• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Jos näin onkin niin Maga:n ruohonjuurella haave on saada sellaisia teollisuustyöpaikkoja joilla mies elättää koko perheen, eli ihan vähintään 100 000USD / vuosi (nyt inflaation jälkeen ehkä 150k$) + kattavat terveysedut perheelle jotka jenkeissä maksaa varmaan melkein saman satkun jo vuodessa.

Tuohan nyt ei vaan ole realismia jos liimaa kasaan puhelimia tms. minkä muualla tekevät ihmiset vähintään kolme kertaa halvemmalla.
Tuohan se juurikin on ongelma. Kuka sitten ostaa jenkkilässä tehtyjä ylikalliita tuotteita. Ulkomaalaiset halpatyöntekijät DOGE potkii pois.
 
Olettaisin vielä ettei tuo työvoiman hinta ole ainoa ero siihen Kiinan tuotantoon, vaan äkkiä tulee työturvallisuuteen liittyvää regulaatiota ja muita sivuvaikutuksia joidenka toteuttaminen nostaa kokoonpanon hintaa entisestään.

Toki onhan sen OSHA:n lakkauttaminen kai ollut myös nykyisen hallinnon agendalla.
 
Eiköhän noissa uusissa tehtaissa myös automatisoida mahdollisimman paljon...
 
Jos näin onkin niin Maga:n ruohonjuurella haave on saada sellaisia teollisuustyöpaikkoja joilla mies elättää koko perheen, eli ihan vähintään 100 000USD / vuosi (nyt inflaation jälkeen ehkä 150k$) + kattavat terveysedut perheelle jotka jenkeissä maksaa varmaan melkein saman satkun jo vuodessa.

Tuohan nyt ei vaan ole realismia jos liimaa kasaan puhelimia tms. minkä muualla tekevät ihmiset vähintään kolme kertaa halvemmalla.

Haavet on hylätty, nyt vain toivotaan että koko perhe pääsee linjalle, ja että lapset on ahkeria että isä säilyttää edes osan muodoista.

No uskon että peli vihelletään aiemmin poikki, ja voi olla että jenkki perhe ei pärjää kisassa vietnamilaisille jne, joten kyydistä pudonneille jää vain toimia pitza lähtteinä selvinneille. Tosin Teslan robottiauto nekin vie tehokkaammin.

Mutta onneksi siirtotyöläiset ajettu ulos, niin maataloudessa osalle hommia. Osavaltiot voi sulkea rajoja, joten sisäisiä paperittomia pelloille.

Siis Wall streetillä ehkä pientä kuplaa, jos trummpi romuttaa, maan teollisuuden, tuotannon. yrittää tuhota Dollarin asemaa, niin no on siinä palaverinpaikkaa. Elonin rahoittajat voi kysellä vähän rahojen perään. X voi vaihtua Twitteriksi jonka omistaa Xi.
 
Viimeksi muokattu:
Nämä ryssäbotittelut ym. hyödylliseksi idiootiksi eri/vastakkaista mieltä/kannalla olevien nimittelyt/leimaamiset voisi jättää kyllä sikseen. Muutenkin jos Venäjän agentteja alkaa näkyä vähän joka nurkalla kannattaa ehkä pitää paussia (valtamedian) uutisten seuraamisesta, vain ystävällinen ehdotus.. :)

Joo, tariffit voivat osua maga- ja muita amerikkalaisia omaan nilkkaan. Nähtäväksi jää miten pahasti.

Venäjästä noin yleensä sen verran, että
a) Venäjä pitäisi ensin saada neuvottelupöytään
b) eikö ole vielä ennenaikaista väittää että Venäjälle oltaisiin "antamassa kaikki mitä haluaa"
c) yrittäkää nyt päättää loppuuko Venäjältä ammukset, kalusto jne ja perääntyy milloin tahansa vai lähteekö heti Ukrainan jälkeen hyökkäilemään jos "kokee voittaneensa"
d) viekö sotaöyhötys lähemmäksi vai kauemmaksi rauhasta (ok Putin "uskoo vain voimaa" jne)

Ilmeisesti Trumpin pitäisi julkistaa jokin luonnos/ehdotus rauhansuunnitelmasta mitä voitaisiin sitten repostella kuinka paljon Venäjä olisi voittamassa tai ei mutta olisiko se "korttien paljastamista" etukäteen?
 
Puheethan loppuu heti kun ryssän toimittaman sanoman julistaminen loppuu.Mitenkäs se vanha sanonta menikään,se koira älähtää johon kalikka osuu.
 
Ehdota jotain mitä Venäjä voisi antaa omasta puolestaan tulotauon eteen
 
Ehkä Trumpin halut Ukrainan suhteen on nyt nähty ja kun hän tuskin ottaa huomioon mitä Suomessa joku on mieltä mitä Trumpin pitäisi tehdä niin ehkä ei kannata lähteä siitä toiveesta että jatkokin menee Trump vetoisesti ja ajatuksissa on pelkästään Venäjä.
 
Ilmeisesti Trumpin pitäisi julkistaa jokin luonnos/ehdotus rauhansuunnitelmasta mitä voitaisiin sitten repostella kuinka paljon Venäjä olisi voittamassa tai ei mutta olisiko se "korttien paljastamista" etukäteen?
Trump on ennenkin 'paljastanut korttinsa' ensivaatimuksella. Tuo olisi lähtökohta josta voi lähteä eteenpäin.

Trumpin tyyliin tuo olisi Nato Ukrainaan ja 300km puskurivyöhyke Venäjän maasta Ukrainan suojaksi sekä sotakorvauksia miljardikaupalla. Jos siis suhtautuisi Putiniin kuten muihin.
 
Puheethan loppuu heti kun ryssän toimittaman sanoman julistaminen loppuu.Mitenkäs se vanha sanonta menikään,se koira älähtää johon kalikka osuu.
Joku mode taisi äsken älähtää TDS sanan liittämisestä joihinkin fooruminkäyttäjiin,
mutta ei älähdä Putin trolli -nimityksiin.
 
Venäjästä noin yleensä sen verran, että
a) Venäjä pitäisi ensin saada neuvottelupöytään
b) eikö ole vielä ennenaikaista väittää että Venäjälle oltaisiin "antamassa kaikki mitä haluaa"
c) yrittäkää nyt päättää loppuuko Venäjältä ammukset, kalusto jne ja perääntyy milloin tahansa vai lähteekö heti Ukrainan jälkeen hyökkäilemään jos "kokee voittaneensa"
d) viekö sotaöyhötys lähemmäksi vai kauemmaksi rauhasta (ok Putin "uskoo vain voimaa" jne)

Ilmeisesti Trumpin pitäisi julkistaa jokin luonnos/ehdotus rauhansuunnitelmasta mitä voitaisiin sitten repostella kuinka paljon Venäjä olisi voittamassa tai ei mutta olisiko se "korttien paljastamista" etukäteen?
Sen tiedon perusteella mitä nyt on, niin Trump on jo ennalta rajannut julkisesti mahdollisia asioita tavalla, mitkä sellaisenaan toteutuessaan tarkoittaisivat Ukrainan joutuvan luopumaan about kaikesta ja joutuvan sen jälkeen yksin ryssän armoille. Jos Trumpilla on mielessään oikeasti jotain muuta, niin silloin ainakaan kommunikointi ei ole ollut järin onnistunutta oikeastaan mihinkään suuntaan. Ryssä perääntyy sitten kun sota käy ns. mielettömäksi, eli sillä ei ole enää mahdollisuutta saavuttaa lisää ja ainoa tapa siihen pääsemiseksi on ryssän kuluttaminen sekä taisteluissa, että taloudellisesti erilaisin tavoin. Nyt näyttää siltä että Trump on eräänlainen pelastusrengas ryssälle, mikä toisaalta tarjoilee jonkinlaista voittoa ja pelastaa talouden täydelliseltä romahdukselta, mikä aiheuttaisi aika isoja ongelmia pyrkimyksissä palata jonkinlaiseksi suurvallaksi (jos suurvallassa siis on jotain muutakin suurta kuin pinta-ala, röyhkeys ja valheet). Ukraina on vastahankaan koska mitään turvatakeita ei haluta liittää mihinkään sopimukseen ja sillä on jo kokemusta siitä miten paljon sellaiset paperit oikeasti painavat.
 
Some on saturoitu ryssäboteilla niin on luonnollista että osa siitä roiskuu tännekin. Kyllä ne paljastavat itsensä aina, mutta niiden juttujen typeryys ei valitettavasti ole haitta isossa kuvassa joka on "yleinen mielipide". On varsin huolestuttavaa että suomalaisittain pragmaattinen kanta unohdetaan helposti kun nähdään miten suosittu sodan lopettamista vaativa puoli vaikuttaisi olevan informaatiosodan kentillä. Kaikki eivät tiedä tai muista kaikkea epäilyttävää venäjän toimintaa vuosikymmenten ajalta, mm. Suomen natsittelu sisäpoliittisessa propagandassa ja kiinteistökaupat, ja sitä millainen iso kuva (invaasion valmistelu) siitä kaikesta muodostuu.
Kaiken lisäksi vaikuttaa siltä että turvapaikanhakija-aallonkin takana voi olla lopulta Venäjä, ottaen huomioon itärajan tapahtumat ja sen, että moukaroivat Syyria niin kovaa jne.
 
Kyllä tässä on jo näkyvissä merkkejä että kokoonpano tuotanto siirtyy kaukoidästä jenkkeihin.

Siellä kohta kootaan iPhonea, OnePlussaa jne ja viedään ympärimailmaa. Muualla aletaan viritteleen polkumyyntitulleja

:-) :)
Ei tule tapahtumaan. Noiden tuotteiden katteet romahtaa jenkkilässä, jos niitä aletaan siellä kasaamaan tai vastaavasti ne tehdään orjatyöllä, joka ei nosta keskiluiokan ansioita mitenkään, vaan päinvastoin. Molemmissa tapauksissa puhelimia tehtäisiin vain jenkkimarkkinoille, eikä export markkinoille, vaan ne tulisi edelleen Aasian halpamaista, koska mitä järkeä siirtää koko tuotanto maahan, joka käy kauppasotaa koko maailmaa vastaan.

Jos nyt puhelinvalmistajat tähän päätyisi ja työt tehtäisiin käypään hintaa, ei iPhonea saisi jenkeistä alle 1500 usd:n ja se taas romahduttaisi myynnin.
 
Ei jestas mikä kakara toi Trump on
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja John Ratcliffe vahvisti keskiviikkona Financial Timesin tiedot, joiden mukaan Yhdysvallat on keskeyttänyt tiedustelutietojen jakamisen Ukrainan kanssa.

No onneksi ei välttis iha liikaa vaikuta, ku muut paikkaa.
 
Ei tule tapahtumaan. Noiden tuotteiden katteet romahtaa jenkkilässä, jos niitä aletaan siellä kasaamaan tai vastaavasti ne tehdään orjatyöllä, joka ei nosta keskiluiokan ansioita mitenkään, vaan päinvastoin. Molemmissa tapauksissa puhelimia tehtäisiin vain jenkkimarkkinoille, eikä export markkinoille, vaan ne tulisi edelleen Aasian halpamaista, koska mitä järkeä siirtää koko tuotanto maahan, joka käy kauppasotaa koko maailmaa vastaan.

Jos nyt puhelinvalmistajat tähän päätyisi ja työt tehtäisiin käypään hintaa, ei iPhonea saisi jenkeistä alle 1500 usd:n ja se taas romahduttaisi myynnin.

Sori ulosantini, viestin ajatus oli kuvata sitä mihin Trumpi politiikka kuvainnollisesti maata vie.

Trump haluaa sitä kokoonpanoa maahan, ja romuttaa dollarin. en usko että menee noin syvälle, mutta jos muu mailma vahvistuu niin suunta tuo.
 
Lisää Trumpin hallinnon järjettömyyksiä. Itse olen täysin vakuuttunut että Trump työskentelee Venäjän edun nimissä. Se on pelkkää (tavallaan) merkityksetöntä retoriikkaa, onko hän Venäjän assetti vai ei, kun katsoo hänen tekojaan, niin kaikesta Venäjä hyötyy. Nyt viimeisenä siis Zelen syrjäyttäminen ja nyt nähtävästi haluaisi karkottaa ukrainalaiset turvapaikanhakijat. Molemmat kuin Putinin oppikirjasta.

Reuters: Trump suunnittelee ukrainalaispakolaisten oleskelulupien perumista (yle)

Asiasta on kertonut uutistoimisto Reutersille neljä nimetöntä lähdettä, joista yksi on korkean tason virkamies.Toimenpiteiden odotetaan tapahtuvan jo huhtikuussa. Suunnitelmat oleskelulupien peruuttamisesta olivat Reutersin lähteiden mukaan käynnissä jo ennen kuin Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Trump ottivat yhteen Valkoisessa talossa.
 
Aivan varmasti on Ryssien palkattu koira, joko rahalla tai kiristämällä. Veikkaan jälkimmäistä.
 
Nämä ryssäbotittelut ym. hyödylliseksi idiootiksi eri/vastakkaista mieltä/kannalla olevien nimittelyt/leimaamiset voisi jättää kyllä sikseen.
Ryssälä ja MAGA:n toilailut ovat erittäin epäsuosittuja tällä hetkellä ja niitä avoimesti fanittavat saavat kakkaa niskaan. Jos kakkaa ei halua, ei kannata fanittaa ääneen. Laittaa fanipostin kirjekuoressa. Julkisesta somessa fanittamisesta tulee kakkaa ja pilkkaa niskaan. Jokainen saa toki valita puolensa.
 
Viimeksi muokattu:
Katsoin YouTubesta olikohan Vernerin Vartti -nimisen kanavan analyysin ja jos oikein ymmärsin ja jäi mieleen niin yksi tulkinta on että Yhdysvallat vie aika vähän (fyysisiä) tuotteita, samaan aikaan kun on velkaa ulkomaille. Tämä voisi pahimmillaan johtaa siihen että korkojen noustessa Yhdysvalloilla ei ole varaa niihin eikä omaa teollisuutta paikkaamaan sekä tarvittavaa kysyntää että tuottamaan käteistä. Tuohon voisi siis olla ratkaisuna lukita nuo velat niin että ne on aina sidottu dollariin ja/tai lisätä teollisuutta.

Tuosta teollisuuden lisäämisestähän tuossa olikin, että jos palkan pitäisi olla 100k nousisi tuotteen loppuhinta aika paljon.
 
Protektionismi on killer application kun maan talous on omavarainen tuotantotalous. Jenkit eivät ole kumpaakaan siinä määrin, että noilla tulleilla voisi jotain voittaa.
 
En usko että täyteen omavaraisuuteen pääsee edes tuon kokoinen valtio jollei halua 1700-luvun elintasoa. Ja siitäkin ehkä osa tuotteista, vaikka silkki, kahvi ja tee täytyisi unohtaa
 
trumpin politiikka lisää Kiinan vaikutusvaltaa.

Kiinan EU-lähettilään kommentit:

Kiinan EU-lähettiläs Lu Shaye on "tyrmistynyt" Trumpin kohtelusta Eurooppaa kohtaan

Kiina vastustaa Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä neuvotteluja ilman Ukrainan ja EU:n osallistumista, sanoo Kiinan Eurooppa-asioiden erityisedustaja Lu Shaye.

"Ukrainan rauhansopimusta ei pitäisi määrätä vain Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.

Kun tarkastellaan sitä, kuinka Trumpin hallinto on toteuttanut röyhkeää ja dominoivaa politiikkaa Eurooppaa kohtaan ja kohdellut liittolaisiaan tällä tavalla, rehellisesti, eurooppalaisesta näkökulmasta, se on melko kauhistuttavaa.

Uskon, että eurooppalaisten ystävien pitäisi pohtia tätä ja verrata Trumpin hallinnon politiikkaa Kiinan hallituksen politiikkaan.

Näin tehdessään he näkevät, että Kiinan diplomaattinen lähestymistapa korostaa rauhaa, ystävyyttä, hyvää tahtoa ja win-win-yhteistyötä."

Aivan varmasti on Ryssien palkattu koira, joko rahalla tai kiristämällä. Veikkaan jälkimmäistä.

Mitenkäs muuten, onko joku perehtynyt että mitenkä tässä mekanismi menisi, josko siis sattuisi jossain kohtaa löytymään konkreettista evidenssiä että Trump on vehkeillyt jotakin Venäjän/Kiinan/tms kanssa mikä täyttäisi maanpetoksen tunnusmerkistön, niin kuka voisi tai kenen pitäisi nostaa syyte tällaisesta ja mihin instanssiin sen pitäisi toimittaa(kongressille? SCOTUS?) että POTUS saisi tällaisen johdosta kenkää?
 
Sama impeach prosessi, mistä trumpilla on jo kokemusta, parikin kertaa. Toinen asia sitten on, pystyisikö GOP myöntää tuossakaan mitään.
 
trumpin politiikka lisää Kiinan vaikutusvaltaa.

Kiinan EU-lähettilään kommentit:

Kiinan EU-lähettiläs Lu Shaye on "tyrmistynyt" Trumpin kohtelusta Eurooppaa kohtaan

Kiina vastustaa Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä neuvotteluja ilman Ukrainan ja EU:n osallistumista, sanoo Kiinan Eurooppa-asioiden erityisedustaja Lu Shaye.

"Ukrainan rauhansopimusta ei pitäisi määrätä vain Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.

Kun tarkastellaan sitä, kuinka Trumpin hallinto on toteuttanut röyhkeää ja dominoivaa politiikkaa Eurooppaa kohtaan ja kohdellut liittolaisiaan tällä tavalla, rehellisesti, eurooppalaisesta näkökulmasta, se on melko kauhistuttavaa.

Uskon, että eurooppalaisten ystävien pitäisi pohtia tätä ja verrata Trumpin hallinnon politiikkaa Kiinan hallituksen politiikkaan.

Näin tehdessään he näkevät, että Kiinan diplomaattinen lähestymistapa korostaa rauhaa, ystävyyttä, hyvää tahtoa ja win-win-yhteistyötä."

Trump on kyllä harvinaislaatuinen kauppamies.

Jos Trump ja republikaanit on huolissaan Itä-Aasian tilanteesta niin silloin ainoa mikä voisi auttaa olisi yhteistyö Euroopan, Japanin, Australian jne. kanssa. Nyt Euroopan ditsaamalla täältä ei saa mitään tukea, mutta Euroopalla ja Kiinalla on merkittävä insentiivi tehdä yhteistyötä USA:a vastaan. Palkkioksi tästä petoksesta jenkit saa kumppanuuden Venäjän kanssa josta ei ole mitään hyötyä heille. Timantti vaihdettiin muovipussilliseen koiran paskaa.
 
Tuosta teollisuuden lisäämisestähän tuossa olikin, että jos palkan pitäisi olla 100k nousisi tuotteen loppuhinta aika paljon.
Tuo 100k on vähän sellainen keskiluokkaisen American dream-elämäntavan minimi, eikä enää edes riitä. 150k taitaa olla minimi kalliimmissa osavaltioissa. Miljoonan omakotitalo, pari isoa autoa, vene, lapsilla trendikkäät harrastukset, lasten yliopistot jne, eli sellainen malliperheen stereotyyppinen kiiltokuvaelämä. On jenkeissä paljon pienituloisiakin ja paljon erittäin köyhiäkin. Iphoneja kasataan linjalla varmaan aika minimipalkalla, mitta siitä huolimatta moninkertaisella kiinalaiseen orjaan verrattuna. Siihen sitten jenkkilän kalliit ja koko ajan kallistuvat elinkustannukset, niin kurjaliston osuus kasvaa kehitysmaatasolle.
 
trumpin politiikka lisää Kiinan vaikutusvaltaa.

Kiinan EU-lähettilään kommentit:

Kiinan EU-lähettiläs Lu Shaye on "tyrmistynyt" Trumpin kohtelusta Eurooppaa kohtaan

Kiina vastustaa Yhdysvaltojen ja Venäjän välisiä neuvotteluja ilman Ukrainan ja EU:n osallistumista, sanoo Kiinan Eurooppa-asioiden erityisedustaja Lu Shaye.

"Ukrainan rauhansopimusta ei pitäisi määrätä vain Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.

Kun tarkastellaan sitä, kuinka Trumpin hallinto on toteuttanut röyhkeää ja dominoivaa politiikkaa Eurooppaa kohtaan ja kohdellut liittolaisiaan tällä tavalla, rehellisesti, eurooppalaisesta näkökulmasta, se on melko kauhistuttavaa.

Uskon, että eurooppalaisten ystävien pitäisi pohtia tätä ja verrata Trumpin hallinnon politiikkaa Kiinan hallituksen politiikkaan.

Näin tehdessään he näkevät, että Kiinan diplomaattinen lähestymistapa korostaa rauhaa, ystävyyttä, hyvää tahtoa ja win-win-yhteistyötä."

Tässä olisi hyvä paikka EU:lle lähentyä Kiinan kanssa ja muodostaa tiivis kauppaliitto. Kiina voisi samalla myydä aseita. Nalle puh kyllä varmasti innostuu, jos vaan massia tulee. Olisi kovin mahdollinen vastavoima Trumpin sekoilulle.
 
Laitoin jo viestiä aikaisemmin ja kerroin, että tässä olisi hyvä paikka EU:lle lähentyä Kiinan kanssa ja muodostaa tiivis kauppaliitto. Kiina voisi samalla myydä aseita. Nalle puh kyllä varmasti innostuu, jos vaan massia tulee. Olisi kovin mahdollinen vastavoima Trumpin sekoilulle.
Toisaalla Kiina tukee ryssää sodassa Ukrainaa vastaan ja Eurooppa tukee Ukrainaa. Eurooppa ostaa aseita Kiinasta ja antaa ne sotaan tappamaan Kiinan liittolaisia?
 
Tässä olisi hyvä paikka EU:lle lähentyä Kiinan kanssa ja muodostaa tiivis kauppaliitto. Kiina voisi samalla myydä aseita. Nalle puh kyllä varmasti innostuu, jos vaan massia tulee. Olisi kovin mahdollinen vastavoima Trumpin sekoilulle.
Kiinalaiset aseet ovat kaatopaikkatavaraan rinnastettavaa ongelmajätettä eikä varsinkaan Euroopan kaltainen alue tee niillä mitään.

Toiseksi Kiina on roistovaltio joka tukee Venäjää sodassa joten on täysin selvää ettei tuollaisen paskaläjän kanssa voi tehdä mitään syvällistä yhteistyötä. Korkeintaan synkronoida vastatariffeja USA vastaan tai käydä tavarakauppaa jne.
 
Kiina myy sille joka maksaa. Ihan toimivaa tykistöammusta tekevät. Heillä on selvästikkin halukkuutta lähentyä. Istuvat kahdella pallilla kyllä mutta se voisi olla kanssa positiivista, ehkä voivat vaikuttaa Venäjään.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
270 139
Viestejä
4 669 896
Jäsenet
76 561
Uusin jäsen
W.T

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom