• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Yhdysvaltojen puolustusbudjetti taitaa ylittää 1000 miljardia tänä vuonna ilman mitään domeja. Kanada on pinta-alaltaan about saman kokoinen kuin USA, ja Trumpin heitto on että Kanada katetaan sillä järjestelmällä 61 miljardilla.

Anekdoottina tähän mainittakoon että taitaa Kanadan populaatiosta luokkaa 90% asua alle 100km USAn rajasta, joten jos USA tekee itselleen kupolin joka kattaa USAn alueen, niin siinä tavallaan tulee vähän niinkuin väkisinkin kanadalaiset suojattua myös. En usko että Kiinalla tai muillakaan on hirveesti intressejä ammuskella nukeja suolle, metsään tai vuoristoon...
 
Varmaan myös kuoltiinkin kun lääkehoitoa ei ollut niille saatavilla joille lääkkeetön hoito ei riittänyt, mutta hoito oli sokerin välttäminen ja siten verensokerin pitäminen kurissa. Edelleen mun on vaikeaa nähdä mihin järki on tuossa hävinnyt, lääkkeettömän hoidon kun pitäisi olla ensisijaista ja lääkehoito vasta toissijaista jos ensimmäinen ei tepsi. Suomessa tilanne tuntuu olevan päinvastoin, mikä on typerää.
Glukoosi ei imeydy soluihin ilman insuliinia. Ja se on aika tärkeä osa solujen ravintoa. Ei se ole vain "jätetään sokerit" tyyppinen ratkaisu. Jos keho ei tuota insuliinia, sitä tuppaa kuolemaan. Tämä siis tyypin 1 hoidossa.

kakkostyypin syyt on erilaisia.
 
Trumpin tariffitouhuille lyödään jarrua
A US federal court has ruled that President Donald Trump overstepped his authority by imposing global tariffs, in a major blow to a key part of his economic policies.

The Court of International Trade ruled that an emergency law invoked by the White House does not provide unilateral authority to impose tariffs on nearly every country.

The Manhattan-based court said the US Constitution gives Congress exclusive powers to regulate commerce with other nations and this is not superseded by the president's remit to safeguard the economy.

Within minutes of the ruling the Trump administration lodged an appeal.
 
Liittovaltion tuomioistuin tuomitsi Trumpin tuontitullit laittomiksi äänin 3-0. Tuomareina oli Rageanin, Obaman ja Trumpin nimeämät tuomarit.
Jos ja kun tämä tulee pysymään valituksissakin voimassa, niin valtiot voivat hakea korvauksia Yhdysvalloilta laittomasti perityistä tulleista, korkojen kera (lähde CNN).
#Art_of_the_Deal

Viimeksi muokattu:
Aikasemmin sokeritautiset hoiti itseensä olemalla syömättä "sokeria" ja pyrkimällä pysymään laihana. Nykysin insuliinia annetaan siinä mielessä huvikseen että syöt mitä syöt niin lätkäse ton verta menemään insuliinia niin homma OK, vaikka ruokavaliota muuttamalla pystyisi aika paljonkin parantamaan sairauttansa. Suomalaisten keskuudessa toki tommonenkin "syö terveellisesti"- maalaisjärkisuositus toki täysin tuomittavaa disinformaation levittämistä, keskiaikaa, fox news politiikkaa ja ties mitä denialismia ja salaliittoteoretisointia.
Olisit edes vaivautunut kysymään tekoälyltä ennen kuin suollat tuollaista paskaa ulos.

ChatGPT
Sinä sanoit:
Kuinka kauvan ykkös tyypin diabeetikot elivät ennen insuliinin keksimistä?
ChatGPT sanoi:
Ennen insuliinin keksimistä (vuonna 1921) tyypin 1 diabetekseen sairastuneet henkilöt elivät yleensä vain muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen diagnoosin jälkeen. Tarkempi elinajan ennuste riippui sairastumisen iästä ja sairauden etenemisnopeudesta.

Täsmällisemmin:
Lapsena sairastuneet kuolivat yleensä vuoden tai parin sisällä diagnoosista ilman insuliinihoitoa.
 
Trump "jyrähtää" taas.
Tässä 5h vanha uutinen, hän antaa Putinille 2 vkoa aikaa

Kuukausi sitten:

Ilmeisesti sille on kerrottu, että basella on maks kahden viikon muisti.
 
Trump "jyrähtää" taas.
Tässä 5h vanha uutinen, hän antaa Putinille 2 vkoa aikaa

Kuukausi sitten:

Ilmeisesti sille on kerrottu, että basella on maks kahden viikon muisti.
Tässä vedetään samalla "two more weeks"-vedätyksellä kuin vuoden 2020 vaalien jälkeen, jolloin Trumpin voitto tai paluu valtaan oli aina kahden viikon päässä, ja punalakit hurrasi.
 
Tässä vedetään samalla "two more weeks"-vedätyksellä kuin vuoden 2020 vaalien jälkeen, jolloin Trumpin voitto tai paluu valtaan oli aina kahden viikon päässä, ja punalakit hurrasi.
Piti ihan käydä katsoo, niin myös healthcare plan on näitä kahden viikon päästä juttuja. Tässä voidaan melkein päätellä, että kannattajilla on kapasiteettia muistaa tai käsitellä asioita kahden viikon sykleissä.
 
Aikasemmin sokeritautiset hoiti itseensä olemalla syömättä "sokeria" ja pyrkimällä pysymään laihana. Nykysin insuliinia annetaan siinä mielessä huvikseen että syöt mitä syöt niin lätkäse ton verta menemään insuliinia niin homma OK, vaikka ruokavaliota muuttamalla pystyisi aika paljonkin parantamaan sairauttansa.
Näillä näytöillä voisit päästä vaikka trumpin terveysministeriksi. Nekään ei tiedä mistä puhuu.
 
Jonkin sortin tuomioistuin on tehnyt päätöksensä, ja Trumpin asettamat tullit ovat pääosin laittomia. Pääosin, koska jotkin ovat laillisia, kuten esim. metallit. Joka tapauksessa, tästäkin oikeudenkäynti jatkuu sillä Trumpin hallinto aikoo valittaa tuomiosta.

Kauppatuomioistuin: Trumpin asettamat tullit ovat laittomia

Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
 
Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
Tästä tulee mielenkiintoista. Lisäksi Musk taisi sanoa että verolaki voi olla iso tai kaunis, ei molempia.

Porukan voi mielestäni jakaa karkeasti kolmeen lohkoon:
- pitää Trumpista ja siksi kannattaa Muskia
- pitää Muskista ja siksi kannattaa Trumppia (näitä alkoi tulla ehkä Twitter-kaupan jälkeen, ellei ole joku joka intoilee nimenomaan uusiutuvia ja satelliittitekniikkaa ja siksi kannattaa konservatiiveja)
- pitää molemmista koska nämä eivät pidä vähemmistöistä (pl miljardöörit)

Hauska nähdä kahden ensimmäisen porukan reaktiot

ennustan että koko asia ohitetaan radiohiljaisuudella
 
Jonkin sortin tuomioistuin on tehnyt päätöksensä, ja Trumpin asettamat tullit ovat pääosin laittomia. Pääosin, koska jotkin ovat laillisia, kuten esim. metallit. Joka tapauksessa, tästäkin oikeudenkäynti jatkuu sillä Trumpin hallinto aikoo valittaa tuomiosta.

Kauppatuomioistuin: Trumpin asettamat tullit ovat laittomia

Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
Se että Trumpin itsensä nimeämä tuomarikin on sitä mieltä että melkein kaikki tullit (käsittääkseni myös se perus 10% kaikille) ovat laittomia, on aika kova kolaus kyllä ukon tavoitteille. Tietysti kongressin kautta voi kokeilla, mutta siellä on enemmän ehkä halua taputtaa ja nuolla persettä kuin oikeasti pistää nimeä alle erilaisiin toistaan tyhmempiin tullilakeihin.

Piti vilkaista mitä Truth Social tästä sanoo, mutta eipä sano mitään. Viimeisimpinä noloja meemikuvia joita kukaan tervejärkinen ei kehtaisi itsestään julkaista ja jako random Tiktok videosta liittyen Bidenin autopen "skandaaliin". On siinä kyllä valtiomies.
 
Bidenin autopen "skandaaliin".
Onko tämän meemin pointti se että jos Biden ei allekirjoittanut joitain päätöksiä perinteisellä kynällä hän ei ymmärtänyt mitä niissä päätettiin?

Ensinnäkin todisteena käytetyt arkistoversiot ymmärtääkseni täytetään tietoisesti samalla kopiolla yhdestä nimmarista ja toisekseen uskoisin Bidenin silti nykyisessä kunnossaankin ymmärtävän paremmin kuin häntä edeltänyt tai seurannut pressa

Lisään vielä että suomalaisena olen tehnyt ehkä 95/100 viimeisimmästä virallisesta allekirjoituksesta sähköisesti, mukaanlukien työsopimukseni
 
Se että Trumpin itsensä nimeämä tuomarikin on sitä mieltä että melkein kaikki tullit (käsittääkseni myös se perus 10% kaikille) ovat laittomia, on aika kova kolaus kyllä ukon tavoitteille. Tietysti kongressin kautta voi kokeilla, mutta siellä on enemmän ehkä halua taputtaa ja nuolla persettä kuin oikeasti pistää nimeä alle erilaisiin toistaan tyhmempiin tullilakeihin.

Piti vilkaista mitä Truth Social tästä sanoo, mutta eipä sano mitään. Viimeisimpinä noloja meemikuvia joita kukaan tervejärkinen ei kehtaisi itsestään julkaista ja jako random Tiktok videosta liittyen Bidenin autopen "skandaaliin". On siinä kyllä valtiomies.
.. ja kaiken lisäksi tämä taisi olla jo toinen päätös oikeudessa joka päätyi siihen että Trumpin tullit ( ainakin suurilta osin ) ovat laittomia. Alla myös edes hieman tarkemmin se kuinka tuomari siis uusimmassa tuomiossa muotoili sanansa, deepl läpi vedettynä:

Second court blocks Trump tariffs as 'unlawful' - abc news

Tuomarit totesivat, että kansainvälinen hätätilalaki (International Emergency Economic Powers Act) - jota Trump käytti tullitariffiensa säätämiseen - ei anna hänelle ”rajoittamatonta” valtaa periä tulleja, kuten presidentti on tehnyt viime kuukausina.

”Presidentin väite tullien määräämisvaltuudesta tässä tapauksessa, jota ei ole rajoitettu millään kestoa tai laajuutta koskevalla rajoituksella, ylittää kaikki presidentille IEEPA:n nojalla delegoidut tullivaltuudet. Maailmanlaajuiset ja kostotariffit ovat siten lain vastaisia”, tuomarit kirjoittivat.
Trumppi on kyllä tuonut esille sen minkälainen presidentti hän on. Nyt vain odottelemaan seuraavia presidentinvaaleja - joissa hän ottaa takkiin ja pahasti sillä pitää olla joko superrikas tai supertyhmä äänestääkseen Trumpia, ja kumpiakaan ei ole edes jenkkilässä tarpeeksi Trumpin uudelleenvalintaan. Ja odottelemaan myös sitä valitusta kuinka ne olivat huijatut vaalit. Koska niin hän tulee väittämään.

.. ja kaiken lisäksi tämä taisi olla jo toinen päätös oikeudessa joka päätyi siihen että Trumpin tullit ( ainakin suurilta osin ) ovat laittomia. Alla myös edes hieman tarkemmin se kuinka tuomari siis uusimmassa tuomiossa muotoili sanansa, deepl läpi vedettynä:

Second court blocks Trump tariffs as 'unlawful' - abc news

Trumppi on kyllä tuonut esille sen minkälainen presidentti hän on. Nyt vain odottelemaan seuraavia presidentinvaaleja - joissa hän ottaa takkiin ja pahasti sillä pitää olla joko superrikas tai supertyhmä äänestääkseen Trumpia, ja kumpiakaan ei ole edes jenkkilässä tarpeeksi Trumpin uudelleenvalintaan. Ja odottelemaan myös sitä valitusta kuinka ne olivat huijatut vaalit. Koska niin hän tulee väittämään.

Ei Trump oo enää ehdokkaana vaaleissa. Vaatii perustuslain muutoksen, ja tuota ei tapahdu. Mutta tuleeko niitä enää, on sitten toinen asia.
 
Lisäksi isoista uutisista koskein Trumppia, Musk aikoo jättää diktaattorin hallinnolle työskentelyn.
Ilmaisiko Musk asian varmasti näin, anteeksi vain mutta hieman epäilen.. :) Toki media koiti vääntää tuota joksikin isoksikin erimielisyydeksi kun Musk ei pitänyt kaikesta "big beautiful bill":ssä. Trumpilta lehdistön tästä kysyessä hän vastasi jotain sen suuntaista että kohtia lakiesityksessä saattaa muuttua koska siinä on monta osaa tjsp.

Leikkimielinen kysely kaikille:

Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?

Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?

Selvisi ainakin syy tälle demokraattien natsi/diktaattori- ym. ulinalle, kun taistelee Hitleriä vastaan omat kuprut näyttävät verrattuna pieniltä..
 
Aikamoinen lumihiutale tuo TACO Trump. Ensin perustaa uransa muiden haukkumiseen ja sen jälkeen pillastuu kun toimittaja kysyy TACO-lempinimestä, minkä ilmeisesti WallStreet sille antanut.
 
Ilmaisiko Musk asian varmasti näin, anteeksi vain mutta hieman epäilen.. :) Toki media koiti vääntää tuota joksikin isoksikin erimielisyydeksi kun Musk ei pitänyt kaikesta "big beautiful bill":ssä. Trumpilta lehdistön tästä kysyessä hän vastasi jotain sen suuntaista että kohtia lakiesityksessä saattaa muuttua koska siinä on monta osaa tjsp.
Toi on hyvä sääntö että ollaan aina kirjaimellisia tällä foorumilla ja tässä ketjussa. Aloitetaanko yhdessä?
Leikkimielinen kysely kaikille:

Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?
Jos Trumpilla olisi Putinin äly tai Putinilla Trumpin resurssit ei elämää sillä tavalla kuin se nyt tunnetaan ehkä olisi. Kokeilen itsekin ladattua kysymystä: kumpi on kastroinut enemmän ihmisiä Hunter vai Kadurov?
Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?
Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia mutta koska oletettavasti implikaatio on väittää ettei Biden tietänyt mitä teki (koska näin somesta saa jatkuvasti lukea) niin sinulla on varmaan todisteet tästä. Trump väitti tässä äsken että Harvard ottaa sisään ihmisiä jotka eivät osaa laskea 2+2. Oletan että hän tarkoittaa tätä kirjaimellisesti
Selvisi ainakin syy tälle demokraattien natsi/diktaattori- ym. ulinalle, kun taistelee Hitleriä vastaan omat kuprut näyttävät verrattuna pieniltä..
Selvisi syy miksi trumpistit lakkasivat hakkaamasta vaimojaan, suu täynnä kullia niin ei mahdu kääntymään
 
Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?

Tuossa näyttäisi olevan ylimääräinen "vai" (ja "kumpi").

Trumphan on pitkälti sitä mieltä kuin viimeksi hänen kanssaan keskustellut henkilö, paitsi jos tämä menee jonkun hänen kostofantasiansa kanssa ristiin.

Leikkimielinen whataboutismi yrittää naamioida argumentaatiovirhettä "Väärä dilemma on yksi yleisimmistä argumentaatiovirheistä" (t. Wikipedia)
 
Leikkimielinen kysely kaikille:

Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?

Kumpi on suurempi uhka demokratialle, se kun päätökset tekee vaaleilla valitsematon porukka kulisseissa presidentin ollessa dementoitunut vai vaaleilla valittu Trump?
Putin on toistaiseksi ollut suurempi, jo toteutunut "uhka" maailmalle. Toki Trump on vasta toisen kautensa alussa..

Trumpin kaltainen fasistinatsidiktaattori on suurempi "uhka" demokratialle kuin hieman seniili normaali presidentti, jolla on hyviä avustajia. Ja vaikkei olisikaan ihan fasistinatsidiktaattori, niin joku sellainen wannabe kuitenkin.

Ja sellainen pikku juttu, että "demokraattinen valinta" ei anna presidentille valtuutta perseillä miten huvittaa. Ei antanut Saksan vaalitkaan vuonna 1933..
 
Viimeksi muokattu:
Kokeillaas vielä, näettekö mitään vaaroja tuossa natsittelu/diktaattorisyyttelyssä, esim. joku voi ottaa tosissaan ja koittaa vaikka ampua Trumpia? Hänhän vain hankkiutuu eroon suuresta saatanasta eli hyvä juttu varmaan? Oops, tainnut käydä jo pariin otteeseen..
 
Toi on hyvä sääntö että ollaan aina kirjaimellisia tällä foorumilla ja tässä ketjussa. Aloitetaanko yhdessä?
Ei tarvitse olla kirjaimellinen, riittää ettei väitä sanotun asioita tavalla jolla niitä ei ole sanottu. Mm. tähän ei valtamedia vaikuta pystyvän..
Jos Trumpilla olisi Putinin äly tai Putinilla Trumpin resurssit
Taisit missata nyt pointin, koitetaan vielä kerran. Mitä Hitleriin verrattavia kauhutekoja Trump on mielestäsi tehnyt? Monta sotaa hän aloittanut presidenttinä ollessaan? Eikö sinusta ole liioittelua sanoa Trumpia Hitleriksi? Omasta mielestäni tuo "natsi Trump" -narratiivi halventaa oikeita holokaustin uhreja ym.
väittää ettei Biden tietänyt mitä teki (koska näin somesta saa jatkuvasti lukea) niin sinulla on varmaan todisteet tästä.
No asiaa ilmeisesti tutkitaan mutta miksi demokraatit nyt kuitenkin myöntävät että Biden oli seniili jo vallassa ollessaan ja eivät muka huomanneet mitään ellei tuossa voisi olla perää? Damage control taita olla oikea termi? Eikö sinusta ole demokratian vastaista että jotkut tuntemattomat, joita ei ole tuollaiseen tehtävään vaaleilla valittu, ovat saattaneet vedellä taustalla naruista? Mikä sana olikaan sille, kun syyllistyy itse siihen mistä syyttää muita (demokratian vastaisuus/uhka demokratialle)..
Putin on toistaiseksi ollut suurempi, jo toteutunut "uhka" maailmalle. Toki Trump on vasta toisen kautensa alussa..
Mikä se Hitleriin verrattava uhka Trumpissa on?
Trumpin kaltainen fasistinatsidiktaattori
Miten hän on HItleriin verrattavissa oleva fasisti, natsi tai diktaattori?
on suurempi "uhka" demokratialle kuin hieman seniili normaali presidentti, jolla on hyviä avustajia.
Avustajia, joita ei ole valittu vaaleilla. Joista ei tiedetä keitä ovat. Kuka allekirjoitti esim. armahdukset, armahtiko esim. Hunter itse itsensä.. :think: Kysymyksiä on monia.
Ja sellainen pikku juttu, että "demokraattinen valinta" ei anna presidentille valtuutta perseillä miten huvittaa.
Eikä demokraattinen presidentin valinta anna presidentin valtaoikeuksia muille kuin presidentille. Kyllä se Bidenin kognitiivisten kykyjen lasku oli sen verran selvää kaikille joilla on silmät ja korvat päässä että varapresidentin olisi pitänyt hypätä puikkoihin eikä viritellä mitään epädemokraattista varjohallitusta tms. Miksi he eivät tehneet näin? Tosin sanasalaatti-Kamalan kyseessä ollen oltaisiin menty ojasta allikkoon. Kuitenkin Kamala oli presidenttiehdokas Trumpia vastaan, jokin ei nyt täsmää tässä(kään).
 
Viimeksi muokattu:
Kokeillaas vielä, näettekö mitään vaaroja tuossa natsittelu/diktaattorisyyttelyssä, esim. joku voi ottaa tosissaan ja koittaa vaikka ampua Trumpia? Hänhän vain hankkiutuu eroon suuresta saatanasta eli hyvä juttu varmaan? Oops, tainnut käydä jo pariin otteeseen..
Tosi-asioiden tunnustus on viisauden alku ja vaikka sua kuinka kismittää, niin trumpin toimilla on paljon yhteistä hitlerin kanssa ja on selvästi pyrkinyt toimimaan diktaattorin käsikirjan mukaisesti.
 
Tarkoitatko että?
- natsi ja/tai diktaattori ovat niin pahoja sanoja että niitä ei saa käyttää kenestäkään?
- onko eroa sano että x on diktaattori tai x näyttää samoja piirteitä kuin diktaattori?
- onko jihadistirjestön perustajaksi kutsuminen pienempi paha?
- onko muihin (leikitään tässä että kaksi murhayritystä tapahtui) väkivaltarikoksiin/näiden yrityksiin syyllisiä ne jotka ovat puhuneet pahaa uhreista?
- sovittiinko me jo että puhutaan kirjaimellisesti vai kuka on puhunut suuresta saatanasta?
 
Ei tarvitse olla kirjaimellinen, riittää ettei väitä sanotun asioita tavalla jolla niitä ei ole sanottu. Mm. tähän ei valtamedia vaikuta pystyvän..
Puhutko nyt siitä mitä joku foorumikäyttäjä sanoi ilmiselvän leikkisästi vai valtamediasta? Koita lukita edes yksi maalitolppa. Älä ota keskustelijoita kirjaimellisesti vaan vakavasti
Taisit missata nyt pointin, koitetaan vielä kerran. Mitä Hitleriin verrattavia kauhutekoja Trump on mielestäsi tehnyt?
Ei mitään. Ei käynyt sodassa tai kirjoittanut itse kirjaansa tai istunut vankilassa. Onko tällä kertaa maalitolppa siinä että ennen keskitysleirejä kaikki on ok? En edes tiedä mitä argumentoit
Monta sotaa hän aloittanut presidenttinä ollessaan?
Ymmärtääkseni ei ole aloittanut eikä lopettanut yhtään. Uhkaillut ja sysäillyt vastuuta, kutsunut talibaneja kotiin ja dissannut Bidenia kun tämä lopetti sodan ja tässä yhteydessä tuli uhreja
Eikö sinusta ole liioittelua sanoa Trumpia Hitleriksi?
Olisi jos joku noin olisi sanonut. Jatkan tästä kun löydät jonkun muun kuin Vancen sanoneen noin
Omasta mielestäni tuo "natsi Trump" -narratiivi halventaa oikeita holokaustin uhreja ym.
Kyllä. Jos niin olisi sanottu. Se mitä on sanottu:
- Vance: Trump on ehkä Amerikan hitler
- EM: länsimaalaiset juutalaiset ansaitsevat paskaa
Kuvassa henkilöitä kiertokävelystä. 6mwe tarkoittaa kuulema six million wasn’t enough
antisemitism-capitol-riots-twitter-625x570.png
No asiaa ilmeisesti tutkitaan mutta miksi demokraatit nyt kuitenkin myöntävät että Biden oli seniili jo vallassa ollessaan ja eivät muka huomanneet mitään ellei tuossa voisi olla perää?
Missä ei voisi olla perää? Että kasikymppinen ei mielellään kirjoita nimmareita jos ilmankin voi olla? Jännä juttu. Vastaahaaste: (varastettu) Trump on ollut julkisuudessa 40 vuotta, linkkaa joku lausunto jossa hän osoittaa asiantuntijuutta ja yksityiskohtien ymmärrystä yhtään mistään
Damage control taita olla oikea termi?
Mille? Ai ettei eläkeukosta tulisi ikäviä juoruja? Niitä nyt tulee koska maailman isoin koneisto on niitä tekemässä. Ja koska sanot tätä salaliitoksi niin onko Fox suurin kaapelikanava ja FB ja X suurimpia someja?
Eikö sinusta ole demokratian vastaista että jotkut tuntemattomat, joita ei ole tuollaiseen tehtävään vaaleilla valittu, ovat saattaneet vedellä taustalla naruista?
Olisi jos näin olisi tapahtunut. Sen minkä voi väittää ilman todisteita voi kumota ilman todisteita. Julkisten esiintymisten perusteella sekä Bidenia edeltänyt että seurannut presidentti ovat enemmän kujalla ja ohjailtavissa
Mikä sana olikaan sille, kun syyllistyy itse siihen mistä syyttää muita (demokratian vastaisuus/uhka demokratialle)..
Luulisi tuolla kokemuksella tietävän mutta - vaikka anglismi - whataboutismi kelpaa
 
Tosi-asioiden tunnustus on viisauden alku ja vaikka sua kuinka kismittää, niin trumpin toimilla on paljon yhteistä hitlerin kanssa ja on selvästi pyrkinyt toimimaan diktaattorin käsikirjan mukaisesti.
No luetteleppa sittenvaikka joutessasi nämä tosiasiat joiden mukaan Trumpin toimilla on paljon yhteistä Hitlerin kanssa ja pyrkinyt toimimaan "diktaattorin käsikirjan" mukaisesti? Kiinnostaa oikeasti miten pahana porukka Trumpin näkeekään.
Tarkoitatko että?
- natsi ja/tai diktaattori ovat niin pahoja sanoja että niitä ei saa käyttää kenestäkään?
Voi käyttää sitten uunit kuumenee, kirjaroviot roihuaa jne. Tietääkseni vaikka lbqt- jne porukkaa eivät "trumpistit" tai Trump mitenkään vainoa? Noita "oppeja" ei vain haluta mm. kouluihin. Ennemminkin jatkuvasti nämä "suvaitsevaiset" ovat osoittaneet olevansa väkivaltaisia, viimeksi Seattlessa hyökätty kristittyjen kokoukseen häiriköimään ja mm. tilaisuutta turvanneita poliiseja loukkaantui.
-- onko muihin (leikitään tässä että kaksi murhayritystä tapahtui)
Väitätkö että Trumpia ei yritetty ampua?
väkivaltarikoksiin/näiden yrityksiin syyllisiä ne jotka ovat puhuneet pahaa uhreista?
"Pahan puhuminen" oikeuttaa väkivallan ja siihen yllyttämisen?
 
Kumpi on pahempi diktaattori/suurempi uhka demokratialle/maailmalle, Trump vai Putin?
Vastaus tähän ei ole välttämättä Putin ottaen huomioon ettei hän ulkopuolisena pysty läntisen demokratian järjestelmää tuhoamaan. Hän tarvitsisi sisäpiirin miehen suurmaan johdosta joka siirtyy yksiselitteisesti hänen puolelleen ja pyrkii ajamaan Putinin agendaa, eli heikentämään demokratioita Euroopassa ja saattamalla johtoon EU-vastaista venäjämyönteistä sakkia.

Vastaus lienee jotain sen suuntaista, että suurempi uhka on Trump ja Putin yhdessä kuin Putin yksinään.
 
Voi käyttää sitten uunit kuumenee, kirjaroviot roihuaa jne.
Ts vasta sitten kun on keskitysleirejä? Eli maailmassa ei ole yhtään diktatuuria 2000-luvulla? Uiguureja vain koulutetaan?

Jännä että tyhmimmät kutsuivat Zeleä diktaattoriksi koska.. syyt
Tietääkseni vaikka lbqt- jne porukkaa eivät "trumpistit" tai Trump mitenkään vainoa?
Tietääkseni ovat esim kieltäneet asepalveluksen, antaneet nootteja ulkomaille, käyneet sanalistojen kanssa ohjelmia läpi jne anna nyt niille aikaa kun ovat vasta alussa
Noita "oppeja" ei vain haluta mm. kouluihin.
Kuten Venäjälläkään ei haluta
Ennemminkin jatkuvasti nämä "suvaitsevaiset" ovat osoittaneet olevansa väkivaltaisia, viimeksi Seattlessa hyökätty kristittyjen kokoukseen häiriköimään ja mm. tilaisuutta turvanneita poliiseja loukkaantui.
Keitä kaikkia tästä voi syyttää vai kaikkia ei-republikaaneja ja rinoja?
Väitätkö että Trumpia ei yritetty ampua?
Kukaan ei tiedä vai julkaistiinko tulokset?
"Pahan puhuminen" oikeuttaa väkivallan ja siihen yllyttämisen?
Ei tietenkään. Jokainen vastaa itse teoistaan mutta yritän taas lisätä tähän sen alaviitteen että esim murhaan yllyttäminen on monessa maassa rikos ja esim Charles Manson tuomittiin jostain vastaavasta. Mitä tahansa ei saa sanoa
 
Mikä se Hitleriin verrattava uhka Trumpissa on?

Miten hän on HItleriin verrattavissa oleva fasisti, natsi tai diktaattori?
Minä en ole ketään Hitleriin suoraan verrannut, vaikka ihan hyvin kyllä voisi! Ihan samanlaiset mielenviat ja elkeet on Trumpillakin, ja varmaan aloittaisi kolmen päivän erikoisoperaationkin Kanadaa ja Grönlantia vastaan jos vaan voisi.

(Wannabe-)fasisti Trump on joka tapauksessa, eli kannattaa totaalista yksinvaltaa, jossa HÄN tekee mitä huvittaa eikä HÄNEN tarvitse välittää mistään muusta kuin HÄNEN omasta mielipiteestä (joka vaihtuu joka päivä!).

Avustajia, joita ei ole valittu vaaleilla. Joista ei tiedetä keitä ovat. Kuka allekirjoitti esim. armahdukset, armahtiko esim. Hunter itse itsensä.. :think: Kysymyksiä on monia.

Eikä demokraattinen presidentin valinta anna presidentin valtaoikeuksia muille kuin presidentille. Kyllä se Bidenin kognitiivisten kykyjen lasku oli sen verran selvää kaikille joilla on silmät ja korvat päässä että varapresidentin olisi pitänyt hypätä puikkoihin eikä viritellä mitään epädemokraattista varjohallitusta tms. Miksi he eivät tehneet näin? Tosin sanasalaatti-Kamalan kyseessä ollen oltaisiin menty ojasta allikkoon. Kuitenkin Kamala oli presidenttiehdokas Trumpia vastaan, jokin ei nyt täsmää tässä(kään).
Biden ei pienestä vanhuudenhöperyydestään huolimatta ollut missään syyntakeettomassa tilassa, jossa häntä komennetaan kuin jotain sätkynukkea. Myöhäinen vetäytyminen syksyn 2024 vaaleistakin oikein alleviivaa tätä. Ihan selvästi Bidenilla oli jääräpäinen oma tahto.

Ja eiköhän Biden ihan itse ole avustajansa valinnut, ja demokratia on siis kaikin puolin toteutunut.

Lisäksi tällaisiin teknisiin nyansseihin takertuminen on naurettavaa, koska Bidenin hallinto ei joka tapauksessa tehnyt mitään erityisen haitallista tai raflaavaa, vaan käyttäytyi kuin mikä tahansa aikuisten ihmisten NORMAALI hallinto. Toisin kuin nykyinen mielenvikaisen, seniilin, oranssin pikkulapsivanhuksen ja Putinin perseennuolijan fasistihallinto. Mutta ei se natsi ole! Jee jee.
 
Viimeksi muokattu:
Puhutko nyt siitä mitä joku foorumikäyttäjä sanoi ilmiselvän leikkisästi vai valtamediasta?
Voisiko olla mahdollista puhua jopa molemmista. Molempien tyyli risoo.
Koita lukita edes yksi maalitolppa. Älä ota keskustelijoita kirjaimellisesti vaan vakavasti
Älkää puhuko paskaa niin otan vakavasti. :) Tarkoitan näitä "natsi trump, diktaattori öyh" tason juttuja
Ei mitään. Ei käynyt sodassa tai kirjoittanut itse kirjaansa tai istunut vankilassa. Onko tällä kertaa maalitolppa siinä että ennen keskitysleirejä kaikki on ok? En edes tiedä mitä argumentoit
Unohda nyt jo ne tolpat, puhe on siitä miten on naurettavaa verrata Trumpia Hitleriin.
Ymmärtääkseni ei ole aloittanut eikä lopettanut yhtään.
Näinkö Hitlerkin toimi?
Missä ei voisi olla perää? Että kasikymppinen ei mielellään kirjoita nimmareita jos ilmankin voi olla?
Tai sitten on niin pihalla että pysty. Miten Trump pystyy melkein saman ikäisenä? Jos jo nimmarin kirjoittaminen tuottaa ongelmia ei ehkä pitäisi olla (enää) presidenttinä..
Jännä juttu. Vastaahaaste: (varastettu) Trump on ollut julkisuudessa 40 vuotta, linkkaa joku lausunto jossa hän osoittaa asiantuntijuutta ja yksityiskohtien ymmärrystä yhtään mistään
Saat ihan itse kaivella, nyt puhuttiin Bidenin toimintakyvystä.
Olisi jos näin olisi tapahtunut. Sen minkä voi väittää ilman todisteita voi kumota ilman todisteita.
Niin kuin sanoin asiaa tutkitaan ja olisi ollut syytä tutkia jo Bidenin pressana ollessa mutta kumma juttu, seniili Biden oli demokraattien ja mediansa mukaan täysin iskussa..
Julkisten esiintymisten perusteella sekä Bidenia edeltänyt että seurannut presidentti ovat enemmän kujalla ja ohjailtavissa
Huh huh. No ei meidän tästä kannata vääntää enempää jos olet oikeasti tuota mieltä. Ok, voin ymmärtää että mielestäsi Trump on vaikka vaikutuksille altis, ei ymmärrä päätöstensä kaikkia seurauksia tms. mutta Bidenin ymmärrys ylipäätään vaikutti välillä olevan kadoksissa (kompastelee lavalla, lähtee väärään suuntaan, vaikuttaa ettei hetkeen muista missä on/mitä pitää sanoa, ei muista ajankohtia/henkilöitä/muistaa väärin, änkytys jne) Vanhan miehen hauras olemus muutenkin vrt. Trump joka about saman ikäinen ja ihan eri iskussa.
 
Voisiko olla mahdollista puhua jopa molemmista. Molempien tyyli risoo.
Sinua ärsyttää se miten toiset foorumikäyttäjän keskustelevat? Voimia sinne

Ja se miten valtamedia valehtelee on kanssa rankka pala. Ainakin Abe antoi kalanruoat ensin
Älkää puhuko paskaa niin otan vakavasti. :) Tarkoitan näitä "natsi trump, diktaattori öyh" tason juttuja

Unohda nyt jo ne tolpat, puhe on siitä miten on naurettavaa verrata Trumpia Hitleriin.

Näinkö Hitlerkin toimi?
No sitten vaan esimerkkiä jossa näin on sanottu vai puhutko paskaa?
Tai sitten on niin pihalla että pysty. Miten Trump pystyy melkein saman ikäisenä? Jos jo nimmarin kirjoittaminen tuottaa ongelmia ei ehkä pitäisi olla (enää) presidenttinä..
Se millaisia koukeroita kynällä kirjoittaa ei onneksi ole vaatimus
Saat ihan itse kaivella, nyt puhuttiin Bidenin toimintakyvystä.
Otan tämän niin ettei todisteita ole
Niin kuin sanoin asiaa tutkitaan ja olisi ollut syytä tutkia jo Bidenin pressana ollessa mutta kumma juttu, seniili Biden oli demokraattien ja mediansa mukaan täysin iskussa..
Taasko se media sanoi tuhmasti? Telkkarin voi myös sulkea ja somen
Huh huh. No ei meidän tästä kannata vääntää enempää jos olet oikeasti tuota mieltä. Ok, voin ymmärtää että mielestäsi Trump on vaikka vaikutuksille altis, ei ymmärrä päätöstensä kaikkia seurauksia tms. mutta Bidenin ymmärrys ylipäätään vaikutti välillä olevan kadoksissa (kompastelee lavalla, lähtee väärään suuntaan, vaikuttaa ettei hetkeen muista missä on/mitä pitää sanoa, ei muista ajankohtia/henkilöitä/muistaa väärin, änkytys jne) Vanhan miehen hauras olemus muutenkin vrt. Trump joka about saman ikäinen ja ihan eri iskussa.
Paljastan salaisuuden: itse asiassa sekä Trump että Biden vanhenevat noin vuoden jokainen kerta kun maalätty kiertää auringon

Biden ei ollut se joka puhui punatakkien lentokentistä tai luuli että Fredrik Douglas elää tai pyysi saattajaa rampille tai sanoi ettei juuri kukaan tiennyt että atomiytimiä voi käyttää sekä energiaksi että aseisiin

Tiivistäisin asian näin: kummatkin aloittavat lauseen ja kadottavat ajatuksen. Toinen yrittää pyytää anteeksi ja jatkaa toinen nyplää sanoistaan jotain pitsiverkkoa jossa peräkkäiset sanat tai lauseet liittyvät toisiinsa vain vahingossa
 
Minä en ole ketään Hitleriin suoraan verrannut, vaikka ihan hyvin kyllä voisi! Ihan samanlaiset mielenviat ja elkeet
Joopa joo, ihan samanalainen on kuin Hitler jämpti on näin kun media sanoi.
on Trumpillakin, ja varmaan aloittaisi kolmen päivän erikoisoperaationkin Kanadaa ja Grönlantia vastaan jos vaan voisi.
Trump soittaa suuta ja sitten kaikki ovat helpottuneita kun mitään karmeaa ei tapahtunutkaan. Koko ajan mennyt näin.. ihan kuin olisi jokin.. taktiikka?
(Wannabe-)fasisti Trump on joka tapauksessa, eli kannattaa totaalista yksinvaltaa, jossa HÄN tekee mitä huvittaa eikä HÄNEN tarvitse välittää mistään muusta kuin HÄNEN omasta mielipiteestä (joka vaihtuu joka päivä!).
No jaa, on tyytymätön tietenkin kun ei saa ajettua haluamaansa politiikkaa. Ihan kauheaa sulkea rajat laittomilta ja karkottaa laittomasti maassa olevia rikollisia esim. Tuosta olen samaa mieltä että tunnelmansa tuntuvat vaihtelevan aika nopeaan. Esim. tämä Euroopan uhkaus 50 % tariffilla jonka sitten perui ja palattiin vanhaan 90 päivän aikarajaan. No harm done.
Biden ei pienestä vanhuudenhöperyydestään huolimatta
Pienessä ja pienessä, nyt sitä sitten tutkitaan.
ollut missään syyntakeettomassa tilassa, jossa häntä komennetaan kuin jotain sätkynukkea.
No nythän hän juuri vaikuttaa olleen sätkynukke ja tutkitaan onko ohjailtu.
Myöhäinen vetäytyminen syksyn 2024 vaaleistakin oikein alleviivaa tätä. Ihan selvästi Bidenilla oli jääräpäinen oma tahto.
Dementikot ovat monesti jääräpäisiä, ei tarkoita sitä että kykenisivät toimimaan presidenttinä.
Ja eiköhän Biden ihan itse ole avustajansa valinnut, ja demokratia on siis kaikin puolin toteutunut.
Ai kun Biden valitsee avustajat se on ok ja demokraattista mutta kun Trump valitsee niin ovat hännystelijöitä tms?
Lisäksi tällaisiin teknisiin nyansseihin takertuminen on naurettavaa, koska Bidenin hallinto ei joka tapauksessa tehnyt mitään erityisen haitallista tai raflaavaa,
Nimenomaan ei tehnyt mitään ongelmille.
vaan käyttäytyi kuin mikä tahansa aikuisten ihmisten NORMAALI hallinto.
Sai aikaan lähinnä ongelmien pahentumista (rikollisuus ym).
Toisin kuin nykyinen mielenvikaisen, seniilin, oranssin pikkulapsivanhuksen ja Putinin perseennuolijan fasistihallinto.
Aikuismaista kielenkäyttöä mielestäsi?
 
Sinua ärsyttää se miten toiset foorumikäyttäjän keskustelevat? Voimia sinne
Joo kun se on 99 % 1:1 kyseenalaistamatta valtamedian narratiivin mukaista lisäksi alatyylin jutuilla koitetaan vastapuolta/toisia keskustelijoita? halventaa. Yritä kestää vaikka eri mieltä olevat kismittää.
Ja se miten valtamedia valehtelee on kanssa rankka pala.
Kun on eri mieltä niin saa leimata vastapuolta miten lystää vai mitä ja tämä ok valtakunnan tasolla/globaalisti. Asia selvä
Se millaisia koukeroita kynällä kirjoittaa ei onneksi ole vaatimus
Pointti on se, pystyikö Biden allekirjoittamaan vai ei. Oliko se Parkinsonin taudin? oire ettei oman nimen kirjoitus oikein enää suju.
Taasko se media sanoi tuhmasti? Telkkarin voi myös sulkea ja somen
Valehtelu on ok kun sen tekee valtamedia? Kiitos vinkistä
Paljastan salaisuuden: itse asiassa sekä Trump että Biden vanhenevat noin vuoden jokainen kerta kun maalätty kiertää auringon
Ei ole syytä olla ivallinen, ymmärsit varmasti että he saman ikäisinä ovat aivan eri kunnossa.
 
Dementikot ovat monesti jääräpäisiä, ei tarkoita sitä että kykenisivät toimimaan presidenttinä.
Biden oli joko jääräpää tai sätkynukke, molempia ei voi olla. Joten koita päättää.

Biden oli virassa liian pitkään ja hänen olisi pitänyt astua syrjään aiemmin (ja antaa pesti varapresidentti Kamala Harrisille), mutta en kyllä usko, että toi on ihan se mitä sinä (tai fanaattisesti ihailemasi oranssi-pipipää Krasnov) oikeasti olisit halunnut, kun vähän käyt kuviota funtsimaan.. ;)

Ai kun Biden valitsee avustajat se on ok ja demokraattista mutta kun Trump valitsee niin ovat hännystelijöitä tms?
Normaalit presidentit valitsee ihmiset hallintoon kykyjensä mukaan, eikä sen perusteella miten hyvin ne osaa nuolla sun persettä ja huutaa kuorossa "kyllä herra, kyllä herra".

Enkä mä sano, etteikö Trumpilla ole oikeutta valita sellaiset ihmiset ympärilleen kuin haluaa. Kyllä on oikeus. Mutta se on sitten eri asia, että mitä ne ihmiset kuten Elon Musk käytännössä tekee eli ylittävät räikeästi omat ja presidentin valtuudet.

Myöskin objektiivisesti ottaen monet henkilöt Trumpin hallinnossa on täysin epäpäteviä tehtäväänsä. Se ei sinänsä ole rikos. Hip hurraa. (Tosin tyhmyydestä voi seurata rikollista toimintaa kuten tietovuotoja kun käytetään tietotekniikkaa ymmärtämättä mistään mitään...)
 
Viimeksi muokattu:
Joo kun se on 99 % 1:1 kyseenalaistamatta valtamedian narratiivin mukaista lisäksi alatyylin jutuilla koitetaan vastapuolta/toisia keskustelijoita? halventaa. Yritä kestää vaikka eri mieltä olevat kismittää.

Kun on eri mieltä niin saa leimata vastapuolta miten lystää vai mitä ja tämä ok valtakunnan tasolla/globaalisti. Asia selvä
Onko kaikki kunnossa? Minä en ole ottanut mitään kantaa siihen mikä minua ärsyttää eikä se edes ole olennaista
Pointti on se, pystyikö Biden allekirjoittamaan vai ei. Oliko se Parkinsonin taudin? oire ettei oman nimen kirjoitus oikein enää suju.
Ihan naurettava pointti. Vaikka Biden ei pystyisi kirjoittamaan ja vaikka hänellä olisi Parkinsonin tauti (kuka nyt etsii Hitler-viitteitä? Bidenillähän oli koirakin!) ei sillä ole mitään suoraa yhteyttä siihen osaako hallita tai tietääkö mitä allekirjoitti. Itse aikuisena olen allekirjoittanut asioita myös ilman kynää nykyaikana

Jos keksitään sairauksia niin oliko se syfilksen joku vaihe joka saa kuvittelemaan että lentokenttiä oli 1700-luvulla?
Valehtelu on ok kun sen tekee valtamedia? Kiitos vinkistä
Vau! En sanonut mitään tuon suuntaista mutta onneksi hyvä mielikuvitus auttaa
Ei ole syytä olla ivallinen, ymmärsit varmasti että he saman ikäisinä ovat aivan eri kunnossa.
Hyvä että tuon laatuviestin perään sanoit ettei minun tarvitse olla ivallinen. On harmi että osa näkee ettei keisarilla ole vaatteita ja että seniiliys voi iskeä myös omiin suosikkeihin
 
Biden oli joko jääräpää tai sätkynukke, molempia ei voi olla. Joten koita päättää.
Jos oli jääräpää selvinä hetkinä ja ohjailtavissa muuten.
Biden oli virassa liian pitkään ja hänen olisi pitänyt astua syrjään aiemmin (ja antaa pesti varapresidentti Kamala Harrisille)
No just näin mutta lähdettiin varjohallitushommiin.
, mutta en kyllä usko, että toi on ihan se mitä sinä (tai fanaattisesti ihailemasi oranssi-pipipää Krasnov
En edes tiedä kuka tämä Krasnov on.. En sanoisi ihailevani Trumpia fanaattisesti, olen ollut kriittinenkin joidenkin toimiensa suhteen.
Normaalit presidentit valitsee ihmiset hallintoon kykyjensä mukaan, eikä sen perusteella miten hyvin ne osaa nuolla sun persettä
En tiedä, vaikkapa tämä Rubio vaikuttaa ihan osaavalta? Eihän noista Trumpin valitsemista tyypeistä tarvitse pitää mutta ei silti tarkoita etteivät asiaansa osaisi.
ja huutaa kuorossa "kyllä herra, kyllä herra".
Onko muilla presidenteillä ollut kovasta hanttiin laittavia avustajia sitten? Vaikuttaisi että aika vaikea toteuttaa haluamaansa politiikkaa siten.
Enkä mä sano, etteikö Trumpilla ole oikeutta valita sellaiset ihmiset ympärilleen kuin haluaa. Kyllä on oikeus. Mutta se on sitten eri asia, että mitä ne ihmiset kuten Elon Musk käytännössä tekee eli ylittävät räikeästi omat ja presidentin valtuudet.
Miten Musk ylitti rajat tai presidentin antamat valtuudet? Mitään sosiaaliturvatunnuksia tai muita tietoja ei käsittääkseni varastettu tai väärinkäytetty vaan niitä tietoja katseltiin ja that's it? Vaikea muuten selvittää mihin/kenelle/kenen tilille (usaid)rahat ovat menneet jne.
 
Onko kaikki kunnossa? Minä en ole ottanut mitään kantaa siihen mikä minua ärsyttää eikä se edes ole olennaista
Selvisi syy miksi trumpistit lakkasivat hakkaamasta vaimojaan, suu täynnä kullia niin ei mahdu kääntymään
Vaikutti jokin ärsyttävän kun tarvitsee turvautua tämän tason juttuihin?

Ok, sinusta Biden oli täysin toimintakykyinen ja mitään tutkittavaa ei ole. Asia selvä. Trump paha ja natsi. Jatkakaa samaan malliin :tup:

e.

Vastaan nyt yhden kerran kuitenkin sinulle vielä ja sitten noudatan neuvoasi ja suljen tämän somen.

Ihan naurettava pointti. Vaikka Biden ei pystyisi kirjoittamaan ja vaikka hänellä olisi Parkinsonin tauti (kuka nyt etsii Hitler-viitteitä?
Hänellä voisi katsoa katsoa olevan esim. Parkinsonin oireita esiintymisensä ja toimintansa (toimimattomuutensa) perusteella. En tiedä mistä Hitler-viitteistä tässä yhteydessä höpiset
Bidenillähän oli koirakin!) ei sillä ole mitään suoraa yhteyttä siihen osaako hallita tai tietääkö mitä allekirjoitti. Itse aikuisena olen allekirjoittanut asioita myös ilman kynää nykyaikana
Esitin arveluja.. no nyt sitä tutkitaan mitä oli vai oliko, miten vaikutti, kuka tiesi, ketkä oikeasti allekirjoittivat, tiesikö Biden mitä kaikkea allekirjoitettiin jne. Olen minäkin allekirjoittanut digitaalisesti mutta presidentin ilmeisesti olisi pitänyt allekirjoittaa kynällä, ovat kai sillä tavalla vanhanaikaisia tuollapäin maailmaa.
Vau! En sanonut mitään tuon suuntaista mutta onneksi hyvä mielikuvitus auttaa
Ymmärsin niin, että mielestäsi ei ole väliä jos valtamedia valehtelee?
Hyvä että tuon laatuviestin perään sanoit ettei minun tarvitse olla ivallinen. On harmi että osa näkee ettei keisarilla ole vaatteita ja että seniiliys voi iskeä myös omiin suosikkeihin
Trumpin tyyli on toistava mutta nähdäkseni punainen lanka kuitenkin jutuistaan löytyy. Ei siitä politiikasta ja tyylistä tarvitse pitää, ei silti tarkoita ettei T. olisi tolkuissaan. T. ei takeltele, tuijottele tyhjyyteen, harhaile, unohtele, muista väärin jne tai ainakaan minä en ole tällaista Bideniä vastaavaa toimintaa Trumpilla huomannut..
 
Viimeksi muokattu:
Onko muilla presidenteillä ollut kovasta hanttiin laittavia avustajia sitten? Vaikuttaisi että aika vaikea toteuttaa haluamaansa politiikkaa siten.
Normaalit presidentit kuuntelee mitä asiantuntijoilla on sanottavanaan, eikä ole mitään tarvetta pitää omista päähänpinttymistään kiinni kynsin ja hampain ja kyykyttää alaisiaan.

Luuletko, että Alexander Stubbinkin adjutantit ja muu henkilökunta on saaneet pestinsä sen mukaan, että ne on varmasti kaikesta samaa mieltä kuin Stubb tai lupaavat olevansa? No ei todellakaan. Sä elät ihan omassa fasistidiktaattorien fantasiamaailmassa, jossa kaikki muutkin "on ihan yhtä pahoja" tai pahempia kuin suuresti fanittamasi Putinin perseennuolija Krasnov. Sitä paitsi totuushan on aina keskellä, eikö niin!??

Miten Musk ylitti rajat tai presidentin antamat valtuudet? Mitään sosiaaliturvatunnuksia tai muita tietoja ei käsittääkseni varastettu tai väärinkäytetty vaan niitä tietoja katseltiin ja that's it? Vaikea muuten selvittää mihin/kenelle/kenen tilille (usaid)rahat ovat menneet jne.
Koko DOGE sinänsä toimii lain yläpuolella.
 
Viimeksi muokattu:
No luetteleppa sittenvaikka joutessasi nämä tosiasiat joiden mukaan Trumpin toimilla on paljon yhteistä Hitlerin kanssa ja pyrkinyt toimimaan "diktaattorin käsikirjan" mukaisesti? Kiinnostaa oikeasti miten pahana porukka Trumpin näkeekään.
1. Epäonnistunut vallankaappausyritys ja siihen liittyvä disinformaation levitys. Käsittelin tätä tarkemmin tässä ja tässä.
Varmaan taas ohitat noi.

2. Oikeuslaitoksen väheksyntä. Karkoitetaan ihmisiä laittomasti eikä tuoda takaisin, vaikka oikeus niin käskee.

3. Pelotellaan poliittisia vastustajia, käytetään oikeusministeriötä hankaloitamaan niiden elämää ja pelotellaan tuomareita olemaan asettumatta Trumppia vastaan, vaikka laki sanoo, että pitää asettua.

4. Muodostetaan puolueesta henkilökultti, jossa kaikki tekee kuten pressa käskee, vertaa yhtenäinen venäjä puolueeseen, vertaa natsipuolueeseen.

5. Käytetään retoriikkaa, jota diktaattorit käyttää: puhutaan mediasta kansan vihollisisena, puhutaan vastustajista tuhoeläiminä yllyttäen magakulttia käyttämään väkivaltaa näitä kohtaan tarkoituksena pelolla laittaa ruotuun

6. Puhutaan että siirtolaiset myrkyttävät kansan veren, suoraan Hitleriltä.

7. Kahmitaan itselle kaikki mahdollinen valta, mitä suinkin voi saada.

8. Tulee hyvin toimeen diktaattoreiden kanssa, demokraattisten valtioiden kanssa hankaluuksia. Tämä on yleistä diktaattoreilla.

9. Omat ja valtion rahat menee sekaisin. Presidenttiys hyödyttää hänen liiketoimitaa, laskutetaan jatkuvasti omien kiinteistöjen ja hotellien käytöstä. (Rahaa valtiolta omiin taskuihin)
Otetaan lahjuksia vastaan. (Lentokone emiraateista)

Ja tuolla Trumpin retoriikasta. Luettavissa, Jos JavaScriptin ottaa pois käytöstä
 
Vaikutti jokin ärsyttävän kun tarvitsee turvautua tämän tason juttuihin?
Kirjoitin huonon viestin. Sori siitä. Ei siksi etteikö pikku fellaatioohin tai vaimonhakkaamiseen littyvä vitsailu olisi joskus hauskaa mutta tuo ei ollut parhaimpiani. Eikä aina voi tietää mikä osa on vitsiä joistain henkilöistä puhuttaessa.

Onneksi en sentään keksinyt hatusta että demokraatit ja foorumikäyttäjät kutsuisivat henkilöä natsiksi, kun sellainen voi yllyttää murhayrityksiin ja johtaa varapresidenttiyteen
Ok, sinusta Biden oli täysin toimintakykyinen ja mitään tutkittavaa ei ole. Asia selvä. Trump paha ja natsi. Jatkakaa samaan malliin :tup:
En sanonut myöskään noin
e.

Vastaan nyt yhden kerran kuitenkin sinulle vielä ja sitten noudatan neuvoasi ja suljen tämän somen.

Hänellä voisi katsoa katsoa olevan esim. Parkinsonin oireita esiintymisensä ja toimintansa (toimimattomuutensa) perusteella. En tiedä mistä Hitler-viitteistä tässä yhteydessä höpiset
Hitlerillä oli Parkinsonin tauti ja koira. Mielenkiintoinen, joskin inhottava henkilö, kannattaa joskus tutustua
Esitin arveluja.. no nyt sitä tutkitaan mitä oli vai oliko, miten vaikutti, kuka tiesi, ketkä oikeasti allekirjoittivat, tiesikö Biden mitä kaikkea allekirjoitettiin jne. Olen minäkin allekirjoittanut digitaalisesti mutta presidentin ilmeisesti olisi pitänyt allekirjoittaa kynällä, ovat kai sillä tavalla vanhanaikaisia tuollapäin maailmaa.
Eli onko pointtisi siis oikeasti se fyysinen kynän kärjen siirtely paperin pinnalla?
Ymmärsin niin, että mielestäsi ei ole väliä jos valtamedia valehtelee?
Kun en ole näin sanonut. Kaikki valehtelee ja on eri tasoja liioittelusta ja unohtelusta subjektiiviseen näkemykseen jne. Kerroin jo miten Abe-vainaa heitti kalanruoat ensin. Jopa otsikon henkilö valehtelee silloin harvoin kun ei nuku tai sukella
Trumpin tyyli on toistava mutta nähdäkseni punainen lanka kuitenkin jutuistaan löytyy. Ei siitä politiikasta ja tyylistä tarvitse pitää, ei silti tarkoita ettei T. olisi tolkuissaan. T. ei takeltele, tuijottele tyhjyyteen, harhaile, unohtele, muista väärin jne tai ainakaan minä en ole tällaista Bideniä vastaavaa toimintaa Trumpilla huomannut..
Oletko nähnyt hänen puhuvan?
 
2. Oikeuslaitoksen väheksyntä.
Oikeislaitos ei ole mikään koskematon pyhä elin joka ansaitsee automaattisen kritiikittömän ylistyksen. Media vielä vähemmän.
4. Muodostetaan puolueesta henkilökultti, jossa kaikki tekee kuten pressa käskee, vertaa yhtenäinen venäjä puolueeseen, vertaa natsipuolueeseen.
Sanna Marin.
5. Käytetään retoriikkaa, jota diktaattorit käyttää: puhutaan mediasta kansan vihollisisena, puhutaan vastustajista tuhoeläiminä yllyttäen magakulttia käyttämään väkivaltaa näitä kohtaan tarkoituksena pelolla laittaa ruotuun
Vaikka Trump ylittääkin rajoja monesti niin useimmiten nämä on kuulijasta kiinni eikä sanojasta. Media ei ole kritiikin yläpuolella. Ylitunteilu retoriikasta on kuulijan omalla vastuulla eikä sanojan.
7. Kahmitaan itselle kaikki mahdollinen valta, mitä suinkin voi saada.
Sanna Marin.
8. Tulee hyvin toimeen diktaattoreiden kanssa, demokraattisten valtioiden kanssa hankaluuksia. Tämä on yleistä diktaattoreilla.
Trumpin diplomatia ja ulkopolitiikka on paskaa, mutta tuo ei silti pidä paikkansa. Hän on ainakin toistaiseksi tullut hyvin toimeen esim. Israelin kanssa mutta huonosti Kiinan ja Iranin kanssa.
9. Omat ja valtion rahat menee sekaisin. Presidenttiys hyödyttää hänen liiketoimitaa, laskutetaan jatkuvasti omien kiinteistöjen ja hotellien käytöstä. (Rahaa valtiolta omiin taskuihin)
Otetaan lahjuksia vastaan. (Lentokone emiraateista)
Trump on umpikorruptoitunut ja kavaltaa rahoja, mutta kuvailit juuri suurimman osan maailman poliittisista johtajista.
Ja tuolla Trumpin retoriikasta. Luettavissa, Jos JavaScriptin ottaa pois käytöstä
En avaa vasemmistonavetan propagandastooria, mutta pelkkä korrelaatio ei ole missään määrin merkityksellinen. Viiksien kasvattaminen, vegetarismi ja Volkswagenilla ajaminen myös "vertautuu Hitleriin".

Tällaiset pakotetut 10. kohtaiset listat josta puolet on puppua palvelee enemmän Trumppia kuin vahingoittaa häntä.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
278 570
Viestejä
4 793 403
Jäsenet
77 771
Uusin jäsen
Jlv

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom