Varaosien verkkokauppoja (Lista ensimmäisessä viestissä)

4 päivää meni itellä tilauksesta kunnes tuli sähköpostiin ilmoitus että saa maksaa. Linkki noiden sivuille missä maksun voi tehdä.

Muista tarkistaa roskapostikansio...

Tuli tosiaan tiistaina tuo maksulinkki. Jää nähtäväksi vielä, että tuleeko kaikki tilatut tavarat vai ei.

Eipä ole enää mitään kuulunut Carparts pro:sta, johon tein ensimmäisen tilauksen ja jonka peruivat. Siellä on n. 1500e jumissa, jotka onneksi maksoin paypallilla. Laitoin asiakaspalveluun viestiä, että kauanko aikovat rahojen päällä istua. Yleensä Paypallilta tulee se vahvistus aika pian, mikäli myyjä on palautuksen tehnyt, mutta nyt ei ole kuulunut mitään.
 
Tilasin AK24:stä kolme öljynsuodatinta, neljä ilmansuodatinta ja pari akkua. Muuten toimi hyvin, mutta yksi suodatin jäi tulematta. Hyvittivät summan kortille, mutta se on aivan samantekevää, kun suodatin maksoi muutaman euron. Toimivat näin, vaikka reklamoidessa kerroin, että haluan suodattimen enkä hyvitystä. Nyt joudun hakemaan puuttuvan suodattimen muualta. Tällä kokemuksella suosittelen mielummin Varaosa24, Aeromotors ja Alvadi, joista on aina tullut kaikki tilattu.
 
Tuli tosiaan tiistaina tuo maksulinkki. Jää nähtäväksi vielä, että tuleeko kaikki tilatut tavarat vai ei.

Eipä ole enää mitään kuulunut Carparts pro:sta, johon tein ensimmäisen tilauksen ja jonka peruivat. Siellä on n. 1500e jumissa, jotka onneksi maksoin paypallilla. Laitoin asiakaspalveluun viestiä, että kauanko aikovat rahojen päällä istua. Yleensä Paypallilta tulee se vahvistus aika pian, mikäli myyjä on palautuksen tehnyt, mutta nyt ei ole kuulunut mitään.

Päivitetäänpä tämä tarina päätökseen:

Eli tarvitsin VW Passattiin erinäisiä alkuperäisosia, joista tein alun perin tilauksen Car Parts Pros:lle (joka on myös täällä ensimmäisellä sivulla listattuna). Meni noin viikko kunnes asiakaspalvelusta tuli viestiä, että tilaus perutaan, koska osa osista ei ollut saatavilla, mutta ensimmäisessä viestissä ei mitenkään yksilöity mitä kaikkia osia saatavuusongelma koskee. Kyselin asiaa vielä erikseen asiakaspalvelusta ja kävi ilmi, että oikeastaan kaikki relevanteimmat komponentit olivat mukamas sellaisia, ettei niitä saada ja siksi tilaus meni peruutukseen. Laitoin viestiä, että perutaan koko tilaus ja palauttakaa rahat. Pari viikkoa istuivat rahojen päällä ja erillisen muistutusviestin myötä tuli aikanaan palautus Paypallin kautta, millä olin maksanutkin.

Seuraava vaihe oli etsiä uusi kauppa mistä tilata osat. Pääydyin valitsemaan täällä mainitun oeosat.fi-kaupan. Tilaus sinällään onnistui ok, mutta tilausvaiheessa maksutapana oli vain ns. jälkikäteinen maksusuoritus, eli tilaus piti lähettää ennen maksamista ja sieltä palattaisiin sitten jonkin ennakkotarkastuksen jälkeen asiaan ja toimitetaan maksulinkki. Muistaakseni tein tilauksen torstaina ja seuraavan viikon tiistaina tuli tuo maksulinkki. En tiedä tehtiinkö tuossa välissä oikeasti jotakin saatavuuskyselyä tms., mutta näin meneteltiin. Maksoin tilauksen saman tien ja sieltä vahvistettiin, että toimitusaika joillakin tuotteilla on 14 arkipäivää maksun saamisesta, eli käytännössä ainakin kolmisen viikkoa. Paketti tuli eilen yllättäen kotiovelle, minkäänlaista seurantalinkkiä taikka vahvistusta toimituksen lähettämisestä en saanut mihinkään (edes roskapostiin). Vasta jälkikäteisesti kaupan sivuille kirjautumalla huomasin, että paketti oli laitettu toimitukseen 20.10., mutta rivitiedon perässä ei ollut seurantatunnusta taikka muutakaan. Paketti tuli tänne Jyväskylään Postnordilla.

Paketti oli kohtuullisesti paketoitu ja kaikki tilatut osat löytyivät paketista, eli homma on maalissa. Aikajakso meni seuraavasti: Tilaus 6.10. --> maksulinkki sähköpostiin 11.10. ja heti samana päivänä maksu --> 20.10. tilaus lähetettiin --> 25.10. tilaus perillä kotiovella. Jos osilla on kiire ja on valmis maksamaan enemmän, niin saattaisin tässä tapauksessa suosia merkkiliikettä, sieltä ainakin kriittisimmät osat olisi saanut 2-4 päivässä.

Tuosta Car Parts Pros:n toiminnasta en tiedä miksi heillä ei muka ollut saatavuutta, kun oeosat, genuine parts ja merkkarikin olisi voinut kaikki nuo osat hommata, joten siltä osin asia jää mysteeriksi ja varmaan joudun miettimään kahdesti tuolta tilaamista ainakin jos osien kanssa on mitään kiirettä.
 
Tilasin Iparts.fi:sta mersuun tukivarsia ja jarrupaloja. Hinta oli ~70e halvempi kuin Saksasta. Tilaus lähti maanantaina ja torstaina oli pakettiautomaatista noudettavissa Helsingissä. Osat tulivat fixuksen laatikossa muoviin käärittynä, ilmeisesti Helsingistä matkanneet Koivuselta Viroon ja sieltä takaisin Helsinkiin minulle.

5/5 kokemus.
 
Onko kenelläkään kokemuksia b-parts.com nimisestä sivustosta?

Siellä ois autooni hyväkuntoinen ja oikeen värinen takaluukku edullisesti toimitettuna.
 
Onko kenelläkään kokemuksia b-parts.com nimisestä sivustosta?

Siellä ois autooni hyväkuntoinen ja oikeen värinen takaluukku edullisesti toimitettuna.

Oletko löytänyt kokemuksia? Itsellä olisi kesäkärryn voimansiirtoon hankalasti löydettävä kokonaisuus. Thustpilotin mukaan ihan ok, mitään hajua ei ole missä osa pitää majaansa, mutta suola lienee siellä jotain syötävää. Osa ja auton kerrottu VIN natsaa.
 
Kauanko meni ak24.fi tilaukset saapua Suomeen noudettavksi? Ja mikä kuljetusfirma tuo ne tänne Suomeen? Keskiviikkona siis tilasin ja maksoin samantein paytrailin kautta. Ainakaan vielä ei ole tullut mitään viestiä tilauksen etenemisestä. Aika korjaamolle olisi varattuna ensi perjantaille, että ehtiskö saa ne osat viimeistään torstaina..
 
b-parts.comilta viime syksyllä tilasin hyundaiin takajarrun valoumpion. Lähetyskulut oli muistaakseni alle 15eur. Vajaa kaksi viikkoa meni tilauksen saapumiseen käteeni. Käsittääkseni tuli Ruotsin kautta tänne Suomeen post nordin kuljetuksella.
 
Kauanko meni ak24.fi tilaukset saapua Suomeen noudettavksi? Ja mikä kuljetusfirma tuo ne tänne Suomeen? Keskiviikkona siis tilasin ja maksoin samantein paytrailin kautta. Ainakaan vielä ei ole tullut mitään viestiä tilauksen etenemisestä. Aika korjaamolle olisi varattuna ensi perjantaille, että ehtiskö saa ne osat viimeistään torstaina..

Katselin omia tilauksia AKlta niin useimmat olleet, kun tullut viesti AKlta, että tavarasi on lähtenyt, esim oma viimeisin lähti 12.1.2023 TO ja saapui 16.1.2023 MA.
 
B-Partsilta laitoin tasauspyörästön tulemaan, 200€ osa vuoden takuulla, rahti 141€. Ruosteeton kunto indikoikin jo vähän sijaintia, ja Portugalista näyttää lähtevän.
 
Profiteile.de on muuten sitten nurin, kannattanee poistaa listasta. 600€ tammikuun alun osatilaus sisässä ja kortinmyöntäjälle lähetetty pyyntö josko saisi rahat sitä kautta takaisin.
 
Onkohan Autodoc lopettanut bonusten jakamisen? Mulla ei ainakaan sovellus tarjoa enää sisäänkirjautumisbonusta ollenkaan. Kun sain isoimman ekstrabonuksen kirjautumalla 2 vk vai oliko 3 vk ajan putkeen sovellukseen, tuo koko bonussaldo katosi sen jälkeen kokonaan. Eikä kirjautuessa enää tuota bonusta kerry ollenkaan.

Ei muuten sinänsä väliä, mutta olis noilla bonareilla kuitannut toimituskulut jos jotain tilaa.
 
Kyllä minulle ainakin kertyy bonusta ja saldo näkyy, en vaan muista kirjautua joka päivä tuohon, tällä hetkellä 20,80€ bonuksia.
 
Kyllä minulle ainakin kertyy bonusta ja saldo näkyy, en vaan muista kirjautua joka päivä tuohon, tällä hetkellä 20,80€ bonuksia.
Lienee mulla sitten liian kauan aikaa edellisestä tilauksesta, niin ovat nollautuneet eikä anna edes kerryttää niitä enää.
 
PP-Marketin vois tuohon listalle lisätä. Oonko nyt 4 tilausta tehny tuonne ja homma toiminu erittäin hyvin. Nopeesti tullut tilaukset ja jotkin tuotteet halvempia kuin Autodocilla.
 
Viimeksi muokattu:
B-Partsin perämurikka tuli ok, paketointi oli melkoisen...no viestin lopussa olevasta kuvasta voi tehdä johtopäätöksensä paikallisen Hosen motivaatiosta. Mutta sisältö sitä mitä pitikin ja Kaukokiiito palveli täällä päässä timanttisesti.

PP-Marketin vois tuohon listalle lisätä. Oonko nyt 4 tilausta tehny tuonne ja homma toiminu erittäin hyvin. Nopeesti tullut tilaukset ja jotkin tuotteet halvempia kuin Autodocilla.

Joskus tullut vastaan kun luvattu toimitusaika olisi ollut kutkutteleva. Täytyy kokeilla joskus. Pikainen hintacheckki viimeksi ostetulla jäähdyttäjällä, OEM-valmistajalle tarjovat "Ei voida tilata", toinen laatuvaihtoehto (Denso) 193€ vs. Aeromotors 147e.

Tuolla se on pyörinyt, nostin pystyyn jotta sai varmistettua peltikyltin sanoman mitä tulee erikosiöljyyn.
20230309_214931_b.gif
 
B-Partsin perämurikka tuli ok, paketointi oli melkoisen...no viestin lopussa olevasta kuvasta voi tehdä johtopäätöksensä paikallisen Hosen motivaatiosta. Mutta sisältö sitä mitä pitikin ja Kaukokiiito palveli täällä päässä timanttisesti.

Joskus tullut vastaan kun luvattu toimitusaika olisi ollut kutkutteleva. Täytyy kokeilla joskus. Pikainen hintacheckki viimeksi ostetulla jäähdyttäjällä, OEM-valmistajalle tarjovat "Ei voida tilata", toinen laatuvaihtoehto (Denso) 193€ vs. Aeromotors 147e.

Tuolla se on pyörinyt, nostin pystyyn jotta sai varmistettua peltikyltin sanoman mitä tulee erikosiöljyyn.
20230309_214931_b.gif
Onpa huonosti paketoitu. Mulle tuli viikko sitten Liettuasta Ovokolta auton sivupeili ja se oli aivan äärettömän hyvin paketoitu.
 
Rrr.lt nuo on kiinni siitä mistä ottaa, eräästäkin paikasta oon tilannut niin osat on täysin irtaallaan isossa paketissa ja sitten yllättäen särkyneitä.

Toisesta purkaamosta saman paikan alla, niin tulee tosi nätisti pakattuina. Se on siis vaan sivu, jonka alla eri purkaamot toimii. Suomenkielinen sivusto tuolle on juuri tuo Ovoko.

Onko tuo Megaparts.eu luotettava? Pisti silmään itselle, ei mitään kokemuksia.
 
Tilasin ipartsilta kytkimen työsylinterin minkä lisätiedoissa oli materiaali alumiini. Tuote oli loppu ja tarjosivat erimerkkistä mutta sanojensa mukaan täysin samanlaista tilalle. Hyväksyin sillä ehdolla että se on myös alumiininen. Sain silti muovisen. :mad:
 
HUOMIO

Aeromotors on lähtenyt tuohon samaan pelleilyyn kuin Autodoc eli vaihtaa omin päin osia erimerkkisiin.

Tilasin yhden anturin ja taas kytkimen työsylinterin, ALUMIINIRUNKOISEN, sieltä tuli erimerkkinen muovisena, ja mitään ei kysytty saako osia vaihtaa toisen merkkisiin. Nyt on sitten LORO merkkinen kampuran asentotunnistin ja sama Fiksuksen k27 romu työsylinteri mitä tarjottiin ipartsilta siinä uskossa että se ois alumiininen. :D
 
HUOMIO

Aeromotors on lähtenyt tuohon samaan pelleilyyn kuin Autodoc eli vaihtaa omin päin osia erimerkkisiin.
Sellainen kysymys, että huomasitko katsoa oliko sitä tilaamaasi osaa heti varastossa vai oliko se toimitusajalla oleva?

Pari vuotta sitten tilasin kytkinpolkimeen anturin, joka tunnistaa että poljin on painettuna pohjaan ja tilaamani tuote oli muutaman päivän toimitusajalla oleva tuote. Parin päivän odotus ei olisi haitannut minua, mutta Aeromotors oli vaihtanut anturin toisenmerkkiseen (tässä tapauksessa pari euroa kalliimpaan) joka löytyi heti varastosta.
 
Useamman tilauksen tehnyt Trodosta viime aikoina ja ei pahaa sanottavaa.

plussat:

Tavara on ollu joka kerta sitä mitä on tilannutki.

Halvimmat hinnat ainakin osassa tuotteista kuin muualla.

Nopeat toimitukset. ( Postilla 4,90€)

Tilausta tehdessä voit antaa ilmaiseksi Trodon teknikoiden tarkistaa osien sopivuuden.

Voit halutessasi antaa Trodolle mahdollisuuden vaihtaa osan jos tilaamaasi osaa ei ole saatavilla, tai olla antamatta, tässä tapauksessa Trodo on sinuun yhteydessä.

Klarnalasku vaihtoehtona.

Suosittelen. :tup:
 
HUOMIO

Aeromotors on lähtenyt tuohon samaan pelleilyyn kuin Autodoc eli vaihtaa omin päin osia erimerkkisiin.

Tilasin yhden anturin ja taas kytkimen työsylinterin, ALUMIINIRUNKOISEN, sieltä tuli erimerkkinen muovisena, ja mitään ei kysytty saako osia vaihtaa toisen merkkisiin. Nyt on sitten LORO merkkinen kampuran asentotunnistin ja sama Fiksuksen k27 romu työsylinteri mitä tarjottiin ipartsilta siinä uskossa että se ois alumiininen. :D

Ehken nyt yhden kokemuksen perusteella lähtisi vielä huutelemaan.
 
Kyllähän ne lähettää jatkossakin jos ei ostajat palauta osaa kun näkee että se on väärän merkkinen.
 
Olen nyt muutaman tilauksen tehnyt motointegrator.de sivustolta. Sivusto on saksankielinen, mutta selaimen translator osaa kääntää sen. Paypal maksutapaa olen käyttänyt. Toimituskulut ovat 14,90€ ja saapuvat normi Postilla kotiin asti. Hyvä paketointi ja edulliset hinnat! Suositus!
 
Sellainen kysymys, että huomasitko katsoa oliko sitä tilaamaasi osaa heti varastossa vai oliko se toimitusajalla oleva?

Huomasin ja katsoin, en ikinä muuta tilaakkaan kuin ~heti lähetettäviä. Molemmat osat oli vaihtunu eri merkkisiin, wtf.

Toinen menee palautukseen kyllä, koska sillä en tee mitään.
 
Useamman tilauksen tehnyt Trodosta viime aikoina ja ei pahaa sanottavaa.

plussat:

Tavara on ollu joka kerta sitä mitä on tilannutki.

Halvimmat hinnat ainakin osassa tuotteista kuin muualla.

Nopeat toimitukset. ( Postilla 4,90€)

Tilausta tehdessä voit antaa ilmaiseksi Trodon teknikoiden tarkistaa osien sopivuuden.

Voit halutessasi antaa Trodolle mahdollisuuden vaihtaa osan jos tilaamaasi osaa ei ole saatavilla, tai olla antamatta, tässä tapauksessa Trodo on sinuun yhteydessä.

Klarnalasku vaihtoehtona.

Suosittelen. :tup:

En voi suositella, kun selvästä reklamaatioasiasta pitää riidellä Eurooppalaisen kuluttajakeskuksen sekä Latvian kuluttajariitalautakunnan kautta.
 
Kuinka pitkiä toimitusajat AK24:lta yleensä ovat? Tilasin ja maksoin torstaina illalla suuttimen, jota on varastossa ja lupaavat 3-4 työpäivän toimitusaikaa. Vieläkään ei ole kuulunut mitään toimituksesta.

EDIT: Kirjaimellisesti 5 minuuttia tämän viestin jälkeen tuli ilmoitus lähetyksestä. Arvioitu toimitusaika kotiinkuljetukselle 7.6. :D
 
Viimeksi muokattu:
Aeromotors ollut oma luottotoimittaja ja tavara ollut aina mitä luvattukin, tuli myös kokeiltua miten palautus toimii ja hyvinhän se toimi, sähköpostilla ilmoitin että haluaisin palauttaa pari tuotetta ja sitten paketti postin kautta palautusosoitteeseen, viikon päästä paketin saapumisesta taisi tulla rahat tilille.
 
Itselläni Aeromotorsilta tilaamani ilmamassamittari vikaantui heti, ja ilmoitin palauttavani sen sähköpostilla. Viikon sai odottaa niiden vastausta.
Palautuksen jälkeen kun vika oli todettu ne ilmoitti maksun palautuksesta.
Kysyin niiltä että entä lähetyskulujeni korvaus. Siitä on yli viikko, enkä ole saanut vastausta.
Olen jo aika kypsynyt niiden asiakaspalvelun mateluun..

edit. Noniin, just kun ehdin valittaan, tulee vielä klo 22 sieltä vastaus anteeksipyyntöjen kanssa hitaudesta, ja lähetyskulujen korvaus.:thumbsup:
 
Viimeksi muokattu:
Tarvisin uudet takaiskarit Fabia mk2 hb:hen ja tuo mainittu aeromotors myy esim. Monroen iskaria hyvään hintaan. Käsittääkseni pitäisi olla alkuperäislaatua.

Muuten olisin jo tilannut, mutta eikö tuolla todellakaan ole uusia kiinnityspultteja ja muttereita tarjolla vai onko ne piilossa enkä löydä. Sama homma parin muunkin kaupan osalta, osat löytyy mutta uusia pultteja ei.

Hölmöä jättää vaihtamatta parin euron osat kun "ei niitä kukaan koskaan vaihda" vaikka valmistajan huoltomanuaali sanoo, että vaihda.
 
Joskus joitain tarvikkeita voi tulla uusien tolppien mukana, mutta ei aina, eikä siihen voi luottaa. Itse olen Passattiin yleensä erikseen hommannut iPartsilta, KL-varaosista taikka merkkarilta nuo puuttuvat kiinnikkeet, joita ei muuten saa kuin alkuperäistavarana, jos ei halua onneansa kokeilla jollakin rautakaupan tusinatavaralla. Eivät yleensä maksa maltaita ja homma tulee hoidettua oikeaoppisesti, varsinkin ns. venyvien pulttien osalta.
 
Tarvisin uudet takaiskarit Fabia mk2 hb:hen ja tuo mainittu aeromotors myy esim. Monroen iskaria hyvään hintaan. Käsittääkseni pitäisi olla alkuperäislaatua.

Muuten olisin jo tilannut, mutta eikö tuolla todellakaan ole uusia kiinnityspultteja ja muttereita tarjolla vai onko ne piilossa enkä löydä. Sama homma parin muunkin kaupan osalta, osat löytyy mutta uusia pultteja ei.

Hölmöä jättää vaihtamatta parin euron osat kun "ei niitä kukaan koskaan vaihda" vaikka valmistajan huoltomanuaali sanoo, että vaihda.

joutuu monesti kaivamaan varaosaluettelosta esim 7zapin kuvista ne oe-osanumerot pulteille, jotta saa löydettyä aeron ja muiden sivuilta. valikoita selaimella mahdoton homma, ei ole välttämättä listattu oikeille paikoille sinne ollenkaan. Ihan perushommaa myös esim moottoriremontteja kun tehny niin kaikki harvinaiset osat (pultit,mutterit, nipat tms, o-renkaat) pitää hakea noin.

esim ak24:sta löytyy jos ne nyt nämä on kyseessä. ei ole listattu mihinkään auton kohdalle, on vaan haettava numerolla Hakutulokset

Fabia takajousitus 7zapissa: https://skoda.7zap.com/en/cz/fabia/fab/2009-608/5/511-511000/#8
 
Positiivinen kokemus AK24.fi, tiistaina tilattu ja tänään perjantaina noudettu postista. Tilattu osa 10€ halvempi kuin Aeromotors josta yleensä tilaan, ilmaisten postikulujen raja 100€ ja parasta että toimittavat Postilla eikä maailman paskimmalla kuriirilla eli Postnordilla, taidan tilata jatkossakin.
 
Maanantaina tulee kaksi viikkoa tilauksesta autodocilta.

Matkahuollon seurantakoodi sentään tuli, muttei toki vielä seurattavissa.

Ensi kerralla sitten jostain muualta.
 
Positiivinen kokemus AK24.fi, tiistaina tilattu ja tänään perjantaina noudettu postista. Tilattu osa 10€ halvempi kuin Aeromotors josta yleensä tilaan, ilmaisten postikulujen raja 100€ ja parasta että toimittavat Postilla eikä maailman paskimmalla kuriirilla eli Postnordilla, taidan tilata jatkossakin.
Hyvä jos sait mitä tilaat, usein tulee toista merkkiä tms.
 
Mun ak24 paketit tulee postnordilla(Jet Express)
 
Hyvä jos sait mitä tilaat, usein tulee toista merkkiä tms.

mulla on 26kpl tilauksia tuolta eikä ole kertaakaan tullut eri merkkisenä mitään.

Positiivinen kokemus AK24.fi, tiistaina tilattu ja tänään perjantaina noudettu postista. Tilattu osa 10€ halvempi kuin Aeromotors josta yleensä tilaan, ilmaisten postikulujen raja 100€ ja parasta että toimittavat Postilla eikä maailman paskimmalla kuriirilla eli Postnordilla, taidan tilata jatkossakin.

muita Postilla lähettäviä firmoja:

Nuo on vakkaritilauspaikkoja itellä, onkohan täällä kellään tiedossa muita hyviä Postia käyttäviä vaihtoehtoja noiden lisäksi?
 
Mistä ihmiset tilaa nykyään Audeihinsa osat? Täältä löysin Aeromotorsin ja halpa kauppa olikin mutta ei tarjoa toimitusta Suomeen. Iparts oli jonkin verran kalliimpi ja Spareto reilummin kalliimpi. Autodoc ja Autonvaraosat24 sitten vielä kalliimpia.

Pitäisi Audiin jarrulevyt ja -palat tilailla.
 
Aeromotorsista olen tilannut pääsääntöisesti. On Aeromotors ainakin tähän mennessä kyllä osia Suomeen toimittanut. Vai onko nyt niin ettei juuri kyseisiä jarruja toimita Suomeen jostain syystä?

Lisäksi Alvadista ja Mister-Autosta hyvä kokemukset.

Autodocista tilasin joskus, mutta saatuani kerran eri merkkiset osat kuin olin tilannut, en ole sen jälkeen tilannut. Kaiken lisäksi Autodocista toimitukset olleet itselleni kaikista hitaimpia, joten en oikein voi suositella.

Nyt viimeisin tilaus iPartsista (osat vasta matkalla). Lähti ainakin suht. nopeasti matkaan vaikka otin halvimman toimitusvaihtoehdon (tilaus 13.7. ja lähti matkaan 17.7.)
 
Mistä ihmiset tilaa nykyään Audeihinsa osat? Täältä löysin Aeromotorsin ja halpa kauppa olikin mutta ei tarjoa toimitusta Suomeen. Iparts oli jonkin verran kalliimpi ja Spareto reilummin kalliimpi. Autodoc ja Autonvaraosat24 sitten vielä kalliimpia.

Pitäisi Audiin jarrulevyt ja -palat tilailla.
Kyllä aeromotors.fi toimittaa Suomeen. Katsoit varmaan niiden .ee sivuja mitkä ovat viroon.
 
Katsoin tosiaan tuota aeromotors.ee, joka oli näemmä halvempi kuin aeromotors.fi. Oma tilaus ehti lähteä AK24.fi:n kautta. Melko isoja hintaeroja näissä näemmä on.

Tein hintavertailua jonkin verran (otin vähän randomilla firmoja, joita aiemmin käyttänyt ja joitain, jotka bongasin täältä ketjusta). Alimmalla rivillä postikulut.

1689685604314.png
 
Jos halvinta (ja silti luotettavaa) puljua hakee, niin olisiko joku pitänyt ottaa tuohon vertailuun vielä mukaan?
 
Jos halvinta (ja silti luotettavaa) puljua hakee, niin olisiko joku pitänyt ottaa tuohon vertailuun vielä mukaan?
Motointegrator.de on halpa, mutta luotettava. Toimitusmaksu on 14,90€. Nykyään niillä on myös .fi sivusto, mutta se on todella kallis.
 
qp24.de myös on halpa. Tuo listan ensimmäinen, Brembo P85127 esim on 63.03€, eli halvempi kuin yksikään tuossa listassa.
Toimituskulut on kyllä sitten 15€ vaikka ostaisi paljon.
 
Katsoin molemmat ja osia tosi huonosti saatavilla. Osa tuotteista kyllä halvimpia noissa kaupoissa. Mutta näyttäisi siltä, että jos ei merkillä niin ole väliä, niin saattaa noista kahdesta saada halvimmalla kamat. Esim. omasta listasta, jos tilaisi pelkät TRW:n palat eteen ja taakse ja 2 kpl Mann-Filterin öljynsuodattimia, niin motointegrator.de olisi n. 1,5 € halvempi postien kanssa kuin AK24.fi.

1.JPG
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 286
Viestejä
4 551 101
Jäsenet
74 952
Uusin jäsen
Filppu32

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom