• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Jumalauta että oli Trumpilla tuuria. Luoti raapaisi korvalehteä. Ei olisi montaa senttiä tarvittu että olisi päästä eroon hänestä.
 
ap24195803307155.jpg
 
Saatesanoista (ja siitä, että asian tuo ilmi tässä ketjussa) saa helposti käsityksen, että Trump olisi jotenkin tukemassa tuota projektia, vaikka hänhän on sanoutunut siitä irti.
Project 2025 on täynnä donaldin presidenttikauden vanhoja virkamiehiä ja asiantuntijoita.
donald on käynyt heidän tilaisuuksissaan kehumassa projektin tavoitteita.
Projektin takana oleva säätiö on pääsponsori republikaanien puoluekokouksessa, jossa donaldin ehdokkuus varmistetaan.
Mutta kun suuri yleisö sai vihdoin tietää mitä projekti haluaa toteuttaa, niin donald suurena populistina ei yllättäen tietenkään taas tiedä siitä yhtikäs mitään.
 
On kyllä aika posketon salaliittoteoria väittää, että jos käy niin ennennäkemättömäsi, että Trump valitaan uudestaan, niin se on Yhdysvaltain demokratian loppu. Joku väite huonosti perusteltu väite vaalivilpistä on todella kevyttä kauraa siihen verrattuna.
Jos tarkoitat huonosti perustelluilla väitteillä vaalivilpistä donaldin puuhilla 2020 vaaleissa, niin kalkkiviivoille asti yritettiin saada Pence kieltämään vaalitulos jollain keksityllä varapresidentin toimivallalla, ja suljetuissa kokouksissa suostuteltiin kongressin republikaaneja kieltäytymässä hyväksymästä tulosta, jolloin (teoreettisesti) olisi voitu heittää kaikki valitsijamiesten äänet roskiin ja äänestä presidentistä kongressin kesken.

Joku voisi kutsua tuota salaliitoksi. Minä kutsun.

Tuosta on helppo päästä itänaapurin tilanteeseen, jossa järjestetään vain näennäiset vaalit, mutta läpimätä systeemi on jo päättänyt voittajat.
 
Kyllä kävi Trumpilla tuuri:/ Sentti tai kaksi niin olisi lähtenyt takaraivo irti.
Toisaalta vituttaa, tämä varmaan varmisti uudelleen valinnan.

Edit. Ja ennenkuin joku edes yrittää, niin hyvää ampujaa ei ole olemassa joka hivottelee korvanlehteä liikkuvaan kohteeseen. Kyllä joku yritti ihan vakavissaan päästää tumpin päiviltä.
 
Ampuja näyttäisi olevan punaniskaoikeiston edustaja. Asekanava Demolition Ranchin T-paita ja rekisteröitynyt republikaani.
Motivaatiota voi miettiä. Ehkä tarkoituksena synnyttää sisällissota.

1a.jpeg
1c.jpeg
 
Viimeksi muokattu:

Mitkä mahdollisuudet osua korvaan? Jos osaava ampuja yrittäisi tosta ampumakohdasta lävistää korvalehden niin onnistuisko?

Ei mennyt ohi, eikä osunut, vaan hyvin enteellisesti osui korvaan. Huhhuh..
 
Nyt oli uutisten mukaan ampujan nimi vahvistettu yhdysvaltalaisviranomaisten toimesta, Thomas Crooks siis.
 
Lucky shot. Trump on nyt kuin Kennedy mutta elossa. Varma vaalivoitto sympatiaäänillä.

Nyt pitää sanoa vielä ääneen voiko olla lavastus kun kyse Trumpista; jos ammuttu luoti on oikea eikä mikään räkäpää niin erittäin epätodennäköistä kun riskit ovat suuret. Salaliittoteoriat kohta vauhdissa..

Turvatoimista vastaavalle ei hyvää seuraa.
 
Ampuja näyttäisi olevan punaniskaoikeiston edustaja. Asekanava Demolition Ranchin T-paita ja rekisteröitynyt republikaani.
Motivaatiota voi miettiä. Ehkä tarkoituksena synnyttää sisällissota.

1a.jpeg
1c.jpeg

Totuus tulee ilmi kun taustat on tutkittu perusteellisesti, jos silloinkaan. Voihan vassaritakkukin pukeutua hakaristipaitaan ennen veritekoa jotta omaa puolta ei leimattaisi heti kättelyssä. Vaikuttaa hieman uskomattomalta että joku punaniskasekopää haluaisi tappaa Trumpin ottaen huomioon kuinka Trump vetoaa juuri heihin. Mikä motiivi sellaiseen voi olla, Trumpin uhkailut Natosta lähtemisellä, Putin-romanssi?
 
Viimeksi muokattu:
Vaikuttaa hieman uskomattomalta että joka punaniskasekopää haluaisi tappaa Trumpin ottaen huomioon kuinka Trump vetoaa juuri heihin. Mikä motiivi sellaiseen voi olla, Natosta lähteminenkö?

No niin no, John Hinckley Jr. ampui Reagania, koska oli katsonut Taxi Driverin, saanut pakkomielteen Jodie Fosteriin ja halusi tehdä häneen vaikutuksen. Että kyllä sieltä voi löytyä vaikka mitä "järkeilyä" tuon teon takaa.
 
Onko Donald tehnyt tai sanonut viimeaikoina mitään mistä saisi "punaniskojen" vihat päälleen? Annetaan poliisien ja muiden tehdä eka työnsä ja mietitään sitten lisää.
 
No niin no, John Hinckley Jr. ampui Reagania, koska oli katsonut Taxi Driverin, saanut pakkomielteen Jodie Fosteriin ja halusi tehdä häneen vaikutuksen. Että kyllä sieltä voi löytyä vaikka mitä "järkeilyä" tuon teon takaa.

Kliinisesti mielisairaat ovat asia erikseen. Mielisairauden rajan määrittelykin menee kahvipöytäkeskusteluissa subjektiiviseksi, yhdelle sen ilmentymä on takku, toiselle takatukka-redneck. Eihän kaikkia henkirikollisiakaan pidetä mielisairaina perinteisessä mielessä, ainoastaan antisosiaalisina.
 
No niin no, John Hinckley Jr. ampui Reagania, koska oli katsonut Taxi Driverin, saanut pakkomielteen Jodie Fosteriin ja halusi tehdä häneen vaikutuksen. Että kyllä sieltä voi löytyä vaikka mitä "järkeilyä" tuon teon takaa.

Oman leirin puolustaminen on nykyään kaikilla niillä jotka ovat ns puolensa valinneet niin kiihkeää ja tunteellista, että helposti unohtuu ne loogisimmat vaihtoehdot. Jenkeissä tapahtuu kuitenkin kymmeniä joukkosurmia ampumalla joka vuosi, kaikkia sikäläisiä presidenttejä on todistetusti vähintään suunniteltu salamurhattavan, läheltäpiti -tilanteita ja onnistumisiakin on lukuisia. Eli kyllä sellainen ihan vaan asehullu sekopää on ihan todennäköinen vaihtoehto.
 
Toisaalta jos joku on tarpeeksi hölmö uskomaan ”uusia vaaleja ei enää tule jos nämä hävitään” retoriikan (jota on kyllä molemmilla laidoilla) niin sen väitetyn diktaattoriuhan ampuminen muuttuu ei vain oikeutetuksi vaan suorastaan velvollisuudeksi. Siksi tuo retoriikka onkin niin typerää ja vaarallista.
 
Juuri kun Stubb kommentoi Foxilla miten Yhdysvaltojen sisäinen keskustelu on myrkyllistä, niin tässä heti välittömästi ampumisen jälkeen näkyy tämä mauton ja kunniaton vastakkainasettelu, jossa syytetään välittömästi toista leiriä tapahtuneesta, vaikka tapahtumasta ja motiivista ei ole juuri tietoa.

Nyt näkyy sosiaalisessa mediassa miten meidän kotimaiset voimat lähtee myös iloisesti tähän mauttomaan ja myrkylliseen julistamiseen mukaan. Nykyään ei tunnu olevan mitään kunnioitusta edes traagisten ihmishenkiä vaativien tapahtumien alla, vaan on pakko päästä välittömästi ratsastamaan uhrien kustannuksella ja myrkyttämään lisää ilmapiiriä.
 
Mitkä mahdollisuudet osua korvaan? Jos osaava ampuja yrittäisi tosta ampumakohdasta lävistää korvalehden niin onnistuisko?

Ei mennyt ohi, eikä osunut, vaan hyvin enteellisesti osui korvaan. Huhhuh..
Osaava ampuja ampuisi 10/10 150m päästä korvanlehteen. JOS kohde ei liiku tai/ja tuule.
 
Katsokaa Joe Bidenin twitter tiliä.. Ennen Trumpin salamurhayritystä se oli twiitannut

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja viimeisin twiitti on ennen ampumista

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

En siis vedä johtopäätöksiä mutta aika creepy yhteensattuma.
 
En ole yhtään yllättynyt tästä Trumpin murha yrityksestä. Vasemmisto ja media on demonisoinut Trumppia vuosikaudet. Kai tämä on sitä parempaa vasemmiston väkivaltaa mitä Li yms. sympatiseeraavat. Oliko Trumppi muka huono presidentti, minusta huomattavasti parempi kuin Biden.
 
Eikös tuo ole ihan itse itsensä demonisoinut puheillaan ja teoillaan.
 
Eikös tuo ole ihan itse itsensä demonisoinut puheillaan ja teoillaan.
Eipä sillä ole juurikaan vastustajille väliä mitä Donald sanoo. Jos Donald sanoo, että haluaa pitää abortin osavaltiotason asiana, sanotaan että oikeasti Trump haluaa kieltää liittovaltiotasolla.

Jos Trump sanoo ettei kannata Project 2025 politiikkaa, niin sanotaan että oikeasti kannattaa ja väitetään, että ko. ohjelma sisältää vaalien lopettamisen.

Jos Trump vitsailen sanoo kaikkien presidenttien tekemiin executive ordereihin viitaten, että aikoo olla diktaattori ensimmäisenä päivänä ja tehdä myös näitä, mutta sen jälkeen ei, väitetään hänen sanovan avoimesti (ilman asiayhteyttä), että on diktaattori ensimmäisestä päivästä.

Jos Trump sanoo, että Bidenin talouspolitiikkaa on maalle (taloudellinen) verilöyly, väitetään Trumpin uhkailevan väkivaltaisella verilöylyllä, ja ettei kukaan ole ennen käyttänyt sanaa bloodbath kuvaamaan katastrofaalista taloutta, vaikka se on osa sanan sanakirjamääritelmää esim. Meriam Websterissä (”major economic disaster”) ja molemmat puolueet ovat käyttäneet sitä näin toistuvasti.

Jos Trump sanoo ettei halua koskea sosiaalietuuksien (vaikka niissä on kiistatta kestävyysvaje), niin silti demokraatit kampanjoivat sillä että Trump tuhoaa nämä. Jne. jne.

Hankalahan keskustelua on käydä jos toinen osapuoli vastaa kaikkeen, että ei se oikeasti tarkoita tuota, se tarkoittaa oikeasti sitä ja tätä ja tota hirveän kauheaa hirveyttä.
 
1720947646132.png

On kyllä järjetön tuuri ollut Trumpetilla, tuostahan tuo hullu saa vaan lisää virtaa.
Taidan lopettaa uutisten lukemisen neljäksi vuodeksi, ei jaksa enää yhtään ton hörhön sekoiluja.
 
Juuri kun Stubb kommentoi Foxilla miten Yhdysvaltojen sisäinen keskustelu on myrkyllistä, niin tässä heti välittömästi ampumisen jälkeen näkyy tämä mauton ja kunniaton vastakkainasettelu, jossa syytetään välittömästi toista leiriä tapahtuneesta, vaikka tapahtumasta ja motiivista ei ole juuri tietoa.

Nyt näkyy sosiaalisessa mediassa miten meidän kotimaiset voimat lähtee myös iloisesti tähän mauttomaan ja myrkylliseen julistamiseen mukaan. Nykyään ei tunnu olevan mitään kunnioitusta edes traagisten ihmishenkiä vaativien tapahtumien alla, vaan on pakko päästä välittömästi ratsastamaan uhrien kustannuksella ja myrkyttämään lisää ilmapiiriä.

USA alkaa jo olla siinä tilassa että myrkky ei neutraloidu ilman sisällissotaa. Alkaa olla jo 1800-luvun tunnelmia siellä.
 
USA alkaa jo olla siinä tilassa että myrkky ei neutraloidu ilman sisällissotaa. Alkaa olla jo 1800-luvun tunnelmia siellä.
Ketkä ne sodan osapuolet on? Muutama hullu oikeistolainen vs. muutama hullu vasemmistolainen AR-15 kanssa?

Poliittista väkivaltaa ja mellakoita voi valitettavasti olla tiedossa, onhan niitä ollut jo, mutta ei siellä ole mitään asevoimia omaavia liittoumia, jotka voisivat alkaa sotia vastakkain.
 
Kyllä kävi Trumpilla tuuri:/ Sentti tai kaksi niin olisi lähtenyt takaraivo irti.
Toisaalta vituttaa, tämä varmaan varmisti uudelleen valinnan.

Edit. Ja ennenkuin joku edes yrittää, niin hyvää ampujaa ei ole olemassa joka hivottelee korvanlehteä liikkuvaan kohteeseen. Kyllä joku yritti ihan vakavissaan päästää tumpin päiviltä.
Niin ja olisiko joku tuollaista false flag-operaatiota edes yrittänyt, ilman Trumpin suostumusta? Vai olisiko Trump suostunut tuollaiseen tempaukseen missä häntä ammutaan korvaan "juu en pelkää, on maan paras ampuja"? Ja ampujakin tiesi pääsevänsä hengestään, vai onko sinne istutettu Oswaldin vanha ruumis tilalle ja oikea ampuja on jo matkalla kohti Bahamas, Trumpin yksityiskoneella?

Varmasti oli ihan oikea murhayritys, nyt vaan jännäämään oli taustalla oikeistolainen tai vasemmistolainen tai jotain muuta, joku uskonkultti? Vaikea sanoa, menee vähän thirtythree-thirtythree-thirtyfour arvaukseni tuon suhteen.

Vaikka sinänsä lopputulema oli minun mielestäni ok eli nyt Trumpille viimeistään tuli vaalivoitto (minulle kelpaisi sekä oikeistolainen demokraatti (kuten Biden) tai republikaani pressaksi, kunhan ei ole joku hemmetin tyhjäpää-AOC, Kamala Harris tai sosialisti-Sanders), kyynisesti ajatellen vieläkin enemmän olisin toivonut että salamurha olisi onnistunut: Trump olisi saanut marttyyrin sädekehän ja hänen imussaan esim. Nikki Haley:sta olisi tullut republikaanien seuraava presidentti.

Nikki:n näkisin mielelläni presidenttinä (mieluummin kuin Trumpin):

- on tarpeeksi nuori joten järki pelaa eikä kuukahda kesken presidenttikauden (mikä voi olla Trumpillakin edessä, Bideninkin henkinen ja fyysinen kunto romahti selvästi vain muutamassa vuodessa ja nyt romahdus on ilmeisesti kiihtynyt, kohta on pelkkä zombie jäljellä)

- on pitänyt erinomaisia ja järkeviä puheenvuoroja YK:ssa, esim. liittyen YK:n UNHRC:n naurettavaan toimintaan ja puolueellisuuteen, missä Kiinan, Venäjän, Pohjois-Korean, Syyrian, Venezuelan jne. kaltaiset paskamaat pääsevät arvostelemaan esim. Israelia "ihmisoikeusloukkauksista", voi v*ttu etten osaa pahemmin sanoa... Nikki Haley pisti hienosti jauhot suuhun kyseisten paskamaiden UNHRC-edustajille, kerta toisensa jälkeen, kuten muille vastaaville YK:n ulostuloille. Hänen puheitaan oli aina ilo kuunnella, selkeästi jäsenneltyä ja hyvin perusteltua puhetta kuin Halla-aholta konsanaan, toisin kuin Trumpin puheet jotka ovat sellaisia häthätää tehtyjä heittoja kuin Timo Soinilta konsanaan...

- woke-porukkakin voisi pistää turpansa kiinni kun USA:n ensimmäinen naispresidentti olisikin yllättäen republikaani, heh heh...
 
Viimeksi muokattu:
woke-porukkakin voisi pistää turpansa kiinni kun USA:n ensimmäinen naispresidentti olisikin yllättäen republikaani, heh heh...
Ei se ihan hirveesti auta.Usan korkeimman oikeuden eka nainen (Sanda Day O'Connor) oli republikaani ja hän oli maltillinen konservatiivi usein hänen ääni ratkaisi.

Silti RBG (Ruht Bader Gingsburg) ympärille oli luotu fanilauma ja Day O'Connorin ovat unohtaneet ja moni luulee RBG olleen eka nainen korkeimmassa oikeudessa.
 
Eikös tuo ole ihan itse itsensä demonisoinut puheillaan ja teoillaan.
Hyvin näköjään toimii taktiikka jossa ihmisestä tehdään vääristelyllä ja valheilla itse piru jolla ei saa olla ihmisoikeuksia, ja se voidaan jopa tappaa. Tais Johnny Depp spekuloida Trumpin tappamisella. Toisessa langasta hyvä video Australian Sky News:llä aiheesta. En väitä että Trump on mikään puhdas pulmunen, mutta on median ja vasemmiston toiminta Trumppia vastaan vitun kuvottavaa toimintaan.
 
Ampuja on aikaisemmin julistautunut anti-fasistiksi, jos pitää paikkansa....

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Hyvin näköjään toimii taktiikka jossa ihmisestä tehdään vääristelyllä ja valheilla itse piru jolla ei saa olla ihmisoikeuksia, ja se voidaan jopa tappaa. Tais Johnny Depp spekuloida Trumpin tappamisella. Toisessa langasta hyvä video Australian Sky News:llä aiheesta. En väitä että Trump on mikään puhdas pulmunen, mutta on median ja vasemmiston toiminta Trumppia vastaan vitun kuvottavaa toimintaan.
Kyllä se syy löytyy peilistä. Tuomittu rikollinen, naisten alistaja, toksisuuden levittäjä ja kaikille vittuilija, ja mikä pahinta Putinin fanipoika. Ryssät kiittää. Just sellainen pelle joka saisi nenään oikeassa elämässä kaikilta.
 
Ampuja on aikaisemmin julistautunut anti-fasistiksi, jos pitää paikkansa....
Kommenteissa selvitetty asiaa, ei näemmä pidä paikkaansa. Tilillä historia nimimerkin vaihtelusta, kuvassa väärä henkilö ja väärä alue.

Confirmation bias jyllää tällä hetkellä, halutaan sokeasti uskoa sitä mikä sopii parhaiten omaan agendaan.
 
Ampuja on aikaisemmin julistautunut anti-fasistiksi, jos pitää paikkansa....

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tuo profiili on vaihtanut nimeään 7 kertaa sitten perustamisen tämän vuoden huhtikuussa. Eikä edes näytä kaverilta vaan joku 40 vuotias maajussi.
Aika huono provo.
 
Kyllä se syy löytyy peilistä. Tuomittu rikollinen, naisten alistaja, toksisuuden levittäjä ja kaikille vittuilija, ja mikä pahinta Putinin fanipoika. Ryssät kiittää. Just sellainen pelle joka saisi nenään oikeassa elämässä kaikilta.
Presidentti kehottaa ottamaan Trumpin tähtäimeen. Voiko suoremmin kehottaa toimimaan. Tai voihan tuo höpistä dementtiapäissään mitä sattuu suuhun tulemaan.

Screenshot_20240714-165837.png
 
Trump kommentoi project 2025, ihan vaan muistutuksena niille jotka väittää ettei Trumpilla ole mitään tekemistä sen kanssa tai tietoa asiasta.
Presidentti kehottaa ottamaan Trumpin tähtäimeen. Voiko suoremmin kehottaa toimimaan. Tai voihan tuo höpistä dementtiapäissään mitä sattuu suuhun tulemaan.

Screenshot_20240714-165837.png

Jos se teki sen viran puittessa niin kyseessähän ei ole mikään rikos, ei ainakaan tuoreimman korkeimman oikeuden linjauksen mukaan.
 
Vähälle huomille on jäänyt se, että yksi katsoja kuoli ja kaks sai vakavia vammoja. Joku voisi aatella, että Trumpin pumppaukset oli aika mautonta. e: On toki kuitenkin jo heistä maininnut ja ottanut osaa.
 
Melania pyytää nousemaan vihan yläpuolelle ja yhdistymään kansakuntana.
Hieno sanoma.
Jos donald pystyy laittamaan ulos saman tasoisen viestin, niin tie presidentiksi voi hyvinkin olla varma. Tähän asti sanoma on ollut paremminkin vihaa ja vielä enemmän vihaa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Melania pyytää nousemaan vihan yläpuolelle ja yhdistymään kansakuntana.
Hieno sanoma.
Jos donald pystyy laittamaan ulos saman tasoisen viestin, niin tie presidentiksi voi hyvinkin olla varma. Tähän asti sanoma on ollut paremminkin vihaa ja vielä enemmän vihaa.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ihan villi veikkaus, että melania ei kirjoita viestejä itse, ja Trump näpyttää caps lock pohjassa itse ainakin osan viesteistään. Toki kyllähän tuo tapahtuma laittaa trumpin aika varmasti valkoiseen taloon. Ehkäpä trumpikin alkaa hiukan himmailemaan populismiaan ja keskittyä seuraavaan neljään vuoteen. Se vaatii vähän enemmän, kun viereisiin pöytiin huutelua.
 
Jos se teki sen viran puittessa niin kyseessähän ei ole mikään rikos, ei ainakaan tuoreimman korkeimman oikeuden linjauksen mukaan.
Eihän se lämpötilan nostaminen olekaan rikos, eikä pidäkään olla, ja kyllä korkeimman oikeuden tarkoitus oli nimenomaan ettei hölmöistäkään poliittisista puheista pitäisi vielä presidenttejä oikeuteen.
Vähälle huomille on jäänyt se, että yksi katsoja kuoli ja kaks sai vakavia vammoja. Joku voisi aatella, että Trumpin pumppaukset oli aika mautonta. e: On toki kuitenkin jo heistä maininnut ja ottanut osaa.
Vähän veikkaan, ettei Trumpille toimitettu niiden sekuntien aikana tietoa katsojien terveydentilasta sinne turvamieskasan alle.
 
Eli siis päivän saldo että salainen palvelu oli joko saanut ylhäältä toimeksiannon ja jonkun annettiin ampua mutta toteutus epäonnistui (ei voi olla tahallinen korvaosuma) tai sitten salaisen palvelun sniper päätti leikkiä jeesusta mutta Trump ei saanut kuollettavaa osumaa.
Nyt sitten Trump on saanut korvaansa luodista, ottanut tukevamman askeleen kohti valkoista taloa ja Trumpin salamurhayritysten eväiden yllätysmomentit on ainakin nyt syöty. Myös vaalikamppailu lässähti, Bidenin vaihto Harrisiin sais aikaan vaan naurua. Mut kyllähän tää vielä tästä kehittyy, vaikkakaan tuskin mihinkään hyvään suuntaan. Trump pitää vieläkin saada pelistä pois tai pitää hävitä.

Trumpin kerroin 1,4. Bidenin 7. Muut jo 10 tai yli.
 
Viimeksi muokattu:
Eli siis päivän saldo että salainen palvelu oli joko saanut ylhäältä toimeksiannon ja jonkun annettiin ampua mutta toteutus epäonnistui (ei voi olla tahallinen korvaosuma) tai sitten salaisen palvelun sniper päätti leikkiä jeesusta mutta Trump ei saanut kuollettavaa osumaa. Ja nyt Trump on saanut korvaansa luodista, ottanut tukevamman askeleen kohti valkoista taloa ja Trumpin salamurha yritysten eväiden yllätysmomentit on ainakin nyt syöty.
Tai kyseessä oli vain yksi sekopää joka epäonnistui yrityksessään, toki tästä ampumisesta nyt kummankin puolen syväpääty keksii salaliittoteorioita, oli kyseessä performanssi Trumpilta tai Joe Bidenin käsky, aivan sakeeta touhua.

Ei pidä tapauksesta leviävää teoriaa uskottavana
Kaislaranta torppaa sosiaalisessa mediassa leviävän teorian, jonka mukaan salamurhayritys oli Trumpin itsensä organisoima.

– 150–200 metriä on ihan normaali kiväärimatka, mutta tuollaisella matkalla ei ole mahdollista tehdä valehyökkäystä muun muassa ase-patruunayhdistemän tarkkuudesta ja tuulioloista johtuen. Pitäisi ampua ainakin metri sivuun, että pysyttäisiin turvallisella puolella. Kevytkin tuuli ja pienikin laukaisuvirhe voi aiheuttaa kymmenen sentin heiton luodin suunnassa, Kaislaranta sanoo Iltalehdelle.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 487
Viestejä
4 883 552
Jäsenet
78 837
Uusin jäsen
turbomummo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom