Vapaaehtoistyöt

Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
518
Onko täällä palstalla vapaaehtoistyön tekijöitä, siis ihmisiä jotka tekevät jonkin järjestön tai muun kautta palkatonta duunia jonkin tärkeäksi kokemansa asian hyväksi?

Olen ajoittain miettinyt, että voisin käyttää vapaa-aikaani ainakin ajoittain muiden hyväksi korvauksetta, mutta en ole onnistunut keksimään mitään mikä olisi suoraan tuntunut omalta. Rajaan suoraan pois feissari- ja rahankeräystyyppiset työt, samoin erilaiset tukihenkilöhommat ja muut, joissa pitäisi toimia henkisenä apuna ja kuuntelijana muiden murheille, ja käytännön syistä sellaiset joissa joutuu ajankäytön osalta vahvasti sitoutumaan johonkin jatkuvaan tekemiseen, esim. aina tietty määrä tunteja viikossa. Hommia pitäisi pystyä tekemään pk-seudulla, ja mieluiten organisoiva taho saisi olla ei-uskonnollinen.

Yksi kiinnostava aihepiiri olisi vapaaehtoinen eläinsuojelu, mutta valitettavasti esy-puolella tuntuu (sekä uutisten että omien vähäisten kokemusten perusteella) olevan aika paljon kaikenlaista sisäistä eripuraa ja kuppikuntia. Auttaisin eläimiä mielelläni, mutta en halua joutua osalliseksi ihmisten väliseen torailuun siinä ohessa. Toinen mielessä joskus käynyt on vapaaehtoinen pelastuspalvelu, kadonneiden ihmisten etsintä ja sen tapaiset.

Kuulisin siis mieluusti kokemuksia muilta tai ehdotuksia vaikka erikoisemmistakin vapaaehtoistöistä.
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 752
No en tiedä etsitkö jotain toimintaa vaativaa. Mutta jos kotona suoritettu erittäin tärkeä eläinsuojelun puolen tehtävä kiinnostaa, ns. sijaiskodeista on huutava pula (etenkin kissojen kohdalla). Tosin tulee tuntea eläimestä sitten aika paljon, joskus pitkää pinnaa yms. Ja varautua siihen, että luopuminen voi tehdä kipeää kun oikea koti sitten eläimelle löytyy.

Ulkona liikkuminen taas voisi tulla kyseeseen villiintyneteitä populaatiokissoja loukutettaessa.

Noi tuli itselle mieleen.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 851
Punaisen ristin rinnepäivystystä tein, kunnes toiminta päätettiin lopettaa. Siihen loppui minun vapaaehtoistyö.
 
Jokin toimintaa vaativa olisi ehkä lähinnä mielessä, eikä haittaa jos hommaa tehdään yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Lemmikkien sijaiskotihommiin tiesinkin, että tarvetta olisi, mutta valitettavasti se ei ainakaan tällä hetkellä onnistu. Tuo loukutushomma voisi olla kyllä sen suuntaista mitä mietin, laitetaan muistiin.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
409
Punaisen ristin rinnepäivystystä tein, kunnes toiminta päätettiin lopettaa. Siihen loppui minun vapaaehtoistyö.
Eikös noista kuitenkin saanut ilmaiset hissiliput, kun kiinnitti ristilakanan rintaan ja antoi kännykkänumeron rinnevastaavalle (aiemmin kantoi huutoluuria)? Eli ei ihan pyyteetöntä vapaaehtoistyötä.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 851
Eikös noista kuitenkin saanut ilmaiset hissiliput, kun kiinnitti ristilakanan rintaan ja antoi kännykkänumeron rinnevastaavalle (aiemmin kantoi huutoluuria)? Eli ei ihan pyyteetöntä vapaaehtoistyötä.
Kyllä toki. Se sitten vaihteli kovasti, että minkä verran niitä oikeasti töitä sitten on. Olen minä pariin kertaan rinteeseen mennyt ja laskut on jäänyt siihen pariin nopeaan läpilaskuun ja loppu aika sitten pitänyt paikata jotakin kansalaista.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Maanpuolustusta ja luonnonsuojelua harrastan aina kun lähialueilla toimitaan. Fiksua ja monipuolista liikuntaa itselle merkityksellisellä työn tuloksella, plus vielä sosiaalinen ulottuvuus. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu koiran kanssa kiinnostaa tulevaisuudessa, jahka taloudesta vapautuu koirapaikka uudelle pennulle.
 
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
385
Mä olen toiminut pitkään vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa. Homma toimii käytännössä siten että henkilöjäsenet kuuluvat johonkin yhdistykseen tai toimintaryhmään ja ryhmä liittyy sitten mukana vapepan hälytysverkostoon. Lähes jokainen suomalainen kuuluu jo valmiiksi johonkin vapepan jäsenjärjestöön. Vapepan nettisivulta löytyy lista jäsenjärjestöistä joten sieltä löytyy vinkkiä miten voisi päästä mukaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 211
Näkyy olevan aika kattava luettelo minkä perusteella voi hakeutua sellaiseen mihin parhaiten sopii.

Joitakin kavereita on ollut karderoopissa vapaaehtoisina. On tosin seurakunnan juttu, mutta ei nuo ateisti kaverit sanoneet sen mitenkään siellä näkyvän. Eli siis siellä jaetaan vaatteita ja jotain käyttötavaraa vähävaraisille. Joutuvat kyllä hakemaan "lähetteen" seurakunnasta että sieltä jotain saa hakea.

Muoks: työltähän löytyi esimerkiksi kuskin hommia joulupatakeräykseen. Voisi mennä itsekkin jos sattuisi asumaan Tampereella!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
173
Vapaapalokuntatoiminta (hälytysosasto ja ensivasteosasto) sekä VaPePa.

Palokuntapuolella 2-3h harjoitukset viikottain ja hälyjä 40-60kpl vuodessa, kestot vaihtelee puolesta tunnista 8 tuntiin (tai isoissa metsäpaloissa yli).
Vapepa (vapaaehtoinen pelastuspalvelu) on mulle vielä melko uusi juttu, tällä hetkellä harjoituksia n. 1kpl/kk ja hälytyksiä 1-5kpl vuodessa meidän alueella.

Joissakin VPK-yhdistyksissä on ns. "vanhaa jäärää", joka joskus nostaa uusien jäsenien liittymiskynnystä, mutta pääasiassa oikein mukavaa toimintaa, ja kaikille löytynee tehtävää - jos ei hälytysosastosta niin esim. tukiosastoista ruokahuoltoon ja muuhun. Ja myytti siitä että palokuntalainen on rautaisen kunnon omaava ammattilainen on juuri sitä, eli myytti. Toki kunnosta on etua, mutta normaalikuntoinen ihminen pärjää ihan mainiosti. Kaikkien ei tarvitse olla savusukeltajia. Itsekin huonokuntoinen ja ylipainoinen. :D

VPK:sta riippuen saatetaan maksaa hälytyksistä jopa pientä palkkaa, ja Vapepan hälyiltä saa kilometrikorvaukset. Vapepassa tosin varusteita joutuu järjestelemään itse (esim. etsintäreppu sisältöineen, taskulamput, etsintään sopivat vaatteet ym.), VPK:issa kaikki tulee talon puolesta.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
518
Missä menee vapaaehtoistyön ja harrastamisen raja?
Varmaankin oman pään sisällä siinä, mihin sen asettaa. Itse näen merkittävimmän eron ehkä siinä, että harrastus voi olla puhtaasti oman mielihyvän tai muun itsekkään asian eteen tehtyä, vapaaehtoistyössä sitten on takana joku ulkoinen motiivi, muiden auttaminen jne. Raja on toki hyvin liukuva.

Hyviä kommentteja on tullut, kiitos niistä. Tuo vapepa ainakin on sellainen, mihin tutustun tarkemmin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
173
Mä olen toiminut pitkään vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa. Homma toimii käytännössä siten että henkilöjäsenet kuuluvat johonkin yhdistykseen tai toimintaryhmään ja ryhmä liittyy sitten mukana vapepan hälytysverkostoon. Lähes jokainen suomalainen kuuluu jo valmiiksi johonkin vapepan jäsenjärjestöön. Vapepan nettisivulta löytyy lista jäsenjärjestöistä joten sieltä löytyy vinkkiä miten voisi päästä mukaan.
Tähän muuten voisin tarkentaa, että noita pelkkiä Vapepan etsintäryhmiä ollaan alettu perustamaan ihmisille jotka eivät kuulu mihinkään jäsenjärjestöön. Ainakin Kaarinassa ja Loimaan alueella tällaiset, muista en tiedä. Itse liityin juuri oman alueen etsintäryhmään kuulumatta mihinkään jäsenjärjestöön.
 
Hyvä tarkennus, tietääkseni Tampereella ja Hämeenlinnassa on myös vastaavat "vapaat" tai "sitoutumattomat" vapepa toimintaryhmät.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 035
Viestejä
4 243 505
Jäsenet
71 288
Uusin jäsen
Joonasi1996

Hinta.fi

Ylös Bottom