Xbox One & One X keskustelu

Uusimman Assasins Creedin Xbox One X materiaalia, näyttää aika pirun hyvältä:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Vaikka ubin peleistä sanoisi mitä ja jos ei varsinkaan laske konsoleiden 1st party pelejä mukaan niin 3rd peleistä yksi parhaimmista varmasti graafisesti.

Toivotaan että on lihaa luidensa ympärillä.
 
Origins oli myös graafisesti erittäin vaikuttava tuotos ja tuo näyttää ainakin draw distancen puolesta vielä paremmalta. Suurin immersion rikkoja oli se, että toisin kuin tässä gameplayssa, Origins ei "jaksanut" piirtää puita ja muita kovin kauas tai tiputti tekstuurien laatua melkoisesti.
 
Hyvä tavatonta että on pukannut päivitystä viimeisen viikon tms aikana, olen deltassa eli en edes tiheimmässä mutta pätsiä tullut koneelle(X) varmasti tyyllin 5-6kpl viimeisin viikon aikana. Jos ei nyt ihan muisti petä.
 
En käynyt kokeilemassa, ainakin kun yritin netistä tilata "nouda myymälästä" tavalla, tuli ilmoitus;"noudettavissa 2.10". Joten laitoin tulemaan kotiin postilla.
Laitoin myös ja ainoa mitä tuli että noudettavissa 2 tunnin päästä, saapa nähä.
Edit: 2.10.18 tekstari tuli myös tänne
 
Viimeksi muokattu:
Tuli viiden vuoden konsolittomuuden jälkeen haettua Gigantin tarjouksesta Xbox One S. Jos kesti Xbox360-aikaan koneen pelikuntoonlaitto jonkun aikaa, niin nyt kesti vielä pidempään. Lisäksi tuo käyttöliittymä on ihan kamala. Red Dead Redemption 2:n takia tuo tuli hankittua. Ei vaan enää säväytä, niinkuin 2005. Taitaa nykyään olla helpompaa pelata pc:llä, kuin konsoleilla. Ainakin tuohon Xboxiin verrattuna Steam toimii kuin unelma. Rdr2 läpi ja kone myyntiin.
 
Jos on Game Passi voimassa niin hätäisimmät voivat ladata pelin kunhan laittaa konsolin sijainniksi Uusi Seelanti.

Kiitos vinkistä FH4-threadissa, näyttäisi tosiaan toimivan. Vaihdoin klikkauksen jälkeen takaisin Suomeen ja lataus jatkuu ihan hienosti:

fh4_gamespass8sdc3.jpg
 
Tuli viiden vuoden konsolittomuuden jälkeen haettua Gigantin tarjouksesta Xbox One S. Jos kesti Xbox360-aikaan koneen pelikuntoonlaitto jonkun aikaa, niin nyt kesti vielä pidempään. Lisäksi tuo käyttöliittymä on ihan kamala. Red Dead Redemption 2:n takia tuo tuli hankittua. Ei vaan enää säväytä, niinkuin 2005. Taitaa nykyään olla helpompaa pelata pc:llä, kuin konsoleilla. Ainakin tuohon Xboxiin verrattuna Steam toimii kuin unelma. Rdr2 läpi ja kone myyntiin.
Mikä ihmeen "pelikuntoonlaitto"?
 
Oma koneeni latasi puolisen gigaa päivityksiä ja muut asetukset päälle. Ei ole viiden minuutin homma. Nopeammin asentaa Windowsin, kuin saa konsolin käyttökuntoon. :lol:
 
Oma koneeni latasi puolisen gigaa päivityksiä ja muut asetukset päälle. Ei ole viiden minuutin homma. Nopeammin asentaa Windowsin, kuin saa konsolin käyttökuntoon. :lol:
Windowsiinhan ei tule päivityksiä eikä tarvitse muuttaa mitään asetuksia eikä asennella ajureita ja softia :facepalm:
 
Oma koneeni latasi puolisen gigaa päivityksiä ja muut asetukset päälle. Ei ole viiden minuutin homma. Nopeammin asentaa Windowsin, kuin saa konsolin käyttökuntoon. :lol:

Puoli gigaa? 500 megatavua? Sehän on helvetin vähän. Toki käyttiksen päivittäminen saattaa silti kestää tovin koska hidas mekaaninen kiintolevy, mutta ei tuo silti kuulosta kummoiselta.
 
No ei se ollut se pointti. Lähinnä sitä hain takaa, että konsolipelaaminen menee entistä surkeampaan suuntaan. Kaupanpäällisenä tullut Fifakin lataa toista minuuttia, ennen kuin pääsee edes aloitusruutuun. Mieleen tulee lähinnä ensimmäinen Playstation. Edellisellä sukupolvella oli kiva pelata, tämä ei sellaiselta ainakaan pintaraapaisun perusteella tunnu. Pc:n jälkeen tämä Xbox One tuntuu kankealta ja sekavalta käyttää.

Toki sama ongelma olisi, jos joutuisi tuota Microsoftin kauppaa käyttämään pc-puolellakin. Onneksi ei tullut maksettua tuota reilua kolmeasataa mihin hintaan normaalisti noita kauppaavat. Äkkiseltään voisi kuvailla pettymykseksi.
 
Se on se hidas mekaaninen kiintolevy. Etenkin jos satut olemaan PC:llä käyttänyt SSD:tä pelikäytössä, niin silloin tuon shokin ymmärtää helposti.
 
Toisaalta kun on koko ajan nuo konsolit olleet, niin vaikka ne latailut aina vituttaa niin jollain tavalla niiden kanssa pystyy elämään vähintään näennäisessä rauhassa. Toki voi tulla tilanteita jossa hauras tasapaino järkkyy ja silloin kuuluu voimasanoja läpi kerrostalon.
 
Se on se hidas mekaaninen kiintolevy. Etenkin jos satut olemaan PC:llä käyttänyt SSD:tä pelikäytössä, niin silloin tuon shokin ymmärtää helposti.

Niin ja Boxille voi pistää SSD halutessaan. Itse pärjään HDD boxilla hyvin niin en raaski.
 
Onhan tuo sikäli ymmärrettävää, että tämä konsolisukupolvi (jos ei puhuta lasten Switcheista ja muusta pelleilystä) eli Xbox One ja PS4 ovat "hitaita". Lähinnä että levyiltä tarvitsee/pitää/on pakko asentaa aina pelit levylle, patchit ovat gigaluokkaa, käyttispäivitykset kestää helposti useita minuutteja jne. Jos on elänyt kuvitelmassa, että konsolit eivät ole muuttuneet sitten vuoden 2005, kyllä mä ainakin tajuan hyvin että nykykonsolit ovat sekavahkoja (ei tuota Xboxin käyttöliittymää kyllä kehua voi millään) ja kymmenien gigojen pelilataukset kestää.

Hyvänä puolenahan tässä on se, että kaikki nuo asiat voi automatisoida jolloin konsoli tekee noita hommia hiljaa taustalla eikä itse tarvitse moisesta välittää. Tottumiskysymys, mutta en silti sanoisi että PC olisi helpompi alusta ellei pelaile jotain Facebookin pelejä. Toki mielipide tämäkin.
 
  • Tykkää
Reactions: M_M
Xbox Onen käyttöliittymä on nykyjään aivan mahtava ja pelit ym on parin klikkauksen päässä. Paitsi Forza Horizon 4 jonka pitäisi olla ladattavissa vaan ei löydy mistään. Game pass sub löytyy kyllä. En viitsisi regioneita alkaa vaihtaa..
 
Oma mielipide Xboxin käyttöliittymästä on hieman negatiivinen, ajoittain taihmailee ja kaikki ylimääräiset tekstit ärsyttää.
Käyttäjä x on saavuttamut tämän ja tuo tuon, menee tekstit päällekkäin, taustakuva jää piiloon ja sitten haluaisin sen viimeksi avatut sovellukset pois kuin gold "mainokset" myös.
Olisivat luoneet yhden sivulehden lisää sosiaaliselle jutuille, mistä voi seurata mitä kaverit puuhaa ja mikä on ajankohtaista.

Ihan liikaa höttöä aloitus ruudulla omaan makuun.
 
Hm? Mulla tuo aktiviteettisyöte on nimenomaan omalla sivulehdellä eikä muiden achievementit ym näy aloitusnäytöllä. En ole tekstien nähnyt menevän päällekkäin.

Allekirjoitan ajoittaisen tahmailun. Joskus kestää tovi että esim kauppa lataa ja se kieltämättä ärsyttää.
 
Xbox 360:n Blade toimi sujuvasti ja se oli näyttävän näköinen. Sen jälkeen on mielestäni vain tultu alaspäin, paitsi että ehkä käytettävyydeltään nykyinen One on parempi kuin 360:lle jäänyt design, mutta kuten yllä todettu niin hidastelua ja latailua on melkoisesti.
 
Niin ja Boxille voi pistää SSD halutessaan. Itse pärjään HDD boxilla hyvin niin en raaski.

SSD:n hyödyt konsoleilla myös ovat selvästi rajallisemmat kuin PC:llä pelikäytössä, koska pelit on optimoitu selkeästi mekaaniselle levylle. Näkyvät latausajat kyllä lyhenevät, mutta siinä kaikki, ja nekin vähemmän kuin PC:llä. Vaikutusta ei ole esim. graafiseen pop-iniin, ja hyvin useinhan lataukset pelin aikana piilotetaan siirtymäanimaatioiden alle.

Monet nyky-PC-pelit sen sijaan optimoidaan ensisijaisesti SSD:lle, ja niissä hyöty on reippaasti konkreettisempi kuin konsoleilla. SSD:n hyöty/hinta-suhde konsoleilla ei ole hyvä, mutta jos on kärsimätön, niin toki se auttaa.
 
Itselläkin kyllä X(samoin kuin perus One aiemmin) välillä vähän jumittaa valikossa, esim alkuvalikossa esim pelistä tullessa tai storesta tms tullessa takaisin voi kuvakkeissa kestää. Ja storehan vaan välillä menee aika juntturaan.
 
Onhan tuo ihan naurettavaa kun ihmiset haikailee nykykonsoleillekin pelien ajamista suoraan optiselta levyltä. Auttamatta liian hitaat mediat ja pelien päivitykset tarvitsee kuitenkin ladata kovalevylle.
 
Joo asensin heti kaikki pelit kiintolevylle kun vain pystyi Xbox 360:lläkin. Nopeampaa ja ei kuluta suotta asemaa ja pidä lisä ääntä. Tosiaan päivitykset joutuu kuitenkin lataamaan ellei sitten pelaisi offline aina ja bugejen kanssa jne.
 
Onhan tuo ihan naurettavaa kun ihmiset haikailee nykykonsoleillekin pelien ajamista suoraan optiselta levyltä. Auttamatta liian hitaat mediat ja pelien päivitykset tarvitsee kuitenkin ladata kovalevylle.

En ole nähnyt kenenkään täällä varsinaisesti haikailevan sitä. Viimeisimmät valitukset ovat koskeneet konsolien pakollista alkuasennusta järjestelmäpäivityksineen ja pelien pitkää alkulatausta – siis siitä hetkestä kun käynnistät asennetun pelin siihen hetkeen kun pääset oikeasti pelaamaan.

Nämä ovat toki pahentuneet nykyisellä konsolisukupolvella, mutta ovat ihan eri asia kuin se, pitääkö pelit asentaa kiintolevylle vai ei.
 
Nojuu ei täällä ole tainnut ihan noin pahasti ollut. Tuotakin tullut vastaan jossain kuitenkin. Eipä noille latausajoille mitään mahda. SSD:llä saa vauhtia toki.
 
MS saisi kyllä tehdä XOnen käyttispäivitysten hitaudelle jotain, tuo yksi asia joka paremmin plesen puolella, aika merkittävästikin.

edit. No nyt näyttää konsolilla store tökkivän todella pahasti, virhe tai tyhjää sivua koko ajan ja avautuneetkin sivut jäätyy.
 
Viimeksi muokattu:
En ole nähnyt kenenkään täällä varsinaisesti haikailevan sitä. Viimeisimmät valitukset ovat koskeneet konsolien pakollista alkuasennusta järjestelmäpäivityksineen ja pelien pitkää alkulatausta – siis siitä hetkestä kun käynnistät asennetun pelin siihen hetkeen kun pääset oikeasti pelaamaan.

Nämä ovat toki pahentuneet nykyisellä konsolisukupolvella, mutta ovat ihan eri asia kuin se, pitääkö pelit asentaa kiintolevylle vai ei.

Aika on ehkä kullannut muistoja, mutta kyllä X360 firmispäivitykset kuten sen käyttöönotto kesti myös ihan tarpeeksi kauan vaikka latauskooltaan olivatkin pienemmät.
 
MS saisi kyllä tehdä XOnen käyttispäivitysten hitaudelle jotain, tuo yksi asia joka paremmin plesen puolella, aika merkittävästikin.

CPUstakin tuo kiinni. Se lataa ja asentaa imagen, sekä myös verifoi sitä missä kestää. Itse käyttispäivitys kyllä tulee ns. täydellä latausnopeudella.

Saattaa myös riippua siitä flashätäänkö myös esim. blu-ray asemaa samalla tai jotain muita firmiksiä komponentteihin, kuten näyttiksiin yms.

Enemmänkin toivoisin manuaalista ajastusta tuolle eli että voisi määrittää aina klo 03-05 yöllä nuo tekemään.

Tämän viikon viikkotarjoukset, joka on aikamoinen kasa sitä itseään. SW Battlefront 2:stakaan tuskin kannattaa ostaa koska varmaaankin tulossa piakkoin EA Accessiin:

This Week’s Deals With Gold And Spotlight Sale
 
Tuli sorruttua tuohon gigantin one x tarjoukseen. Vehje tulilla mutta store ei toimi. Onko tuo alhaalla ? vai meniköhän jotain käyttispäivityksessä solmuun..
 
Tuli sorruttua tuohon gigantin one x tarjoukseen. Vehje tulilla mutta store ei toimi. Onko tuo alhaalla ? vai meniköhän jotain käyttispäivityksessä solmuun..
Statuksen voi tarkistaa esim. Xbox Live -palvelun tila | Xbox Live -palvelun käyttökatko
Toinen mitä voi seurata on Xbox Support Twitter Xbox Support (@XboxSupport) | Twitter

Nopealla testauksella sekä Xboxin että PC:n storet toimivat.
Konsoli kannattanee koittaa force rebootata pitämällä virtanappia n. 10 sekuntia pohjassa.
 
Ranskalaisen Xbox twitterin mukaan Red Dead Redemption 2 pyörisi Xbox One X:llä Natiivissa 4K resoluutiossa. Nähtäväksi jää, onko viiniä juotu liikaa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Viimeksi muokattu:
Onko xboxille nuo CoD ww2:sen 10G päivitykset jotain karttapaketteja mitkä pitää imuroida vaikkei pakettia ostakkaan, vai mistä noin valtavia latauksia tulee?

Justiinsa kaveri manasi tätä kun olis pelaillut mutta menee kokoilta tuota ladatessa.
 
Tuota samaa Dice harrasti ainakin ennen Battlefieldien kohdalla konsoleilla eli ymppäsivät lisämapit yms vaikke ollut Season passiä yms ollenkaan.

Joskus taas devaajat mokaavat ja pudottavatkin fullin pätsin sijaista. Ubisoft onnistui tässä AC: Unityn kanssa eräs joulu ja 50GB tuli ladattavaa.
 
VGtech frame-rate testi uusimmasta Assasin's Creed Odysseystä.

Peli käyttää dynaamista resoluutiota ja Xbox Onella se pyörii min. 1366x756 - 1600x900 (900p) välillä.

Xbox One X:llä taas 2432 x 1368 - Natiivi 4K eli 3840 x 2160 välillä.

Ruudunpäivityksessä on kyllä ongelmia jonkin verran vaikka tuossa testissä on ollut day1 patchi sisällä. Vaikuttaisi olevan optimoimattomampi kuin edellinen AC: Origins, joka on sääli. Ehkä pari päivitystä joutuu odottamaan vielä.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuota samaa Dice harrasti ainakin ennen Battlefieldien kohdalla konsoleilla eli ymppäsivät lisämapit yms vaikke ollut Season passiä yms ollenkaan.

Joskus taas devaajat mokaavat ja pudottavatkin fullin pätsin sijaista. Ubisoft onnistui tässä AC: Unityn kanssa eräs joulu ja 50GB tuli ladattavaa.

Tuohon on pari kertaa tullut isompi usean gigan päivitys, en oikein muuta keksi kuin karttapaketit. Ja jos ne välillä antavat pelata jotain uusista mapeista ilmaiseksi niin löytyypä sitten jo valmiina.
 
Huomautus - provosoiva nollapostaus
Surkeat jaguaarit hätää kärsimässä tuon Ass Creedin kanssa.
 
Surkeat jaguaarit hätää kärsimässä tuon Ass Creedin kanssa.

No en nyt tiedä ensimmäisenä noinkaan. Näyttäisi kahdella tehokonsolilla olevan ongelmia samoissa kohdissa ja identtisellä tavalla vilisten 29-30 välillä vaikka kellotaajuus Xbox One X:ssä on paras konsoleista.

Näytti muuten Draw distance ja tekstuurit olevan parhaat Xbox One X:ssä.
 
Niin siis sehän on tosiaan AMD Jaguar molemmilla valmistajilla höystettynä valmistajakohtaisilla twiikeillä.
 
No en nyt tiedä ensimmäisenä noinkaan. Näyttäisi kahdella tehokonsolilla olevan ongelmia samoissa kohdissa ja identtisellä tavalla vilisten 29-30 välillä vaikka kellotaajuus Xbox One X:ssä on paras konsoleista.

Näytti muuten Draw distance ja tekstuurit olevan parhaat Xbox One X:ssä.
Samaa heikkotehoista roskaa kaikissa konsoleissa on prosessorina. Pienet hertsierot ei paljoa auta kun lähtökohta on mitä on. Eipä noissa "tehokonsoliversioissa" ulkoisesti kummoisia eroja tuon videon perusteella näkynyt. Xbox versioissa lievää ylimääräistä/outoa tummuutta havaittavissa 3.35 kohdan tienoilla ja X:llä paikoin hieman parempaa tekstuuria. Kaikilla versioilla fps ongelmia joten siitä olisi hyvä lähteä korjaamaan ensialkuun.
 
Viimeksi muokattu:
Asiasta kukkaruukkuun - tuli hyödynnettyä tuo gamestopin AC:Oy vaihtotarjous ja perjantaina sen saa hyppysiin. Hyviä arvostelujahan tuo on saanut. Maailmaakin kehuttiin parhaaksi sitten Witcher 3:n. Voi olla että viikonloppu vierähtää näkemättä päivänvaloa :D

Gamestopilla taas vaihtotarjousta X-bundleen:

unnamed.jpg
Tähän tarjoukseen tuli myös päivitys. Nyt saa Forza Horizon 4:n myös tuohon settiin mukaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Nyt on tuota uutta One X pari päivää hakattu ja Forza Horizon 4 näyttää aivan mahtavalta 4K HDR telkkarista. Muutamia pelejä vertailin PS4 Pro kesken, niin taitaa jäädä jatkossa PS4 Pro pelailut vähemmälle. On sen verran paremman näköistä graffaa. Ostan jatkossa pelit One X:lle. Harmi että kaveripiiri on PS4 puolella, niin joutuu moninpelit tahkoamaan vielä siellä.
Vanha One S siirtyi olkkariin, niin nyt on 4K UHD soitin sekä pelihuoneessa että olkkarissa. Se on kyllä suuri plussa ainakin itselle. Sony meni mokaamaan kun ei laittanut 4K UHD soitinta tuohon Pro:hon.
 
Surkeat jaguaarit hätää kärsimässä tuon Ass Creedin kanssa.
Tällaiset provoavat onelinerit eivät kuulu asialliseen keskusteluun, joten jos ei ole muuta annettavaa niin ei kannata kirjoittaa lainkaan.
Samaa heikkotehoista roskaa kaikissa konsoleissa on prosessorina. Pienet hertsierot ei paljoa auta kun lähtökohta on mitä on. Eipä noissa "tehokonsoliversioissa" ulkoisesti kummoisia eroja tuon videon perusteella näkynyt. Xbox versioissa lievää ylimääräistä/outoa tummuutta havaittavissa 3.35 kohdan tienoilla ja X:llä paikoin hieman parempaa tekstuuria. Kaikilla versioilla fps ongelmia joten siitä olisi hyvä lähteä korjaamaan ensialkuun.

Yleisesti ottaen tämä on Xbox-ketju, jossa on tarkoitus kirjoitella Xboxiin liittyen. Jos haluaa puolustaa tai väitellä Playstationin tai muiden pelilaitteiden puolesta/paremmuudesta, tämä on siihen väärä paikka.

Ja jos toinen käyttäjä sivuteitse tämän ketjun aiheeseen liittyen viittaa toiseen pelialustaan, ei se ole sinulle tai kenellekään muulle mitään oikeutus offtopic-väännön aloittamiseksi.

Näistä on varoiteltu aiemminkin. Seuraavaksi ei enää huomautella vaan tulee suoraan jäähyä.
 
Viimeksi muokattu:
Tällaiset provoavat onelinerit eivät kuulu asialliseen keskusteluun, joten jos ei ole muuta annettavaa niin ei kannata kirjoittaa lainkaan.

Yleisesti ottaen tämä on Xbox-ketju, jossa on tarkoitus kirjoitella Xboxiin liittyen. Jos haluaa puolustaa tai väitellä Playstationin tai muiden pelilaitteiden puolesta/paremmuudesta, tämä on siihen väärä paikka.

Ja jos toinen käyttäjä sivuteitse tämän ketjun aiheeseen liittyen viittaa toiseen pelialustaan, ei se ole sinulle tai kenellekään muulle mitään oikeutus offtopic-väännön aloittamiseksi.

Näistä on varoiteltu aiemminkin. Seuraavaksi ei enää huomautella vaan tulee suoraan jäähyä.
Kaikissa neljässä konsolissa on tuo Jaguar ja sen takia jokainen konsoli on ongelmissa. Melkoista mielensä pahoittamista jos tuollaisesta tosiasiasta menee herne sieraimeen :D

Olisit leikannut sitten kaikki kommenttini pois etkä jätä irrallisia. Vastasin täysin asiallisesti nowayn heittämään väittelyketjuun kuuluvaan loppukommenttiin. En ole maininnut sanallakaan playstationia mutta ilmeisesti sen onnistuit löytämään kommentistani.
 
Kaikissa neljässä konsolissa on tuo Jaguar ja sen takia jokainen konsoli on ongelmissa. Melkoista mielensä pahoittamista jos tuollaisesta tosiasiasta menee herne sieraimeen :D
Totta, täysin oikeassa olet siinä, että tuollaisista asioista on aivan turha kimpaantua. Aivan yhtäläinen fakta on, että tuo viestisi oli täysin turha ja sävyltään flamettava, eikä tuo mitään lisäarvoa tähän ketjuun.

Olisit leikannut sitten kaikki kommenttini pois etkä jätä irrallisia. Vastasin täysin asiallisesti nowayn heittämään väittelyketjuun kuuluvaan loppukommenttiin. En ole maininnut sanallakaan playstationia mutta ilmeisesti sen onnistuit löytämään kommentistani.
En poistanut viestejä välistä, poistin ainoastaan siitä pisteestä eteenpäin, kun sisältö meni täysin tyhjänpäiväiseksi tämän ketjun kannalta. Nowayn kommentti itsessään ei ollut vielä mitenkään väittelyketjuun kuuluva, vaan sinä veit asian väkisin väittelyksi. Kommentissasi ei tarvitse olla sanaa Playstation, vaikka se olisi ketjuun kuulumatonta offtopic-vänkäystä, kuten tässäkin tapauksessa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 726
Viestejä
5 049 496
Jäsenet
80 975
Uusin jäsen
konstadaonly

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom