World of Tanks

Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
176
Lyhyet matsit, ainakin mun mielestä, johtuu siitä että nyt tankit on vain niin nopeita. Venäläiset raskaat on yhtä nopeita kuin mediumit muutama vuosi sitten ja sitten nämä ärsyttävät renkailla olevat jotka spottaa( hyvän pelaajan käsissä ) yli puoli tiimiä ekan minuutin aikana.
Juu onhan tuossa perää. Mapista riippuen et välttämättä kerkeä edes pelipaikoille, kun huomaat toisen puolen jo sulaneen ja siellä pyörii vain vihun rullatuoli enää ja omien tappajat eivät ole olleet edes spotissa (worst case scenario).

Eilen tuli taas otettua joku 15 matsia ja tällä kertaa vain kolme tappiota, eli juuri päinvastoin mitä edellinen setti. Näissä matseissa kyl huomas, et vihu oli huomattavasti heikompi ja kun katseli pelin jälkeen tilastoja, niin siellä keikkui niitä 44-49% wr-pelaajia. Omalla puolella sitte reilusti parempia, eli aika huono MM.

Itsekään en ole keskivertoa kummoisempi pelaaja, joten nuo kantohousut jää yleensä narikkaan jollei tiimissä ole sitä "johtohahmoa" olemassa.

Jos on satunnaisesti pelaavia ei niin vakavalla mielellä tahkoavia, niin platuunaa vois pyhien aikaan ottaa iha mielellään. Tierillä sun muulla ei ole mitään väliä, kunhan ei tarvi koko aikaa pikkutieriä pelata. :)
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 682
Ihan kiva joo koittaa kerätä koristeita. Tänään 28 matsia jois 9 voitettuja... Niistä 12 matsia jagdpanther 2, joista ei yhtään voittoa.

Sent from my VOG-L29 using Tapatalk
Joo ihan sama täällä. En ole juurikaan pelannut ja WR kyllä on laskenut pahasti jonnekin 40%, mutta nyt kun pari päivää sitten pelasin ja lopulta keksin mitä tuo manageable bonus meinaa, niin sitten yritin pelata hyviä 2x pelejä joilla käyttää tuo. Ja eihän siitä mitään tullut, koko ajan tulee joko tappioita tai sitten huonoja voittoja eikä viitsi tuhlata tuota bonusta niihin.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Haluaisin pelata peliä mutta kun hermot ei kestä näitä omia tiimiläisiä. Omilla on joku hemmetin 5s delay niissä ampumisissa. :mad:
 
Liittynyt
13.03.2019
Viestejä
30
ostin parina päivänä yhteensä 12 lootaa, tulos 12 päivää prenium 5000 kultaa ja E 75 TS, bretange panther , sherman Vc firefly
ei hullumpi tulos
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
160
Itsellä World of Tanks on ensimmäistä kertaa pysyvämmin telakalla. Vuodesta 2012 tullut pelattua. Yli 20k matsia takana ja voittoprosentti 54%. Ensimmäinen joulu kun en osallistu tankkimaailman festivaalirientoihin, edellisenä kahtena vuotena pyssyteltiin sujuvasti X-tasolle. Nyt ei vain kiinnosta edes aloittaa, yhtään.

Pelihän näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin koskaan, mutta näköjään tullut täydellinen saturaatiotaso vastaan itse pelaamisen osalta. Gameplay ei vaan sytytä enää ollenkaan. Vekkulia, miten entinen suosikki voikin tippua näin rajusti pelilistan ykköspaikalta varalistan häntäpäähän.

Tästä huolimatta, ja ehkä juuri sen vuoksi: Lupsakkaa joulua kaikille nykyisille ja entisille tankkereille. Pitäkää telat rasvattuna ja pikakahvit lämpimänä, sillä joskus tämäkin lysti voi loppua kuin siihen kuuluisaan "näkymättömään seinään". :tup:
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
188
Eilen tulikin täyteen 5 vuotta tankkipeliä pelaamista. Peli ei onnitellut mitenkään, aika tylsää :lol:. No, tässä joulun aikaan on grindaus sujunut mukavasti, kun sai noita piirustusten palasia noista joulujutuista. Krediiteistä vain tuntuu olevan jatkuvasti pulaa, kun tuli ostettua vihdoin tuo EBR 105, ja vielä pitäisi saada krediitit kasaan Obj. 430:lle ja Leopard 1:lle. Kiva pikkuvaunu muuten tuo tier 7 Scorpion, jonka sain Tank Rewardseista, vaikka luulin ensin, etten millään saa niitä poletteja kasaan.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
188
Eilen tulikin täyteen 5 vuotta tankkipeliä pelaamista. Peli ei onnitellut mitenkään, aika tylsää :lol:.
Kappas, sähköpostiini tupsahti aamuyöstä Wargamingilta viesti otsikolla "We have a gift for you". En tiedä, tuliko se vuoden vaihtumisen vuoksi ylipäätään kaikille vai tämän 5 pelaamisvuoden täyttymisen vuoksi, mutta viestissä oli linkki omaan Battle journeyyn, josta näki omia pelitilastoja (itsellä menee pelit kuulemma parhaiten Sand Riverissä, mielenkiintoista). Lopuksi annettiin lahjaksi Progetto 46 ja 3 päivää premiumia. Ihan kiva, mutta minulla oli jo loottilaatikoista saatu Progetto, joten tilalle tuli miljoona krediittiä. Saitteko te em. viestiä sähköpostiinne?

Screenshot_20200101-102759.jpg
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
8 vuotta ja ei mitään :)
 
Liittynyt
04.06.2017
Viestejä
4
Piti pitkästä aikaa kirjautua sisään, kun kerran lahjoja jaellaan.

Ei tullut mitään sähköpostiin, mutta Super Helcat odotti heti sisällä + 20 jotain laatikkoa 8 vuoden "pelaamisesta".
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
448
Ja taas pitkästä aikaa tämän pelin pariin. Onkin tullut uusia juttuja taas läjäpäin. Esim se että saa kultahyväriä premikkavaunuun jos antaa vanhan vaunun vaihdossa. Tuolla saisi melkein päittäin tuon julkaisussa saamani M6A2E1 venäläiseen T-34-85M. Tuolla amerikkalaisella mutantilla en ole pelannut kuin tuplat pois aina ja kouluttanut T29 miehistöä, kun en vaan pidä siitä. Joten vaihto olisi ainakin siinä mielessä kivuton.

Onko tuo T-34-85M premikka vaunu mistään kotoisin? Pelaako sillä muitakin kuin tuplia pois?
 
Liittynyt
30.01.2018
Viestejä
1
Joo, taas pelailen Wot:ia Tai pitäiskö sanoa Bot peliä. Kaksi päivää tullut pitkästä aikaa räskittyä, ja aivan kyllästynyt botteihin. Jotekin vaan haiskahtaa,ettei WG ole aikomustakaan näitä bot pelaajia bannata. Nyt on ollut 10-vutta peli pystyssä ja en ole ainuttakaan kuullut, että olisi joku bannit saannut botin käytöstä. Voisin jopa veikat,että itse tekevät tän bot ohjelman. lisä rahaa siitäkin saa. Tämä firma ymmärtää rahan päälle. CyberTank. Ei se että kehitys ja pätsejä tulee, jollei itse ongelmaan puututa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
459

Se jo parantaisi peliä paljon jos MM pistäisi botit tasaisesti molempiin tiimeihin. Yleensä ne vaan tuppaa olemaan toisessa tiimissä ja sitten tulee näitä 4 minuutin ylijuoksuja.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Virallisia botteja ei EU palvelimilla ole, vaikka olisikin niin niitä on saman verran molemmilla puolilla. Jos taas tarkoitat pelaajaa joka sinun mielestäsi on botti, on MM mahdoton tehtävä jakaa pelaajan mielipiteen mukaan tasaisesti
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Olen aina luullut, että botti vinkunat tulee siitä kun on ns. tyhmiä pelaajia. 49% pelaajista on kuitenkin keskivertoa tyhmempiä tapauksia niin kyllähän siinä riittää...

90%:sesti tuota tulee pelattua niin, että luottaa vain itseensä. Aivan turha ajatella, että tiimistä olisi jotain hyötyä oli ne sitte vihreitä tai sinisiä/liiloja, koska kaikki kuitenkin ajattelee pää-asiassa vain omaa napaa. Välillä tulee mukavia poikeuksia, mutta aivan turha olettaa niiden varaan. Tulee vaan itselleen paha mieli jos yrittää pelata tuota tiimipelinä.
 
Eas

Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
613
Sitä varten on klaanit ja platuunat olemassa että voisi vaikuttaa vähän enemmän pelien lopputuokseen.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 820
Olen aina luullut, että botti vinkunat tulee siitä kun on ns. tyhmiä pelaajia. 49% pelaajista on kuitenkin keskivertoa tyhmempiä tapauksia niin kyllähän siinä riittää...
Olen aina luullut että vinkunat tulee siitä kun ns. parempia pelaajia tulee ja kirjoittelee foorumeille, haukkuvat muita boteiksi. Tiedä sitten mikä totuus on....
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
459
Virallisia botteja ei EU palvelimilla ole, vaikka olisikin niin niitä on saman verran molemmilla puolilla. Jos taas tarkoitat pelaajaa joka sinun mielestäsi on botti, on MM mahdoton tehtävä jakaa pelaajan mielipiteen mukaan tasaisesti
Kyllä WG:llä on parametreja, joiden mukaan voisi jonkunlaista balansointia tehdä ettei kaikki nuo botit olisi yhdessä tiimissä ja tilanne olisi 3 minuutin kohdalla jo 5-0 vihuille. Ei varsinaisesti siis ole mielipideasia. Mikään muu epäkohta pelissä ei harmita niin paljon kuin tuo. Premikuulat fine, RNG fine, T8 op premit fine noin muutamia mainitakseni. Edes 279e ei ole niin ärsyttävä kuin tuo tilanne, josta mainitsin. Vielä kun tähän soppaan lisätään se, että vaikka kuinka pistä hanttiin tuollaisesta 5-0 takaiskusta huolimatta, teet damagea,tuhoat vaunuja ja häviät niin saat nipin napin saman verran expaa kuin se voittajatiimissä oleva botti, joka ajoi 500m, ampui kerran ja teki damagea.

Paljon on uutta tulossa kesällä mutta paljon on vielä korjattavaakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 734
Hmm, mitä T8 premiä porukka op:na? Itelle ei tuu mieleen ku äpärä. Mahdollisesti myös Defender/252U, mutta ei nuokaan IMO niin op ole kuin EBR.

Toki moni T8 premikka on parempi kuin vastaava techtreessä oleva, mutta en moniakaan sanoisi varsinaisesti op:si.

Hyviähän ovat kyllä myös Renegade, Carnevor AX, Scorpion G ja SU-130PM
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
747
On nyt pitkän tauon jälkeen tullut tahkottua Wottia. Aluksi oli aika tahmeeta kyllä. Tuli vähän kultaankin ja premi-aikaan sijoitettua niin kuin free to play -ideaan kuuluukin. Uutena tankkina T-34-85M joka on vaikuttanut kyllä ihan mukavalta. Ja varsinkin kun pistää minut pelaamaan vähän alemmilla tiereillä jossa välillä onnistuukin. Ostin takaisin myös PTA:n, jolla ylätiereistä tulee ehkä melkein onnistuttuakin. Samoin su-122-44 tuntuu toimivan kivasti. Nyt opettelen jos saisi Patton m46 toimimaan, mutta vielä ei oikein rullaa. Aika paljon on tullut ja tulee katsottua myös youtubesta; jotenkin vaan nautittavaa katsoa hyvää peliä.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Mennyt pari kertaa hermo taas tähän peliin mutta löysin tän ruotsalaisten td-linjan joka vaikuttanut tähän mennessä kivalta.. Ysissä ollaan menossa ja 136 matsia takana ja winrate sillä on 56%. Ei siis aivan huono, damage-ennätys tuli äsken ja kerkesin tekee 4,5k :hammer:
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
747
Tylsää kun wotti ei toimi oikein linuxissa (näppäinasettelu tai jotain). Ei jaksaisi wintoosan puolelle kääntää tätä varten.
 
Liittynyt
30.07.2020
Viestejä
2
Seitsemän vuoden tauon jälkeen tuli palattua pelin pariin nyt keväällä.
Onko täällä miten aktiivisia pelaajia? Aktiivinen klaani voisi kiinnostaa ja platoonassa pelaaminen yleensäkin.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
94
Seitsemän vuoden tauon jälkeen tuli palattua pelin pariin nyt keväällä.
Onko täällä miten aktiivisia pelaajia? Aktiivinen klaani voisi kiinnostaa ja platoonassa pelaaminen yleensäkin.
Itse aloin myös keväällä pelaamaan aktiivisesti ja palasin vanhaan claaniin. Claani on Tanks of Metal [Metal] ja olemme pienen tauon jälkeen taas aktivoituneet. Lisää aktiivisia pelaajia claani kyllä kaipaisi. Heitä yv:tä niin jutellaan lisää.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Vuoden tauon jälkeen pelit jatkuvat, peliseura ja klaani haussa. Joku discord kanava tms? Kokemusta klaanimatseista vuosien takaa t6 t8 t10
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
232
Samaa kuin edellisillä, eli vuosien tauon jälkeen tuli asenneltua ja peliseuraa ois hakusessa
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
642
Miten muuten nuo käyttöesineet esim turbo, onko se kertakäyttöinen vai poistuu vaunusta vasta kun sen poistaa tai vaunu tuhoutuu?
Ei ole koskaan tullut niitä edes kokeiltua, kun ajatellut säästää t10 vaunuille, mutta tuskin niitä tulee helpolla hommattua kun ei pelistä mitään ole vieläkään maksanut.
 
Ne on equipmenttejä ja pysyvät vaunussa niin kauan kuin irroitat varusteen tai tuhoat.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
29 matsia ja 10 voittoa. Oisko millon tähän tulossa joku rankedi? Enkä meinaa nyt sitä mikä on ehkä 3 viikkoa vuodesta auki vaan ihan 24/7 auki oleva. Ei vaa meinaa jaksaa näitä tiimejä kun peli muuten kiva.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Tarviiko sanoa mitään? :cigar:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Hieno kuti. Minulla xvm ei ole ottanut toimiakseen ollenkaan. Ihmetellyt nuita bondeja mitä on kertynyt melkoinen määrä menimpä ostamaan moduuleja kun en keksinyt muutakaan. Jälkeenpäin löytyi niillä ostettavat vaunut... Credittejä tarvis raakasti lisää että sais puuttuvia vaunuja hommattua nyt tuntuu että grindit on pysähtynyt. :smoke:
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 341
Joo itellä bondeja kasassa joku reilu 12k ja vissiin kannattaa ottaa toi M60, ajattelin yhdessä vaiheessa että toi FV215b olis ollu hyödyllinen mutta aloin sitten kattelee sen weak spottei niin päätinkin että en ota sitä kun kyljissä niin heikko kohta että osaava pelaaja osaa ampua ihan heittämällä siihen heikommallakin penellä :smoke:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Mulla oli joku reilu 15k bondia mutta sillä ventit rämmerit ym ei jäänytkään varastoon oikein mitään. Onko nuo ns kultavaunuja joilla kerää credittejä tiuhempaan?
 
Liittynyt
12.01.2018
Viestejä
314
Joo itellä bondeja kasassa joku reilu 12k ja vissiin kannattaa ottaa toi M60, ajattelin yhdessä vaiheessa että toi FV215b olis ollu hyödyllinen mutta aloin sitten kattelee sen weak spottei niin päätinkin että en ota sitä kun kyljissä niin heikko kohta että osaava pelaaja osaa ampua ihan heittämällä siihen heikommallakin penellä :smoke:
Taitaa tuo fv215b olla huonoimpia t10 vaunuja. Saa nähä tuleeko uusia vaihto ehtoja vuojen vaihteessa.
 
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
176
Taitaa tuo fv215b olla huonoimpia t10 vaunuja. Saa nähä tuleeko uusia vaihto ehtoja vuojen vaihteessa.
Juu ei sillä oikein ollut enää sijaa pelissä, niin siksi tilalle tuli superkonkka ja tuosta tehtiin "säälipremikka". Fv215 183:lla vähä samat, mut sitä ei taida saada bondeilla hommattua(?). Siinä on kuitenkin hauskuuskerrointa tykin muodossa, vaikka osuminen yhtä lottoa onkin. Palkitsee toisinaan, niin kuin hieman ylempänä olevasta videosta voi todeta. :cool:
 
Kyllähä kuoleman tähti nimesä verone on jos vaan osuu.
 
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
176
Tulipahan tämän keskustelun myötä kokeiltua pitkästä aikaa wottia ja kyllähän tuo on uudistunut/muuttunut sitten viime näkemän.
Pieni ylläri tuo varusteuudistus, kun nykyään maksaa kultaa/irroitustyökalun jopa perus kiikareiden tai naven poistaminen ja ostohinnatkin tainneet tulla ylöspäin.
Näköjää myös väliä mihin slottiin varusteen heität, jotta saat siitä lisähyötyä.

Pelit itsessään meni jopa kohtuullisen hyvin, vaikka tuli tuntemattomia karttoja vastaan ja vanhoissakin sijoittuminen/pelinluku oli aika pahasti ruosteessa (16 matsia, 7 voittoa ja yksi tasuri).

Summa summarum pitänee kokeilla joku päivä uudestaan.
 
Oliko pitkäki tauko? On tuo aika palio muuttunu siinä 6? vuodessa muuttunu mitä oon sitä pelannu. Nuita irrotus kuponkeja on saanu melekosen nipun eventeistä, camonetin ja binojen vaihon ois voinu jättää rauhaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 412
Viestejä
4 160 198
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom