- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 4 662
Haulla en tällaista ketjua löytänyt, voi toki olla etten osannut vain etsiä oikeilla hakusanoilla -> Modet varmaankin sitten yhdistelevät mikäli ketju jo olemassa.
Keskustelua vanhuksista ja vanhustenhoidossa. Foorumilla on varmasti paljon meitä keski-ikäisiä joiden vanhemmat alkavat tulla elämänsä viimeiselle etapille. Vapaata keskustelua aiheesta, vertaistukea ja vinkkejä ketjuun. Aihe tuskin kokaan menee "pois muodista".
Oma lehmä ojassa siinä mielessä että omat vanhemmat ovat olleet jo pitkään eläkkeellä ja aletaan olla siinä pisteessä, että ajaminen vielä onnistuu mutta tuskin enää vuosikymmentä. Hoitavat rintamamiestaloa ja mökkiä, mutta selvästi alkaa jo virta hiipua.
Ovat olleet hyvin selväjärkisiä, joskin vähän elämäntavoiltaan erikoisia erakkoluonteisia aina. Olen heitä aina jonkin verran autellut arjen askareissa, esim renkaanvaihdoissa ja ruohonleikkurin huolloissa jne. mitä nyt ylipäätään yleensä puolin ja toisin jeesaillaan välillä.
Nyt kuitenkin esiintyy aika erikoista käytöstä, kun saattavat pyytää apua esimerkiksi lähtiessä isompaan kaupunkin (Tre / Hki), josko pääsisivät kyydillä.
No totta kai mielellään autan ja hoitelen sitten omiakin asioita samalla. Viimeisen puolen vuoden aikana kuitenkin käytännössä kaikki reissut viime hetkillä peruuntuneet aina jonkin ihmeellisen tekosyyn takia, esim vatsatauti, pelätään tarttuvia pöpöjä, aikataulu ei sitten kuitenkaan sovikaan kun joku aivan epäoleellinen asia onkin noussut esiin (tyyliin, täytyy soittaa nuohoajalle niin koko päivänä ei voi lähteä mihinkään).
Asioiden hoito alkaa siis vaikeutua huomattavasti ja kauhulla odotan, että mitähän kun pitäisi mennä esim lääkäriin, niin millainen projekti siitä saadaan aikaiseksi. Eli jokuhan nyt selvästi pelottaa ja lyö kapuloita rattaisiin, mutta mitään ei asiasta keskustelless myönnetä. Tätä on hyvässä hengessä käyty läpi, mutta varsinkin äitini on selvästi melko jyrkkä asenteiltaan ja ei "järkipuhetta" oikein halua kuunnella, vaan totetaa että asia on nyt näin ja tästä on turha keskustella enempää. En mikään psykologi ole, mutta joku puolustusmekanismi hakkaa päälle. Omituista tässä on se että kuitenkin pyydetään apua, mutta ei olla sitä valmiita vastaanottamaan.
Käyn heillä useamman kerran viikossa kun tuossa lähistöllä asuvat, joten tuskin nyt ihan pelkkää juttuseuraakaan ovat vailla.
Varsinaisia selviä Alzheimeriin viittaavia oireita en oikein ole tunnistanut, mutta voisikohan tuossa olla ensimmäiset viitteet siitä?
Erikoista nykyään on se, että ovat käytännössä aina kaksistaan, tekevät kaiken yhdessä ja välillä tuntuu että heillä on kollektiivinen mieli, kun ovat aina kaikesta täysin samaa mieltä ja toimivat yksikkönä. Ovat tosiaan aina olleet hiukan erakkoluonteisia, mutta kuitenkin välillä nähneet tuttaviaan ja käyneet "tuulettumassa". Nyt kuitenkin oma maailma on kutistunut käytännössä koti / mökki / ruokakauppa akselille.
Pitkälle yli 70v iässä tekisi hyvää vähän saada jotakin ulkopuolisia ärsykkeitä ja keskustelua aikaan, tekisi varmasti mielenterveydellekin hyvää kun näkisivät muitakin ihmisiä. Mitään fyysisiä esteitä ei pitäisi olla, isällä on diabetes mutta se on hyvin hallinnassa eikä käytännössä arjessa oikein mitenkään näy. Mitenkähän tällaisia vanhoja jääriä saisi aktivoitua. Elämäniloa tuntuu kuitenkin löytyvän ja mielellään tekevät ja laittavat kaikenlaista kotipuolessa.
Keskustelua vanhuksista ja vanhustenhoidossa. Foorumilla on varmasti paljon meitä keski-ikäisiä joiden vanhemmat alkavat tulla elämänsä viimeiselle etapille. Vapaata keskustelua aiheesta, vertaistukea ja vinkkejä ketjuun. Aihe tuskin kokaan menee "pois muodista".
Oma lehmä ojassa siinä mielessä että omat vanhemmat ovat olleet jo pitkään eläkkeellä ja aletaan olla siinä pisteessä, että ajaminen vielä onnistuu mutta tuskin enää vuosikymmentä. Hoitavat rintamamiestaloa ja mökkiä, mutta selvästi alkaa jo virta hiipua.
Ovat olleet hyvin selväjärkisiä, joskin vähän elämäntavoiltaan erikoisia erakkoluonteisia aina. Olen heitä aina jonkin verran autellut arjen askareissa, esim renkaanvaihdoissa ja ruohonleikkurin huolloissa jne. mitä nyt ylipäätään yleensä puolin ja toisin jeesaillaan välillä.
Nyt kuitenkin esiintyy aika erikoista käytöstä, kun saattavat pyytää apua esimerkiksi lähtiessä isompaan kaupunkin (Tre / Hki), josko pääsisivät kyydillä.
No totta kai mielellään autan ja hoitelen sitten omiakin asioita samalla. Viimeisen puolen vuoden aikana kuitenkin käytännössä kaikki reissut viime hetkillä peruuntuneet aina jonkin ihmeellisen tekosyyn takia, esim vatsatauti, pelätään tarttuvia pöpöjä, aikataulu ei sitten kuitenkaan sovikaan kun joku aivan epäoleellinen asia onkin noussut esiin (tyyliin, täytyy soittaa nuohoajalle niin koko päivänä ei voi lähteä mihinkään).
Asioiden hoito alkaa siis vaikeutua huomattavasti ja kauhulla odotan, että mitähän kun pitäisi mennä esim lääkäriin, niin millainen projekti siitä saadaan aikaiseksi. Eli jokuhan nyt selvästi pelottaa ja lyö kapuloita rattaisiin, mutta mitään ei asiasta keskustelless myönnetä. Tätä on hyvässä hengessä käyty läpi, mutta varsinkin äitini on selvästi melko jyrkkä asenteiltaan ja ei "järkipuhetta" oikein halua kuunnella, vaan totetaa että asia on nyt näin ja tästä on turha keskustella enempää. En mikään psykologi ole, mutta joku puolustusmekanismi hakkaa päälle. Omituista tässä on se että kuitenkin pyydetään apua, mutta ei olla sitä valmiita vastaanottamaan.
Käyn heillä useamman kerran viikossa kun tuossa lähistöllä asuvat, joten tuskin nyt ihan pelkkää juttuseuraakaan ovat vailla.
Varsinaisia selviä Alzheimeriin viittaavia oireita en oikein ole tunnistanut, mutta voisikohan tuossa olla ensimmäiset viitteet siitä?
Erikoista nykyään on se, että ovat käytännössä aina kaksistaan, tekevät kaiken yhdessä ja välillä tuntuu että heillä on kollektiivinen mieli, kun ovat aina kaikesta täysin samaa mieltä ja toimivat yksikkönä. Ovat tosiaan aina olleet hiukan erakkoluonteisia, mutta kuitenkin välillä nähneet tuttaviaan ja käyneet "tuulettumassa". Nyt kuitenkin oma maailma on kutistunut käytännössä koti / mökki / ruokakauppa akselille.
Pitkälle yli 70v iässä tekisi hyvää vähän saada jotakin ulkopuolisia ärsykkeitä ja keskustelua aikaan, tekisi varmasti mielenterveydellekin hyvää kun näkisivät muitakin ihmisiä. Mitään fyysisiä esteitä ei pitäisi olla, isällä on diabetes mutta se on hyvin hallinnassa eikä käytännössä arjessa oikein mitenkään näy. Mitenkähän tällaisia vanhoja jääriä saisi aktivoitua. Elämäniloa tuntuu kuitenkin löytyvän ja mielellään tekevät ja laittavat kaikenlaista kotipuolessa.
Viimeksi muokattu: