpin asetus:

Venäjällä on myös historia kirjoitettu uusiksi ja rankkua tulee, jos Kremlin linjasta poiketaan. Mm. itsenäinen historijoitsija, joka tutki joukkomurhia Karjalassa sattumalta paljastui pedofiiliksi, kun tutkimuksiensa mukaan ne teot oli Stalinin vastuulla.

Eiköhän Trump kumppaneineen vaadi, että sisällissodan syy vaihdetaan "pohjoisen aggressioon"
 
On toisin maksumuurin takana. Siitä oli kyllä tiivistelmää rawstoryssa, joka on aika antitrump uutissaitti.

"President Donald Trump warned auto executives not to raise prices ahead of the enactment of his steep 25% tariff, according to a new report.

Trump held a call with CEOs from some of America's top vehicle companies earlier this month and "issued a warning," the Wall Street Journal reported Thursday: "They better not raise car prices because of tariffs."

The president warned his administration would look unfavorably upon automakers that defy his request — leaving some fearing they could face retaliation for hiking prices, people with knowledge of the call told the Journal. Trump also insisted they ought to be grateful that he ended policies enacted by former President Joe Biden meant to boost electric vehicle production.

ALSO READ:The new guy in charge of USAID doesn't believe in foreign aid

To boot, Trump "made a lengthy pitch for how they would actually benefit from tariffs," two people on the call told the newspaper. Among the reasons to be excited: He was bringing manufacturing jobs back to the U.S.

The tariffs would be “great,” Trump told the executives.

The report comes after Trump announced earlier in the day he would impose a 25% tariff on imported automobiles and certain vehicle parts. The tariffs are set to take effect on Wednesday.

"We'll effectively be charging a 25% tariff. But if you build your car in the United States, there is no tariff," he said."

Hieno yhtälö. Nostetaan valmistajien kuluja tulleilla, vihjataan, että ei kannata siirtää hinnannousua kuluttajille, jos haluaa säilyttää hyvät välit hallintoon ja loppuun kehutaan miten tullit on hyväksi alalle.

Autoalalla ei ole nyt kovin isot katteet, AI:n mukaan 2015-2020 keskimäärinen tuotto oli 7.5%.
Siis mitä ihmettä se keltanen idiootti tällä kertaa meuhkaa? Kirjaimellisesti koko tariffien idea on se, että niiden kohteena olevien tuotteiden hinta nousee, joka siis vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin. Mitä isommat tariffit, sitä isompaan porukkaan ne vaikuttavat. Tämä ymmärtäen, Trump siis asettaa tuontitullit mutta sanoo ettei hinnat saa nousta? Järki? USA:n autovalmistajat eivät ala Trumpin tullien maksumieheksi, se on varmaa.

Ei tuolla idiootilla oikein kohta ole muuta vaihtoehtoa kuin joko perua tullit tai asettaa ihan tuontikiellot esim. eurooppalaiselle kamalle.
 
Oletan, että tuo on viesti jenkkifirmoille, kai se kuvittelee, että 'paikallisten valmistajien' autojen hinnat ei nousisi, ainoastaan niiden jotka tuodaan ulkomailta.
 
Juu veikkaan että juuri näin yksinkertaisesti se tätä ajattelee - jos sitä nyt ajatteluksi voi sanoa.
 
Oletan, että tuo on viesti jenkkifirmoille, kai se kuvittelee, että 'paikallisten valmistajien' autojen hinnat ei nousisi, ainoastaan niiden jotka tuodaan ulkomailta.
Nopeasti googlattuna amerikanrautojen kotimaisuusaste on noin 50-70% paikkeilla. Jos niiden muualla tehdyt osat (esim kanada, meksiko, aasia) nousee 25%, ja teräs+alumiinitullit niin kyllähän hinnat nousevat ja paljon. Ei ne osatehtaat tuosta noin vaan nouse jenkkilään. Voisi kuvitella että lopputulema on sama kuin ryssillä, pusketaan uutta larvettea pihalle ilman abs:ssiä ja turvatyynyjä :D Mahtaa olla menestys...

Ja koska halpa työvoima on kärrätty guantamoon, voi olla että on edullisempaa tuoda valmiina ulkomailta ja maksaa kiltisti 25% tulli.

Onkohan tuossa taustalla se että jenkkeihin viedään paljon enemmin autoja kun he vievät ulkomaille? Ajokortiton porkkana ei vain tajua että syy siihen on se että muualla maailmassa ei suuri enemmistö juurikaan arvosta F-150 pickuppeja yms. Meillä halutaan polttoainetaloudellisuutta ja jonkinlaisia ajo-ominaisuuksia.
 
Tesla on ollut menestys, mutta sen maine paskottiin ja etumatkakin on menetetty. Joitain tila-autoja on kai kanssa mennyt Eurooppaan, mutta be eivät merkitse. Ei meillä ole juuri syytä asettaa tariffeja usa autoille. Vastine tulisi olla sellaiseen, jota tuodaan.
 
Siis mitä ihmettä se keltanen idiootti tällä kertaa meuhkaa? Kirjaimellisesti koko tariffien idea on se, että niiden kohteena olevien tuotteiden hinta nousee, joka siis vaikuttaa kuluttajien ostopäätöksiin. Mitä isommat tariffit, sitä isompaan porukkaan ne vaikuttavat. Tämä ymmärtäen, Trump siis asettaa tuontitullit mutta sanoo ettei hinnat saa nousta? Järki? USA:n autovalmistajat eivät ala Trumpin tullien maksumieheksi, se on varmaa.

Ei tuolla idiootilla oikein kohta ole muuta vaihtoehtoa kuin joko perua tullit tai asettaa ihan tuontikiellot esim. eurooppalaiselle kamalle.
Pitkässä juoksussa järkevästi toteutettuna nuo tariffit voi olla hyväksi, mutta se tarkoittaa muutoksien toteuttamista pitkällä aikavälillä. Poukkoileva ja arvaamaton toiminta nostaa riskejä hirveästi ja vähentää investointihalukkuutta.
 
Ja koska halpa työvoima on kärrätty guantamoon
Hei, eikun vain lapset töihin, paskat koulusta.
The state’s legislature on Tuesday advanced a bill that would loosen child labor laws, allowing children as young as 14 years old to work overnight shifts. If the new law is passed, teenagers would be able to work overnight jobs on school days.
 
Pitkässä juoksussa järkevästi toteutettuna nuo tariffit voi olla hyväksi, mutta se tarkoittaa muutoksien toteuttamista pitkällä aikavälillä. Poukkoileva ja arvaamaton toiminta nostaa riskejä hirveästi ja vähentää investointihalukkuutta.
Miten pitkä juoksu se sitten tulee olemaan, koska Trumpin viimeinen laillinen kausi loppuu vajaan 4v päästä?

Kuka uskaltaa lähteä rakentamaan USA:aan megatehtaista, kun valta vaihtuu jopa ennen kuin kun tehdas on tuotannossa? Toki jos magasta tulee pysyvä olotila, niin sitten ehkä, mutta mikään asia maailmassa ei taida olla epävarmempaa tällä hetkellä.

Youtubessa ekonomistit arvelivat tullien vaikuttavan autojen hintoihin 10-20%. Se keskiverto $50000 auto tulee siis olemaan 55000-60000 arvioiden mukaan riippuen minkä verran osia missäkin tehty. Aika raaka pomppaus kyllä.
 
Melkein kaikki bensa-autot on max. 50% USA:ssa tehtyjä, eli tullit nostaa hintoja 12,5-25%. USA-Teslassakin taitaa melkein 10% tulla tullia. Tulleista ei tiedä kukaan että pitkäänkö ovat voimassa.

Onko tässä tilanteessa järkevää ostaa uutta autoa kenenkään ja ottaa riski että ostoksen hinta tippuu viidenneksen ensi viikolla?

Jos kaupasta katoaa moneksi kuukaudeksi vähintään 50% niin se on toki ongelma niille jotka autoja vie USA:han, mutta tosi iso ongelma myös autokaupalle. Jos uusia ei myydä, ei käytettyjäkään tule saataville ja/tai niiden hinnat nousee, eli sekin kauppa sakkaa. Suomessakin autokauppa työllisti käsittämättömän paljon ihmisiä kun asiaan joskus perehdyin, ja veikkaan että USA ei siinä ainakaan häviä.
 
  • Tykkää
Reactions: AIF
Melkein kaikki bensa-autot on max. 50% USA:ssa tehtyjä, eli tullit nostaa hintoja 12,5-25%. USA-Teslassakin taitaa melkein 10% tulla tullia.
Varman himpan verran pakko tinkiä katteista, joten ei varmaan ihan täyttä 25% hintalisää tule mihinkään.
 
Nopeasti googlattuna amerikanrautojen kotimaisuusaste on noin 50-70% paikkeilla. Jos niiden muualla tehdyt osat (esim kanada, meksiko, aasia) nousee 25%, ja teräs+alumiinitullit niin kyllähän hinnat nousevat ja paljon. Ei ne osatehtaat tuosta noin vaan nouse jenkkilään. Voisi kuvitella että lopputulema on sama kuin ryssillä, pusketaan uutta larvettea pihalle ilman abs:ssiä ja turvatyynyjä :D Mahtaa olla menestys...

Ja koska halpa työvoima on kärrätty guantamoon, voi olla että on edullisempaa tuoda valmiina ulkomailta ja maksaa kiltisti 25% tulli.

Onkohan tuossa taustalla se että jenkkeihin viedään paljon enemmin autoja kun he vievät ulkomaille? Ajokortiton porkkana ei vain tajua että syy siihen on se että muualla maailmassa ei suuri enemmistö juurikaan arvosta F-150 pickuppeja yms. Meillä halutaan polttoainetaloudellisuutta ja jonkinlaisia ajo-ominaisuuksia.
Alumiinimalmi lähtee yhdysvalloista kanadaan käsiteltäväksi (+25%), kanadasta alumiini lähtee meksikoon jossa siitä tehdään alumiiniosia. Nämä osat menee jenkkien autoteollisuudelle (+25%). Ja tuo on vieläpä hyvin yksinkertainen kuvio.

trump paskoo huolella koko ketjun, eikä vain jotain yksittäistä lopputuotetta.
 
Hei, eikun vain lapset töihin, paskat koulusta.

Sanoin ääneen "Mitä vittua Florida", kun luin tuosta. Jotenkin säälittävää, että joka päivä tulee uutisia mitkä työntää jenkkejä enemmän ja enemmän kohti banaanivaltiota.
 
On toisin maksumuurin takana. Siitä oli kyllä tiivistelmää rawstoryssa, joka on aika antitrump uutissaitti.

"President Donald Trump warned auto executives not to raise prices ahead of the enactment of his steep 25% tariff, according to a new report.

Trump held a call with CEOs from some of America's top vehicle companies earlier this month and "issued a warning," the Wall Street Journal reported Thursday: "They better not raise car prices because of tariffs."

The president warned his administration would look unfavorably upon automakers that defy his request — leaving some fearing they could face retaliation for hiking prices, people with knowledge of the call told the Journal. Trump also insisted they ought to be grateful that he ended policies enacted by former President Joe Biden meant to boost electric vehicle production.
Heh... jollain tavalla kyllä koomista että kovana bisnesmiehenä esiintyvä Trump käyttää vähän samantapaista pelikirjaa kuin Salvador Allende aikanaan. Nostetaan kustannuksia ja sitten aletaan määräillä hintoja. Se ei päättynyt hyvin silloin eikä se pääty kyllä hyvin tälläkään kertaa.
 
Positiivisena uutisena yleinen mielipide alkaa selvästi USA:ssa kääntyä kaiken perseilyn seurauksena.

Trump peruutti republikaanisen kongressiedustajan nimityksen YK:hon koska tämän naisen tilalle pitäisi sitten vaaleilla valita uusi kongressiedustaja. Ja vaikka tämä Elise Stefanik valittiin reilulla enemmistöllä viimeksi kongressiin, niin nyt näyttää siltä että kaikki tulevat vaalit ovat republikaaneilla myös hävittävissä.
 
Jossain osavaltion senaatissa oli tällä viikolla jo tällainen flippaus tapahtunut vaikka aikaisemmin oli mennyt selvästi gopille.
 
Mites tämä, onkohan tämä vielä voimassa? Eikös tuo ollut joku sopimus mikä kiersi tariffeja esim auton osien osalta, jos kotimaisuusaste oli huomattavan suuri?
Pahoittelut, en nyt ehtinyt lukemaan tuota muistin virkistykseksi, mutta tuli mieleen että joku tuollainen sopimus oli olemassa.
Osaako joku kommentoida tähän?
 
Kyllä tuo Trumpin neuvottelema vapaakauppasopimus on sinänsä voimassa. USA vain päättää ignorettaa sen.

USA on myös WTO:n jäsen ja teknisesti ottaen Most Favoured Nation-sääntö on myös voimassa (samat tullit kaikille maille, voi poiketa vapaakauppasopimuksella).

Mutta aikalailla kuolleita kirjaimia nämä on ja pitää varmaan uudestaan opetella, miksi ne ylipäätänsä ovat olemassa.
 
Miten pitkä juoksu se sitten tulee olemaan, koska Trumpin viimeinen laillinen kausi loppuu vajaan 4v päästä?

Kuka uskaltaa lähteä rakentamaan USA:aan megatehtaista, kun valta vaihtuu jopa ennen kuin kun tehdas on tuotannossa? Toki jos magasta tulee pysyvä olotila, niin sitten ehkä, mutta mikään asia maailmassa ei taida olla epävarmempaa tällä hetkellä.

Youtubessa ekonomistit arvelivat tullien vaikuttavan autojen hintoihin 10-20%. Se keskiverto $50000 auto tulee siis olemaan 55000-60000 arvioiden mukaan riippuen minkä verran osia missäkin tehty. Aika raaka pomppaus kyllä.
Kuten kirjoitin: "järkevästi tehtynä". Toimet, mitä rumputin ja kumppanit tekevät ovat kaikkea muuta. Tuskin Demokraatitkaan olisi sitä vastaan, että työllisyyttä saadaan lisättyä tulevaisuudessa.
 
Tuskin Demokraatitkaan olisi sitä vastaan, että työllisyyttä saadaan lisättyä tulevaisuudessa.
Nokun siellä taitaa jo olla ennätysalhainen työttömyys ja käytännössä täystyöllisyys. Loppu on sitten rakenteellista työttömyyttä, eli henkisesti ja fyysisesti työkykyisille on jo töitä. Tuo valmistuksen kotiinvetäminen johtaa lähinnä työvoimapulaan ja palkkakilpailuun -> kustannusten nousu -> inflaation kiihtyminen. Valmistuskustannusten nousu blokkaa vientiteollisuuden kilpailukykyä.
 
Related, yllä: Florida hamuaa koululaisia töihin.
 
Nokun siellä taitaa jo olla ennätysalhainen työttömyys ja käytännössä täystyöllisyys. Loppu on sitten rakenteellista työttömyyttä, eli henkisesti ja fyysisesti työkykyisille on jo töitä. Tuo valmistuksen kotiinvetäminen johtaa lähinnä työvoimapulaan ja palkkakilpailuun -> kustannusten nousu -> inflaation kiihtyminen. Valmistuskustannusten nousu blokkaa vientiteollisuuden kilpailukykyä.
Viimevuonna oli ennätyskorkea työttömyys elokuussa 4,2% ja tällä hetkellä 4,1%. Ennusteen mukaan olisi taasen nousussa 4,2%. Jenkeissä hinnat ovat nousseet pitkän aikaa. Nykyiset toimet eivät ainakaan paranna tilannetta.

Tuo on täystyöllisyyden tilanne (se on n. 4% työttömyyden tilassa).

Ja hinnat nousee mm. sen takia, että ei löydetä työntekijöitä ja palkkoja pitää nostaa rajusti.

Itseaiheutettu lama tietenkin auttas siihen, että löytyy työntekijöitä. Tosin jos massakarkoituksiin päästään, niin silloin ei.
 
  • Tykkää
Reactions: B12
Ssmaan aikaan vähennetään köyhien perheiden tukia, jotta lasten olisi pakko mennä töihin.
Ja samaan aikaan yksityistetään kouluja ja terveydenhuoltoa, nostetaan kustannuksia ja pidetään lainojen (köyhille annettujen) anteeksiantoa kommunismina. Sosiaalinen nousu on mahdollista lähinnä urheilun, populaarimusiikin tai armeijan kautta. Hyvin menee mutta menköön
 
Viimevuonna oli ennätyskorkea työttömyys elokuussa 4,2% ja tällä hetkellä 4,1%. Ennusteen mukaan olisi taasen nousussa 4,2%. Jenkeissä hinnat ovat nousseet pitkän aikaa. Nykyiset toimet eivät ainakaan paranna tilannetta.

Mihin nyt viittaat tuolla "ennätyskorkealla"? Linkistäsikin ilmenee että nuo työttömyysluvut ovat erittäin matalia suhteessa siihen mitä ne ovat USA:ssa viime vuosikymmeninä olleet.
 
Se on ennätyskorkea, jos painaa 2Y. Toki vähän erilainen, jos painaa vaikka max ja näkee 1970 asti, (tai edes 2000+).
 
  • Tykkää
Reactions: B12
Aika paljon täällä odotellaan sitä aikaa kun Trumpin tilalle tulee joku toinen. Nyt kun tässä alta kolmisen kuukautta on aikaa mennyt, niin kuka oikeasti uskoo ettei tuo wannabe-diktaattori saisi rikottua tuota järjestelmää jäljelläolevalla 95% kaudellaan? Vauhti on niin kova, että itsellä alkaa olla jo fifty-sixty fiilis sen suhteen että mitään oikeita vaaleja enää tulee. Joko pysyy hengissä vielä pitkään tai sitten joku sukulaisista/lakeijoista jatkaa sekoilua.
 
Minusta myötäilee myös aika tarkkaan venäjän menestystä ja epätoivoa Ukrainaan suhteen, tekemällä venäjälle edullisia ja äkillisiä muutoksia voimatasapainoon. Esim nyt kun EU alkoi valmistautua siihen että korvaa USAn Ukraina -tuet omilla tuillaan, tulikin kiire keksiä muita keinoja saattaa EUta taloudelliseen ahdinkoon, mm. uhkaamalla ettei EU saa tehdä yhteistyötä Kanadan kanssa.
Ei sillä että tuo tyhmä kätyri itse osaisi suunnitella näitä.
 
Aika paljon täällä odotellaan sitä aikaa kun Trumpin tilalle tulee joku toinen. Nyt kun tässä alta kolmisen kuukautta on aikaa mennyt, niin kuka oikeasti uskoo ettei tuo wannabe-diktaattori saisi rikottua tuota järjestelmää jäljelläolevalla 95% kaudellaan? Vauhti on niin kova, että itsellä alkaa olla jo fifty-sixty fiilis sen suhteen että mitään oikeita vaaleja enää tulee. Joko pysyy hengissä vielä pitkään tai sitten joku sukulaisista/lakeijoista jatkaa sekoilua.
Loppuviimein, jos tahtoo diktaattori olla, nii tarvitsee oman väkivaltakoneiston. Jos iha reisille hommat menee, nii vaikea uskoa, että sais kaikkia eri armeijoitansa lojaalisti taaksensa.
 
Vaikeaa tulee olemaan. Ainoa mahdollisuus, että usa jotenkin jakaantuu magan ja liberaalien osavaltioihin. Nekin vähän hajallaan ympäri mantuja, niin ei sellaista yhtenäistä itä/länsi tms jakoa oikein saa.
 
Ja hajallaan ne on sisäisestikin. Kaikkein oikeistolaisimmassakin osavaltiossa kuten Alabamassa lienee kuitenkin kolmasosa tai jotain demokraattien kannattajia. Lopuistakaan ei suinkaan kaikki ole kiihkeää MAGA-porukkaa.

Joku Texas on poliittisesti yllättävänkin tasaväkinen.
 
Varmaan jos tulee joku maga-vallankumous niin alkaa isot muuttoliikkeet osavaltiosta toiseen.
 
Vaikea kyllä uskoa, että muuttoliike niihin MAGA-valtioihin juuri kohdistuisi vaan nimenomaan toiseen suuntaan.

Paitsi jos ne muut osavaltiot alkaisi tyyliin yksityistä aseenkantoa rajoittamaan, mutta ehkäpä ei juuri. Mitä se MAGA-valtio pystyy ihmisille tarjoamaan paitsi keppiä ja ideologiaa? Varmaan useimmat olisi ihan tyytyväisiä sinisten valtioiden vapauksiin ja mahdollisuuksiin.
 
No sitä muuttoliikettä tapahtuu sen takia, että lähes kaikki kaupungit ovat Demokraateilla ja mm. asuntojen hinnat ja vuokrat ovat järkyttäviä NIMBYismin takia.
 
Päivän saldoon ei riittänyt Florida, tarvitaan vähän Texasia myös. A-vitamiini on nyt in, kiitos Kennedyn.

During a March 4 interview on Fox News, Kennedy suggested that therapies such as the use of cod liver oil — which contains vitamins A and D — were "working" in treating measles patients.

Koska A-vitamiinista puutostiloja Afrikassa.
The World Health Organization has administered vitamin A in Africa to reduce mortality during measles outbreaks. This is a strategy in a part of the world with widespread malnourishment, and vitamin A deficiency compromises the immune system. However, malnourishment is not a problem in West Texas or in other locations where the measles outbreak has spread in the U.S.

Statistiikka

Viestiketjuista
295 659
Viestejä
5 047 587
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom