Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Musta media vähän mokasti kun julkaisi uutisen.

Onhan se uutinen, eikä tuossa edes ole mitään ihmeellistä, sinänsä.

Mun mielestä tuo on kyllä kirjoitettu aika hupaisasti. Ei niiden ottamista varsinaisesti suositella, noin yleisesti ottaen (joka kyllä kerrotaan, mutta ehkä se olisi hyvä sanoa vähintäänkin samassa kohtaa).

STM:n tuoreessa ohjeessa suositellaan, että 3–40-vuotiaat henkilöt hankkivat apteekista kotiinsa varastoon joditabletteja. Tablettien ottaminen on erityisen tärkeää lapsille ja raskaana oleville naisille, sillä lasten ja sikiön kilpirauhaset ovat herkempiä säteilylle kuin aikuisten.

Itse ostin 'edellisen erän' aikaan purkin, kun taloyhtiö ei vastannut, että onko niitä paikalla vai ei. Ja voi olla, että 40 on ylitetty. Lapsella ei.

e. en usko, että niille tulee käyttöä, mutta ei nyt varsinaisesti hirveästi tilaa vie.
 
Onhan se uutinen, eikä tuossa edes ole mitään ihmeellistä, sinänsä.

Siis oli vaan tylsää että se STM:n tiedote spinnattiin mediassa tarkoittamaan että STM juuri nyt kehottaisi aiempaa tiukemmin hommaamaan niitä tabletteja, vaikka mistään tällaisesta ei ollut kyse. Mutta ehkä tää kuuluu mediaketjuun eikä tänne. Joten olen paheksuni paheksunut :D
 
Valko-venäjän puolustusministeriö kertoo että presidentin määräyksestä yleinen joukkojen (armeijan) tarkastus aloitetaan tänään.
Näyttää siltä että likasankon puheet ja teot alkavat olla yhä kauempana toisistaan, ja ehkäpä viimeistään nyt pitäisi siirtyä enemmän tarkastelemaan tekoja.

" Ministry of Defense of Belarus stated that starting today, by order of the President, a general inspection of the Armed Forces of Belarus is being carried out for bringing military forces into combat readiness. "

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Valko-venäjän puolustusministeriö kertoo että presidentin määräyksestä yleinen joukkojen (armeijan) tarkastus aloitetaan tänään.

Viimeksi VV:n armeijalle tehtiin yllätystarkastus toukokuussa. Ei ainakaan silloin johtanut mihinkään. Toivotaan ettei nytkään.
 
Ja näin: joditabletit loppuivat Helsingistä. Varmaan kohta kaikista isoista kaupungeista. STM olisi voinut varoittaa apteekkeja tästä muutoksesta, jolla vain rajattiin sitä joukkoa jolle joditabletteja suositellaan ja jolle ei ollut mitään akuuttia tarvetta. Apteekit olisivat voineet edes hiukan säännöstellä. Musta media vähän mokasti kun julkaisi uutisen.

Ei voi täysin syyttää, kun täälläkin tehtiin vihjailuja siihen suuntaan ikään kuin tuolla uudella suosituksella olisi ollut jokin suora merkitys Ukrainan sotaan, vaikka suosituksen päivitys aloitettiin jo ennen kuin mitään sotaa edes oli käynnissä. Toki uutisen muotoilu esim. Hesarissa antoi sen ensivaikutelman, että heti mars mars apteekkiin ja kiireesti jodia ostamaan.

Tai rahasti tuon tilalle. Sitähän se usein tekee, koronalla viimeksi. Ei se media ole mikään hyväntekeväisyysjärjestö.

Varmaan osittain riippunee vähän apteekistakin. Esim. yliopiston apteekki ei virallisesti ainakaan pyri voittojen maksimointiin. Lääkeyhtiö taustalla toki käärii varmaan jotain katetta jodin valmistamisesta.
 
Viimeksi VV:n armeijalle tehtiin yllätystarkastus toukokuussa. Ei ainakaan silloin johtanut mihinkään. Toivotaan ettei nytkään.

Itse vähän epäilen että sotaa vastaan niskuroivat upseerit ym on laitettu syrjään venäjän avustamana voimaa käyttäen. Ehkäpä se vastarinta on saatu painettua alas sen verran että voidaan alkaa syöttää noitakin tykinruuaksi.
 
Viimeksi VV:n armeijalle tehtiin yllätystarkastus toukokuussa. Ei ainakaan silloin johtanut mihinkään. Toivotaan ettei nytkään.
Kyllä. Vv:n tapahtumat alkavat vaan yhä enemmän muistuttamaan putinin horinoita ja toimia talvella ennen hyökkäystä: sanotaan yhtä, mutta jatkuvasti tehdään toista.
 
Viimeksi VV:n armeijalle tehtiin yllätystarkastus toukokuussa. Ei ainakaan silloin johtanut mihinkään. Toivotaan ettei nytkään.

Tässä voi hyvin yksinkertaisesti olla kyse siitäkin, että venäläiset alkavat olla hyvin ahtaalla ja Putin on vaatinut Lukashenkaa tekemään jotain asian hyväksi ja koska suora hyökkäys ei varmaan sovi Lukashenkan kuvioon edelleenkään, niin sitten tehdään tällaisia joukkojen siirtoja ja tarkastuksia, joilla pyritään sitomaan entistä enemmän ukrainan joukkoja VV:n vastaiselle rajalle ja pois venäläisten kimpusta.

Ihan toinen skenaario ja mututuntuma on, että Valko-Venäjälle on nyt saatu riittävästi koottua sitä venäläistä lkp-porukkaa, jotka laitetaan sieltä käsin marssimaan kohti Ukrainan rajaa. Silloinkaan tavoitteena ei liene strategiamielessä muu kuin se, että sidotaan Ukrainan joukkoja useammalle rintamalle.
 
Viimeksi VV:n armeijalle tehtiin yllätystarkastus toukokuussa. Ei ainakaan silloin johtanut mihinkään. Toivotaan ettei nytkään.
Ehkä silloin todettiin, että joukot eivät ole taisteluvalmiita. Ainakaan ne joukot jotka tavoitettiin.
 
Ei voi täysin syyttää, kun täälläkin tehtiin vihjailuja siihen suuntaan ikään kuin tuolla uudella suosituksella olisi ollut jokin suora merkitys Ukrainan sotaan, vaikka suosituksen päivitys aloitettiin jo ennen kuin mitään sotaa edes oli käynnissä. Toki uutisen muotoilu esim. Hesarissa antoi sen ensivaikutelman, että heti mars mars apteekkiin ja kiireesti jodia ostamaan.
Olisi naiivia kuvitella, ettei ole mitään yhteyttä kertoa julkisuudessa tarpeesta hankkia joditabletteja samaan aikaan kun seuraavalla sivulla puhutaan mahdollisesta ydinaseiden käyttämisestä ja siitä kuinka Venäjä pommittaa Euroopan suurimman ydinvoimalan ympäristöä ja jossa on ollut myös ongelmia jäähdytysjärjestelmän sähkönsyötön kanssa. Joo, ei ole suoranaisesti pelkoa, että Suomeen tulisi laskeumaa onnettomuustilanteessa, mutta kyllähän nämä asiat liittyvät silti toisiinsa, vaikka joditablettisuositus onkin ollut kotivaralistalla aiemminkin.

STM olisi voinut tiedottaa asiasta fiksummin ja olla etukäteen yhteydessä myös apteekkeihin jne. Nyt ovat sitten jälkikäteen jakaneet mediatiedotteita, että "ei me tarkoitettu että tässä mitään hätää olisi, mutta ajateltiin vaan tässä annostusohjeita säädettäessä kertoa kuinka olisi kiva jos hommaisitte niitä tabuja".
 
Otsikko voisi olla muotoa: Terroristimaa syyttää yritystä terroristijärjestöksi :D

Minusta median pitäisi ihan oikeasti opetella otsikoimaan ja kirjoittamaan näitä asioita eikä vaan olettaa että ihmiset tietää mikä on homman nimi. Erinäiset Iltapaskat, Hesarit yms. jatkuvasti otsikoi ihan sellaisenaan mitä Lavrov, Medvedev ja [kuka nyt olikaan se hullu akka] kulloinkin sanoo. Käytännössä meidänkin media alkaa olemaan täynnä tätä neuvostopropagandaa, ja vaikka useimmat sitä osaa lukea ja tulkita niin siltikin, ne on sitä täynnä.
 
Itse kävin joskus maaliskuussa hakemassa varuiksi jodit ja ei ollut kuin 100kpl paketti.

Voisivat noita pienemmissä erissä myydä jos tarkoitus on ottaa se yksi kpl kun käsky käy
 
Miten tuo siis olisi pitänyt otsikoida? Nyt se oli: "Venäjä julisti Metan eli entisen Facebookin terroristijärjestöksi". Oliko tuossa joku aria väärin? Meni multa ohi.
Otsikointi oli ihan asiatyylinen. Uutisen voisi tosin laittaa osastolle "viihdeuutiset" tai johonkin tv-uutisten loppukevennykseen.
 
Miten tuo siis olisi pitänyt otsikoida? Nyt se oli: "Venäjä julisti Metan eli entisen Facebookin terroristijärjestöksi". Oliko tuossa joku aria väärin? Meni multa ohi.

Minusta niitä ei pitäisi uutisoida. Minusta mitään, mitä Putin, Lavrov, Medvedev jne. sanoo niin ei pitäisi uutisoida. Mikään niistä jutuista ei tuo maailmaan totuutta, relevantteja näkökantoja tai mitään muutakaan merkityksellistä. Mikä se pointti niissä on muuta kuin lisätä trollailun määrää mediassa. Sitäpaitsi joku ne kuitenkin ottaa tosissaan, ei monet seuraa näitä asioita kuin pinnallisesti. Lopputuloksena sitten tännekin päätyy aina tasaisin väliajoin joku "Juha72" (sori jos on jonkun nimimerkki :D) joka kertoo miten lännen "narratiivi" on tosi yksipuolinen ja Nato sitä ja Nato tätä ja whatabout Yhdysvallat.
 
Itse kävin joskus maaliskuussa hakemassa varuiksi jodit ja ei ollut kuin 100kpl paketti.

Voisivat noita pienemmissä erissä myydä jos tarkoitus on ottaa se yksi kpl kun käsky käy
Yleensä myydäänkin pienemmissä 10 kpl erissä. Lääkepulan tapauksessa(yleisemminkin mitä tahansa lääkettä koskien) joskus myös avataan nuo isot pakkaukset ja pakataan apteekissa uusiksi pieniin eriin myyden vain niitä.

Tuotetta myydään isommissa pakkauksissa siksi, että sitä ei osteta vain omaan käyttöön. Erilaisiin taloyhtiöihin sun muihin menee, ja laajemmin muiden varautumista ajatteleville.
 
Minusta niitä ei pitäisi uutisoida. Minusta mitään, mitä Putin, Lavrov, Medvedev jne. sanoo niin ei pitäisi uutisoida. Mikään niistä jutuista ei tuo maailmaan totuutta,

No tuosta olen eri mieltä. Terroristijärjestöksi julistaminen vaikuttaa yrityksen toimintaan tai mahdollisuuksiin toimia. Sillä on siis merkitystä vaikka tietenkin on absurdia. Sama koskee muutakin. Venäjän toimet ovat paskaa, mutta niillä on iso vaikutus länsimaiden asioihin. Totta kai niistä pitää uutisoida. Eikä tuossa otsikossa ollut mitään sen kummempaa moitittavaa, vaikka nimenomaan otsikointia kritisoit.
 
Omasta mielestäni vain hyvä ja virkistävää että kerrankin media ei lakaise maton alle ikäviä/vittumaisia asioita tai odota että outrage nousee sille tasolle että asiasta on pakko uutisoida. :cigar2: Toki kaikki tietää miksi: Vastapuolella ei ole suojeltuja ryhmiä tai niiden edustajia.
 
Yleensä myydäänkin pienemmissä 10 kpl erissä. Lääkepulan tapauksessa(yleisemminkin mitä tahansa lääkettä koskien) joskus myös avataan nuo isot pakkaukset ja pakataan apteekissa uusiksi pieniin eriin myyden vain niitä.

Tuotetta myydään isommissa pakkauksissa siksi, että sitä ei osteta vain omaan käyttöön. Erilaisiin taloyhtiöihin sun muihin menee, ja laajemmin muiden varautumista ajatteleville.
Voisivat myydä noita vieläkin pienemmissä pakkauksissa. Tosin voihan nuo ylimääräiset myydä jos horisontissa välähtää.
 
Yleensä myydäänkin pienemmissä 10 kpl erissä. Lääkepulan tapauksessa(yleisemminkin mitä tahansa lääkettä koskien) joskus myös avataan nuo isot pakkaukset ja pakataan apteekissa uusiksi pieniin eriin myyden vain niitä.

Tuotetta myydään isommissa pakkauksissa siksi, että sitä ei osteta vain omaan käyttöön. Erilaisiin taloyhtiöihin sun muihin menee, ja laajemmin muiden varautumista ajatteleville.
Taiii sitten on tehty perinteiset ja ostettu lähinnä vegaaneille tarkoitettua mikrogramma-luokan ravintolisäjodia tajuamatta kuinka paljon sitä tarvitsisi vetää tarvittavat 100+ milligrammaa saadakseen.
 
Omasta mielestäni vain hyvä ja virkistävää että kerrankin media ei lakaise maton alle ikäviä/vittumaisia asioita tai odota että outrage nousee sille tasolle että asiasta on pakko uutisoida. :cigar2: Toki kaikki tietää miksi: Vastapuolella ei ole suojeltuja ryhmiä tai niiden edustajia.
Onhan niillä Kadyrov islamistiystävineen.
 
Algoritmi toimii
ree.png
 
En vieläkään tajunnut miten algoritmi liittyy tähän. Redditissä upvotetaan kommentteja ja ne mitkä nousee kärkeen on yleensä ensimmäisiä kommentteja postauksessa joita jengi äänestää enemmän ja sit kun kaikki sorttaa "best" mukaan ni nää samat kommentit saa vaa lisää upvoteja. Jengihän hankkii tällä taktiikalla Redditissä karmaa niin et koittaa kirjoittaa hauskoja kommentteja tarpeeks aikasin postauksiin mitkä todennäköisesti kerää paljon huomiota.

Korjatkaa jos oon väärässä.
 
Algoritmi sekin on joka tuo ensimmaiseksi eniten pidetyt viestit ja koska niissa eniten pidentyissa viesteissa on juuri oikea sanoma niin tuntuu kivalta etta "parhaat" kommentit ovat niita oikea mielisia.
 
Algoritmi toimii
ree.png
En nyt kyllä yhtään ymmärrä miten Redditin viestien sorttaustapa liittyy tähän keskusteluun?

Reddit further explains that the new ‘Best’ display will use machine learning to predict what you may or may not like. “This will result in a ranking of posts that we think you’ll enjoy the most based on your Reddit activity such as upvotes, downvotes, subscriptions, posts, comments, and more.”
 
Mä en nyt usko mihinkään vihanpito juttuihin. Länsimaat ei kuitenkaan ole mikään lähi-itä. Sota loppuu putin vaihtuu ja business as usual. Ja se siitä. Kukaan jaksa joidenkin ukranalaisten takia meuhkata. Eihän suomalaisetkaan ole pariin sukupolveen vihanneet venäläisiä. Ei kannata olla naivi.
 
On kyllä Putinin seuraajalla aikanaan toivoton paikka kun länsimaat vihaavat Venäjää seuraavat sata vuotta jos riittääkään. Tällainen umpimähkäinen räimiminen siviilikohteisiin kertoo jo epätoivosta.

30-50 vuotta riittänee. Jos vaikka vertaa 2. MS:n jälkimaininkeja.

Mä en nyt usko mihinkään vihanpito juttuihin. Länsimaat ei kuitenkaan ole mikään lähi-itä. Sota loppuu putin vaihtuu ja business as usual. Ja se siitä. Kukaan jaksa joidenkin ukranalaisten takia meuhkata. Eihän suomalaisetkaan ole pariin sukupolveen vihanneet venäläisiä. Ei kannata olla naivi.

Tunnen sukuja, jotka vihaavat venäläisiä syvästi, koska isoviha.
 
Mä en nyt usko mihinkään vihanpito juttuihin. Länsimaat ei kuitenkaan ole mikään lähi-itä. Sota loppuu putin vaihtuu ja business as usual. Ja se siitä. Kukaan jaksa joidenkin ukranalaisten takia meuhkata. Eihän suomalaisetkaan ole pariin sukupolveen vihanneet venäläisiä. Ei kannata olla naivi.
Vihaaminen olisi ehkä pitänyt laittaa lainausmerkkeihin, mutta Suomessakin oli ainakin helmikuuhun asti kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka suhtautuivat kriittisesti Venäjään ja niitä jotka olivat sitä mieltä että njet problem. Itse kuuluin aiemmin tuoho jälkimmäiseen porukkaan ja naureskelin noille Venäjäkriittisille tahoille kun tuli puheeksi esim. Hartwall Areenan omistus tai että Hanhikiven ydinvoimalan toimittaa Rosatom ja että kuinka pahasta ne ovat. Perhana, toi kriittisten porukka oli sittenkin oikeassa. Tankkasin tyytyväisenä Teboilillakin aiemmin. En ole helmikuun jälkeen niillä tankannut. Enkä tankkaa.
 
On kyllä Putinin seuraajalla aikanaan toivoton paikka kun länsimaat vihaavat Venäjää seuraavat sata vuotta jos riittääkään. Tällainen umpimähkäinen räimiminen siviilikohteisiin kertoo jo epätoivosta.
"Umpimähkäinen" on vähän huono sana, kun nyt on selvästi alettu ihan järjestelmällisesti tuhoamaan energia-infraa
 
On kyllä Putinin seuraajalla aikanaan toivoton paikka kun länsimaat vihaavat Venäjää seuraavat sata vuotta jos riittääkään. Tällainen umpimähkäinen räimiminen siviilikohteisiin kertoo jo epätoivosta.
Tuskinpa. Eihän 2. maailmansodan jälkeen kestänyt kauankaan, ennenkuin Saksan kanssa oltiin jo hyvää pataa (joskus 60-luvulla jo viimeistään). Hitlerin tempaukset nyt kuitenkin oli vielä muutamaa kertaluokkaa pahempia.

Muutenkin tämä juttu nyt aika paljon loppujen lopuksi henkilöityy Putiniin, vaikka toki Venäjän kansaankin iso osa vihasta kohdistuu, niin eiköhän sitten kun Putin on pois kuvioista voida alkaa suhteita taas rakentamaan takaisin.
 
Kannattaa varmaan katsoa kuinka muut kuin suomalaiset suhtautuivat saksalaisiin. Olettaisin etta puolalaiset tai ranskalaiset olivat himpan verran varaantuneempia 60 luvulla.
 
Mä en nyt usko mihinkään vihanpito juttuihin. Länsimaat ei kuitenkaan ole mikään lähi-itä. Sota loppuu putin vaihtuu ja business as usual. Ja se siitä. Kukaan jaksa joidenkin ukranalaisten takia meuhkata. Eihän suomalaisetkaan ole pariin sukupolveen vihanneet venäläisiä. Ei kannata olla naivi.
No nyt on aivan täyttä satua. Putinin poistumisella voitaisiin korkeintaan aloittaa neuvottelut. Ei Venäjän kanssa tule olemaan enää mitään suhteita ennen kuin kaikki korvaukset on maksettu Ukrainalle, sen tukijoille yms. Edes täydellinen demilitarisaatio ja ydinaseista luopuminen ei ole mitenkään pois pöydältä.

Ei länsimaat tarvi Venäjältä mitään, mutta Venäjä tarvitsee länneltä kaiken.
 
Tuskinpa. Eihän 2. maailmansodan jälkeen kestänyt kauankaan, ennenkuin Saksan kanssa oltiin jo hyvää pataa (joskus 60-luvulla jo viimeistään). Hitlerin tempaukset nyt kuitenkin oli vielä muutamaa kertaluokkaa pahempia.

Muutenkin tämä juttu nyt aika paljon loppujen lopuksi henkilöityy Putiniin, vaikka toki Venäjän kansaankin iso osa vihasta kohdistuu, niin eiköhän sitten kun Putin on pois kuvioista voida alkaa suhteita taas rakentamaan takaisin.

Venäjän kanssa voisi EHKÄ alkaa olla hieman parempaa pataa, jos ne ensin lyötäisiin vähintään samalla lailla totaalisesti maan rakoon kuin saksalaiset 2. maailmansodassa, sotarikolliset hirtettäisiin ja koko jengi pistettäisiin uudelleenkasvatukseen ja katumusharjoituksiin kuten Saksassa. Muussa tapauksessa meno jatkuu. Venäläiset voivat hetken taktisista syistä teeskennellä, sitten jatketaan sitä samaa vanhaa.
 
Mä en nyt usko mihinkään vihanpito juttuihin. Eihän suomalaisetkaan ole pariin sukupolveen vihanneet venäläisiä. Ei kannata olla naivi.
Juu ei.
Ne jotka ovat hyötyneet venäläisten rahoista ei varmasti ole vihannut, mutta muu kansa ei ehkä suoraan vihannut, vaan suhtautuneet terveen epäluuloisesti.
70-luvulta jo kotikasvatuksesta ja omasta seurannasta johtuen olen aina ollut hyvinkin epäluuloinen kaikkeen mitä sieltä tulee.
Se kulttuuriero on niin suuri.
Venäjällä pidetään tyhmänä ettei kuseta jos paikka tulee. Toisin kuin meillä.
Oma sopiva totuus asioista on vaan heidän tapansa toimia.

Joku muu saattaa olla naiivi, minä en ainakaan ole.
 
Twitterissä bongattua, ilmeisesti ensimmäinen Saksan lupaamista uusista it-järjestelmistä luovutettu Ukrainalle.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuskinpa. Eihän 2. maailmansodan jälkeen kestänyt kauankaan, ennenkuin Saksan kanssa oltiin jo hyvää pataa (joskus 60-luvulla jo viimeistään). Hitlerin tempaukset nyt kuitenkin oli vielä muutamaa kertaluokkaa pahempia.
Jos Venäjä täysin valloitetaan ja otetaan länsimaiseen kontrolliin ja Putin tukijoineen surmataan niin joo hyvinkin Venäjän kanssa voidaan suhteet palauttaa muutamassa vuodessa.
 
Kannattaa varmaan katsoa kuinka muut kuin suomalaiset suhtautuivat saksalaisiin. Olettaisin etta puolalaiset tai ranskalaiset olivat himpan verran varaantuneempia 60 luvulla.
Toki varmaan osan maiden kansalaiset tulee olemaan varautuneita (ukrainalaiset nyt ainakin), mutta taisi nuo ranskalaiset ja puolaisetkin alkaa tekemään tehdä sovintoa samalla tavalla kuin muutkin.
Venäjän kanssa voisi EHKÄ alkaa olla hieman parempaa pataa, jos ne ensin lyötäisiin vähintään samalla lailla totaalisesti maan rakoon kuin saksalaiset 2. maailmansodassa, sotarikolliset hirtettäisiin ja koko jengi pistettäisiin uudelleenkasvatukseen ja katumusharjoituksiin kuten Saksassa. Muussa tapauksessa meno jatkuu. Venäläiset voivat hetken taktisista syistä teeskennellä, sitten jatketaan sitä samaa vanhaa.
Saksahan lyötiin maanrakoon 1. maailmansodan jälkeen, jonka seurauksena oli Hitler ja 2. maailmansota. 2. maailmansodan jälkeen rangaistukset kohdistettiin enemmän vain niihin oikeasti syyllisiin. Tuo oli yksi 2. maailmansodan opeista, että ei sitä hävinnyttä osapuoltakaan kannata loputtomasti rangaista vaan tärkeää on yrittää rakentaa sekin maa uudestaan ja saada sopu aikaan. Tällä sitten vältytään seuraavilta sodilta.
 
Musta media vähän mokasti kun julkaisi uutisen.
Eiköhän toi mennyt median näkökannasta just nappiin.

- Tänään saatiin tosi paljon klikkauksia uutisesta ”STM suosittelee jodia kaikille”
- Huomenna saadaan 5x enemmän klikkauksia ja myytyä paljon lehtiä otsikolla ”JODI LOPPUI JA YDINSUKELLUSVENEET LIIKENTEES!!111”
 
Saksahan lyötiin maanrakoon 1. maailmansodan jälkeen, jonka seurauksena oli Hitler ja 2. maailmansota. 2. maailmansodan jälkeen rangaistukset kohdistettiin enemmän vain niihin oikeasti syyllisiin. Tuo oli yksi 2. maailmansodan opeista, että ei sitä hävinnyttä osapuoltakaan kannata loputtomasti rangaista vaan tärkeää on yrittää rakentaa sekin maa uudestaan ja saada sopu aikaan. Tällä sitten vältytään seuraavilta sodilta.
3. maailmansota vasta alkamassa ja tässähän vähän kuin povataan jo neljättä ;) No, mikäpä siinä, ehtiipähän nähdä ehkä senkin, jos tuosta kolmannesta selviää hengissä...

On muuten Putleri nyt näyttämässä mitä käy jos "heidän" alueilleen käydään pelehtimään, viitaten siis Krimin sillan iskuun. Se voi alkaa Ukrainalaisilla Kiovassa yms. länsipuolella vähän tulla pelkoa persiiseen kun ohjuksia tipahtelee vähän mihin sattuu niilläkin seuduilla missä jo muutama kuukausi elelty ilman suoraa kosketuspintaa sodankäyntiin. Lisäksi sattunut muutama putlerin ohjus osumaan ihan sinne infraankin, joten sähkönjakelussa vaikeuksia. Taisi myös olla jossain jotta ei Ukraina enään pysty toimittamaan EU:n alueelle sähköä. Tuli kyllä itselle vähän yllätyksenä, että ylipäätään olisivat sota-aikana niin pystyneet tekemään.
 
3. maailmansota vasta alkamassa ja tässähän vähän kuin povataan jo neljättä ;) No, mikäpä siinä, ehtiipähän nähdä ehkä senkin, jos tuosta kolmannesta selviää hengissä...
No, eiköhän näistä asioista oikeasti päättävät osaa käsitellä asian hieman järkevämmin kuin mitä nettikirjoittelijat.
 
Mä en nyt usko mihinkään vihanpito juttuihin. Länsimaat ei kuitenkaan ole mikään lähi-itä. Sota loppuu putin vaihtuu ja business as usual. Ja se siitä. Kukaan jaksa joidenkin ukranalaisten takia meuhkata. Eihän suomalaisetkaan ole pariin sukupolveen vihanneet venäläisiä. Ei kannata olla naivi.
Saksalaiset saavat edelleen kuulla kuittailua toisesta maailmansodasta, ja siitä on jo kolme sukupolvea. Ja en tiedä missä päin Suomea olet aikaasi viettänyt, mutta ihan täällä Helsingissä on, jos ei ryssävihaa, niin ns. tervettä epäluuloa Venäjää kohtaan ihan yliopistoa myöten.

Business as usual taitaa koskea lähinnä niitä ihmisiä, joille business on elämä.
 
Mä en nyt usko mihinkään vihanpito juttuihin. Länsimaat ei kuitenkaan ole mikään lähi-itä. Sota loppuu putin vaihtuu ja business as usual. Ja se siitä. Kukaan jaksa joidenkin ukranalaisten takia meuhkata. Eihän suomalaisetkaan ole pariin sukupolveen vihanneet venäläisiä. Ei kannata olla naivi.
Pikemminkin käy niin, että länsimaat lopettavat naiiviuden ja tajuavat, että kaikkien kanssa ei voi tehdä sopimuksia ja olettaa sopimusten pitävän.

Tämän seurauksena tilanne ei palaa ennalleen ikinä ja se tulee heijastumaan vapaiden demokratioiden kauppasuhteissa kaikkiin diktatuureihin.
 
Algoritmi sekin on joka tuo ensimmaiseksi eniten pidetyt viestit ja koska niissa eniten pidentyissa viesteissa on juuri oikea sanoma niin tuntuu kivalta etta "parhaat" kommentit ovat niita oikea mielisia.

No kun mikään algoritmi ei Redditissä niitä tuo mihinkään. Suosituissa postauksissa se menee kuten aikaisemmin selvitin.

Tai no, kai yksinkertainen sorttaus pienestä suurimpaan on jonkinlainen algoritmi sekin mutta noin yleisesti sitä kutsutaan sorttaukseksi eli lajitteluksi.

Ihan turha yrittää tuoda jotain "oikeat mielipiteet nousee näkyville" juttua tänne.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 732
Viestejä
4 890 004
Jäsenet
78 863
Uusin jäsen
pillai

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom