• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

@hese_e Eli käytännössä sairaalat voi merkata kuolemat Covid-kuolemiksi testaamatta, ja saada sen $13 000 tästä tilastomerkinnästä. Oliko tuossa jotain uutta?

Paikallinen johtava lääkäri linkeissä kertoo miten jos olet kuolemassa vaikkapa syöpään viikon sisällä, mutta saat kuolinpäivänä sairaalasta COVID-pöpön niin kuolinsyy on COVID. Samalla toki sairaala tienaa $13000 ekstraa valtiolta, että ei sairaalakaan valita, hyvin kannattavaa.

1) Ensinnäkin merkkaamalla COVID ei saa 13000$ extraa valtiolta. Todellisuudessa se on sairasvakuutuksen keskikorvaus potilaasta sairaalalle, jonka valtio maksaisi muutenkin. Siinä on kyllä 20% COVID korotus mukana.
2) Extramerkkailuista ei ole mitään näyttöä, sekin oli aiheen haastatteluissa.
3) Sairaalat MENETTÄÄ Covidin takia rahaa, koska se on pois tuottoisempien tapauksien hoidosta. Ne tienaa parhaiten säännöllisesti tapahtuvista hoidoista, jotka on kaikki aikalailla jäissä pandemian takia. Joten niillä ei nyt ole oikein intressiä väärentää lukuja ylöspäin, jotta ihmiset pysyy säikkyinä ja estävät paluun arkeen ja tuottoisampaan liiketoimintaan.

Tuossa on nyt tuo Trumpin reality distortion field aika vahvana. Tauti on haitaksi uudelleenvalinnalle ja taloudelle, joten tartunnat johtuu vain kovemmasta testauksesta ja terveydenhuollon firmojen salaliitosta. Kuolematkin on laskussa ja ne kylmiöautot ruumiiden säilytykseen on nyt vain fake news.
 
1. MEdicare maksaa tuon. Tuohan on liittovaltion sairasvakuutsohjelma ja käsittääkseni liittovaltion pussista silloin pos. Näin olen asian ymmärtänyt.

2. Ei vielä ainakaan julkisesti. Tarinoita sitäkin enempi. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ei siinä mitää jos peli on rehellistä, niin aina parempi, mutta itse olen hyvin skeptinen tämän suhteen, kun en usko valkotakkien moraaliin omien kokemusten perusteella mitä tulee valuuttaan (edes täällä Suomessa). Olen asiassa hyvinkin mielelläni väärässä.

3. Kenenkä vika se on, kun sairaalat menettävät rahaa. kun ei ole potilaita, kun ihmiset eivät yksinkertaisesti uskalla mennä sairaalaan koronan pelossa (että saisi tartunnan sairaalasta).
 
1) Ensinnäkin merkkaamalla COVID ei saa 13000$ extraa valtiolta. Todellisuudessa se on sairasvakuutuksen keskikorvaus potilaasta sairaalalle, jonka valtio maksaisi muutenkin. Siinä on kyllä 20% COVID korotus mukana.
2) Extramerkkailuista ei ole mitään näyttöä, sekin oli aiheen haastatteluissa.
3) Sairaalat MENETTÄÄ Covidin takia rahaa, koska se on pois tuottoisempien tapauksien hoidosta. Ne tienaa parhaiten säännöllisesti tapahtuvista hoidoista, jotka on kaikki aikalailla jäissä pandemian takia. Joten niillä ei nyt ole oikein intressiä väärentää lukuja ylöspäin, jotta ihmiset pysyy säikkyinä ja estävät paluun arkeen ja tuottoisampaan liiketoimintaan.

Tuossa on nyt tuo Trumpin reality distortion field aika vahvana. Tauti on haitaksi uudelleenvalinnalle ja taloudelle, joten tartunnat johtuu vain kovemmasta testauksesta ja terveydenhuollon firmojen salaliitosta. Kuolematkin on laskussa ja ne kylmiöautot ruumiiden säilytykseen on nyt vain fake news.

1. Ekassa linkissä sanotaan mm. että Coronasta saa sen 20% ekstraa. Lisäksi on $100 miljardin corona-rahasto mistä voi laskuttaa. Ota huomioon että testaajat saavat jopa $2500 laskutettua pelkistä testeistä.

Lisäksi:

Our ruling: True
We rate the claim that hospitals get paid more if patients are listed as COVID-19 and on ventilators as TRUE.

Hospitals and doctors do get paid more for Medicare patients diagnosed with COVID-19 or if it's considered presumed they have COVID-19 absent a laboratory-confirmed test, and three times more if the patients are placed on a ventilator to cover the cost of care and loss of business resulting from a shift in focus to treat COVID-19 cases.

This higher allocation of funds has been made possible under the Coronavirus Aid, Relief and Economic Security Act through a Medicare 20% add-on to its regular payment for COVID-19 patients, as verified by USA TODAY through the American Hospital Association Special Bulletin on the topic.

2. Ekstramerkkailua on se että voi merkata tutkimatta potilaan Covid-tapaukseksi. CDC hyväksyy tämän ja jopa kannustaa siihen.
3. Argumentoit itseäsi vastaan. Nyt sairaaloissa olevilta pitää siis saada se raha kun muita asiakkaita on vähemmän - no Covidista saa sen perus $13k (20% bonuksella) ja sitten jos pistetään ventilaattoriin niin summa mitä sairaala saa on n. $40k.

@Humanoid Kyllä White House press briefiginssä Venäjän ja kaikkien mahdolliset toimet tuomittiin hyvin ankarasti , jos ne uhkaa USA:n sotilaita. Oliko tästä jo jotain oikeita todisteita? Mistä tiedät mitä kulissien takana tapahtuu? Miksi demokraatit täysin unohtavat Kiinan uhan, toisin kuin Trump?
 
Huomautus - Käytä linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja avaa niiden sisältö oleellisilta osin muille keskustelijoille.
Pointtina tässä onkin se, että Kiinan vastaisia toimia on kyllä tehty, mutta Venäjän vastaisia ei ainuttakaan. Pikemminkin Venäjälle on annettu kaikkea tiedustelutiedoista lähtien. Valkoinen talo ei missään vaiheessa kiistänyt tuon USA:n sotilaita uhkaavan tiedon todenperäisyyttä, ja uhkasihan Valkoinen talo, että tiedon vuotaja laitetaan vastuuseen. Vahvistihan UK:kin, että tuo tieto piti paikkaansa, ja moni muukin lähde on sanonut samaa. Ensimmäinen samaa tietoa kertova raportti tuli julkisuuteen jo 2018. Trump ei tällöinkään tehnyt asian eteen yhtään mitään.

Eikä tässä pidä unohtaa sitä rebublikaanien ja demokraattien yhteistä raporttia parin kuukauden takaa, joka totesi kiistatta, että Venäjä on vaikuttanut Yhdysvaltojen edellisiin vaaleihin. Obaman aikana monet venäläiset yritykset ja toimijat asetettiin juuri tästä syystä bannilistalle. Trumpin aikana taas nämä samat yritykset on otettu listalta pois, ja heidän kanssaan on taas alettu tekemään yhteistyötä. Jos kerran todisteet Venäjän sekaantumisesta ovat kiistattomat, miksi Trump ja hänen hallintonsa toimii näin?

Trumpin hallinto on mm. auttanut paljon Ukrainaa taistelemaan Venäjää vastaan, asettanut pakotteita Venäjää kohtaan sekä heittänyt diplomaatit pihalle. Miksi Trump auttaisi Ukrainaa jos tavoittena on olla Putinin sylikoira? Nyt vasemmiston narratiivi vähän sakkaa. Orange man bad -väellä tuntuu olevan vaikeuksia erottaa pinnallista käytöstä ja politiikkaa.

Miksi tämä urbaani legenda elää yhä ettei Trump ole tehnyt mitään Venäjää vastaan? Johtuuko siitä etteivät CNN/NYT ym. Russiagate-hehkuttajat halua kilpailevia narratiiveja tuoda esiin?

Miksi rebublikaanit unohtavat täysin myös sen, että Trump käyttää kampanjarahojaan täysin mielivaltaisesti omiin bisneksiinsä?

Hyvä että Trump ja tukijat käy vähän golffaamassa. Vapaan maailman johtajan pitääkin olla kunnossa, eikä niin kuin piilossa ja alzheimeria väitetysti sairastava Biden on. Mar-a-Lagon eksluusivinen paikka ei ihan hyvällä tahdolla pyöri jos siellä käy vaikka tukijoiden kanssa golffaamassa.

Tosi kamala juttu että hän käyttää ihmisten vapaaehtoisesti käyttämiä rahoja. Nyt äänestäjät ihan varmasti jättävät hänet!
 
Trumpismi on kyllä kuin uskonto, pitää todeta, kun tätäkin lankaa lukee :alien:

"Trump derangement syndrome on kyllä kuin uskonto, pitää todeta, kun mediaa lukee."

FYP.

Luonnollinen vastareaktio kun, piti oikein tarkistaa, 99.5% Trump-uutisista tai kommenteista "objektiivisessa" mediassa on negatiivisia.

Media Research Center found that from March 4 (when Joe Biden had basically wrapped up the Democratic nomination) through May 31, Trump coverage on the ABC, CBS and NBC evening newscasts was 94% negative. In May, it was 99.5% negative, an all-time low.

2016 flashbackeja lehdistön ylimielisyydestä, anyone?
 
"Trump derangement syndrome on kyllä kuin uskonto, pitää todeta, kun mediaa lukee."

FYP.

Luonnollinen vastareaktio kun, piti oikein tarkistaa, 99.5% Trump-uutisista tai kommenteista "objektiivisessa" mediassa on negatiivisia.

2016 flashbackeja lehdistön ylimielisyydestä, anyone?
Niinhän se Trumppikin sanoo aina että "FAKE NEWS". Perustais oranki oman uutistoimiston niin silloin kaiiki olisi totta.
 
Viimeksi muokattu:
"Trump derangement syndrome on kyllä kuin uskonto, pitää todeta, kun mediaa lukee."

FYP.

Luonnollinen vastareaktio kun, piti oikein tarkistaa, 99.5% Trump-uutisista tai kommenteista "objektiivisessa" mediassa on negatiivisia.

Trump hoitaa erittäin seurattua virkaa. Mitäs positiivisia asioita "fake news"-lehdistö on jättänyt kirjoittamatta? Jos taas 99.5% asioista on huonosti hoidettu, tehty, raportoitu, jne. niin aika hankala niistä on positiivisesti kirjoittaa.
 
Onko Trump väärässä jos New York Timesin (demokraattien pesäke) mukaan Biden on siirtämässä rahaa poliiseilta pois?
Toki Joe Bidenin virallinen linja on koittaa maksimoida äänisaalis niin ei uskalla virallisesti suututtaa järkeviä äänestäjiä ja rummuttaa poliisien määrärahojen alentamisesta etenkin kun hänen ei tarvitse likaista työtä itse tehdä, mutta demokraatit ovat jo pistäneet poliisien määrärahoja reilusti alaspäin. Suurin osa ihmisistä ei halua poliisien määrärahoja leikattavaksi:

Tässä 3 viikkoinen vanha lista, jossa jo aika monta demokraattien aluetta leikkaa reippaasti poliiseilta, ja tän jälkeen on tullut vielä lisää:

Demokraattipoliitikot ovat vähentään poliisien määrärahoja. Bill de Blasio (D) vie NYPD:ltä miljardin määrärahoja, ja keskittyy piirtelemään BLM:n muraaleja Trump Towerin eteen. Samaan aikaan pääosin mustiin kohdistuva ampuaserikollisuus on nousussa 358%. Onko hyvesignalointi ja orange man bad -kansalle esiintyminen tärkeämpää kuin mustien elämät?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Bidenin kampanjassa työskentelevät kutsuvat poliiseja sioiksi ja vaativat määrärahojen alentamista.

@hese_e Eli käytännössä sairaalat voi merkata kuolemat Covid-kuolemiksi testaamatta, ja saada sen $13 000 tästä tilastomerkinnästä. Oliko tuossa jotain uutta?

Paikallinen johtava lääkäri linkeissä kertoo miten jos olet kuolemassa vaikkapa syöpään viikon sisällä, mutta saat kuolinpäivänä sairaalasta COVID-pöpön niin kuolinsyy on COVID. Samalla toki sairaala tienaa $13000 ekstraa valtiolta, että ei sairaalakaan valita, hyvin kannattavaa.

Siellä oli kaikki linkattu näppärästi samalle sivulla.

Missä sanoin että se on hörhösivusto? Älä pistä sanoja suuhuni. Kyllä sen verran pitää osata olla lähdekriittinen että pystyy bongaamaan mitkä uutiset ovat luotettavampia sen sijaan että leimaa kaiken hörhöksi.

Ymmärrän kyllä, että Biden (ja muut presidenttiehdokkaat) sivuavat aihetta Trump, mutta siinä kohtaa kun viestien sisältö on lähes täysin jotain muuta kuin Trumpia käsittelevää, niin näille Yhdysvaltain presidentinvaalikeskusteluille voisi olla aika perustaa oma ketjunsa. Tässä ketjussa ei ole tarkoitus käsitellä ensisijaisesti Bideniä yms muita henkilöitä, kuten esimerkiksi tässä lainatussa viestissä on tehty.
 
Noniin, siitä olikin tosiaan jo ketju - sitä paremmalla syyllä tämä ketju on aivan väärä paikka jauhaa Bidenistä muutoin kun sivulauseessa.
 
Tavallaan tuo liittyy trumppiin kun nuo viestit on vain suomennoksia trumpin kulloisistakin talking pointeista. Auttaisi jos niitä ei yrittäisi esittää omina mielipiteinään.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
1. Ekassa linkissä sanotaan mm. että Coronasta saa sen 20% ekstraa. Lisäksi on $100 miljardin corona-rahasto mistä voi laskuttaa. Ota huomioon että testaajat saavat jopa $2500 laskutettua pelkistä testeistä.

Alkuperäinen väitteesi oli, että:
" Huom. sairaalat saavat noin $13k extraa jos ilmoittavat kuolinsyyksi koronan. Ks. edellisen viestini linkki. En pitäisi tilastoja vertailukelpoisia. Testausmäärät eri tasoilla. "

Se extra on kutistunut 20% lisäksi. Jos kannustusta ajatellaan se on huono, mutta jenkkien sairasvakutuussysteemi on muutenkin perverssi. Jos valitat lääkärille nuhaa, niin kannustusta ajatellen kannattaa testata kaikki tippurista alkaen, mitä vain kuuluu vakuutukseen.

2. Ekstramerkkailua on se että voi merkata tutkimatta potilaan Covid-tapaukseksi. CDC hyväksyy tämän ja jopa kannustaa siihen.
3. Argumentoit itseäsi vastaan. Nyt sairaaloissa olevilta pitää siis saada se raha kun muita asiakkaita on vähemmän - no Covidista saa sen perus $13k (20% bonuksella) ja sitten jos pistetään ventilaattoriin niin summa mitä sairaala saa on n. $40k.

2) Ensin valitetaan, että jenkkien tulokset on mitä on koska testataan niin agresiivisesti. Sitten CDC:n ohje, jossa on kohta, jos ei ole pystytty testaamaan, mutta oireet täsmää niin, että voi hyvällä luotettavauudella epäillä coronaa, voi merkitä epäilyksi koronaksi. Lomakkeissa on erikseen vahvistettu korona. Tuo on siis saatu käännettyä muotoon CDC hyväksyy ja kannustaa merkkaamaan negativiisen tuloksenkin saaneita corona potilaiksi (oli tuossa zerohedgessä).

3) Lyhyellä tähtäimellä tuo pitää paikkansa. Sairaalat saa extraa covid potilaista, mutta ei läheskään niin paljon mitä väität (13k lisä onkin normikorvaus ja 20% corona extraa). Teho-osaston hengityskone on sen 40k, mutta sekin on laskettu normitehohoitoreissu plus koronalisä. Ynnä se on sen verran kivuliasta ja raskasta, ettei siellä kevyttä flunssaa valittanut kaveri kauaa viivy, ellei tohtori erikseen lahjo sitäkin. Olisin kyllä suu auki, jos joku sairaala onnistuu huijaamaan tehohoidon laskutuksella.

Rahan maksimoinnin kannatlta niiden kannattaisi kylläkin testata kaikki mitä vain pystyy, ottaa rahat testeistä ja yrittää saada väki palaamaan takaisin normimenoon, joka tuottaa enemmän ja lobata samaan aikaan kovan testauksen puolesta, koska mahdollinen toinen aalto.
 
Mielenkiintoista että rebublikaani Reagan oli pressana kun AIDS iski kunnolla. Homojen syöpä, tauti tai mitävaan. Sittenhän homma räjähti käsiin. Paniikki oli jopa suurempaa kuin nyt. Noitavainojakin muistaakseni oli.
 
Onneksi Trump on eka sateenkaariväen presidentti. Ensimmäinen joka jo kampanjoidessaan tuki LBTQ-porukoita ja piti heidän sateenkaarilippua yllä.

Presidenttinä hän on jatkanut ihmisoikeuksien ja LGBT-ryhmien puolustamista. Olemme onnekkaita.

2016-10-30t230209z_256443668_s1beukambhaa_rtrmadp_3_usa-election-trump_9fd42ab83209fe1755f0caf...jpg

@hese_e Postasin korona-threadiin tavasta jolla noita kirjataan - esim. moottoripyörällä tapat ittesi niin olet Covidin uhri tilastoissa. Ilman mitään testiä. Kai tuostakin saa sairaalaa vähän ekstraa?

Jatkossa postaan covid-jutut toiseen threadiin kun ylläpito ei pidä niistä täällä.
 
Postasin korona-threadiin tavasta jolla noita kirjataan - esim. moottoripyörällä tapat ittesi niin olet Covidin uhri tilastoissa. Ilman mitään testiä. Kai tuostakin saa sairaalaa vähän ekstraa.
Sinulta on jo aiemminkin pyydetty lähteitä sille, että noin todellisuudessa tapahtuu. Voisitko esittää ne lähteet, tai vaihtoehtoisesti todeta, että kyseessä on oma spekulaatiosi.
 
Onneksi Trump on eka sateenkaariväen presidentti. Ensimmäinen joka jo kampanjoidessaan tuki LBTQ-porukoita ja piti heidän sateenkaarilippua yllä.
Ensimmäinen republikaanipresidentti.
 
Aika huono pelastus. Oudosti kanta sitten muuttui. 1 June 2019 . Sitten kaikki LGBT hirveetä . Humongous, idolisi on säälittävä populisti
 
@hese_e Postasin korona-threadiin tavasta jolla noita kirjataan - esim. moottoripyörällä tapat ittesi niin olet Covidin uhri tilastoissa. Ilman mitään testiä. Kai tuostakin saa sairaalaa vähän ekstraa?

Jatkossa postaan covid-jutut toiseen threadiin kun ylläpito ei pidä niistä täällä.

Jos saa extraa, niin se on virhe ja enemmänkin osoitus siitä, että USA on terveydenhoidon osalta "shithole country". CDC ohjeessa ei tuollaista ohjeistusta tullut vastaan (tai olin puusilmä). Oli vain kategoriat covid tappoi, perussairaus ja covid yhdistelmä tappoi ja epäillään covidia, mutta ei ole pystytty testaamaan. Menkööt mahdolliset jatkot siihen ketjuun, itse en postaa aiheesta tänne enempää. Trump on hauskempi aihe.

Btw. CDC:n sivuilta, Korealalaisen tutkimuksen mukaan 0-9v lapset ei tosiaan oikein levitä koronaa, mutta yli 9v lapset levittää ihan yhtä tehokkaasti kuin aikuisetkin. Se nyt vähän nakertaa sitä "koulut voi avata, kun lapset ei levitä tautia" - väitettä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos saa extraa, niin se on virhe ja enemmänkin osoitus siitä, että USA on terveydenhoidon osalta "shithole county". CDC ohjeessa ei tuollaista ohjeistusta tullut vastaan (tai olin puusilmä). Oli vain kategoriat covid tappoi, perussairaus ja covid yhdistelmä tappoi ja epäillään covidia, mutta ei ole pystytty testaamaan. Menkööt mahdolliset jatkot siihen ketjuun, itse en postaa aiheesta tänne enempää. Trump on hauskempi aihe.

Btw. CDC:n sivuilta, Korealalaisen tutkimuksen mukaan 0-9v lapset ei tosiaan oikein levitä koronaa, mutta yli 9v lapset levittää ihan yhtä tehokkaasti kuin aikuisetkin. Se nyt vähän nakertaa sitä "koulut voi avata, kun lapset ei levitä tautia" - väitettä.
Itse tykkäsin nähdä noita tilastoja (väärinkäytöksistä) myös täällä, kun korona ketjua ei pysty lukemaan, kun tuntuu, että olisi jossain suomi24 sivustolla, kun tässä kävin kurkkaamassa, että mitä siellä on. Onhan tuota Trumppi kuitenkin arvosteltu voimakkaasti koronan hoidosta, niin ainakin sillä verukkeella Yhdysvaltojen osalta. No, ylläpito sen päättää viime kädessä.

Taas toisaalta onko järjestelmässä vika, jos noita käytetään lypsylehmänä vai ihmisten ahneudessa? En nyt siis sano, että onko tuollainen järjestelmä huono vai hyvä. Ei sellaista järjestelmää ole varmaan olemassakaan, ettei niitä joku hyväksi käytä. Sanonta kuuluu, että ahneella on aina enemmän.

Toisaalta mikä on sellainen lähde, että se kelpaisi kaikille? Ei sellaista taida nykyään ollakaan jos totta puhutaan.
 
Aika huono pelastus. Oudosti kanta sitten muuttui. 1 June 2019 . Sitten kaikki LGBT hirveetä . Humongous, idolisi on säälittävä populisti

Minua hämmentää että joku kuvittelee voidaan todeta että kättelemällä jotain mustaa koripalloilijaa -> ei rasisti, heiluttamalla sateenkaarilippua -> ei homofoobikko, jne.
 
Minua hämmentää että joku kuvittelee voidaan todeta että kättelemällä jotain mustaa koripalloilijaa -> ei rasisti, heiluttamalla sateenkaarilippua -> ei homofoobikko, jne.

Perinteinen "en mä oo rasisti, onhan mulla musta kaverikin". Ei ymmärretä koko asiaa joten saatetaan laukoa aika harvinaisen typerää kommenttia.
 
Alkaa mennä aika erikoiseksi. Ehkä Trumpin tavoite onkin sisällissota? Tähän kohtaan aika veto pistää porukkaa, joista ei voi tietää keitä ne on, omia kansalaisia vastaan. Kaikki keinot pahentaa tilannetta otetaan käyttöön. Onneksi tuli tarkastettua se bunkkeri pariin kertaan jo...
 
Ironisesti tapana on väittää että edellisessä sisällissodassa syy oli se että liittovaltio astui liikaa osavaltioiden varpaille. Republikaanithan ne tosin silloin oli
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nyt on aivan komiikan kultaa, jostain syystä Trump suostui keskustelutilaisuuteen jossa mikään aihe ei ole off limits.

Ja hienostihan se meni, en spoilaa mutta varmaan lähiaikoina useammat tahot poimii tästä yhtä sun toista :D
 
Parasta antia on kehua tuolla MOCA-testillä:

Täältä voitte katsoa mitä nuo vaikeat viisi viimeistä kysymystä ovat
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmankos lääkärit oli totaali ällistyksissään, kuka olisi uskonut että trump tietää missä maassa on ja miltä näyttää kameli? Olisiko tuo ensimmäinen kerta kun trump on tehnyt kokeen itse vai maksoiko suoraan vaan kaverille että hoitaa homman kuten normaalisti? :D
 
Trumpistit vastailee kysymyksiin. Onkohan kellään muulla syntynyt tämänlaista mielikuvaa Trumpia äänestävistä? Ehkä demokraateistakin löytyy vastaava?

En vielä kerinnyt videota katsomaan, mutta voin vain arvailla sisältöä. Ei ehkä kuitenkaan kannata olla niin sinisilmäinen, etteikö kummaltakin puolelta löytyisi niitä "penaalin terävempiä kyniä" ja samanlaisia videoita.
 
Heh, osuvasti sanottu :thumbsup:
Biden porukoiden vastaavia odotellessa.
Tuolta kansakunnalta pitäisi kiiruusti kerätä kaikki joukkotuhoaseet pois ettei vaan sattuis mitään.
 
Trump ei mielestäni vielä hirveän paha ollut aikaisemmin vaikka kirjoittelikin Twitteriin kaikenlaista. Itse en pidä niin kauheana jos johtohenkilö on vitsikäs, vaikkakin hieman muiden kustannuksella, sillä mielestäni monet ottivat hänen heittonsa turhan totisesti. Nyt kuitenkin koronan alla Ylen uutisissa vilahtaneen haastattelun valossa Trump ei loista alkuunkaan. Vaikea käsittää mitä on tapahtunut viimeisten kuukausien aikana, mutta faktojen kieltäminen suoraan kameroiden edessä näin räikeästi on jo turhan paljon. Eipä tiedä miksi hänellä on sellaista tietoa kuin on, mutta alkaa varmasti ihan aidot Trump-kannattajatkin harkitsemaan ehdokastaan uudestaan. Pisteitä on kaikista eniten rokottanut edelleen heikentyneet suhteet Kiinaan, mitä ainakin itse pidän jopa haitallisena Yhdysvaltain talouden kannalta, vaikka omasta asemasta sinänsä taistellaankin. Jonkinlainen visio oli varmasti olemassa miten asiat optimaalisesti menisivät, mutta jokaista palaa ei saatu paikalleen ja nyt on käsissä taloudellinen sotku koronan siivittämänä pahan mainetappion päälle. Sääli että tässä kävi näin, sillä maailmaan olisi mahtunut kyllä humoristisempikin johtaja, mutta onnistuminen politiikassaan on toki tärkeintä, oli sitten linjasta samaa mieltä tai ei. Tietysti pitää muistuttaa ettei Trump yksin naruja vetele vaan takana on kongressi, joka on vissiinkin aika epätasapainoinen kokonaisuus? Huonoa tuuria kaikkiaan Yhdysvaltojen kannalta.

Presidenttivaaleista sanottakoon että taas tuntuu olevan kaksi ei niin hyvää ehdokasta vastakkain. Näin tuntuu käyvän usein Yhdysvalloissa. Jos pitäisi tämän hetkisen tilanteen valossa valita, vaikka ulkopolitiikaksi toki menee, niin Bidenhän se olisi, mutta lopulta kumpaakaan en äänestäisi ja demokraateissa tuntuu olevan aika räikeää väkeä mukana omaan makuun. Melkoista touhua.
 
Ilmankos lääkärit oli totaali ällistyksissään, kuka olisi uskonut että trump tietää missä maassa on ja miltä näyttää kameli? Olisiko tuo ensimmäinen kerta kun trump on tehnyt kokeen itse vai maksoiko suoraan vaan kaverille että hoitaa homman kuten normaalisti? :D
Tiedä sitten kuinka vaikea tuo testi on 70+ vuotiaille mutta aika helpoltahan tuo nyt vaikutti näin kotioloissa. Trumppi sai täydet pisteet mutta sulla on hiukan vielä petrattavaa. Ikää kenties enemmän?
 
Onhan siinä paineita jos presidettiys pelissä. Bidenin pitäisi myös yrittää, ei varmaan muistaisi 5min kuluttua noita viittä sanaa, ehkä ei edes päivää ja sijaintia.
 
Trump jaksaa kyllä edelleen väittää tuota postitse äänestämistä korruptoituneeksi. Fakta kun on, että Yhdysvalloissa voit postituksen sijasta itse viedä sen kirjeen äänestystoimistoon, jossa siihen pistetään leima jne. Ei tarvitse luottaa siihen "vaaralliseen postifirman" joka hukkaa äänet.

En ymmärrä tuota kirjeäänestykestä valittamista, ellei tässä nyt pohjusteta mahdollista häviötä ja sitä ettei vallasta luovuta vaikka hävittäisiinkin vaaleissa koska "tiedettiin jo ennakkoon että tulee vaalivilppiä kirjeäänestyksellä, joten ei hyväksytä tappiota".
Jos näin käy niin jenkit sinetöi itsensä banaanivaltiona sivistysvaltioiden silmissä.
 
Facebook added a label Tuesday to a post that President Donald Trump shared on the platform pushing false information about mail-in voting.
Facebook added a label to the post prompting users to "get official voting info on how to vote in the 2020 US Election" by going to usa.gov.

5f16fcd23f737054aa301d99
 
En ymmärrä tuota kirjeäänestykestä valittamista, ellei tässä nyt pohjusteta mahdollista häviötä ja sitä ettei vallasta luovuta vaikka hävittäisiinkin vaaleissa koska "tiedettiin jo ennakkoon että tulee vaalivilppiä kirjeäänestyksellä, joten ei hyväksytä tappiota".
Jos näin käy niin jenkit sinetöi itsensä banaanivaltiona sivistysvaltioiden silmissä.
Aika varmasti tässä pohjustetaan sitä ja tulee näkymään varmaan kovia yhteenottoja kun se aika koittaa

Donald Trump has said he may not accept the results of the presidential election, admitting that he does not "like to lose"
 
En ymmärrä tuota kirjeäänestykestä valittamista, ellei tässä nyt pohjusteta mahdollista häviötä ja sitä ettei vallasta luovuta vaikka hävittäisiinkin vaaleissa koska "tiedettiin jo ennakkoon että tulee vaalivilppiä kirjeäänestyksellä, joten ei hyväksytä tappiota".
Jos näin käy niin jenkit sinetöi itsensä banaanivaltiona sivistysvaltioiden silmissä.

Juu eipä noilla ulostuloilla ole vilpin kanssa mitään tekemistä, vaan sen, että pyritään estämään ns. epämieluisten ihmisjoukkojen pääsy uurnille. Jenkeissä vaalipäivä ei ole vapaa kuin muutamassa osavaltiossa. Jos kirjeäänestäminen sallittaisiin, pääsisi äänestämään myös ne köyhät jotka eivät pysty ottamaan palkatonta vapaata siihen tarkoitukseen.

Tuosta on tehty tutkimuksiakin, että äänestysprosentin kasvaminen toisi eittämättä suuremman suosion demokraateille vaaleissa, joten tämän vastustaminen on ihan luontaista Trumpille. Tietystikään hän ei voi suoraan sanoa, että minkä vuoksi kirjeäänestystä vastustaa, vaan se pitää kääriä tuohon vilpinpelkoon.

Kirjeäänestystä ei ole vastustanut pelkästään Trump vaan republikaanit suunnilleen aina.
 
Tietystikään hän ei voi suoraan sanoa, että minkä vuoksi kirjeäänestystä vastustaa, vaan se pitää kääriä tuohon vilpinpelkoon.
Ei tuosta kauaa ole kun sanoi ettei yhtään republikaania valita enää koskaan jos kaikki saa äänestää.
 
Hämmentävin seikka tässä on se, että useat rebublikaanit ovat äänestäneet kirjeitse ties kuinka kauan, ja melko useat heistä ovat vieläpä sortuneet siinä jonkinlaiseen vilppiin. Ja muistaakseni hiljattain oli uutinen, jossa äänestyslipukkeita tmv. oli löydetty iso kasa viallisena. Mutta tämähän kertoo vain sen, että kirjeäänestys toimii, koska virheet ja mahdolliset vilpillisyydet saadaan kiinni heti.
Sittenhän sitä suuremmalla syyllä pitäisi kieltää eiks vaan? Tietävät mistä puhuvat. :)
 
No Trump itsekin käyttää tuota äänestystapaa, mikä on hyvä tuoda Facebookin, Twitterin jne. aina esiin viestin yhteydessä kun yrittää töräytellä jotain ristiriitaisuuksia.
 
En tiedä miten tuo jenkkin postiäänestys menee, mutta eikös Suomessakin postiäänestys toimi vain ulkomailta? Jos kotoa haluaa äänestää rajoitteiden takia (lähinnä huonokuntoiset), niin eikös sinne tule virkailija ottamaan äänen? Korjatkaa jos olen väärässä, kun en tarkistanut asiaa vielä.

Jos näin Suomenkin osalta, niin voidaanko mekin todeta, että ollaan banaanivaltio sen suhteen, kuten täällä jotkut ovat todenneet mitä tulee tuohon äänestykseen?

Edit. Jos on väärinkäytösten mahdollisuus, niin eikö sellaiset kannata kitkeä pois ja ihan sama kummalta puolelta ja tehdä asia vaikka sillan, että ihmiset pääsisivät töistä äänestämään, jos se oikeasti on ollut kynnyskysymys. Mielestäni ei kannata mennä sen "vaikeamman" kautta aina.

Joka tapauksessa jenkkien äänestyksestä tietämättä, niin täytyyhän meidänkin todistaa henkilöllisyytrmme ja äänioikeutemne sitä kautta ja ennen kaikkea, kukaan ei pääse sieltä haudan takaa äänestämään kuten täälläkin mainittiin. Vitsinä tai totena, mutta joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Suomessa ei tarvitse rekisteröityä erikseen äänestäjäksi, kaikkialla voi äänestää ennakkoon ja vieläpä melko pitkän ajan, myös rikoksista tuomitut saavat äänestää, ketään ei poisteta vaaliluettelosta pitkän äänestämättömyysputken takia, vaalipäivä on aina sunnuntai, joka on useimmille vapaapäivä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 901
Viestejä
4 892 962
Jäsenet
78 893
Uusin jäsen
p3rttu98

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom