Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Heseman]

Carrion (PC, Xbox gamepass)
Tuli tämä lyhyehkö (6h lisärin kanssa, josta jälkimmäinen ehkä reilu 0,5h) indiepeli pelattua läpi. Siinä pelataan laboratoriosta karkaavaa otusta, joka ryömii ilmastointikanavissa ja ties missä vaanien tutkijoita ja vartijoita ja löytäen matkan varrella uusia kykyjä. Ihan jees, joskaan ei kauhean erikoinen. Vähän aikaa jaksoi jopa huvittaa kun otus pisteli tutkijoita parempiin suihin. Yllättääkö ketään, että tämä on Devolverin julkaisema?

 

[TurbinoZ100000]

Vampire Survivors, 4.5/5. Hetkeen ollut näin hauskaa pelin kanssa, todella koukuttava. Jonkunlainen roguelike/bullet hell hässäkkä äärimmäisen yksinkertaisilla mekaniikoilla, käytännössä ei tartte kuin liikutella hahmoa kartalla, väistellä vihollisia ja keräillä "xp":tä ja poweruppeja. Peli on vielä pitkälti kehityksessä mikä näkyy sisällön määrässä ja epätasapainossa, mutta siltikin jo 27 tuntia tullut hakattua. Maksaakin vain pari euroa Steamiss niin suosittelen kyl kokeilemaan.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 22. (Kyllä. Kävin laskemassa.)

Gone Home

Kävelysimulaattorien klassikko. Teini palaa ulkomaanmatkalta ja löytää kotinsa tyhjänä. Poissaolon aikana on tapahtunut perhedraamaa, jota selvitetään ympäri taloa sirotelluista dokumenteista ja audiolokeista. Gameplay koostuu avainten etsinnästä ja esineitten pyörittelystä.

Tarina saattoi olla vallankumouksellinen vuonna 2013, mutta samat teemat tyttörakkaudesta ja ysärinostalgiasta on sittemmin nähty monissa muissakin peleissä - esimerkiksi Life is Strange on mielestäni parempi. Pitänee laskea Gone Homen ansioksi, että niin monet seikkailupelit lähtivät kalastamaan samoille vesille. Buumin aloittaja vain tuntuu nykypäivänä hieman yksinkertaiselta.

Relicta

Ensimmäisen persoonan pulmapeli, jossa pulmanratkonta perustuu erivärisiin magneetteihin. Näitäkin on tehty muutama. Peli sijoittuu kuuasemalle, jossa on löydetty muukalaiselämää. Asemalla on myös kokeiltu maankaltaistamista valtavissa kupoleissa, jotka on (vähän epämääräisestä syystä) ängetty täyteen logiikkapuzzleja. Niitä sitten ratkotaan.

Relicta on täynnä pieniä ärsytyksen aiheita ja epäloogisuuksia. Kaikki postprosessointi-asetukset on taas niputettu samaan namikkaan, niin hyvät kuin huonot. Jos haluaa terävän kuvan ilman ylimääräistä paskaa kuten motion bluria, säädin on pakko laskea niin alas että kuva rumenee muista syistä.

Tarinakohdissa kuuaseman sisällä hyppiminen on estetty ja animaatio, jossa päähenkilö lisää uuden dokumentin täppäriinsä, on muutaman sekunnin liian pitkä. Pulmakupolit taas ovat niin täynnä näkymättömiä seiniä, että pelaaja tuntuu kulkevan läpinäkyvässä tunnelissa. Peli vielä oikein korostaa muureja visuaalisella efektillä, jottei varmasti käy epäselväksi miten ahtaassa putkessa sitä ollaan.

Kyyristyä ei voi, vaikka monessa pulmassa siitä olisi konkreettista hyötyä. Päähenkilö on kuitenkin terve ihminen eikä mikään jäykkärunkoinen robotti. Ympäristöissä on copypastattu samoja assetteja liikaa. Hahmojen repliikit katkeilevat usein kesken lauseen.

Kuussa on täysin sama painovoima kuin maassa - tai ainakaan päähenkilö ei hyppää yhtään korkeammalle kuin tyypillinen pelisankari. Terraformatuissa kupoleissa vietetään niin paljon aikaa, että tapahtumapaikka unohtuu välillä kokonaan. Kupolien taivas lienee jokin hologrammi, koska siinä näkyy pilviä, revontulia ja kuu, mutta peli ei vaivaudu asiaa selittelemään.

Peli siis vuotaa vähän joka paikasta, mutta onneksi varsinainen pihvi eli puzzlet ovat kunnossa. Pulmahuoneet eivät ole mitään läpijuostavia tarinantäytteitä, vaan niissä joutuu oikeasti hieromaan harmaita nystyröitään, ja mukana on myös paljon vaihtelua. Jokaisessa pulmassa joutuu keksimään jotain uutta. Kaikki loppupään puzzlet ovat ensisilmäyksellä suorastaan masentavan monimutkaisia hirviöitä, mutta ne voi yleensä aina ratkoa pala kerrallaan. Hauskaa oli.

Tarina ei ole kokonaisuutena mikään ihmeellinen, mutta siinä on omia ja kiinnostavia ideoita. Hahmot ovat aika myötähävettäviä, mutta lämpenin heille pikkuhiljaa samaan tapaan kuin Watch Dogs 2:n meemikeisareille. Hölmö dialogi hymyilytti loppua kohden.

Hienoja maisemiakin löytyy. Eikä näistä tosiaan Kuu tule ensimmäisenä mieleen.

Edit: Huomasin että mukana oli myös pari lisäkampanjaa, pelasin nekin. Ensimmäisen tarina on yhdentekevä, mutta toinen on suoraa jatkoa emopelille. Avaruusolio on edelleen hauska hahmo. Pulmat ovat entistä vaikeampia ja monimutkaisempia, yhden huoneen ratkaisemiseen voi hurahtaa puoli tuntia. Koko roskan läpäisyyn meni minulta 24 tuntia, eli sisällön puutteesta peliä ei ainakaan voi syyttää.

Spoileri: Pulmahuone lisäosan loppupäästä

Tässä ei tiedä mistä edes aloittaisi.

Vampire Survivors, 4.5/5. Hetkeen ollut näin hauskaa pelin kanssa, todella koukuttava. Jonkunlainen roguelike/bullet hell hässäkkä äärimmäisen yksinkertaisilla mekaniikoilla, käytännössä ei tartte kuin liikutella hahmoa kartalla, väistellä vihollisia ja keräillä "xp":tä ja poweruppeja. Peli on vielä pitkälti kehityksessä mikä näkyy sisällön määrässä ja epätasapainossa, mutta siltikin jo 27 tuntia tullut hakattua. Maksaakin vain pari euroa Steamissa niin suosittelen kyl kokeilemaan.

Vahvistan. Simppeli mutta koukuttava hirviönteurastus. Omasta hahmosta saa kehitettyä todella tehokkaan puolijumalan, mutta kymmenien tuhansien vihollisten massa jyrää silti jossain vaiheessa yli. Peli on kirjaimellisesti halpa kuin saippua ja Steam-revikat on 99% positiivisia.

 

[iixx82]

Outer Wilds (PC, Xbox gamepass)
Sekoitan tämän helposti Obisidianin The Outer Worldsiin (joka itselleni oli samantasoinen pettymys, kuin Cyberpounk 2077 joillekin, muttei siitä sen enempää tässä) kiitos hyvin samantyylisen nimen. Tästä on höpisty paljon ympäriinsä ja viimein se tuli itsekin koettua. Peli on siis aikasilmukkapeli, jossa tutkitaan muukalaisrodun edustajana heidän aurinkokuntaansa erinäisiä puzzleja selvittäen, ja oikeastaan pelistä ei kannatakaan tietää enempää, ennen kuin sitä on itse pelannut.

Pitemmittä puheitta siis, peli on aikas hyvä. Pelin fiilis on mukavan rento, mutta tulee matkan varrella muitakin fiiliksiä. Alussa tosin kesti vähän aikaa päästä peliin kiinni, kun kädestä ei pidellä oikeastaan yhtään, tuupataan vaan matkaan alun tutoriaaliosuuden jälkeen. Kannattaa kuitenkin muutama tunti käyttää peliin ennen kuin luovuttaa. Puzzlejen vaikeustaso on mielestäni todella hyvä, sillä ne eivät ole ilmiselviä mutta selvitin kaikki katsomatta apua. Monesti pulmapeleissä jään jumiin jossain kohtaa ja on pakko turvautua läpipeluuohjeisiin, jos haluaa jatkaa, tai sitten peli jää kesken (kuten vaikkapa Antichamberin kohdalla kävi). Toinen mieleen tuleva peli, jossa on vastaavanlaisesti onnistuneet puzzlet, on jo muinainen Call of Cthulu: Dark Corners of the Earth. Mukavaa vaihtelua nykyaikaisille kädestäpitelypeleille, vaikka niissäkään ei sinänsä pahaa olekaan.

Outer Wilds on ihan huikee. Mutta vittu että itellä palaa hermo avaruuspuvun rajalliseen "hyppy boosteriin" loppuu aina saatana kesken kun pitäisi johokin hypätä tai päästä ja varsinkin erään black holen lähellä tämä rikkoo hermot ja pelin jo ihan täydellisesti.

Ongelma olisi helposti ratkaistu että saisi polttaa buustereita ihan niinkauan kun vaatii. niin hyppy ei jäisi kesken. Aivan uskomattoman ärsyttyvä pelimekaaninen virhe muuten hienossa pelissä.

 

[REALhjelm]

Vampire Survivors on Steam

Mow down thousands of night creatures and survive until dawn! Vampire Survivors is a gothic horror casual game with rogue-lite elements, where your choices can allow you to quickly snowball against the hundreds of monsters that get thrown at you.

store.steampowered.com

pitkästä aikaa ostin early access pelin ja yllättäen ei tarttinu pettyä. jos tykkää roguelikeistä ja aprg:stä nii tuo on hyvä ostos. vähä harmi vaa ku käy helpoks ku tajuaa pelin mekaanikat. poteenttialia tossa kyllä on

 

[Jumi]

Ender Lilies (PC, Switch, PS4, Xboxit)

Kaunis metroidvania joka valikoitui pelattavaksi kauniiden grafiikoiden takia. Kaikki uudet tämän genren pelit näyttävät käyttävän rumaa pikseligrafiikkaa enkä jaksa enää katsella sellaista pätkän vertaa.

Heti ensiminuuteilla mieleen tulee Hollow Knight, mutta nopeasti huomaa että pelissä on ihan omiakin ideoita. Isoin pelin omajuttu on 3 eri iskunappia joihin voi laittaa mitä iskuja haluaa ja ajan mittaan niitä kertyy paljon. Itse käytän enimmäkseen hidasta mutta voimakasta moukaria, nopeaa miekkaa ja koiraa tai erikoisparryä.

On kai tässä jonkinlainen tarina, mutta ei kiinnostanut yhtään. Alussa sitä jopa pakotettiin käsittämättömän hitaiden animaatioiden saattelemana. Lisäksi kaveri NPC:n fontti hukkui taustaan enkä aina edes tajunnut että se selittää jotain, ääninäyttelyä tämä ois kaivannu.

Grafiikat ja animaatiot on nättejä, mutta haalea värimaailma on minusta virhe ja joskus tärkeät ovet ja muut asiat hukkuvat taustaan. Musiikit ovat kaunista pianopimputusta ja yhdessä biisissä on hauskasti pätkä 8-bittisen Nintendon Metroidin melodiaa! (tai ainakin se menee erittäin lähelle)

Summittainen kartta ja pikamatkustus löytyy mutta peli on silti sokkelo ja uusien taitojen karttuessa kun tutkin paikkoja uudelleen ei ollut hajuakaan miten jonnekin tarkalleen ottaen pääsi. Jännästi pelissä tuntuu tapahtuvan paljon, jossain välissä taitoja alkoi olla vaikka kuinka ja muutenkin tuntui että olin jo loppusuoralla niin Steamin pelikello näytti vasta 9 tuntia ja netistä selvisi että kohta ollaan ehkä puolessa välissä. Tuo on varmaann luotu sillä etteivät etäisyydet ole kovin pitkiä, ennen jokaista pomomatsia on "bonfire" ja uusia juttuja saa usein. Kuollessa ei muuten menetä mitään ja eteneminen on leppoisempaa kuin esim. Hollow Knightissa.

Tätä tulee pelattua aina puoli tuntia kerrallaan, kun siinä ajassa kerkeää kyllästyä mutta heti tunnin päästä haluttaa kumminkin pelata eteenpäin. Yhtäkään isompaa pomomatsia en ole päässyt ensimmäisellä yrittämällä, mutta koska niillä ei ole kovin montaa liikettä niin alussa mahdottomalta tuntunut pomo onkin aika helppo parin(kymmenen) yrityksen jälkeen.

Väittäisin että metroidvania veteraaneille tämä on keskinkertainen mutta pelattava: 3/5. Jos genre ei ole kovin tuttu niin sitte 4/5.

 

[Jumi]

Vampire Survivors on Steam

Mow down thousands of night creatures and survive until dawn! Vampire Survivors is a gothic horror casual game with rogue-lite elements, where your choices can allow you to quickly snowball against the hundreds of monsters that get thrown at you.

store.steampowered.com

pitkästä aikaa ostin early access pelin ja yllättäen ei tarttinu pettyä. jos tykkää roguelikeistä ja aprg:stä nii tuo on hyvä ostos. vähä harmi vaa ku käy helpoks ku tajuaa pelin mekaanikat. poteenttialia tossa kyllä on

Striimaajat on pelannu tuota paljon viime päivinä ja pakkohan se oli koittaa. Kaksi tuntia meni kuin koomassa, kun peli on niin simppeli mutta silti hauska. Ja vain 2€!

 

[Jumi]

Vampire Survivors (PC early access 2€)

Vois kai tästä hitusen enemmän kirjoittaa... Kuvittele kymmeniä tunteja pitkä aRPG (Diablo, Path of Exile) mutta puoleen tuntiin ahdettuna. Endorfiini virtaa jatkuvalla syötöllä ja kuoleman sattuessa "vielä yks peli".

Ukkelia ohjataan pelkästään tatilla tai nuolinäppäimillä ja iskut on automaattisia. Ensimmäiset pelikerrat eivät vielä vakuuta mutta kun saa avattua muita hahmoja ja oppii käyttämään aseita niin alkaa olla koukku nieltynä. Ostin tämän eilen illalla ja nyt on tullut 10 tuntia pelattua.. Kerran olen päässyt "läpi".

Peli on käsittääkseni vain yhden hepun (EDIT: creditseissä on pienen tiimin verran porukkaa) suunnittelema & tekemä, ja viimeksi näin näin hyvää pelisuunnittelua Kingdom Two Crownsissa.

Suosittelen.

 

[CaseAce]

inFAMOUS Second Son (PS5 upgrade)

Edelliset inFAMOUS sarjan pelit pelasin PS3:lla, joten onhan tämä edistys siihen verrattuna. 60fps ja näyttää nätiltä. Siihenpä se sitten jääkin. Edellisissä osissa sähkön lataaminen itseensä oli jotenkin luontevaa tarinan muodossa. Nyt jätkä imppaa jotain häkää savupiipuista tai neon-kaasua. Pääjuoneltaan todella lyhyt, mutta sivutehtävissä onneksi on lisätekemistä. Ei kuitenkaan milloinkaan pääse siihen mitä PS3-versiot aikoinaan oli. Hyviksenä pelaaminen on ärsyttävää. Kuka keksi että weak pointit on jaloissa? Koita siinä nyt osua juoksevan vihun oikeaan tai vasempaan jalkaan. Samalla maassa makaa tainnutettuja vihuja, ja jos osut jalkojen sijaan niihin, hyvismittari laskee. Pahiksena paljon mukavampi kun voi tähtäillä päähän. Lisänä surkea fast travel, joka jää kohtalaisen vähälle käytölle koska päivityksien ja kykyjen myötä eteneminen paikasta toiseen on kohtalaisen nopeaa muutenkin. Ja kenen mielestä graffitien tekeminen kerroksittaisilla stencileillä ja spray-maalaaminen ohjaimen asentosensoria käyttämällä on tuntunut peliä tehdessä hyvältä idealta?

inFAMOUS First Light (PS5 upgrade)

Täysin turha itsenäinen lisäosa. Ei pomotappeluita. Ei hyvä/paha valintoja. Ei tarvitse varmaan kertoa enempää.

Molemmissa vaivasi lisäksi se, että ns. "superkyky" on liian voimakas. Tapat vaan muutaman pahiksen alkuun weak spotteihin osuen, vihua lappaa vasemmalta ja oikealta, jesjes, kunnon räiskintää. Paitsi että laukaiset vaan tämän "superkykysi" ja kaikki vihut kuolee siihen. Lisäksi voit kerätä superkykyyn tarvittavat weak point osumat jo ennen kuin aloitat varsinaisen tehtävän, jolloin se on heti valmiina tehtävän alussa. Miten valloitetaan haastava vihuja täyteen tungettu base? Kerää kyky täyteen, juokse keskelle basea, ja laukaise. Ei kovin intuitiivistä.

 

[Raxama]

inFAMOUS Second Son (PS5 upgrade)

Edelliset inFAMOUS sarjan pelit pelasin PS3:lla, joten onhan tämä edistys siihen verrattuna. 60fps ja näyttää nätiltä. Siihenpä se sitten jääkin. Edellisissä osissa sähkön lataaminen itseensä oli jotenkin luontevaa tarinan muodossa. Nyt jätkä imppaa jotain häkää savupiipuista tai neon-kaasua. Pääjuoneltaan todella lyhyt, mutta sivutehtävissä onneksi on lisätekemistä. Ei kuitenkaan milloinkaan pääse siihen mitä PS3-versiot aikoinaan oli. Hyviksenä pelaaminen on ärsyttävää. Kuka keksi että weak pointit on jaloissa? Koita siinä nyt osua juoksevan vihun oikeaan tai vasempaan jalkaan. Samalla maassa makaa tainnutettuja vihuja, ja jos osut jalkojen sijaan niihin, hyvismittari laskee. Pahiksena paljon mukavampi kun voi tähtäillä päähän. Lisänä surkea fast travel, joka jää kohtalaisen vähälle käytölle koska päivityksien ja kykyjen myötä eteneminen paikasta toiseen on kohtalaisen nopeaa muutenkin. Ja kenen mielestä graffitien tekeminen kerroksittaisilla stencileillä ja spray-maalaaminen ohjaimen asentosensoria käyttämällä on tuntunut peliä tehdessä hyvältä idealta?

inFAMOUS First Light (PS5 upgrade)

Täysin turha itsenäinen lisäosa. Ei pomotappeluita. Ei hyvä/paha valintoja. Ei tarvitse varmaan kertoa enempää.

Molemmissa vaivasi lisäksi se, että ns. "superkyky" on liian voimakas. Tapat vaan muutaman pahiksen alkuun weak spotteihin osuen, vihua lappaa vasemmalta ja oikealta, jesjes, kunnon räiskintää. Paitsi että laukaiset vaan tämän "superkykysi" ja kaikki vihut kuolee siihen. Lisäksi voit kerätä superkykyyn tarvittavat weak point osumat jo ennen kuin aloitat varsinaisen tehtävän, jolloin se on heti valmiina tehtävän alussa. Miten valloitetaan haastava vihuja täyteen tungettu base? Kerää kyky täyteen, juokse keskelle basea, ja laukaise. Ei kovin intuitiivistä.

Second Son tuntu joo kakkosen jälkeen aika köyhältä peliltä, otti takapakkia turhan monen asian kanssa.

Mitä noihin liikesensorijuttuihin yms DS4 ominaisuuksiin tulee, niin toihan oli julkasupeli. Ja kuten asiaan kuuluu, julkasupelit hyödyntää kaikkea uutta (ja tässä tapauksessa turhaa) sen verran paljon et ne yleensä jääkin julkasupelien hommiks. Kelasin itekin aluks et ihan kiva kikka et ohjain pystyyn käteen ja heiluttelemaan, mut sit se alkokin tuntumaan aika nopeasti tyhmältä.

Selvisin Second Sonin kanssa noin 2h muistaakseni. Kokeilin kans PS5:llä kun tossa oli jo vakiona uncapped fps sinne 60fps asti niin PS5 sai ilman patchiakin 60fps kokemuksen, mut ei se juurikaan mitään muuttanut. Vihasin kans sitä et toisinkun 1 ja 2, niin Second Sonissa ihan normaalisti sen savun ampuminen kulutti sitä resurssia, kun taas 1 ja 2 pelkästään erikoisliikkeet imeskeli sitä.

 

[CaseAce]

Second Son tuntu joo kakkosen jälkeen aika köyhältä peliltä, otti takapakkia turhan monen asian kanssa.

Mitä noihin liikesensorijuttuihin yms DS4 ominaisuuksiin tulee, niin toihan oli julkasupeli. Ja kuten asiaan kuuluu, julkasupelit hyödyntää kaikkea uutta (ja tässä tapauksessa turhaa) sen verran paljon et ne yleensä jääkin julkasupelien hommiks. Kelasin itekin aluks et ihan kiva kikka et ohjain pystyyn käteen ja heiluttelemaan, mut sit se alkokin tuntumaan aika nopeasti tyhmältä.

Selvisin Second Sonin kanssa noin 2h muistaakseni. Kokeilin kans PS5:llä kun tossa oli jo vakiona uncapped fps sinne 60fps asti niin PS5 sai ilman patchiakin 60fps kokemuksen, mut ei se juurikaan mitään muuttanut. Vihasin kans sitä et toisinkun 1 ja 2, niin Second Sonissa ihan normaalisti sen savun ampuminen kulutti sitä resurssia, kun taas 1 ja 2 pelkästään erikoisliikkeet imeskeli sitä.

Totta. Se mikä oli coolia 2014 ei välttämättä ole enää. En kokeillut PS4 ohjaimella, mutta PS5 ohjaimella kun sitä ravistaa spraypurkkina niin se jopa tuntuu siltä että siellä olisi se kuula sisällä. Muutama hyvä humoristinen elementti pelissä oli kuitenkin. Esim. se "tuunattu" hatchback joka ajelee ympäri kaupunkia, bassot niin kovalla ettei muuta ulospäin kuulukaan ja kori resonoi sopivasti basson mukana. Auton pohjassa on vielä neon-tuningvalot, josta saa kätevästi impattua neonit keuhkoon. Lisäksi överit nais-oletetut ohikulkijat jotka huutelee hyvikselle: "Marry me Delsin!" ja "I got a Delsin tattoo on my ass!", jne. Sekä myös Delsinin ja asiakaspalvelun dialogi ennen "showdown" missioita.

Pelin tekijät tykkää näköjään anagrammeista. Jos ihmettelee mikä nimi "Delsin Rowe" nyt muka on ja paikkana "Curdun Cay Station", niin ensimmäinen on loogisesti "New Soldier" joka tarvittiin tähän jatko-osaan, ja jälkimmäinen "Conduit Sanctuary".

 

[masaf2]

The Last of us 2 - eikö tää lopu koskaan... Aina vaan jatkuu... jatkuu... jatkuu... yks mesta vielä. Läpi päästyäni melko ähky, kun ei voi edes skipata humpuukeja.

 

[IsoLuumu]

The Last of us 2 - eikö tää lopu koskaan... Aina vaan jatkuu... jatkuu... jatkuu... yks mesta vielä. Läpi päästyäni melko ähky, kun ei voi edes skipata humpuukeja.

Ei vissiin kovin kiinnostava peli kun keskimäärin 24h pelaa läpi tuon

 

[CaseAce]

Ei vissiin kovin kiinnostava peli kun keskimäärin 24h pelaa läpi tuon

Millä päättelyllä tuohon tulokseen pääsee? Eikö tuo kerro enemmän päätarinan pituudesta kuin kiinnostavuudesta. Ehkä enemmän voisi kertoa tämä:
"Very Low 0.73% Retirement"
Jos tätä vertaa vaikkapa ykkösosaan tai sen remasteriin niin tulos on 2x parempi, jopa enemmänkin. Sanoisin ennemminkin että varsin kiinnostava peli joka pelataan loppuun asti.

Mulle tuli tuosta pelistä kyllä yliannostus verta ja väkivaltaa. Ja kun se ei ollut sellaista tavallista mättöä, vaan tunteisiin vetoavaa ja raakaa väkivaltaa. Ja sitä oli aivan liikaa. En aikaisemmin tiennyt että sellaista rajaa edes olisi omalla kohdalla, mutta näköjään sekin raja löytyi.

 

[Amon Düül IV]

Control tuli vedettyä läpi kun sain ilmaispelinä Epic Storesta joskus. Vähän ikävä jälkimaku jäi.

Taistelu ihan ok ja paranee loppupuolella kun kykyjä alkaa avautua, mutta tarina tyypillisen ontuvaa Remedy-laatua. Sami Järvellä jotain ihan hyviä ideoita mutta kaipaisi ehkä jotain editoijaa/dramaturgia saamaan ideat toimivaksi kokonaisuudeksi. Mielestäni Alan Wake, Quantum Break ja tämä kaikki samalla tavalla jotenkin vähän sekavista elementeistä koottuja, joissa jotain hyviä ideoita ehkä mutta niitä ei ole osattu koota toimivaksi kokonaisuudeksi tai tasapaino tulkinnanvaraisen hämäryyden ja liiallisen loren/eksposition välillä on epätasapainossa.

Tätä verrattu David Lynchiin, mutta mielestäni tämä muistutti enemmän Richard Kellyn The Boxia jossa samaan tyyliin pohjimmiltaan yksinkertaista Twilight Zone -tyyppistä scifimysteeriä yritetään tehdä syvällisemmäksi tai kiehtovammaksi tarpeettoman sekavalla "lorella". Olen myös aina inhonnut tuota että peleissä joka nurkan takana on jotain loredumppausesineitä. Quantum Breakissa oli niitä avonaisia läppäreitä joka huoneessa josta sai lukea taustatarinaa. Tässä jotain kansioita ja telkkareita. Olisi rasittavaa katsoa elokuvaa joka pysähtyy tasaisin väliajoin tarjoamaan tekstiseinän luettavaksi jossa taustatarinaa elokuvan tapahtumista. Vaikka vapaaehtoista noiden lukeminen/katsominen onkin, mutta ilman niitä tarinasta saa juuri ja juuri tolkkua.

Jostain syystä pelikirjoittajat luulee että pelin tarina on sitä parempi mitä enemmän taustatarinaa on saatu ahdettua mukaan, vaikka elokuvamaailmassa enemmän pätee "show, don't tell" ja "less is more". Arvostan esim. Dark Soulsin tyyliä kertoa tarinaa ilman turhia välivideoita ja dialogeja enemmän ympäristön kautta ja jos halutaan tehdä salaperäistä ja tulkinnanvaraista tarinaa niin voisi jättää suosiolla sen turhan selittelyn ja taustatarinoinnin minimiin. Tässä olisin kaivannut samantyyppistä pelkistetympää kerrontaa jossa pääpaino on taistelussa, joka tässä oli pelin parhaita puolia, mutta tuntui että sitä oli ehkä korkeintaan 50% pelistä. Iso osa ajasta meni sekavassa kartassa edestakaisin suunnistamisessa ja tarinaa seuratessa ja lisäksi jotain yksinkertaisia puzzleja ratkoessa. Rasitti myös päähenkilön tapa kommentoida omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan toistuvasti.

Pelisuunnittelu muistuttaa uudempia Tomb Raider pelejä joista en pitänyt osin samoista syistä. Pelin kestoa yritetty pitkittää kaikenlaisilla collectibleilla ja sivutehtävät aivan turhia juoksupoikahommia ja näitä "ammu 10 tietyntyyppistä vihollista tietyntyyppisellä aseella tietyssä paikassa"-juttuja, vaikka jossain ennen julkaisua tehdyssä haastattelussa tekijät sanoi yrittäneensä välttää busywork/fetch questeja sivutehtävissä. Se loppupuolen "unijaksokin" oli todella ärsyttävä. Enkä pitänyt siitä mysteerimotellistakaan jossa oli todella yksinkertainen "puzzle" joka kerta. Pelinä todella huonoja kohtia, vaikka kai noissa on yritetty hakea jotain kiehtovaa tunnelmaa. Päähenkilön karakterisoinnissakin haettu Tomb Raiderista vaikutteita ajatuksella, että vahva naishahmo on taitava väkivallassa mutta sillä on murheita menneisyydessä joista sitten voihkitaan joka käänteessä. Ehkä olisi voinut olla vielä enemmän huumoria muissakin hahmoissa kuin siinä Suosalon talkkarissa, joka kevensi tunnelmaa aina välillä. Se tuntuu usein unohtuvan niiltä jotka yrittää Lynchiä jäljitellä, että Lynchillä on paljon huumoria sen jutuissa ja jos jätetään huumori pois/vähiin niin lopputulos on usein aika puuduttavan tosikkomaista hämyilyä.

Ihan hyvän näköinen peli kyllä ja art direction kohdillaan. Siksi harmittaakin että näyttävä maailma ja ihan kiva ammuskelu hukattu muuten keskinkertaiseen pelisuunnitteluun ja ontuvaan tarinaan. Musiikki oli todella mitäänsanomatonta ja olisi nostanut tunnelmaa paremmaksi jos olisi ollut edes mieleenpainuvat musat pelissä. Vaikka kyllähän tämä hyvän vastaanoton on saanut, että saatan olla vähemmistössä tämän mielipiteen kanssa. Tämän jälkeen tykitelly Doom Eternalia ja muistuu taas mieleen että pelaaminen voi olla joskus hauskaakin.

 

[masaf2]

Millä päättelyllä tuohon tulokseen pääsee? Eikö tuo kerro enemmän päätarinan pituudesta kuin kiinnostavuudesta. Ehkä enemmän voisi kertoa tämä:
"Very Low 0.73% Retirement"
Jos tätä vertaa vaikkapa ykkösosaan tai sen remasteriin niin tulos on 2x parempi, jopa enemmänkin. Sanoisin ennemminkin että varsin kiinnostava peli joka pelataan loppuun asti.

Mulle tuli tuosta pelistä kyllä yliannostus verta ja väkivaltaa. Ja kun se ei ollut sellaista tavallista mättöä, vaan tunteisiin vetoavaa ja raakaa väkivaltaa. Ja sitä oli aivan liikaa. En aikaisemmin tiennyt että sellaista rajaa edes olisi omalla kohdalla, mutta näköjään sekin raja löytyi.

Helpostihan tossa meni jotain 40 h + lukuisat uudelleenyritykset, kun kokeneena konsolipelaajana ja ykkösen kolunneena aattelin, että pistetääs vähä vaikeustasoo (ja sitähän riitti) ja pidin Kill em & Check em all -linjan läpi pelin (pl. pakkopakoskenet) mikä osoittautui melko työlääksi.

Olihan tossa mättöä, mutta ihan liikaa toisti itseään varsinkin monsterit, joihin kuolin varmaan joku ziljoona kertaa. Kieltämättä viheltelijät olivat aika painostavaa sakkia aluksi.

Lepakkotouhua ja lässytystä + pakkokävelyä oli silti ihan liikaa. TLOU1 oli mielestäni paaaaaljon parempi. Tätä kakkosta ei hullukaan vedä tuon ähkyn jälkeen uudestaan, ykkösen alotti samantien...

 

[Cereal killah]

Paradise Killer (PC)

Erinomainen pelikokemus. First person "investigation"- peli, jossa päähenkilö Lady Love Dies tutkii varsin erikoisessa ympäristössä murhia ja muita asiaankuuluvia rikoksia ja kuulustelee potentiaalisia rikoksentekijöitä jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän friikkejä. Saaren open world on mukavan laaja, mutta silti immersiivinen. Vaikka kyseessä on fiktiivinen "island sequence", niin siihen on aika uskottavasti mallinnettu tyypillinen japanilainen pikkukaupunki.

Tähän kesti jonkin aikaa päästä "sisälle", aluksi graafiset ratkaisut tuntui liiankin erikoisilta ja tekstit & dialogit tuntui siltä että ne on vedetty pariin kertaan google translatorin läpi [vaikka onkin oikeasti vain tietoinen valinta]. Kaikkea tuntui olevan liikaa, eikä tutkinnassa pysynyt yhtään mukana kun ei saanut oikein otetta että mikä on homman pointti. Jossain noin neljän pelitunnin paikkeilla kuitenkin asiat alkoi loksahtamaan paikalleen ja siitä eteenpäin tämä oli oikein nautinnollista pelattavaa. Kai sitä jotenkin alkoi tajuamaan pelintekijöiden mielenmaisemaa ja pääsemään samalle aaltopituudelle. Peli on käytännössä tietynlainen happotrippi, sitä ei vaan samantien huomaa. Periaatteessa tyhjät kadut mutta silti vahva tunnelma, psykedeelinen estetiikka ja kaikessa järjettömyydessä oleva logiikka alkaa toimimaan tunti tunnilta paremmin. Pelimaailman korkeuserot on merkittävät, ja siihen loikkimiseen pääsee paremmin sisälle ajan myötä. Kun peli loppuu (eli hoitaa pitkän oikeudenkäynnin läpi), niin pelimaailmaa tulee ikävä. Ja kun olin koko pelin ajan kuvitellut, että tämä on aasialaisten tekemä peli, niin taustalta paljastuikin pari (nimistä päätellen) ihan etnistä brittiä.

Kunhan tyypit saavat jotain seuraavaa peliä aikaiseksi, niin pakko-ostos. Tästä linkistä jos lukee näiden ajatuksia pelien tekemisestä, niin huomaa että nyt ollaan hyvinkin olennaisten asioiden äärellä, ja tuon ymmärryksen tason huomaa tätä peliä pelatessa:

About

About Kaizen Game Works is a UK-based independent game studio formed in 2018 by two veterans of the UK games industry. Drawing on their experience working on BAFTA-winning AAA narrative games and wildly popular high end mobile games, Kaizen Game Works wants to change the rules around game...

www.kaizengameworks.com

Broken Sword 5 (PC)
Sarjan pari ekaa osaa oli itsellekin varsin merkittäviä seikkailupelikokemuksia aikanaan. Sittemmin on joko oma pelimaku edennyt niistä eteenpäin tai sitten seikkailupelien taso laskenut. Ei toki auta asiaa, että ei nykyään itsekuri riitä pohtimaan tuntikausia jotain puzzleja tai kokeilemaan jokaista esinettä jokaiseen hotspottiin. Siten loppupeleissä aika lailla läpipeluuohjeen varassa meni tämä läpi. Tässä pyöritään (taas) Pariisissa ja lisäksi Lontoossa, Kataloniassa ja vähän kauempanakin. Graafinen ulkoasu on oikein mallikas, pelissä on mm. kivasti samoja paikkoja erilaisessa valaistuksessa. Seikkailupelit ovat pitkältä käsikirjoituksen tason, huumorin tason ja tunnelman varassa; mikään näistä ei tässä pelissä varsinaisesti loista. Paikat ovat näyttäviä ja monipuolisia, tapahtumat välillä varsin kekseliäitä ja/tai eeppisiä, mutta jokin vaan vaan hieman mättää. Ei mitenkään järisyttävästi koska en minä huonoja pelejä pelaa loppuun asti, mutta jonkinlainen teennäisyys tästä paistaa läpi. Ehkä jotenkin Da Vinci Code- tyylillä tehtyä liian alkeellista historian popularisointia.

 

[RaivokasMagma]

Broken Sword 5 (PC)
Sarjan pari ekaa osaa oli itsellekin varsin merkittäviä seikkailupelikokemuksia aikanaan. Sittemmin on joko oma pelimaku edennyt niistä eteenpäin tai sitten seikkailupelien taso laskenut. Ei toki auta asiaa, että ei nykyään itsekuri riitä pohtimaan tuntikausia jotain puzzleja tai kokeilemaan jokaista esinettä jokaiseen hotspottiin. Siten loppupeleissä aika lailla läpipeluuohjeen varassa meni tämä läpi. Tässä pyöritään (taas) Pariisissa ja lisäksi Lontoossa, Kataloniassa ja vähän kauempanakin. Graafinen ulkoasu on oikein mallikas, pelissä on mm. kivasti samoja paikkoja erilaisessa valaistuksessa. Seikkailupelit ovat pitkältä käsikirjoituksen tason, huumorin tason ja tunnelman varassa; mikään näistä ei tässä pelissä varsinaisesti loista. Paikat ovat näyttäviä ja monipuolisia, tapahtumat välillä varsin kekseliäitä ja/tai eeppisiä, mutta jokin vaan vaan hieman mättää. Ei mitenkään järisyttävästi koska en minä huonoja pelejä pelaa loppuun asti, mutta jonkinlainen teennäisyys tästä paistaa läpi. Ehkä jotenkin Da Vinci Code- tyylillä tehtyä liian alkeellista historian popularisointia.

Muistan kun tämä oli Kickstarterissa ja taisi jopa olla eka projekti jota tuin. En ole vieläkään saanut aikaiseksi vetää läpi, vaikka muutamaan kertaan olen aloittanut....

 

[xarot]

Forgotten City (PC)

Tähän oli jotenkin vaikeaa päästä sisään mutta sitten olikin hetken päästä vaikea lopettaa. Hyvä tarina, tiukka paketti, kiinnostava ympäristö. Tosin pääsi käymään niin että kävin jo aika alkumetreillä yhdessä paikassa ja sitten juonenkäänteet olikin jo silmillä. Sen jälkeen meni vähän läpsyttelyksi että saa eri kombinaatiot lopuista vaikka paljon oli asioita tekemättäkin.

Assassin's Creed Unity (PC)

Pelistä lukenut lähinnä haukkuja graafisia bugeja. Pelasin vähän alkua ja vaikutti kuitenkin erittäin kiinnostavalta. Grafiikat ei ole bugittaneet lainkaan. Ranska kaupunkina ja Notre-Dame nyt tuli heti kurkittua läpi ja vaimonkin kanssa ihmeteltyä kaupunkia kun Ranska on paikkana tuttu.

Mutta sitten. Iski kyllä pahasti silmille tämä vanhojen Assassin's Creedien perisynti. Ohjattavuudessa on jäätävä painon tunne, uudet AssCreedit kyllä ovat parantaneet tässä huomattavasti. Hyppään katolta parvekkeelle. Tai siis yritin pudottautua, ukko on kuin Eri-Keeperillä liimattu siihen katolle. Tipahdankin pienen parvekkeen kaiteelle. Yritän mennä siitä alas ja sisään. No ei kun se meneekin parvekkeen toisen puolen kaiteelle. Käännyn ympäri. Se tekee sen taas. Ei jumalauta, eikö tästä parvekkeen ovesta nyt oikeasti pääsisi kohta jo sisään? Vartija huomaa minut välittömästi ja hässäkkä on valmis. Ärräpäät lentävät, naapuritkin valvovat kanssani. Luovutan ja annan vartijoiden tappaa minut. Sama toistuu monta kertaa. Ikkunoista ulospääsykin tuntuu olevan sula mahdottomuus ajoittain. Hiljalleen kenttä alkaa olla jo niin tuttu, että muistan vartijatkin jo ulkoa. Pääsen tehtävän seuraavaan osuuteen, ns. restricted alue. Yritän löytää paikan mistä pääsen sujuvasti sinne, vaan kaukaiselta katolta joku ampuukin minut kuoliaaksi ihan koska voi.

Ei se mitään, noin tuhannen kerran jälkeen onnistun, melkein. Kello näyttää kahta yöllä, pitää mennä nukkumaan vaikka tehtävä on kesken. Suljen pelin, Ubisoftin kikkare onkin kaatunut taustalla. Save katoaa ilmeisesti kuin kyyneleet sateeseen ja tehtävä ei ole tallentunut vaan sama paska alkaa taas alusta. Koko ilta meni ns. hukkaan. Luen netistä, että kyseessä onkin joku moninpelitehtävä ja ne pitäisi pelata kerralla tuubiin.

Voi jeesus. Yritän pitää pelistä mutta se tekee kyllä kaikkensa että kiroaisin sen syvimpään helvettiin.

 

[vervex]

Naughty Dog -studion seikkailupelisarjat (Uncharted ja The Last of Us)
(Paras syy omistaa Playstation? Tällä hetkellä vielä Playstation Exclusive -pelejä, mutta Uncharted Legacy of Thieves collectionin tulossa PC:lle myöhemmin tänä vuonna)

Unchartedista julkaistiin siis vastikään Legacy of Thieves collection (Uncharted 4 - A Thief's End ja Uncharted Lost Legacy), joten pelasin odotellessa hiljattain julkaisun alla Uncharted Nathan Drake Collectionin (Uncharted 1-3) ja sitten julkaisun myötä U:LoT-collectionin siihen perään. (joutui sijoittamaan 10€ - upgrade ei sinänsä tuonut paljon uutta, koska pelit näyttivät ihan kelvollisilta aiemminkin, mutta 60 fps on toki kiva lisä)

Unchartedit ovat keveydessään ehkä hauskinta pelattavaa mitä tällaisiin käsikirjoitettuihin, mutta kuitenkin pelaajaa osallistaviin seikkailupeleihin tulee. Tarinankuljetus ja action-elokuvamaisuus on ihan omassa luokassaan, vaikka juoni ja puzzlet jättävätkin toivomisen varaa. Indiana Jones -hengessä mennään, mutta tarinallisesti valitettavan kevyin eväin (Kristallikallo-luokkaa =D). Nokankoputtamista sis löytyy, koska kokonaisuus jää pinnalliseksi ja lähinnä kuljetaan kohtauksesta toiseen - tilanteista selviytymisessä ei ole merkitystä muulla kuin lopputuloksella. Hauskaa se on silti, koska näyttelijätyö ja tarinankuljetus on niin erinomaista. Huumoria ja draamaa unohtamatta.

Intouduin sitten samaan Naughty Dog -syssyyn pelaamaan Last of Us -sarjan uudestaan. Olin ne pelannut reilu vuosi sitten ennen Part II:n 60 fps upgradea ja ajattelin kokeilla, että innostaako jo pelata uudestaan. Ensimmäinen pelikierros oli todella rankka, joten yllätyin pelien toimivan melkein yhtä hyvin kuin ensimmäistä kertaa pelatessa. Ensimmäisen pelikerran jälkeen ajattelin, että ei tule palattua TLOU-pelien pariin ennenkuin mahdollisen Part III:n julkaisussa (toivottavasti sellainen tulee joskus). Ensimmäinen TLOU on jäykemmistä kontrolleista huolimatta mukavampi kokemus, kun taas Part II on jopa toisella kierroksella masentavin peli mitä tulee mieleen. Kiero tarinankerronta ja henkilöhahmojen kohtalot vain vetää mielen todella mustaksi (ainakin putkeen ensimmäisen osan jälkeen pelaten). Käsittämätöntä miten videopeli voi vaikuttaa näin vahvasti. Avuttomana pelaaja joutuu naputtamaan QTE:t läpi, kun julma juoni kääntää kuvitteellista veistä pelaajan kylkiluiden välissä. Erittäin väkevä kokemus, joka ei ainakaan paranna unenlaatua.

Vaikka kyseisissä Naughty Dog -studion pelisarjoissa vaikuttaa olevan paljon yhteistä - mm. pelimoottori, erinomaiset ääninäyttelijät ja loistava motion capture -materiaali, dramaturgia ja tiettyjen kohtauksien rakenne - niin eroja löytyy myös. Unchartediin verrattuna The Last of Us nousee aivan eri tasolle juurikin käsikirjoituksen ja juonen tarjoamien tunteiden, tunnelman sekä myös pelattavuuden osalta. Pelattavuus on toki rajoittunutta verrattuna joihinkin muihin kolmannen persoonan peleihin, mutta mielestäni kuitenkin ollaan todella kovalla tasolla etenkin Part II:n myötä. Tekisi mieli jopa pelata vielä joskus vaikeimmilla asetuksilla ja koluta viimeisimmätkin kirjeet yms. kerättävät (taustatarinakin vie mennessään).

Näiden jälkeen voi vain jäädä odottamaan sitä seuraavaa Naughty Dog -seikkailupeliä on se sitten jatkoa edellisille tai joku uusi IP. Valitettavasti mitään varmaa tietoa seuraavista ei ole eli todennäköisesti ollaan vuosikymmenen loppupuolella, kun jotain uutta timanttia (luotto on kova) tulee ulos. Huhuja on ollut lähinnä TLOU2-moninpelistä (tätä kehitettiin jo varsinaisen pelin rinnalla, joten voisi periaatteessa tulla nopeastikin ulos) ja TLOU-remasterinremasterista. Jossain artikkelissa mainittiin jopa tuon moninpelin kehityksen pohjautuvan Days Gone -pelin pohjalle. Days Gonessa oli kieltämättä hyvin samankaltaista maailmankuvaa ja osin tunnelmaakin. Loistava peli sekin (hmm, milloinkohan uusintakierros).

Valitettavan vähän samankaltaisia vastaavan pieteetin pelejä tehdään. Ehkä lähitulevaisuudessa yhtä vahvoja tunteita aiheuttavat pelit ovat God of War: Ragnarök ja A Plague Tale: Requiem. Toivottavasti.

 

[Golianth]

Aloitin Mortal Online 2 pelaamisen julkaisusta, kyllä... alussa oli jono ongelmia yms. mutta tilanne paranee koko ajan. Kyseessä on kuitenkin pienen ruotsalaisen indiefirman tekemä MMO.

Eli Mortal Online 2 on UO (Ultima Online) henkinen seuraaja ja ainakin näin wanhalle UO veteraanille se uppoaa 100%. Kyseessä on siis hardcore mmorpg jossa menetät kaikki kamat mitä kannat kun kuolet ála Tarkov. Hahmoja voi luoda yhden per tili ja hahmolla on tietty määrä pisteitä joita voi käyttää taitoihin, kuten UO:ssakin oli. Kaikkien kaupunkien ulkopuolella olet vapaata riistaa ja RPK:t vaanivat jokaisen nurkan takana joten silmät pitää olla selässäkin. Pelissä on monipuolinen craftaus, joten voi tehdä erilaisia haarniskoja, aseita, potioneita, ruokia yms. taming joten voit kesyttää eläimiä kuten hevosia ja karhuja myöhemmin myös hirviöitä lisäksi pelissä on ingame housing kuten UO:ssakin oli ja siis YKSI maailma jossa kaikki pelaavat (tällä hetkellä niitä on 4 kpl + päämaailma, kunnes devit korjaavat ongelmat joita vielä siis on luvattoman paljon). Peliä pelataan first person viewstä ja tässä se mielestäni muistuttaakin paljon Skyrimiä ja taistelusysteemi on tehty kuten Mordhaussa tai Mount & Bladessä. Peliä pelatessa tulee nostalginen fiilis, kuten silloin aikoinaan UO:ta pelaillessa ja se tavoittaa mielestäni saman tunnelman hyvin. Itse olin pitkään ilman kiltaa ja liityin nyt ARPK kiltaan, kun ei nuo PK hommat oikein kiinnosta. Peli on tehty Unreal Engine 4 joka päivitetään pian 5 versioon.

Mortal Online 2 Traileri
What is Mortal Online 2?
Random PVP video Youtubesta

 

[Heseman]

Deus Ex (PC)
Nokkelimmat pokkelimmat ovat ehkä jo arvanneet, mikä on suosikkipelini kautta aikain. Hommasin tämän aikanaan jo ilmestymisen aikoihin ja sen on tullut pelattua läpi lukuisia kertoja, en edes osaa sanoa, montako. Jos heitän arvalla vaikka 12 niin ei välttämättä mene pieleen, voi olla jopa alakanttiin. Edellisestä kerrasta sentään on jo vuosia ja sain tässä joku aika sitten päähäni koittaa tätä uudestaan, kun katselin yhden videon pelisarjasta. Sanotaan, että aina kun joku tämän pelin mainitsee, joku toinen asentaa sen taas koneelleen Vähän kyllä jännitti, että kuinka peli on kestänyt ajan hammasta, mutta sanoisin, että peli on edelleen hyvä, joskin siinä tietyt ajan tuomat haasteensa on.

Aletaan kuvauksesta, jos tämä ei jollekulle ole jostain syystä tuttu. Peli kuuluu vähän epämääräiseen immersiosimulaatioiden genreen, jonka määrittely ei ole ihan yksiselitteistä. Yleensä näissä kuitenkin toistuu ainakin seuraavat ominaisuudet:

• Pelityylin vapaa valinta
• Ympäristön kanssa interaktio
• Semiavoin maailma

Näistä eka tarkoittaa sitä, että voi valita vaikkapa hiippaileeko vihollisia verettömästi tyrmäten vai aseet laulaen. Toinen taas vaikkapa huoneistosta löytyvän vessanpöntön ja lavuaarin käyttöä. Kolmas taas meinaa, että pelialue on rajattu (esim. avaruusasema, ei tässä tosin), mutta siellä voi käyskennellä kunhan löytää etenemisen mahdollistavan kyvyn tai esineen ja tutkituille alueille voi myös palata. Monessa pelissä siis voi olla jokin näistä ominaisuuksista, mutta immersiosimulaatioissa tyypillisesti kaikki. Genren muita edustajia ovat vaikkapa System Shockit, Bioshockit (ei ehkä Infinite kuitenkaan) sekä Arkanen Prey.

Itse peli sijoittuu 2050-luvulle. Päähenkilö on JC Denton, antiterroristijärjesto United Nations Anti-Terrorist Coalitionin (UNATCO) toinen nanoaugmentoitu agentti. JC:n veli Paul oli ensimmäinen. Heidän veressään virtaa nanorobotteja, jotka mahdollistavat yli-inhimilliset kyvyt, kuten luotipanssarointi, kyky nostaa raskaita kuormia tai hypätä korkeammalle kuin Matti Nykänen. Tätä aiemmin augmentointi oli servoja ja koneraajoja, mikä oli aika rujon näköistä kun Dentonit taas eivät eroa nopealla vilkaisulla normiväestöstä. Paitsi etteivät osaa hymyillä, edes valokuvaa varten. Suora lainaus pelistä Pelin alussa on mahdollista pelata erillinen tutoriaali, mikä on minusta parempi ratkaisu kuin nykyiset pakkotutoriaalit, niiden kanssa joutuu taistelemaan kiinnostuksesta. Itse tarina alkaa, kun terroristit ovat vallanneet Vapaudenpatsaan (jonka juurella myös UNATCO:n päämaja on) ja kaapanneet Ambrosia-lähetyksen. Ambrosia on maailmalla riehuvan taudin, Harmaan kuoleman (Grey Death) ainoa vastalääke. Sitä jaellaan vain rikkaille ja vaikutusvaltaisille tavisten jäädessä ilman. Äkkikatsomalta saattaa vetää yhtäsuuruusmerkkiä koronan ja Harmaan kuoleman välille, mutta kun pelaa enemmän, huomaa, että eivät ne kovin samaa kuitenkaan ole. Juoni on myös siitä kuuluisa, että se sotkee mukaan varmaan kaikki 2000-luvun alussa pinnalla ollet salaliittoteoriat kuten Illuminati, Roswellin avaruusoliot, miehet mustissa ja niin edelleen. Joillekin tämä oli no-no, itse pidin niistä, joskin aika on vähän mennyt näistä ohi. Silloin X-Files oli vielä kova juttu, nykyään salaliitoista tulee monelle mieleen lähinnä Alex Jonesin kaltaiset tyypit. Itse en näitä jamppoja seuraa, joten en kokenut salaliittoja häiritseväksi ja mielestäni muutenkin pieni terve skeptisyys on aina paikallaan. (Mainittakoon tässä nyt kuitenkin kaiken varalta, että tämä ei siis automaattisesti tarkoita, että kaikki salaliittoteoriat olisivat totta tai edes valtaosin paikkansapitäviä.)

Pelimekaniikkana on ensimmäisen persoonan hiippailu-räiskintähybridi, jossa siis saa valita itse oman lähestymistapansa. JC:llä on läjä erilaisia kehitettäviä kykyjä erilaisista aseista tiirikointiin ja hakkerointiin. Monet näistä ovat suoraan sanottuna hyödyttömiä ja yleensä panostankin tiirikointiin ja sen elektroniseen vastineeseen sekä verettömään etenemiseen. Tässä on kuitenkin se huono puoli, että hiippailu on kankeaa ja hidasta, kun yrittää hiipiä vihollisen selän taakse ennen kuin tämä kääntyy. Erilaisia nanoaugmentaatioitakin löytyy ja niihin päivityksiä, mutta näihinkin pätee se, että monet ovat hyödyttömiä. Lisäksi menin valitsemaan näin esimerkkinä hyppyvoiman äänettömän hiipimisen sijaan, jolloin piti kyyristellä koko peli pampun kanssa. Sen siitä saa kun koittaa tehdä moraalisesti oikein väärillä kyvyillä. Moraalista puheen ollen, varsinkin alussa kuulee hahmoilta erilaista kommenttia sen mukaan, eteneekö verettömästi vai ampuuko ensin ja kyselee sitten. Osa haukkuu terroristien hengen säästämisestä, osa on ymmärtäväisiä. Ammuskelukin on hyvin kankeaa varsinkin alussa, kun kyvyt ovat vielä alhaiset. Kentät ovat laajahkoja ja tarjoavat useamman lähestymistavan. Ei itse asiassa kovin montaa (mikä sinänsä on ymmärrettävää), mutta kun kentät ovat näinkin isoja niin syntyy illuusio vapaudesta. Ensimmäisessä kentässä näin esimerkkinä voi mennä pääovesta sisään tai kiivetä laatikoiden kautta patsaalle. Ei siis kovin montaa, mutta kun kentässä on paljon muuta tutkittavaa niin tämä unohtuu.

Graafisesti peli on vähän karu, varsinkin parikymmentä vuotta myöhemmin. Unreal oli aikanaan ihan näyttävä (ja raskas) pelimoottori, joskin tässä varsinkin hahmomallit ovat kovin matalatekstuurisia. En jaksanut alkaa säätää uusien tekstuuripakettien kanssa. Pelissä on myös hyvin pimeää ja ilman fikkaria on välillä mahdoton edetä. Aseäänet ja muut ovat aika peruskamaa, mutta musiikki on hyvää ja vaihtuu sujuvasti tilanteen mukaan ollaanko maailmaa tutkimassa, juttelemassa jollekin vai taistelussa. Dialogi on pääosin lukittu, välillä voi tehdä valinnan, joka usein on ollako mulkku vai mukava. Jäkimmäisellä vaihtoehdolla saa usein jonkin hyödyllisen tiedon kuten lukon numerosarjan, ensimmäisen myötä jäädessä ilman. Ääninäyttely on hyvin vaihtelevaa, osan ollessa jopa ihan hyviä toiset on varmaan tekijätiimistä revitty. Mitä dialogiin tulee, on se mielestäni hyvää. Tykkäsin erityisesti, kuinka eri hahmoilla on eri tulkintoja siitä, mistä on kyse. Yksi sivuhahmo pitää salaliittoteorioita naurettavina (ollen pelin maailmassa itse asiassa väärässä), toinen pitää EU:ta syynä kaikkeen. Muutenkin dialogi kuulostaa ainakin omaan korvaani sellaiselta, mitä voisi ihmisten suusta tulla, eikä algoritmin tuottamaa.

Mikä tästä sitten saa aikaan sellaisen pelin, että jengi alkaa sitä asentaa siitä kuullessaan? Yksittäisiä osa-alueita katsoessa siinä ei olekaan mitään kovin erikoista. Kuitenkin tämä on mielestäni malliesimerkki pelistä, joka on enemmän kuin osiensa summa. Kaikki sulautuu jotenkin saumattomasti yhteen eikä tunnu miltään nykyajan markkinointiosaston kasaamalta Frankensteinin hirviöltä, josta on hiottu kaikki terävät kulmat pois, ettei kukaan vaan suutu. Lisäksi peli on kankeudestaan huolimatta sujuvan pelattava. Katselin joskus aikoja sitten tämän videon, jossa on (muistaakseni) mielestäni aika hyvin analysoitu peliä ja sen eri osa-alueita. Kannattaa tsekata jos kiinnostaa.



Niin ja ei pidä unohtaa tätä klassikkoa "Why contain it? 's cool." (Spoilaa introa ja ekaa kenttää.)

 

[k334]

Viime vuosien kokemuksia

AC:Valhalla: Ubisoftin peleistä joskus käytetty ilmaisua "vast as an ocean, deep as puddle" ja se käy tähän. Päähenkilö ihme vässykkä heittopoika, raidissa tapoin siviilin niin peli alkoi varoittelemaan että kohta katkeaa pelaaminen, hui mitä Viikingkejä! 20 tunnin kohdalla alkoi puutamaan ja pelasin pelkkää pääquestia mutta se vaan jatkui ja jatkui monesti surkeilla sivuquestimaisilla tehtävillä. Miltei kaikki hahmot pahvista tehty. Ezio Auditore da Firenze oli aivan omassa luokassaan verrattuna näihin puupökkelöihin.

Nioh 2: Huh miten hyvä! Tätä lisää. Grafiikat, monsterit ja kentät ei yhtä komeat kuin Dark Soulissa mutta tässä on kaikkea tekemistä, asetta ja kykyä, taistelumekaniikka kuin veitsellä leikattu. Ei ehkä jokaiselle mutta kyllä upposi.

Fallen Order: Dark Souls Star Wars, siitin näköinen ja kuulostava mutta tönks tönks pelattavuus että kentät, menin juuri ennen Sekiron joka ei tehnyt yhtään hyvää Star Warssille. Mediocore

Cyberpunk 2077: Mainettaan parempi mutta ikäviä kömmähdyksiä, karmea tekoäly jos sitä edes on, hieno mutta kuollut kaupunki, npc/mob spawnaus. Suurin harmi lyhyt pääjuoni josta saksittu ties kuinka alusta veks (montage video) luulin olevan 1/3 jäljellä niin "No turning back" lävähti ruutuun.

Mortal Shell: Köyhänmiehen mini Dark Souls johon mob density slideriä vedetty +1000%, tunnin parin jälkeen päätin pistää juoksujalkaa kuin jäädä grindaamaan turvotettua mob läjää, ähgs.

Hitman 2 ja 3: Nämä vielä vaiheessa mutta jokin tässä uudessa konseptissa tökkii, en jaksa jäädä hieromaan massiivisia MMO kenttiä montaa kertaa vaan menen kerran läpi ja sitten seuraavaan. Menee harakoille puolet tai yli pelistä, läjä tiiviimpiä tehtäviä Blood Money tapaan toimisi paremmin.

Shadow of Tomb Raider: Maisemat ja tombit kivaa, taisteluita voisi olla enempi, juoni ja hahmot, ripuli pahis ontuvat.

Hell Let Loose: RO2 fanina mietin josko tästä korvaaja mutta ei. Tylsähköä, kyttäävää, etanamaista menoa, kuoleman jälkeen hölkätään 5-10mins.Realistista sotaa jossa kukaan sotilaista ei pihahda mitään, taistelunkentän äänistä noin puolet puuttuu ja tästä johtuen tuntuu kuin olisin 100 robotin kanssa matsissa, gunplay kankeaa mutta aseet käyttäytyvät kuin laserpyssyt.

 

[Refloni]

Dishonored: Death of the Outsider

Lisää samaa. Päähenkilö on vaihtunut Dishonored 2:n laivaa kuljettaneeseen sivuhahmoon, jolla on edellisosien hahmoja rajoittuneempi kykypuu ja suurempi suu. Idea olisi pelin nimen mukaisesti käydä pistämässä maailman supervoimien alkulähde, pikkujumala Outsider, hengiltä. Tarina ei ole juuri kummempi kuin ennenkään.

Kenttärakennetta on lavennettu entisestään ja lääni on jo Hitman-tyylisen avointa. Sivutehtäviä on paljon ja osassa niistä on pakko tappaa porukkaa. Jätin siis pasifismin tällä kertaa hyllylle ja tein mieluummin kaikki lisäpuuhat. "Kaaoksen" määrä ja lopun sävy riippuu vain ja ainoastaan viimeisestä tehtävästä, jossa peli taas vääntää rautalankaa ja saarnaa: "saat paljon paremman lopun, jos onnistut hoitelemaan Outsiderin joutumatta turvautumaan murhaan". Ällös tahraa käsiäsi vereen ja menetä sieluasi. Bitch please. Edellisessä tehtävässä tapoin koko kentän tyhjäksi, koska kontrahti niin käski, mutta nyt peli alkaa moralisoimaan?

Viimeisessä kentässä on hyvää kauhutunnelmaa, kuten Thiefeissä aikoinaan. Peukkua sille.

Serious Sam 3: BFE

Käytännössä uusi versio First Encounterista - pelin nimikin tarkoittanee "Before First Encounter". Samat aseet, viholliset ja maisemat, vaikka grafiikka nyt on tietysti parantunut. Pelin ensimmäinen puolisko on aika tympeä, kun pelaajalle annetaan pelkkiä hernepyssyjä ja ympäristö on kuin mistä tahansa CoD-kloonista: pommitettu kaupunki Lähi-Idässä. Paikka on liian realistinen ruskeine ja harmaine betonikortteleineen, jotka ovat samalla myös sekavia labyrinttejä. Fantastisemmat ympäristöt sopivat sarjan tyyliin paljon paremmin. Serious Sam 2 oli pöljä peli, mutta siinä oli myös luovuutta aivan eri tavalla.

Homma alkaa toimia suunnilleen siinä vaiheessa, kun kaksipiippuisen haulikon saa kouraan ja mörköjä voi alkaa tuhota kunnolla. Kohta ympäristötkin vaihtuvat esteettisempiin, mutta myös ikävän tuttuihin egyptiläisiin raunioihin. Raunioita pääsee joutuu tutkimaan myös sisäpuolelta. Hautakammiot ovat ahtaita ja pilkkopimeitä loukkoja, joissa SS3 alkaa leikkiä kauhupeliä ja heittää hyppysäikkyjä. En tykännyt.

Tarina ei johda mihinkään, etko-osa kun on. Samin one-linerit eivät nyt koskaan hyviä ole olleet, mutta mukana on muitakin hahmoja, joille on kynäilty omat repliikkinsä. Dialogi on täysin luokatonta. Se ei ole edes niin huonoa, että naurattaa. Se on vain huonoa. Onneksi Talos Principlen tarinan naputtelivat freelancerit, sillä Croteamilla kukaan ei osaa kirjoittaa edes postikorttia.

Osa uusista vihollisista on todella rasittavia.

• Leijuva noita nostaa pelaajan telekineettisesti ilmaan, tekee pientä vahinkoa ja vispaa tähtäystä sinne ja tänne. Yhdistettynä muihin vihollisiin noita on äärimmäisen vaarallinen instagib-hirviö, koska pelaaja on lähes avuton sätkiessään ilmassa. Yksin ollessaan se taas on ylihelppo ja tylsä vastus, koska pelaaja joutuu odottamaan pientä ikkunaa, jonka aikana noitaan pystyy tekemään vahinkoa.
• Hitscan-konekiväärillä varustettu lonkerokopteri lentää kaukana, tekee äkkinäisiä liikkeitä ja se pitää yleensä pudottaa raketinheittimellä. Raketit kulkevat ripeää juoksuvauhtia, mikä tekee ennakon ottamisesta niin vaikeaa, että käytännössä on pakko odottaa kopterin pysähtymistä paikalleen. Postikin toimittaisi murkulat nopeammin perille kuin Serious Samin raketinheitin.
• Ja sitten ne rääkyvät ja kiipeilevät luola-apinat...

Loppukenttäkin otti hermoon. Kaikissa Serious Sameissa viimeisessä kentässä on jäätävä määrä vihollisia. Mosaa tulee enemmän kuin muussa pelissä yhteensä. Aluksi se tuntuu eeppiseltä, mahtavalta laumalta, mutta muuttuu puuduttavaksi väsytystaisteluksi ja tekoälyn juustottamiseksi. Jouduin juoksemaan takaperin todella pitkiä matkoja. Tappelu on niin hektinen, että silmät kuivuvat, koska räpyttely unohtuu. Asiaa auta viimeisen kentän kammottava värifiltteri, joka tekee kuvasta melkein mustavalkoisen.

Taistelumusiikkina on hieno metalliversio joululaulusta Taivas sylissäni. Mitä, ettekö usko?

Spoileri: Kappaleiden vertailu

Kertsin melodia on niin samanlainen, että lauloin mukana. Ainakin ensimmäiset parikymmentä kertaa. Sen jälkeen looppaaminen alkoi hieman kyllästyttämään.

Serious Sam 4:ää voisi kokeilla joskus, kunhan tarpeeksi iso ale koittaa. Siihen asti suosikkini on Second Encounter.

 

[pilot]

Assassin's Creed Unity (PC)

Pelistä lukenut lähinnä haukkuja graafisia bugeja. Pelasin vähän alkua ja vaikutti kuitenkin erittäin kiinnostavalta. Grafiikat ei ole bugittaneet lainkaan. Ranska kaupunkina ja Notre-Dame nyt tuli heti kurkittua läpi ja vaimonkin kanssa ihmeteltyä kaupunkia kun Ranska on paikkana tuttu.

Mutta sitten. Iski kyllä pahasti silmille tämä vanhojen Assassin's Creedien perisynti. Ohjattavuudessa on jäätävä painon tunne, uudet AssCreedit kyllä ovat parantaneet tässä huomattavasti. Hyppään katolta parvekkeelle. Tai siis yritin pudottautua, ukko on kuin Eri-Keeperillä liimattu siihen katolle. Tipahdankin pienen parvekkeen kaiteelle. Yritän mennä siitä alas ja sisään. No ei kun se meneekin parvekkeen toisen puolen kaiteelle. Käännyn ympäri. Se tekee sen taas. Ei jumalauta, eikö tästä parvekkeen ovesta nyt oikeasti pääsisi kohta jo sisään?

Jos pelaat Unityä vielä, niin kokeile onko näistä apua. Nämä siis PC:llä ja pelikonsoleilla on kai vastaavat.

Kun olet parvekkeen kaiteella oven kohdalla ja suunta ovea päin, paina E-nappia, niin pitäisi laskeutua kaiteelta parvekkeelle helposti, jos ei eteenpäin-napilla mene muutenkin.
Ikkunat voi myös olla ongelma. Pidä CTRL-nappia pohjassa kun kiipeät tai laskeudut ikkunaa kohti, niin pitäisi mennä mistä ikkunasta vaan. Ja juostessa E-napilla pääsi myös hyppäämään ikkunasta.
E-nappia painamalla laskeutuu alas esim. katolta tai parvekkeelta. Sitä pitää painaa niin pitkään kunnes ollaan tavoitteessa. Joskus piti painaa eteen tai taakse nappia (suunnasta riippuen), että lähtisi laskeutumaan.

Pelasin Unitystä muutama kuukausi sitten päätehtävät ja sen jälkeen mukana tulleen DLC:n (johon kannattaa mennä siis vasta päätehtävien jälkeen, muuten ei oma taso riittäne ja voi jäädä pahasti jumiin sekä voi tulla juonipaljastuksia). Pelasin myös moninpelit yksin, joista osassa oli paljon ikkunoista ja parvekkeista kulkemisia kovalla kiireellä.
En ollut aiemmin pelanut yhtään vastaavaa peliä alkua pidemmälle (alle 10 % jäänyt), joten tämä oli ensimmäinen peli, jonka ratkaisin. Ei ollut alun opettelun jälkeen enää pahempia ongelmia, vaikka tuli toki kyllä joku kerta liikkumishankaluuksien takia jäätyä hankaluuksiin tai jopa pudottua (varmasti vääriä näppäilyjä joukossa), mutta sitten uusi yritys paremmin hiiviskellen eli ongelmia ja isompia taisteluita välttäen. Välillä kannattaa lähteä kesken linnoituksen valtaamisen ulkopuolelle shoppailemaan ammuksia ja tarvikkeita.

Sitten hankin joulun tarjouksista Odysseyn ja pelasin siitä päätehtävät + Korfun saaren. Vei kyllä Unityyyn verrattuna paljon aikaa, kun on pitkiä keskusteluja ja niissä paljon valintoja. Lisäksi päätehtävissä edetäkseen piti välillä tehdä paljon muutakin, jotta sai omaa tasoa riittävän ylös.

Odysseyssa ollaan enimmäkseen ulkona ja tulee hyvin vähän ikkunoita ja parvekkeiden kaiteita Unityyn verrattuna, mutta sielläkin saa olla tarkkana, että osuu.
Ero on myös siinä, että uudemmissa peleissä on toimintojen käyttöä selkeytetty eikä tarvita välikuittauksia ja myös tulee herkemmin ohjeita, mitä näppäimiä tarvitaan.

Pidän Unitystä edelleen vaikka olen pelannut uudempaa Odysseyta. On se vaan mainettaan paljon parempi korjauksien jälkeen. Pelit laitetaan herkästi ensimmäisten arvostelujen mukaan järjestykseen ja siksi Unity on julkaisun grafiikkabugien takia hyvin huonolla sijalla Assassin's Creed -pelien listoilla.
Jokainen saa tietysti pitää omaa järjestystään. Tässä uudemmassa vertailussa Unity tuli toiseksi Brotherhoodin jälkeen.

 

[perato]

Diablo 2 Resurrected ja Diablo 3 season 25.

Tuli tehtyä tämmöstä pientä vertailua kun tuli tuota D2R:ää pelattua tommoset sata tuntia vuoden vaihteen molemmin puolin ja D3:sta on tullut helposti satoja tunteja pelattua tuossa pääasiassa 2016-18 välillä.

Kumpaakaan ei voi sanoa, että pelaisin mitkää ladderisijoitukset mielessä. Molemmat pelit on itelle lähinnä sitä mitä neulominen on monelle muulle, eli tehdään kahta asiaa yhtä aikaa ja tämä peli on se toinen. Yleensä sit siinä toinen tekeminen on joku vähän kiinnostava urheilu, podcast, musiikki tms. johon ei jaksa keskittyä ihan satasella. Pelistä on siis aina äänet pois ja pelaaminen on vähän semmosta "vasemmalla kädellä" peluuta. Ja tästä lähtökohdasta nyt vähän tarkastelen molempia pelejä.

D2R:ää on nyt tullut tosiaan se joku sata tuntia mittariin ja neljä hahmo on pelattu HELL ACT2 asti, pari hahmoa aloiteltu normivaikeusasteella. Loottia on tullut se mitä on tullut, ja runeista korkein taitaa olla IST. Jos kattelee jotain ohjeita netistä, nii pääasiassa niiden "budjetti-gear" sisältää tavaraa jota en ole nähnyt enkä todennäköisesti tule näkemään. Hirveästi ei rohkaise noita tavoittelemaan nuo "run-taulukot" jostain redditistä, missä vedetään 1000 kertaa sama pikkupomo ja kerrataan, että saatiin ehkä kaksi korkeaa runea ja pari hyvää tavaraa. Joten peliä en ole pelannutkaan siis mitenkään high-end mielessä. Ajatuksenakin olis kauhea pelata tätä äänet päällä ja vetää jotain pindlerunia tuhat kertaa peräkkäin. Casuaalipelaajan näkökulmasta D2R levelauspolku on siis kuitenkin ihan jees, hahmot on vasta rikkomassa 80 lvliä ja tippuvat gearit voi olla jopa isoja parannuksia. Toisaalta pelin satunnaisuus tavaran suhteen on sen verran korkea, että voi hyvin olla ettei nuo hahmot etene kauhean paljon pitemmälle ja teen vain uusia hahmoja niin kauan kun jaksaa kokeilla. Ite pelaaminen on periaatteessa melko tylsää, vihuja on kohtalaisen vähän, liikkumisvauhti ilman teleporttia hidasta ja skillejä yleensä käytössä 1-2. Joku blizzsorc tai hammerdin on käytännössä yhen skillin räpsytystä, välillä joutuu jopa kiteemään vihuja että selviää hengissä. Graafisesti peli on kuitenkin ihan jees, joskin paikoitellen tuo pimeys on omasta mielestä heikkous eikä positiivinen asia. Toki se omallaan luo tunnelmaa, mutta ehkä tämmösessä pelissä se joku painostava tunnelma ei oo pelattavuuden kannalta ykkösjuttu. Sinällään pelin gearit on ihan mielenkiintoisia, mutta paljon siellä on asioita jotka on pitänyt selvittää ihan googlella, tästä joskus täällä valittanutkin. Kuitenkin jotenkin koko ajan vähän "kalvaa" se fakta, että suurinosa pelin endgamesta on sit kuitenkin "sitä samaa" ja toisaalta suurin osa gearista on siellä jossain. Mikään ei takaa, että jos pelaan peliä joka päivä hahmollani, että se olisi 20 päivän päästä yhtään sen parempi hahmo, olen voinut saada ehkä 1-2 leveliä sinä aikana ja niiden merkitys tuntuu vähentyvän tuolla lopussa kun ovat lähinnä boostia sille pääskillille. Eli toisaalta se progressio sit kuitenkin on todella ailahtelevaa ja semmosta etenemistä ei tunnu oikeastaan tulevan muutaku alalevusia hahmoja pelatessa. Myöskään ahdas inventory ei kannusta keräilemään tavaraa muille hahmoille ja muuleja joutuu olemaan jo nyt 3 kappaletta kun periaatteessa mistään ei voi luopua kun tietää ettei kyseistä tavaraa välttämättä ikinä näe toista kertaa. Tai sitten niitä tulee neljä. Ehkä myös vähän tympeää tuo luuttisysteemi missä tippuu koko ajan myös low-lvl kauhtaa sekä muutenkin ongelmallinen tavaroiden jaottelu joka pakottaa tarkistelemaan jotain valkoisia itemejä jatkuvasti. Ja koska inventoryt on täynnä charmeja, on sitä tilaa omassa inventoryssäkin vähän, joten tavaroiden tarkisteluun menee lopulta paljon aikaa(ja yllättäen se on yhtä hauskaa kuin gemien yhdistely). D2 positiivinen puoli on, että hirveenä tähän ei mitää uutta ole tulossa, todennäköisesti tämä on se viimeistelty tuote jota sitten vähän päivitellään paremmaksi, ei tarvi kuitenkaan miettiä onko tää joku vaivalla kerätty setti ihan hyödytön kohta jonku päivityksen myötä. Negatiivinen puoli on, että QOL uudistukset tulee tod.näk. hitaasti koska vanhat parrat kitisevät kaikista uudistuksista, koska se pilaa heidän tuhansien vuosien aikana keräämän virtuaalivalutan arvon.

D3 kanssa luovutin tuossa joku vuosi takaperin, oisko ollut season 17 kun totesin, että eiköhän tämä ole nähty. Hirveesti ei tässä välissä ole tullut lisää, eli pelinä pysynyt pitkälti samana. Toki powercreep on kasvanut ja silloisten GR120 sijaan nyt mennään jo 150. Nyt tuli startattua ihan vaan vertaillakseni näitä pelejä keskenään. Levelaus tässä on ihan toissijainen juttu, siihen menee näin yksinpelaillessa se muutama tunti, että saa hahmon 70 ja siihen vielä season gifteistä sen aloitussetin joka tuppaa hahmon jo äkkiseltään jonnekkin GR40 tasolle vähintään. Muu geari on monen hahmon kohdalla aina vain vähän plussaa TAI sitten joskus buildeille hyvinkin kriittisiä, että saa juuri sen yhden hatun tai vyön, että buildi lähtee todella vetämään. End-game on kuitenkin tässä se juttu ja se koostuu pääasiassa noista rifteistä. Riftejä on mukavempi pelata omasta mielestä kuin D2R moniakaan tasoja MUTTA toisaalta tämmöselle multitaskaajalle D3 toiminta vaatii vähän enemmän keskittymistä. Monet buildit on sellaisia, että vihuja pitää tappaa vauhdilla ja mikään hidas löntystely ei auta kuten D2. Vihuja kerätään nippuun kymmeniä ja lauotaan cooldownista tulevia skillejä vihulaumojen niskaan. Toimintaa ja tekemistä on siinä mielessä enemmän ja se on mielekästä, mutta toisaalta huomaa että keskittyminen esim. podcastiin herpaantuu helposti. Tarjolla on myös bountyja mutta niistä on aika vähän ajanut ohi ja ihan hirveästi niitä ei ole enää mieltä tehdä end gamen osalta. Kuitenkin verrattuna tuohon kakkoseen, joka kerta käynnistäessä ajattelen sitä, että vaikkei mitään tipukkaan niin hahmoni sentään jollain tavalla kehittyy, 20 päivää myöhemmin on kertynyt paragoneja, gemeihin skillejä, parempia gemejä, enchantteja itemeihin, samoja geareja on voinut tulla ancientteina tai primal ancientteina tai paremmilla rolleilla. Käytännössä sitä siis muutetaan numeroita isommiksi, mutta jotenkin mielekkäämpää kuin se, ettei ole varma eteneekö mihinkään. Tämä monipuolisuus myös tuo semmoista hivuttautumista eteenpäin mitä voi olla vaikea havaita yksittäisellä pelikerralla. Tavallaan progressio on siis täyttä huijausta, mutta sentään sitä on ja griftien kautta se käytännöllistyy että jotain tässä tapahtuu.

Vaikea sanoa kumpaa jatkan pelaamista. Vähän alkaa tuo D3 toisaalta kyllästyttämään, mutta toisaalta en ole D2 käynnistänytkään sen jälkeen kun tuon S25 käynnistin. Jotain kuitenkin on pelattava kun viikossa on se +3h podcastia kuunneltavaksi.

 

[yoShit]

Gogiin ilmestyi "Puolan paras point&click" eli Galador - The Prince and the Coward.

Peli on vuodelta 1998, mutta tekstitettiin englanniksi vasta pari vuotta sitten ScummVM faniprojektina. Kuten kuvasta näkyy, peli on sarjakuvamaisen nätti ja hahmoanimaatiot ovat eloisia. Tarina on yksinkertainen, mutta hyvin kirjoitettu. Iltasatumaiset alku- ja loppujuonnot syventää kokemusta huomattavasti. Valitettavasti amatöörikäännös hukkaa varsinkin sanontoja ja monimutkaisempia selityksiä. Tämä on sääli, sillä puzzlet ovat usein vaikeasti arvattavissa, jos ei ole huomannut jotain yksittäistä toisaalla kerran sanottua vinkkiä. Peli jopa vitsailee että ihme jos pääset sen läpi ilman läpipeluuohjetta.

En törmännyt juurikaan bugeihin, mutta pelisuunnittelussa on heikkouksia tuon vinkkien vähäisyyden lisäksi. Esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin ovet aiheuttavat ongelmia. Ovia on pelissä ainakin neljänlaisia: 1. Niitä päin pitää kävellä, avauskomento ei toimi. 2. Ne pitää avata, ei voi vain kävellä läpi 3. Koristeovi, jonka avaamisesta kieltäydytään ilman syytä. 4. Koristeoven kaltainen ovi, mutta se aukeaakin puzzlella.

 

[pätman]

Judgment

Käytännössä Yakuza. Eli hyvin japsi, jotenkin vaan häiritsee kuin niin iso osa liittyy johonkin seksuaalisiin perversioihin. On pikkuhousun nuuhkijaa, perseenkourijaa, kulliaan esittelevää bodaripappaa jne. Droneskaban voitonkin jälkeen pitää joku perversio ylösnousevasta minihameesta ja sen alle kurkkimisesta näyttää. Oikeesti?
Näissä peleissä on aina ollut jotenkin poikkeuksellisen ruman näköisiä mieshahmoja, niin tässäkin. Kuka pitää niin rumaa partaa kuin päähahmon sidekick? Bull Mentula?

Gameplay tuttua mätkintää ja sivuhommien hoitamista. Ongelma on että osa gameplay elementeistä on kuraa, kuten varjostushommat ja quicktime takaa-ajot. Isompi ongelma sivutekemisen kannalta on jatkuvat tappelut kadulla, hohoijaa hakkaat jonkun jengin ja kävelet 10m niin taas mennään. Yakuzoissa on ollut joku itemi millä nämä on saanut pois(vaikka like a dragonissa sen sai aivan liian myöhään), mutta tässä ei. Joo voi tehdä jonkun stealth potionin joka vaikuttaa 2minuuttia, useless. Alko vituttaa todenteolla piestä samoja nilkkejä tuhat kertaa. Pääjuoni on hyvä ja kiinnosti loppuu asti, 50h käytin peliin sidecaseja 39/50 ja sitten riitti kun etsin jotain kakaraa ja kolmannen kerran minuuttiin hyökkäs random janarit päälle.

3,5/5

 

[napsu]

Uncharted 3 meni eilen läpi. Peli oli varmasti sarjan huonoin osa ja taistelua oli mielenkiintoisen alun jälkeen aivan liikaa. Aika hurjaa, että näistäkin on se 50-60 euroa pyydetty julkaisun yhteydessä, vaikka pelisarjan pelit pelaa vajaassa viikossa läpi.

 

[vervex]

Assassins Creed Valhalla

Puuh. Olipa väsähtänyt kokemus, mutta jaksoin kuitenkin. Taisipa tulla vihdoin oma mitta asscreedia täyteen tämän myötä, kun näin negatiiviset fiilikset. Mitenköhän ne muutama edellinen vielä tuntui ihan pelattavilta peleiltä... Ehkä nämä Origins, Odyssey ja Valhalla on olleet niin samasta puusta veistettyjä tms., ettei enää jaksa (liika on liikaa tai ehkä vaan on tullut muilta pelistudioilta mielekkäämpiä pelejä, että nämä AC:t tuntuvat niin nähdyiltä ja vanhanaikaisilta). Oli todella puuduttavaa pelata loppuun ainakin Odyssey ja Valhalla, kun tulee liikaa toistoa (Ubisoft-synti) ja käytännössä puolivälin jälkeen kaikki vastustajat voi mätkiä tonttiin alta aikayksikön (ainakin very hardilla näin). Pelattavuus on väsynyttä, kun taistelut hoituu pääasiassa väistelyllä ja kankeat kiipeilymekaniikat saavat kiertämään vuoret kaukaa (hyppy-toiminto olisi kiva lisä). Puzzlet osoittautuivat myös hyvin köyhiksi, kun lähinnä loppua kohden vain luukkujen ja räjähteiden löytäminen tehty hankalammaksi (todella laiskaa). Onneksi välillä hiippailusta saa sentään jotain iloa irti. Juonestakin joskus ajoittain, mutta ei kokonaisuutena. Graafisesti ihan ok, vaikka jäi paljon toivomisen varaa (esim. lumi on tehty muualla todella paljon paremmin jo kauan sitten). Paljon pitää muuttua, jotta pelisarjan pariin vielä jaksaa palata. Ei tulisi mieleenkään hankkia mitään DLC:tä jatkoksi. Ehkä sitä Far Cry 6:lle antaa vielä mahdollisuuden, mutta muuten ilman merkittäviä muutoksia näillä viimeaikaisilla näytöillä ei paljon Ubisoftia tarvitse jatkossa tukea.

 

[vervex]

Resident Evil 2 ja 3 remaket (2019, 2020) pelattu. Samalla korjasin Resident Evilin mentävän aukon sivistyksessäni. Mukavaa vaihtelua tällaiset ~10h pelit.

RE2:ssa pelasin Leonilla, koska ajattelin säästää Clairen myöhemmin tänä vuonna testattavaksi, kun uusille konsoleille on luvattu päivitetyt versiot. En tosin osannut kaivata mitään erityistä graafista parannusta lukuunottamatta SSR:n toimintaa joissain kohdin (etenkin pelien loppupuolella). Pelit pyörii kuitenkin 60fps ja näyttävät hyvältä.

RE2 oli parempi kokonaisuus, tasosuunnittelu ja pulmat mielekkäämpiä. Juonellisesti pyöritään saman ympärillä molemmissa ja kieli aika syvällä poskessa "B-luokan" elokuvien tyyliin.

RE3:ssa oli joitain uudistuksia ja etenkin väistöliike oli kovassa käytössä. Aseilla rymistelyä tuntui olevan enemmän ja välianimaatioita myös. Hyvää viihdettä kolmonenkin kaikesta huolimatta.

Hiippailua pelisarjassa toivoisi olevan enemmän ja hieman eri tavalla toteutettuna, mutta kaikkea ei voi saada. (TLOU-tyylinen "salamurhaaminen" olisi vaan niin palkitsevaa.)

Testasin myös Resident Evil HD Remasteria (2015) sekä Resident Evil 7 Biohazardia (2017) sekä pelasin Maiden-demon (2021, RE Village -demo) läpi, mutta näistä ainoastaan ensimmäisen pariin taidan vielä palata, koska ensimmäisen persoonan näkökulma ei iskenyt puhumattakaan RE7:Biohazardin korkeamman tason sekopäisyydestä. Oli toki hauska huomata RE7:ssa tiettyjä yhtäläisyyksiä esim. RE3:n kanssa, vaikka ollaankin ihan eri ympyröissä (RE Engine -pelimoottori kaikissa ja paljon samoja assetteja). 1. persoona toki tuo enemmän immersiota ja kuumotusta etenkin pimeissä tiloissa. Tulee näin myös lähemmäs sitä mielikuvaa, joka minulla oli pelisarjasta. Ensimmäinen osa tuntuu suorastaan kevyeltä kauhun suhteen nykymittapuulla. Siihen (1. osaan) täytyy vielä palata, jos vaan jaksaa tönköt kontrollit ja kamerakulmat sietää, koska pulmien ratkominen vaikutti hauskalta. RE2 remake oli hieman samantyylinen, mutta modernimpi.

Toivottavasti Capcomilla tekevät lisää 3. persoonan pelejä. Ehkä nämä viimeisimmän sukupolven konsoleille tulevat päivitykset antavat pientä toivoa siihen suuntaan. Hmm, nyt huomasin, että ensi vuonna tuleva Pragmata taitaakin olla juuri sitä mitä kaipailen. Odotukset nousi hieman tämän kokemuksen myötä.

 

[arcane]

Hiippailua pelisarjassa toivoisi olevan enemmän ja hieman eri tavalla toteutettuna, mutta kaikkea ei voi saada. (TLOU-tyylinen "salamurhaaminen" olisi vaan niin palkitsevaa.)

Ei missään nimessä. Ei niin missään nimessä lähetä tommosia nykypelien pakollisia turhaominaisuuksia sotkemaan ihan eri peleihin.

Tuo hiippailu on niin nähty. Resident evil revelations 2 tuota yritti ja kaikki se hiippailu oli heti ihan pirun ikävystyttävää. Samoin Re7 on muutama lyhyt hiippailuosio, ja voi jumalata kun sillä laatikoiden ympäri pyörimisellä ei ole niin mitään tekemistä resident evilin zombien väistelyjen ja survival horrorin kanssa.

Last of us sitten pelinä erikseen. Samoin Evil Within taitaa tarjota myös tuota hiippailua jos sitä erikseen kaipaa.

 

[83kY]

Viime viikolla julkaistu Shadow Warrior 3 pelailtu muutamaan kertaan läpi, kohtuullinen Doom Eternal kloonihan tuo peli on. DE veteraaneille peli on helppo omaksua ja ehkä liiankin helppo, oma ensimmäinen läpipeluuni oli Hard vaikeustasolla ja kaikki cutscenet katsoen se kesti ~5h joka meni yhdellä istumalla, myöhemmät läpipeluut kestäneet ~2h.

Taistelu Doomin tavoin on parasta antia tässä, asevalikoima on pienehkö mutta kaikelle on oma tarkoituksensa ja paketti niiden suhteen toimii, kohdattava viholliskaarti on myös toisiaan täydentävä luomaan painetta areenoille. Pelissä on käytössä tuplahyppy Doomin tavoin, dash-syöksy jota voi käyttää myös ilmassa (tosin vain 1kpl käytettävissä ennenkuin välissä laskeutuu), liukuminen sekä grappling hook joka tosin ei täysin vastaa Doom Eternalin meathookia. Sitä käytetään enemmänkin kentissä etenemiseen kenttiin merkattujen vihreiden renkaiden kautta joihin voi napata kiinni, näitä ripoteltu myös taisteluareenoille. Lisäksi kevyimpiin vihollisiin pystyy nappaamaan sillä kiinni ja vetämään itsensä niiden luokse. Se suuri ero meathookiin on että heilahdus on pitkälti "skriptattu" eikä pelaaja voi siihen vaikuttaa sen aikana.

Ammuksia ei ole asekohtaisesti eritelty vaan niitä saa kaikkiin aseisiin lisää keräämällä sinisellä merkatun esineen kentiltä, healthia saa lisää keräämällä punaisen vastaavan, nämä respawnaavat harvakseltaan takaisin. Vihollisia tappamalla ampumalla saa myös lisää healthia ja katana toimii tässä ikäänkuin moottorisaha Doomissa, sillä tappamalla pikkuvihuja saa lisää ammuksia myös - myöhemmin tämä voi päivittää sellaiseksi että yksi sivallus katanalla riittää ammuksia varten. Lisäksi tuon katanan sivallus on yksinkertaisesti oikeanpuoleisen hiiren napin alle sijoitettu vakiona. Aseille ei ole tähtäys tai vaihtoehtoisia ampumistiloja kuten Doomissa.

Aseille on lataamisoptio ja se tapahtuu automaattisesti jos lipas tyhjenee/nappia painamalla - aseita vaihtelemalla/katanaa käyttämällä lippaat täyttyvät automaattisesti. Tämän en usko olevan bugi vaan tarkoituksellista siinä suhteessa että pelaaja vaihteleisi aseita usein, itsellä DE veteraanina oli "quickswitch" (pikanäppäimillä aseiden vaihto tiuhaan) ahkerassa käytössä koska sillä pysty skippaamaan myös hitaissa aseissa laukausten väliset latausanimaatiot ja Doomissa tämä oli tarkoituksellista, siihen oli jopa pieni tutoriaali. Aseita/hahmoa on mahdollista päivittää Doom-tyylisesti pelin edetessä.

Pelissä ei voi kuolla yhdestä osumasta täysin koskaan, health tippuu korkeintaan 1:een ja "last stand" aktivoituu jolloin on mahdollista jostain kahmaista vähän lisää healthia ja jatkaa räimettä. Lisäksi areenan reunoilta ulostippuessaan palaat DE tyylisesti takaisin mäiskeen sekaan, areenojen välillä näihin tippumisiin kuolee mutta peli heittää pelaajan nopeasti edelliseen checkpointtiin ilman sen ihmeempiä kyselyitä.

Käytössä on myös "finisher" toiminto jolla voit tappaa kertalaakista minkä tahansa ei-boss vihollisen ja varastaa siltä käyttöösi sille ominaisen aseen. Tuo finisher ei ole Doom tyyppinen glory kill vaikka tapahtuukin samalla tyylillä - sellaisen tehdäkseen tarvitsee alanurkassa keltaista finisher palkkia ladata täyteen, yksi pykälä pikkuvihuille, kaksi vähän suuremmille ja kolme suurimmalle. Tuota palkkia pystyy täyttämään hitaasti tappamalla vihuja ja keräämällä keltaisella merkityt "hilut" talteen tai keräämällä keltaisella merkittyjä esineitä jotka tuota palkkia yhden pykälän täyttävät. Pelissä on oikeastaan ripoteltu noita latausesineitä sillä lailla että aina kun saavut areenalle jossa esitellään uusi vihollistyyppi voit tappaa sen kertalaakista suoraan.

Sitten moitteita.. Areenoiden välillä liikutaan milloin millaisessakin ympäristössä enemmän tai vähemmän tasoloikkaa harrastaen. Lo Wang pystyy kiipeämään vihreällä köynnöksellä merkattuja seinämiä käytännössä juoksuvauhtia mutta niihin kiinnipäässy ei aina ole niin yksiselitteistä, seinäjuoksua pystyy harrastamaan myös vastaavalla köynnöksellä merkattuja seiniä pitkin - niihinkin "kiinnipääsy" voi tuottaa haastetta varsinkin jos kyseiseen seinään pitää vielä grappling hookilla itsensä lennättää. Reunoilta pystyy kiipeämään ylös jos peli niin haluaa tehdä - niitä saa välillä yrittää useamman kerran ja toisinaan paikoista joista oletat pääsevän ei vain pääse, itse tyydyin kyllä yleensä taistelun tohinassa ennemmin etsimään reitin josta pääsee kiipeämättä ylemmille tasoille.

Siirtymävaiheissa jos yrität tehdä yhtään mitään muuta kuin miten peli haluaa sinun tekevän se ei luultavasti onnistu. Monesti myös grappling hook heilahduksista laskeutuessa tarvitsee heilahdusta pidentää tuplahypyllä sekä lopussa käyttää vielä dash että yletät kielekkeen reunalle jonne tarkoitus päästä. Näissä jos jää vähänkään lyhyeksi niin hyvin harvoin reunalta pystyy kapuamaan ylös. Lisäksi noissa siirtymävaiheissa on turhankin paljon sellaisia alueita sivuilla tai yläpuolellakin joihin päätymällä kuolee ja joutuu kokeilemaan uudestaan (ns. deathbox jonka tarkoituksena pitää pelaaja reitillä ja estää ei-tarkoitettujen reittien käyttö). Turhauttavinta noissa on se että pelaajan ei välttämättä tarvitse tehdä mitään suoranaisesti väärin. Lisäksi edelläpuhumani grappling hook-mekaniikka on aika tönkkö koska skriptattu.

tldr: Varsin nautittavaa nopeatempoista räiskintää, tökeröitä siirtymiä ja lyhyehkö kesto, pelin hinta 45eur Steam/GOG - Kaikesta huolimatta uskallan pienellä varauksella suositella jos genrestä tykkää.

 

[masax]

Xcom 2 kun jäänyt aikanaan välistä, niin nyt kun sai steamista halvalla, niin työn alle. Mielipide on, että onko tämä peli ihan helkkarin vaikea? Pelaan toiseksi helpoimmalla tasolla ja alku meni ihan hyvin, kunhan vaan oppi olemaan lähtemättä tehtävissä ns. soitellen sotaan. Nyt sitten kuvittelen olevani pelissä edelleen enemmän alkuvaiheessa ja alkaa tulla todella pahasti turpiin. Yhdessä tehtävässä sectopodi parin kaverinsa kanssa pyyhki ensin tiimillä lattiaa, uusi yritys tallennuspisteestä, niin sai hakkeroinnit onnistumaan ja sammutettua, niin selvisi siitä. Nyt tulee sitten afrikassa tehtävä jossa varmaan kymmenen chryssalidia ja gatekeeper. Ei mitään toivoakaan päästä läpi, kun sotaväki saanut vasta ensimmäisiä parannuksia kalustoon ja tasot majuri, kapteeni, luutnantti. Ei tää ole enää kivaa.

 

[83kY]

Xcom 2 kun jäänyt aikanaan välistä, niin nyt kun sai steamista halvalla, niin työn alle. Mielipide on, että onko tämä peli ihan helkkarin vaikea?

Lyhyt vastaus.. onnn.

Itse koin samanlaista tuskaa tuon kanssa taannoin. Ensimmäinen uusi XCOM meni aika heittäen läpi ja siinä pystyi saavuttamaan sellaisen pisteen aika aikaisinkin ettei periaatteessa tarvinnut enää kehitellä mitään vaan tehtävät pystyi menemään tietyillä varusteilla käytännössä loppuun asti. XCOM2 taas rankaisee pelaajaa kautta linjan rankalla kädellä ja käytännössä lähes vaatii pelaajaa olemaan askeleen pidemmällä "kaikessa" kuin missä oikeasti sillä hetkellä on. Eikä anna pelaajan hengähtää kuin sulkemalla pelin.

 

[virveli76]

Xcom 2 kun jäänyt aikanaan välistä, niin nyt kun sai steamista halvalla, niin työn alle. Mielipide on, että onko tämä peli ihan helkkarin vaikea? Pelaan toiseksi helpoimmalla tasolla ja alku meni ihan hyvin, kunhan vaan oppi olemaan lähtemättä tehtävissä ns. soitellen sotaan. Nyt sitten kuvittelen olevani pelissä edelleen enemmän alkuvaiheessa ja alkaa tulla todella pahasti turpiin. Yhdessä tehtävässä sectopodi parin kaverinsa kanssa pyyhki ensin tiimillä lattiaa, uusi yritys tallennuspisteestä, niin sai hakkeroinnit onnistumaan ja sammutettua, niin selvisi siitä. Nyt tulee sitten afrikassa tehtävä jossa varmaan kymmenen chryssalidia ja gatekeeper. Ei mitään toivoakaan päästä läpi, kun sotaväki saanut vasta ensimmäisiä parannuksia kalustoon ja tasot majuri, kapteeni, luutnantti. Ei tää ole enää kivaa.

Meitä on kaksi tai siis kolme jotka ei tajua. Älytön peli mitä en voittanut ilman hujaamista.

 

[Joenssen]

Xcom 2 kun jäänyt aikanaan välistä, niin nyt kun sai steamista halvalla, niin työn alle. Mielipide on, että onko tämä peli ihan helkkarin vaikea? Pelaan toiseksi helpoimmalla tasolla ja alku meni ihan hyvin, kunhan vaan oppi olemaan lähtemättä tehtävissä ns. soitellen sotaan. Nyt sitten kuvittelen olevani pelissä edelleen enemmän alkuvaiheessa ja alkaa tulla todella pahasti turpiin. Yhdessä tehtävässä sectopodi parin kaverinsa kanssa pyyhki ensin tiimillä lattiaa, uusi yritys tallennuspisteestä, niin sai hakkeroinnit onnistumaan ja sammutettua, niin selvisi siitä. Nyt tulee sitten afrikassa tehtävä jossa varmaan kymmenen chryssalidia ja gatekeeper. Ei mitään toivoakaan päästä läpi, kun sotaväki saanut vasta ensimmäisiä parannuksia kalustoon ja tasot majuri, kapteeni, luutnantti. Ei tää ole enää kivaa.

Parissa tehtävässä oli pakko tiputtaa helpoimmalle, mutta muuten meni peruspeli läpi toiseksi vaikeemmalla. Tosin käytössä oli noin 70 modia, kannattaa tutkailla niitä, esim better aim, all soldiers gain xp, paremmat infot vihuista ym. Modejahan tähän on saatavilla aivan saatanasti sieltä Steamin Workshopista. Pelistä saa niillä sekä haastavan että hauskan pelata. Aika varovasti saa taisteluissa edetä. Ihan helvetin hyvä peli, vaikkakin haastava! Jos peli lähtee alusta vitulleen on siinä vaikea ”kiriä kiinni”.

 

[perato]

Xcom 2 kun jäänyt aikanaan välistä, niin nyt kun sai steamista halvalla, niin työn alle. Mielipide on, että onko tämä peli ihan helkkarin vaikea? Pelaan toiseksi helpoimmalla tasolla ja alku meni ihan hyvin, kunhan vaan oppi olemaan lähtemättä tehtävissä ns. soitellen sotaan. Nyt sitten kuvittelen olevani pelissä edelleen enemmän alkuvaiheessa ja alkaa tulla todella pahasti turpiin. Yhdessä tehtävässä sectopodi parin kaverinsa kanssa pyyhki ensin tiimillä lattiaa, uusi yritys tallennuspisteestä, niin sai hakkeroinnit onnistumaan ja sammutettua, niin selvisi siitä. Nyt tulee sitten afrikassa tehtävä jossa varmaan kymmenen chryssalidia ja gatekeeper. Ei mitään toivoakaan päästä läpi, kun sotaväki saanut vasta ensimmäisiä parannuksia kalustoon ja tasot majuri, kapteeni, luutnantti. Ei tää ole enää kivaa.

Ei se kyl nyt ihan hirveen vaikee kuitenkaa pitäs olla jos tallentaa ja latailee. Ehkä vaikein piste on just tuossa jossain kun porukka ei oo vielä everstejä ja gearit ei oo ihan maks, tuosta se vaan "helpottuu" omasta mielestä ku omista äijistä tulee supermiehiä jotka ampuu loputtomasti yms. Itekki siis ihan perushelpolla pelaillut nuo ja ilman mitää ironmaneja. Muistelisin kovasti, että sen lisäks että äijät pärjää nii pittää valita ne omat taistelut missä on vahva. Toki kaikkea ei voi valita. Hunker down ja vartiointi on melko hyviä aina kun ei oo mihinkää kiire. Pikkuhiljaa edeten.

 

[swttii]

Sitten ainakin se hologrammikranaatti on hyvä pelastaja, jos tapahtuu jotain yllättävää, koska vihut ampuu aina sen ekana. Samoin muut kranaatit/räjähteet on aika olennaisia tiukoissa paikoissa, toki varmaan käytössä jo jengillä. Varmaan tuo strategiavideo käy näitä läpi, mutta alussa vissiin helpottaa kun tutkii asioita ns. optimijärjestyksessä. Squadin koko ja tietyt aseet olennaisia kai.

 

[Joenssen]

Sitten ainakin se hologrammikranaatti on hyvä pelastaja, jos tapahtuu jotain yllättävää, koska vihut ampuu aina sen ekana. Samoin muut kranaatit/räjähteet on aika olennaisia tiukoissa paikoissa, toki varmaan käytössä jo jengillä.

Tuo hologrammikranu on loistava pahassa paikassa. Monta kertaa pelasti koko tehtävän. Flashbangilla saa rikottua mind controllin ja estämästä codexia monistumasta ennenkuin alkaa tekemään lämää.

 

[83kY]

Mutta tosiasia on se että mikään helppo peli (XCOM2) ei ole kyseessä. Siis jos pelaa ilman mitään modeja sekä vähän vaikeammalla vaikeustasolla (XCOMissa en ihan tohdi vaikeimmalla pelata niinkuin yleensä) eikä harrasta save-scummia (tallentaa ennen tehtävää/tehtävän aikana säästääkseen joukkoja jos käy pahasti). Ja tässä suhteessa paljon vaikeampi pärjätä kuin ensimmäisessä uudessa XCOMissa.

 

[maaco]

Resident Evil 1 HD Remake (Xbox). Pelinähän tuo on hyvä, mutta ohjaus kieltämättä aika kömpelö nykymittapuulla. Alkais kaivata täyden remaken.

 

[masax]

Tuo hologrammikranu on loistava pahassa paikassa. Monta kertaa pelasti koko tehtävän. Flashbangilla saa rikottua mind controllin ja estämästä codexia monistumasta ennenkuin alkaa tekemään lämää.

Eihän mulla vielä mitään hologrammikranuja vielä ole. Mutta pääsin tuon gatekeepertehtävän läpi, kun laittoi vaikeustason helpoimmalle. Yhtään äijää sieltä ei terveenä takaisin tullut.

Sen jälkeen tuli tosi helppo saattotehtävä. Ajattelin jo, että se oli gatekeeper oli joku poikkeusvaikea tehtävä, mutta sitten hyökkäsi ufo kimppuun ja äijää lakoaa taas kuin heinää...

Hyviä vinkkejä teillä. Ehkä tässä täytyy keskittyä seuraavaksi saamaan porukalle parempaa gearia.

 

[perato]

Hyviä vinkkejä teillä. Ehkä tässä täytyy keskittyä seuraavaksi saamaan porukalle parempaa gearia.

Ja kannattaa pitää huoli että kouluttelee väkeä tasaisesti, varsinki ku tulee lisää tiimikavereita, ettei aina oo ne everstit kentällä ja sit yks tehtävä ja joutuu sotamiehillä paikkaan.

 

[Cereal killah]

Vagrus (PC)

Vagrus on viime syksynä julkaistu uniikki roolipeli, joka yhdistää elementtejä muutamasta genrestä tehden siitä varsin omanlaisensa kokonaisuuden. Pelaaja on "vagrus" eli tietynlaisen kaupankäynti- karavaanin johtaja maailmassa joka ei suoraan ole meidän maailma mutta ottaa vaikutteita esim. Rooman ja Lähi-Idän historiasta ja yhdistää siihen tummasävyisiä versioita joistakin tyypillisistä fantasia- kuvioista. Vaikutteina on ollut mm. Planescapen maailma ja joltain osin Dark Sun- pelit näyttävät kuvista päätellen samantyylisiltä (en ole pelannut) ja muuta old school- kamaa. Taustalla on unkarilainen pikkufirma ja kaikki perustuu siihen miten he ovat omassa kaveriporukassaan pelanneet itseluomaansa roolipelimaailmaa vuosikymmenten ajan.

Juonikuvio on suunnilleen että jumalat kyllästyivät ihmisten kusipäisyyteen ja pistivät kutakuinkin kaiken paskaksi ja nyt sitten tässä rankassa maailmassa pitää koittaa sopeutua ja selvitä hengissä. Tapahtuma kulkee nimellä "cataclysm" ja tämä nyt sitten on "post-cataclysm". Ei varmaan kuulosta kovin erikoiselta sellaisenaan, mutta setting toimii ja käsikirjoitus on erittäin laadukasta. Pelissä on ennen kaikkea luettavaa, sitä on muutaman kirjan verran (tai no, "yli miljoona sanaa") ja se on laadukasta ja sujuvaa ja sen lukeminen on suorastaan nautinto. Pelintekijät ovat itsekin sanoneet että loppupeleissä tämä on tietynlainen "choose your adventure" tyypillinen peli jossa vaan on ympärille rakennettu kaikenlaista muutakin. Paljon liikutaan pelin kartalla, jossa päivittäisten movement/march pointtien ja porukan moraalin, orjien tottelevaisuuden ja sapuskan mikromanagerointi on jatkuvasti haasteena.

Vagrusilla tuntuu olevan maine pirun vaikeana pelinä. Se, että saa ylipäänsä taloutensa toimimaan siten että tienaa enemmän rahaa kuin ylläpitokustannuksiin menee, on pelin alkupuolen isoin haaste. Toinen haaste on taistelut ja niistä selviäminen. Taisteluita on kahdenmallista, eli toisaalta sellaista "crew combat"- tyylistä jossa on pienen armeijan kaltaiset yksiköt vastakkain, ja toisaalta "companion combat" jossa nämä companion NPC:t pelaa vuoropohjaista taistelusysteemiä erinäisiä vihollisia vastaan. Crew combat on aika kökkö, kun taas companion combat on ihan riittävän immersiivinen ja perus RPG- elementtejä hyödyntävä. Pelissä on minusta erittäin hyvä hahmonkehitys (näitä kumppaneita on 9 kpl ja niiden omat questit ovat laadukkaita ja niille saa jännää tavaraa). Peli jakaa uusien asioiden kokemisesta "insight" nimistä pelikokemusta jota voi hyödyntää esim. siihen että nuo kumppanit saa lisää leveleitä tai sitten pariin muuhun pelin sisäiseen tasonnostoon ("authority" ja "resourcefulness"). Kaikki nämä toimii minusta oikein hyvin ja oikestaan aika addiktiivisesti. Omaan karavaaniin saa kerättyä harvinaisia ja merkittäviä esineitä parantamaan erilaisia asioita, tämäkin on hyvin toimiva RPG-mekaniikka.

Päällepäin pelin yhteydessä eniten ehkä tuodaan framille sen tietynlaista "trade simulation" aspektia eli pelaaja esim. kuskaa tavaroita paikasta A paikkaan B ja näissä on dynaamiset hinnat jne. ja paljon haastetta tehdä rahaa. Itse kyllästyin tähän puoleen aika nopeasti, ja onneksi sain pidettyä itseni riittävän hyvissä rahoissa ihan vaan tekemällä juonellisia questejä ja siinä sivussa faction taskeja. Pelissä ei ole suoranaisesti pääjuonta samaan tyyliin kuin roolipeleissä yleensä, vaan se on tietynlainen sandbox. Käytännössä kuitenkin on x määrä pitkiä ja merkittäviä questejä jotka ovat pelin suola ja joita ei loputtomiin ole. Pelin voi voittaa kahdella win conditionillä joista toinen on "renown" ja toinen on "wealth". Jos luet tätä ja olet kiinnostunut pelistä, niin älä nyt herrajumala vaan valitse sitä wealthiä ellet tiedä tarkalleen mitä haluat. Renown- tavoite on linjassa siihen mikä pelissä on hyvää (tarina, pelimaailma, questit, hahmonkehitys) ja wealth on aivan tolkutonta grindausta pelin tylsemmissä aspekteissa.

Tämä peli osui omaan tutkaan viime syksynä vähän ennen ilmestymistä. Pelimaailman/settingin tyyli ja "art direction" oli tarkalleen minun makuun, sen näki ihan vaan devaajien postauksista, screenshoteista ja inspiraationlähteistä. Odotin nelisen kuukautta ilmestymisestä, osittain siksi kun selkeästi kaipasi muutamaa patchiä, ja osittain siksi kun se pelin kartalla liikkuminen vaikutti videoissa tylsältä ja ei ole koskaan kiinnostanut mitkään "trade simulation" pelit. Mutta tälle on olemassa ilmainen demo/prologi jossa on 4-5 tuntia pelattavaa ja kertoo oikeastaan erittäin hyvin että tykkääkö vai ei. Itse pidin erittäin paljon myös pelin UI:sta, ja prologi kertoo senkin että miten uppoaa se.

Loppupeleissä pelasin 130+ tuntia viidessä viikossa ja pelin läpi ("renown ambition") ja yhtä lukuunottamatta kaikki companion questit loppuun. Jostain syystä harva tätä on pelannut tappiin asti, sen huomaa ihan siitä että pelin pitkien ja tärkeimpien questien läpäisyn achievementit on luokkaa "1%-1,5% pelaajista" ja ylipäänsä pelin on läpäissyt 0,8%. Itse ihan tietoisesti tein aivan tolkuttomasti save scummausta koska muuten niitä pelin tylsempiä elementtejä olisi ollut liikaa. Ehkä tässä on vähän ollut sitä indie-peleille tyypillistä että viettää liian pitkään aikaa early accessissä niin pelistä kiinnostuneet käyttävät kiinnostuksensa ennen kuin peli on valmis ja siirtyvät muualle.

Tällaisenaan ja pelikokemuksena itselle ehkä 2021 paras peli (vaikka itsellä menikin tämän vuoden puolelle), tai ainakin vahva ehdokas. Toivottavasti pelintekijät tienaavat ja tekevät kakkososan.

 

[Taneli-]

Songs of Conquest (PC)

Jos aikoinaan piti HoMM peleistä tämä peli vaikuttaa hyvinkin tutulta ja helposti lähestyttävältä. Grafiikka ei välttämättä ole huonoa mutta se tuo mieleen 90-luvun lopun pikseleineen. Tarina on ihan mielyttävää mutta kannattaa muistaa että kyseessä on vielä suljettu alpha versio joten tämä tulee toivottavasti parantumaan (tai huononemaan) vielä huomattavasti ennenkuin tulee viralliseen myyntiin.

Virallista arviota on siis vaikea sanoa mutta tällä hetkellä kyllä, pidän pelistä ja jos on nostalgiaa HoMM III suuntaan hyvin luultavasti pitää myös tästä pelistä. Se ei välttämättä tuo mitään uutta lajityyppiinsä mutta ei ole myöskään 100% klooni alkuperäisestä innoittajastaan. Pelistä löytyy hieman tietoa Steamista / GoG:sta mutta se ei ole vielä saatavilla (ostettavissa)

Tässä vielä youtube arvostelua pelistä mistä näkee myös grafiikoita paremmin:

 

[RaivokasMagma]

Night Cascades (Hanako Games, 2022, PC)

Visual novelin aika jälleen, tällä kertaa Night Cascades. Tuin Kickstarterissa, koska aivan mahtavan näköinen taiteellinen tyyli. Lisäksi olin yllättynyt kun olin kehittäjältä vuosia sitten pelannutkin jotain (Long Live the Queen).

Tarina sijoittuu 80-luvun Ameriikkoihin ja päähenkilöinä ovat Diane ja Jackie. Diane on fantasiakirjailija (salanimellä) ja sijaisopettaja. Hänen erikoisalaansa ovat uskonnot ja kansantarut, jonka ansioista häntä pyydetään avustamaan rikoksessa, johon liittyy symboliikkaa. Työkaverikseen hän saa poliisi Jackien. Diane ja Jackie ovat olleet rakastavaisia menneisyydessä. Tarinassa sitten selvitellään rikosta ja päähahmojen menneisyyttä.

Aika lyhkänen visual novel, muutamassa tunnissa lukee läpi. Pelattavuutta löytyy hieman. Kun Diane on kertojana, hänen osuuksissa etsitään rikospaikalta kiinnostavia asioita rikokseen liittyen. Jackien osuuksissa etsitään "totuuden silmää" klikkailemalla ruutua, jolloin juoni etenee kuulustelemalla. Peli itsessään on kineettinen, jossa on "maku valintoja"

Ihan kepeää luettavaa. Musiikki aika tyypillistä dekkarimenoa. Hieman jätti auki pari asiaa ja potentiaalista jatko-osaa vihjaili. En kadu, että tuin rahallisesti kehitystä ja toivoisin jatkoa tarinalle. Mutta senpäs näkee sitten.

 

[King Im Jo]

Night Cascades (Hanako Games, 2022, PC)

Visual novelin aika jälleen, tällä kertaa Night Cascades. Tuin Kickstarterissa, koska aivan mahtavan näköinen taiteellinen tyyli. Lisäksi olin yllättynyt kun olin kehittäjältä vuosia sitten pelannutkin jotain (Long Live the Queen).

Tarina sijoittuu 80-luvun Ameriikkoihin ja päähenkilöinä ovat Diane ja Jackie. Diane on fantasiakirjailija (salanimellä) ja sijaisopettaja. Hänen erikoisalaansa ovat uskonnot ja kansantarut, jonka ansioista häntä pyydetään avustamaan rikoksessa, johon liittyy symboliikkaa. Työkaverikseen hän saa poliisi Jackien. Diane ja Jackie ovat olleet rakastavaisia menneisyydessä. Tarinassa sitten selvitellään rikosta ja päähahmojen menneisyyttä.

Aika lyhkänen visual novel, muutamassa tunnissa lukee läpi. Pelattavuutta löytyy hieman. Kun Diane on kertojana, hänen osuuksissa etsitään rikospaikalta kiinnostavia asioita rikokseen liittyen. Jackien osuuksissa etsitään "totuuden silmää" klikkailemalla ruutua, jolloin juoni etenee kuulustelemalla. Peli itsessään on kineettinen, jossa on "maku valintoja"

Ihan kepeää luettavaa. Musiikki aika tyypillistä dekkarimenoa. Hieman jätti auki pari asiaa ja potentiaalista jatko-osaa vihjaili. En kadu, että tuin rahallisesti kehitystä ja toivoisin jatkoa tarinalle. Mutta senpäs näkee sitten.

Kiitti vinkistä, taitaa mennä seuraavaks listalle mitä pelaa.
Täl hetkellä itellä menossa Methods: The Detective Competition Steamissä (steampowered.com)
Mielenkiintoset hahmot vaikka piirrostyyli ei todellakaan ole mun makuun mutta niihinkin tottuu kun jotenkin toi juoni vaan nappas menemään.

 

[miksu8]

Bloons Monkey City löytyi Steamista. Aikanaan tuli tahkottua Flash-pelinä ja hyvin kestää uudelleenpelaamista. Settlers Onlinen ohella paras strategiapeli mun makuun, kevyttä pelaamista silloin tällöin. Ainoa puute on ohut sosiaalinen puoli, mutta ehkä tämäntyyppiseen peliin on vaikeampi ympätä.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 23.

Totally Accurate Battle Simulator

Hassunhauska meemipeli, jossa mulkosilmäiset ragdollit koheltavat ja törmäilevät toisiinsa. Hehheh. Pelataan nyt viisi minuuttia ja poistetaan. Mitä, tässähän on oikea kampanja? Ja kampanjan tehtävissä on jopa jotain ideaa?

Tarkemmin katsottuna TABS paljastuikin taktiseksi pulmapeliksi. Kampanjan tehtävissä annetaan vastustajaksi vaihtelevista yksiköistä koostuva sotilasjoukko. Pelaajalla on kasa valuuttaa ja muutama yksikkötyyppi ostettavana. Haasteena on valita ja sijoittaa ukkelit oikein, jotta ne pieksevät vastapuolen porukan. Taistelun aikana sotilaita voi ohjata itsekin, mutta totesin tekoälyn ihan riittävän hyväksi.

Myöhemmät tehtävät leviävät käsiin, koska valinnanvaraa alkaa olla liikaa. Pelissä on satoja erilaisia yksiköitä ja pahimmillaan ne kaikki ovat käytettävissä. Pidin enemmän alkupuolen rajatummista ja hallittavammista kentistä.

Black Widow & Centipede Recharged

Ötökkäteemaisia arcade-pelejä, alkujaan kai jostain kasarilta. "Remasteroidut" vektorigrafiikat ovat ihan mukiinmenevän näköisiä. Idea on tapella loputonta vihollislaumaa vastaan ja kerätä high scorea.

Kumpaakin peliä jaksoi noin kolme minuuttia.

Horizon Chase Turbo

Hyvin simppeli mutta koukuttava retroautopeli. Pelinäkymä on tehty ensimmäisten 3D-autopelien mallin mukaan, eli horisontti liikkuu aivan eri tavalla kuin olettaisi ja piirtoetäisyys on rajallinen. Muinainen ratkaisu aiheutti aluksi jopa vähän pahoinvointia. Ympäristöt ovat low-poly-tyyppisiä laatikoita, jotka eivät paljoa silmää miellytä.

Korvia hemmotellaan kyllä senkin edestä. Musiikit ovat todella hienoja ja vauhdikkaita tilutuksia. Horizon Chasea pelaa pelkästään niiden takia.

Vaikka ajopelit eivät voisi vähempää kiinnostaa, tämä kannattaa silti asentaa ja käydä ajamassa pari rataa. Siinä ei mene kauan ja saatat yllättyä. Pidemmän päälle peli toki toistaa itseään.