• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Jossain törmäsin teoriaan, että julkaistaan aina yksi hyvä, yksi vähän hörhö ja yksi kunnon hörhö, jota ei oikeasti ole edes tarkoitus saada läpi ja hörhö vie kaiken huomion muista nimityksistä pois. Samalla Trump saa tietää ketkä vastustaa häntä. Nähtäväksi jää osuivatko teoreetikot oikeaan.

Mikä ero näissä ehdokkaissa on Trumpin kannattamiseen?
 
Aivan käsittämätöntä touhua kertakaikkiaan.
Nojaa, onhan RFK:lla meriittinään esim. teoria että Covid-19 iskee vahvimmin valkoisiin ja mustiin, kun taas juutalaisilla ja kiinalaisilla on vahvin immuniteetti tautia vastaan. Bioaseesta kyse.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Se on vaan surullista, että RFK jr:n toimet tulevat vaikuttamaan myös niihin, jotka eivät pysty äänestämään: lapsiin.
 
Nojaa, onhan RFK:lla meriittinään esim. teoria että Covid-19 iskee vahvimmin valkoisiin ja mustiin, kun taas juutalaisilla ja kiinalaisilla on vahvin immuniteetti tautia vastaan. Bioaseesta kyse.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ukrainan biolabit mainittiin myös videon lopussa.
 
Tuohon Kennedyyn liittyen, ei ainakaan omien sanojen mukaan ole rokotteita ottamassa pois keneltäkään, vaikka onkin esittänyt perättömiä väitteitä rokotteisiin liittyen. Joten jäänee nähtäväksi mitä hänen suunnitelmat on terveydenhuollon osalta.

BBC:n feedistä:

A look at what Kennedy's actually said about vaccinespublished at 00:29​

00:29​

Donald Trump's pick for health secretary has repeatedly made widely debunked claims about vaccines causing harm, although he has denied on several occasions that he is anti-vaccination.

One false claim he has repeated for many years is that there is a link between autism and vaccines - a claim that's been disproved in multiple reputable studies.

He's also the head of Children's Health Defense, a leading anti-vaccine group.

Despite this, he has refuted the idea that he is an anti-vaxxer, and just last week said he wouldn't "take away anybody's vaccines" in a health role under Trump.

Miten? Näyttää jauhavan lähinnä turvallisuustutkimusten teettämisestä.

Kun antivaxxeri on johdossa, niin eiköhän niistä rokotteista aleta haittoja löytämään.

En ymmärrä kysymystä.

Ilmeisesti sanot Trumpin valitsemia nimityksiä hörhöiksi, niin miten nämä hörhöt eroavat Trumpista itsestään? Matt Gaetz on toki nuorempi ja koherentimpi mutta noin muuten.
 
Haha, tsemppiä vaan elämään jos tällaiset asiat tuntuu painajaiselta. Jos oot yhtään ollut ajan hermoilla niin on ollut helppo huomata, ettei elämä ole ollut juurikaan helpompaa Bidenin aikana kuin mitä se oli Trumpin edellisellä kaudella. Tuntuu vähän siltä, että monilla on vaikea hyväksyä sitä, että asioita tapahtuu riippumatta siitä mitä niistä on itse mieltä.

Itse odotan tulevalta Trumpin kaudelta rauhaa ja sukupuolien ja -polvien välisten muurien murenemista. Ehkä ihmiset vihdoin oppivat keskustelemaan toistensa kanssa loukkaamatta kanssakeskustelijaa.

E: Ylipäätään se, että näistä jenkkien asioista otetaan henkilökohtaista pulttia täällä metsän keskellä on absurdia. Harmillisesti tuo mädätyskulttuuri valuu digilinjoja pitkin niin, että ihmiset unohtavat omat arvonsa.
Punainen valemedia on Suomessa aivopessyt ihmiset luulemaan että Trump on maailmanloppu. Jatkuva Hesarin huuhaatoimittajien propaganda ennen pitkää uppoaa syviin kansan riveihin kun sitä jatkaa tarpeeksi kauan.

Muskin ja Vivekin DOGE on ainakin teoriassa lähes täydellinen idea ja juuri sellainen ydintoimi jota käytännössä kaikki maailman valtiot ja ennen kaikkea Suomi tarvitsisi. Olen kannattanut vastaavaa ainakin n. 10v ajan. Se miten ko. virasto tulee toimimaan käytännössä jää nähtäväksi. Tulsi Gabbard on ainoa oikeasti täysin sairas ja vaarallinen sekopää jota ei todellakaan tulisi valita mihinkään rooliin.

Ei se Bidenin kausikaan tosiaan ihan nappiin mennyt ainakaan sisäpoliittisesti. On toki eurooppalaisena helppo kitistä Trumpista kun ei joudu päivittäisen woke-rasismin kohteeksi tai elämään niissä talouden realiteeteissa missä jenkeissä eletään. Kaiken näiden ohella sitten maa on muuttunut sekopäisten LGBTQXYZ-pervojen sirkukseksi, Capitol rakennuksessa kuvataan toistuvasti homopornoa yms.

1731602100972.png
1731602140362.png

Trump on näyttänyt tässä suorastaan loistavaa esimerkkiä.

:srofl:
Trump on vastakaiku sille radikalisaatiolle jonka länsimainen vihervasemmisto aloitti edellisen vuosikymmenen alussa. On vaikea sanoa mihin tämä johtaa, mutta rasistisen woke-politiikan lakkauttaminen ja syyllisten rankaiseminen voi olla askel oikeaan suuntaan kohti argumenttipohjaista keskustelua ja pois jatkuvasta rotu/sukupuoli-riitojen kiihottamisesta.
 
Trump nimittämässä Matt Gaetzin AG:ksi (Attorney General, johtaa oikeusministeriötä). Meneeköhän senaatissa läpi, ei ole omienkaan joukossa erityisen suosittu, muiden kuin Trump lojalistien osalta.

Matt on loistava kaveri oikeusministeriksi. Hän on jo pitkään tukenut mobiilimaksuja ja nuorten naisten pienyrittämistä
 
Mahdollisuudet sille, että Trumpin hallinto hyökkäisi ruokateollisuuden kimppuun on hyvin lähellä nollaa. Ei varmasti tule häiriköimään kaveriensa bisneksiä, esim. Robert Kraft on suuri Trumpin tukija.
Syvän pään kannattajat tulevat muutenkin kyllä pettymään ja rajusti. Voisin melkein veikata, että salaliittohörhöjen pahimmat viholliset porskuttavat tällä presidenttikaudella paremmin kuin koskaan ;) Esim. just saatanan maineessa oleva Big Pharma.

Itse olen täysin varma, että Kennedyn salaliittopaasaus on vain näkyvyyden ja sitä myötä kannatuksen hakemista.
 
Senaatin johtoon valittiin (salaisessa äänestyksessä) sitten Thune eikä Rick Scottia joten diktaattoreista huolestuneet voivat ehkä tällä erää huokaista helpotuksesta. :) Noin ylipäätään Trump sanoo kaikenlaista räväkkää jonka jenkkien ns. legacy media tykkää irrottaa kontekstista. Nämä CNN:n ym. jutut sitten käännetään sellaisinaan suomimediaan. Siinä valossa kun tarkastelee näitä diktaattori- ja muita pelkoja huoli ehkä hälvenee..
 
Viimeksi muokattu:
Punainen valemedia on Suomessa aivopessyt ihmiset luulemaan että Trump on maailmanloppu.
Ei varmaankaan ole, mutta tyyppi on älyllisesti vähän jälkeenjäänyt ja narsistinen. Narsistisuuden piirteet toki monilta osin sopivatkin pressalle - sen takiahan se valittiin. Tästä huolimatta nähdään koomisia tuloksia aivan varmasti, ihan silläkin perusteella että narsistit harvemmin valikoivat päteviä ihmisiä lähelleen. Tästä hyvä esimerkki on Musk, joka on samantyylinen toope. Tästä saa sitten hyvän kierteen aikaiseksi kun nämä epäpätevät tyypit laittavat hyvän kiertämään seuraaville.
 
Senaatin johtoon valittiin (salaisessa äänestyksessä) sitten Thune eikä Rick Scottia joten diktaattoreista huolestuneet voivat ehkä tällä erää huokaista helpotuksesta. :) Noin ylipäätään Trump sanoo kaikenlaista räväkkää jonka jenkkien ns. legacy media tykkää irrottaa kontekstista. Nämä CNN:n ym. jutut sitten käännetään sellaisinaan suomimediaan. Siinä valossa kun tarkastelee näitä diktaattori- ja muita pelkoja huoli ehkä hälvenee..
Huokaista helpotuksesta miksi? Ymmärtääkseni Trump ei ainakaan julkisesti asettunut Scottia tuohon asemaan edes tukemaan vaikka hän kuulemma Twitterin MAGA-väen suosikki olikin. Toki Elon, joka luulee varmaan nyt omaavansa enemmän valtaa kuin todellisuudessa, otti kantaa myös Scottin puolesta.

Tietämättä vielä millaista linjaa Thune tulee vetämään tuosta valinnasta ei minun nähdäkseni kyllä voi tehdä juuri mitään johtopäätöksiä vallan keskittymisen asteen suhteen.
 
Ei varmaankaan ole, mutta tyyppi on älyllisesti vähän jälkeenjäänyt ja narsistinen. Narsistisuuden piirteet toki monilta osin sopivatkin pressalle - sen takiahan se valittiin. Tästä huolimatta nähdään koomisia tuloksia aivan varmasti, ihan silläkin perusteella että narsistit harvemmin valikoivat päteviä ihmisiä lähelleen. Tästä hyvä esimerkki on Musk, joka on samantyylinen toope. Tästä saa sitten hyvän kierteen aikaiseksi kun nämä epäpätevät tyypit laittavat hyvän kiertämään seuraaville.
Jälkeenjääneisyyttä en allekirjoita, mutta narsistin stereotyyppi kyllä on ja toiminta sen mukaista.

Musk on varmasti kova työmies ja on lähetellyt omiin firmoihinsa sähköposteja, joissa vaatii "extremely hardcore" työkulttuuria. Kysyttäessä mitä meinaa, tämä on tarkoittanut täydellista omistautumista ja 80-100h työviikkoa kovalla sykkeellä. Joka ei tähän sitoudu sopimuksen kirjoittamalla, se on potkut ja 3kk palkka erorahaa.

Harvalla pälli ja fysiikka kestää pidemmän päälle. Vain kovimmista kovimmilla. Minusta ainakaan ei olisi tuollaiseen. Jenkit ovat kovia painamaan ja joku 10-12h työpäivä on kuulemma suht normi mitä olen jenkkilän kollegoilta kuullut. Sekään ei tee kuin 50-60h viikossa. 80h tarkoittaa 16h viitenä päivänä ja 100h siihen viikonloput päälle. Siinä saa miettiä elämän tarkoitusta, unen määrää ja onko aikaa käydä edes kotona nukkumassa.

Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa, kun Musk alkaa saneeraaman julkishallintoa? Jos on adhd, eikä tarvitse edes unta on ehkä vaikea ymmärtää perheellistä valtion virkamiestä tai -naista.
 
Viimeksi muokattu:
Kysyttäessä mitä meinaa, tämä on tarkoittanut täydellista omistautumista ja 80-100h työviikkoa kovalla sykkeellä.
Nyt on foorumilaisillakin tilaisuus päästä töihin, jos olet super high-IQ small-government revolutionaries willing to work 80+ hours per week:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Välillä nettiä selatessa tulee jenkeistä vastaan sellaisia kärjistettyjä väitteitä, ettei siellä (kaikissa) kouluissa tarvitse valmistuessa edes osata lukea tai kirjoittaa. Pitääkö se paikkansa?

Jos pitää, niin aikooko Trump muuttaa koulujuttuja niin, että koulusta valmistuessa pitää osata lukea ja kirjoittaa?
 
Eipä Suomessakaan kaikki osaa peruskoulun jälkeen.

Jenkkilän kouluissa varmasti opetetaan paljon maga-vastaista roskaa, kuten evoluutioteoria, ilmastonmuutos ja tupakoinnin haitallisuus. Opetusministeriksi joku ääriuskovainen kiihko-maga, niin hyvä tulee. Musk olisi hyvä Dark Magan lehtori.
 
Kiihkoilijat olleet kyllä vallassa, kun koulut näyttää tältä:
028a677b40f39188a8ccf88449d81ea249951fd3.jpg

flag-classroom-013.webp
 
Kiihkoilijat olleet kyllä vallassa, kun koulut näyttää tältä:
Ylilyönnit ovat ylilyöntejä oli aihe mikä tahansa. Trump haluaa kouluissa opetettavan "totuutta" ja Trumpin totuuden kaikki tietävät, mitä se on. Kiinassa, Pohjois-Koreassa ja Venäjälläkin lapsille opetetaan sitä ainoaa oikeaa virallista totuutta.
 
Kyllä. Ainakin minun mielestäni. Miksi naurun remakka?
Sarkasmi on joskus vaikea laji.

Trump jatkuvasti puhuu kommunisteista, RINOista, sisäisistä vihollisista, uhriutuu kaikesta häneen kohdistuvasta kritiikistä ja hänen rötöksiin kohdistuvasta tutkinnoista, yms. Listaa voisi jatkaa mutta jokaisen jolla on silmät päässä, pitäisi ymmärtää mistä on kyse
 
Keskittykääpäs sitten sen onliner-jankkauksen sijaan ketjun aiheesta eli Trumpista keskusteluun.

Edit: Poistettu toistakymmentä viestiä offtopicia ketjua sotkemasta.
 
Viimeksi muokattu:
Tullit voi olla ihan järkevä kohdennettuina tiettyihin tuotteisiin. Satunnainen tai kaikenkattava lisäily sen sijaan typerää. EU on myös noita sähköautotulleja miettinyt. Tää nyt ei silti tee siitä yhtään järkevämpää että vaatisi että Bidenin olisi pitänyt lisätä myös niitä Appleen osuvia tulleja ihan vaan siksi kun Trump jätti ne lobbauksen ansiosta pois. Vielä kysyttävää?

Laitan tänne, kun ei liity Muskiin.

Joo, se ongelma on lähinnä ymmärtäminen, että mitä ne tullit tekee ja kuka ne loppupeleissä maksaa.

Trumpin puheiden perusteella luulee, että muut maat antavat USA:lle rahaa. Tuloveron korvaaminen tulleilla on varmaan yksi järjettömimmistä ehdotuksista, mitä on olen tältä saralta nähnyt.
 
Välillä nettiä selatessa tulee jenkeistä vastaan sellaisia kärjistettyjä väitteitä, ettei siellä (kaikissa) kouluissa tarvitse valmistuessa edes osata lukea tai kirjoittaa. Pitääkö se paikkansa?

Jos pitää, niin aikooko Trump muuttaa koulujuttuja niin, että koulusta valmistuessa pitää osata lukea ja kirjoittaa?

Noin viidennes aikuisista ei osaa lukea. Yli puolella lukutaito on noin kuudesluokkalaisen tasolla. Eli hyvin heikkoa länsimaaksi.

Trumphan lupasi lopettaa opetusministeriön, joka julkista peruskoulutusta myös rahoittaa, erityisesti köyhillä alueilla. Siihen kuitenkin tarvitaan supermajority, joten taitaa olla mahdonta, mutta eiköhän sieltä leikata.
 
Freedom from the burden of truth, knowledge and understanding. Jotenkin tuntuu että jenkeissä se on enenevässä määrin osa yhteiskuntasopimusta että valtaosa republikaaneista saa vapauden olla käyttämättä aivojaan liikaa ja vapauden leikkiä tuliaseilla, ja vastavuoroisesti republikaanieliitti (sisältäen saarnaajat yms mielipidevaikuttajt ryhmässä) saa vapauden käyttää sitä iloisesti vajaata enemmistöä miten itse katsoo parhaaksi.

Totta puhuen en tiedä kumpaa kadehdin, olisi kiva jos olisi helpot totuudet ja vapaus vaan pitää kivaa jättäen kaikki "ongelmat" huomiotta koska ne ovat vasemmistopropagandaa tms. Eikä ne iloista republikaanijuntin elämää elävät ihmiset mielestäni edes ole mitenkään erityisen pahoja tai edes väärässä. Nykyään kaikkien maailman kasvavien ongelmien tiedostaminen tuntuu ehkä kaikkein huonoimmalta valinnalta.
 
Punainen valemedia on Suomessa aivopessyt ihmiset luulemaan että Trump on maailmanloppu. Jatkuva Hesarin huuhaatoimittajien propaganda ennen pitkää uppoaa syviin kansan riveihin kun sitä jatkaa tarpeeksi kauan.

Muskin ja Vivekin DOGE on ainakin teoriassa lähes täydellinen idea ja juuri sellainen ydintoimi jota käytännössä kaikki maailman valtiot ja ennen kaikkea Suomi tarvitsisi. Olen kannattanut vastaavaa ainakin n. 10v ajan. Se miten ko. virasto tulee toimimaan käytännössä jää nähtäväksi. Tulsi Gabbard on ainoa oikeasti täysin sairas ja vaarallinen sekopää jota ei todellakaan tulisi valita mihinkään rooliin.

Ei se Bidenin kausikaan tosiaan ihan nappiin mennyt ainakaan sisäpoliittisesti. On toki eurooppalaisena helppo kitistä Trumpista kun ei joudu päivittäisen woke-rasismin kohteeksi tai elämään niissä talouden realiteeteissa missä jenkeissä eletään. Kaiken näiden ohella sitten maa on muuttunut sekopäisten LGBTQXYZ-pervojen sirkukseksi, Capitol rakennuksessa kuvataan toistuvasti homopornoa yms.

1731602100972.png
1731602140362.png

Trump on vastakaiku sille radikalisaatiolle jonka länsimainen vihervasemmisto aloitti edellisen vuosikymmenen alussa. On vaikea sanoa mihin tämä johtaa, mutta rasistisen woke-politiikan lakkauttaminen ja syyllisten rankaiseminen voi olla askel oikeaan suuntaan kohti argumenttipohjaista keskustelua ja pois jatkuvasta rotu/sukupuoli-riitojen kiihottamisesta.
Tuo kuva Buttigiegistä on muokattu. Lähde: Reuters
 
Keitä tuo musta Darth Vader ja koirapää ovat?
 
Trumpin puheiden perusteella luulee, että muut maat antavat USA:lle rahaa. Tuloveron korvaaminen tulleilla on varmaan yksi järjettömimmistä ehdotuksista, mitä on olen tältä saralta nähnyt.
Yksi mielenkiintoinen kulma tässä on, että toivovat tuon tuovan tuotantoa takaisin. Tuolla myös on hintoja nostava vaikutus. Ja mistäs ne verotulot sit otetaan, kun tuonti pienenee, jos tavoite onnistuu? Tuota ei ole oikein missään nähnyt käsiteltävän.
 
Samaan aikaan saadaan kotimainen tuotanto, hinnat alas ja verojen korvaaminen.

Nähtäväksi jää, kokeillaanko käytännössä
 
Samaan aikaan saadaan kotimainen tuotanto, hinnat alas ja verojen korvaaminen.

??

-Nostetaan kotimaisen tuotannon kustannuksia, sen kilpailukyky heikkenee mailmanmarkkinoilla.
-Vähennetään kilpailua kotimarkkinoilla, ominaisuus, laatu kisa vähenee, kotimarkkinoilla hinnoittelu voima paranee.

-> inflaatiopaineet kasvaa.

Perinteisillä tulleille suojellaan tehotonta, kilpailukyvytöntä tuotantoa, toimintaa.
 
  • Tykkää
Reactions: B12

Tuo oli kuvaukseni, mihin Trumpin talouspolitiikan lupaukset perustuu.

e Vasemmistolla taikasauva on "verotetaan rikkaita" ja Trumpilla se on "tullit"
 
Yksi mielenkiintoinen kulma tässä on, että toivovat tuon tuovan tuotantoa takaisin. Tuolla myös on hintoja nostava vaikutus. Ja mistäs ne verotulot sit otetaan, kun tuonti pienenee, jos tavoite onnistuu? Tuota ei ole oikein missään nähnyt käsiteltävän.
Tullit ovat Trumpin juttu. Trump on vallassa seuraavat 4v. Kuka tulee sen jälkeen, ei mitään tietoa mutta todennäköisesti ei kukaan megamaga.

Kuka rakentaa usaan magafactoryita korvaamaan tuonnin 4v takia? Voi olla epävarma bisnes pitkällä tähtäimellä. Sanoisin että magatullit on tuomittu epäonnistumaan ja ainoastaan räjäyttävät inflaation.

Harvoin vanha ja uusi presidentti ovat olleet kovin hyvää pataa keskenään ja uusi lähinnä kumoaa entisen tekemiset. Onko kansa 4v päästä niin tyytyväinen Trumpin toiseen kauteen, että haluaa saman menon jatkuvan? Ekaan kauteen eivät olleet, koska piti vaihtaa.

Verotuloja ei enää tarvita, koska DOGE.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo oli kuvaukseni, mihin Trumpin talouspolitiikan lupaukset perustuu.

e Vasemmistolla taikasauva on "verotetaan rikkaita" ja Trumpilla se on "tullit"
Ok, sori, en klikkaillut tarpeeksi viestejä taaksepäin.

Uskon vahvasti että Donalt tulleja järjestää, jos ja kun ympärilleen kerää porukan mikä ei liikoja pistä hanttiin. Ei kuitenkaan ihan sattumanvaraisesti, on siellä kuitenkin sen verran loppausta että osa toimijoista välttää ne.
Ilman muuta on myös toimijoita joiden jenkki tuotanto hankkeissa on näkyvästi Trumpin retoriikassa, eli Trump haluaa jotain näyttävää. (se ei tärkeää onko Trumpin syy vai siitä huolimatta)

Kustannus jos sinänsä että tulevaisuus on arvaamaton, joihan Trumpi osalta, mutta sitten vielä se että miten niihiin reagoidaan.

Se seurannassa jäänyt taustalle että tullit olisi suoraan keino rahoittaa liittovaltion taloutta. Eli tulee vähän mieleen valmisteverot, tai ALV. kulutusverot.
 
Trumpilla ei paljoa puheet paina; Ensin se sanoo että hallinnosta pistetään pihalle kaikki jotka ajaa kaksilla rattailla, eli ovat osallisena aloihin joide asioista päättää.

No, energiaministeriksi sitten nimittiin maailman toiseksi suurimman vesisärötysfirman toimari. Eroaakohan pestistään sit kun on virallisesti ministeri?
 
Hyvin radikaaleja ja ristiriitaisia kaikki valinnat olleet tähän asti. Ihan tyylipuhtaita hyvä veli-valintoja. Saa nähdä tuleeko lopputuloksena mitään muuta kuin sekasortoa.
 
Jotenkin vaikuttaa siltä, että on tulossa melkoinen koalitio. Lienee tavallaan ihan normaaliakin ameriikan bisnestä. Tuossakin esimerkissä Musk saattaa netota miljardit tukina Starlinkille. Taitaa kaikki liittyä vähän kaikkeen uudessa hallinnossa. Jossakin oli juttu, että Musk osallistuu/puuttuu ihan kaikkeen, mitä Trump suunnittelee ja päättää. Kaikki palaverit, puhelut jne.

Elon Muskin liittolainen​

Carr on Trumpin rahakkaan kannattajan, miljärdööri Elon Muskin liittolainen. New York Timesin (NYT) mukaan Muskin Starlink-verkkopalvelu sai vuoden 2020 lopulla 885 miljoonan dollarin apurahan FCC:n rahastosta, joka antaa palveluntarjoajille rahoitusta nopean internetin tuomiseksi maaseudun koteihin ja yrityksiin. Demokraattijohtoinen FCC:n johtoryhmä kuitenkin peruutti avustuksen vuonna 2022, koska Starlink ei täyttänyt nopeusvaatimuksia eikä voinut todistaa, että se palvelisi tarpeeksi maalaiskoteja.
Lehden mukaan Carr vastusti päätöstä ja sanoi, että presidentti Joe Bidenin hallinto oli ottanut Muskin tähtäimeensä.

Musk käyttäytyy kuin rinnakkaispresidentti​

Trump on vetäytynyt lähipiirinsä kanssa kartanoonsa Mar-a-Lagoon haastattelemaan uusia jäseniä kabinettiinsa. Musk on läsnä lähes jokaisessa kokouksessa ja haastattelussa. NBC:n paikalla olleiden lähteiden mukaan Musk on puskenut näkemyksiään Trumpin uuden hallinnon suunnasta niin aggressiivisesti, että hän astuu jo muutosta hoitavan tiimin varpaille.

Osa Trumpin lähipiiristä näkee, että Musk menee liian pitkälle roolissaan, joka hänellä on uuden hallinnon rakentamisessa.

”Hän käyttäytyy kuin olisi rinnakkaispresidentti ja varmistaa, että kaikki tietävät sen”, yksi NBC:n lähteistä sanoo.
 
Eurooppa ilmeisesti salaliittoteoreetikoiden hallussa, Suomessa ei fluorata vettä
Koska vesipidetään muilla keinoilla puhtaana, ettei tarvii fluorata. Jenkit kun vetää rimaa hipoen ja joskus sen alta, niin fluoraus on pakollinen.
ja pitkä lista ruoan lisäaineita kielletty. :smoke:
Mutta ei kaikkia. Ja taisi sulta mennä viestin pointti ohi. Jos oikeasti eläisi, kuten opettaa, niin ei söisi mäkkärissä, eikä käyttäisi nuuskaa.
 
Koska vesipidetään muilla keinoilla puhtaana, ettei tarvii fluorata. Jenkit kun vetää rimaa hipoen ja joskus sen alta, niin fluoraus on pakollinen.

Mutta ei kaikkia. Ja taisi sulta mennä viestin pointti ohi. Jos oikeasti eläisi, kuten opettaa, niin ei söisi mäkkärissä, eikä käyttäisi nuuskaa.
Ymmärtääkseni fluori ei puhdista vettä. Ja Zyn ei ole nuuskaa.
 
Koska vesipidetään muilla keinoilla puhtaana, ettei tarvii fluorata. Jenkit kun vetää rimaa hipoen ja joskus sen alta, niin fluoraus on pakollinen.
Ne lisää sitä karieksen ehkäisyyn.

Mutta ei kaikkia. Ja taisi sulta mennä viestin pointti ohi. Jos oikeasti eläisi, kuten opettaa, niin ei söisi mäkkärissä, eikä käyttäisi nuuskaa.
En tiedä miten halu kieltää vaarallisia lisäaineita (mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan) liittyy nikotiinipussien käyttöön tai jos syö joskus mäkkärissä. Taitaa olla koko kuva vittuilua Trumpilta:
Robert F. Kennedy Jr., who’s set to run the Health and Human Services Department, recently complained that flying with Trump means eating “poison”
RFK Jr., who says he wants to operate under the slogan Make America Healthy Again (MAHA), criticized Trump’s diet on a podcast last week.

“The stuff that he eats is really, like, bad,” he said. “Campaign food is always bad, but the food that goes onto that airplane is, like, just poison. You have a choice between — you don’t have the choice, you’re either given KFC or Big Macs. That’s, like, when you’re lucky, and then the rest of the stuff I consider kind of inedible.”

The image circulating Sunday shows Trump and RFK Jr. with Donald Trump Jr., Elon Musk, and House Speaker Mike Johnson. Trump Jr. is happily holding up a fries container. Kennedy has a bottle of Coca-Cola, a box of fries, and what appears to be a hamburger in front of him.
 
Niin, koneessa ei taida muutakaan ruokaa tarjoilla, minkäs teet?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Morning Joe ja Mikakin käyneet tapaamassa "Hitleriä", miten se on mahdollista?
Jotkut sanoo että siksi kun katsojaluvut on laskussa.
Joe kylläkin sanoo ettei tietenkään silti "normalisoi" Trumppia. :)

MSNBC -katsojaluvut on pohjamudissa ja Comcast on ilmeisesti myymässä koko kaapelitelevisio-osuuden pois. Kukaan ei jaksa enää katsoa näitä äärivasemmiston propagandisteja, niin nyt vissiin yritetään lämmitellä suhteita ja pelastaa kanava kosimalla konservatiiveja ohjelmiin mukaan.

Rottia kun ovat, niin rotat etsivät aina uuden pelastusveneen selviytyäkseen.
 
Mikä tekee Joesta ja Micasta äärivasemmistoa? Joe on ymmärtääkseni entinen republikaani, joka ei tykkää Trumpista.

Edelleen Trump vastaisuus ei tee kenestäkään äärivasemmistoa.
 
MSNBC -katsojaluvut on pohjamudissa ja Comcast on ilmeisesti myymässä koko kaapelitelevisio-osuuden pois. Kukaan ei jaksa enää katsoa näitä äärivasemmiston propagandisteja, niin nyt vissiin yritetään lämmitellä suhteita ja pelastaa kanava kosimalla konservatiiveja ohjelmiin mukaan.

Rottia kun ovat, niin rotat etsivät aina uuden pelastusveneen selviytyäkseen.
Vahva veikkaus että tämä kommentti näyttää täysin naurettavalta kun jatketaan vähän matkaa Trumpin presidenttikauteen. Kaikenlaisten vasemmistokommentaattorien ja kanavien suosio päinvastoin räjähti Trumpin ekalla kaudella kun käytännössä joka päivä tuli uutta ihmisiä suututtavaa. Jos tän kauden kabinettivalinnoista voi mitään päätellä niin täysin sama meno kyllä varmasti jatkuu. Pikemminkin isojen tilien aika alkamassa vaikka nyt hetkellisesti vaalituloksesta onkin notkahtanut.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 626
Viestejä
4 923 328
Jäsenet
79 222
Uusin jäsen
duracelbunny

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom